1
Lakiehdotusten perustelut
1.1
Veronkantolaki
1 luku Yleiset säännökset
1 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain soveltamisalasta. Lakia sovellettaisiin verotusmenettelylaissa ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettuihin veroihin ja maksuihin. Säännöksiä sovellettaisiin kattavasti veronkannon eri toimintoihin, kuten verojen maksamiseen, palauttamiseen ja perintään. Lakia sovellettaisiin kaikilta osin myös ennakkoperintälaissa ja arvonlisäverolaissa tarkoitettuihin veroihin, ellei asianomaisessa laissa toisin säädetä. Esimerkiksi maahantuonnin yhteydessä muiden kuin arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröityneiden arvonlisäveron kannossa sovellettaisiin Tullia koskevia säännöksiä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että veronkantolakia sovellettaisiin myös muiden verojen ja maksujen kannossa, jos niin erikseen säädetään. Viittaussäännöksiä, joiden nojalla veronkantolakia sovelletaan, on esimerkiksi kiinteistöverolaissa, varainsiirtoverolaissa ja perintö- ja lahjaverolaissa. Lisäksi muut veroja kantavat viranomaiset soveltavat viittaussäännösten nojalla veronkantolain säännöksiä.
2 §.Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin veronkantomenettelyyn liittyvät keskeiset käsitteet.
Pykälän 1 kohdan mukaan verolla tarkoitettaisiin 1 §:n mukaisia veroja, maksuja ja muita suorituksia, jotka Verohallinto kantaa ja tilittää. Veron määritelmä vastaisi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun valtioneuvoston asetuksen (1324/2007) veroja koskevaa 1 §:ää. Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (706/2007) mukainen veron käsite on laaja. Mainitun lain 3 §:n nojalla määräytyy myös verosaatavien suora ulosottokelpoisuus. Veronkantolain veron käsite olisi yhtä laaja, ja sen perusteella Verohallinto voisi periä sekä varsinaisia veroja että muita veron luonteisia taikka veroihin rinnastettavia saataviaan.
Veron käsite kattaisi kaikki suoritukset, jotka verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva on velvollinen verolainsäädännön tai muun lainsäädännön perusteella suorittamaan Verohallinnolle. Tällaisia maksuvelvoitteita olisivat verojen ja veron luonteisten maksujen lisäksi lain nojalla laskettavat viivästysseuraamukset, verovelvollisuuteen tai tiedonantovelvollisuuteen liittyvien velvollisuuksien laiminlyömisen perusteella määrättävät seuraamukset, kuten veronkorotukset, myöhästymismaksu ja laiminlyöntimaksut, sekä muut mahdolliset taloudelliset vastuut, jotka verovelvolliselle tai tiedonantovelvolliselle voidaan määrätä. Lisäksi verolla tarkoitettaisiin sellaista ulkomaan veroa, joka voidaan periä Suomessa vieraan valtion kanssa virka-avusta veroasioissa tehdyn sopimuksen (virka-apusopimus) tai keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä annetun neuvoston direktiivin lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja direktiivin soveltamisesta annetun lain (1526/2011) nojalla. Veronkantolain soveltamisalaan eivät kuuluisi Verohallinnon maksulliset julkisoikeudelliset suoritteet.
Pykälän 2 kohdan mukaan verovelvollisella tarkoitettaisiin kaikkia sellaisia tahoja, jotka verolainsäädännön tai muiden säännösten nojalla olisivat velvollisia suorittamaan Verohallinnolle 1 kohdassa tarkoitettuja veroja eli Verohallinnon kannettavaksi määrättyjä veroja, maksuja ja muita suorituksia. Mitä veronkantolaissa säädetään verovelvollisesta, sovellettaisiin siten muun muassa maksuvelvolliseen, lähdeveron perimiseen velvolliseen ja ennakonpidätysvelvolliseen. Verovelvollisella tarkoitettaisiin myös kaikki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettuja verovelvollisia. Pääsääntöisesti verovelvollisen käsitteeseen ei kuitenkaan kuuluisi verosta vastuuseen määrätty. Siltä osin kuin lain säännöksiä olisi tarkoitus soveltaa myös verosta vastuussa oleviin, asiasta säädettäisiin erikseen asianomaisissa säännöksissä.
Pykälän 3 kohdan mukaan veronkannolla tarkoitettaisiin toimenpiteitä, jotka kuuluvat verovarojen kantamiseen ja palauttamiseen. Näitä toimenpiteitä olisivat verovarojen kantamiseen ja palauttamiseen liittyvä maksuliike sekä verosuoritusten kirjaaminen verovelvollisen ja veronsaajan hyväksi. Lisäksi veronkannolla tarkoitettaisiin verovaroista pidettävää kirjanpitoa.
Pykälän 4 kohdan mukaan veron perintä tarkoittaisi Verohallinnon perintätoimia sekä muuta verovelkojen perintää tässä ja muussa laissa säädettyjä perintäkeinoja käyttäen. Perintätoimenpiteillä kerrytettäisiin veroja niiltä, jotka eivät maksa veroja oikea-aikaisesti. Verojen perinnällä tarkoitettaisiin sekä Verohallinnon omia perintätoimia että Verohallinnon osallistumista velkojana menettelyihin, joissa turvataan saatavien kertymistä maksuvaikeuksissa olevilta velallisilta. Lisäksi perinnällä tarkoitettaisiin verojen perintää ulosottoa koskevan lainsäädännön nojalla.
Pykälän 5 kohdan mukaan palautuksella tarkoitettaisiin veroa, jonka verovelvollinen olisi oikeutettu saamaan korkoineen takaisin Verohallinnolta. Tämän lisäksi palautuksella tarkoitettaisiin vieraasta valtiosta Suomeen siirrettyä veroa tai veron ennakkoa, jota ei ole käytetty verovelvollisen veron suoritukseksi.
Palautus voisi perustua verovelvollisen oma-aloitteisia veroja koskevaan veroilmoitukseen tai oikaisuilmoitukseen, viranomaisen verotuspäätökseen tai muutoksenhaun perusteella tekemään päätökseen. Palautus voisi olla myös palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa.
Muun palautuksen kuin palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron palautuksen edellytyksenä olisi, että verovelvollinen on maksanut veron, jota ollaan palauttamassa.
Palautuksen määrä ei välttämättä olisi kuitenkaan sama kuin verovelvolliselle konkreettisesti takaisin maksettava määrä, koska palautus voitaisiin ennen verovelvolliselle maksamista käyttää Verohallinnon muiden saatavien suoritukseksi, ulosmitata verovelvollisen muiden velkojen suoritukseksi tai käyttää muun viranomaisen saatavan suoritukseksi.
Pykälän 6 kohdan mukaan palautuksen käyttämisellä tarkoitettaisiin sitä, että ennen kuin palautus maksetaan verovelvolliselle, palautusta voidaan käyttää verojen ja Verohallinnon muiden saatavien sekä muiden viranomaisten saatavien suoritukseksi. Ennen verovelvolliselle maksamista palautus voitaisiin käyttää erääntyneen veron ohella esimerkiksi verorikosprosessissa tuomitun vahingonkorvaussaatavan suoritukseksi. Palautuksen käyttämisestä säädettäisiin lain 4 luvussa.
Pykälän 7 kohdan mukaan suoritusjärjestyksellä tarkoitettaisiin sitä järjestystä, jossa maksu ja palautus käytetään veron maksuerän eri osien eli esimerkiksi viivästysseuraamusten ja veron pääoman suoritukseksi. Suoritusjärjestyksestä säädettäisiin 5 §:ssä.
Pykälän 8 kohdan mukaan käyttöjärjestys tarkoittaisi sitä järjestystä, jossa Verohallinnolle suoritettua maksua ja käytettävissä olevaa palautusta käytetään verojen eri maksuerien suoritukseksi. Käyttöjärjestyksestä säädettäisiin 6 §:ssä.
Pykälän 9 kohdan mukaan eräpäivällä tarkoitettaisiin sitä päivää, jolloin vero on viimeistään maksettava. Lain 12 §:n mukaan maksuunpantavien verojen eräpäivä olisi veron määräämistä koskevaan päätökseen merkitty päivä. Oma-aloitteisten verojen eräpäivä olisi lain tai asetuksen mukaan määräytyvä päivä. Kaikkien veronkantolain soveltamisalaan kuuluvien verojen osalta käytettäisiin eräpäivän käsitettä.
3 §.Toimivaltainen viranomainen. Toimivaltainen viranomainen veronkantolain mukaisissa tehtävissä olisi Verohallinto. Verohallinnosta annetun lain 2 §:n mukaan Verohallinnon tehtävänä on muun muassa verojen ja maksujen kanto ja perintä. Kun jokin muu viranomainen, kuten Tulli, omaan lainsäädäntöönsä sisältyvän viittaussäännöksen nojalla soveltaa veronkantolakia, asianomainen viranomainen olisi tällöin toimivaltainen viranomainen veronkannossa.
4 §.Yhdessä kannettavat verot. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 4 §:n säännöstä. Pykälässä säädettäisiin, että valtionvero, kunnallisvero, kirkollisvero, vakuutetun sairausvakuutusmaksu ja henkilön yleisradiovero kannettaisiin yhtenä verovuoteen kohdistuvana verona. Vastaavasti yhteisöjen tulovero ja yleisradiovero olisivat veronkannossa yksi verovuoteen kohdistuva vero.
5 §.Veron suoritusjärjestys. Pykälässä säädettäisiin siitä, missä järjestyksessä maksua ja palautusta käytettäisiin maksamatta olevaan veroerään sisältyvien eri osien, kuten veron pääoman ja viivästysseuraamusten, suoritukseksi silloin, kun maksu tai palautus ei riitä koko veroerän suoritukseksi. Pykälässä ei erikseen yksilöitäisi useiden veroerään sisältyvien pääomien ja niihin liittyvien korkojen ja seuraamusmaksujen keskinäistä suoritusjärjestystä, josta Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä pykälän 3 momentin nojalla.
Pykälän 1 momentin mukaan ensin suoritettaisiin kyseiselle verolle lasketut ja kertyneet viivästysseuraamukset, minkä jälkeen suoritettaisiin veron pääoma. Viivästysseuraamuksilla tarkoitettaisiin verolle sen maksamatta jättämisen perusteella laskettavia korkoja. Veron pääoman jälkeen suoritettaisiin huojennettu viivästyskorko ja viimeisenä veronkorotus. Veronkorotus olisi suoritusjärjestyksessä viimeisenä, mikä vastaisi sitä järjestystä, jossa ulosotto tilittää verojen maksuja.
Pykälän 2 momentin mukaan silloin, kun verovelan perintään sovellettavan muun lain säännökset veron suorittamisesta poikkeavat 1 momentissa säädetystä, noudatettaisiin näin perityn määrän käsittelyssä asianomaisen muun lain säännöksiä. Jos perittävä määrä kuitenkin maksettaisiin suoraan Verohallinnolle tai perittävän määrän suoritukseksi käytettäisiin palautusta, sovellettaisiin 1 momentissa säädettyä järjestystä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä suoritusjärjestyksestä. Määräykset koskisivat esimerkiksi sitä, missä järjestyksessä erän osat suoritetaan silloin, kun samaan erään sisältyy useampi kuin yksi pääoma.
6 §.Maksun ja palautuksen yleinen käyttöjärjestys. Pykälässä säädettäisiin maksun ja palautuksen käyttämisessä noudatettavasta käyttöjärjestyksestä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että maksu ja palautus käytettäisiin verojen suoritukseksi verojen vanhentumispäivän mukaisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Jos verot vanhentuisivat samana päivänä, maksua ja palautusta käytettäisiin verojen suoritukseksi verojen eräpäivien mukaisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Käyttöjärjestyksen takautuvien uudelleenarviointien estämiseksi myöhässä ilmoitetun oma-aloitteisen veron eräpäivänä pidettäisiin käyttöjärjestystä määritettäessä kuitenkin myöhässä ilmoitetun veron ilmoittamispäivää.
Jos verot erääntyvät samana päivänä, maksua ja palautusta käytettäisiin ensin 4 §:ssä tarkoitettujen verojen ja maksujen sekä ennakkoperintälain ja sairausvakuutuslain nojalla maksuunpannun ennakon tai muun määrän suoritukseksi. Toiseksi maksua ja palautusta käytettäisiin niiden ennakkoperintälaissa tarkoitettujen ennakonpidätysten ja muiden oma-aloitteisesti maksettavien verojen suoritukseksi, joilla on useita veronsaajia. Kolmanneksi maksua ja palautusta käytettäisiin työnantajan sairausvakuutusmaksusta annetun lain mukaisten maksujen suoritukseksi. Neljäntenä maksua ja palautusta käytettäisiin kiinteistöveron suoritukseksi. Viidentenä maksua ja palautusta käytettäisiin arvonlisäveron ja muiden yksin valtiolle tulevien verojen suoritukseksi. Kuudentena maksua ja palautusta käytettäisiin verotusmenettelylain 22 a §:ssä ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä tarkoitettujen laiminlyöntimaksujen suoritukseksi. Seitsemäntenä maksua ja palautusta käytettäisiin 34 §:n nojalla takaisin perittävän palautuksen suoritukseksi. Kahdeksantena maksua ja palautusta käytettäisiin suhdannetalletuksen suoritukseksi ja viimeisenä Verohallinnon muiden saatavien suoritukseksi. Verohallinnon muulla saatavalla tarkoitettaisiin esimerkiksi Verohallinnolle suoritettavia oikeudenkäyntikulujen korvauksia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, missä järjestyksessä maksuja ja palautuksia käytettäisiin verojen suoritukseksi silloin, kun käytettävissä olisi useita maksuja ja palautettavia määriä. Ne käytettäisiin silloin siinä järjestyksessä, jossa maksut on suoritettu tai palautukset ovat 24 §:ssä tarkoitetulla tavalla olleet käytettävissä veron suoritukseksi. Jos maksu olisi suoritettu samana päivänä, kun palautus olisi käytettävissä, maksu käytettäisiin ensin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voi antaa tarkempia määräyksiä maksujen ja palautusten yleisestä käyttöjärjestyksestä. Määräys voisi koskea esimerkiksi sitä, missä järjestyksessä maksut ja palautukset käytetään arvonlisäveron ja muiden yksin valtiolle tulevien verojen suoritukseksi.
7 §.Eräät yhdessä käsiteltävät verot. Pykälän mukaan verotusmenettelylaissa tarkoitettu laiminlyöntimaksu ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitetut verot käsitellään veronkannossa yhtenä verolajina veronkantolaissa säädetyllä tavalla. Verot käsiteltäisiin yhdessä yhtenä verolajina siten, että näille veroille kohdistetut maksut ja niiden palautukset käytettäisiin ensisijaisesti näiden verojen suoritukseksi ja vasta sen jälkeen muiden verojen ja saatavien suoritukseksi.
Yhdessä käsiteltäviä oma-aloitteisia veroja eivät olisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain soveltamisalaan kuuluvista veroista ennakkoperintälain mukainen ennakonkanto, koronsaajalle määrättävä lähdevero eikä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetussa laissa tarkoitetulle tulonsaajalle maksettava lähdeveron palautus. Myöskään arvonlisävero, johon sovelletaan arvonlisäverolain 12 a luvussa tarkoitettua erityisjärjestelmää, ei kuuluisi yhdessä käsiteltäviin oma-aloitteisiin veroihin, koska erityisjärjestelmää koskeva Euroopan unionin sääntely poikkeaa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain soveltamisalaan kuuluvan arvonlisäveron menettelyn ja veronkantolain sääntelystä. Yhdessä käsiteltävien verojen ulkopuolelle jäisi myös Pohjoismaiden Investointipankin, Pohjoismaiden kehitysrahaston ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiön palveluksessa olevien henkilöiden verottamisesta annetun lain (562/1976) 6 §:ssä tarkoitettu lopullisen palkkaveron palauttaminen. Yhdessä käsiteltävien verojen määritelmä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 7 §:n sääntelyä.
8 §.Verovarojen maksuliike. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 5 §:n säännöstä, jonka mukaan verot kannetaan ja palautukset sekä muut suoritukset maksetaan käyttäen valtion maksuliikepankeissa tätä tarkoitusta varten olevia Verohallinnon tilejä.
9 §. Verovarojen siirtoajankohta. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 22 §:n säännöksiä siitä, milloin valtion maksuliikepankit ja muut rahalaitokset siirtävät vastaanottamansa verovarat Verohallinnon tilille. Pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin.
Pykälän 1 momentin mukaan valtion maksuliikepankit siirtäisivät verovarat Verohallinnon tilille valtion maksuliikkeen hoitamisesta tehdyn sopimuksen mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muiden kuin valtion maksuliikepankkien osalta maksupalvelulakia (290/2010) tiukemmin siten, että niiden olisi siirrettävä vastaanottamansa verovarat päivittäin viimeistään ensimmäisenä sellaisena maksupäivän jälkeisenä arkipäivänä, jona rahalaitos on yleisölle avoinna. Jos rahalaitos ei ole maksupäivänä avoinna yleisölle, verovarat olisi siirrettävä Verohallinnon tilille viimeistään toisena sellaisena maksupäivän jälkeisenä päivänä, jona rahalaitos on yleisölle avoinna.
Voimassa olevasta veronkantolaista poiketen pykälässä ei olisi enää säännöstä, jonka nojalla valtiovarainministeriö säätäisi asetuksella ajankohdasta, jolloin muut veronmaksuja vastaanottavat maksupaikat kuin rahalaitokset siirtävät vastaanottamansa verovarat Verohallinnon tilille.
Muilla verojen maksupaikoilla tarkoitetaan niitä veronkannosta annetussa valtiovarainministeriön asetuksessa (1363/2016) säädettyjä maksupaikkoja, jotka ottavat vastaan verojen maksuja perimättä maksamisesta kuluja. Mainitun asetuksen mukaan tällaisia maksupaikkoja ovat luottolaitokset tai muut maksuliikettä hoitavien yhteisöjen maksuja vastaanottavat toimipisteet, joiden kanssa valtio on tehnyt sopimuksen maksujen vastaanottamisesta. Lisäksi valtiovarainministeriön asetuksessa säädetään, että Ahvenanmaan maakunnassa verot voidaan maksaa ilman kuluja Ahvenanmaan valtionvirastoon.
Sääntely maksujen siirtoajankohdasta ei olisi tarpeellinen niiden rahalaitosten osalta, jotka eivät valtion kanssa tehdyn sopimuksen mukaan peri maksamisesta kuluja, koska maksupalvelulaki velvoittaa maksuliikettä harjoittavan laitoksen asettamaan varat tilinhaltijan käytettäväksi säädetyssä määräajassa. Pelkästään Ahvenanmaan valtionviraston osalta maksujen siirtoajankohdasta ei olisi tarpeen säätää asetuksella.
10 §.Kirjanpito verovaroista. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 6 §:n säännöstä verovarojen kirjanpidosta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto pitää verovarojen kirjanpitoa. Verovarojen kirjanpidon tulee sisältää tiedot kertyneistä ja palautetuista veroista sekä muista suorituksista. Verovarojen kirjanpidosta olisi käytävä ilmi valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) ja valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992) edellyttämät tiedot sekä veronsaajille tehtävien tilitysten edellyttämät tiedot.
Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto voisi nykyiseen tapaan antaa tarkempia määräyksiä verovarojen kirjanpito- ja kirjaamismenettelystä.
2 luku Veron maksaminen
11 §.Maksupaikat ja maksun yhteydessä ilmoitettavat tiedot. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 18 §:n säännöksiä verojen maksupaikoista ja maksun yhteydessä ilmoitettavista maksun yksilöintitiedoista.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että maksupaikkoja olisivat nykyiseen tapaan rahalaitokset. Maksajat vastaisivat maksamisesta aiheutuvista kuluista. Valtiovarainministeriön asetuksella voitaisiin kuitenkin edelleen säätää niistä maksupaikoista, jotka ottavat maksuja vastaan perimättä siitä kuluja.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että maksun yhteydessä olisi ilmoitettava sen yksilöinnissä tarvittavat tiedot. Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä siitä, mitä tietoja maksun yhteydessä on ilmoitettava.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että maksamisesta ulosottoviranomaiselle noudatetaan asianomaisia menettelyjä koskevia säännöksiä.
12 §.Veron eräpäivä. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 19 §:n säännöksiä, joihin on koottu eri verolajien maksamisen ajankohtaa koskevat säännökset.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin eräpäivää koskeva pääsääntö. Sen mukaan vero olisi maksettava viimeistään veron määräämistä koskevaan päätökseen merkittynä eräpäivänä. Säännös koskisi veroa, jonka määrän ja eräpäivän veroviranomainen säännönmukaisesti määrää veroa koskevalla päätöksellään.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin selkeyden vuoksi oma-aloitteisia veroja koskevista eräpäivistä. Momentin mukaan lain 7 §:ssä tarkoitettujen oma-aloitteisten verojen eräpäivästä säädetään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 6 luvussa. Lisäksi säädettäisiin, että muu kuin 7 §:ssä tarkoitettu oma-aloitteinen vero olisi maksettava viimeistään laissa tai asetuksessa säädettynä eräpäivänä. Tältä osin säännöstä sovellettaisiin muun muassa varainsiirtoveroon.
13 §.Veron maksupäivä. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 20 §:n säännöstä siitä, milloin vero katsotaan maksetuksi Verohallinnolle.
Pykälän 1 momentin mukaan maksulla suoritetun veron suoritusajankohdasta säädettäisiin maksupalvelulain 81 ja 82 §:n yleissäännöksestä poiketen siten, että maksettu vero katsottaisiin suoritetuksi jo sinä päivänä, jona sen maksu on veloitettu maksajan tililtä tai maksettu käteisenä rahalaitokseen tai erikseen säädettyyn verojen maksupaikkaan. Vero olisi suoritettu oikea-aikaisesti, jos sen maksu olisi tehty eräpäivänä, vaikka maksu olisi Verohallinnon tilillä vasta eräpäivän jälkeen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin veron suorituksen ajankohdasta niissä tapauksissa, joissa tietoa 1 momentin mukaisesta veloitus- tai maksupäivästä ei ole välitetty maksun mukana Verohallinnolle. Silloin vero katsottaisiin suoritetuksi sinä päivänä, jona se on kirjattu Verohallinnon tilille. Säännös olisi tarpeen, koska verolainsäädännössä ei voida velvoittaa rahalaitoksia maksupalvelulaista poiketen toimittamaan Verohallinnolle tietoa maksun ajankohdasta.
14 §.Viivästysseuraamukset. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 21 §:n säännöstä. Pykälässä säädettäisiin, että eräpäivän jälkeen suoritetulle verolle on maksettava viivästysseuraamukset, jotka laskettaisiin viivekorkolaissa säädetyllä tavalla.
15 §.Tarkemmat säännökset ja määräykset veron maksamisesta. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 23 §:n säännöksiä.
Pykälän 1 momentin mukaan valtiovarainministeriön asetuksella säädettäisiin verojen kanto- ja maksuajat tai eräpäivät sekä kantoerien lukumäärän ja eräjaon perusteet, jos muussa laissa tai muun lain nojalla ei toisin säädetä. Voimassa olevan veronkantolain vastaavan säännöksen nojalla on valtiovarainministeriön asetuksella säädetty esimerkiksi kantoerien lukumäärästä ja kiinteistöveron eräpäivästä. Lailla puolestaan on säädetty esimerkiksi oma-aloitteisten verojen yleisestä eräpäivästä ja siitä, milloin varainsiirtovero on viimeistään suoritettava.
Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto voisi lisäksi antaa tarkempia määräyksiä maksamisessa noudatettavasta menettelystä.
3 luku Maksun kohdistaminen ja käyttäminen
16 §.Maksun kohdistaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että maksaja voi kohdistaa maksunsa yksilöimänsä verovelvollisen kaikkien verojen suoritukseksi. Tällaisesta maksusta käytettäisiin käsitettä yleismaksu. Yleismaksu käytettäisiin maksajan yksilöimän verovelvollisen kaikkien erääntyneiden verojen ja Verohallinnon muiden saatavien suoritukseksi 6 §:ssä säädetyssä käyttöjärjestyksessä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että maksaja voisi kohdistaa maksun yhden verolajin verojen suoritukseksi. Maksu voitaisiin siten kohdistaa 7 §:ssä tarkoitettujen yhtenä verolajina käsiteltävien verojen suoritukseksi tai yksittäisen muun verolajin kuin 7 §:ssä tarkoitettujen verojen suoritukseksi. Verolajille kohdistetusta maksusta käytettäisiin käsitettä verolajimaksu. Verovelvollisen käytettävissä olevaa kohdistamisoikeutta koskeva sääntely vastaisi tältä osin nykytilaa.
Jos maksaja olisi kohdistanut verolajimaksunsa 7 §:ssä tarkoitettujen verojen suoritukseksi, verolajimaksu käytettäisiin 3 momentin mukaan ensisijaisesti kyseisten verojen suoritukseksi 6 §:ssä säädetyssä järjestyksessä. Maksua ei käytettäisi verojen suoritukseksi ennen oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 32 ja 34 §:ssä säädettyä eräpäivää.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että jos maksaja olisi kohdistanut verolajimaksunsa yksittäisen muun verolajin kuin 7 §:ssä tarkoitettujen verojen suoritukseksi, maksu käytettäisiin ensisijaisesti kohteena olevan verolajin verojen suoritukseksi 6 §:ssä säädetyssä käyttöjärjestyksessä. Momentissa säädettäisiin myös, että 4 §:ssä tarkoitettuja veroja sekä ennakkoperintälain tai sairausvakuutuslain nojalla määrättyä ennakkoa ja muuta määrää sekä tonnistoveroa pidettäisiin verolajimaksua kohdistettaessa yhtenä verolajina.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, missä järjestyksessä verolajimaksu käytettäisiin, jos pykälän 3 tai 4 momentissa tarkoitettuja veroja ei olisi suorittamatta. Jos verolajimaksu olisi suurempi kuin sen verolajin maksamatta olevat verot, jonka suoritukseksi se on kohdistettu, verolajimaksua käytettäisiin kohdeverolajin verojen jälkeen kaikkien muiden verolajien erääntyneiden verojen ja Verohallinnon muiden saatavien suoritukseksi 6 §:ssä säädetyssä käyttöjärjestyksessä. Lain 7 §:ssä tarkoitettuja veroja ei tällöin käsiteltäisi yhtenä kokonaisuutena. Esimerkiksi tuloveroille kohdistettua verolajimaksua, joka ylittäisi maksamatta olevan tuloveron määrän, käytettäisiin ensin ensimmäisenä vanhentuvalle 7 §:ssä tarkoitetulle arvonlisäverolle, sitten seuraavaksi vanhentuvalle lahjaverolle ja sen jälkeen seuraavaksi vanhentuvalle 7 §:ssä tarkoitetulle ennakonpidätykselle.
Pykälän 6 momentin sääntely vastaisi voimassa olevan veronkantolain 11 §:n 3 momentin sääntelyä. Jos verolajimaksu olisi kohdistettu 7 §:ssä tarkoitettujen verojen suoritukseksi, se käytettäisiin muiden kuin 7 §:ssä tarkoitettujen verojen suoritukseksi aikaisintaan sen kalenterikuukauden viimeisenä päivänä, jona maksu on suoritettu. Tämä maksun käyttämistä koskeva rajoitus olisi edelleen tarpeen, jotta ennen muita veroja voitaisiin täyttää ne yhdessä käsiteltävien oma-aloitteisten verojen maksuvelvoitteet, jotka ovat syntyneet maksupäivän jälkeen, mutta ennen kalenterikuukauden loppua. Maksuvelvollisen maksua ei kuitenkaan säilytettäisi odottamassa tulevia oma-aloitteisten verojen maksuvelvoitteita kalenterikuukauden loppua pidemmälle. Näin vältettäisiin tilanteet, joissa verovelvollisella olisi samanaikaisesti käyttämätöntä oma-aloitteisten verojen maksua, jolle laskettaisiin hyvityskorkoa, ja muun verolajin suorittamatonta veroa, jolle laskettaisiin viivästyskorkoa.
Jos maksu esimerkiksi verovelvollisen pyynnöstä palautettaisiin ennen kalenterikuukauden loppua, sitä voitaisiin tällöin kuitenkin käyttää heti muiden verojen suoritukseksi ennen sen palauttamista verovelvolliselle 5 luvussa säädetyllä tavalla. Ennen maksun käyttämistä muiden saatavien suoritukseksi olisi selvitettävä, onko verovelvollisen 7 §:ssä tarkoitettuja veroja koskeva ilmoittamisvelvollisuus täytetty.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin varainsiirtoverolle kohdistetun maksun käyttämisestä muiden verojen suoritukseksi. Varainsiirtoverolle kohdistettu maksu käytettäisiin muiden verojen suoritukseksi vasta silloin, kun Verohallinto olisi palauttamassa maksua verovelvolliselle. Maksu palautettaisiin verovelvolliselle 5 luvussa säädetyllä tavalla vain siltä osin, kun sitä ei olisi käytettävä muiden verojen suoritukseksi.
Pykälän 8 momentin mukaan verolajimaksun käyttöjärjestyksestä voitaisiin poiketa verovelvollisen esittämän perustellun pyynnön vuoksi. Perusteltu syy voisi olla olemassa esimerkiksi silloin, jos verovelvollinen pyytäisi maksun kohdistamista sellaiseen velvoitteeseen, jonka laiminlyönti voisi johtaa verorikkomussyytteeseen.
17 §.Maksun erityinen kohdistaminen. Pykälässä säädettäisiin, että maksaja voi kohdistaa maksunsa myös Verohallinnon yksilöimien verojen suoritukseksi. Tällainen maksun kohdistaminen edellyttäisi sitä, että Verohallinto olisi antanut maksajalle maksun kohdistamisessa tarvittavat tapahtumakohtaiset maksun yksilöintitiedot. Näin voitaisiin menetellä esimerkiksi silloin, kun verovelvollisella on tarve kohdistaa maksu ensisijaisesti velkajärjestelyn piirissä oleville veroille. Säännös vastaisi voimassa olevan veronkantolain 24 c §:n säännöstä.
Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinnon yksilöimiin saataviin kohdistettu maksu käytettäisiin yksilöityjen saatavien suoritukseksi 6 §:ssä säädetyssä käyttöjärjestyksessä.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos suoritettu maksu ylittäisi Verohallinnon kyseistä maksua varten yksilöimien saatavien määrän, maksu käytettäisiin muiden verojen suoritukseksi 6 §:ssä säädetyssä käyttöjärjestyksessä. Säännöstä sovellettaisiin esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen kohdistaisi maksun maksujärjestelyn piirissä oleville veroille, mutta maksun määrä ylittäisi kyseisten verojen määrän. Siltä osin, kun maksua ei tarvittaisi maksujärjestelyn piirissä olevien verojen suoritukseksi, se käytettäisiin 6 §:ssä säädetyssä järjestyksessä verovelvollisen muiden erääntyneiden verojen suoritukseksi.
18 §.Maksun käyttöjärjestyksestä poikkeaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voi käyttää maksun 16 §:ssä säädetystä poiketen viimeiseksi niiden saatavien suoritukseksi, joista on tehty maksujärjestely tai jotka on lähetetty perittäväksi ulosottotoimin. Säädetystä käyttöjärjestyksestä poikkeaminen olisi 1 momentin mukaan mahdollista myös muissa vastaavissa tilanteissa, joissa käyttöjärjestyksestä poikkeamisesta on sovittu maksajan kanssa tai joissa maksua tulisi käytetyksi perintätoimen kohteena olevan saatavan suoritukseksi maksajan edun vastaisesti. Tämä mahdollistaisi uusien velvoitteiden suorittamisen verolaji- ja yleismaksuilla ennen maksujärjestelyn piiriin kuuluvien velvoitteiden suorittamista. Jos tämä ei olisi mahdollista, esimerkiksi maksujärjestelyt raukeaisivat aina, kun verovelvollinen jatkaisi toimintaansa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maksun käyttämisestä verovelvollisen omien verojen ja sellaisten muun verovelvollisen verojen kesken, joista verovelvollinen on vastuussa. Verohallinto voisi käyttää maksun ensisijaisesti verovelvollisen omien verojen suoritukseksi ja tämän jälkeen niiden verojen suoritukseksi, joista verovelvollinen on 53 §:n nojalla vastuussa. Säännös vastaisi nykyistä käytäntöä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin täytäntöönpanokiellon vaikutuksesta käyttöjärjestyksestä poikkeamiseen. Momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti, että veron suoritukseksi kohdistettua maksua ei ilman verovelvollisen pyyntöä käytettäisi sellaisen veron tai sen osan suoritukseksi, jonka täytäntöönpano on kokonaan kielletty tai keskeytetty.
Maksua ei käytettäisi sellaisen veron suoritukseksi, jonka täytäntöönpano on keskeytetty tai kielletty verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 12 §:n tai ulosottokaaren (705/2007) 10 luvun 20 §:n nojalla. Jos keskeytysmääräys sen sijaan on annettu ulosottokaaren 10 luvun 22 §:n mukaisesti osittaisena niin, että määräyksessä esimerkiksi sallitaan omaisuuden ulosmittaus, mutta kielletään omaisuuden myynti tai varojen tilitys, maksu voitaisiin käyttää. Verovelvollisen oma maksu voitaisiin kuitenkin käyttää täytäntöönpanokiellon alaisen veron suoritukseksi, jos verovelvollinen nimenomaisesti ilmaisee haluavansa suorittaa veron, johon kohdistuu täytäntöönpanon keskeytysmääräys.
19 §. Kohdistamaton tai tunnistamaton maksu. Pykälässä säädettäisiin menettelytavasta silloin, jos maksaja suorittaa maksun Verohallinnon tilille puutteellisin tiedoin.
Pykälän 1 momentin mukaan veron suoritukseksi tarkoitettu maksu, jota ei olisi kohdistettu 16 tai 17 §:ssä säädetyllä tavalla, käytettäisiin 6 §:n mukaisessa käyttöjärjestyksessä. Säännöstä sovellettaisiin silloin, kun maksun suorittaja tunnistettaisiin, mutta maksun yksilöintitiedoista ei kävisi ilmi, onko se tarkoitettu verolajimaksuksi, yleismaksuksi vai Verohallinnon yksilöimien verojen suoritukseksi. Maksu käytettäisiin tällaisessa tapauksessa maksajan kaikkien verojen suoritukseksi 6 §:n mukaisessa käyttöjärjestyksessä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maksun käsittelystä silloin, kun sen yksilöintitiedoista ei ilmenisi maksajan henkilöllisyys eikä se, minkä verojen suoritukseksi maksu on tarkoitettu. Koska tällaista maksua ei voitaisi käyttää verojen suoritukseksi eikä palauttaa maksajalle, se tuloutettaisiin valtiolle. Jos tarvittavat tiedot kuitenkin saataisiin tuloutuksen jälkeen, maksu käytettäisiin tunnistetietojen mukaisesti verojen suoritukseksi tai palautettaisiin maksajalle.
20 §.Aiheettoman maksun palauttaminen. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 31 §:n säännöstä Verohallinnolle maksetun aiheettoman maksun palauttamisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto palauttaisi verovelvollisen vaatimuksesta maksetun määrän, jos se olisi maksettu erehdyksessä tai se olisi aiheeton. Maksua voitaisiin pitää aiheettomana esimerkiksi silloin, kun verovelvollisella ei ole veroja suorittamatta. Vastaavasti maksu voitaisiin katsoa erehdyksessä tehdyksi esimerkiksi silloin, jos maksun palauttamista vaativa verovelvollinen esittää selvityksen siitä, että vero on epähuomiossa maksettu kahteen kertaan. Jos palauttamisvaatimusta ei hyväksyttäisi, Verohallinto antaisi asiasta kirjallisen päätöksen. Verohallinto voisi palauttaa aiheettomaksi todetun maksun myös oma-aloitteisesti sen jälkeen, kun verovelvollista olisi tarpeen mukaan kuultu.
Pykälän 2 momentin mukaan aiheettoman maksun palauttamiseen sovellettaisiin 28 §:ssä ja 32 §:n 1 momentissa säädettyjä palautettavaa määrää koskevia rajoituksia. Tämä tarkoittaisi sitä, että aiheeton maksu palautettaisiin vain, jos sen määrä olisi vähintään kymmenen euroa. Aiheetonta maksua ei palautettaisi myöskään silloin, jos sen ja muiden palautettavien määrien yhteismäärä ei ylittäisi säilytettäväksi pyydetyn palautuksen määrää.
21 §.Tarkemmat määräykset maksun käyttämisestä. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain sääntelyä, jonka mukaan Verohallinto voi antaa tarkempia määräyksiä maksun käyttöjärjestyksestä, käyttöjärjestyksestä poikkeamisesta ja maksun käyttämisessä noudatettavasta menettelystä.
4 luku Palautuksen käyttäminen ja säilyttäminen
22 §.Palautuksen käyttäminen Verohallinnon saatavan suoritukseksi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto käyttää palautuksen verovelvollisen maksamatta jääneiden verojen tai verovelvollisen muiden Verohallinnon saatavien suoritukseksi. Kun kaikki verot käsitellään uudessa kantomenettelyssä, palautuksen käyttämiselle ei säädettäisi enää miltään osin euromääräistä alarajaa, vaan palautukset käytettäisiin kokonaan Verohallinnon saatavien suoritukseksi. Verohallinnon muulla saatavalla tarkoitettaisiin esimerkiksi Verohallinnolle suoritettavia oikeudenkäyntikulujen korvauksia.
Palautusten käyttötilanteissa verovelvollisen ja Verohallinnon erisuuntaiset maksuvelvoitteet arvioitaisiin kokonaisuutena. Huomioon otettavia eriä olisivat veronpalautuksen ja maksamattoman veron lisäksi verovelvollisen liikasuoritukset Verohallinnolle. Erääntyneen veron ohella palautusta voitaisiin käyttää myös Verohallinnolle suoritettavien erilaisten maksujen ja rikosprosessissa tuomittujen vahingonkorvaussaatavien suoritukseksi, jos niitä ei ole maksettu eräpäivänä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että palautus voidaan käyttää myös sellaisten verojen suoritukseksi, joista palautuksen saaja on vastuussa.
23 §.Palautuksen käyttäminen muun viranomaisen saatavan suoritukseksi. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 38 §:n säännöstä. Pykälässä säädettäisiin, että palautus voitaisiin käyttää myös muun viranomaisen saatavan suoritukseksi, jos sitä ei käytetä Verohallinnon saatavien suoritukseksi ja se muussa tapauksessa maksettaisiin verovelvolliselle.
Pykälän 1 momentin mukaan palautuksen käyttäminen muun viranomaisen saatavan suoritukseksi edellyttäisi, että asianomainen viranomainen pyytäisi sitä ennen kuin palautus on maksettu verovelvolliselle. Palautusta voitaisiin käyttää palautuksen saajan muiden erääntyneiden ja maksamatta olevien valtion verojen, julkisoikeudellisten maksujen sekä niiden viivästysseuraamusten ja lykkäyskorkojen suoritukseksi. Verosta vapauttamista koskevan päätöksen perusteella syntynyttä palautusta ei kuitenkaan voitaisi käyttää toisen viranomaisen saatavien suoritukseksi. Jos maksuvelvollinen olisi saamassa toiselta viranomaiselta palautuksen, se voitaisiin vastaavin edellytyksin käyttää Verohallinnon pyynnöstä Verohallinnon saatavien suoritukseksi. Lain 32 §:ssä säädetyt rajoitukset koskisivat myös palautuksen käyttämistä muun viranomaisen saatavan suoritukseksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että jos palautusta ei käytettäisi Suomen viranomaisten saatavien suoritukseksi, palautus voitaisiin käyttää sellaisen Suomessa perittävänä olevan veron suoritukseksi, jonka periminen perustuu virka-apusopimukseen tai keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnästä annettuun neuvoston direktiiviin 2010/24/EU.
24 §. Palautuksen käyttämisen ajankohta. Pykälässä säädettäisiin siitä, milloin palautus voitaisiin aikaisintaan käyttää erääntyneen veron suoritukseksi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että pääsääntöisesti palautus olisi käytettävissä erääntyneen veron suoritukseksi sinä päivänä, jona palautusta koskeva päätös on tehty. Pykälässä tarkoitettuja palautusta koskevia päätöksiä olisivat esimerkiksi verotuspäätökset sekä veron huojentamista ja perimättä jättämistä koskevat päätökset. Momentissa säädettäisiin lisäksi, että veronkantomenettelyssä tapahtuneen virheen korjaamiseen perustuva palautus olisi käytettävissä sinä päivänä, jona virhe on korjattu.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 7 §:ssä tarkoitettujen verojen palautuksia koskevista poikkeuksista. Ajankohta, jolloin näitä veroja koskevia palautuksia voitaisiin aikaisintaan käyttää, määriteltäisiin erikseen palautukseen oikeuttavalle arvonlisäverolle ja sen oikaisuilmoitukseen perustuvalle lisämäärälle, muuhun oikaisuilmoitukseen perustuvalle palautukselle sekä veron määräämiseen, päätöksen oikaisuun ja muutoksenhakuun perustuvalle palautukselle. Sääntely vastaisi tältä osin sisällöltään voimassa olevan veronkantolain 8 §:n sääntelyä.
25 §. Palautuksen käyttämisen esteet. Pykälä vastaisi sisällöltään voimassa olevan veronkantolain 39 §:n sääntelyä palautuksen käyttämisen esteistä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, millaisen velan suoritukseksi palautusta ei käytettäisi. Velalla tarkoitettaisiin Verohallinnon kantaman maksamattoman veron lisäksi 23 §:ssä tarkoitettuja velkoja, kuten muita maksamattomia julkisoikeudellisia maksuja. Palautusta ei käytettäisi vanhentuneen velan suoritukseksi eikä sellaisen velan suoritukseksi, jonka täytäntöönpano olisi kokonaan kielletty tai keskeytetty. Vaikka säännöksen sanamuotoa täsmennettäisiin täytäntöönpanon kiellon ja keskeytyksen osalta, säilyisi säännöksen soveltamiskäytäntö nykyisellään. Kuten aikaisemminkin velan tai sen osan täytäntöönpanon kokonaan kieltäminen tai keskeyttäminen estäisi palautuksen käyttämisen kyseisen velan tai sen osan suoritukseksi, ellei verovelvollinen sitä pyydä. Vakiintuneesti on katsottu, että palautuksen käyttäminen verojen suorituksesi ei rinnastu omaisuuden realisoinnista saatujen tulojen tilittämiseen. Pelkän realisointi- ja tilityskiellon ei katsota rajoittavan palautuksen käyttämistä verojen suoritukseksi. Palautuksen käytölle ei sen sijaan olisi estettä esimerkiksi silloin, kun täytäntöönpanon keskeytysmääräys on annettu ulosottokaaren 10 luvun 22 §:n mukaisesti osittaisena siten, että omaisuuden ulosmittaus on sallittua, mutta myynti tai varojen tilitys kielletään.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, minkälaisia palautuksia ei käytettäisi Verohallinnon tai muun viranomaisen saatavien suoritukseksi. Saatavan suoritukseksi ei käytettäisi erehdyksessä suoritettua veroa. Myöskään sellaista palautusta ei käytettäisi, jota vastaavat varat on suoritettu jako-osuutena verovelvollisen konkurssipesästä. Saatavan suoritukseksi ei käytettäisi myöskään vieraalle valtiolle siirrettävää veronpalautusta eikä verotusmenettelylain 22 a §:ssä tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä tarkoitettua laiminlyöntimaksua koskevaa palautusta. Sen sijaan palautus, joka perustuu verosta vapauttamista koskevaan päätöksen, voitaisiin jatkossakin käyttää Verohallinnon saatavan suoritukseksi.
Pykälän 3 momentin mukaan palautuksen saajan konkurssi tai palautuksen ulosmittaus eivät estäisi palautuksen käyttämistä Verohallinnon saatavien suoritukseksi.
26 §.Palautuksen käyttöjärjestys. Pykälässä säädettäisiin, missä järjestyksessä palautusta käytetään erääntyneiden verojen suoritukseksi, jos palautus ei riitä niiden kaikkien maksuksi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että palautus käytettäisiin verojen suoritukseksi 6 §:ssä säädetyn käyttöjärjestyksen mukaisesti. Esimerkiksi, jos verovelvollisella olisi maksamattomia arvonlisäveroja, ennakonpidätyksiä ja kiinteistöveroja, jotka vanhentuvat samana päivänä ja joilla on myös sama eräpäivä, kiinteistöveroa koskevaa palautusta käytettäisiin verojen suoritukseksi 6 §:n 1 momentissa säädetyssä järjestyksessä eli ensin ennakonpidätysten, sitten kiinteistöveron ja kolmanneksi arvonlisäveron suoritukseksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 7 §:ssä tarkoitettujen verojen palautuksen käyttöjärjestyksestä. Näiden verojen palautukset käytettäisiin ensisijaisesti 7 §:ssä tarkoitettujen verojen suoritukseksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voi käyttää palautuksen 1 ja 2 momentissa säädetystä poiketen viimeiseksi niiden saatavien suoritukseksi, joista on tehty maksujärjestely tai jotka on lähetetty perittäväksi ulosottotoimin sekä muissa vastaavissa tilanteissa, joissa käyttöjärjestyksestä poikkeamisesta on sovittu palautuksen saajan kanssa tai joissa palautusta tulisi käytetyksi perintätoimen kohteena olevan saatavan suoritukseksi palautuksen saajan edun vastaisesti. Tämä mahdollistaisi uusien velvoitteiden suorittamisen palautuksella ennen maksujärjestelyn piiriin kuuluvien velvoitteiden suorittamista. Jos tämä ei olisi mahdollista, esimerkiksi maksujärjestelyt raukeaisivat aina, kun verovelvollinen jatkaisi toimintaansa.
Pykälän 4 momentin mukaan Verohallinto voisi käyttää palautuksen ensisijaisesti verovelvollisen omien verojen suoritukseksi ja tämän jälkeen niiden verojen suoritukseksi, joista verovelvollinen on 53 §:n nojalla vastuussa. Säännös vastaisi nykyistä käytäntöä.
27 §.Ilmoitus palautuksen käyttämisestä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että tieto palautuksen käyttämisestä verojen suoritukseksi merkittäisiin 70 §:ssä tarkoitettuun yhteenvetoon. Tieto merkittäisiin sen verovelvollisen tai verosta vastuussa olevan yhteenvetoon, jonka palautus on käytetty verojen suoritukseksi. Yhteenvedon tiedoksiannosta säädettäisiin 71 §:ssä. Palautuksen käyttämisestä ei lähetettäisi enää erillistä ilmoitusta muutoksenhakuosoituksineen, koska pykälän 3 momentin mukaan palautuksen käyttämisessä tapahtuneet virheet korjattaisiin 72 §:n säännösten mukaisesti ja virheen korjaamisesta annettaisiin päätös muutoksenhakuosoituksineen, johon asianosainen voisi hakea muutosta.
Pykälän 2 momentin mukaan asianosaista kuultaisiin ennen palautuksen käyttämistä, jos se olisi erityisestä syystä tarpeen. Säännös vastaisi tältä osin voimassa olevaa veronkantolain sääntelyä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto korjaa palautuksen käyttämisessä tapahtuneen virheen noudattaen 72 §:n virheen korjaamista koskevia säännöksiä. Verohallinto korjaisi virheet omasta aloitteestaan tai asianosaisen pyynnöstä viipymättä niiden havaitsemisen jälkeen.
28 §.Palautuksen säilyttäminen. Pykälässä säädettäisiin siitä, milloin Verohallinto voi verovelvollisen pyynnöstä säilyttää veron palautuksen tulevien maksuvelvoitteiden suoritukseksi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voisi verovelvollisen pyynnöstä säilyttää veronkantolain soveltamisalaan kuuluvan veron palautuksen verovelvollisen tulevien maksuvelvoitteiden suoritukseksi edellyttäen, että verovelvollisella ei ole maksamattomia veroja eikä palautusta ole käytettävä muidenkaan saatavien suoritukseksi. Palautuksia voitaisiin säilyttää esimerkiksi silloin, kun verovelvollisella olisi tarvetta välttää kuukausittaista oma-aloitteisista veroista johtuvaa edestakaista rahaliikennettä Verohallinnon kanssa. Verovelvollisella olisi edelleen mahdollisuus myös muuttaa esittämäänsä säilyttämispyyntöä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä palautusten säilyttämiseen liittyvistä rajoituksista. Rajoitukset voisivat koskea verovelvollista ja verolajeja. Lisäksi Verohallinto voisi asettaa aikarajoituksia ja euromääräisiä rajoituksia palautuksen säilyttämiselle sekä antaa tarkempia määräyksiä muusta palautuksen säilyttämiseen liittyvästä menettelystä.
29 §.Tarkemmat määräykset palautuksen käyttämisestä. Pykälässä säädettäisiin, että Verohallinto voi antaa tarkempia määräyksiä palautuksen käyttöjärjestyksestä, käyttöjärjestyksestä poikkeamisesta ja palautuksen käyttämisessä noudatettavasta menettelystä.
5 luku Palauttaminen
30 §.Palautettavan määrän maksaminen. Pykälässä säädettäisiin verovelvolliselle palautetavan määrän maksamisesta. Sääntely vastaisi voimassa olevan veronkantolain 28 §:n sääntelyä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että palautus maksetaan ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun oikeus palautukseen on selvitetty, ellei palautusta käytetä veron tai muun saatavan suoritukseksi 4 luvussa säädetyllä tavalla. Muulla saatavalla tarkoitettaisiin sekä 22 §:ssä tarkoitettua Verohallinnon muuta saatavaa, kuten Verohallinnolle suoritettavia oikeudenkäyntikulujen korvauksia, että 23 §:ssä tarkoitettua muun viranomaisen saatavaa. Palautettavalla määrällä tarkoitettaisiin sitä määrää, joka jää verovelvolliselle palautettavaksi sen jälkeen, kun palautusta on käytetty verovelvollisen mahdollisten muiden maksamattomien Verohallinnon saatavien tai muulle viranomaiselle, esimerkiksi Tullille, maksamatta olevien saatavien suoritukseksi. Ulosottoviranomaisen ulosmittaama määrä maksettaisiin ulosottokaaren nojalla verovelvollisen sijaan ulosottoviranomaiselle.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että palautus maksettaisiin euromääräisenä pääsääntöisesti verovelvollisen ilmoittamalle kotimaiselle tai ulkomaiselle pankkitilille. Jos verovelvollinen olisi ilmoittanut maksamista varten ulkomaisen pankkitilin, verovelvollinen vastaisi niistä kuluista, jotka ulkomainen pankki mahdollisesti perii palautuksen maksamisesta.
Pykälän 3 momentin mukaan palautus voitaisiin erityisestä syystä maksaa muulla tavoin kuin pankkitilille. Erityiset syyt määriteltäisiin tarkemmin Verohallinnon 36 §:n nojalla antamassa palautusmenettelyä koskevassa määräyksessä. Muu maksutapa kuin pankkitilille maksaminen voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun palautuksen saajalla ei ole pankkitiliä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että yhteisön ja yhteisetuuden sekä arvonlisäverolain 172 §:ssä tarkoitettuun arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkityn muun verovelvollisen olisi ilmoitettava tilinumeronsa Verohallinnolle sähköisesti. Verohallinto voisi kuitenkin erityisestä syystä hyväksyä tilinumeron ilmoittamisen myös paperilomakkeella. Erityisenä syynä voitaisiin pitää tilanteita, joissa ei kohtuudella voitaisi edellyttää tilinumeron ilmoittamista sähköisesti. Säännös vastaisi voimassa olevan veronkantolain 28 §:n 4 momenttia. Ehdotettu sääntely koskisi vain tilinumeron ilmoittamistapaa eikä se rajoittaisi 3 momentissa säädettyä mahdollisuutta maksaa palautus erityisistä syistä myös muulla tavoin kuin pankkitilille.
31 §.Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti palautuksen maksamisen esteenä. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 29 §:n säännöstä. Pykälässä säädettäisiin siitä, milloin ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnit muodostaisivat esteen palautuksen maksamiselle.
Nykytilaa vastaavasti verovelvolliselle ei maksettaisi palautusta, joka mahdollisesti tarvittaisiin kattamaan sellaisia veroja, joista ei ole asianmukaisesti annettu veroilmoitusta tai joista annettuja tietoja muutoin voidaan pitää olennaisesti puutteellisina. Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntejä arvioitaisiin kattavasti ottaen huomioon kaikki veronkantolain soveltamisalaan kuuluvat verot.
Verohallinto voisi kuitenkin edelleen maksaa palautuksen tai osan siitä ennen veron määrän selvittämistä, jos puute on vähäinen ja on todennäköistä, että palautusta ei tarvita selvitettävänä olevan veron suoritukseksi tai siitä tarvitaan vain osa.
32 §. Palautettavan määrän maksamista koskevat rajoitukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto maksaisi takaisin sekä liikamaksut että palautukset, jos niiden yhteismäärä on vähintään kymmenen euroa. Ennen kuin palautusta maksettaisiin verovelvolliselle, palautuksia ja liikamaksuja käytettäisiin maksamatta olevien verojen suoritukseksi. Jos maksujen ja palautusten käyttämisen jälkeen käyttämättä olevien palautusten ja liikamaksujen määrä olisi alle kymmenen euroa, niitä ei maksettaisi verovelvolliselle, vaan ne säilytettäisiin myöhempien verojen suoritukseksi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että palautus voidaan jättää maksamatta, jos sitä säilytetään tulevien maksuvelvoitteiden suoritukseksi 28 §:n nojalla. Jos siis verovelvollinen pyytäisi säilyttämään kymmentä euroa suuremman määrän tulevien maksuvelvoitteiden suoritukseksi, Verohallinto maksaisi takaisin vain säilytettäväksi pyydetyn määrän ylittävän osuuden liikamaksujen ja palautusten yhteismäärästä.
Palautuksen säilyttämisedellytyksistä määrättäisiin tarkemmin Verohallinnon päätöksellä. Lain 28 §:n 2 momentin mukaan Verohallinto voi antaa tarkempia määräyksiä palautusten säilyttämiseen liittyvistä verovelvollista ja verolajeja koskevista rajoituksista, aikarajoituksista ja euromääräisistä rajoituksista sekä muusta palautuksen säilyttämiseen liittyvästä menettelystä.
Pykälän 2 momentin sääntely vastaisi voimassa olevan veronkantolain sääntelyä. Verovelvolliselle ei maksettaisi sellaista palautusta, joka on siirrettävä vieraalle valtiolle kansainvälisen verojen siirtämistä koskevan sopimuksen nojalla.
33 §.Palautuksen siirtäminen. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 33 §:n säännöstä, jonka mukaan verovelvollinen ei voi Verohallintoa sitovasti siirtää toiselle oikeuttaan palautukseen.
34 §.Virheellisesti palautetun määrän periminen takaisin. Pykälä vastaisi nykyisen veronkantolain 34 §:n säännöstä virheellisesti maksetun palautuksen takaisin perimisestä. Pykälää sovellettaisiin, jos palautettu määrä olisi maksettu perusteettomasti verovelvolliselle tai muulle taholle.
Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto määräisi palautetun määrän perittäväksi takaisin verolajista riippumatta, jos palautettu määrä olisi maksettu virheellisesti. Palautettu määrä on saatettu maksaa väärälle saajalle maksuyhteystietojen virheellisyyden vuoksi, jos esimerkiksi maksuyhteystiedot on tallennettu Verohallinnon järjestelmään virheellisenä. Väärä henkilö tai taho on saattanut saada palautetun määrän hyväkseen myös ilmoittamalla vilpillisesti palautusta varten oman tilinumeronsa tai saamalla haltuunsa toiselle tarkoitetun maksuosoituksen saapumisilmoituksen. Jotta virheellisesti maksettu palautettu määrä ei jäisi Verohallinnon tappioksi, olisi tarpeen säätää, että saaja voidaan määrätä maksamaan palautettu määrä takaisin Verohallinnolle.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että päätös takaisin perimisestä olisi tehtävä kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona virheellinen palautettava määrä on maksettu. Asianosaiselle olisi varattava tilaisuus selvityksen antamiseen ennen päätöksen tekemistä, jos se ei olisi ilmeisen tarpeetonta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, millä perusteilla palautettu määrä voitaisiin jättää perimättä takaisin. Määrältään vähäinen palautettu määrä voitaisiin jättää perimättä, jollei verovelvollisten tasapuolinen kohtelu tai muu syy edellyttäisi takaisin perimistä. Palautettu määrä voitaisiin jättää perimättä myös silloin, jos perintä olisi ilmeisen kohtuutonta. Tarve käyttää harkintavaltaa toteutuisi käytännössä harvoissa tilanteissa. Ensisijaisena kriteerinä olisi perittävän määrän vähäisyys, mutta huomioon voitaisiin ottaa myös esimerkiksi perimisestä aiheutuva hallinnollinen taakka ja perimisestä aiheutuvat kustannukset suhteessa takaisin perittävään määrään.
Pykälän 3 momentin mukaan takaisin perittävän määrän erääntymisajankohdasta säädettäisiin valtiovarainministeriön asetuksella.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että takaisin perittävä määrä olisi maksettava muutoksenhausta huolimatta, jos Verohallinto tai muutoksenhakuviranomainen ei toisin määrää. Takaisin perittävä määrä rinnastettaisiin maksettavaksi määrättyyn veroon ja siihen voitaisiin kohdistaa eräpäivän jälkeen samat perintätoimenpiteet kuin suorittamatta jätettyyn veroon.
35 §.Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön pyyntö täytäntöönpanon kieltämiseksi tai keskeyttämiseksi. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 35 §:n säännöstä, jossa säädetään Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön oikeudesta pyytää muutoksenhakuviranomaiselta hallintolainkäyttölain (586/1996) 32 §:ssä tarkoitettua päätöksen täytäntöönpanon kieltoa tai keskeyttämistä.
Menettely olisi tarkoitettu sovellettavaksi niissä poikkeuksellisissa tilanteissa, joilla olisi erittäin suuri taloudellinen merkitys veronsaajille ja jotka olisi ratkaistu Verohallinnossa, verotuksen oikaisulautakunnassa tai hallinto-oikeudessa veronsaajille vastaisesti. Kysymys voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa Verohallinnossa on samanaikaisesti vireillä useita samansisältöisiä arvonlisäveron alentamista tai palauttamista koskevia vaatimuksia, joiden kaikkien hyväksyminen olisi valtiontalouden näkökulmasta fiskaalisesti merkityksellistä.
Pykälän 1 momentin mukaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö voisi hakiessaan muutosta Verohallinnon, verotuksen oikaisulautakunnan tai hallinto-oikeuden päätökseen pyytää muutoksenhakuviranomaiselta hallintolain 49 f §:ssä tai hallintolainkäyttölain 32 §:ssä tarkoitettua päätöksen täytäntöönpanon kieltoa tai keskeyttämistä.
Pykälän 2 momentin mukaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön tulisi seitsemän päivän kuluessa Verohallinnon, verotuksen oikaisulautakunnan tai hallinto-oikeuden päätöksen tekemisestä ilmoittaa Verohallinnolle aikomuksestaan pyytää päätöksen täytäntöönpanon kieltoa tai keskeyttämistä. Tämä ilmoitus lähetettäisiin tiedoksi tavallisena tiedoksiantona myös verovelvolliselle. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön ilmoitus ei olisi muutoksenhakukelpoinen päätös.
Pykälän 3 momentin mukaan sen jälkeen, kun Verohallinto on saanut tiedon Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön ilmoituksesta, Verohallinto ei palauttaisi veroa ennen kuin muutoksenhakuviranomainen on ratkaissut pyynnön täytäntöönpanon kiellosta tai keskeyttämisestä. Palautuksen maksaminen verovelvolliselle estyisi siihen asti, kunnes muutoksenhakuviranomainen olisi ratkaissut asian. Oikeudenvalvontayksikön ilmoitus estäisi palautuksen vastaavasti kuin 31 §:ssä säädetyt ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnit. Edellyttäen, että palautusta ei olisi käytetty erääntyneiden verojen suoritukseksi, Verohallinto palauttaisi veron siltä osin kuin muutoksenhakuviranomainen hylkäisi oikeudenvalvontayksikön täytäntöönpanon kieltoa tai keskeytystä koskevan pyynnön, oikaisuvaatimuksen, valituksen tai valituslupahakemuksen.
Viranomaisaloitteiseen pyyntöön perustuva täytäntöönpanoa koskeva määräys tarkoittaisi sitä, että Verohallinnon, verotuksen oikaisulautakunnan tai hallinto-oikeuden päätökseen perustuvaa palautusta ei maksettaisi ennen asian ratkaisemista. Palautus voitaisiin kuitenkin aina käyttää erääntyneiden tai erääntyvien verojen suoritukseksi. Muutoin palauttamisessa ja koron laskemisessa noudatettaisiin, mitä asianomaisessa verolaissa ja veronkantolaissa säädetään veron palauttamisesta.
36 §.Tarkemmat säännökset ja määräykset palauttamisesta. Pykälän mukaan veronpalautusten maksuajankohdasta säädettäisiin valtiovarainministeriön asetuksella. Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä palauttamisessa noudatettavasta menettelystä. Säännös vastaisi nykyistä sääntelyä. Verohallinnon valtuudesta antaa hyvityskoron laskemista koskevia tarkempia määräyksiä säädettäisiin 40 §:ssä.
6 luku Hyvityskorko ja palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron korko
37 §.Hyvityskorko. Pykälässä säädettäisiin muun muassa palautukselle maksettavasta hyvityskorosta ja korkokannasta. Palautuskoron käsitteestä luovuttaisiin ja kaikille veronkantolain soveltamisalaan kuuluville veroille laskettaisiin hyvityskorkoa.
Pykälän 1 momentin mukaan hyvityskorkoa maksettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitetulle palautettavalle verolle ja verolle, jota palautettaessa on muun lain mukaan maksettava korkoa. Hyvityskorkoa maksettaisiin myös sellaisen veron palautukselle, jolle ei muussa laissa ole säädetty maksettavaksi korkoa, jos palautusta säilytettäisiin verovelvollisen myöhempien velvoitteiden suoritukseksi.
Hyvityskorkoa maksettaisiin myös maksulle, jota käytetään veron suoritukseksi myöhemmin kuin maksupäivänä sekä veron suoritukseksi tarkoitetulle maksulle, joka palautettaisiin 20 §:n nojalla. Hyvityskorkoa ei kuitenkaan laskettaisi maksulle, jota ei ole katsottava maksetun veron suoritukseksi vaan hyvityskoron saamiseksi. Hyvityskorkoa ei maksettaisi varainsiirtoverolle kohdistetulle maksulle.
Pykälän 2 momentin mukaan hyvityskorkoa laskettaisiin myös sellaisen veron pääomaan liittyville viivästysseuraamuksille, jonka palautettavalle pääomalle maksetaan hyvityskorkoa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos asianomaisessa verolaissa ei toisin säädetä, korko lasketaan vuotuisena korkona. Vuotuisena korkona käytettäisiin kutakin kalenterivuotta edeltävänä puolivuotiskautena voimassa olevaa korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitettua viitekorkoa vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Korko olisi kuitenkin aina vähintään 0,5 prosenttia.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että hyvityskorkoa laskettaisiin pykälässä säädetyn mukaisesti myös palautettavalle verolle, joka on peritty verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain perusteella ulosottotoimin.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että hyvityskorosta vastaa valtio ja että takaisin peritty hyvityskorko tuloutetaan valtiolle.
Pykälän 6 momentin mukaan hyvityskorko ei olisi tuloverotuksessa veronalaista tuloa.
38 §. Hyvityskoron laskeminen. Pykälässä säädettäisiin siitä, mistä päivästä mihin päivään korkoa laskettaisiin. Säännökset vastaisivat voimassa olevan veronkantolain säännöksiä.
Pykälän 1 momentin mukaan palautettavalle verolle laskettaisiin hyvityskorkoa pääsääntöisesti veron suorittamispäivää seuraavasta päivästä siihen päivään, jona palautettava määrä veloitetaan Verohallinnon tililtä tai käytetään veron suoritukseksi. Myöhempien velvoitteiden suoritukseksi säilytettävälle verolle, jolle ei muun lain mukaan ole maksettava korkoa palautettaessa, laskettaisiin hyvityskorkoa sitä päivää seuraavasta päivästä alkaen, jona palautukseen oikeuttava päätös on tehty.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verotusmenettelylain 50 §:ssä tarkoitetulle veronpalautukselle laskettavan hyvityskoron korkoajasta. Hyvityskorkoa laskettaisiin verovuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden ensimmäisestä päivästä. Jos vero suoritettaisiin verovuoden päättymistä seuraavan kuukauden jälkeen, hyvityskorkoa laskettaisiin maksupäivää seuraavasta päivästä. Kummassakin tapauksessa hyvityskorkoa laskettaisiin siihen päivään, jona palautettava määrä veloitetaan Verohallinnon tililtä tai käytetään veron suoritukseksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin hyvityskoron laskenta-ajasta niissä tilanteissa, joissa verotusmenettelylain mukaan määrättyä veroa tai veronkorotusta palautetaan verotuksen muutoksen johdosta. Hyvityskorkoa laskettaisiin samalla tavoin kuin 2 momentissa mainituissa tilanteissa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin palautuksen hyvityskoron korkoajasta silloin, kun 7 §:ssä tarkoitetun maksettavan veron määrä alenee. Maksettavan veron määrä voi alentua oikaisuilmoituksen, veron määräämistä tai päätöksen oikaisua koskevan päätöksen tai muutoksenhaun johdosta. Palautukselle laskettaisiin hyvityskorkoa 1 momentissa tarkoitettuun päivään. Hyvityskoron laskettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 32 §:ssä tarkoitettua eräpäivää seuraavasta päivästä. Veronkorotusta, laiminlyöntimaksua tai myöhästymismaksua palautettaessa, hyvityskorkoa laskettaisiin kuitenkin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 34 §:ssä tarkoitettua eräpäivää seuraavasta päivästä. Jos vero olisi suoritettu mainittujen eräpäivien jälkeen, hyvityskorkoa laskettaisiin veron suorittamispäivää seuraavasta päivästä. Jos veron suoritukseksi olisi käytetty arvonlisäverolain 147 a §:ssä ja 149 b §:n 3 momentissa tarkoitettua palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa, hyvityskorkoa laskettaisiin aikaisintaan kyseisen palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron verokauden eräpäivää seuraavasta päivästä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin verosta vapauttamista tai veron perimättä jättämistä koskevan päätöksen johdosta muodostuvan palautuksen hyvityskoron korkoajasta. Tällaiselle palautukselle laskettaisiin hyvityskorkoa päätöspäivästä 1 momentissa tarkoitettuun päivään eli siihen päivään, jona palautettava määrä veloitetaan Verohallinnon tililtä.
Pykälän 6 momentin mukaan silloin, kun palautusta käytetään Verohallinnon saatavan suoritukseksi, hyvityskorko sekä viivästysseuraamukset laskettaisiin saatavan suorittamispäivään.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin hyvityskoron korkoajasta silloin, kun maksu käytettäisiin veron suoritukseksi myöhemmin kuin maksupäivänä sekä silloin, kun maksu palautettaisiin 20 §:n nojalla. Hyvityskorkoa laskettaisiin maksupäivää seuraavasta päivästä siihen päivään, jona maksu käytetään veron suoritukseksi. Jos maksua palautettaisiin tai käytettäisiin 23 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, hyvityskorko laskettaisiin siihen päivään, jona palautettava määrä veloitetaan Verohallinnon tililtä.
39 §. Palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron korko. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan veronkantolain 13 §:n säännöstä palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron hyvityskoron laskemisesta.
Verovelvollisella katsottaisiin olevan oikeus arvonlisäveron palautukseen verokauden eräpäivänä, joten hyvityskorkoa laskettaisiin 1 momentin mukaan palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron verokauden eräpäivää seuraavasta päivästä riippumatta siitä, milloin palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa koskeva veroilmoitus olisi annettu. Korkoa laskettaisiin siihen saakka, kunnes palautukseen oikeuttava arvonlisävero tulee käytetyksi veron suoritukseksi tai palautetaan verovelvolliselle. Koronlaskun päättymispäivän osalta viitattaisiin 38 §:n 1 momentin säännökseen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hyvityskoron laskemisesta niissä palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron muutostilanteissa, joissa palautettavaa syntyisi lisää. Lisämäärälle laskettaisiin hyvityskorkoa siten kuin 1 momentissa säädetään.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin liikaa palautettavaksi ilmoitetulle arvonlisäverolle laskettavasta viivästyskorosta. Viivästyskorkoa laskettaisiin kaikissa tilanteissa sitä päivää seuraavasta päivästä, jona liikamäärä on käytetty veron suoritukseksi tai palautettu verovelvolliselle. Viivästyskorkoa laskettaisiin siihen päivään asti, jona liikaa palautettavaksi ilmoitettu vero suoritetaan. Momentin sanamuotoa yhdenmukaistettaisiin muiden korkoa koskevien säännösten kanssa siten, että siinä oleva viittaus veron vanhentumiseen poistettaisiin tarpeettomana. Nykytilasta poiketen viivästyskorkoa laskettaisiin myös eräpäivänä tai sen jälkeen liikaa palautettavaksi ilmoitetulle arvonlisäverolle vain ajalta, jolloin liikaa palautettavaksi ilmoitettu vero on ollut verovelvollisen hallussa tai käytettynä hänen hyväkseen veron suoritukseksi. Liikaa palautetulle määrälle laskettu hyvityskorko oikaistaisiin vastaamaan muuttunutta tilannetta.
40 §. Tarkemmat määräykset koron laskemisesta. Pykälässä säädettäisiin, että Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä sekä hyvityskoron että palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron koron laskemisesta. Säännös vastaisi voimassa olevan veronkantolain 36 §:n 2 momentin sääntelyä. Verohallinnon antaman määräyksen perusteella määräytyy, lasketaanko korko todellisten kalenteripäivien mukaan vai katsotaanko, että täydessä kuukaudessa on 30 päivää ja vuodessa 360 päivää.
7 luku Verojen perintä
41 §.Perintäkeinot. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 44 §:n säännöstä, jossa säädetään Verohallinnon käytettävissä olevista perintäkeinoista. Pykälää sovellettaisiin kaikkien Verohallinnossa perittävänä olevien verojen perintään siitä riippumatta, mikä viranomainen konkreettisesti suorittaa perintään liittyviä toimenpiteitä.
Pykälän 1 momentin mukaan ennen perintätoimenpiteisiin ryhtymistä verovelvollisen maksukyky olisi selvitettävä sen arvioimiseksi, mikä on verovelvollisen tilanteen ja perinnän tuloksellisuuden kannalta tarkoituksenmukaisin perintäkeino. Perinnässä olisi maksukyvyn selvittämiseksi hankittava ja tutkittava maksukykyyn vaikuttavat tiedot ja selvitykset tavalla, jota asian laatu ja laajuus edellyttää. Tarkoituksenmukaisen perintäkeinon valinnassa olisi huomioitava verovelvollisten yhdenmukainen kohtelu ja verovalvonnan tarpeet.
Pykälän 2 momentin mukaan verojen perintään sovellettaisiin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettua lakia sekä verojen ja maksujen perimisen turvaamisesta annetun lain säännöksiä, jos veronkantolaissa ei toisin säädetä.
42 §.Maksukehotus. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 45 §:n säännöstä verovelvolliselle ennen varsinaisiin perintätoimiin ryhtymistä toimitettavasta maksukehotuksesta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että kaikista maksamatta jätetyistä veroista verovelvolliselle tulisi pääsääntöisesti toimittaa maksukehotus. Maksukehotus toimitettaisiin verovelvolliselle merkitsemällä se 70 §:ssä tarkoitettuun yhteenvetoon. Laissa ei säädettäisi yksityiskohtaisemmin maksukehotuksen sisällöstä.
Pykälän 2 momentissa kuitenkin säädettäisiin, että verojen ulosottoperintä ja verovelkojen julkaiseminen edellyttäisivät määrätyn sisältöistä maksukehotusta. Jos pykälän 4 momentista ei muuta johtuisi, velalliselle tulisi toimittaa ulosottouhan ja kahden viikon maksuajan sisältävä maksukehotus ennen kuin vero voitaisiin lähettää ulosottoon ulosottotoimin perittäväksi. Myös ennen kuin tieto verovelasta voitaisiin merkitä verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 20 a §:ssä tarkoitettuun verovelkarekisteriin tai saman lain 21 §:ssä tarkoitetuin tavoin julkaista, tulisi velalliselle aina toimittaa maksukehotus, jossa ilmaistaan julkaisu-uhka ja varataan kaksi viikkoa aikaa suorittaa maksamatta jäänyt vero. Määräajan asettamisella turvattaisiin, että verovelvollisella olisi mahdollisuus reagoida maksamatta olevan määrän oikeellisuuteen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos veroa peritään verosta vastuussa olevalta, hänelle toimitetaan maksukehotus ennen ulosottoperintään ryhtymistä. Tällä varmistettaisiin se, että myös verosta vastuussa olevalla olisi vielä ennen ulosottoa mahdollisuus reagoida maksuvaatimukseen ja maksaa vero samojen sääntöjen mukaan, joita sovelletaan verovelvolliseen.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että erityisestä syystä Verohallinto voisi ryhtyä 41 §:ssä tarkoitettuihin perintätoimenpiteisiin ilman, että verovelasta toimitetaan tässä pykälässä tarkoitettu maksukehotus. Maksukehotuksen sivuuttaminen voi olla perusteltua asian luonteen tai perinnän turvaamisen vuoksi.
Asian luonteesta johtuvana syynä voitaisiin pitää esimerkiksi sitä, että verovelvollinen ottaa itse yhteyttä maksujärjestelyn saamiseksi. Silloin ei ole tarpeen edellyttää maksukehotuksen lähettämistä. Perintään ryhtyminen ilman maksukehotusta voisi perustua myös muuhun lainsäädäntöön. Esimerkiksi konkurssia koskeva sääntely edellyttää, että konkurssimenettelyssä ja siihen liittyvissä valvonta-asiakirjoissa ja muissa asiakirjoissa verot otetaan huomioon konkurssia koskevien sääntöjen mukaisesti. Konkurssiperinnän mukaisiin toimenpiteisiin pitää olla mahdollisuus ryhtyä ilman, että kaikista konkurssisaatavaan sisältyvistä veroista olisi erikseen jo toimitettu maksukehotus.
Verojen ulosottoperintään voi liittyä myös sellaisia tilanteita, joissa edellytetään nopeita perintätoimenpiteitä. Jos on esimerkiksi olemassa omaisuuden hukkaamisvaara, ulosoton toimenpiteitä verojen perimisen turvaamiseksi voitaisiin tehdä ilman, että ulosottouhasta ilmoitetaan velalliselle. Erityisesti silloin, kun omaisuutta on takavarikoitu saatavan turvaamiseksi, on perinnän turvaamiseksi tarve lähettää saatava ulosottoon välittömästi eräpäivän jälkeen.
Koska verovelkarekisteriin merkitseminen ei ole 41 §:ssä tarkoitettu verojen perintäkeino, verovelkarekisteriin merkitseminen edellyttäisi aina sitä, että verovelvolliselle on toimitettu maksukehotus kahden viikon maksuajalla.
43 §. Maksujärjestelyn edellytykset. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 46 §:n säännöstä maksujärjestelyn edellytyksistä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voisi ryhtyä maksujärjestelyyn, jos verovelvollisen maksukyky olisi tilapäisesti alentunut johtuen elatusvelvollisuudesta, työttömyydestä, sairaudesta tai heikentyneestä maksuvalmiudesta taikka muusta erityisestä syystä.
Pykälän 2 momentin mukaan maksujärjestelyn ehtona olisi, että verovelvolliselle mahdollisesti tuleva palautus voitaisiin käyttää maksujärjestelyn kohteena olevan määrän ja sille mahdollisesti perittävän koron suoritukseksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että maksujärjestely voitaisiin tehdä erittäin painavista kohtuussyistä korottomana.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä maksujärjestelyyn ryhtymisestä, maksuajasta, maksujärjestelyn turvaavasta vakuudesta sekä muusta maksujärjestelyssä noudatettavasta menettelystä.
44 §.Suostumuksen antaminen ulkomailla toimeenpantavaan velkajärjestelyyn tai yrityssaneeraukseen. Pykälässä säädettäisiin siitä, että Verohallinnolla olisi oikeus muiden säännösten estämättä antaa suostumus ulkomailla toimeenpantavaan velkajärjestelyyn tai yrityssaneeraukseen.
Nykyisen veronkantolain säännös koskee vain niitä tilanteita, joissa Verohallinto on pyytänyt virka-apua veron perimiseksi ulkomailla. Säännöksen soveltamisalaa laajennettaisiin koskemaan kaikkia ulkomailla toimeenpantavia maksukyvyttömyysmenettelyjä. Suostumuksen antaminen ei myöskään enää edellyttäisi sitä, että verojen tulisi kuulua maksukyvyttömyysmenettelyn piiriin myös siinä valtiossa, jossa menettely on vireillä. Näiden rajoitusten poistaminen mahdollistaisi sen, että Verohallinto voisi harkita, milloin on esimerkiksi syytä luopua osasta saatavaa, jos kuitenkin muu osa siitä saataisiin perityksi ulkomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä. Suostumuksen antamisen rajoitusten poistamisella edistettäisiin Euroopan parlamentin ja neuvoston uudelleenlaaditun maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevan asetuksen (EU) N:o 2015/848 tavoitetta eli rajat ylittävien maksukyvyttömyysmenettelyjen tehokasta toimintaa.
45 §.Perintätoimenpiteistä luopuminen. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 48 §:n säännöstä perintätoimenpiteistä luopumisesta.
Pykälän mukaan perintätoimenpiteisiin ei tarvitsisi ryhtyä tai jo aloitetut toimenpiteet voitaisiin keskeyttää, jos toimenpiteet arvioidaan tuloksettomiksi tai jos etukäteen voidaan arvioida, että perinnän tulos jää vähäiseksi. Säännös mahdollistaisi sen, että Verohallinto voisi velkojana erikseen harkita, missä laajuudessa erilaisia perinnän toimenpiteitä on tarkoituksenmukaista käyttää. Harkintavallan käyttö edellyttäisi kuitenkin aina, että velallisen olosuhteet ja perintään vaikuttavat seikat on selvitetty 41 §:ssä edellytetyllä tavalla.
Perinnästä luopuminen voisi olla perusteltua verovelan vähäisyydestä johtuen tai jos etukäteen olisi muiden seikkojen perusteella tiedossa, että saatavalle ei tule kertymään suoritusta. Jos arvioidaan, että perinnän lopputulos jää vähäiseksi, voitaisiin myös luopua käyttämästä esimerkiksi maksukyvyttömyysmenettelyihin liittyviä keinoja saatavien turvaamiseksi ja perimiseksi. Vastaavin perustein jo aloitetut perintätoimenpiteet voitaisiin keskeyttää. Perintä kuitenkin aloitettaisiin tai keskeytettyä perintää jatkettaisiin, jos sen voitaisiin olettaa johtavan vähäistä suurempaan tulokseen.
46 §.Tarkemmat määräykset verojen perinnästä. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 49 §:n säännöstä, jossa säädetään, että Verohallinto voi antaa tarkempia määräyksiä verojen perintään liittyvästä menettelystä ja perintätoimenpiteiden täytäntöönpanosta.
8 luku Verosta vapauttaminen
47 §.Verosta vapauttaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, millä edellytyksillä Verohallinto voi myöntää osittaisen tai täydellisen vapautuksen veronkantolain nojalla kannettavasta verosta tai maksusta sekä niiden viivästysseuraamuksista ja muista seuraamuksista. Tuloveron ennakosta voitaisiin myöntää vapautus vasta verovuodelta toimitettavan verotuksen päättymisen jälkeen. Korkotulon lähdeverosta ei voitaisi myöntää vapautusta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että vapautus voitaisiin myöntää, jos vero- tai maksuvelvollisen veronmaksukyky on sairauden, työttömyyden, elatusvelvollisuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi olennaisesti alentunut tai jos vapautuksen myöntämiseen on verovelvollisen velkajärjestelyn vuoksi erityistä syytä. Vapautus voitaisiin myöntää myös, jos veron periminen on muusta erityisestä syystä ilmeisesti kohtuutonta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vapautuksen myöntämisestä perintöverosta ja lahjaverosta. Vapautus perintöverosta ja lahjaverosta voitaisiin myöntää sen lisäksi, mitä pykälän 2 momentissa säädetään, jos veron periminen ilmeisesti vaarantaisi maa- tai metsätalouden tai muun yritystoiminnan jatkuvuuden tai työpaikkojen säilyvyyden tai jos pesäosuuden tai lahjan arvo on verovelvollisuuden alkamisen jälkeen olennaisesti vähentynyt ja vapautuksen myöntämiselle on olemassa siihen liittyviä erityisiä syitä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kiinteistöveroa koskevasta vapautuksesta. Vapautus voitaisiin myöntää pykälän 2 momentissa säädettyjen tilanteiden lisäksi silloin, jos rakennushankkeen viivästyminen johtuu muusta syystä kuin rakennuspaikan omistajan omasta menettelystä.
Pykälän 5 momentin mukaan myönnetty vapautus koskisi myös viivästysseuraamuksia ja muita seuraamuksia. Momentissa säädettäisiin lisäksi, että Verohallinto voisi erikseen myöntää vapautuksen viivästysseuraamuksista ja muista seuraamuksista silloinkin, kun ne on tilitettävä muulle veronsaajalle kuin valtiolle. Vastaavasti voitaisiin menetellä silloin, kun kunta on 48 §:n mukaisesti ilmoittanut ratkaisevansa kunnallisveron tai kiinteistöveron vapauttamista koskevat asiat.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin, että valtiovarainministeriö voisi ottaa ratkaistavakseen Verohallinnossa käsiteltävän periaatteellisesti tärkeän verosta vapauttamista koskevan asian.
Pykälän 7 momentin mukaan verosta vastuussa olevaan sovelletaan, mitä verovelvollisesta tässä pykälässä säädetään.
Pykälän 8 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti, että verosta vapauttamista koskevaan päätökseen ei saisi hakea muutosta. Tämä merkitsisi sitä, että myöskään kunnallisverosta tai kiinteistöverosta vapauttamista koskevaan päätökseen ei saisi hakea muutosta kuntalain (410/2015) mukaisella oikaisuvaatimuksella. Muutosta seurakunnan tai seurakuntayhtymän kirkollisverosta vapauttamista koskevaan päätökseen saisi kuitenkin edelleen hakea kirkkolain (1054/1993) mukaisella kirkollisvalituksella.
48 §.Kunnan ratkaisuvalta. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 51 §:n säännöstä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että kunta voisi pidättää ratkaisuvallan kunnallisverosta ja kiinteistöverosta vapauttamista koskevissa asioissa itselleen. Kunta voisi niin halutessaan pidättää ratkaisuvallan myös vain toisessa näistä asiaryhmistä. Jos kunta olisi pidättänyt ratkaisuvallan itselleen, se soveltaisi päätöksiä tehdessään, mitä 47 §:ssä säädetään. Sovellettavaksi tulisivat siten muun ohella vapautuksen myöntämisperusteita koskevat säännökset.
Pykälän 2 momentin mukaan kunnan tulisi ilmoittaa Verohallinnolle ratkaisuvallan pidättämisestä Verohallinnon tarkemmin määräämään ajankohtaan mennessä ennen kolmen vuoden ajanjakson alkua. Ratkaisuvalta olisi voimassa kolme kalenterivuotta ja se koskisi niitä hakemuksia, jotka ovat tulleet vireille mainitun kolmen kalenterivuoden aikana. Jos ilmoitus tulisi tehdä esimerkiksi viimeistään 31 päivänä lokakuuta 2021, ilmoitus koskisi 1 päivänä tammikuuta 2022 ja 31 päivänä joulukuuta 2024 välisenä aikana vireille tulevia kunnallis- tai kiinteistöverosta vapauttamista koskevia hakemuksia.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin miten meneteltäisiin, jos valtioneuvosto päättäisi kuntarakennelain (1698/2009) 21 §:n nojalla edellä tämän pykälän 2 momentissa tarkoitetun kolmen vuoden ajanjakson aikana tapahtuvasta kuntajaon muuttamisesta, jossa kunnat yhdistettäisiin perustamalla uusi kunta. Verohallinto varaisi tarvittaessa uudelle kunnalle tilaisuuden tehdä ratkaisuvaltaa koskevan ilmoituksen jäljellä olevaksi ajanjaksoksi.
49 §. Erityinen verosta vapauttaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa veronkantolain 52 §:ää vastaavasti, että Verohallinto voisi tietyin edellytyksin myöntää osittaisen tai täydellisen vapautuksen Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön muutoksenhausta vero- tai maksuvelvolliselle aiheutuneesta verosta tai maksusta. Verohallinto voisi myöntää vapautuksen joko vero- tai maksuvelvollisen hakemuksesta tai omasta aloitteestaan.
Momentissa säädettäisiin erityisen verosta vapauttamisen edellytykseksi, että Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on hakenut muutosta vero- tai maksuvelvollisen verotukseen tai muutoksenhakuelimen päätökseen tulkinnanvaraisessa asiassa, josta ei ole vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Lisäksi edellytettäisiin, että muutoksenhaun johdosta kyseiselle vero- tai maksuvelvolliselle on määrätty veroa tai maksua. Edellytyksenä olisi myös, että asiassa on saatu korkeimman hallinto-oikeuden päätös ja että verosta vapauttaminen on vero- tai maksuvelvollisen yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi tärkeää.
Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto ratkaisisi asian tässä pykälässä tarkoitetussa tilanteessa myös silloin, kun kunta olisi pidättänyt kunnallisverosta vapauttamista koskevissa asioissa ratkaisuvallan itselleen. Tämä turvaisi sen, että verosta vapauttamista koskevat päätökset olisivat näissä tilanteissa valtio- ja kunnallisverotuksessa yhtenäisiä.
9 luku Vanhentuminen
50 §.Veron vanhentuminen. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan veronkantolain 53 §:n säännöksiä veron vanhentumisesta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että verojen ja niiden liitännäiskustannusten vanhentumiseen sovelletaan verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 20 ja 20 a §:ää, joissa säädetään julkisen saatavan ja sen liitännäiskustannusten vanhentumisesta. Lisäksi sovellettaisiin mainitun lain 21 §:n 1 ja 2 momenttia, joissa säädetään vanhentumisen vaikutuksista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin oma-aloitteisia veroja koskevasta poikkeuksesta 1 momentissa säädettyyn vanhentumiseen. Jos oma-aloitteisia veroja koskeva veroilmoitus annettaisiin myöhässä, sille osalle veroa, josta ilmoitus annetaan, vanhentumisaika alkaisi vasta ilmoituksen antamista seuraavaa yleistä eräpäivää seuraavan kalenterivuoden alusta. Vanhentumisajan pidentyminen ei kuitenkaan koskisi aikaisemmalla ilmoituksella ilmoitetun veron määrää.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lisäksi, että ennakkoperintälain nojalla toimitetussa ennakonkannossa määrätty ennakko vanhentuisi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 20 ja 20 a §:ssä säädetystä poiketen viiden vuoden kuluttua sitä seuranneen kalenterivuoden alusta, jona päättyy sen verovuoden verotus, jonka veron suoritukseksi ennakko on määrätty. Säännöksellä varmistettaisiin, että saman verovuoden veron suoritukseksi määrätty ennakko ja jäännösvero vanhentuvat samaan aikaan.
51 §. Takaisin perittävän määrän vanhentuminen. Pykälä vastaisi sisällöltään voimassa olevan veronkantolain 54 §:n säännöstä. Pykälän mukaan takaisin perittäväksi määrätty virheellisesti palautettu määrä vanhentuu viiden vuoden kuluttua eräpäivää seuraavan kalenterivuoden alusta.
52 §.Palautuksen ja maksun sekä niille maksettavan koron vanhentuminen. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 55 §:n säännöstä palautuksen ja maksun sekä niille maksettavan koron vanhentumisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan palautuksen ja sille maksettavan koron vanhentumisaika olisi viisi vuotta sitä seuranneen kalenterivuoden alusta lukien, jona palautusta koskeva päätös on tehty.
Jos aiheetonta maksua ei ole voitu maksaa takaisin puutteellisten maksutietojen vuoksi, maksu ja sille maksettava korko vanhentuisivat pykälän 2 momentin nojalla viiden vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, jolloin maksu on tapahtunut.
Vanhentumisajan kulumista ei voisi katkaista. Asianosaisen vaatimuksesta Verohallinto voisi kuitenkin erityisestä syystä, esimerkiksi ulkomailla olon, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi, palauttaa vanhentuneen palautuksen tai maksun pykälän 3 momentin nojalla.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että vanhentuneet palautukset ja maksut tuloutettaisiin korkoineen valtiolle.
10 luku Vastuu verosta
53 §.Verosta vastuussa oleva. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 56 §:n säännöstä siitä, kenen katsotaan olevan verovelvollisen lisäksi vastuussa veron maksamisesta. Verovelvollisella tarkoitettaisiin säännöksessä myös maksuvelvollista.
Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin ne tahot, jotka olisivat vastuussa verovelvolliselta veronkantolain nojalla kannettavasta verosta kuin omasta verostaan. Säännöksen mukaan vastuuvelvollisia olisivat avoimen yhtiön yhtiömies, kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies, kuolinpesän osakas sekä yhteisetuuden osakas osuuttaan vastaavalta osalta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kuolinpesän ja kuolinpesän osakkaan vastuusta vainajalle määrätystä verosta. Momentin mukaan kuolinpesä vastaisi kuolinpesään kuuluvilla varoilla vainajan verosta. Jos kuolinpesä on jaettu, osakas olisi vastuussa osuuttaan vastaavasta osasta vainajan verosta pesäosuutensa määrällä.
Pykälän 3 momentin mukaan konkurssipesä vastaisi kiinteistöverosta, joka määrätään konkurssipesän varallisuuteen kuuluvasta kiinteistöstä konkurssin alkamisvuotta seuraavilta vuosilta.
Jos kiinteistö on hankittu perustettavan yhtiön tai yhteisön lukuun, yhtiö tai muu yhteisö vastaisi 4 momentin mukaan kiinteistöstä määrätystä kiinteistöverosta siltä vuodelta, jona yhteisö on merkitty kaupparekisteriin, yhdistysrekisteriin tai muuhun vastaavaan rekisteriin.
Pykälän 5 momentin mukaan osakeyhtiö tai osuuskunta vastaisi verosta, joka on määrätty osakeyhtiön tai osuuskunnan puolesta toimineelle sellaisesta toiminnasta, jota tämä on harjoittanut osakeyhtiön tai osuuskunnan lukuun ennen sen perustamista. Osakeyhtiö ja osuuskunta vastaisi tällaisesta verosta niin kuin omasta verostaan.
Verovastuu määräytyisi edelleen verolajikohtaisesti kyseisen aineellisen verolain säännösten nojalla. Pykälän 6 momentin mukaan tämän lain vastuusäännöksiä sovellettaisiin silloin, jos vastuusta ei ole toisin säädetty muussa verolaissa.
54 §.Vastuuseen määrääminen. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 57 §:n säännöstä siitä, miten vastuuseen määrääminen tapahtuu.
Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto määräisi veron verovelvollisen ja siitä vastuussa olevien yhteisvastuullisesti maksettavaksi. Vastuussa olevat merkittäisiin verotuspäätökseen tai 70 §:ssä tarkoitettuun yhteenvetoon tai suorittamatta jääneistä veroista verovelvolliselle toimitettuun muuhun ilmoitukseen. Merkintä voitaisiin tehdä joko säännönmukaisessa verotuksessa tai eri verolaeissa säädetyissä verotuksen oikaisun tai veron määräämisen tilanteissa. Säännös koskisi myös esimerkiksi ennakonkannossa määrättävää veroa tai pidennetyn verotuksen oikaisu- tai määräämisajan kuluessa tehtyä verotuspäätöstä.
Vastuuvelvollisista ei kuitenkaan aina ole kattavia tietoja eikä kaikissa tilanteissa ole tarkoituksenmukaista merkitä vastuuvelvollisia verotuspäätökselle. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa vastuuta ei olisi verotuspäätöksessä määrätty, vaan vastuuta koskeva päätös tehtäisiin myöhemmin erikseen. Vastuuseen määrättävälle olisi ennen päätöksen tekemistä varattava tilaisuus selvityksen antamiseen.
Erillispäätös vastuuseen määräämisestä olisi tehtävä viimeistään 60 päivää ennen kuin verotusmenettelylain 64 §:n 1 momentissa tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 61 §:n 1 momentissa säädetyn verotusta koskevan oikaisuvaatimuksen antamiselle säädetty määräaika päättyy. Tällä varmistettaisiin, että verosta vastuuseen määrättävä voisi ennen säännönmukaisen muutoksenhakuajan päättymistä hakea muutosta siihen verotukseen, jota vastuumääräys koskee. Toisin kuin 1 momentin tilanteessa, vastuuta ei siis voitaisi määrätä tällä erillispäätösmenettelyllä esimerkiksi pidennetyn verotuksen oikaisu- tai määräämisajan kuluessa tehtyyn päätökseen, vaan vastuumerkintä tulisi olla tehtynä asianomaisessa verotuspäätöksessä. Jos verovastuu määrättäisiin, veron vanhenemiseen sovellettaisiin vastuuvelallisenkin osalta, mitä 50 §:ssä säädetään.
Pykälän 3 momentin mukaan verovastuusta olisi edelleen mahdollista säätää muussakin verotusta koskevassa laissa, jolloin sovellettaviksi tulisivat asianomaisen lain säännökset.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä vastuuseen määräämistä koskevasta menettelystä.
11 luku Kansainvälinen verovarojen siirtäminen
55 §.Toimivalta kansainväliseen verovarojen siirtämiseen. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 58 §:n säännöstä siitä, minkälaisten kansainvälisten sopimusten nojalla Verohallinto voi siirtää verovaroja vieraalle valtiolle.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voisi siirtää ennakkoja tai muita verovaroja vieraalle valtiolle sellaisen kansainvälisen sopimuksen nojalla, jonka tarkoituksena on välttää veron ennakon periminen useammassa kuin yhdessä valtiossa tai säännellä verovarojen siirtäminen valtioiden kesken.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä verovarojen siirtämistä koskevasta menettelystä.
56 §. Siirrettävät verovarat. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 59 §:n säännöstä, jossa säädetään niistä verovaroista, joihin kansainvälinen verovarojen siirtäminen voi kohdistua.
Pykälän 1—3 kohdissa säädettäisiin, että vieraaseen valtioon voitaisiin siirtää ennakkoperintälain nojalla ennakonpidätyksinä kertyneet varat, verotusmenettelylain 50 §:ssä tarkoitettu veronpalautus, mainitun lain 76 §:ssä tarkoitettu verotuksen muutoksen johdosta palautettava määrä sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain mukainen lähdeveron palautus.
Pykälän 4 kohdassa säädettäisiin lisäksi, että vieraaseen valtioon voitaisiin siirtää veron määrä silloin, kun Suomi luopuu tulon verottamisesta Suomen ja vieraan valtion välillä kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn kansainvälisen sopimuksen nojalla.
57 §.Palautusilmoitus ja maksamisen lykkääminen. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 60 §:n säännöstä palautusilmoituksesta vieraalle valtiolle ja palautuksen maksamisen lykkäämisestä veronkantosopimuksen mukaisesti.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että jos 56 §:n 1—3 kohdassa tarkoitettu palautus ilmeisesti aiheutuu veronkantosopimuksen tai verosopimuksen soveltamisesta, palautuksesta on ilmoitettava asianomaisen vieraan valtion viranomaiselle. Palautuksen maksamista olisi lykättävä veronkantosopimuksen määräysten mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että jos tulon verottamisesta Suomessa luovutaan verosopimuksen nojalla, palautuksen maksamista on lykättävä veronkantosopimuksen määräysten mukaisesti.
58 §.Verovarojen siirtämisen edellytykset. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 61 §:n säännöksiä kansainvälisen verovarojen siirtämisen edellytyksistä.
Verovarojen siirtämisen edellytyksenä olisi pykälän 1 momentin mukaan nykyiseen tapaan se, että siirrettäviä varoja ei ole verosopimuksen nojalla käytetty Suomessa toimitetussa verotuksessa verovelvollisen verojen suoritukseksi ja että siirrettävä varat voidaan käyttää verovelvollisen verojen suoritukseksi toisessa sopimusvaltiossa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että ennakonpidätyksinä kertyneet varat voitaisiin siirtää toisen sopimusvaltion viranomaisen pyynnöstä jo ennen verotuksen päättymistä silloin, kun on ilmeistä, että veronkantosopimuksessa ja verosopimuksessa määrätyt edellytykset varojen siirtämiselle ovat olemassa ja ennakonpidätykset voitaisiin verotusmenettelylaissa tarkoitetuin tavoin lukea verovelvollisen hyväksi Suomessa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos pykälän 1 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät, 56 §:ssä tarkoitetut verovarat olisi siirrettävä vieraan valtion viranomaisen pyynnöstä asianomaiselle viranomaiselle.
59 §.Suomeen siirretyn veron palauttaminen verovelvolliselle. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 62 §:n säännöstä, jonka mukaan vieraasta valtiosta siirretty vero tai veron ennakko, jota ei ole käytetty verovelvollisen verojen tai maksamatta jätettyjen määrien suoritukseksi, palautetaan verovelvolliselle.
12 luku Muutoksenhaku
60 §.Oikaisuvaatimus verotuksen oikaisulautakunnalle. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 63 §:n säännöstä. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhakuun oikeutetuista, muutoksenhaun kohteena olevista päätöksistä ja oikaisuvaatimusmenettelystä.
Pykälän 1 momentin mukaan muutosta saisivat hakea verovelvollinen, verosta vastuussa oleva ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Verosta vastuussa olevalla on 22 §:n 2 momentissa ja 27 §:ssä tarkoitettuun palautuksen käyttämiseen muutoksenhakuintressi silloin, kun hänelle tulevaa palautusta käytetään niiden verojen suorittamiseksi, joista hän on vastuussa.
Muutosta saisi hakea tässä laissa tarkoitettuun päätökseen, joita olisivat 20 §:ssä tarkoitettu aiheettoman maksun palauttamista koskeva päätös, 34 §:ssä tarkoitettu virheellisen palautuksen takaisinperintää koskeva päätös, 52 §:ssä tarkoitettu vanhentuneen palautuksen tai maksun palauttamista koskeva päätös, 68 §:ssä tarkoitettu myöhästymismaksun perimättä jättämistä koskeva päätös sekä 72 §:ssä tarkoitettu virheiden korjaamista koskeva päätös. Lain 27 §:ssä tarkoitettuun palautuksen käyttämiseen haettaisiin muutosta virheen korjaamista koskevassa menettelyssä. Lain 47 §:n mukaan verosta vapauttamista koskevaan päätökseen ei saisi hakea muutosta.
Pykälän 2 momentin mukaan muutosta haettaisiin verotuksen oikaisulautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Määräaika olisi 60 päivää siitä, kun muutoksenhakija on saanut päätöksestä tiedon. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön muutoksenhakuaika laskettaisiin kuitenkin päätöksen tekemisestä.
Pykälän 3 momentin mukaan oikaisuvaatimusmenettelyyn sovellettaisiin muutoin, mitä oikaisuvaatimusmenettelystä verotusmenettelylaissa säädetään. Viittauksen nojalla Verohallinto voisi muun muassa ratkaista muun kuin Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön tekemän oikaisuvaatimuksen, jos esitetty vaatimus hyväksyttäisiin. Viittauksesta seuraisi myös, että oikaisuvaatimus olisi toimitettava määräajassa Verohallinnolle ja se olisi käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä.
61 §.Valitus hallinto-oikeuteen. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 64 §:n säännöstä, jonka mukaan oikaisulautakunnan päätöksestä haetaan muutosta hallinto-oikeudelta. Nykyiseen tapaan muutosta voisivat hakea verovelvollinen, verosta vastuussa oleva ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Menettelyyn sovellettaisiin lisäksi, mitä verotusmenettelylaissa säädetään.
62 §.Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 65 §:n säännöstä, jonka mukaan hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Muutoksenhakuun sovellettaisiin, mitä verotusmenettelylaissa säädetään.
63 §.Ennakkopäätösvalitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 66 §:n säännöstä, jonka mukaan verovelvollinen, verosta vastuussa oleva ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö saavat hakea muutosta verotuksen oikaisulautakunnan päätökseen korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos korkein hallinto-oikeus myöntäisi ennakkopäätösvalitusta koskevan valitusluvan. Ennakkopäätösvalitusta koskevaan muutoksenhakuun sovellettaisiin, mitä verotusmenettelylain 71 a—71 d §:ssä säädetään ennakkopäätösvalituksesta.
64 §.Muutoksenhaku vastuumääräykseen ja vastuumääräyksen oikaiseminen. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 67 §:n säännöstä muutoksenhausta silloin, kun verovastuumääräys on merkitty verotuspäätökseen. Muutoksenhaku tapahtuisi vastaavasti kuin muutoksenhaku verotukseen. Muutosta haettaisiin siten ensiasteessa verotuksen oikaisulautakunnalta ja muutoksenhakuaika olisi pääsääntöisesti kolme vuotta. Pykälässä säädettäisiin myös menettelystä, jolla vastuumääräyksessä olevaa virhettä voitaisiin oikaista viranomaisaloitteisesti verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi siten kuin kunkin verolajin osalta on säädetty.
Lisäksi pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta erilliseen verovastuuta koskevaan päätökseen. Tällöin muutosta haettaisiin siten kuin 60—62 §:ssä säädetään, eli ensiasteessa verotuksen oikaisulautakunnalta, ja muutoksenhakuaika olisi 60 päivää verovastuuta koskevan päätöksen tiedoksisaannista.
65 §.Päätöksen muuttaminen muutoksenhaun johdosta. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 68 §:n säännöstä, jossa säädetään muutoksenhaun johdosta tehtävien muutosten tekemisestä ja muutosten yhteydessä maksettavista tai perittävistä korkoseuraamuksista.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että jos muutoksenhaun johdosta annetun päätöksen perusteella vero on poistettava tai sitä on alennettava, Verohallinto palauttaa takaisin liikaa maksetun veron korkoineen. Palautukselle maksettavista hyvityskorosta ja sen laskemisesta säädettäisiin 37 ja 38 §:ssä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että jos muutoksenhaun johdosta annetun päätöksen perusteella veroa on korotettava, Verohallinto perii maksamattoman veron korkoineen. Momentissa tarkoitetulle korotetulle määrälle perittävästä korosta säädettäisiin viivekorkolaissa.
66 §.Perustevalitus. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 69 §:n säännöstä, jonka mukaan tässä laissa tarkoitettuihin Verohallinnon tehtäväalaan kuuluviin asioihin ei sovelleta verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain perustevalitusta koskevia säännöksiä.
67 §. Muut muutoksenhakua koskevat säännökset. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 70 §:n säännöstä, jonka mukaan veronkantolaissa tarkoitettu vero on maksettava muutoksenhausta huolimatta.
13 luku Erinäiset säännökset
68 §.Myöhästymismaksun perimättä jättäminen. Pykälässä säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetyn myöhästymismaksun perimättä jättämisestä. Myöhästymismaksun perimättä jättämistä koskeva päätös annettaisiin tiedoksi noudattaen, mitä 71 §:ssä säädetään veronkantolain nojalla annettujen päätösten tiedoksiannosta.
Pykälän 1 momentin mukaan myöhästymismaksu voitaisiin jättää osaksi tai kokonaan perimättä, jos oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 16 §:ssä tarkoitetun veroilmoituksen antaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomasta syystä, pätevästä syystä tai muusta erityisestä syystä. Myöhästymismaksun perimättä jättämistä koskevaa sääntelyä yhtenäistettäisiin muiden verolajien myöhästymismaksun määräämättä jättämistä koskevan sääntelyn kanssa.
Verovelvollisesta riippumattomina syinä voitaisiin pitää esimerkiksi yleisen tietoverkon toimintahäiriötä tai muuta vastaavaa syytä. Myös Verohallinnon sähköisen asiointipalvelun toimintahäiriötä voitaisiin pitää säännöksessä tarkoitettuna verovelvollisesta riippumattomana syynä. Päteviä syitä olisivat esimerkiksi sairastuminen tai ylivoimainen este. Erityisenä syynä voitaisiin pitää esimerkiksi verovelvollisen vahingossa tekemää lasku-, kirjoitus- tai ilmaisuerehdystä. Perimättä jättäminen voisi tulla vireille joko asianosaisen pyynnöstä tai viranomaisaloitteisesti.
Pykälän 2 momentin mukaan valtiovarainministeriön asetuksella voitaisiin säätää, että myöhästymismaksua ei peritä ajalta, jolta veroilmoituksen antaminen on myöhästynyt verovelvollisista riippumattomista syistä. Asetus voitaisiin antaa esimerkiksi silloin, kun valtakunnan laajuinen tai muutoin laajoihin verovelvollispiireihin vaikuttava tapahtuma olisi yleisesti estänyt ilmoitus- ja maksuvelvollisuuden täyttämisen. Tällainen tapahtuma voisi olla esimerkiksi tietoliikenteen katkeaminen tai postin kulun keskeytyminen.
69 §.Päätöksen sisältö. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 73 §:n säännöstä, jossa säädetään päätöksen vähimmäissisällöstä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että veronkantolain nojalla annetusta päätöksestä olisi käytävä ilmi verovelvollisen yksilöintitiedot, päätöksen perustelut ja tieto siitä, miten asia on ratkaistu. Lisäksi päätöksestä tulisi käydä ilmi päätöksen tehnyt viranomainen yhteystietoineen. Säännös mahdollistaisi sen, että asiaa käsitelleen henkilön tietojen sijasta Verohallinnon antamista päätöksistä ilmenisi hallintolaista poiketen asiaa käsittelevä viranomainen eli Verohallinto tai Verohallinnon yksikkö sekä puhelinnumero. Sääntely vastaisi verotusmenettelylain ja eräitä muita Verohallinnon kantamia veroja koskevien lakien sääntelyä.
Pykälän 2 momentin mukaan päätös voitaisiin jättää perustelematta, jos perusteleminen olisi ilmeisen tarpeetonta. Säännös mahdollistaisi sen, että luonteeltaan puhtaasti teknisissä ratkaisuissa ei olisi tarvetta perustella päätöstä, vaan esimerkiksi viittaus sovellettuun säännökseen olisi riittävä.
70 §.Yhteenveto. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan veronkantolain 14 §:n sääntelyä. Pykälässä säädettäisiin niistä veroja koskevista tiedoista, jotka verovelvollisella olisi oikeus saada hänelle muodostettavalla yhteenvedolla.
Pykälän 1 momentin mukaan verovelvolliselle muodostettaisiin kalenterikuukauden jaksolta yhteenveto. Yhteenvetoon merkittäisiin tiedot maksujen ja palautusten käytöstä ja suorittamatta olevista veroista. Lisäksi yhteenvetoon merkittäisiin maksukehotukset sekä myöhästymismaksun määräämistä ja arvioverotuksen poistamista koskevat päätökset.
Edellä mainittujen päätösten lisäksi yhteenvetoon ei enää merkittäisi veronkantolain nojalla annettuja päätöksiä eikä viivekorkolain 7 §:ssä säädettyä viivästyskoron perimättä jättämistä koskevia päätöksiä, vaan Verohallinto antaisi näissä asioissa erillisen päätöksen muutoksenhakuosoituksineen. Erillisten päätösten antaminen muutoksenhakukelpoisista asioista varmistaisi lisäksi sen, että verovelvollinen olisi tietoinen siitä, mihin veronkannon toimenpiteisiin hänellä on oikeus hakea muutosta. Yhteenvetoon merkittäisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 56 §:n 4 momentin nojalla mainitun lain 35 §:ssä säädettyä myöhästymismaksua koskeva päätös ja 43 §:n 3 momentissa säädettyä arvioverotuksen poistamista koskeva päätös, koska nämä päätökset liittyvät kiinteästi oma-aloitteisia veroja koskevan veroilmoituksen antamiseen ja siitä johtuviin velvoitteisiin, jotka ilmenevät yhteenvedosta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että yhteenvedolle voitaisiin edelleen merkitä muitakin kuin 1 momentissa tarkoitettuja tietoja. Tällainen tieto olisi muun muassa 54 §:ssä tarkoitettu tieto verosta vastuussa olevista.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti siitä, että yhteenveto muodostettaisiin viimeistään viidentenä päivänä kalenterikuukauden päättymisestä. Yhteenveto muodostettaisiin kalenterikuukauden jaksolta, joten yhteenveto sisältäisi tiedot tapahtumista kuukauden ensimmäisestä päivästä kuukauden viimeiseen päivään. Yhteenveto voisi kuitenkin sisältää myös seuraavan kuukauden tapahtumia. Näin voisi tapahtua esimerkiksi silloin, kun vero maksetaan kuukauden viimeisenä päivänä olevana eräpäivänä. Yhteenvedon muodostamista jouduttaisiin silloin odottamaan muutaman päivän ajan, jotta yhteenvedolla ei näkyisi maksamattomana sellaista saatavaa, joka on tosiasiassa maksettu ajoissa. Tällaisessa tilanteessa yhteenveto saattaisi sisältää muitakin tapahtumia seuraavan kuukauden ensimmäisiltä päiviltä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että yhteenveto voitaisiin erityisestä syystä muodostaa verovelvolliselle harvemminkin kuin kerran kuukaudessa. Näin voitaisiin menetellä esimerkiksi silloin, kun yhteenvetoon ei tulisi lainkaan tapahtumia tai kun kyse olisi vähäisistä tapahtumista tai summista, joilla ei olisi verovelvollisen kannalta merkitystä. Tällaiset tapahtumat olisivat kuitenkin aina nähtävissä sähköisessä asiointipalvelussa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuutus antaa tarkempia määräyksiä yhteenvedolle merkittävistä tiedoista ja yhteenvedon muodostamisesta.
71 §.Tiedoksianto. Pykälässä säädettäisiin siitä, miten veronkantolain nojalla annettavat päätökset ja yhteenveto annetaan tiedoksi verovelvolliselle.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että veronkantolain nojalla annettava päätös tai muu asiakirja olisi annettava tiedoksi verovelvolliselle. Jos asia koskee 53 §:ssä tarkoitettua verosta vastuussa olevaa, tiedoksianto on toimitettava vastuuvelvolliselle.
Verohallinnon tai verotuksen oikaisulautakunnan päätös sekä muut tämän lain nojalla annettavat Verohallinnon asiakirjat voitaisiin antaa tiedoksi saantitodistusmenettelyä käyttämättä siten kuin hallintolain 59 §:ssä säädetään. Tämä poikkeaisi yleisestä tiedoksiantoa koskevasta menettelystä, koska lähtökohtaisesti päätös, jonka tiedoksisaannista alkaa kulua jokin määräaika, kuten muutoksenhakuaika, on hallintolain mukaan annettava tiedoksi todisteellisesti. Verotusta koskevassa lainsäädännössä on kuitenkin jo laajasti säädetty siitä, että päätös voidaan antaa tiedoksi tavallisena tiedoksiantona myös silloin, kun päätöksen tiedoksisaannista alkaa kulua lyhyt, esimerkiksi 60 päivän muutoksenhakuaika. Sääntelyllä pyrittäisiin turvaamaan verotusmenettelyn toimivuus.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että tiedoksiantoon sovellettaisiin lisäksi, mitä verotusmenettelylain 26 c ja 26 d §:ssä säädetään. Tämä tarkoittaisi sitä, että tiedoksianto olisi kuitenkin toimitettava verovelvollisen lailliselle edustajalle tai valtuutetulle, jos verovelvollisen puolesta veroasioita hoitava edustaja tai valtuutettu olisi ilmoitettu asianhoitajaksi Verohallinnon asiakasrekisteriin. Mainitun säännöksen soveltaminen tarkoittaisi myös sitä, että todisteellinen tiedoksianto olisi toimitettava yhteisölle, yhteisetuudelle ja yhtymälle sen ilmoittamaan osoitteeseen. Verotusmenettelylain 26 d §:n soveltaminen tiedoksiantoon tarkoittaisi sitä, että Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle päätökset annettaisiin tiedoksi siten, että sille varattaisiin tilaisuus tutustua asiakirjoihin.
Pykälän 3 momentin mukaan 70 §:ssä tarkoitetun yhteenvedon tiedot sekä veronkantolain nojalla annettu päätös annettaisiin verovelvolliselle tiedoksi sähköisesti. Yhteenveto olisi nähtävissä sähköisessä asiointipalvelussa viimeistään viidentenä päivänä kalenterikuukauden päättymisestä. Verovelvollisen katsottaisiin saaneen yhteenvedon tiedot seitsemäntenä päivänä sen kalenterikuukauden päättymisestä, jolta yhteenveto on muodostettu. Verovelvollisen katsottaisiin saaneen tiedoksi myös veronkantolain nojalla tehdyn päätöksen seitsemäntenä päivänä päätöksen tekemisestä.
Verovelvollisen pyynnöstä tiedot voitaisiin lisäksi lähettää hänelle postitse. Yhteenvedon tiedoksisaannin ajankohtaan tällaisella postitse lähettämisellä ei olisi vaikutusta, vaan verovelvollisen katsottaisiin saaneen yhteenvedon sisällön tässäkin tilanteessa seitsemäntenä päivänä kalenterikuukauden päättymisestä.
Pykälän 4 momentin mukaan tiedot ja päätökset annettaisiin tiedoksi postitse hallintolain 59 §:ssä tarkoitettuna tavallisena tiedoksiantona sellaiselle luonnolliselle henkilölle ja kuolinpesälle, joka ei ole antanut suostumustaan sähköiseen tiedoksiantoon. Lisäksi edellytettäisiin, että kyseistä henkilöä tai kuolinpesää ei ole merkitty ennakkoperintälain 31 §:ssä tarkoitettuun työnantajarekisteriin eikä arvonlisäverolain 172 §:ssä tarkoitettuun arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Yhteenveto ja päätökset annettaisiin tiedoksi tavallisena tiedoksiantona myös sellaiselle työnantajarekisteriin merkitsemättömälle henkilölle tai kuolinpesälle, joka on merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, mutta joka ei harjoita muuta arvonlisäverollista toimintaa kuin metsätaloutta. Tiedot olisi aina nähtävillä myös sähköisessä asiointipalvelussa.
Jos luonnollinen henkilö tai kuolinpesä olisi antanut suostumuksen tietojen sähköiseen tiedoksiantoon, yhteenvedon tiedot ja veronkantolain nojalla annetut päätökset annettaisiin tiedoksi 3 momentissa säädetyllä tavalla sähköisesti. Suostumuksella tarkoitettaisiin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) mukaista suostumusta.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa yhteenvedolle merkittäviä tietoja ei niiden vähäisen merkityksen vuoksi kuitenkaan annettaisi tiedoksi postitse tavallisena tiedoksiantona, vaan pykälän 3 momentissa tarkoitetulla tavalla sähköisesti.
Yhteenvetoa ei annettaisi tiedoksi postitse tavallisena tiedoksiantona, jos siihen ei merkittäisi muita yhteenvetoon sisältyviä tietoja kuin tieto maksujen käyttämisestä veron suoritukseksi tai tieto suorittamatta olevista veroista. Postitse tapahtuva tiedoksianto ei näissä tilanteissa olisi verovelvollisen oikeusturvan kannalta erityisesti tarpeen, koska yhteenvedolle ei tällöin olisi merkitty tietoa muutoksenhakukelpoisesta päätöksestä. Koska yhteenvedolle ei olisi myöskään merkitty 42 §:ssä säädettyä maksukehotusta, ei Verohallinto voisi tällaisen yhteenvedon perusteella käyttää veronkantolaissa säädettyjä perintäkeinoja.
Yhteenvetoa ei lähetettäisi postitse myöskään silloin, jos yhteenvetoon tulisi merkittäväksi vain tieto alle kymmenen euron suuruisen palautuksen käyttämisestä verojen suoritukseksi. Tieto palautuksen käyttämisestä olisi tällöinkin verovelvollisen nähtävissä sähköisessä asiointipalvelussa. Lain 32 §:ssä säädettäisiin, että alle kymmenen euron suuruista maksujen ja palautusten yhteismäärää ei maksettaisi verovelvolliselle. Alle kymmenen euron suuruinen palautus voitaisiin kuitenkin käyttää verojen suoritukseksi. Tämä merkitsisi käytännössä sitä, että verovelvollinen saisi tällaisessa tilanteessa myös alle kymmenen euron suuruisen palautuksen hyväkseen verojen suorituksena. Jos verovelvollisella ei olisi maksamattomia veroja, alle kymmenen euron palautus jäisi hänen vahingokseen. Tästä syystä verovelvollisella ei olisi lähtökohtaisesti tällaisen palautuksen käyttämisen osalta muutoksenhakuintressiä eikä erityistä oikeussuojan tarvetta. Jos alle kymmenen euron palautuksen käyttämisessä kuitenkin tapahtuisi virhe, Verohallinto korjaisi sen 27 §:n 3 momentin nojalla noudattaen virheen korjaamista koskevia 72 §:n säännöksiä. Virheen korjaamisesta Verohallinto tekisi aina päätöksen, johon liitettäisiin muutoksenhakuosoitus.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin, miten menetellään, jos yhteenvetoa ei voida tietoliikennehäiriön tai muun vastaavan teknisen häiriön vuoksi antaa tiedoksi sähköisen asiointipalvelun välityksellä. Tällöin se annettaisiin tiedoksi hallintolain 59 §:ssä tarkoitettuna tavallisena tiedoksiantona.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti, että Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä verovelvolliselle toimitettavan yhteenvedon antamisesta.
72 §.Virheen korjaaminen. Pykälässä säädettäisiin veronkantomenettelyssä tapahtuneen virheen korjaamisesta. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan veronkantolain 16 §:n säännöstä. Virheen korjaamista koskeva päätös annettaisiin kuitenkin jatkossa tiedoksi noudattaen, mitä 71 §:ssä säädetään veronkantolain nojalla tehdyn päätöksen tiedoksiannosta.
Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto korjaisi kantomenettelyssä tapahtuneen virheen omasta aloitteestaan tai verovelvollisen taikka verosta vastuussa olevan vaatimuksesta viipymättä virheen havaitsemisen jälkeen, jollei asiaa ole ratkaistu valitukseen annetulla päätöksellä eikä virheellisen palautuksen takaisin perimistä koskevasta 34 §:stä muuta johdu.
Pykälän 2 momentin mukaan verovelvolliselle varattaisiin nykytilaa vastaavasti tilaisuus selvityksen antamiseen ennen virheen korjaamista vain, jos se on erityisestä syystä tarpeen.
Pykälän 3 momentin mukaan virhe voitaisiin jättää korjaamatta, jos virhe olisi vähäinen eikä siitä aiheutuisi vahinkoa verovelvolliselle. Virhe voitaisiin jättää korjaamatta myös, jos verovelvollisen perusteetta hyväkseen saama määrä olisi vähäinen eikä verovelvollisten tasapuolinen kohtelu tai muu syy edellyttäisi korjaamista.
73 §.Määräaika virheen korjaamiselle. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain 17 §:n säännöstä, jonka mukaan virhe voidaan korjata kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jolloin on muodostettu yhteenveto, joka on sisältänyt tai jonka olisi pitänyt sisältää korjattavaksi vaadittu toimenpide tai tieto. Määräaika vastaisi lähtökohtaisesti verotuksen virheiden korjaamiselle säädettyjä yleisiä määräaikoja.
Määräaikojen laskenta ei kuitenkaan täysin vastaisi verotuksen virheiden korjaamisen määräaikoja, koska kalenterivuoden viimeisten kuukausien osalta tiedot merkitään yhteenvedolle vasta seuraavan kalenterivuoden aikana. Esimerkiksi joulukuun verot merkittäisiin yhteenvetoon vasta tammi-helmikuussa. Myös joulukuussa tehty päätös veron määräämisestä merkittäisiin yhteenvetoon vasta seuraavan vuoden puolella. Näin ollen määräaika kantomenettelyssä tapahtuneen virheen korjaamiselle olisi joissain tilanteissa pidempi kuin esimerkiksi määräaika veron määräämiselle.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti, että virhe korjattaisiin 1 momentissa tarkoitetun määräajan jälkeenkin, jos korjaamista koskeva pyyntö on saapunut Verohallinnolle 1 momentissa säädetyssä määräajassa.
74 §.Eräpäivän siirtyminen. Pykälä vastaisi sisällöltään voimassa olevan veronkantolain 74 §:n säännöstä määräaikojen laskemista.
Määräpäivän siirtymisestä säädetään säädettyjen määräaikain laskemisesta annetun lain (150/1930) 5 §:ssä. Silloin, jos veron eräpäivä tai palautuksen maksupäivä olisi pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, maksettavan tai palautettavan määrän saisi suorittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Samaa sääntöä sovellettaisiin myös silloin, kun eräpäivä tai maksupäivä olisi sellainen päivä, jona pankkien yleisesti keskinäisissä maksuissaan käyttämät maksujärjestelmät Suomen säädöskokoelmassa julkaistavan Suomen pankin ilmoituksen mukaan eivät ole käytössä.
75 §. Asiakirjojen toimittaminen sähköisesti. Pykälässä säädettäisiin asiakirjojen toimittamisesta sähköisesti veronkantolain soveltamisalaan kuuluvissa asioissa. Veronkantolaissa säädettyyn oikaisuvaatimukseen sovellettaisiin kuitenkin 60 §:n 3 momentin nojalla verotusmenettelylain 93 a §:n säännöksiä sähköisestä asioinnista ja allekirjoituksesta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että asiakirjat, jotka Verohallinto antaa tiedoksi sähköisesti, annettaisiin tiedoksi yleisessä tietoverkossa tätä tarkoitusta varten olevan sähköisen asiointipalvelun välityksellä.
Pykälän 2 momentin mukaan veronkantolaissa tarkoitettujen ilmoitusten ja asiakirjojen antamisesta sähköisesti säädetään sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa. Lisäksi säädettäisiin siitä, että sähköisesti annettu asiakirja olisi varmennettava sähköisellä allekirjoituksella tai muulla hyväksyttävällä tavalla.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuus määrätä, mitä sähköistä menettelyä käyttäen ja millä tavoin varmennettuina veronkantolaissa tarkoitettuja ilmoituksia ja muita asiakirjoja voitaisiin toimittaa sähköisesti Verohallinnolle.
14 luku Voimaantulo
76 §.Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019. Lailla kumottaisiin vuoden 2017 alusta voimaan tullut veronkantolaki (769/2016).
Uusia säännöksiä sovellettaisiin lain voimaantulopäivästä alkaen myös sellaisten veroerien käsittelyssä, jotka ovat muodostuneet ennen lain voimaantulopäivää tai koskevat sitä edeltänyttä aikaa. Myös Verohallinnon veronkantoa koskevat hallintopäätökset, kuten palautuksen käyttäminen veron suoritukseksi, tehtäisiin lain voimaantulon jälkeen tämän lain säännösten mukaisesti vaikka päätökset koskisivat eriä, jotka ovat muodostuneet ennen lain voimaantuloa.
77 §.Siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan muutoksenhaussa ennen lain voimaantuloa annettuun Verohallinnon päätökseen sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Tämän lain muutoksenhakua koskevia säännöksiä sovellettaisiin muutoksenhakuun, joka koskee lain voimaantulon jälkeen tehtyä Verohallinnon päätöstä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kantomenettelyssä tapahtuneen virheen korjaamiseen ja verovelvolliselle virheellisesti maksetun palautuksen takaisin perimiseen sovellettavasta laista. Ennen lain voimaantuloa kantomenettelyssä tapahtuneen virheen korjaamista ja virheellisesti maksetun palautuksen takaisinperimistä koskevaan menettelyyn sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Esimerkki: Verovelvollinen pyytää 1 päivänä joulukuuta 2019 sellaisen virheen korjaamista, joka on tapahtunut verotilillä 10 päivänä joulukuuta 2016. Virhe on tapahtunut ennen tämän lain voimaantuloa, jolloin virheen korjaamiseen sovelletaan ennen lain voimaantuloa voimassa olleita säännöksiä. Ennen tämän lain voimaantuloa voimassa olleen veronkantolain siirtymäsäännösten mukaisesti ennen kyseisen lain voimaantuloa verotilillä tapahtuneiden virheiden korjaamiseen sovelletaan ennen veronkantolain voimaantuloa voimassa ollutta verotililakia. Virheen korjaamiseen sovelletaan siten kumotun verotililain säännöksiä.
Pykälän 3 momentin mukaan lain voimaantuloa edeltävältä ajalta palautukselle maksettavaan hyvityskorkoon sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita palautuskorkoa koskevia säännöksiä. Palautuskorkoa ja hyvityskorkoa lasketaan yhtenevin säännöksin, jolloin lain voimaantulon jälkeen palautukselle laskettua korkoa voitaisiin nimittää hyvityskoroksi, vaikka korkoa olisi laskettu jo lain voimaantuloa edeltäneeltä ajalta. Pykälän 3 momentin mukaan hyvityskorkoa koskevia säännöksiä sovellettaisiin tuloverotuksessa siten, että hyvityskorkoa laskettaisiin ensimmäisen kerran yhteisöjen ja yhteisetuuksien verovuoden 2020 verotuksessa ja muun verovelvollisen verovuoden 2019 verotuksessa. Yhteisöjen ja yhteisetuuksien verotuksessa säännöksiä ei sovellettaisi vielä verovuonna 2019, koska yhteisön ja yhteisetuuden verovuoden 2019 verotus voisi päättyä jo ennen lain voimaantuloa. Aiemmilta verovuosilta veronpalautukselle maksettavaan korkoon sovellettaisiin ennen lain voimaantuloa voimassa olleita säännöksiä, vaikka palautus maksettaisiin lain voimaantulon jälkeen.
Pykälän 4 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa määrätyn tuloveron ennakon vanhentumiseen sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että muualla lainsäädännössä olevilla viittauksilla kumottuun veronkantolakiin tarkoitettaisiin viittausta tämän lain säännöksiin.
1.2
Veronkantolaki
24 a §.Verolajille kohdistetun maksun käyttöjärjestys. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tonnistoveroa pidettäisiin maksua kohdistettaessa veronkantolain 4 §:ssä tarkoitettujen yhdessä kannettavien tuloverojen sekä ennakkoperintälain ja sairausvakuutuslain nojalla määrätyn ennakon ja muun määrän kanssa yhtenä verolajina. Tälle verolajille kohdistetut maksut käytettäisiin kaikkien edellä mainittujen verojen suoritukseksi ensisijaisesti vanhentumisjärjestyksessä ja toissijaisesti eräpäivän mukaisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.
50 §.Verosta vapauttaminen. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vapautus voitaisiin myöntää jatkossa myös tuloveron ennakosta, mutta vasta verovuodelta toimitettavan verotuksen päättymisen jälkeen. Verotusmenettelylain 34 §:n mukaan verovelvolliselle määrätyt tuloveron ennakot luetaan verotuksessa hyväksi sen mukaisina kuin ne on määrätty. Maksamatta jäänyttä tuloveron ennakkoa, joka tarvitaan verovuoden veron suoritukseksi, ei poisteta säännönmukaisessa verotuksessa ja määrätä uudelleen sitä vastaavaa veroa jäännösverona, vaan ennakon perintää jatketaan. Jäännösveron tapaan myös ennakkona määrätystä ja perittävästä verovuoden veron osasta olisi mahdollista myöntää vapautus verosta vapauttamiselle säädettyjen edellytysten täyttyessä. Vapautusta ei kuitenkaan voitaisi myöntää ennen sen verovuoden verotuksen päättymistä, jonka veron suoritukseksi tuloveron ennakko käytetään, koska verovuoden veron määrä ja verovelvollisen maksettavaksi jäävien tuloveron ennakoiden määrä on selvillä vasta verovuodelta toimitettavan verotuksen päätyttyä.
53 §.Vanhentuminen. Pykälän 3 momentin säännöstä ennakonkannossa määrätyn ennakon vanhentumisajankohdasta ehdotetaan muutettavaksi siten, että ennakko vanhentuisi viiden vuoden kuluttua sen verovuoden verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta, jonka veron suoritukseksi ennakko on määrätty. Verovuodelta määrättävä jäännösvero ja verovuodelle määrätyt ennakot vanhentuisivat siten aina samaan aikaan, jolloin kyseiset verot suoritettaisiin aina siinä järjestyksessä, jossa ne ovat erääntyneet. Verohallinto ilmoittaisi ulosottoon perittäväksi lähetettyjen ennakoiden vanhentumisajankohdan ulosottoviranomaiselle.
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä toukokuuta 2018. Ennakon vanhentumista koskevaa säännöstä sovelletaan ensimmäisen kerran verovuoden 2018 veron suoritukseksi määrättävään ennakkoon. Tätä aiempien verovuosien veron suoritukseksi määrättävään ennakkoon sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
1.3
Tuloverolaki
1 §.Tulovero ja veronsaajat. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
82 §.Stipendi, apuraha ja tunnustuspalkinto. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin säännös siitä, että stipendit, apurahat ja tunnustuspalkinnot olisivat sen verovuoden tuloa, jona ne maksetaan. Edellä mainitut suoritukset luettaisiin maksuvuoden tuloksi, vaikka ne olisivat olleet saajan nostettavissa jo aiemmin.
112 §.Eläketulon jaksottaminen. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että verovelvollisen olisi esitettävä vaatimus eläketulon jaksottamisesta ennen maksuvuodelta toimitettavan verotuksen päättymistä. Tässä esityksessä ehdotetaan verotusmenettelylain 49 §:ää muutettavaksi siten, että verotus päättyisi verovelvollisen verotuspäätökseen merkittynä ajankohtana. Tämän johdosta verovelvollisen olisi esitettävä myös eläkkeen jaksottamista koskeva vaatimus ennen verotuksen verovelvolliskohtaista päättymistä. Ehdotettu muutos yhtenäistäisi tahdonvaltaisille vaatimuksille laissa säädettyjä määräaikoja.
Pykälän 2 momentissa käytetty käsite veronoikaisu korvattaisiin käsitteellä verotuksen oikaisu. Säännöstä tarkennettaisiin siten, että verotuksen oikaisun lisäksi toimitettujen verotusten osalta noudatettaisiin verotusmenettelylain säännöksiä seurannaismuutoksesta. Seurannaismuutos tulisi sovellettavaksi silloin, kun vaatimus eläketulon jaksottamisesta hyväksyttäisiin vasta muutoksenhakuvaiheessa ja verotuksen oikaisun määräaika olisi tuolloin jo päättynyt sellaisen verovuoden osalta, jolle eläketuloa on vaadittu jaksotettavaksi.
Esimerkki: Verovelvolliselle maksetaan vuonna 2020 takautuvasti lakisääteistä eläketuloa, joka on kertynyt vuosilta 2018—2020. Verovelvollisen verotus verovuodelta 2020 päättyy verovelvolliskohtaisesti kesäkuussa 2021. Verovelvollinen vaatii eläketulon jaksotusta veroilmoituksellaan. Eläketulon jaksotuksessa tapahtuu laskuvirhe, josta verovelvollinen tekee oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus hyväksytään tammikuussa 2022. Verotuksen oikaisun kolmen vuoden määräaika verovuoden 2018 osalta on päättynyt 31.12.2021, joten verovuoden 2018 osalta sovelletaan seurannaismuutosta. Seurannaismuutosta voidaan soveltaa myös verovuoden 2019 osalta
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä toukokuuta 2018. Lain 1 § tulee kuitenkin voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019.
Stipendin, apurahan ja tunnustuspalkinnon jaksottamista koskevaa säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran verovuodelta 2019 toimitettavassa verotuksessa. Vuodelta 2018 ja sitä aikaisemmilta vuosilta toimitettavassa verotuksessa sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, joiden mukaan stipendi, apuraha ja tunnustuspalkinto luetaan sen verovuoden tuloksi, jona se on ollut saajan nostettavissa.
Esimerkki 1: Apuraha on nostettavissa vuonna 2018 ja maksetaan vuonna 2019. Apuraha on verovuoden 2018 tuloa.
Esimerkki 2: Apuraha on nostettavissa vuonna 2019 ja maksetaan vuonna 2020. Apuraha on verovuoden 2020 tuloa.
Eläkkeen jaksottamista koskevaa säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran verovuoden 2018 verotuksessa. Vaatimus eläketulon jaksottamisesta olisi esitettävä verovuoden 2018 verotuksen osalta ennen verotuksen verovelvolliskohtaista päättymistä.
1.4
Laki työnantajan sairausvakuutusmaksusta
2 §.Muiden lakien soveltaminen. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
9 §.Työnantajan sairausvakuutusmaksun palauttaminen. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kattavammin niistä tilanteista, joissa työnantajalla olisi oikeus maksamansa työnantajan sairausvakuutusmaksun palautukseen.
Työnantajalla olisi oikeus saada Verohallinnolta takaisin maksamansa työnantajan sairausvakuutusmaksu siltä osin kuin se vastaa työnantajalle maksettua suoritusta, jos työnantajalle on maksettu palkansaajalle myönnettyä lakiin perustuvaa eläkettä tai päivärahaa tai muuta ansionmenetystä korvaavaa etuutta siltä ajalta, jolta työnantaja on maksanut palkkaa.
Sairausvakuutusmaksun tulee olla maksettu Verohallinnolle, jotta työnantaja olisi oikeutettu työnantajan sairausvakuutusmaksun palautukseen säännöksessä mainitussa tilanteessa. Palautettava työnantajan sairausvakuutusmaksu lasketaan palkan maksuvuoden mukaisen työnantajan sairausvakuutusmaksuprosentin mukaan, ja se lasketaan palkan maksuhetken mukaisesta työnantajan sairausvakuutusmaksun alaisesta palkasta. Palautusta ei siten saisi esimerkiksi palkkaeristä, joista palkanmaksuhetkellä työnantajan sairausvakuutusmaksusta annetun lain mukaan ei ole tarvinnut maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksua.
Säännöksen ja tällä hetkellä voimassa olevan sosiaalivakuutuslainsäädännön mukaan työnantajan oikeus työnantajan sairausvakuutusmaksun palautukseen koskisi sairausvakuutuslain päivärahaetuutta, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaista kuntoutusrahaa, tapaturmaa koskevien eri lakien mukaista ansionmenetyskorvausta, liikennevakuutuslain tai liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain mukaista ansionmenetyskorvausta tai eläkelakien mukaista eläkettä, kuntoutusrahaa ja kuntoutuskorotusta.
Säännöksellä tarkoitettaisiin jatkossa edellä mainittuja ja niitä vastaavia etuuksia tai korvauksia.
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä toukokuuta 2018. Lain 2 § tulee kuitenkin voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019.
1.5
Laki verotusmenettelystä
1 §. Lain soveltamisala. Pykälän 3 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
2 §. Soveltamisalan täsmentäminen. Pykälän 2 momentin viittausta veronkantolain 32 §:ssä tarkoitettuun korkoon muutettaisiin koskemaan uuden veronkantolain 37 §:n hyvityskorkoa.
7 §.Velvollisuus antaa veroilmoitus tai muu ilmoitus. Pykälässä säädetään velvollisuudesta antaa veroilmoitus tai muu verotusta koskeva ilmoitus. Pykälän 1, 2 ja 7 momentti vastaavat nykyisiä momentteja, mutta käsite veroviranomainen muutettaisiin Verohallinnoksi.
Pykälän 3 momentin mukaan luonnollisen henkilön ja kuolinpesän olisi tarkistettava esitäytetyssä veroilmoituksessa olevat tiedot. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että verovelvollisen olisi annettava veroilmoitus ilmoittamalla puuttuvat ja korjatut tiedot Verohallinnolle. Verohallinnon lähettämää esitäytettyä veroilmoituslomaketta ei jatkossa enää palautettaisi. Puuttuvat ja korjatut tiedot olisi ilmoitettava Verohallinnon määräämällä tavalla sähköisessä asiointipalvelussa tai erillisellä, kutakin tietoa varten tarkoitetulla lomakkeella. Verovelvollisen olisi ilmoitettava esimerkiksi esitäytetyltä veroilmoitukselta puuttuvat veronalaiset tuloerät ja korjattava virheelliset vähennystiedot. Jos verovelvollinen ei ilmoittaisi puuttuvaa tuloa tai korjattua vähennystietoa, hän laiminlöisi ilmoittamisvelvollisuutensa. Verovelvollisen esitäytetyn veroilmoituksen tarkistamisvelvollisuus sekä ilmoittamisvelvollisuus säilyisivät ennallaan. Säännös vastaisi muilta osin voimassa olevaa sääntelyä.
Pykälän 4 momentin sanamuotoa tarkennettaisiin vastaamaan edellä 3 momentissa säädettyä menettelyä. Siltä osin kuin verovelvollinen ei ilmoittaisi muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseen, hänen katsottaisiin antaneen veroilmoituksen esitäytetyssä veroilmoituksessa olevien tietojen mukaisena. Säännös vastaisi esitäytettyyn veroilmoitukseen nykyisin sovellettavaa sääntelyä.
8 §.Veroilmoituksen tai muun ilmoituksen antaminen. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan Verohallinnon olisi varattava verovelvolliselle kohtuullinen aika esitäytetyn veroilmoituksen täydentämiseen ja korjaamiseen. Ilmoittamisvelvollisuuden täyttämiselle varattua kohtuullista aikaa arvioitaessa olisi huomioitava, että paperilla annettavat veroilmoitukset katsottaisiin jatkossa annetuksi ajallaan, kun ne ovat perillä Verohallinnossa viimeistään tietojen antamiselle säädetyn määräajan viimeisenä päivänä. Tämä tarkoittaisi, että kohtuullista aikaa määriteltäessä huomioon olisi otettava myös postin kulkuun kuluva aika. Säännös ei koskisi esimerkiksi verovelvolliselle lähetettäviä kuulemiskirjeitä ja selvityspyyntöjä.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin veroilmoituksen antamisajankohdasta. Veroilmoitus katsottaisiin annetuksi, kun se on saapunut Verohallinnolle. Sähköisesti annetun ilmoituksen saapumisajankohdasta säädetään sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 10 §:ssä ja paperisen ilmoituksen saapumispäivästä hallintolain 18 §:ssä.
Sähköisen ilmoituksen antamispäivä olisi päivä, jona ilmoitus on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä. Jos saapumisajankohdasta ei voida esittää selvitystä, ilmoitus katsotaan saapuneeksi lähettämisajankohtana, jos siitä voidaan esittää luotettava selvitys. Sähköisesti annettavan veroilmoituksen voisi käytännössä siten lähettää vielä viimeisenä määräpäivänä.
Paperisena annetun ilmoituksen saapumispäivä olisi päivä, jona se on annettu Verohallinnolle. Postitse lähetetyn asiakirjan saapumispäiväksi katsottaisiin päivä, jona lähetys on saapunut Verohallinnon postilokeroon tai Verohallinnolle on toimitettu ilmoitus lähetyksen saapumisesta postiyritykseen.
27 §.Arvioverotus. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan Verohallinnon olisi ennen arvioverotuksen toimittamista lähetettävä verovelvolliselle kehotus veroilmoituksen antamiseksi tai selvityksen esittämiseksi. Kehotus sisältäisi tiedon arvioidun tulon määrästä. Tulon määrää arvioitaessa otettaisiin huomioon verovelvollisen toimintaa koskevia elonmerkkitietoja, verovelvollisen aikaisempia ilmoitustietoja, verovelvollisesta saatuja vertailutietoja ja muita vastaavia käytettävissä olevia tietoja, joiden perusteella on pääteltävissä, että verovelvollisella on ollut veronalaista tuloa. Veroilmoituksen antamatta jättäneen verovelvollisen arvioverotus olisi nykyiseen tapaan massamenettelyä, jossa arvioitavan tulon määrä ei voi käytännössä aina perustua yksityiskohtaisiin selvityksiin verovelvollisen harjoittamasta toiminnasta ja sen tuottamasta tulosta. Ehdotettu säännös koskisi tilannetta, jossa Verohallinto kehottaisi verovelvollista antamaan veroilmoituksen tai esittämään selvitystä arvioverotuksen toimittamisen uhalla. Sen lisäksi Verohallinto voisi nykyiseen tapaan kehottaa verovelvollista antamaan veroilmoituksen tai esittämään selvitystä ilman arvioverotuksen uhkaa.
32 §.Veronkorotus. Veronkorotusta koskevan sääntelyn rakennetta ehdotetaan uudistettavaksi siten, että 32 §:ssä säädettäisiin veronkorotuksen määräämisperusteista. Veronkorotuksen määrästä säädettäisiin 32 a ja 32 b §:ssä.
Pykälän 1 momentin mukaan verovelvolliselle määrättäisiin veronkorotus, jos verovelvollinen on antanut veroilmoituksen tai muun ilmoituksen taikka muun säädetyn tiedon, asiakirjan tai selvityksen puutteellisena tai virheellisenä taikka on jättänyt ne kokonaan antamatta. Säännöksen sanamuoto vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädettyä veronkorotussäännöstä. Sääntely vastaisi nykyistä sääntelyä siten, että veronkorotus voitaisiin lähtökohtaisesti määrätä kaikista laiminlyönneistä, joista nykyisinkin on voitu määrätä veronkorotus. Veronkorotusta ei kuitenkaan määrättäisi silloin, kun verovelvollinen on jättänyt veroilmoituksen antamatta tai säädetyn tiedon ilmoittamatta säädetyssä määräajassa, mutta korjaa laiminlyöntinsä oma-aloitteisesti tai antaa veroilmoituksen ennen verotuksen päättymistä. Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrättäisiin tällöin ehdotetun 33 §:n perusteella myöhästymismaksu.
Ehdotettu veronkorotussäännös olisi verotusmenettelylain nykyistä veronkorotussäännöstä kaavamaisempi ja se sisältäisi vähemmän viranomaisharkintaa veronkorotuksen määräämisessä. Pykälän sanamuoto olisi velvoittava siten, että veronkorotus olisi määrättävä, jos ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty. Veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä vain pykälän 3 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa.
Veronkorotus määrättäisiin tyypillisesti silloin, kun Verohallinto määrää veroa verovelvollisen vahingoksi poikkeamalla annetusta veroilmoituksesta tai oikaisemalla toimitettua verotusta. Viimeksi mainituissa tilanteissa on yleensä kyse siitä, että verovelvollinen on jättänyt veroilmoituksessa ilmoittamatta saamansa veronalaisen tulon tai on ilmoittanut vähennyksenä verolainsäädännön mukaan vähennyskelvottoman kulun.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että veronkorotus määrätään, jos verovelvollinen ei ole esittänyt siirtohinnoitteludokumentointia tai sitä täydentävää lisäselvitystä määräajassa taikka on esittänyt ne olennaisesti vaillinaisena tai virheellisenä. Säännös vastaisi nykyisen lain 32 §:n 4 momenttia. Veronkorotus määrättäisiin myös, jos 14 d §:ssä tarkoitettu ilmoituksen tai verotuksen maakohtaisen raportin antaja ei ole täyttänyt velvoitettaan säädetyssä määräajassa tai on täyttänyt sen olennaisesti vaillinaisena tai virheellisenä. Säännös vastaisi nykyisen lain 32 §:n 5 momenttia. Siirtohinnoitteludokumentoinnin ja maakohtaisen raportin laiminlyönnin johdosta määrättävä veronkorotus määrätään muiden veronkorotusten tavoin asianomaisen verovuoden verotuspäätöksellä tai verotuksen muuttamista koskevalla päätöksellä. Veronkorotukseen haettaisiin muutosta samassa järjestyksessä kuin edellä mainittuihin päätöksiin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös veronkorotuksen määräämisestä silloin, kun verovelvollinen on aiheettomasti vaatinut vähennettäväksi ulkomaille maksettua veroa. Veronkorotus voitaisiin määrätä silloin, kun verovelvollinen on vaatinut vähennettäväksi veroa, jota ei ole tosiasiassa suoritettu. Veronkorotus voitaisiin määrätä myös silloin, kun verovelvollinen on suorittanut ulkomaan veroa, mutta se ei ole vähennyskelpoinen Suomessa suoritettavasta verosta. Verovelvollisen katsottaisiin aiheettomasti vaatineen vähennettäväksi ulkomaille maksettua veroa siinäkin tapauksessa, jos verovelvollinen on laiminlyönyt kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain (1552/1995) 9 §:ssä tarkoitetun velvollisuutensa ilmoittaa Verohallinnolle ulkomaisen veron hyvityksen perusteena olleen vieraan valtion veron muuttumisesta.
Pykälän 2 momentin mukaan veronkorotusta ei lähtökohtaisesti määrättäisi yksinomaan sen johdosta, että verovelvollinen on jättänyt veroilmoituksessaan ilmoittamatta tiedon vähennyksestä tai muun verotuksessa verovelvollisen hyväksi vaikuttavan tiedon. Säännöksessä tarkoitettaisiin esimerkiksi tulosta tai verosta tehtäviä vähennyksiä, joihin verovelvollisella on verolainsäädännön mukaan oikeus. Veronkorotusta ei määrättäisi esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen on vaatinut verotuksen päättymisen jälkeen kotitalousvähennystä, jota hän ei ole ilmoittanut veroilmoituksessaan. Vähennystiedon ilmoittamatta jättämisestä olisi kyse myös, jos verovelvollinen ei ilmoittaisi hänen esitäytetylle veroilmoitukselleen merkitystä arvopaperin myyntihinnasta vähennettävää hankintamenoa.
Veronkorotus voitaisiin kuitenkin määrätä vähennysvaatimusten ja muiden verovelvollisen hyväksi vaikuttavien tietojen ilmoittamatta jättämisestä siinä tapauksessa, että vaatimusten esittäminen vasta verotuksen päättymisen jälkeen on toistuvaa tai sen voidaan katsoa osoittavan ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Tästä olisi kysymys esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen ilman pätevää syytä esittää vähennysvaatimuksensa vuodesta toiseen vasta verotuksen päättymisen jälkeen. Vähennystietoihin liittyvästä ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrättäisiin ehdotetun 32 a §:n 9 momentin mukainen vähimmäiskorotus.
Pykälän 2 momentti ei koskisi tilanteita, joissa verovelvollinen on antanut verotusta varten virheellisiä vähennystietoja. Veronkorotus voitaisiin määrätä esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen ei ole korjannut esitäytetylle veroilmoitukselle merkittyä tosiasioita vastaamatonta vähennystietoa tai on vaatinut veroilmoituksella perusteetonta vähennystä. Veronkorotus voitaisiin myös määrätä sillä perusteella, että verovelvollinen on laiminlyönyt velvollisuutensa antaa veroilmoitus, vaikka verovuodelta ei olisikaan ollut muuta ilmoitettavaa kuin vähennystietoja. Veronkorotus voitaisiin määrätä esimerkiksi, jos liikkeen- ja ammatinharjoittaja ei olisi antanut veroilmoitusta, koska lain 7 §:n 3 momentin mukaan elinkeinotoiminnan veroilmoitus on aina annettava.
Pykälän 3 momentin mukaan veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä, jos laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy. Laiminlyönnin vähäisyyttä arvioitaisiin ilmoittamatta jätetyn tulon tai laiminlyöntiin liittyvän veron määrän perusteella, jos laiminlyönti kohdistuu veronalaiseen tuloon tai veroon. Laiminlyöntiä pidettäisiin lähtökohtaisesti vähäisenä, jos sen taloudellinen merkitys on vähäinen. Vaikka laiminlyönti olisi yksittäin tarkasteltuna vähäinen, sitä ei pidettäisi vähäisenä, jos verovelvollisen laiminlyönnit ovat toistuvia. Veroilmoituksen antamista koskevan velvollisuuden laiminlyöntiä ei pidettäisi 3 momentissa tarkoitettuna vähäisenä laiminlyöntinä, vaikka veroilmoituksella ilmoitettavan tulon määrä olisi vähäinen tai tulos olisi tappiollinen.
Pätevänä syynä laiminlyönnille pidettäisiin muun muassa sairastumista tai ylivoimaista estettä. Verovelvollisen tulisi esittää Verohallinnolle selvitys kykenemättömyydestä täyttää ilmoittamisvelvollisuus. Ilmoittamisvelvollisuus tulisi kuitenkin täyttää mahdollisimman nopeasti esteen lakattua, jotta veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä.
Pykälän 3 momentin mukaan veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä myös silloin, kun veronkorotuksen määrääminen olisi 32 a §:n 4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. Ehdotetussa 32 a §:n 4 momentissa on kysymys tilanteista, joissa asia on luottamuksensuojasäännöksessä tarkoitetulla tavalla tulkinnanvarainen tai epäselvä tai perustason mukainen veronkorotus on muusta erityisestä syystä kohtuuton. Näissä tilanteissa olisi lähtökohtana, että ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrättäisiin perustasoa alempi veronkorotus, joka olisi yksi prosentti lisätyn tulon tai viisi prosenttia lisääntyneen veron määrästä. Ehdotetun momentin mukaan veronkorotus voitaisiin näissä tilanteissa jättää kuitenkin poikkeuksellisesti kokonaan määräämättä, jos perustasoa alemmankin veronkorotuksen määrääminen olisi tapauskohtaiset olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. Säännöstä sovellettaisiin edellä mainittujen edellytysten täyttyessä myös silloin, kun verovelvollinen oma-aloitteisesti vaatii verotuksessa olevan virheen korjaamista verotuksen päättymisen jälkeen.
Veronkorotuksen määräämättä jättämistä harkittaessa voitaisiin esimerkiksi ottaa huomioon asian huomattava tulkinnanvaraisuus tai epäselvyys ja ne toimenpiteet, joilla verovelvollinen on pyrkinyt selvittämään tulon, vähennyksen tai toimenpiteen oikeaa verotuskohtelua ja täyttämään ilmoittamisvelvollisuutensa oikein. Veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä myös esimerkiksi silloin, kun verovelvollisen voitaisiin katsoa erehtyneen verosäännösten sisällöstä tai verotusta koskevista velvollisuuksistaan ja erehtymisestä johtuvaa ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä voitaisiin verovelvollisen olosuhteet huomioon ottaen pitää anteeksi annettavana.
Osakeyhtiön ja muun yhteisön on annettava veroilmoitus neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymiskuukauden lopusta lukien. Osakeyhtiölain 5 luvun 3 §:n mukaan osakeyhtiön tilinpäätös vahvistetaan varsinaisessa yhtiökokouksessa, joka on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Vastaava säännös tilinpäätöksen vahvistamisesta varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa on osuuskuntalain 5 luvun 4 §:ssä. Tässä esityksessä ehdotettujen verotuksen verovelvolliskohtaista päättymistä koskevien säännösten johdosta olisi mahdollista, että esimerkiksi osakeyhtiön säännönmukainen verotus on jo päättynyt silloin, kun varsinainen yhtiökokous vahvistaa tilinpäätöksen. Yhtiökokous voi vahvistaa tilinpäätöksen veroilmoituksella ilmoitetuista tiedoista poiketen. Verovelvollisen olosuhteita arvioitaisiin näissä tilanteissa siten, että veronkorotusta ei määrättäisi silloin, kun osakeyhtiön verotusta oikaistaisiin osakeyhtiölain mukaisessa määräajassa pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen vahvistamaa tilinpäätöstä vastaavasti, jos verovelvollinen vaatisi oikaisua viipymättä yhtiökokouksen jälkeen.
Pykälän 4 momentin mukaan veronkorotus määrättäisiin verosta tehtävien vähennysten ja alijäämähyvityksen vähentämisen jälkeen. Säännös vastaisi nykytilaa.
Pykälän 5 momentin mukaan, jos veronkorotuksen yhteydessä ei määrätä veroa, veronkorotus tilitetään valtiolle. Säännös vastaisi nykytilaa.
32 a §.Veronkorotuksen määrä. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 32 a §, jossa säädettäisiin lisätyn tulon perusteella laskettavasta veronkorotuksesta sekä veronkorotuksen määrästä muissa 32 §:ssä säädetyissä tilanteissa. Lisääntyneen veron määrän perusteella laskettavasta veronkorotuksesta säädettäisiin 32 b §:ssä. Laissa ei enää säädettäisi lisättyjen varojen perusteella laskettavasta veronkorotuksesta. Varallisuusverotuksen kumoamisen jälkeen lisättyjen varojen perusteella laskettavalla veronkorotuksella on ollut merkitystä kiinteistöverotuksessa. Kun kiinteistöverotuksessa veronkorotus laskettaisiin jatkossa lisätystä verosta, säännös lisättyjen varojen perusteella laskettavasta veronkorotuksesta olisi myös kiinteistöverotuksessa tarpeeton.
Lisätty tulo laskettaisiin vähentämällä tulosta siihen kohdistuvat tulonhankkimiskulut, vähennyskelpoiset korkomenot ja muut vähennyskelpoiset erät, joita ei ole jo aikaisemmin vähennetty verotuksessa. Tämä vastaisi nykykäytäntöä.
Pykälän 1 momentin mukaan veronkorotuksen perustaso olisi kaksi prosenttia lisätyn tulon määrästä.
Pykälän 2 momentin mukaan veronkorotus olisi vähintään kolme ja enintään kymmenen prosenttia lisätyn tulon määrästä, jos ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti on toistuvaa tai verovelvollisen toiminta osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Veronkorotuksen määrä harkittaisiin näissä tilanteissa tapauskohtaisten olosuhteiden perusteella.
Toistuvasta laiminlyönnistä voisi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen antaa useamman kerran, esimerkiksi perättäisiltä verovuosilta, tuloveroilmoituksen puutteellisena tai harhaanjohtavana. Laiminlyönti olisi toistuvaa myös silloin, kun verovelvollinen ilmoittaa samanlaisen tulo- tai vähennyserän virheellisesti sen jälkeenkin, kun hän on jo saanut ratkaisun tai ohjauksen kyseisen erän oikeasta verokohtelusta.
Verovelvollisen toiminnan voitaisiin katsoa osoittavan ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista, jos hän jättää veroilmoituksella ilmoittamatta selvästi veronalaisen tulon, joka on verovelvollisen olosuhteisiin nähden huomattavan suuruinen. Sama koskisi esimerkiksi tilannetta, jossa osakeyhtiö rasittaa verotettavaa tuloaan yhtiön olosuhteisiin nähden huomattavan määräisellä selvästi vähennyskelvottomalla menolla. Ilmeisestä piittaamattomuudesta olisi lähtökohtaisesti kysymys myös silloin, kun verovelvollinen salaa veroilmoituksessaan sellaiset Suomesta tai ulkomailta saamansa sijoitus- ja muut tulot, joista Verohallinto ei saa vuosi-ilmoitustietoja sivullisilta säännönmukaisen tiedonantovelvollisuuden perusteella. Myös veron kiertämistä voitaisiin tapauskohtaisen arvioinnin perusteella pitää sen luonteisena toimena, jonka perusteella veronkorotus voidaan määrätä ehdotetun 2 momentin perusteella. Pelkästään veron kiertämistä koskevan säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan olisi peruste määrätä veronkorotusta 2 momentin mukaan.
Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrättäisiin yleensä 1 momentissa tarkoitetun perustason mukainen veronkorotus. Tarkoituksena on, että 2 momentin mukainen ankarampi veronkorotus määrättäisiin vain vakavimpien laiminlyöntien perusteella ja säännöstä sovellettaisiin vain osaan niistä laiminlyönneistä, joista nykyisin on määrätty veronkorotus 32 §:n 3 momentin nojalla. Perustason mukainen veronkorotus määrättäisiin esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa laiminlyönti on sinänsä euromääräisesti suuri, mutta tapaukseen ei liity toistuvuutta tai verovelvollisen toiminta ei osoita ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista.
Esimerkki 1: Osakeyhtiön aikaisempien vuosien verotuksessa on katsottu, että sen elinkeinotulon vähennykseksi ilmoittamat korkomenot eivät ole vähennyskelpoisia. Yhtiö ilmoittaa saman lainan korot elinkeinotoiminnan vähennyskelpoisina korkoina myös seuraavan vuoden veroilmoituksella. Yhtiö ei ole hakenut muutosta korkojen verotuskohteluun aikaisempien vuosien osalta. Yhtiölle määrätään veronkorotus 2 momentin perusteella, koska yhtiö on ilmoittanut korkomenot toistuvasti virheellisesti.
Esimerkki 2: Osakeyhtiö on jättänyt kirjanpitoon kirjaamatta ja veroilmoituksella ilmoittamatta 50 000 euron myyntitulot. Yhtiö ei ole selvittänyt, että myyntitulot olisivat jääneet kirjaamatta ja ilmoittamatta ilmeisestä erehdyksestä. Yhtiölle määrätään veronkorotus 2 momentin perusteella, koska myyntitulojen kirjaamatta ja ilmoittamatta jättäminen osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista.
Esimerkki 3: Verovelvollinen on jättänyt veroilmoituksella ilmoittamatta yhteensä kymmenien tuhansien eurojen suuruiset arvopapereiden luovutusvoitot ja osinkotulot ulkomaisista sijoituksistaan. Verohallinto ei ole saanut vuosi-ilmoitustietoja kyseisistä sijoituksista sivullisen tiedonantovelvollisuuden nojalla. Verovelvollisen mukaan hän on unohtanut ilmoittaa kyseiset tulot. Verovelvolliselle määrätään veronkorotus 2 momentin perusteella, koska huomattavan määräisten ja selvästi veronalaisten tulojen ilmoittamatta jättäminen osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Verohallinto tekee asiassa rikosilmoituksen, jos on syytä epäillä, että laiminlyönti täyttää rikoksen tunnusmerkistön ja säädetyt edellytykset rikosilmoituksen tekemättä jättämiselle eivät täyty. Veronkorotuksen määräämiseen sovelletaan tällöin erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta annettua lakia.
Esimerkki 4: Verovelvollinen on ilmoittanut veroilmoituksella osan saamistaan vuokratuloista, mutta on ilmoittanut noin 230 000 euron vuokratulot vasta Verohallinnon erityisestä kehotuksesta. Verovelvolliselle määrätään veronkorotus 2 momentin perusteella, koska huomattavan määräisten ja selvästi veronalaisten tulojen ilmoittamatta jättäminen osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Verohallinto tekee asiassa rikosilmoituksen, jos on syytä epäillä, että laiminlyönti täyttää rikoksen tunnusmerkistön ja säädetyt edellytykset rikosilmoituksen tekemättä jättämiselle eivät täyty. Veronkorotuksen määräämiseen sovelletaan tällöin erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta annettua lakia.
Esimerkki 5: Osakeyhtiö ilmoittaa veroilmoituksen liitelomakkeella verovuonna saamansa 100 000 euron konserniavustuksen, mutta ei ilmoita konserniavustusta veronalaisena tulona pääverolomakkeella, jonka perusteella yhtiön verotettava tulo lasketaan. Verohallinto havaitsee virheen säännönmukaisessa verotuksessa. Yhtiön tuloon lisätään 100 000 euroa. Lisätystä tulosta määrätään veronkorotus 1 momentin nojalla. Yhtiö ilmoittaa seuraavana verovuonna saamansa 80 000 euron konserniavustuksen samalla tavalla puutteellisesti. Verohallinto havaitsee virheen säännönmukaisessa verotuksessa. Yhtiön tuloon lisätään 80 000 euroa. Lisätystä tulosta määrätään veronkorotus 2 momentin nojalla, koska yhtiö on antanut veroilmoituksen toistuvasti puutteellisena.
Jos veroilmoitukseen liittyisi useampia virheitä ja laiminlyöntejä, veronkorotuksen määräämisen edellytykset ja sovellettava veronkorotussäännös harkittaisiin kunkin virheen ja laiminlyönnin osalta erikseen. Verotuspäätöksessä eri virheiden ja laiminlyöntien perusteella määrättyjen veronkorotusten yhteismäärä näytettäisiin yhtenä veronkorotuksena.
Esimerkki: Osakeyhtiön verotarkastuksessa havaitaan, että yhtiö on kirjannut verotettavan tulonsa rasitukseksi useita vähennyskelvottomia kulueriä. Vähennyskelvottomat kulut lisätään yhtiön tuloon verotuksen oikaisussa. Yksi kuluerä muodostuu kuluista, jotka on katsottu vähennyskelvottomiksi jo yhtiön aikaisempien vuosien verotuksessa. Näiden kulujen osalta veronkorotusta määrätään kolme prosenttia lisätystä tulosta 100 000 euroa eli 3 000 euroa. Toinen kuluerä muodostuu kuluista, joiden vähennyskelpoisuus on verotuksellisesti tulkinnanvarainen. Näiden kulujen osalta veronkorotukseksi määrätään yksi prosentti lisätystä tulosta 20 000 euroa eli 200 euroa. Muiden kuluerien osalta veronkorotukseksi määrätään kaksi prosenttia lisätystä tulosta 50 000 euroa eli 1 000 euroa. Verotuksen oikaisussa määrätään siten veronkorotusta yhteensä 4 200 euroa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin arvioverotuksessa määrättävästä veronkorotuksesta. Veronkorotusta määrättäisiin viisi prosenttia arvioverotuksen johdosta lisätyn tulon määrästä. Arvioverotus toimitetaan tavallisesti silloin, kun verovelvollinen ei ole antanut veroilmoitusta Verohallinnon kehotuksesta huolimatta. Verotus voidaan toimittaa arvioimalla myös, jos annettu veroilmoitus ei ole luotettava. Jos verovelvollinen antaa arvioverotuksen toimittamisen jälkeen veroilmoituksen tai selvityksen, joka voitaisiin hyväksyä verotuksen toimittamisen perusteeksi, arvioverotus poistetaan ja verotettava tulo vahvistetaan verovelvollisen ilmoituksen mukaiseksi joko sellaisenaan tai oikaistuna. Jos veroilmoitus annetaan ennen verotuksen päättymistä, verovelvolliselle määrättäisiin myöhästymismaksu veroilmoituksen antamisen laiminlyönnistä. Jos veroilmoitus annettaan vasta verotuksen päättymisen jälkeen, verovelvolliselle määrättäisiin veronkorotus. Veronkorotus laskettaisiin näissä tapauksissa arvioverotuksen kumoamisen jälkeen vahvistetusta lisätyn tulon määrästä. Veronkorotus määrättäisiin tällöin lähtökohtaisesti 1 momentin nojalla. Jos veroilmoituksen antamatta jättäminen olisi toistuvaa tai osoittaisi ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista, veronkorotus määrättäisiin 2 momentin nojalla.
Pykälän 4 momentin mukaan veronkorotusta määrättäisiin yksi prosentti lisätyn tulon määrästä, jos kysymyksessä oleva asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä. Asian tulkinnanvaraisuudella tai epäselvyydellä tarkoitettaisiin samaa kuin luottamuksensuojaa koskevan säännöksen soveltamiskäytännössä on näillä käsitteillä tarkoitettu. Veronkorotuksen määräämisen kannalta merkitsevää olisi asian laatu eli sen objektiivinen tulkinnanvaraisuus tai epäselvyys.
Veronkorotus määrättäisiin 4 momentin perusteella myös silloin, kun 1 momentin mukainen veronkorotus on muusta erityisestä syystä kohtuuton. Erityisiä syitä voisivat olla verovelvollisen olosuhteisiin liittyvät seikat, joiden johdosta ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä tai erehdystä verosäännöksistä voitaisiin pitää vähemmän moitittavana. Tällaisia seikkoja voisivat olla esimerkiksi verovelvollisen terveydentila ja kokemattomuus veroasioissa. Jos virhe johtuisi verovelvollisen asianhoitajasta tai kirjanpitäjästä, ei 4 momenttia kuitenkaan voitaisi tällaisessa tilanteessa soveltaa.
Pykälän 1 momentissa säädetyn perustason mukainen veronkorotus voisi myös olla kohtuuton esimerkiksi, kun kyseessä olisi tahaton virhe veron jaksottamisessa tai muu tahaton ja olosuhteisiin nähden vähäinen virhe. Veronkorotusta ei pidettäisi erityisestä syystä kohtuuttomana pelkästään sen johdosta, että lisätyn tulon suuren määrän johdosta myös veronkorotuksen euromäärä on suuri.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin vieraasta valtiosta saatuun tuloon liittyvästä veronkorotuksesta. Verovelvollinen on voinut suorittaa vieraasta valtiosta saadusta tulosta tulon lähdevaltiossa veroa, joka hyvitetään Suomessa toimitettavassa verotuksessa. Tuloon voi myös soveltua vapautusmenetelmä, jolloin verovelvolliselle Suomessa määrättävistä veroista vähennetään vieraasta valtiosta saadusta tulosta johtuva osuus veroista. Näissä tilanteissa tulosta Suomessa suoritettava vero voi olla merkittävästi alempi kuin Suomesta saadusta vastaavasta tulosta suoritettava vero, ja perustason mukainen lisätystä tulosta laskettava veronkorotus voisi muodostua kohtuuttoman ankaraksi.
Pykälän 5 momentin nojalla tämä otettaisiin kaavamaisesti huomioon siten, että veronkorotuksena määrättäisiin näissä tapauksissa yksi prosentti lisätystä tulosta. Säännöstä sovellettaisiin silloin, kun Suomi olisi velvollinen poistamaan kysymyksessä olevan tulon kaksinkertaisen verotuksen tapaukseen soveltuvan kansainvälisen sopimuksen nojalla. Näissä tapauksissa olisi riittävää, että Suomi olisi velvollinen poistamaan kaksinkertaisen verotuksen kansainvälisen sopimuksen nojalla. Sen lisäksi ei vaadittaisi, että verovelvollinen on myös tosiasiallisesti suorittanut tulosta veroa vieraassa valtiossa. Tämän lisäksi säännöstä sovellettaisiin silloin, kun verovelvollinen on suorittanut tulosta veroa, joka hyvitetään Suomessa kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain nojalla. Tällöin olisi kysymys tilanteista, joissa Suomella ei olisi velvollisuutta poistaa tulon kaksinkertaista verotusta kansainvälisen sopimuksen nojalla, mutta Suomi hyvittäisi vieraassa valtiossa maksetun veron edellä mainitun lain nojalla. Näissä tilanteissa säännöksen soveltaminen edellytettäisi, että verovelvollinen on tosiasiallisesti suorittanut tulosta veroa vieraassa valtiossa ja tuota veroa hyvitetään Suomessa toimitettavassa verotuksessa.
Pykälän 5 momenttia ei kuitenkaan sovellettaisi, jos ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti on toistuvaa tai osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Veronkorotukseksi määrättäisiin näissä tapauksissa 3—10 prosenttia lisätyn tulon määrästä ehdotetun 2 momentin perusteella.
Pykälän 6 momentin mukaan veronkorotus olisi 0,5 prosenttia lisätyn tulon määrästä, jos verovelvollinen oma-aloitteisesti vaatii virheen korjaamista verotuksen päättymisen jälkeen. Säännös koskisi kaikkia laiminlyöntejä ja virheitä. Säännöstä sovellettaisiin esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen verotuksen päättymisen jälkeen ilmoittaa veroilmoitukselta puuttuneita tuloja tai pyytää lisäämään verotettuun tuloonsa veroilmoituksella ilmoitettuja perusteettomia vähennyksiä. Verovelvollisen olisi esitettävä Verohallinnolle vaatimus virheen korjaamisesta ennen kuin hän on tullut tietoiseksi veron määräämiseksi aloitetusta viranomaisen valvontatoimesta. Kyse ei olisi laiminlyönnin oma-aloitteisesta korjaamisesta esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen vaatii verotuksessa olevan virheen korjaamista vasta saatuaan asiaa koskevan selvityspyynnön tai tiedon tulevasta verotarkastuksesta.
Veronkorotuksen määrääminen 6 momentin perusteella edellyttäisi lisäksi, että verovelvollinen on täyttänyt selvittämisvelvollisuutensa. Verovelvollisen selvittämisvelvollisuudesta säädetään 11 §:ssä ja 26 §:n 4 momentissa. Veronkorotusta ei voitaisi määrätä 6 momentin mukaisena esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen ei ole määräajassa esittänyt Verohallinnon asian käsittelyä varten pyytämiä lisätietoja, selvityksiä tai tositteita. Jos verovelvollinen ei täyttäisi selvittämisvelvollisuuttaan, veronkorotus määrättäisiin normaalisti kyseiseen virheeseen ja laiminlyöntiin soveltuvan veronkorotussäännöksen perusteella.
Verovelvollinen ilmoittaisi verotuksen päätyttyä verotuksessa olevasta virheestä Verohallintoon toimitettavalla vaatimuksella. Jos vaatimus koskisi aiemmin ilmoittamatta jätettyä tuloerää tai muuta verotukseen vaikuttavaa uutta tietoa, asiassa tehtäisiin ehdotetussa 51 a §:ssä tarkoitettu täydentävä verotuspäätös. Veron ja veronkorotuksen lisäksi verovelvollisen maksettavaksi määrättäisiin tällöin huojennettu viivästyskorko ja viivästyskorko niitä koskevien säännösten mukaisesti.
Esimerkki 1: Verovelvollinen ei ilmoita saamaansa 16 000 nettovuokratuloa vuoden 2018 veroilmoituksella ja tulo jää verottamatta. Hän ilmoittaa puuttuvat tulot Verohallinnolle vuonna 2020. Verohallinto tekee asiassa täydentävän verotuspäätöksen. Verovelvollisella ei ole muita ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntejä. Verovelvolliselle määrätään vuokratulosta veroa 4 800 euroa ja veronkorotusta 0,5 prosenttia lisätystä tulosta eli 80 euroa. Lisäksi verolle määrätään huojennettua viivästyskorkoa 1.2.2019 alkaen verovelvollisen verovuoden 2018 jäännösveron 1. erän eräpäivään ja viivästyskorkoa sitä seuraavasta päivästä täydentävällä verotuspäätöksellä määrättävän veron eräpäivään.
Esimerkki 2: Osakeyhtiö ei ilmoita saamaansa 1 miljoonan euron konserniavustusta vuoden 2018 veroilmoituksella ja konserniavustus jää verottamatta. Yhtiön tilikausi ja verovuosi on kalenterivuosi. Yhtiö ilmoittaa virheestä Verohallinnolle vuonna 2020. Verohallinto tekee asiassa täydentävän verotuspäätöksen. Yhtiölle määrätään konserniavustuksesta veroa 200 000 euroa ja veronkorotusta 0,5 prosenttia lisätystä tulosta eli 5 000 euroa. Lisäksi verolle määrätään huojennettua viivästyskorkoa 1.2.2019 alkaen verovelvollisen verovuoden 2018 jäännösveron 1. erän eräpäivään ja viivästyskorkoa sitä seuraavasta päivästä täydentävällä verotuspäätöksellä määrättävän veron eräpäivään. Huojennettu viivästyskorko on Suomen pankin vahvistama viitekorko lisättynä kahdella prosenttiyksiköllä. Viivästyskorko on Suomen pankin vahvistama viitekorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksiköllä.
Pykälän 7 momentin mukaan lisättynä tulona pidettäisiin myös määrää, jolla verotusta on muutettu verotettavaa tuloa myöhempänä verovuonna lisäävällä tavalla. Säännös vastaisi nykytilaa. Säännöstä sovellettaisiin esimerkiksi silloin, kun yhteisön verovuoden tappiolliseen tuloon tehdään lisäys, jonka johdosta seuraavien verovuosien verotuksessa vähennyskelpoisen tappion määrä pienenee.
Pykälän 8 momentissa säädettäisiin siirtohinnoitteludokumentoinnin ja maakohtaisen selvityksen esittämisen laiminlyönnin sekä ulkomaisen veron hyvittämistä koskevan aiheettoman vaatimuksen johdosta määrättävästä veronkorotuksesta. Näistä laiminlyönneistä voitaisiin määrätä enintään 25 000 euron veronkorotus. Säännös vastaisi nykytilaa siirtohinnoitteludokumentoinnin ja maakohtaisen raportoinnin osalta. Ulkomaisen veron hyvittämisvaatimusta koskeva säännös olisi uusi. Nykyisin näissä tapauksissa on voitu määrätä enintään 800 euron veronkorotus. Aiheeton ulkomaisen veron hyvitys pienentää suoritettavan veron määrää ja veronkorotus voitaisiin siten periaatteessa laskea ehdotetun 32 b §:n mukaisesti lisääntyneen veron määrästä. Aiheettoman hyvittämisvaatimuksen johdosta määrättävästä veronkorotuksesta säädettäisiin kuitenkin erikseen, koska verovuoden lisääntyneen veron määrästä laskettava veronkorotus ei sopisi tilanteisiin, joissa hyvitystä ei voitaisi esimerkiksi yhteisön tappiollisuuden vuoksi vähentää vielä tulon verovuodelta suoritettavasta verosta. Veronkorotuksen määrä vahvistettaisiin tapauskohtaisten olosuhteiden perusteella. Säännöstä sovellettaessa veronkorotuksen ei kuitenkaan tulisi ylittää aiheettomasti hyvitettäväksi vaaditun veron määrästä lisääntyneen veron veronkorotusprosenttien mukaan laskettua määrää. Jos hyvitettäväksi vaaditun veron määrä olisi esimerkiksi 100 000 euroa, veronkorotusta tulisi normaalisti määrätä enintään 10 000 euroa.
Pykälän 9 momentissa säädettäisiin veronkorotuksen vähimmäismäärästä. Luonnolliselle henkilölle ja kuolinpesälle määrättävän veronkorotuksen vähimmäismäärä olisi 75 euroa ja muille verovelvollisille, kuten yhteisöille, vähimmäismäärä olisi 150 euroa.
Vähimmäiskorotusta sovellettaisiin siten, että lisätystä tulosta ja lisääntyneestä verosta laskettavien prosenttiperusteisten veronkorotusten ja 32 §:n 1 momentin 2—4 kohdan nojalla määrättävien veronkorotusten yhteenlaskettua määrää verrattaisiin vähimmäiskorotukseen. Jos samassa verotuspäätöksessä määrättävien veronkorotusten yhteenlaskettu määrä olisi vähimmäiskorotusta pienempi tai yhtä suuri kuin vähimmäiskorotus, veronkorotuksena määrättäisiin vähimmäiskorotus. Jos samassa verotuspäätöksessä määrättävien veronkorotusten yhteismäärä olisi vähimmäiskorotusta suurempi, veronkorotuksena määrättäisiin veronkorotusten yhteismäärä.
Esimerkki: Verovelvollinen ei ilmoita veroilmoituksellaan verovuonna saamaansa 2 000 euron osakkeiden luovutusvoittoa eikä 1 600 euron nettovuokratuloa. Verohallinto havaitsee laiminlyönnit säännönmukaisessa verotuksessa. Kumpaankin laiminlyöntiin sovelletaan veronkorotuksen perusäännöstä eli veronkorotus lasketaan kahden prosentin mukaan. Prosenttiperusteinen veronkorotus olisi siten 72 euroa. Veronkorotuksena määrätään vähimmäiskorotus 75 euroa.
Vähimmäiskorotus voitaisiin määrätä myös silloin, kun ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty, mutta tuloon tai veroon ei tehdä lisäystä. Vähimmäiskorotus määrättäisiin esimerkiksi, jos lisättyä tuloa ei jää tulosta tehtävien vähennysten jälkeen, mutta ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä ei voida pitää vähäisenä. Vähimmäiskorotus olisi mahdollista määrätä myös, jos verovelvollinen ei täytä ilmoittamisvelvollisuuteen kuuluvaa velvollisuutta antaa tiedot ja selvitykset Verohallinnon määräämällä lomakkeella tai velvollisuuttaan antaa Verohallinnon pyytämät lisätiedot ja selvitykset. Vähimmäiskorotus määrättäisiin näissä tapauksissa lisätyn tulon, lisääntyneen veron ja 32 §:n 1 momentin 2—4 kohdan nojalla määrättävän veronkorotuksen ja niistä mahdollisesti lasketun vähimmäiskorotuksen lisäksi.
Esimerkki: Verovelvollinen on myynyt verovuonna osakkeita. Osakkeiden myyntihinta, myyntipäivä ja myyntikulut on merkitty verovelvolliselle lähetetylle esitäytetylle veroilmoitukselle arvopaperinvälittäjän antaman vuosi-ilmoituksen perusteella. Osakkeiden myynnistä syntynyttä luovutusvoittoa tai -tappiota ei ole voitu laskea valmiiksi, koska tieto myyntihinnasta vähennettävästä osakkeiden hankintamenosta puuttuu. Verovelvollinen ei ilmoita puuttuvia tietoja Verohallinnon kehotuksestakaan. Verohallinto laskee hankintatietojen puuttuessa luovutusvoiton määrän siten, että osakkeiden myyntihinnasta vähennetään hankintameno-olettama. Verovelvolliselle määrätään 75 euron veronkorotus sen johdosta, että hän ei ole antanut Verohallinnon pyytämiä tietoja hankintamenosta.
32 b §.Veronkorotuksen määrää koskeva erityissäännös. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 32 b §, jossa säädettäisiin veronkorotuksen määrästä silloin, kun veronkorotusta ei voida määrätä 32 a §:ssä tarkoitetun lisätyn tulon perusteella.
Pykälän 1 momentin mukaan veronkorotus laskettaisiin tällöin lisääntyneen veron määrän perusteella. Säännöstä sovellettaisiin esimerkiksi silloin, kun tuloon ei tehdä lisäystä, mutta verotuksessa evätään verovelvollisen ilmoittama perusteeton verosta tehtävä vähennys. Säännöstä sovellettaisiin kiinteistöverolain 25 §:ssä olevan viittaussäännöksen perusteella myös kiinteistöverotuksessa, jossa veronkorotus voidaan laskea vain lisääntyneen veron määrän perusteella. Lisääntyneellä verolla tarkoitettaisiin määrää, jolla verovuodelta suoritettavan veron määrä kasvaa vähennyksen poistamisen tai muun verotukseen vaikuttavan tiedon muuttamisen johdosta. Säännöstä ei sovellettaisi 32 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuun ulkomaisen veron hyvitystä koskevaan aiheettomaan vähennysvaatimukseen, jonka johdosta määrättävästä veronkorotuksesta säädettäisiin erikseen 32 a §:n 8 momentissa.
Pykälän 2 momentin mukaan veronkorotuksen perustaso olisi kymmenen prosenttia lisääntyneen veron määrästä. Jos ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti olisi toistuvaa tai verovelvollisen toiminta osoittaisi ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista, veronkorotus olisi vähintään 15 ja enintään 50 prosenttia lisääntyneen veron määrästä. Arvioverotuksessa veronkorotus olisi 25 prosenttia lisääntyneen veron määrästä. Jos kyse olisi luottamuksensuojasäännöksessä tarkoitetulla tavalla tulkinnanvaraisesta tai epäselvästä asiasta tai jos perustason mukainen veronkorotus olisi muusta erityisestä syystä kohtuuton, veronkorotus olisi viisi prosenttia lisääntyneen veron määrästä.
Veronkorotus olisi kaksi prosenttia lisääntyneen veron määrästä, jos verovelvollinen oma-aloitteisesti vaatisi verotuksessa olevan virheen korjaamista verotuksen päättymisen jälkeen.
Pykälän 3 momentin mukaan veronkorotus laskettaisiin veron määrän lisäyksestä myös silloin, kun verovelvollinen on ilmoittanut tulon vääränä tulolajina. Säännöstä sovellettaisiin esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen on ilmoittanut pääomatulona tuloerän, joka tuloverolain mukaan verotetaan ansiotulona.
Esimerkki: Verovelvollinen ilmoittaa ansiotuloa olevan palkkion 15 000 euroa pääomatulona. Pääomatulosta tehtävien vähennysten jälkeen verovelvolliselle on määrätty verovuodelta veroa pääomatulosta 2 100 euroa. Verotuksen oikaisussa palkkio poistetaan pääomatulosta ja lisätään ansiotuloon. Verotuksen oikaisun johdosta verovelvollisen ansiotulojen perusteella suoritettavien verovuoden verojen määrä kasvaa 5 250 euroa ja pääomatulosta suoritettavien verojen määrä pienenee 2 100 euroa. Veronkorotuksena määrätään kymmenen prosenttia virheen oikaisusta aiheutuvasta veron määrän lisäyksestä 3 150 euroa eli 315 euroa.
Pykälän 4 momentin mukaan veronkorotukseksi määrättäisiin aina vähintään 32 a §:n 9 momentissa säädetty vähimmäiskorotus.
33 §.Myöhästymismaksu. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 33 §, jossa säädettäisiin myöhästymismaksusta.
Pykälän 1 momentin mukaan verovelvolliselle määrättäisiin myöhästymismaksu, jos verovelvollinen antaa veroilmoituksen tai muun ilmoituksen myöhässä tai korjaa oma-aloitteisesti muun 32 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin ennen verovuodelta toimitettavan verotuksen päättymistä.
Pykälän 2 momentin mukaan verovelvolliselle ei kuitenkaan määrättäisi myöhästymismaksua yksinomaan sen johdosta, että verovelvollinen on jättänyt veroilmoituksessaan ilmoittamatta tiedon vähennyksestä tai muun verotuksessa verovelvollisen hyväksi vaikuttavan tiedon. Myöhästymismaksua ei määrättäisi esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen vasta veroilmoituksen antamiselle säädetyn määräpäivän jälkeen ilmoittaa tulosta tai verosta tehtävän vähennyksen tai korjaa veroilmoituksessa liian suurena ilmoittamansa tulon oikean määräiseksi. Myöhästymismaksu voitaisiin kuitenkin määrätä, jos vähennysten tai muiden verovelvollisen hyväksi vaikuttavien tietojen myöhässä ilmoittaminen on toistuvaa tai sen voidaan katsoa osoittavan verovelvollisen piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Tästä olisi kysymys esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen ilmoittaa ilman pätevää syytä vuodesta toiseen vähennysvaatimuksensa vasta veroilmoituksen antamiselle säädetyn määräpäivän jälkeen.
Pykälän 3 momentin mukaan luonnolliselle henkilölle ja kuolinpesälle määrättävä myöhästymismaksu olisi 50 euroa ja muille verovelvollisille 100 euroa verovuodelta. Verovelvolliselle määrättäisiin myöhästymismaksun soveltamisalaan kuuluvista saman verolajin laiminlyönneistä kultakin verovuodelta vain yksi myöhästymismaksu, vaikka verovelvollisella olisi useita laiminlyöntejä, kuten useampia myöhässä ilmoitettuja tietoja tai annettuja ilmoituksia.
Yhtymään sovelletaan lain 2 §:n 3 momentin mukaan soveltuvin osin verovelvollista koskevia säännöksiä. Yhtymää ei kuitenkaan veroteta erillisenä verovelvollisena tuloverotuksessa, vaan osakkaita verotetaan heidän osuudestaan yhtymän tuloon. Yhtymälle voitaisiin määrätä myöhästymismaksu esimerkiksi silloin, kun yhtymän veroilmoitus on annettu myöhässä. Myöhästymismaksun määrä olisi 100 euroa. Yhtymälle määrätyn veronkorotuksen tavoin myös yhtymälle määrätty myöhästymismaksu jaettaisiin yhtymän osakkaille heidän tulo-osuuksiensa mukaisessa suhteessa. Osuus yhtymän myöhästymismaksusta määrättäisiin osakkaalle osakkaan omista laiminlyönneistä määrättävän myöhästymismaksun lisäksi.
Pykälän 4 momentin mukaan verovelvolliselle olisi varattava tilaisuus selvityksen antamiseen 26 §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla ennen myöhästymismaksun määräämistä, jos se on erityisistä syistä tarpeen. Koska myöhästymismaksun määräytymisperusteeseen ei yleensä sisältyisi Verohallinnon tapauskohtaista harkintaa ja myöhästymismaksun laskentatapa on kaavamainen, kuulemiseen ei pääsääntöisesti olisi tarvetta. Verovelvollista kuultaisiin esimerkiksi silloin, kun ilmoituksen saapumisajankohdasta olisi epäselvyyttä.
Pykälän 5 momentin mukaan myöhästymismaksu voitaisiin jättää määräämättä, jos veroilmoituksen antaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomasta syystä, laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy tai muu erityinen syy. Verovelvollisesta riippumattomina syinä voitaisiin pitää esimerkiksi yleisen tietoverkon toimintahäiriötä tai muuta vastaavaa syytä. Myös Verohallinnon sähköisen asiointipalvelun toimintahäiriötä voitaisiin pitää säännöksessä tarkoitettuna verovelvollisesta riippumattomana syynä. Laiminlyönnin vähäisyyttä arvioitaisiin ilmoittamatta jätetyn tulon tai laiminlyöntiin liittyvän veron määrän perusteella, jos laiminlyönti kohdistuu veronalaiseen tuloon tai veroon. Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä voitaisiin pitää lähtökohtaisesti vähäisenä, jos se on taloudelliselta merkitykseltään vähäinen. Veroilmoituksen antamista koskevan velvollisuuden laiminlyöntiä ei pidettäisi momentissa tarkoitettuna vähäisenä laiminlyöntinä, vaikka veroilmoituksella ilmoitettavan tulon määrä olisi vähäinen tai tulos olisi tappiollinen. Laiminlyöntiä voitaisiin pitää vähäisenä myös, jos myöhästymisen kesto olisi lyhytaikainen. Laiminlyöntiä ei kuitenkaan pidettäisi edellä mainituissa tilanteissa vähäisenä, jos se on luonteeltaan toistuvaa.
Pätevänä syynä pidettäisiin muun muassa sairastumista tai ylivoimaista estettä. Verovelvollisen tulisi esittää Verohallinnolle selvitys kykenemättömyydestä täyttää ilmoittamisvelvollisuus. Ilmoittamisvelvollisuus tulisi kuitenkin täyttää mahdollisimman nopeasti esteen lakattua, jotta myöhästymismaksu voitaisiin jättää määräämättä. Erityisenä syynä voitaisiin pitää esimerkiksi verovelvollisen vahingossa tekemää lasku-, kirjoitus- tai ilmaisuerehdystä.
Osakeyhtiön ja muun yhteisön on annettava veroilmoitus neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymiskuukauden lopusta lukien. Osakeyhtiölain 5 luvun 3 §:n mukaan osakeyhtiön tilinpäätös vahvistetaan varsinaisessa yhtiökokouksessa, joka on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Vastaava säännös tilinpäätöksen vahvistamisesta varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa on osuuskuntalain 5 luvun 4 §:ssä. Yhtiökokous voi vahvistaa tilinpäätöksen veroilmoituksella ilmoitetuista tiedoista poiketen. Myöhästymismaksun määräämättä jättämiselle olisi erityinen syy silloin, kun osakeyhtiö ilmoittaisi osakeyhtiölain mukaisessa määräajassa pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen vahvistamasta tilinpäätöksestä johtuvat muutokset veroilmoituksen tietoihin viipymättä varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen.
Pykälän 6 momentin mukaan myöhästymismaksu ei olisi tuloverotuksessa vähennyskelpoinen meno.
Pykälän 7 momentin mukaan myöhästymismaksu määrättäisiin verotuslaskennassa vasta sen jälkeen, kun verovelvolliselle määrättävistä veroista on vähennetty tuloverolaissa säädetyt verosta tehtävät vähennykset ja alijäämähyvitys, jolloin ne eivät pienentäisi myöhästymismaksun määrää. Myöhästymismaksu tilitettäisiin veronsaajille samassa suhteessa kuin verovelvolliselle määrättävä vero. Jos veroa ei määrätä, myöhästymismaksu tilitettäisiin valtiolle. Myöhästymismaksu tilitettäisiin siten veronsaajille samoilla perusteilla kuin veronkorotuskin.
34 a §.Maksamatta jätetyn ennakonpidätyksen jättäminen hyväksi lukematta. Pykälässä suorituksen saajan verotuksen oikaisulle säädetty määräaika yhtenäistettäisiin vastaamaan verotuksen oikaisulle verovelvollisen vahingoksi säädettyjä määräaikoja ja edellytyksiä siten kuin 4 luvussa säädetään.
49 §.Verotuksen päättymisen ajankohta. Pykälässä säädettäisiin verotuksen verovelvolliskohtaisesta päättymisestä ja verotuksen toimittamiselle säädetystä määräajasta.
Pykälän 1 momentin mukaan verovelvollisen verotus päättyisi verotuspäätökseen merkittynä päivänä. Verotuspäätös katsottaisiin tehdyksi verotuksen päättymispäivänä.
Yhteisölle ja yhteisetuudelle lähetettäisiin verotuspäätös sen jälkeen, kun verovelvollisen verotus on toimitettu. Verotuspäätöksessä ilmoitettaisiin verovelvollisen verotuksen päättymispäivä. Verotuspäätös ja sillä ilmoitettu verotuksen päättymispäivä olisivat lopullisia, jos verovelvollinen ei korjaisi tai täydentäisi verotustietoja tai Verohallinto ei lähettäisi ilmoitusta verotuksen jatkamisesta 3 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Luonnolliselle henkilölle ja kuolinpesälle lähetettäisiin esitäytetyn veroilmoituksen mukana esitäytettyjen tietojen perusteella tehty verotuspäätös, jossa ilmoitettaisiin verotuksen päättymispäivä. Verotuspäätös ja siinä ilmoitettu verotuksen päättymispäivä olisivat lopullisia, jos verovelvollinen ei korjaisi tai täydentäisi verotustietoja tai Verohallinto ei ilmoittaisi verotuksen jatkamisesta.
Esitäytetty veroilmoitus ei sisältäisi verotuspäätöstä ja tietoa verotuksen päättymispäivästä, jos Verohallinnolla olevien tietojen perusteella olisi ilmeistä, että verovelvollisen tai hänen puolisonsa verotustiedot tulisivat muuttumaan. Näin olisi esimerkiksi silloin, kun verovelvollisella on ollut arvopaperimyyntejä, joista saadun luovutusvoiton tai luovutustappion määrä hänen tulisi selvittää veroilmoituksella, tai yhtymän osakkaana oleva verovelvollinen saa yhtymästä tulo-osuuden, joka ei ole Verohallinnon tiedossa esitäytetyn veroilmoituksen muodostamishetkellä. Myöskään elinkeinonharjoittajille ei pääsääntöisesti lähetettäisi verotuspäätöstä ja siten ilmoitettaisi verotuksen päättymispäivää esitäytetyn veroilmoituksen yhteydessä, koska elinkeinotoiminnan verotustiedot eivät vielä olisi käytettävissä esitäytetyn veroilmoituksen muodostamishetkellä. Verotuksen päättymispäivä ilmoitettaisiin vasta verotuksen toimittamisen jälkeen tehdyssä verotuspäätöksessä.
Esimerkki 1: Verovelvolliselle lähetetään verovuoden päättymisen jälkeen esitäytetty veroilmoitus, joka sisältää esitäytettyjen tietojen perusteella lasketun verotuspäätöksen. Verotuspäätöksessä ilmoitetaan verovelvollisen verotuksen päättymispäivä. Verovelvollinen ei täydennä tai korjaa esitäytettyjä tietoja. Verotus päättyy esitäytettyjen tietojen perusteella muodostetussa verotuspäätöksessä ilmoitettuna päivänä. Verovelvolliselle palautetaan maksettua veroa. Palautuksen maksupäivä määräytyy verotuksen verovelvolliskohtaisen päättymispäivän mukaan. Palautuksen maksupäivistä säädetään valtiovarainministeriön asetuksella.
Esimerkki 2: Verovelvollisella on useita arvopaperimyyntejä, joista saadun luovutusvoiton tai luovutustappion määrä ei ole Verohallinnon tiedossa eikä niitä ole voitu merkitä esitäytetylle veroilmoitukselle. Verovelvollisen on itse ilmoitettava luovutusvoiton tai luovutustappion laskemiseksi tarvittavat tiedot. Verovelvolliselle ei tällöin lähetetä verotuspäätöstä esitäytetyn veroilmoituksen yhteydessä. Verotuspäätös tehdään vasta, kun verovelvollisen antamat verotustiedot on käsitelty. Verotuspäätöksessä ilmoitetaan verotuksen päättymispäivä.
Esimerkki 3: Yhtiö antaa veroilmoituksen neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Tiedot tarkistetaan automaattisesti heti veroilmoituksen saapumisen jälkeen. Yhtiön veroilmoitus ei valikoidu tapauskohtaiseen käsittelyyn. Yhtiölle lähetetään verotustietojen tarkistamisen jälkeen verotuspäätös, jossa ilmoitetaan verotuksen päättymispäivä. Yhtiölle määrätään maksettavaksi jäännösveroa. Jäännösveron eräpäivä määräytyy verotuksen verovelvolliskohtaisen päättymispäivän mukaan. Jäännösveron eräpäivistä säädetään valtiovarainministeriön asetuksella.
Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa verovelvollisen verotus päättyisi uuteen verotuspäätökseen merkittynä päivänä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa verovelvollinen täydentäisi tai korjaisi verotustietojaan ennen verotuspäätökseen merkittyä verotuksen päättymisajankohtaa. Verotus päättyisi tällöin uuteen verotuspäätökseen merkittynä päivänä. Säännöksen soveltaminen edellyttäisi, että korjatut tai täydennetyt tiedot olisivat saapuneet Verohallintoon ennen verotuspäätökseen merkittyä verotuksen päättymisajankohtaa. Jos tiedot saapuisivat Verohallintoon tämän määräajan jälkeen, asia ratkaistaisiin oikaisuvaatimusmenettelyssä tai 51 a §:ssä säädetyssä täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä.
Pykälän 2 momentin säännöstä sovellettaisiin esimerkiksi silloin, jos luonnollinen henkilö korjaisi tai täydentäisi verotustietojaan ennen esitäytetyn veroilmoituksen mukana lähetetyssä verotuspäätöksessä ilmoitettua verotuksen päättymisajankohtaa. Säännöstä sovellettaisiin vastaavasti, kun yhteisö täydentäisi tai korjaisi verotustietoja ennen saamassaan verotuspäätöksessä ilmoitettua verotuksen päättymisajankohtaa. Jos verovelvollinen täydentäisi tai korjaisi tietoja, verotus päättyisi uuteen verotuspäätökseen merkittynä päivänä. Verohallinto ei lähettäisi tästä erillistä ilmoitusta verovelvolliselle tai tämän puolisolle. Verotuksen toimittamisen jälkeen verovelvolliselle lähetettäisiin uusi verotuspäätös, jossa ilmoitettaisiin verotuksen päättymispäivä. Verovelvolliselle lähetettäisiin uusi verotuspäätös siinäkin tapauksessa, että verotusta ei verovelvollisen ilmoittamien tietojen perusteella muutettaisi. Näin meneteltäisiin esimerkiksi, kun verovelvollinen ilmoittaisi veroilmoituksella vähennyksen, jota ei hyväksyttäisi.
Esimerkki 1: Verovelvolliselle lähetetään verovuoden päättymisen jälkeen esitäytetty veroilmoitus, joka sisältää esitäytettyjen tietojen perusteella tehdyn verotuspäätöksen. Verotuspäätöksessä ilmoitetaan verovelvollisen verotuksen päättymispäivä. Esitäytetyllä veroilmoituksella on ilmoitettu, että jos verovelvollinen tai tämän puoliso täydentää tai korjaa verotustietoja, verotuksen päättymispäivä voi muuttua. Verovelvollinen täydentää esitäytetyllä veroilmoituksella ilmoitettuja tietoja. Verohallinto muodostaa verotustietojen käsittelyn jälkeen verovelvolliselle uuden verotuspäätöksen, jossa ilmoitetaan verotuksen aiemmin ilmoitettua päättymispäivää myöhempi päättymispäivä. Verovelvolliselle määrättävän jäännösveron eräpäivä määräytyy verotuksen verovelvolliskohtaisen päättymispäivän mukaan.
Esimerkki 2: Liikkeen- ja ammatinharjoittajalle lähetetään esitäytetty veroilmoitus, joka ei sisällä verotuspäätöstä. Liikkeen- ja ammatinharjoittajalle ei siten ilmoiteta verotuksen päättymispäivää esitäytetyn veroilmoituksen yhteydessä. Liikkeen- ja ammatinharjoittajalle lähetetään verotuspäätös, jossa ilmoitetaan verotuksen päättymispäivä, vasta kun sekä elinkeinotoiminnan että henkilökohtaisen tulolähteen tiedot on käsitelty. Liikkeen- ja ammatinharjoittaja huomaa verotuspäätöksen saatuaan, että verotustiedoissa on virhe ja ilmoittaa korjatut tiedot Verohallinnolle. Verohallinto muodostaa korjattujen verotustietojen käsittelyn jälkeen verovelvolliselle uuden verotuspäätöksen, jossa ilmoitetaan uusi verotuksen päättymispäivä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että verotus päättyisi uudessa verotuspäätöksessä ilmoitettavana päivänä myös siinä tapauksessa, että Verohallinto jatkaisi verovelvollisen verotusta valvontatoimen keskeneräisyyden vuoksi. Verohallinnon tulisi näissä tilanteissa lähettää ilmoitus verotuksen jatkamisesta verovelvolliselle ja tämän puolisolle ennen verotuksen päättymistä. Verotuksen jatkamisesta voitaisiin ilmoittaa verovelvolliselle esimerkiksi tälle lähetetyssä selvityspyynnössä tai erillisellä ilmoituksella. Verotuksen jatkaminen voitaisiin käytännössä ilmoittaa myös uudessa verotuspäätöksessä, jos se ehdittäisiin tehdä ja lähettää verovelvolliselle ja tämän puolisolle ennen aiemmin ilmoitettua verotuksen päättymisajankohtaa. Ilmoituksen tiedoksiantoon sovellettaisiin verotusmenettelylain 26 c §:n säännöksiä Verohallinnon muun asiakirjan tiedoksiannosta. Ilmoituksen tarkoituksena on, että verovelvollinen saisi riittävän ajoissa tiedon verotuksen jatkamisesta eikä siten esimerkiksi aiheettomasti maksaisi verotuspäätöksen mukaista jäännösveroa. Ajankohdalla, jolloin verovelvollinen tosiasiallisesti saa ilmoituksen tiedokseen, ei olisi kuitenkaan vaikutusta verovelvollisen verotuksen päättymisajankohtaan.
Tarve säännönmukaisen verotuksen jatkamiseen liittyisi useimmiten tilanteisiin, joissa verotuksen verovelvolliskohtainen päättymispäivä olisi ilmoitettu esitäytettyjen verotustietojen perusteella tehdyssä verotuspäätöksessä, koska Verohallinnolla ei ole ollut tiedossa esitäytetyn veroilmoituksen muodostamishetkellä sellaisia tietoja, joita verovelvollisen tulisi ilmoittaa tai korjata. Säännönmukaisen verotuksen jatkaminen Verohallinnon aloitteesta voisi olla tarpeen esimerkiksi, jos verovelvollinen ei olisi itse täydentänyt tai korjannut esitäytettyjä tietoja, mutta verovelvollisen verotusta koskeva asia kuitenkin valikoituisi verovalvonnassa tapauskohtaiseen käsittelyyn ja asian selvittämiselle tulisi varata aikaa. Säännönmukaista verotusta voitaisiin jatkaa myös esimerkiksi, jos Verohallinto saisi sivulliselta tiedonantovelvolliselta uusia tai korjattuja tulo- tai vähennystietoja esitäytetyn veroilmoituksen lähettämisen jälkeen. Säännönmukaisen verotuksen jatkaminen Verohallinnon aloitteesta saattaisi olla tarpeen lisäksi silloin, jos tapauskohtaiseen käsittelyyn nousisi sellainen toisen samaan konserniin kuuluvan yhtiön verotusta koskeva asia, jossa tehtävä ratkaisu vaikuttaisi myös muiden konserniin kuuluvien yhtiöiden verotukseen.
Esimerkki 1: Verovelvolliselle lähetetään verovuoden päättymisen jälkeen esitäytetty veroilmoitus, joka sisältää esitäytettyjen tietojen perusteella tehdyn verotuspäätöksen. Verotuspäätöksessä ilmoitetaan verovelvollisen verotuksen päättymispäivä. Verohallinto saa ennen verovelvollisen verotuksen päättymistä verovelvollisen verotukseen vaikuttavan vuosi-ilmoitustiedon, joka puuttuu esitäytetyltä veroilmoitukselta ja jota verovelvollinen ei ole itse ilmoittanut. Verohallinto lähettää verovelvolliselle ennen verovelvollisen verotuksen päättymistä ilmoituksen verotuksen jatkamisesta. Verohallinto muodostaa verotustietojen käsittelyn jälkeen verovelvolliselle uuden verotuspäätöksen, jossa ilmoitetaan verotuksen aiemmin ilmoitettua päättymispäivää myöhempi verotuksen päättymispäivä.
Esimerkki 2: Konsernin emoyhtiön antama veroilmoitus ei valikoidu tapauskohtaiseen käsittelyyn. Yhtiölle lähetetään verotuspäätös, jossa ilmoitetaan verotuksen päättymispäivä. Yhtiölle määrätään maksettavaksi jäännösveroa. Jäännösveron eräpäivä määräytyy verotuksen verovelvolliskohtaisen päättymispäivän mukaan. Verohallinto havaitsee toisen konserniin kuuluvan yhtiön verotusta toimittaessaan, että konserniavustusta koskevat edellytykset eivät ole täyttyneet omistusajan osalta. Tämä vaikuttaa myös emoyhtiön verovuoden verotukseen. Verohallinto lähettää emoyhtiölle ilmoituksen verotuksen jatkamisesta. Verohallinto tekee verotustietojen käsittelyn jälkeen emoyhtiölle uuden verotuspäätöksen, jossa ilmoitetaan uusi verotuksen päättymispäivä. Myös jäännösveron eräpäivä muuttuu.
Uudessa verotuspäätöksessä ilmoitettava verotuksen päättymispäivä olisi yleensä myöhäisempi kuin aikaisemmin ilmoitettu verotuksen päättymispäivä. Verovelvolliselle voitaisiin tehdä useampikin uusi verotuspäätös. Verovelvollisen verotus päättyisi viimeisimpään verotuspäätökseen merkittynä päivänä.
Säännönmukaisen verotuksen jatkaminen ennen säädettyä verotuksen viimeistä mahdollista päättymispäivää olisi luonteeltaan asian valmisteluun ja käsittelyyn liittyvä hallintotoimi, joka ei ole muutoksenhakukelpoinen päätös.
Pykälän 4 momentin mukaan verotus voisi päättyä verovalvontaan liittyvistä syistä verovelvollisilla eri aikaan. Verovelvollisen verotus päättyisi sen jälkeen, kun verovelvollisen verotus olisi toimitettu. Verovalvontaan ja verotuksen toimittamiseen tarvittava aika vaihtelee eri verovelvollisilla verovelvollisen tulonmuodostuksen ja verovelvollisen harjoittaman toiminnan laadun ja laajuuden mukaan. Jos verovelvollisen verotus voidaan toimittaa esitäytetyllä veroilmoituksella olevien tietojen perusteella automaatiossa, verotus voisi tällöin päättyä jo pian veroilmoituksen palauttamiselle asetun määräajan jälkeen. Jos luonnollinen henkilö esittäisi esimerkiksi tapauskohtaista harkintaa edellyttäviä vähennysvaatimuksia tai hänellä olisi laajamittaista sijoitustoimintaa, josta saadun tulon oikea määrä edellyttää selvittämistä, verovelvollisen verotuksen toimittamiseen tarvittava aika olisi pidempi. Vastaavasti yrityksen, jolla on vain tavanomaisia liiketapahtumia, verovalvontaan ja verotuksen toimittamiseen tarvittava aika on normaalisti lyhyempi kuin sellaisen yrityksen, joka on verovuonna ollut osallisena yritysjärjestelyissä tai jolla on ollut laajoja tai taloudellisesti merkittäviä liiketapahtumia.
Verotuksessa tapauskohtaiseen käsittelyyn valikoituvien asioiden osalta noudatetaan verotusmenettelylain 26 §:n säännöstä, jonka mukaan veroviranomaisen on verotusta toimittaessaan tutkittava saamansa tiedot ja selvitykset tavalla, joka asian laatu, laajuus ja verovelvollisten yhdenmukainen kohtelu ja verovalvonnan tarpeet huomioon ottaen on perusteltua. Verotuksen toimittamiselle vaadittavan ajan perusteet olisivat siten yhdenmukaiset verotuksen verovelvolliskohtaisesta päättymisestä huolimatta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin lisäksi, että puolisoiden verotus päättyisi samaan aikaan. Puolisoiden verotuslaskenta on suoritettava samanaikaisesti eräiden vähennysten ja alijäämähyvitysten vuoksi. Jos puoliso täydentäisi tai korjaisi verotustietojaan tai Verohallinto ilmoittaisi verotuksen jatkamisesta 3 momentin mukaisesti, tämä vaikuttaisi myös toisen puolison verotuksen päättymiseen. Näissä tilanteissa kummallekin puolisolle lähetettäisiin uusi verotuspäätös, jossa ilmoitettaisiin verotuksen uusi päättymispäivä. Puolisoiden verotus päättyisi sen puolison verotuksen päättymispäivän mukaisesti, jonka verotuksen päättymispäivä olisi myöhempi.
Esimerkki: Puolisolle A lähetetään verovuoden päättymisen jälkeen esitäytetty veroilmoitus, joka sisältää esitäytettyjen tietojen perusteella tehdyn verotuspäätöksen. Verotuspäätöksessä on ilmoitettu verovelvollisen verotuksen päättymispäivä. Esitäytetyllä veroilmoituksella on ilmoitettu, että jos verovelvollinen tai tämän puoliso täydentää tai korjaa verotustietoja, verotuksen päättymispäivä voi muuttua. Puoliso B täydentää omalla esitäytetyllä veroilmoituksellaan ilmoitettuja tietoja ennen verotuksen päättymistä. Verohallinto muodostaa verotustietojen käsittelyn jälkeen sekä verotustietoja korjanneelle puolisolle B että tämän puolisolle A uuden verotuspäätöksen, jossa ilmoitetaan verotuksen päättymispäivä. Uusi verotuspäätös tehdään myös puolisolle A, vaikka tämän omat verotustiedot eivät muuttuisi. Vaikka puolisolle A maksettavan palautuksen määrä ei muuttuisi, palautuksen maksupäivä voisi muuttua.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin verotuksen toimittamisen takarajasta. Yhteisön ja yhteisetuuden verotus päättyisi viimeistään kymmenen kuukauden kuluttua verovuoden päättymiskuukauden lopusta lukien. Muun verovelvollisen kuin yhteisön ja yhteisetuuden verotus päättyisi viimeistään verovuoden päättymistä seuraavan kalenterivuoden lokakuun lopussa. Tämä vastaisi nykyistä verotuksen päättymisajankohtaa. Verohallinnon olisi tehtävä säännönmukaista verotusta koskeva verotuspäätös viimeistään tässä momentissa säädettyyn määräaikaan mennessä. Verotuksen viimeistä mahdollista päättymisajankohtaa koskevan säännöksen perusteella myös niissä tapauksissa, joissa Verohallinto ei olisi tehnyt verovuoden verotuksesta koskevaa verotuspäätöstä, verovelvollisen säännönmukaisen verotuksen katsottaisiin päättyneen tuona ajankohtana. Tällainen tilanne voisi syntyä esimerkiksi silloin, kun Suomessa rekisteröimätön ulkomainen yhtiö olisi harjoittanut verovuonna toimintaa Suomessa olevasta kiinteästä toimipaikasta, mutta ei olisi antanut veroilmoitusta ja olisi siten jäänyt tulostaan verottamatta. Verovelvollisen verotusta voitaisiin tällöinkin oikaista ja siihen voitaisiin hakea muutosta. Tämä vastaisi nykyistä oikeustilaa.
51 a §.Täydentävä verotuspäätös. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 51 a §, jossa säädettäisiin verotuksen päättymisen jälkeen tehtävästä täydentävästä verotuspäätöksestä. Täydentävää verotuspäätöstä koskevaa menettelyä sovellettaisiin tuloverotuksessa, kiinteistöverotuksessa ja tonnistoverotuksessa.
Jos verovelvollinen verotuksen päättymisen jälkeen ilmoittaisi oikaisuvaatimuksella tulon, vähennyksen tai muun verotukseen vaikuttavan tiedon, jota hän ei olisi aikaisemmin ilmoittanut, tai johon verotuspäätös ei olisi muutoin perustunut, Verohallinto toimittaisi pykälän 1 momentin mukaan verotuksen tältä osin ja tekisi asiassa verovuoden verotusta täydentävän verotuspäätöksen. Säännöksessä tarkoitettaisiin samoja tietoja, jotka verovelvollinen on 7 §:n 1 momentin nojalla velvollinen ilmoittamaan veroilmoituksessaan. Uutena tietona pidettäisiin sellaisen tulon, vähennysvaatimuksen tai muun ilmoittamisvelvollisuuden piiriin kuuluvan verotukseen vaikuttavan tiedon ilmoittamista, jota verovelvollinen ei olisi aikaisemmin ilmoittanut verovuodelta antamassaan veroilmoituksessa. Verovelvollisen aikaisemmin ilmoittamana tietona pidettäisiin myös hänen saamalleen esitäytetylle veroilmoitukselle merkittyä tietoa. Tiedolla, johon verotuspäätös olisi muutoin perustunut, tarkoitettaisiin esimerkiksi sivulliselta tiedonantovelvolliselta saatua vuosi-ilmoitustietoa tulosta tai vähennyksestä tai yhtymän verotuksesta saatua tietoa verovelvollisen osuudesta yhtymän verovuoden tulosta ja varallisuudesta.
Kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain mukaan ulkomaisen veron hyvitystä koskevaan vaatimukseen ja hyvityksen muuttamiseen sovelletaan verotuksen oikaisua koskevia säännöksiä. Verotuskäytännössä verovelvollisen verotuksen päättymisen jälkeen esittämät uudet ja muutetut ulkomaisen veron hyvittämistä koskevat vaatimukset on käsitelty oikaisuvaatimuksina. Täydentävää verotuspäätöstä koskevaa menettelyä sovellettaisiin jatkossa myös verovelvollisen verotuksen päättymisen jälkeen ensimmäistä kertaa esittämiin ulkomaisen veron hyvittämistä koskeviin vaatimuksiin.
Täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä Verohallinto toimittaisi verotuksen verovelvollisen ilmoittaman uuden tiedon osalta. Tämä tarkoittaisi sitä, että Verohallinto käsittelisi asian noudattaen, mitä säännönmukaisen verotuksen osalta on säädetty 26 ja 26 a §:ssä, 26 b §:n 1 ja 3 momenteissa sekä 26 c, d ja e §:ssä. Mainittujen säännösten lisäksi täydentävää verotuspäätöstä tehtäessä sovellettaisiin myös muita lain 4 luvussa olevia verotuksen toimittamista koskevia säännöksiä, kuten arvioverotusta, veron kiertämistä ja peiteltyä osinkoa koskevia säännöksiä.
Verotuksen toimittamista koskevien yleisten menettelysäännösten soveltaminen tarkoittaisi muun ohessa sitä, että Verohallinto käsittelisi asian noudattaen 26 §:n säännöksiä vastaavalla tavalla kuin säännönmukaista verotusta toimitettaessa. Verovelvollisen ilmoittamiin uusiin tietoihin voitaisiin kohdistaa muun muassa valikointeja. Verohallinto voisi ratkaista asian saatujen selvitysten perusteella myös verovelvollisen vaatimuksesta poiketen, kuten säännönmukaista verotusta toimitettaessa. Verohallinto voisi esimerkiksi hylätä verovelvollisen esittämän uuden vähennysvaatimuksen tai hyväksyä sen vain osittain. Vastaavasti, kun verovelvollinen ilmoittaisi veroilmoitukselta puuttuneen tulon, kyseinen tulo voitaisiin vahvistaa ilmoitettua suuremmaksi tai katsoa se muunlaiseksi tuloksi kuin verovelvollinen on sen ilmoittanut. Täydentävää verotuspäätöstä ei kuitenkaan voitaisi tehdä sellaisesta asiasta, jolla ei olisi välitöntä yhteyttä ilmoitettuun tietoon. Näissä tilanteissa verotusta voitaisiin laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä oikaista viranomaisaloitteisesti verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi verotuksen oikaisua koskevien säännösten mukaan.
Verovelvolliselle olisi lain 26 §:n 3 momentin mukaisesti varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jos täydentävää verotuspäätöstä tehtäessä poiketaan olennaisesti verovelvollisen ilmoittamista tiedoista. Verovelvollista olisi kuultava myös täydentävällä verotuspäätöksellä määrättävästä veronkorotuksesta. Täydentävään verotuspäätökseen sovellettaisiin myös lain 26 b §:n säännöstä, jonka mukaan päätös on perusteltava, jos siinä poiketaan verovelvollisen ilmoittamista tiedoista. Perustelu sisältyisi täydentävään verotuspäätökseen.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että täydentävä verotuspäätös tehtäisiin muutoin noudattaen, mitä verotuksen oikaisusta 55, 56 ja 57 §:ssä säädetään. Täydentävän verotuspäätöksen johdosta palautettavalle verolle laskettaisiin hyvityskorkoa ja maksettavalle verolle huojennettua viivästyskorkoa samalla tavoin kuin verotuksen oikaisun yhteydessä. Täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä verovelvolliselle voitaisiin määrätä myös viivästyskorko ja veronkorotus niitä koskevien säännösten mukaan, jos verovelvollinen ilmoittaisi uuden tulon, jonka ilmoittamisen hän on laiminlyönyt veroilmoituksessaan. Täydentävän verotuspäätöksen yhteydessä veronkorotus määrättäisiin virheen oma-aloitteista korjaamista koskevien säännösten mukaisesti.
Verotuksen muutos toteutettaisiin teknisesti kuten verotuksen oikaisutilanteissa. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että täydentävästä verotuspäätöksestä johtuva verovuoden veron vähentyminen kohdistettaisiin verovuoden veron erille ja koronlaskenta tapahtuisi samalla tavalla kuin verotuksen oikaisussa. Myös maksettavaksi määrättävän veron eräpäivät ja palautuksen maksupäivät määräytyisivät vastaavalla tavalla kuin verotuksen oikaisua koskevien päätösten yhteydessä. Täydentävän verotuspäätöksen perusteella voitaisiin tehdä myös seurannaismuutos, jos sitä koskevat edellytykset täyttyisivät.
Täydentävää verotuspäätöstä koskeva asia tulisi vireille verovelvollisen tekemän oikaisuvaatimuksen johdosta. Lain 64 §:n mukaan verovelvollisen on tehtävä oikaisuvaatimus kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Jos oikaisuvaatimus on tullut vireille ennen edellä mainitun määräajan päättymistä, päätös oikaisuvaatimukseen voidaan tehdä sen jälkeenkin eikä päätöksen tekemiselle ole säädetty erillistä määräaikaa. Sama koskisi oikaisuvaatimuksella ilmoitettua uutta tietoa, joka käsiteltäisiin täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä.
Esimerkki 1: Verovelvollisen esitäytetylle veroilmoitukselle ei ole merkitty muita tulonhankkimiskuluja kuin kaavamainen tulonhankkimisvähennys. Esitäytetyllä veroilmoituksella ei ole myöskään tietoa lasten lukumäärästä. Verovelvollinen ei ole palauttanut esitäytettyä veroilmoitusta. Säännönmukainen verotus on toimitettu esitäytettyjen tietojen mukaisesti. Verovelvollinen tekee oikaisuvaatimuksen ja vaatii tulostaan vähennettäväksi tulonhankkimiskuluja 1 000 euroa ja ilmoittaa lisäksi tiedon lasten lukumäärästä. Kysymys on uudesta vähennysvaatimuksesta ja uusista verotukseen vaikuttavista tiedoista. Verohallinto tekee asiassa täydentävän verotuspäätöksen. Verohallinto voi ratkaista asian verovelvollisen ilmoittamien tietojen mukaisesti tai niistä poiketen.
Esimerkki 2: Yhtiö toteaa verotuksen päättymisen jälkeen, että sen kirjanpitoon on jäänyt erehdyksessä kirjaamatta osa myyntituloista. Myyntitulot puuttuvat tämän johdosta myös veroilmoituksella ilmoitettavasta liikevaihdosta. Yhtiö tekee oikaisuvaatimuksen, jossa se ilmoittaa puuttuvat myyntitulot. Kysymys on uusista tiedoista, joiden johdosta Verohallinto tekee täydentävän verotuspäätöksen. Verovelvolliselle määrätään veronkorotus, koska tuloa ei ole ilmoitettu veroilmoituksella. Määrättävälle verolle lasketaan myös huojennettua viivästyskorkoa ja viivästyskorkoa viivekorkolain mukaisesti.
Esimerkki 3: Verovelvollinen ilmoittaa saamansa vuokratulot ensimmäistä kertaa vasta oikaisuvaatimuksella. Verohallinto tekee vuokratuloja koskevan täydentävän verotuspäätöksen. Täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä verovelvolliselle määrätään veronkorotus sen johdosta, että hän ei ole ilmoittanut vuokratuloja veroilmoituksella. Määrättävälle verolle lasketaan myös huojennettua viivästyskorkoa ja viivästyskorkoa viivekorkolain mukaisesti.
Esimerkki 4: Verovelvollinen on vaatinut veroilmoituksellaan kotitalousvähennyksen yritykselle X maksamistaan siivouskuluista, mutta on unohtanut vaatia vähennystä yritykselle Y maksamistaan korjauskuluista. Verovelvollinen vaatii oikaisuvaatimuksessaan kotitalousvähennyksen myöntämistä myös yritykselle Y maksetuista kuluista. Kyseessä on uusi vähennysvaatimus, joka käsitellään täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä.
Esimerkki 5: Verovelvollinen on vaatinut veroilmoituksessaan kotitalousvähennystä, mutta ei ole Verohallinnon kehotuksesta huolimatta esittänyt tositteita maksamistaan kuluista. Kotitalousvähennystä ei ole myönnetty toimitetussa verotuksessa. Verovelvollinen tekee oikaisuvaatimuksen, jossa hän uudistaa vähennysvaatimuksensa ja liittää oikaisuvaatimukseen maksutositteet. Vaatimus käsitellään oikaisuvaatimusmenettelyssä.
Esimerkki 6: Verovelvollisen esitäytetylle veroilmoitukselle on merkitty sivullisilmoittajalta saatu tieto asuntovelan koroista. Verovelvollinen ei ole korjannut esitäytettyä tietoa. Korot on vähennetty verotuksessa asuntovelan korkoina. Verotuksen päättymisen jälkeen verovelvollinen vaatii, että korot tulisi vähentää ensiasunnon velan korkoina. Koska kyseessä on muutettu vaatimus, joka perustuu veroilmoituksella jo ilmoitettu tietoon, vaatimuksen johdosta ei tehdä täydentävää verotuspäätöstä, vaan se käsitellään oikaisuvaatimusmenettelyssä.
Esimerkki 7: Yhtiö on ilmoittanut tietyt kulunsa veroilmoituksen kohdassa edustuskulut. Yhtiö vaatii oikaisuvaatimuksessaan kulujen vähentämistä markkinointimenoina. Koska kyseessä on muutettu vaatimus, joka perustuu veroilmoituksella jo ilmoitettu tietoon, vaatimuksen johdosta ei tehdä täydentävää verotuspäätöstä, vaan se käsitellään oikaisuvaatimusmenettelyssä.
Esimerkki 8: Verovelvollinen ilmoittaa verovuoden 2018 verotusta koskevalla oikaisuvaatimuksella ensimmäistä kertaa, että hän on verovuonna saanut osakeyhtiön purkautuessa osakkeitaan vastaan jako-osuutena henkilöauton. Vaatimus tulee vireille joulukuussa 2021. Verohallinto tekee asiassa täydentävän verotuspäätöksen. Täydentävä verotuspäätös voidaan tehdä verovelvollisen oikaisuvaatimukselle säädetyn kolmen vuoden määräajan jälkeenkin, koska vaatimus on tullut vireille ennen määräajan päättymistä. Verohallinto lisää verovelvollisen tuloon auton käyvän arvon ja osakkeiden hankintamenon erotuksen luovutusvoittona. Verohallinto voi tällöin verovelvollista kuultuaan poiketa verovelvollisen ilmoittamasta auton ja jako-osuuden käyvästä arvosta myös verovelvollisen vahingoksi. Täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä verovelvolliselle määrätään veronkorotus sen johdosta, että hän ei ole ilmoittanut jako-osuuden johdosta saamaansa luovutusvoittoa veroilmoituksessaan. Määrättävälle verolle lasketaan myös huojennettua viivästyskorkoa ja viivästyskorkoa viivekorkolain mukaisesti.
Esimerkki 9: Verovelvollinen ilmoittaa noteeraamattomasta osakeyhtiöstä saamansa osinkotulot vasta oikaisuvaatimuksella. Samassa yhteydessä hän ilmoittaa lisäksi osakeyhtiöltä saamansa ja maksamatta olevan osakaslainan, joka vaikuttaa osingon ansio- ja pääomatulojakoon. Täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä voidaan selvittää ja ratkaista uuden tulotiedon lisäksi myös kysymys osakaslainan tuloksi lukemisesta sekä ottaa huomioon saadun osakaslainan vaikutus osinkotulon verotukseen. Täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä verovelvolliselle määrätään veronkorotus sen johdosta, että hän ei ole ilmoittanut osinkoa ja tuloksi luettavaa osakaslainaa veroilmoituksella. Määrättävälle verolle lasketaan myös huojennettua viivästyskorkoa ja viivästyskorkoa viivekorkolain mukaisesti.
Esimerkki 10: Verovelvollinen vaatii oikaisuvaatimuksessa, että hänen tuloonsa lisätään luovutusvoittona termiinisopimuksesta saatu voitto 80 000 euroa. Voiton määrää laskiessaan verovelvollinen on vähentänyt termiinisopimuksen perusteella saamastaan 100 000 euron suorituksesta hankintamenona 20 prosentin hankintameno-olettaman mukaan lasketun määrän 20 000 euroa. Verovelvollinen ei ole ilmoittanut termiinisopimuksesta saamaansa tuloa veroilmoituksellaan. Kysymys on uudesta verotukseen vaikuttavasta tiedosta. Verohallinto tekee asiassa täydentävän verotuspäätöksen. Kyseessä on termiinisopimus, joka ei ole kaupankäynnin kohteena kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa (748/2012) tarkoitetulla säännellyllä markkinalla, joten siitä saatua tuloa ei veroteta luovutusvoittona, vaan muuna pääomatulona. Koska termiinisopimuksen tuottamasta tulosta ei myöskään vähennetä hankintameno-olettamaa, Verohallinto lisää verovelvollisen ilmoituksesta poiketen hänen tuloonsa muuta pääomatuloa 100 000 euroa. Täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä verovelvolliselle määrätään veronkorotus sen johdosta, että hän ei ole ilmoittanut termiinisopimuksesta saamaansa tuloa veroilmoituksessaan. Määrättävälle verolle lasketaan myös huojennettua viivästyskorkoa ja viivästyskorkoa viivekorkolain mukaisesti.
Esimerkki 11: Elinkeinotoimintaa harjoittava yhteisö ilmoittaa veroilmoituksellaan osakkeiden luovutushinnan veronalaisena tulona. Verotuksen päättymisen jälkeen yhteisö ilmoittaa luovutushinnan verovapaana tulona. Yhtiö perustelee vaatimustaan siten, että kysymyksessä ovat käyttöomaisuusosakkeet, jotka on omistettu yli vuoden ajan. Koska kyseessä on muutettu vaatimus, joka perustuu veroilmoituksella jo ilmoitettu tietoon, vaatimuksen johdosta ei tehdä täydentävää verotuspäätöstä, vaan se käsitellään oikaisuvaatimusmenettelyssä.
Esimerkki 12: Verovelvollinen ilmoittaa verotuksen päättymisen jälkeen ensimmäistä kertaa asunnon ja työpaikan välisiä matkakuluja. Samassa yhteydessä Verohallinto havaitsee, että samojen matkojen perusteella maksetut päivärahat ovat veronalaisia. Kysymys on tällöin kahdesta erillisestä verotukseen vaikuttavasta tiedosta. Verohallinto tekee asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen osalta täydentävän verotuspäätöksen. Päivärahojen veronalaisuutta koskeva asia ratkaistaan viranomaisaloitteisena verotuksen oikaisuna verovelvollisen vahingoksi sitä koskevien määräaikojen puitteissa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että oikaisuvaatimuksen tutkimatta jättämisestä ei tehtäisi päätöstä siltä osin kuin oikaisuvaatimuksella esitetty vaatimus käsiteltäisiin täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä. Säännös olisi tarpeen tutkimattajättämispäätöksen oikaisulautakuntakäsittelystä aiheutuvan tarpeettoman hallinnollisen työn ja viivytyksen välttämiseksi.
Täydentävää verotuspäätöstä ei tehtäisi tilanteessa, jossa verovelvollinen tekisi oikaisuvaatimuksen ja ilmoittaisi uuden tiedon esimerkiksi verottamatta jääneestä tulosta vasta verotarkastuksen jo alettua tai asian tultua muutoin vireille. Verovelvollisen ilmoittamasta uudesta tiedosta johtuva muutos verotukseen tehtäisiin tällöin verotuksen oikaisuna verovelvollisen vahingoksi. Menettely vastaisi nykyistä käytäntöä, jonka mukaan verovelvollisen vaatimus tulon korottamisesta käsitellään 56 §:ssä tarkoitettuna verotuksen oikaisuna verovelvollisen vahingoksi, jos vaatimus on tullut vireille vasta verotarkastuksen alettua tai viranomaisaloitteisen verotuksen oikaisun tultua vireille.
Täydentävää verotuspäätöstä ei tehtäisi lain 61 §:n 2 momentissa erikseen säädetyssä tilanteessa, jos verotus on toimitettu arvioimalla ja verovelvollinen hakee muutosta verotukseen antamalla veroilmoituksen. Tällöin Verohallinto voi kumota ja toimittaa verotuksen uudelleen. Säännöksessä tarkoitetun tilanteen jättäminen täydentävää verotuspäätöstä koskevan menettelyn ulkopuolelle on perusteltua siksi, että siinä on kysymys muutoksenhausta verotusta ja veronkorotusta koskevaan Verohallinnon asiaratkaisuun.
Pykälän 2 momentin mukaan asia voitaisiin ratkaista täydentävää verotuspäätöstä koskevan menettelyn sijaan oikaisuvaatimusta koskevassa menettelyssä, jos samanaikaisesti olisi vireillä verovelvollisen muuta asiaa koskeva oikaisuvaatimus tai toisen verovelvollisen oikaisuvaatimus ja asiat kuuluisivat samaan asiakokonaisuuteen. Asiat voitaisiin ratkaista oikaisuvaatimusta koskevassa menettelyssä myös silloin, kun niiden ratkaiseminen yhdessä olisi muusta vastaavasta syystä perusteltua. Kysymys olisi poikkeussäännöksestä, jonka nojalla verovelvollisen ilmoittamaa uutta tietoa koskeva vaatimus voitaisiin ratkaista oikaisuvaatimusmenettelyssä. Perusteen olemassaoloa arvioitaessa tulisi ottaa huomioon menettelyn tasapuolisuus ja yhdenvertaisuus samankaltaisissa tilanteissa sekä verovelvollisen edut siten kuin verotusmenettelylain 26 §:ssä säädetään. Verotuksen oikaisulautakunta voisi kuitenkin itsenäisen ratkaisuvaltansa perusteella palauttaa asian Verohallinnon ratkaistavaksi täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä.
Peruste voisi täyttyä esimerkiksi tilanteessa, jossa verovelvollinen tekisi oikaisuvaatimuksen ja samanaikaisesti ilmoittaisi vasta ensimmäistä kertaa samaan asiayhteyteen liittyvän tiedon tai vaatimuksen. Verovelvollisen ilmoittama uusi tieto voitaisiin käsitellä eräissä tapauksissa oikaisuvaatimusmenettelyssä myös silloin, kun eri verovelvollisten vaatimusten välillä olisi edellä mainittu asiayhteys. Asiat kuuluisivat samaan asiakokonaisuuteen esimerkiksi silloin, kun kysymys on yhteisön ja sen osakkaan tai työnantajan ja työtekijän välisestä oikeustoimesta, joka vaikuttaa kummankin osapuolen verotukseen. Myös samaan konserniin tai intressipiiriin kuuluvien yhtiöiden ilmoittamilla tiedoilla ja vaatimuksilla voisi olla asiayhteys esimerkiksi silloin, kun kysymys on tulon tai menon jakamisesta verovelvollisten välillä. Asia, joka muutoin käsiteltäisiin täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä, käsiteltäisiin tällöin oikaisuvaatimusmenettelyssä. Molempien asioiden ratkaiseminen oikaisuvaatimusmenettelyssä olisi prosessiekonomisten syiden vuoksi perusteltua ja ehkäisisi mahdollisten ristiriitaisten ratkaisujen syntymistä eri prosesseissa. Tilanteeseen soveltuisi lisäksi se, mitä verotusmenettelylain 26 a §:ssä asioiden yhdessä käsittelemisestä säädetään.
Verohallinnon olisi ilmoitettava verovelvolliselle tällaisen uuden vaatimuksen käsittelystä oikaisuvaatimusmenettelyssä. Ilmoitus olisi näissä erityisissä tilanteissa tarpeen, jotta verovelvollinen voisi varautua oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen liittyvään lyhyempään muutoksenhakuaikaan. Velvollisuus ilmoittaa asian käsittelystä oikaisuvaatimusmenettelyssä ei koskisi tilanteita, joissa verovelvollisen vaatimus kuuluisi normaalisti käsiteltäväksi oikaisuvaatimusmenettelyssä.
Esimerkki: Yhteisö on vaatinut, että sitä pidettäisiin verotuksessa pääomansijoittajana ja käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksesta aiheutunutta tappiota vähennyskelpoisena menona. Verohallinto ei ole hyväksynyt vaatimuksia säännönmukaisessa verotuksessa. Yhteisö on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Yhteisö on lisäksi vasta verotuksen päättymisen jälkeen ilmoittanut tytäryhtiön purkautumisesta aiheutuneen tappion viitaten oikaistuun kirjanpitoon ja tilinpäätökseen. Oikaisuvaatimukseen annettava ratkaisu verovelvollisen pääomansijoittaja-asemasta vaikuttaisi välittömästi myös tytäryhtiön purkautumisesta aiheutuneen tappion verotuskohteluun. Tästä syystä tytäryhtiön purkautumisesta aiheutunutta tappiota koskeva vaatimus ratkaistaan oikaisuvaatimusmenettelyssä yhdessä pääomansijoittajan asemaa koskevan oikaisuvaatimuksen kanssa. Verohallinto ilmoittaa yhteisölle purkutappiota koskevan vaatimuksen käsittelystä oikaisuvaatimusmenettelyssä.
Pykälän 3 momentin mukaan Verohallinto voisi täydentävää verotuspäätöstä koskevaa asiaa käsitellessään kieltää saatavan täytäntöönpanon tai määrätä sen keskeytettäväksi. Muutoin keskeytysmääräykseen sovellettaisiin niitä verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain säännöksiä, jotka koskevat täytäntöönpanon keskeyttämistä verotusta koskevan oikaisuvaatimuksen johdosta. Verohallintoon sovellettaisiin mainitun lain säännöksiä muutoksenhakuviranomaisesta sen käsitellessä täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevaa asiaa täydentävää verotuspäätöstä koskevan asian yhteydessä. Täytäntöönpanon kieltoa tai keskeytystä haettaisiin Verohallinnolta ja se myönnettäisiin samoin edellytyksin, oikeusvaikutuksin ja rajoituksin kuin oikaisuvaatimuksen yhteydessä. Kuten oikaisuvaatimuksenkin käsittelyn yhteydessä, Verohallinto voisi kieltää tai keskeyttää täytäntöönpanon myös viran puolesta. Sovellettaessa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 17 §:ää täydentävää verotuspäätöstä pidettäisiin mainitussa pykälässä tarkoitettuna verotuksen oikaisuasiassa annettuna päätöksenä. Keskeytysmääräys annettaisiin esimerkiksi siinä tapauksessa, että verovelvollinen ilmoittaa uuden perustellun vähennysvaatimuksen, jonka hyväksymisen johdosta verovelvolliselta perittävän veron määrä tulisi todennäköisesti alenemaan.
Pykälän 4 momentin mukaan täydentävä verotuspäätös käsiteltäisiin ilman aiheetonta viivytystä vastaavalla tavalla kuin oikaisuvaatimus.
Pykälän 5 momentin mukaan Verohallinto antaisi tarkemmat määräykset tietojen antamistavasta ja muusta menettelystä tietojen antamiseksi. Täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä uutta verotukseen vaikuttavaa tietoa koskeva asia saatettaisiin vireille kirjallisesti. Tieto voitaisiin ilmoittaa sähköistä tiedonvälitysmenetelmää käyttäen tai paperilla. Säännöksen nojalla Verohallinto voisi esimerkiksi määrätä, että verovelvollisen olisi annettava tiedot niiden ilmoittamiseen tarkoitetuilla lomakkeilla tai jos verovelvollinen ilmoittaisi tiedot sähköisesti, Verohallinto ohjaisi, missä sähköisessä palvelussa tiedot voidaan antaa. Verovelvollisten ilmoittamia tietoja voitaisiin tällöin käsitellä yhdenmukaisesti ja tehokkaasti säännönmukaisen verotuksen tapaan. Vakiomuotoisten lomakkeiden käyttö edistäisi sitä, että verovelvollinen antaisi asian käsittelemiseksi tarpeelliset tiedot.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin, että verovelvolliselle lähetettäisiin täydentävä verotuspäätös ja ohjeet siitä, miten päätökseen voidaan hakea muutosta. Päätöksessä ilmoitettaisiin päätöksen tehnyt viranomainen yhteystietoineen.
Täydentävään verotuspäätökseen haettaisiin muutosta samassa menettelyssä ja määräajassa kuin muihinkin Verohallinnon tekemiin verotuspäätöksiin. Verovelvollinen voisi hakea muutosta täydentävään verotuspäätökseen kolmen vuoden ajan verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Verovelvollisen muutoksenhakuaika olisi kuitenkin aina vähintään 60 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö ja muutoksenhakuun oikeutetut veronsaajat voisivat hakea muutosta täydentävään verotuspäätökseen neljän kuukauden kuluessa verovelvollisen verotuksen päättymisestä. Oikaisuvaatimus voitaisiin kuitenkin aina tehdä 60 päivän kuluessa täydentävän verotuspäätöksen tekemisestä.
65 a §.Eräitä Verohallinnon päätöksiä koskeva muutoksenhaku. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin muutoksenhausta eräiden asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden veronhuojennuksesta annetun lain mukaiseen Verohallinnon päätökseen, joka koskee verovapaushakemuksen hyväksymistä tai hyväksymisen peruuttamista. Päätökseen haettaisiin muutosta pykälän 8 momentin mukaisesti verotuksen oikaisulautakunnalta. Voimassa olevan pykälän 4—7 momentit siirtyisivät 5—8 momenteiksi. Pykälän 5 momentin 6 kohdassa mainitun lain nimi korjattaisiin.
71 c §.Menettely ennakkopäätösvalitusta koskevassa lupa-asiassa. Vuoden 2017 alusta voimaan tulleen sääntelyn mukaan valitusaika oikaisulautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen on 60 päivää. Lisäksi valitus on aina jätettävä hallinto-oikeuteen. Jos Verohallinto siirtää ennakkopäätösvalitusta koskevan asian säännöksen mukaisesti hallinto-oikeudelle valituksena käsiteltäväksi, aikaa on tällöin suostumukseen käytetty aika huomioon ottaen kulunut vähintään 60 päivää verotuksen oikaisulautakunnan päätöksestä. Tästä johtuen pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että valitus katsottaisiin tulleen asianmukaisesti vireille hallinto-oikeudessa, kun se on jätetty säädetyssä määräajassa ennakkopäätösvalitusta koskevana lupahakemuksena Verohallintoon.
71 e §.Menettely eräitä Verohallinnon päätöksiä koskevassa muutoksenhaussa. Pykälään lisättäisiin viittaus 65 a §:n 4 momentissa mainittuun päätökseen. Muutoksenhaku eräiden asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden veronhuojennuksesta annetun lain mukaiseen Verohallinnon päätökseen, joka koskee verovapaushakemuksen hyväksymistä tai hyväksymisen peruuttamista, käsiteltäisiin kiireellisesti kaikissa muutoksenhaun vaiheissa, kuten voimassa olevassa eräiden asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden veronhuojennuksesta annetun lain 20 §:n 2 momentissa on valituksen käsittelyn osalta säädetty.
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä toukokuuta 2018. Lain 1 §:n 3 momentti ja 2 §:n 2 momentti tulevat kuitenkin voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019.
Lakia sovellettaisiin 1 päivänä marraskuuta 2019 voimaantulevia säännöksiä lukuun ottamatta ensimmäisen kerran verovuodelta 2018 toimitettavassa verotuksessa ja sitä koskevassa muutoksenhaussa. Verovuoden 2017 ja sitä aikaisempien verovuosien verotukset toimitettaisiin ja niihin haettaisiin muutosta lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Seuraamusmaksuja koskevia säännöksiä sovellettaisiin ensimmäisen kerran sellaisiin laiminlyönteihin, jotka koskevat verovuodelta 2018 annettavia veroilmoituksia ja muita tietoja ja selvityksiä.
Esimerkki 1: Yhteisön, jonka tilikausi päättyy tammikuussa, tulee antaa veroilmoitus verovuodelta 2018 viimeistään 31.5. Verotuksen toimittamisessa sovellettaisiin tämän lain ilmoittamisvelvollisuutta, verotuksen verovelvolliskohtaista päättymistä, täydentävää verotuspäätöstä ja seuraamusmaksuja koskevia säännöksiä.
Esimerkki 2: Yhteisön tilikausi on 1.4.—31.3. Yhteisön tilikausi päättyisi 31.3.2018, mutta se lyhennetään päättymään 31.12.2017. Yhteisö antaa erikseen veroilmoituksen kummaltakin vuoden 2017 aikana päättyneiltä tilikaudelta viimeistään 31.7.2017 ja 30.4.2018. Tilikaudet muodostavat verovuoden 2017, jolta toimitettavassa verotuksessa sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Esimerkki 3: Verovelvollinen on jättänyt ilmoittamatta tulon verovuodelta 2016. Verohallinto oikaisee tältä osin verotusta verovelvollisen vahingoksi kesäkuussa 2018. Verotuksen oikaisua koskevaan päätökseen ja veronkorotukseen sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä niitä koskevine siirtymäsäännöksineen.
Esimerkki 4: Verovelvollinen ilmoittaa verovuoden 2016 verotukseen vaikuttavan tiedon marraskuussa 2018. Verovelvollisen ilmoittaman tiedon käsittelyyn verotuksessa ja mahdollisiin seuraamusmaksuihin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
1.6
Laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä
48 §.Veron määräämistä ja oikaisua koskevia erityisiä säännöksiä. Pykälän 1 momentista poistettaisiin säännös, jonka nojalla verovelvollisen suoritettavaksi on määrättävä viivästyskorkoa silloin, kun veroa määrätään tai päätöstä oikaistaan verovelvollisen vahingoksi. Säännös poistettaisiin tarpeettomana, sillä kohdekauden eräpäivän jälkeen suoritetulle oma-aloitteiselle verolle on veronkantolain ja viivekorkolain nojalla suoritettava viivästyskorkoa kohdekauden eräpäivää seuraavasta päivästä suorittamispäivään myös silloin, kun vero on määrätty verovelvollisen maksettavaksi.
9 luku.Verohallinnon päätös ja päätös oikaisuvaatimukseen. Luvun otsikon sanamuotoa täsmennettäisiin siten, että luvun päätöstä koskevat säännökset soveltuisivat myös oikaisuvaatimukseen annettuun Verohallinnon tai verotuksen oikaisulautakunnan päätökseen. Lain 55 ja 56 §:ssä mainittuja päätöksen sisältöä ja tiedoksiantamista verovelvolliselle koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen. Sääntely vastaisi verotusmenettelylain sääntelyä.
53 §.Päätös verovelvollisen pyynnöstä. Pykälää täsmennettäisiin siten, että verovelvolliselle annettaisiin hänen pyynnöstään päätös myös lain 13, 14 ja 15 §:n 2 momentin tarkoittamissa tilanteissa, kun verokautta muutetaan verovelvollisen hakemuksen tai ilmoituksen perusteella.
56 §.Tiedoksi antaminen verovelvolliselle. Pykälän 3 momentin sanamuotoa tarkistettaisiin. Pykälän 4 momentissa oleva viittaus veronkantolain 14 §:ään muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon ja viittausta muutettaisiin koskemaan veronkantolain 71 §:ää.
78 §.Vastuu verosta. Pykälän 2 momentin viittaus veronkantolain 57 ja 67 §:ään muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain 54 ja 64 §:ään.
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä toukokuuta 2018. Lain 56 §:n 4 momentti ja 78 §:n 2 momentti tulisivat kuitenkin voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019.
1.7
Perintö- ja lahjaverolaki
33 §. Verotuksen toimittamista koskeva säännös yhtenäistettäisiin vastaamaan verotusmenettelylain ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain sääntelyä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin verotusmenettelylakia vastaavasti, että perintö- ja lahjaverotus toimitettaisiin verovelvollisen ilmoittamien tietojen, sivullisilta tiedonantovelvollisilta saatujen tietojen ja asiassa saadun muun selvityksen perusteella. Perintö- ja lahjaverotukseen vaikuttavia sivullisilta saatuja tietoja ovat esimerkiksi vakuutusyhtiöiden antamat tiedot veronalaisista vakuutussuorituksista. Verotusta toimitettaessa on jo nykyisinkin voitu ottaa huomioon eri tavoin saadut selvitykset, joten säännös vastaisi nykytilaa. Kuten nykyisin, verotus toimitettaisiin tasapuolisesti ottaen huomioon valtion ja verovelvollisten edut.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin asian tutkimisesta verotuksessa. Säännös vastaisi asiasisällöltään verotusmenettelylain 26 §:n 6 momenttia ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 9 §:n 1 momenttia. Hallintoasian selvittämistä koskevien yleisten periaatteiden mukaisesti säännöstä voitaisiin soveltaa verotuksen eri vaiheissa.
33 a §. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin veron kiertämistä koskevaa säännöstä sovellettaessa noudatettavasta menettelystä. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 28 §:n 2 momenttia.
34 §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan Verohallinnon olisi ennen arvioverotuksen toimittamista lähetettävä kehotus perukirjan tai lahjaveroilmoituksen antamiseksi tai selvityksen esittämiseksi. Kehotus sisältäisi tiedon arvion perusteella perintönä, testamentilla tai lahjana saatuun omaisuuteen lisättävästä varojen määrästä. Lisättävää määrää arvioitaessa otettaisiin huomioon tiedot perinnönjättäjän varallisuudesta, lahjana annetusta omaisuudesta tai muut vastaavat käytettävissä olevat tiedot. Ehdotettu säännös koskisi tilannetta, jossa Verohallinto kehottaisi ilmoittamisvelvollista tai verovelvollista antamaan perukirjan tai veroilmoituksen tai esittämään selvityksen arvioverotuksen toimittamisen uhalla. Sen lisäksi Verohallinto voisi nykyiseen tapaan kehottaa antamaan perukirjan tai veroilmoituksen tai selvityksen myös ilman arvioverotuksen uhkaa. Säännöstä ei sovellettaisi esimerkiksi silloin, kun Verohallinto arvostaisi omaisuuden perukirjassa tai lahjaveroilmoituksessa ilmoitetusta arvosta poiketen. Tällöin sovellettaisiin 35 §:n säännöstä kuulemisesta sen johdosta, että verotusta toimitettaessa harkitaan olennaisen poikkeaman tekemistä perukirjaan tai veroilmoitukseen.
36 §. Veronkorotusta koskevan sääntelyn rakennetta ehdotetaan uudistettavaksi siten, että 36 §:ssä säädettäisiin veronkorotuksen määräämisperusteista ja uudessa 36 a §:ssä veronkorotuksen määrästä.
Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti, jonka johdosta veronkorotus voitaisiin määrätä. Veronkorotuksen soveltamisala pysyisi pääosin samana kuin nykytilassa. Verovelvollisen lisäksi veronkorotus voitaisiin nykytilasta poiketen määrätä myös perunkirjoituksessa ilmoittamisvelvolliselle henkilölle, joka ei ole verovelvollinen.
Pykälän 2 momentin mukaan veronkorotusta ei määrättäisi yksinomaan sen johdosta, että perukirjassa tai veroilmoituksessa on jätetty ilmoittamatta velka, vähennys tai muu verotuksessa verovelvollisen hyväksi vaikuttava tieto. Veronkorotus voitaisiin näissäkin tilanteissa kuitenkin määrätä, jos laiminlyönti on toistuvaa tai verovelvollisen toimet osoittavat ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista.
Pykälän 3 momentin mukaan veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä sellaiselle verovelvolliselle, joka ei ole lain mukaan ilmoittamisvelvollinen ja jonka ei voida katsoa ilmeisesti olleen tietoinen perukirjan, veroilmoituksen tai muun tiedon virheellisyydestä. Säännöksen tarkoituksena on rajata veronkorotuksen ulkopuolelle sellaiset verovelvolliset, joiden ei voida katsoa olleen osallisia ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiin. Asiallisesti kysymys olisi samasta asiasta kuin voimassa olevan pykälän 2 momentissa.
Pykälän 4 momentin mukaan veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä, jos laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy. Laiminlyönnin vähäisyyttä sekä pätevää syytä arvioitaisiin samalla tavalla kuin sovellettaessa verotusmenettelylain 32 §:n 3 momenttia.
Pykälän 4 momentin mukaan veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä myös silloin, kun veronkorotuksen määrääminen olisi 36 a §:n 4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. Ehdotetussa 36 a §:n 4 momentissa on kysymys tilanteista, joissa asia on luottamuksensuojasäännöksessä tarkoitetulla tavalla tulkinnanvarainen tai epäselvä tai perustason mukainen veronkorotus on muusta erityisestä syystä kohtuuton. Näissä tilanteissa olisi lähtökohtana, että ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrättäisiin perustasoa alempi veronkorotus, joka olisi viisi prosenttia lisääntyneen veron määrästä. Ehdotetun 36 §:n 4 momentin mukaan veronkorotus voitaisiin näissä tilanteissa jättää kuitenkin poikkeuksellisesti kokonaan määräämättä, jos perustasoa alemmankin veronkorotuksen määrääminen olisi tapauskohtaiset olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. Säännöstä sovellettaisiin edellä mainittujen edellytysten täyttyessä myös silloin, kun verovelvollinen oma-aloitteisesti vaatii verotuksessa olevan virheen korjaamista myöhemmin kuin 60 päivän kuluttua perukirjan tai veroilmoituksen antamiselle säädetystä määräpäivästä.
Säännöstä sovellettaisiin verotusmenettelylain 32 §:n 3 momenttia vastaavasti ottaen kuitenkin huomioon perintö- ja lahjaverotuksen erityispiirteet.
36 a §. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 36 a §, jossa säädettäisiin veronkorotuksen määrästä eri tilanteissa.
Pykälän 1 momentin mukaan veronkorotuksen perustaso olisi kymmenen prosenttia lisääntyneen veron määrästä. Lisääntyneellä verolla tarkoitettaisiin perukirjasta tai veroilmoituksesta poikkeamisesta tai verotuksen oikaisusta johtuvaa veron määrän lisääntymistä. Lisääntyneenä verona pidettäisiin myös myöhässä annettuun perukirjaan tai lahjaveroilmoitukseen perustuvaa veron määrää.
Esimerkki 1: Perukirjassa ilmoitettujen tietojen perusteella laskettu verovelvollisen jäämistöosuus on 40 000 euroa, josta I veroluokan veroasteikon mukaan laskettu vero olisi 1 500 euroa. Perintöverotusta toimitettaessa havaitaan salattuja varoja, joiden arvosta verovelvollisen jäämistöosuuteen lisätään 20 000 euroa. Verovelvollisen verotettavaksi jäämistöosuudeksi vahvistetaan 60 000 euroa, jonka perusteella veroa määrään 3 500 euroa. Veronkorotus lasketaan 2 000 euron lisääntyneen veron määrän perusteella.
Pykälän 2 momentin mukaan veronkorotus olisi vähintään 15 ja enintään 50 prosenttia lisääntyneen veron määrästä, jos laiminlyönti olisi toistuvaa tai verovelvollisen toimet osoittavat ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Säännöksen soveltaminen vastaisi verotusmenettelylain 32 a §:n 2 momentin soveltamista. Veronkorotuksen määrä harkittaisiin tapauskohtaisten olosuhteiden perusteella.
Pykälän 3 momentin mukaan arvioverotuksessa veronkorotus olisi 25 prosenttia arvioverotuksen johdosta lisääntyneen veron määrästä. Verotus voidaan toimittaa arvioimalla esimerkiksi silloin, kun perukirjaa tai veroilmoitusta ei anneta kehotuksesta huolimatta. Verotus voidaan toimittaa arvioimalla myös silloin, kun annettu perukirja tai veroilmoitus ei ole luotettava.
Pykälän 4 momentin mukaan veronkorotus olisi viisi prosenttia lisääntyneen veron määrästä, jos kysymyksessä oleva asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä. Asian tulkinnanvaraisuudella ja epäselvyydellä tarkoitettaisiin samaa kuin luottamuksensuojaa koskevan säännöksen soveltamiskäytännössä on näillä käsitteillä tarkoitettu. Veronkorotuksen määräämisen kannalta merkitsevää olisi asian laatu eli sen objektiivinen tulkinnanvaraisuus tai epäselvyys. Veronkorotus määrättäisiin 4 momentin perusteella myös silloin, kun 1 momentin mukainen veronkorotus olisi muusta erityisestä syystä kohtuuton. Erityisiä syitä voisivat olla verovelvollisen henkilöön ja olosuhteisiin liittyvät seikat, joiden johdosta ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä tai erehdystä verosäännöksistä voitaisiin pitää vähemmän moitittavana. Tällaisia seikkoja voisivat olla esimerkiksi verovelvollisen terveydentila ja kokemattomuus veroasioissa. Säännöstä voitaisiin soveltaa myös tilanteissa, joissa perintö- tai lahjaveron määräytymisperuste on epäselvä.
Pykälän 5 momentin mukaan veronkorotus olisi kaksi prosenttia lisääntyneen veron määrästä, jos verovelvollinen oma-aloitteisesti vaatisi virheen korjaamista myöhemmin kuin 60 päivän kuluttua perukirjan tai veroilmoituksen antamiselle säädetystä määräpäivästä ja olisi täyttänyt selvittämisvelvollisuutensa. Säännös koskisi kaikenlaisia laiminlyöntejä ja virheitä. Säännöstä sovellettaisiin silloin, kun perukirja tai veroilmoitus annettaisiin Verohallinnolle myöhemmin kuin 60 päivän kuluttua perukirjan tai lahjaveroilmoituksen antamiselle säädetystä määräpäivästä. Säännöstä sovellettaisiin myös, jos edellä mainitun määräajan jälkeen ilmoitetaan varoja tai tietoja, joiden ilmoittaminen perukirjalla tai lahjaveroilmoituksella on laiminlyöty. Verovelvollisen olisi esitettävä Verohallinnolle vaatimus virheen korjaamisesta ennen kuin hän on tullut tietoiseksi veron määräämiseksi aloitetusta viranomaisen valvontatoimesta. Kyse ei olisi laiminlyönnin oma-aloitteisesta korjaamisesta esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen antaa perukirjan tai veroilmoituksen vasta Verohallinnon kehotuksen jälkeen tai vaatii verotuksessa olevan virheen korjaamista vasta saatuaan asiaa koskevan Verohallinnon selvityspyynnön.
Pykälän 5 momentin mukaisen veronkorotuksen määrääminen edellyttäisi lisäksi, että verovelvollinen on täyttänyt selvittämisvelvollisuutensa. Verovelvollisen selvittämisvelvollisuuteen perintö- ja lahjaverotuksessa sovellettaisiin lain 59 §:ssä olevan viittaussäännöksen perusteella verotusmenettelylain 11 §:ää ja 26 §:n 4 momenttia. Veronkorotusta ei voitaisi määrätä 5 momentin perusteella esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen ei olisi määräajassa esittänyt Verohallinnon kyseisen asian käsittelyä varten pyytämiä lisätietoja, selvityksiä tai tositteita. Jos verovelvollinen ei täyttäisi selvittämisvelvollisuuttaan, veronkorotus määrättäisiin normaalisti kyseiseen virheeseen ja laiminlyöntiin soveltuvan veronkorotussäännöksen perusteella.
Verovelvollinen voisi vaatia virheen korjaamista oikaisemalla Verohallinnolle jätetyn perukirjan tai veroilmoituksen tietoja oikaisuvaatimuksella tai ilmoittamalla virheestä muuten Verohallinnolle. Jos asia käsiteltäisiin oikaisuvaatimusmenettelyssä, verotuksen oikaisulautakunta voisi, kuten nykyisinkin, palauttaa asian Verohallinnolle käsiteltäväksi sen johdosta, että verovelvollinen on esittänyt varoista, vähennyksistä tai muista verotukseen vaikuttavista tiedoista sellaista uutta selvitystä, joka ei ole ollut käytettävissä verotusta toimitettaessa. Verohallinto voisi tällöin asian ratkaistessaan määrätä myös veronkorotuksen.
Esimerkki 1: Perunkirjoitus on toimitettu 1.6. Perukirja on annettava Verohallintoon viimeistään 1.7. Perukirja jätetään Verohallintoon 15.10. ilman kehotusta, eli yli 60 päivän kuluttua perukirjan antamisen määräpäivästä. Pesän ilmoittaja on ollut rintaperillinen A, joka on ollut velvollinen jättämään perukirjan Verohallintoon. A:lle määrätään veronkorotus. A:n verotettava osuus on 75 000 euroa, josta määrättävä vero on 5 450 euroa. A:lle määrätään kahden prosentin eli 109 euron suuruinen veronkorotus.
Esimerkki 2: Perunkirjoitus on toimitettu 1.6. Perukirja on annettava Verohallintoon viimeistään 1.7. Pesän ilmoittaja ilmoittaa 15.10. Verohallinnolle, että perukirjasta puuttuu varoja 1 000 000 euroa. Verohallinnolle ei esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että kyseiset varat olisivat ilmaantuneet vasta perunkirjoituksen toimittamisen jälkeen. Lisääntyneen veron määrästä lasketaan kahden prosentin veronkorotus. Verohallinto tekee asiassa rikosilmoituksen, jos on syytä epäillä, että laiminlyönti täyttää rikoksen tunnusmerkistön ja säädetyt edellytykset rikosilmoituksen tekemättä jättämiselle eivät täyty. Veronkorotuksen määräämiseen sovelletaan tällöin erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta annettua lakia, jolloin veronkorotus jätetään määräämättä, jos asiasta tehdään rikosilmoitus.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin veronkorotuksen vähimmäismäärästä. Luonnolliselle henkilölle ja kuolinpesälle määrättävän veronkorotuksen vähimmäismäärä olisi 75 euroa ja muille verovelvollisille, kuten yhteisöille, vähimmäismäärä olisi 150 euroa. Laiminlyönnistä laskettavaa prosenttiperusteisen veronkorotuksen määrää verrattaisiin säädettyyn vähimmäiskorotukseen ja määrättävä veronkorotus olisi aina vähintään vähimmäiskorotuksen suuruinen.
Vähimmäiskorotus voitaisiin määrätä myös silloin, kun ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty, mutta veroon ei tehdä lisäystä. Vähimmäiskorotusta sovellettaisiin esimerkiksi siinä tapauksessa, että verovelvollinen ei kehotuksesta huolimatta anna pyydettyjä lisäselvityksiä tai esitä tositteita, mutta kyseisessä asiassa ei määrätä veroa. Perunkirjoituksessa ilmoittamisvelvolliselle henkilölle, joka ei ole itse verovelvollinen ja jolle ei sen vuoksi määrätä veroa, määrättävä veronkorotus olisi aina vähimmäiskorotuksen suuruinen.
Esimerkki: Perunkirjoitus on toimitettu 1.6. Perukirja on annettava Verohallintoon viimeistään 1.7. Verohallinto lähettää 1.10. kehotuksen perukirjan antamiseen. Perukirja jätetään Verohallintoon 15.10. Pesän ilmoittaja on ollut leski, joka on ollut velvollinen jättämään perukirjan Verohallintoon. Leski ei ole itse verovelvollinen. Leskelle määrätään 75 euron suuruinen veronkorotus.
Pykälän 7 momentin mukaan veronkorotus laskettaisiin I veroluokan asteikon perusteella lasketusta lisääntyneen veron määrästä. Veronkorotus laskettaisiin I veroluokan mukaisesta verosta myös niissä tilanteissa, joissa verovelvollinen kuuluisi II veroluokkaan. Samanlaatuisesta laiminlyönnistä määrättäisiin siten samansuuruinen veronkorotus riippumatta siitä, mikä on perinnön- tai lahjansaajan sukulaisuussuhde perinnönjättäjään tai lahjanantajaan. Säännös vastaisi nykyistä verotuskäytäntöä.
Esimerkki: Verovelvollinen on saanut perintöä tätinsä jälkeen. Perukirjassa ilmoitettujen tietojen perusteella laskettu verovelvollisen jäämistöosuus on 40 000 euroa, josta II veroluokan veroasteikon mukaan laskettu vero olisi 3 900 euroa. Perintöverotusta toimitettaessa havaitaan salattuja varoja, joiden arvosta verovelvollisen jäämistöosuuteen lisätään 20 000 euroa. Verovelvollisen verotettavaksi jäämistöosuudeksi vahvistetaan 60 000 euroa, jonka perusteella veroa määrätään 8 900 euroa. Veronkorotus määrätään I veroluokan asteikon perusteella lasketusta lisääntyneen veron määrästä. I veroluokan asteikon perusteella laskettu vero 40 000 euron jäämistöosuudesta on 1 500 euroa ja 60 000 euron jäämistöosuudesta 3 500 euroa. Verovelvolliselle määrätään veronkorotusta kymmenen prosenttia 2 000 eurosta eli 200 euroa.
36 b §. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 36 b §, jossa säädettäisiin myöhästymismaksusta. Pykälän 1 momentin mukaan myöhästymismaksu määrättäisiin, jos ilmoittamisvelvollinen antaa veroilmoituksen tai perukirjan tai oma-aloitteisesti korjaa ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin 60 päivän kuluessa perukirjan tai veroilmoituksen antamiselle säädetystä määräpäivästä. Ilmoittamisvelvolliselle ei määrättäisi tältä osin veronkorotusta. Perukirja, veroilmoitus tai muut asiakirjat ja tiedot, joiden antaminen säädetyssä määräajassa on laiminlyöty, tai niitä koskevat oikaistut tiedot olisi toimitettava Verohallintoon edellä mainitun määräajan kuluessa.
Esimerkki 1: Perunkirjoitus on toimitettu 1.6. Perukirja on annettava Verohallintoon viimeistään 1.7. Pesän ilmoittaja on ollut leski, joka on velvollinen antamaan perukirjan Verohallintoon. Leski ei ole itse verovelvollinen. Perukirja jätetään Verohallintoon 15.8. eli 60 päivän kuluessa perukirjan antamiselle säädetystä määräpäivästä. Leskelle määrätään 50 euron suuruinen myöhästymismaksu.
Esimerkki 2: Verovelvollinen luonnollinen henkilö on saanut 100 000 euron lahjan 1.2. Lahjaveroilmoituksen määräpäivä on 2.5. Verovelvollinen antaa lahjaveroilmoituksen 15.5 eli 60 päivän kuluessa lahjaveroilmoituksen määräpäivästä. Verovelvolliselle määrätään 50 euron suuruinen myöhästymismaksu.
Pykälän 2 momentin mukaan myöhästymismaksua ei määrättäisi yksinomaan sen johdosta, että perukirjassa tai veroilmoituksessa on jätetty ilmoittamatta velka, vähennys tai muu verotuksessa verovelvollisen hyväksi vaikuttava tieto. Myöhästymismaksu voitaisiin näissäkin tilanteissa kuitenkin määrätä, jos laiminlyönti on toistuvaa tai verovelvollisen toimet osoittavat ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista.
Pykälän 3 momentin mukaan luonnolliselle henkilölle määrättävä myöhästymismaksu olisi 50 euroa ja muille ilmoittamisvelvolliselle 100 euroa. Verotusmenettelylain 33 §:stä poiketen myöhästymismaksu määrättäisiin erikseen jokaisen perukirjan tai veroilmoituksen myöhästymisen perusteella. Jos ilmoittamisvelvollinen täydentäisi aiemmin myöhässä annetun perukirjan tai veroilmoituksen tietoja 60 päivän kuluessa perukirjan tai veroilmoituksen antamiselle säädetystä määräpäivästä, myöhästymismaksua ei määrättäisi täydennyksen osalta. Täydennysperukirjan myöhästymisen johdosta määrättäisiin sen sijaan erillinen myöhästymismaksu.
Pykälän 4 momentin mukaan ilmoittamisvelvolliselle olisi varattava tilaisuus selvityksen antamiseen ennen myöhästymismaksun määräämistä, jos se olisi erityisistä syistä tarpeen. Koska myöhästymismaksun määräytymisperusteeseen ei sisälly Verohallinnon tapauskohtaista harkintaa ja laskentatapa on kaavamainen, kuulemiseen ei pääsääntöisesti olisi tarvetta. Ilmoittamisvelvollista kuultaisiin esimerkiksi silloin, kun ilmoituksen saapumisajankohdasta olisi epäselvyyttä. Verovelvollisen kuulemiseen sovellettaisiin tällöin verotusmenettelylain 26 §:n 3 momenttia.
Pykälän 5 momentin mukaan myöhästymismaksu voitaisiin jättää määräämättä, jos veroilmoituksen tai perukirjan antaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomasta syystä, laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy tai muu erityinen syy. Myöhästymismaksun määräämättä jättämistä koskevia kriteerejä arvioitaisiin samalla tavalla kuin sovellettaessa verotusmenettelylain 33 §:n 5 momenttia.
51 §. Pykälän 2 momentin säännös palautettavalle määrälle maksettavasta korosta muutettaisiin vastaamaan veronkantolain sääntelyä. Palautettavalle määrälle maksettaisiin veronkantolaissa säädettyä hyvityskorkoa veron maksupäivää seuraavasta päivästä alkaen siihen päivään, jona palautettava määrä maksetaan tai käytetään veron suoritukseksi. Koron laskentajakso olisi yhdenmukainen muiden verojen vastaaviin palautuksiin nähden.
52 §. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolain säädöskokoelmanumeroon poistettaisiin tarpeettomana.
59 §. Pykälään lisättäisiin viittaus verotusmenettelylain 26 §:ään, jossa säädetään verotuksessa noudatettavista yleisistä periaatteista. Verotusmenettelylain 26 §:n säännöksiä sovellettaisiin siltä osin kuin perintö- ja lahjaverolaissa ei ole toisin säädetty. Viittaussäännöksen johdosta perintö- ja lahjaverotuksessa sovellettaisiin verotusmenettelylain luottamuksensuojaa ja selvittämisvelvollisuutta koskevia säännöksiä sekä perintö- ja lahjaverolain 35 §:ää täydentävästi verovelvollisen kuulemista koskevaa sääntelyä. Viittaussäännös ei koskisi tasapuolisuusvelvoitetta eikä verotuksen toimittamista ja asian tutkimista, joista säädettäisiin erikseen perintö- ja lahjaverolain 33 §:ssä. Lisäksi pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin.
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä toukokuuta 2018. Lain 51 §:n 2 momentti ja 52 §:n 1 momentti tulevat kuitenkin voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019. Lakia sovellettaisiin tapauksiin, joissa verovelvollisuus on alkanut lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen. Jos verovelvollisuus on alkanut ennen tämän lain voimaantuloa, sovellettaisiin tämän lain voimaan tulleessa voimassa olleita säännöksiä.
Esimerkki 1: Perinnönjättäjä on kuollut 30.4.2018. Perunkirjoitus toimitetaan 15.7.2018 ja perukirja tulee antaa Verohallinnolle viimeistään 15.8.2018. Mahdolliset seuraamusmaksut määrätään tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan.
Esimerkki 2: Perinnönjättäjä on kuollut 21.5.2018. Perunkirjoitus toimitetaan 15.7.2018 ja perukirja tulee antaa Verohallinnolle viimeistään 15.8.2018. Mahdolliset seuraamusmaksut määrätään tämän lain säännösten mukaan.
Esimerkki 3: Perinnönjättäjä on kuollut 1.1.2018. Perunkirjoitus toimitetaan 15.2.2018 ja perukirja tulee antaa Verohallinnolle viimeistään 15.3.2018. Mahdolliset seuraamusmaksut määrätään tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan. Pesään ilmaantuu uusia varoja 15.3.2021. Lisättyjen varojen perusteella laaditaan täydennysperukirja, jonka pesän ilmoittaja toimittaa Verohallinnolle täydennysperukirjan antamiselle säädetyn ajankohdan jälkeen. Mahdolliset seuraamusmaksut määrätään tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan.
Esimerkki 4: Lahjansaaja on saanut lahjan haltuunsa 25.4.2018. Lahjaveroilmoitus tulee antaa viimeistään 25.7.2018. Mahdolliset seuraamusmaksut määrätään tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan.
Esimerkki 5: Lahjansaaja on saanut lahjan haltuunsa 31.5.2018. Lahjaveroilmoitus tulee antaa viimeistään 30.8.2018. Mahdolliset seuraamusmaksut määrätään tämän lain säännösten mukaan.
Esimerkki 6: Lahjansaaja on saanut lahjan haltuunsa 12.5.2016. Lahjansaaja ei ole antanut lahjaveroilmoitusta. Verohallinto toimittaa lahjaverotuksen 30.8.2018 ja määrää veron lahjansaajan maksettavaksi. Seuraamusmaksut määrätään tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan.
Palautukselle laskettavaa korkoa ja veronkantolain soveltamista koskevan säännöksen muutokset ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019. Muutokset tulisivat voimaan samaan aikaan ehdotetun uuden veronkantolain kanssa, jossa säädetään hyvityskoron laskemisesta perintö- ja lahjaveroa koskevalle palautukselle. Lain voimaantulon jälkeen maksettavalle palautukselle maksettava hyvityskorko laskettaisiin lain voimaantuloa edeltävältä ajalta lain voimaan tullessa voimassa olleiden palautuskorkoa koskevien säännösten mukaisesti.
1.8
Varainsiirtoverolaki
27 §.Veron maksaminen. Pykälän 1 momentista poistettaisiin tarpeettomana veron maksupaikkaa koskeva säännös. Varainsiirtoveroon sovellettaisiin muiden veronkantolain soveltamisalaan kuuluvien verojen tavoin veronkantolain 11 §:n säännöstä veron maksupaikasta.
28 §.Viivästyskorko. Pykälässä säädettäisiin varainsiirtoverolle suoritettavasta viivästyskorosta. Pykälä sisältäisi informatiivisen säännöksen veronkantolain ja viivekorkolain säännösten soveltamisesta maksun viivästymisen johdosta varainsiirtoverolle laskettavaan viivästyskorkoon. Viivästyskorko korvaisi nykyisin maksamattomalle verolle laskettavan veronlisäyksen. Lainhuudon kirjaamisen hakemista koskevan laiminlyönnin johdosta määrätty viivästyskorotus ei jatkossa poistaisi maksamisen laiminlyönnin johdosta laskettavan viivästyskoron suorittamisvelvollisuutta.
29 §.Kiinteistön luovutuksesta esitettävä selvitys. Pykälän 4 momentti ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Kiinteistön luovutuksesta annettaisiin jatkossa 30 §:n mukainen veroilmoitus.
30 §.Veroilmoitus. Pykälässä säädettäisiin veroilmoituksesta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin verovelvollisen velvollisuudesta ilmoittaa veron maksamiselle säädetyssä määräajassa kiinteistön ja arvopaperin luovutuksesta Verohallinnolle tiedot luovutuksen kohteesta, osapuolista, kauppahinnasta, luovutuksesta suoritettavan veron määrästä sekä muut Verohallinnon määräämät tiedot. Sääntely laajentaisi veroilmoituksen antovelvollisuuden myös kiinteistön luovutuksiin. Ilmoitettavat tiedot vastaisivat nykyisin arvopaperin ja rakennuksen erillisluovutuksesta ilmoitettavaksi säädettyjä tietoja ja selvityksiä. Verohallinnolle ei kuitenkaan olisi nykyisestä poiketen esitettävä selvitystä siitä, että vero on suoritettu. Uudessa kantomenettelyssä varainsiirtovero suoritettaisiin käyttämällä verovelvollisen maksua tai palautusta ilmoituksen perusteella muodostetun saatavan suoritukseksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin veron perimiseen velvollisen ilmoittamisvelvollisuudesta. Veron perimiseen 22 §:n nojalla verovelvollinen arvopaperikauppias sekä luovutuksensaaja, joka 16 §:n 2 momentin nojalla on velvollinen perimään veron rajoitetusti verovelvolliselta luovutuksensaajalta, olisi velvollinen antamaan 1 momentissa säädetyn ilmoituksen. Momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevaa 30 §:n 4 momenttia.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kiinteistönvälittäjän ilmoittamisvelvollisuudesta. Kiinteistönvälittäjän olisi verovelvollisen sijaan annettava veroilmoitus silloin, kun arvopaperin luovutus tapahtuu kiinteistönvälittäjän välityksellä. Momentti vastaisi voimassa olevaa 30 §:n 5 momenttia.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin pykälässä tarkoitettujen tietojen antamistavasta. Tiedot olisi annettava Verohallinnon vahvistamalla veroilmoituksella tai muulla Verohallinnon määräämällä tavalla. Yhteisön ja yhteisetuuden olisi annettava ilmoitettavat tiedot sähköisesti. Verohallinto voisi kuitenkin erityisestä syystä hyväksyä veroilmoituksen antamisen paperisena. Erityisenä syynä pidettäisiin tilanteita, joissa ei kohtuudella voitaisi edellyttää sähköisen veroilmoituksen antamista. Tällainen tilanne voisi syntyä esimerkiksi silloin, kun ulkomaisella asunto-osakkeen ostajalla ei olisi mahdollisuutta antaa ilmoitusta sähköisesti. Erityinen syy voisi olla myös sellainen tietotekninen rajoite, joka johtuu saannon osapuolten suuresta lukumäärästä tai ilmoitukseen liitettävän saantoasiakirjan laajuudesta. Yhteisön ja yhteisetuuden sähköistä ilmoittamista koskeva sääntely vastaisi sisällöltään verotusmenettelylain 7 a §:ää.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuutus antaa tarkempia määräyksiä tietojen antamisajankohdasta ja -tavasta sekä muusta menettelystä ilmoituksen antamiseksi.
31 §.Veron perimiseen velvollisen tilitys- ja ilmoittamisvelvollisuus. Pykälän 1 momentista poistettaisiin ilmoituksen antamisajankohtaa ja -tapaa koskeva valtuussäännös. Valtuudesta antaa varainsiirtoveroilmoitusten antamisaikaa ja -tapaa koskevia määräyksiä säädettäisiin 30 §:ssä.
31 a §.Veroilmoituksessa olevan virheen korjaaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 31 a §. Pykälässä säädettäisiin verovelvollisen tai muun 30 §:ssä tarkoitetun ilmoittamisvelvollisen velvollisuudesta korjata veroilmoituksessa oleva virhe antamalla oikaisuilmoitus, jollei laissa jäljempänä toisin säädetä. Oikaisuilmoitusmenettelyä sovellettaisiin siten kaikkiin verovelvollisen tai muun ilmoittamisvelvollisen vahingoksi tehtäviin korjauksiin sekä verovelvollisen ja muun ilmoittamisvelvollisen hyväksi tehtäviin korjauksiin siltä osin, kun veroa ei ole vielä suoritettu. Lain 40 §:ssä säädetään veron palauttamisesta asianomaisen hakemuksesta silloin, kun veroa on suoritettu liikaa tai aiheettomasti. Jos vero olisi tullut suoritetuksi, palautettaisiin aiheettomasti tai liikaa suoritettu vero oikaisuilmoituksen sijaan hakemuksesta, kuten nykyisin.
5 luku.Valvonta sekä veron määrääminen ja päätöksen oikaisu. Luvun otsikon sanamuotoa tarkistettaisiin.
33 §.Veron määrääminen ja oikaisu verosta vastuussa olevan vahingoksi. Pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi veronlisäyksen määräämistä koskeva säännös. Maksettavaksi määrättävälle verolle olisi suoritettava veronlisäyksen sijaan viivästyskorkoa veronkantolain ja viivekorkolain mukaisesti veron maksamiselle säädettyä määräpäivää seuraavasta päivästä veron suorittamispäivään. Momentin sanamuoto muutettaisiin vastaamaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia. Lisäksi momentissa säädettäisiin, että veronkorotus voidaan määrätä, vaikka verovelvollisen tai verosta vastuussa olevan maksettavaksi ei samalla määrättäisi veroa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Verohallinnon määräämän veron, viivästyskorotuksen, veronkorotuksen ja myöhästymismaksun maksamisen määräpäivästä. Määrätyt määrät olisi suoritettava viimeistään päätöksessä mainittuna eräpäivänä. Lisäksi momentissa säädettäisiin valtuussäännös, jonka mukaan tarkemmat säännökset eräpäivän määräytymisestä annetaan valtiovarainministeriön asetuksella. Momentista poistettaisiin tarpeettomana säännös, jonka nojalla veronlisäys voidaan jättää määräämättä, jos laiminlyönnille katsotaan olevan hyväksyttävä syy. Säädetyn määräpäivän jälkeen suoritettavalle varainsiirtoverolle olisi 28 §:n mukaan suoritettava viivästyskorkoa, jonka huojentamiseen sovelletaan viivekorkolain 7 a §:ää.
35 §.Veron määrääminen arvioimalla. Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto määräisi veron arvioimalla, jos verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva on laiminlyönyt veron ilmoittamisen kokonaan tai on ilmoittanut sitä ilmeisesti liian vähän eikä ole kehotuksesta huolimatta antanut veron määräämistä varten tarvittavia tietoja. Säännös vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 43 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinnon verovelvolliselle tai verosta vastuussa olevalle ennen arvioverotusta lähettämä kehotus sisältäisi tiedon arvioidun veron määrästä. Veron määrää arvioitaessa otettaisiin huomioon käytettävässä olevat tiedot kyseessä olevasta luovutuksesta. Ehdotettu säännös koskisi tilannetta, jossa Verohallinto kehottaisi antamaan veroa koskevat tiedot arvioverotuksen uhalla. Sen lisäksi Verohallinto voisi kehottaa verovelvollista tai verosta vastuussa olevaa antamaan veroilmoituksen tai veron määräämiseksi tarpeellisia tietoja myös ilman arvioverotuksen uhkaa.
36 §.Veronkorotus. Veronkorotusta koskevan sääntelyn rakennetta ehdotetaan uudistettavaksi siten, että 36 §:ssä säädettäisiin veronkorotuksen määräämisperusteista ja uudessa 36 a §:ssä säädettäisiin veronkorotuksen määrästä.
Veronkorotuksen soveltamisala laajenisi ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin osalta, koska veronkorotus määrättäisiin myös kiinteistön luovutusta koskevan ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta. Veronkorotusta ei voitaisi enää määrätä veron maksamiseen ja perimiseen liittyvän laiminlyönnin perusteella. Voimassa olevan pykälän 3 momentin säännös, jonka mukaan veronkorotusta ei määrätä, jos veroa on korotettava 8 §:n mukaan, olisi siten tarpeeton. Verovelvollisen ja verosta vastuussa olevan olisi suoritettava arvopaperin, rakennuksen ja kiinteistön luovutuksen perusteella suoritettavalle, maksamatta jääneelle verolle viivästyskorkoa.
Veronkorotus ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin perusteella määrättäisiin nykyiseen tapaan verovelvolliselle tai verosta vastuussa olevalle. Verosta vastuussa olevia ovat lain 23 §:n mukaan esimerkiksi luovutuksen välittänyt kiinteistönvälittäjä ja veron perimiseen velvollinen arvopaperikauppias.
Pykälän 1 momentin mukaan verovelvolliselle tai verosta vastuussa olevalle määrättäisiin veronkorotus, jos verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva on antanut veroilmoituksen tai muun ilmoituksen taikka muun säädetyn tiedon, asiakirjan tai selvityksen puutteellisena tai virheellisenä taikka on jättänyt ne kokonaan antamatta. Säännös vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain sääntelyä. Veroilmoitus olisi puutteellinen tai virheellinen silloin, jos veroilmoituksella ilmoitettavat tiedot esimerkiksi luovutuksen kohteesta ja vastikkeesta eivät vastaisi tosiasioita. Veronkorotus määrättäisiin tyypillisesti silloin, kun Verohallinto määrää veroa tai oikaisee päätöstä verovelvollisen vahingoksi. Ehdotettu veronkorotussäännös olisi nykyistä veronkorotussäännöstä kaavamaisempi ja se sisältäisi vähemmän viranomaisharkintaa veronkorotuksen määräämisessä. Pykälän sanamuoto olisi velvoittava siten, että veronkorotus olisi määrättävä, jos ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty. Nykyisestä säännöksestä poiketen veronkorotuksen määräämisen edellytyksenä ei olisi, että verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva ei olisi noudattanut saamaansa kehotusta ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin korjaamiseen.
Pykälän 2 momentin mukaan veronkorotusta ei määrättäisi yksinomaan sen johdosta, että veroilmoituksessa tai muussa ilmoituksessa on jätetty ilmoittamatta verotuksessa verovelvollisen hyväksi vaikuttava tieto. Veronkorotus voitaisiin näissäkin tilanteissa kuitenkin määrätä, jos laiminlyönti on toistuvaa tai verovelvollisen tai verosta vastuussa olevan toimet osoittavat ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista.
Pykälän 3 momentin mukaan veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä, jos laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy. Laiminlyönnin vähäisyyttä ja pätevää syytä arvioitaisiin samalla tavalla kuin sovellettaessa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 37 §:n 2 momenttia ja verotusmenettelylain 32 §:n 3 momenttia.
Pykälän 3 momentin mukaan veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä myös silloin, kun veronkorotuksen määrääminen olisi 36 a §:n 4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. Ehdotetussa 36 a §:n 4 momentissa on kysymys tilanteista, joissa asia on luottamuksensuojasäännöksessä tarkoitetulla tavalla tulkinnanvarainen tai epäselvä tai perustason mukainen veronkorotus olisi muusta erityisestä syystä kohtuuton. Näissä tilanteissa olisi lähtökohtana, että ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrättäisiin perustasoa alempi veronkorotus, joka olisi viisi prosenttia lisääntyneen veron määrästä. Ehdotetun 36 §:n 4 momentin mukaan veronkorotus voitaisiin näissä tilanteissa jättää kuitenkin poikkeuksellisesti kokonaan määräämättä, jos perustasoa alemmankin veronkorotuksen määrääminen olisi tapauskohtaiset olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. Säännöstä sovellettaisiin edellä mainittujen edellytysten täyttyessä myös silloin, kun verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva oma-aloitteisesti vaatii verotuksessa olevan virheen korjaamista myöhemmin kuin 60 päivän kuluttua veroilmoituksen antamiselle säädetystä määräpäivästä.
Säännöstä sovellettaisiin verotusmenettelylain 32 §:n 3 momenttia vastaavasti ottaen kuitenkin huomioon varainsiirtoverotuksen erityispiirteet.
Pykälän 4 momentin mukaan veronkorotus voidaan määrätä vain sille tämän lain mukaan verosta vastuussa olevalle, jonka laiminlyönnistä asiassa ilmenevät olosuhteet huomioon ottaen on kysymys. Säännös vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momenttia.
36 a §.Veronkorotuksen määrä. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 36 a §, jossa säädettäisiin veronkorotuksen määrästä.
Pykälän 1 momentin mukaan veronkorotuksen perustaso olisi kymmenen prosenttia lisääntyneen veron määrästä. Lisääntyneellä verolla tarkoitettaisiin Verohallinnon veroilmoituksen laiminlyönnin, puutteellisuuden tai virheellisyyden johdosta lisää maksettavaksi määräämän tai verovelvollisen laiminlyönnin, puutteellisuuden tai virheellisyyden korjaamiseksi ilmoittaman veron määrää.
Pykälän 2 momentin mukaan veronkorotus olisi vähintään 15 ja enintään 50 prosenttia lisääntyneen veron määrästä, jos laiminlyönti olisi toistuvaa tai verovelvollisen tai verosta vastuussa olevan toimet osoittavat ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Säännöksen soveltaminen vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 38 §:n 2 momentin soveltamista. Veronkorotuksen määrä harkittaisiin tapauskohtaisten olosuhteiden perusteella. Laiminlyönnin toistuvuutta ja verovelvollisen tai verosta vastuussa olevan ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista arvioitaisiin samalla tavalla kuin sovellettaessa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 38 §:n 2 momenttia.
Voimassa olevan lain mukaan ankarin veronkorotus voidaan määrätä, jos verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva on laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuuden tahallaan tai menettely on ollut törkeän huolimatonta, ja menettely on ollut omiaan aiheuttamaan sen, että verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva vapautuu veron suorittamisesta. Käytännössä Verohallinnon on täytynyt pystyä osoittamaan, että verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva on laiminlyöntinsä johdosta vapautunut veron suorittamisesta. Pykälän 2 momentin mukainen veronkorotus voitaisiin määrätä momentissa säädetyt edellytykset täyttävän ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta, vaikka laiminlyönnillä ja veron suorittamatta jäämisellä ei olisi samanlaista syy-yhteyttä.
Pykälän 3 momentin mukaan veronkorotus olisi 25 prosenttia arvioverotuksen johdosta lisääntyneen veron määrästä. Vero voidaan määrätä arvioimalla esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva ei anna veroilmoitusta Verohallinnon kehotuksesta huolimatta. Vero voidaan määrätä arvioimalla myös silloin, kun annettu veroilmoitus ei ole luotettava.
Pykälän 4 momentin mukaan veronkorotus olisi viisi prosenttia lisääntyneen veron määrästä, jos kysymyksessä oleva asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä. Asian tulkinnanvaraisuudella tai epäselvyydellä tarkoitettaisiin samaa kuin luottamuksensuojaa koskevan säännöksen soveltamiskäytännössä on näillä käsitteillä tarkoitettu. Veronkorotuksen määräämisen kannalta merkitsevää olisi asian laatu eli sen objektiivinen tulkinnanvaraisuus tai epäselvyys. Sen lisäksi säännöstä sovellettaessa voitaisiin ottaa huomioon ne toimenpiteet, joilla verovelvollinen on veroilmoitustaan varten pyrkinyt selvittämään tulkinnanvaraista tai epäselvää asiaa. Veronkorotus määrättäisiin 4 momentin perusteella myös silloin, kun 1 momentin mukainen veronkorotus on muusta erityisestä syystä kohtuuton. Erityisiä syitä voisivat olla verovelvollisen tai verosta vastuussa olevan henkilöön ja olosuhteisiin liittyvät seikat, joiden johdosta ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä tai erehdystä verosäännöksistä voitaisiin pitää vähemmän moitittavana. Tällaisia seikkoja voisivat olla esimerkiksi verovelvollisen tai verosta vastuussa olevan terveydentila ja kokemattomuus veroasioissa. Säännöstä voitaisiin soveltaa myös tilanteissa, joissa varainsiirtoveron määräytymisperuste on epäselvä.
Pykälän 5 momentin mukaan veronkorotus olisi kaksi prosenttia lisääntyneen veron määrästä, jos verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva oma-aloitteisesti vaatisi virheen korjaamista myöhemmin kuin 60 päivän kuluttua veroilmoituksen antamiselle säädetyn määräpäivän jälkeen ja olisi täyttänyt selvittämisvelvollisuutensa. Säännös koskisi kaikenlaisia laiminlyöntejä ja virheitä. Säännöstä sovellettaisiin esimerkiksi silloin, kun veroilmoitus annettaisiin ilman kehotusta Verohallinnolle myöhemmin kuin 60 päivän kuluttua veroilmoituksen antamiselle säädetystä määräpäivästä. Säännöstä sovellettaisiin myös, jos edellä mainitun määräajan jälkeen ilmoitetaan veroon vaikuttava tieto, jonka ilmoittaminen veroilmoituksella on laiminlyöty. Verovelvollisen tai verosta vastuussa olevan olisi esitettävä Verohallinnolle vaatimus virheen korjaamisesta oikaisuilmoituksella ennen kuin hän on tullut tietoiseksi veron määräämiseksi aloitetusta viranomaisen valvontatoimesta. Kyse ei olisi laiminlyönnin oma-aloitteisesta korjaamisesta esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva vaatii virheen korjaamista vasta saatuaan asiaa koskevan Verohallinnon selvityspyynnön.
Veronkorotuksen määrääminen 5 momentin perusteella edellyttäisi lisäksi, että verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva on täyttänyt selvittämisvelvollisuutensa. Selvittämisvelvollisuuteen varainsiirtoverotuksessa sovelletaan 56 c §:ssä olevan viittaussäännöksen perusteella oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 8, 9 ja 21 §:ää. Veronkorotusta ei voitaisi määrätä 5 momentin mukaisena esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen ei ole määräajassa esittänyt Verohallinnon kyseisen asian käsittelyä varten pyytämiä lisätietoja, selvityksiä tai tositteita. Jos selvittämisvelvollisuutta ei täytettäisi, veronkorotus määrättäisiin normaalisti kyseiseen virheeseen ja laiminlyöntiin soveltuvan veronkorotussäännöksen perusteella.
Verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva voisi korjata virheen antamalla oikaisuilmoituksen tai puuttuvan veroilmoituksen.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin veronkorotuksen vähimmäismäärästä. Luonnolliselle henkilölle ja kuolinpesälle määrättävän veronkorotuksen vähimmäismäärä olisi 75 euroa ja muille verovelvollisille, kuten yhteisöille, vähimmäismäärä olisi 150 euroa. Laiminlyönnistä laskettavaa prosenttiperusteisen veronkorotuksen määrää verrattaisiin säädettyyn vähimmäiskorotukseen, ja määrättävä veronkorotus olisi aina vähintään vähimmäiskorotuksen suuruinen. Vähimmäiskorotus voitaisiin määrätä myös silloin, kun ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty, mutta veroon ei tehdä lisäystä.
36 b §.Myöhästymismaksu. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 36 b §, jossa säädettäisiin myöhästymismaksusta.
Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto määräisi verovelvolliselle tai verosta vastuussa olevalle veronkorotuksen sijasta myöhästymismaksun, jos verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva antaa veroilmoituksen tai oma-aloitteisesti korjaa muun 36 §:ssä tarkoitetun ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin 60 päivän kuluessa veroilmoituksen antamiselle säädetystä määräpäivästä. Verovelvolliselle tai verosta vastuussa olevalle ei määrättäisi tältä osin veronkorotusta. Myöhästymismaksu määrättäisiin esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva antaa 30 §:ssä tarkoitetun veroilmoituksen arvopaperin, rakennuksen tai kiinteistön luovutuksesta myöhässä. Myöhästymismaksun soveltamiselle säädetyn 60 päivän määräajan tarkoituksena on kannustaa korjaamaan ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnit joutuisasti. Tällöin Verohallinto saisi luovutuksista mahdollisimman kattavat ja reaaliaikaiset tiedot myös tuloverotusta varten.
Pykälän 2 momentin mukaan myöhästymismaksua ei määrättäisi yksinomaan sen johdosta, että veroilmoituksessa tai muussa ilmoituksessa on jätetty ilmoittamatta verotuksessa verovelvollisen hyväksi vaikuttava tieto. Myöhästymismaksu voitaisiin näissäkin tilanteissa kuitenkin määrätä, jos laiminlyönti on toistuvaa tai verovelvollisen tai verosta vastuussa olevan toimet osoittavat ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista.
Pykälän 3 momentin mukaan luonnolliselle henkilölle ja kuolinpesälle määrättävä myöhästymismaksu olisi 50 euroa ja muulle verovelvolliselle tai verosta vastuussa olevalle 100 euroa. Verovelvolliselle tai verosta vastuussa olevalle määrättäisiin myöhästymismaksun soveltamisalaan kuuluvista laiminlyönneistä kultakin veroilmoitukselta vain yksi myöhästymismaksu, vaikka verovelvollisella tai verosta vastuussa olevalla olisi useita samaan veroilmoitukseen kohdistuvia laiminlyöntejä, kuten useampia myöhässä ilmoitettuja tietoja tai annettuja ilmoituksia.
Pykälän 4 momentin mukaan verovelvolliselle tai verosta vastuussa olevalle olisi varattava tilaisuus selvityksen antamiseen ennen myöhästymismaksun määräämistä, jos se on erityisistä syistä tarpeen. Koska myöhästymismaksun määräytymisperusteeseen ei sisälly Verohallinnon tapauskohtaista harkintaa ja sen laskentatapa on kaavamainen, kuulemiseen ei pääsääntöisesti olisi tarvetta. Verovelvollista tai verosta vastuussa olevaa kuultaisiin esimerkiksi silloin, kun ilmoituksen saapumisajankohdasta olisi epäselvyyttä.
Pykälän 5 momentin mukaan myöhästymismaksu voitaisiin jättää määräämättä, jos veroilmoituksen antaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomasta syystä, laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy tai muu erityinen syy. Myöhästymismaksun määräämättä jättämistä koskevia kriteerejä arvioitaisiin samalla tavalla kuin sovellettaessa veronkantolain 68 §:n 1 momenttia ja verotusmenettelylain 33 §:n 5 momenttia.
37 §.Veron kiertäminen. Pykälän 1 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevaa sääntelyä, mutta sen sanamuotoa tarkistettaisiin. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin veron kiertämistä koskevaa säännöstä sovellettaessa noudatettavasta menettelystä. Säännös vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 10 §:n 2 momenttia.
51 §.Palautettavalle määrälle maksettava korko. Pykälän sanamuoto muutettaisiin vastaamaan veronkantolain sääntelyä. Hakemuksen, veron määräämisen, päätöksen oikaisun tai muutoksenhaun johdosta palautettavalle määrälle maksetaan verokantolaissa säädetty hyvityskorko. Hyvityskorkoa laskettaisiin veron maksupäivää seuraavasta päivästä alkaen siihen päivään, jona palautettava määrä maksetaan tai käytetään veron suoritukseksi. Koron laskentajakso olisi yhdenmukainen muiden verojen vastaaviin palautuksiin nähden.
52 a §.Muutosten toteuttaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 52 a §, jossa säädettäisiin muutoksenhakuviranomaisen tai Verohallinnon päätöksen perusteella uudelleen käsiteltävän asian, seurannaismuutoksen tai muutoksenhaun johdosta verotukseen tehtävien muutosten toteuttamisesta. Muutokset verotukseen toteutettaisiin noudattaen, mitä 33 ja 33 a §:ssä ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 74 §:ssä säädetään.
56 §.Veronkantolain säännösten soveltaminen. Pykälässä oleva veronkantolain säädöskokoelmanumero poistettaisiin tarpeettomana.
56 a §.Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuuleminen ja päätöksen tiedoksianto. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuulemiseen ja päätöksen tiedoksiantoon sovellettaisiin 56 c §:n nojalla oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia.
56 c §.Muun lain soveltaminen. Lakiin lisättäisiin uusi 56 c §, jonka mukaan varainsiirtoverotuksessa sovellettaisiin pykälässä mainittuja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain menettelyä koskevia säännöksiä siltä osin kuin varainsiirtoverolaissa ei ole toisin säädetty. Varainsiirtoverotuksessa sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä tasapuolisuusvelvoitteesta (5 §), luottamuksensuojasta (6 §), kuulemisesta (7 §), selvittämisvelvollisuudesta (8 §), asian tutkimisesta ja asioiden yhdessä käsittelemisestä (9 §), veroilmoituksen saapumisen ajankohdasta (19 §), ja ilmoittamisvelvollisuudesta vastuussa olevista (20 §). Ilmoittamisvelvollisuudesta vastuussa olevia koskeva säännös määrittelisi henkilöt, jotka ovat velvollisia antamaan veroilmoituksen esimerkiksi oikeushenkilön puolesta, jos varainsiirtoverolain mukaan ilmoittamisvelvollinen verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva on oikeushenkilö. Lisäksi varainsiirtoverotuksessa sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä lisätietojen antamisesta ja tositteiden esittämisestä (21 §), verotarkastuksesta (24 §), sivullisesta erityisestä tiedonantovelvollisuudesta (30 § ja 31 §), Verohallinnon päätöksen antamisesta (52 §), päätöksen sisällöstä (55 §) ja päätöksen tiedoksi antamisesta verovelvolliselle ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle (56 §:n 1—3 momentti ja 57 §), asiakirjojen tuhoutumisesta (77 §), virka-avun antamisesta (79 §), veroilmoituksen, muiden ilmoitusten ja asiakirjojen allekirjoittamisesta ja sähköisestä asioinnista (80 §) sekä asiakirjan vastaanottamisesta annettavasta todistuksesta (81 §). Mitä edellä mainituissa säännöksissä on säädetty verovelvollisesta, sovellettaisiin myös verosta vastuussa olevaan.
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019. Lakia sovellettaisiin lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen tapahtuviin luovutuksiin ja niitä koskevaan muutoksenhakuun. Ennen lain voimaantuloa tapahtuneisiin luovutuksiin ja niitä koskevaan muutoksenhakuun sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Esimerkki 1: Arvopaperin luovutussopimus on solmittu ja omaisuus on luovutettu 15.10.2019. Luovutuksensaajan on 15.12.2019 mennessä esitettävä Verohallinnolle selvitys veron suorittamisesta sekä ilmoitettava luovutuksen kohde, osapuolet, kauppahinta ja muut Verohallinnon määräämät tiedot ja selvitykset. Mahdolliset seuraamusmaksut määrätään tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan.
Esimerkki 2: Arvopaperin luovutussopimus on solmittu ja omaisuus on luovutettu 15.11.2019. Luovutuksensaajan on 15.1.2020 mennessä ilmoitettava Verohallinnolle luovutuksen kohde, osapuolet, kauppahinta ja muut Verohallinnon määräämät tiedot ja selvitykset veroilmoituksella. Mahdolliset seuraamusmaksut määrätään tämän lain säännösten mukaan.
Lain 30 §:n 4 momentissa tarkoitettua sähköistä ilmoittamisvelvollisuutta ja velvollisuutta antaa veroilmoitus sovellettaisiin ilmoituksiin, jotka annetaan lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen tapahtuneista luovutuksista. Menettely ei siten koskisi niitä ennen lain voimaantuloa tapahtuneita luovutuksia, joista ilmoitus annetaan vasta lain voimaantulon jälkeen.
Korkoa koskevia säännöksiä sovellettaisiin ensimmäisen kerran lain voimaantulopäivästä alkaen. Lain voimaantuloa edeltävältä ajalta maksamatta jätetylle verolle laskettavaan viivästyskorkoon sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita oma-aloitteisesti maksettavan veronlisäyksen laskentaa koskevia säännöksiä. Maksamatta jätetylle verolle olisi siten suoritettava lain voimaantuloa edeltävältä ajalta samansuuruinen korkoseuraamus kuin ennen lain voimaantuloa on säädetty suoritettavaksi. Myös lain voimaantuloa edeltävältä ajalta laskettu viivästyskorko olisi muun viivästyskoron tapaan perittävissä lain voimaantulon jälkeen ilman erillistä maksettavaksi määräämistä koskevaa päätöstä.
Lain voimaantuloa edeltävältä ajalta palautukselle maksettavaan hyvityskorkoon sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita palautuskorkoa koskevia säännöksiä.
1.9
Kiinteistöverolaki
16 §.Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuudesta. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa sääntelyä, mutta pykälässä käytetty käsite maksuunpano muutettaisiin käsitteeksi veron määrääminen. Lisäksi momentissa säädettäisiin, että verovelvolliselle olisi varattava kohtuullinen aika kiinteistöverotuksen perusteena käytettyjä kiinteistötietoja koskevan selvityksen täydentämiseen ja korjaamiseen. Menettely vastaisi verotusmenettelylakiin ehdotettua sääntelyä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kiinteistöverotuksen perusteena käytettyjä kiinteistötietoja koskevien täydennysten ja korjausten antamisajankohdasta. Tiedot katsottaisiin annetuksi, kun ne ovat saapuneet Verohallinnolle. Sähköisesti annettujen tietojen saapumisajankohdasta säädettäisiin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 10 §:ssä ja paperilla annettujen tietojen saapumisajankohdasta hallintolain 18 §:ssä. Muutos vastaisi verotusmenettelylakiin ehdotettua sääntelyä.
Sähköisesti annettujen tietojen antamispäivä olisi päivä, jona tiedot ovat viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä. Jos saapumisajankohdasta ei voida esittää selvitystä, kiinteistötietojen täydennykset ja korjaukset katsotaan saapuneeksi lähettämisajankohtana, jos siitä voidaan esittää luotettava selvitys. Sähköisesti annettaessa kiinteistötietojen täydennykset ja korjaukset voisi käytännössä lähettää vielä määräajan viimeisenä päivänä. Paperisena annetut tiedot katsottaisiin oikeaan aikaan annetuksi, kun ne ovat perillä Verohallinnossa viimeistään määräpäivänä.
Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto antaa tarkemmat määräykset tietojen antamistavasta ja -ajasta sekä muusta menettelystä tietojen antamiseksi. Säännös vastaisi voimassa olevaa sääntelyä.
Pykälän 3 ja 4 momentti vastaisivat voimassa olevan pykälän 2 ja 3 momentteja.
16 a §.Yhteisön ja yhteisetuuden kiinteistötietojen antaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 16 a §, jonka 1 momentissa säädettäisiin yhteisön ja yhteisetuuden velvollisuudesta antaa 16 §:ssä tarkoitetut tiedot sähköisesti.
Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto voisi erityisestä syystä hyväksyä tietojen antamisen myös paperilomakkeella. Erityisenä syynä pidettäisiin tilanteita, joissa ei kohtuudella voitaisi edellyttää tietojen antamista sähköisesti silloinkaan, kun tietojen antamiselle myönnettäisiin lisäaikaa. Tällainen tilanne voisi syntyä esimerkiksi silloin, kun ulkomaisella kiinteistön omistajalla ei olisi mahdollisuutta antaa kiinteistötietoja sähköisesti. Erityisenä syynä voisivat olla myös tietotekniset rajoitteet.
Verohallinto antaisi 16 §:n nojalla tarkemmat määräykset kiinteistötietojen antamisajankohdasta ja -tavasta sekä muusta menettelystä tietojen antamiseksi. Verohallinto voisi määrätä muun muassa siitä, mitä sähköistä menettelyä käyttäen kiinteistötiedot olisi annettava. Sääntely vastaisi verotusmenettelylain sääntelyä.
22 §.Verotuksen toimittaminen. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että pienimmän määrättävän kiinteistöveron määrä alennettaisiin nykyisestä 17 eurosta kymmeneen euroon. Ehdotettu muutos yhtenäistäisi sääntelyä eri verolajeissa. Pykälän 2 momentista poistettaisiin säännös kiinteistöverotuksen päättymisestä. Kiinteistöverotuksen päättymisestä säädettäisiin uudessa 22 a §:ssä.
Pykälän 4 momentin viittausta verotusmenettelylakiin täydennettäisiin siten, että viittaus koskisi kattavasti verotusmenettelylaissa tarkoitettuja verotuksen yleisiä periaatteita. Näitä olisivat verotuksen tasapuolisuusvelvoite, luottamuksensuoja, selvittämisvelvollisuus ja asioiden tutkiminen. Samoin viittaussäännöstä täydennettäisiin viittauksella asioiden yhdessä käsittelemiseen. Kuulemista koskevaa viittausta muutettaisiin siten, että se koskisi sekä verovelvollisen että veronsaajan kuulemista.
22 a §.Verotuksen päättymisen ajankohta. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 22 a §, jossa säädettäisiin kiinteistöverotuksen verovelvolliskohtaisesta päättymisestä ja verotuksen toimittamiselle säädetystä määräajasta.
Pykälän 1 momentin mukaan verovelvollisen kiinteistöverotus päättyisi verotuspäätökseen merkittynä päivänä. Verohallinto lähettäisi verovelvolliselle kiinteistöverotuksen perusteena käytettyjä kiinteistötietoja koskevan selvityksen mukana verotuspäätöksen, jossa ilmoitettaisiin verotuksen päättymispäivä. Verotuspäätös ja sillä ilmoitettu verotuksen päättymispäivä olisivat lopullisia, jos verovelvollinen ei korjaisi tai täydentäisi kiinteistötietoja tai Verohallinto ei lähettäisi ilmoitusta kiinteistöverotuksen jatkamisesta. Verotuspäätös katsottaisiin tehdyksi verotuksen päättymispäivänä. Verotuksen päättymispäivää ei kuitenkaan ilmoitettaisi kiinteistötietoja koskevassa selvityksessä, jos Verohallinnolla olevien tietojen perusteella olisi ilmeistä, että kiinteistötiedot tulisivat muuttumaan. Verotuksen päättymispäivä ilmoitettaisiin tällöin vasta verotuksen toimittamisen jälkeen tehtävässä verotuspäätöksessä.
Esimerkki: Verovelvolliselle lähetetään verovuoden keväällä selvitys kiinteistöverotuksen perusteena käytetyistä kiinteistötiedoista ja niiden perusteella laskettu verotuspäätös. Verotuspäätöksessä ilmoitetaan kiinteistöverotuksen päättymispäivä ja kiinteistöveron eräpäivät. Verovelvollinen ei täydennä eikä korjaa kiinteistötietoja määräaikaan mennessä. Verotus päättyy verotuspäätökseen merkittynä päivänä. Kiinteistöveron eräpäivät määräytyvät verovelvollisen verotuksen päättymisajankohdan perusteella. Eräpäivien määräytymisestä säädetään valtiovarainministeriön asetuksella.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa verovelvollinen täydentäisi tai korjaisi verotustietojaan ennen verotuspäätökseen merkittyä verotuksen päättymisajankohtaa. Kiinteistöverotus päättyisi tällöin uuteen verotuspäätökseen merkittynä päivänä. Verohallinto ei lähettäisi tästä verovelvolliselle erillistä ilmoitusta. Kiinteistöverotuksen toimittamisen jälkeen verovelvolliselle lähetettäisiin uusi verotuspäätös, jossa ilmoitettaisiin kiinteistöverotuksen päättymispäivä. Verovelvolliselle lähetettäisiin uusi verotuspäätös siinäkin tapauksessa, että kiinteistöverotusta ei verovelvollisen ilmoittamien tietojen perusteella muutettaisi. Verovelvollisen selvityksen tulisi saapua Verohallintoon ennen verotuksen päättymistä. Jos tiedot saapuisivat Verohallintoon verotuksen päättymispäivän jälkeen, asia ratkaistaisiin täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä tai oikaisuvaatimuksena.
Esimerkki: Verovelvolliselle lähetetään verovuoden keväällä selvitys kiinteistöverotuksen perusteena käytetyistä kiinteistötiedoista ja niiden perusteella laskettu verotuspäätös. Verotuspäätöksessä ilmoitetaan kiinteistöverotuksen päättymispäivä ja kiinteistöveron eräpäivät. Verovelvollinen täydentää kiinteistötietoja ja ilmoittaa selvitykseltä puuttuneet edellisenä vuonna valmistuneen rakennuksen tiedot ennen verotuksen päättymistä. Verohallinto muodostaa kiinteistötietojen käsittelyn jälkeen verovelvolliselle uuden verotuspäätöksen, jossa ilmoitetaan kiinteistöverotuksen aiemmin ilmoitettua päättymispäivää myöhempi verotuksen päättymispäivä. Kiinteistöveron eräpäivät määräytyvät verovelvollisen verotuksen päättymisajankohdan perusteella.
Pykälän 3 momentin mukaan kiinteistöverotus päättyisi uuteen verotuspäätökseen merkittynä päivänä myös siinä tapauksessa, että Verohallinto jatkaisi verovelvollisen kiinteistöverotusta valvontatoimen keskeneräisyyden vuoksi. Verohallinnon tulisi lähettää näissä tilanteissa verovelvolliselle ilmoitus kiinteistöverotuksen jatkamisesta ennen verotuspäätökseen merkittyä kiinteistöverotuksen päättymisajankohtaa. Kiinteistöverotuksen jatkamisesta voitaisiin ilmoittaa esimerkiksi verovelvolliselle lähetetyssä selvityspyynnössä tai erillisellä ilmoituksella. Kiinteistöverotuksen jatkamisesta voitaisiin ilmoittaa myös uudessa verotuspäätöksessä, jos se ehdittäisiin tehdä ja lähettää verovelvolliselle ennen aiemmin ilmoitettua kiinteistöverotuksen päättymisajankohtaa. Ilmoituksen tiedoksiantoon sovellettaisiin verotusmenettelylain 26 c §:n säännöksiä Verohallinnon muun asiakirjan tiedoksiannosta. Ilmoituksen tarkoituksena on, että verovelvollinen saisi riittävän ajoissa tiedon kiinteistöverotuksen jatkamisesta eikä siten esimerkiksi aiheettomasti maksaisi aiemman verotuspäätöksen mukaista kiinteistöveroa. Ajankohdalla, jolloin verovelvollinen tosiasiallisesti saa ilmoituksen tiedokseen, ei olisi vaikutusta verovelvollisen kiinteistöverotuksen päättymisajankohtaan.
Esimerkki: Verovelvolliselle lähetetään verovuoden keväällä selvitys kiinteistöverotuksen perusteena käytetyistä kiinteistötiedoista ja niiden perusteella laskettu verotuspäätös. Verotuspäätöksessä ilmoitetaan kiinteistöverotuksen päättymispäivä. Verovelvollinen ei täydennä eikä korjaa kiinteistötietoja. Verohallinto saa sivulliselta tiedonantovelvolliselta ennen kiinteistöverotuksen päättymistä verovelvollisen kiinteistöverotukseen vaikuttavan tiedon, jota verovelvollinen ei ole itse ilmoittanut. Verohallinto lähettää verovelvolliselle ennen verovelvollisen kiinteistöverotuksen päättymistä ilmoituksen kiinteistöverotuksen jatkamisesta. Verohallinto muodostaa verotustietojen käsittelyn jälkeen verovelvolliselle uuden verotuspäätöksen, jossa ilmoitetaan verovelvollisen kiinteistöverotuksen uusi päättymispäivä. Kiinteistöveron eräpäivät määräytyvät verovelvollisen verotuksen uuden päättymisajankohdan perusteella.
Verotuksen jatkamista koskevaan Verohallinnon ratkaisuun ei saisi hakea muutosta.
Pykälän 4 momentin mukaan kiinteistöverotus voisi päättyä verovalvontaan liittyvistä syistä verovelvollisilla eri aikaan. Tarkoituksena on, että verovelvollisen kiinteistöverotus päättyisi verovelvolliskohtaisesti, kun kiinteistöverotus olisi toimitettu. Kiinteistöverotuksessa verovalvontaan ja verotuksen toimittamiseen tarvittava aika vaihtelee tapauskohtaisesti. Käsittelyaikaan vaikuttaa muun muassa se, onko verovelvollinen ilmoittanut täydennyksiä ja korjauksia kiinteistötietoihin tai onko Verohallinto saanut sivullisilta tiedonantovelvollisilta uusia kiinteistötietoja. Veroviranomainen tutkii kiinteistöverotusta toimittaessaan saamansa tiedot ja selvitykset tavalla, joka asian laatu, laajuus ja verovelvollisten yhdenmukainen kohtelu ja verovalvonnan tarpeet huomioon ottaen on perusteltua. Kiinteistöverotuksen toimittamiselle vaadittavan ajan perusteet olisivat siten yhdenmukaiset verotuksen verovelvolliskohtaisesta päättymisestä huolimatta.
Pykälän 5 momentin mukaan kiinteistöverotus päättyisi viimeistään verovuoden lokakuun lopussa. Verohallinnon olisi tehtävä kiinteistöverotusta koskeva verotuspäätös viimeistään tähän määräaikaan mennessä. Kiinteistöverotuksen viimeistä mahdollista päättymisajankohtaa koskevat säännökset tarkoittaisivat, että myös niissä tapauksissa, joissa Verohallinto ei olisi tehnyt verotuspäätöstä, verovelvollisen kiinteistöverotuksen katsottaisiin päättyneen tuona ajankohtana. Tällainen tilanne voisi syntyä esimerkiksi silloin, jos kiinteistöveron alainen kiinteistö olisi jäänyt kokonaan verottamatta. Verovelvollisen verotusta voitaisiin tällöinkin oikaista ja siihen voitaisiin hakea muutosta. Menettely vastaisi nykyistä oikeustilaa. Lisäksi verotuksen päättymisen jälkeen voitaisiin soveltaa verotusmenettelylain 51 a §:ssä säädettyä täydentävää verotuspäätöstä koskevaa menettelyä.
24 §.Verotuspäätös. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että kiinteistöverotusta koskevaan verotuspäätökseen olisi liitettävä valitusosoituksen sijaan muutoksenhakuohje.
25 §.Myöhästymismaksu, veronkorotus, täydentävä verotuspäätös, verotuksen oikaisu ja seurannaismuutos. Pykälän otsikkoon lisättäisiin myöhästymismaksu ja täydentävä verotuspäätös. Pykälän 1 momentissa olevaa viittaussäännöstä verotusmenettelylakiin muutettaisiin vastaavasti. Kiinteistöveroon sovellettaisiin verotusmenettelylain veronkorotusta ja myöhästymismaksua sekä täydentävää verotuspäätöstä koskevia säännöksiä.
Esimerkki: Verovelvolliselle lähetetään verovuoden keväällä selvitys kiinteistöverotuksen perusteena käytetyistä kiinteistötiedoista ja niiden perusteella laskettu verotuspäätös. Verovelvollinen täydentää kiinteistötietoja ja ilmoittaa veroilmoitukselta puuttuneet edellisenä vuonna valmistuneen rakennuksen tiedot vasta muutama päivä ennen verotuspäätöksessä ilmoitettua verotuksen päättymispäivää. Verovelvolliselle tehdään uusi verotuspäätös. Verovelvolliselle määrätään verotuspäätöksessä myöhästymismaksu. Verovelvolliselle määrättäisiin veronkorotus, jos hän ilmoittaisi rakennuksen tiedot vasta Verohallinnon kehotuksesta.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan myöhästymismaksua ei määrättäisi, jos verovelvollisen kiinteistöverotusta varten antamissa tiedoissa on virhe, josta verovelvollisen ei voida kohtuudella olettaa olleen tietoinen. Säännöstä voitaisiin soveltaa esimerkiksi tilanteessa, jossa verovelvollinen ei ole ollut kiinteistötietojen ilmoittamisajankohtana tietoinen rakennukseen ennen hänen omistusaikaansa tehdyistä peruskorjauksista, laajennuksista ja muista kiinteistöveroon vaikuttavista muutoksista.
Täydentävä verotuspäätös olisi uusi menettely kiinteistöverotuksessa, jossa kiinteistöverotuksen päättymisen jälkeen verovelvollisen oikaisuvaatimuksella ensimmäistä kertaa ilmoittama verotukseen vaikuttava tieto käsiteltäisiin ja verotus toimitettaisiin tältä osin säännönmukaista verotusta vastaavalla tavalla ja Verohallinto tekisi asiassa säännönmukaista verotusta täydentävän verotuspäätöksen. Täydentävää verotuspäätöstä koskevan menettelyn soveltamista on kuvattu verotusmenettelylain 51 a §:n perusteluissa. Menettelyä sovellettaisiin, jos verovelvollinen ilmoittaisi verotuksen päättymisen jälkeen oikaisuvaatimuksella verotukseen vaikuttavan tiedon, jota hän ei olisi aikaisemmin ilmoittanut tai johon verotuspäätös ei muutoin olisi perustunut. Verovelvollisen aikaisemmin ilmoittamana tietona pidettäisiin myös hänen saamalleen kiinteistöverotuksen perusteena olevia tietoja koskevalle selvitykselle merkittyä tietoa.
Esimerkki 1: Verovelvollisen saamalle selvitykselle kiinteistöverotuksen perusteena olevista tiedoista ei ole merkitty talousrakennusta. Verovelvollinen ei ilmoita talousrakennusta ja vero talousrakennuksesta jää määräämättä. Verovelvollinen ilmoittaa talousrakennuksen verotuksen päättymisen jälkeen oikaisuvaatimuksella. Asia ratkaistaisiin täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä.
Esimerkki 2: Verovelvollisen saamaan kiinteistöverotuksen perusteena olevaan selvitykseen on merkitty rakennuksen pinta-alaksi 100 m2. Verovelvollinen ei ole ilmoittanut muutoksia rakennuksen pinta-alan osalta ja kiinteistöverotus on toimitettu 100 m2:n pinta-alan perusteella. Verovelvollinen ilmoittaa oikaisuvaatimuksessaan rakennuksen pinta-alaksi 80 m2. Koska vaatimus koskee sellaista rakennusta, jonka verovelvollinen on jo aikaisemmin ilmoittanut, vaatimus sen pinta-alan oikaisemisesta käsitellään oikaisuvaatimusmenettelyssä.
Esimerkki 3: Verovelvollisen saamaan kiinteistöverotuksen perusteena olevaan selvitykseen on merkitty rakennuksen käyttötarkoitukseksi muu asuinrakennus. Verovelvollinen ei ole ilmoittanut muutosta rakennuksen käyttötarkoituksen osalta ja kiinteistövero on määrätty muuta asuinrakennusta koskeva veroprosentin mukaan. Verovelvollinen ilmoittaa oikaisuvaatimuksessaan rakennuksen käyttötarkoitukseksi vakituinen asuinrakennus. Koska vaatimus koskee sellaista rakennusta, jonka verovelvollinen on jo aikaisemmin ilmoittanut, vaatimus sen käyttötarkoituksen oikaisemisesta käsitellään oikaisuvaatimusmenettelyssä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi myöhästymismaksun tilittämisestä. Myöhästymismaksu tilitettäisiin kunnille samassa suhteessa kuin verovelvolliselle määrättävä kiinteistövero. Jos verovelvollinen suorittaisi kiinteistöveroa vain yhdelle kunnalle, myöhästymismaksu tilitettäisiin tuolle kunnalle. Jos verovelvollinen suorittaisi kiinteistöveroa kahdelle tai useammalle kunnalle, myöhästymismaksu tilitettäisiin noille kunnille eri kunnille suoritettavan kiinteistöveron määrän suhteessa.
28 §.Veronkanto. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon ja pykälän sanamuotoa tarkennettaisiin.
29 a §.Palautettavalle määrälle maksettava korko. Pykälän sanamuoto muutettaisiin vastaamaan veronkantolain sääntelyä. Vanhentunut käsite veronoikaisu korvattaisiin käsitteellä verotuksen oikaisu. Verotuksen oikaisun tai muutoksenhaun johdosta palautettavalle verolle maksettaisiin veronkantolaissa säädetty hyvityskorko. Hyvityskorkoa laskettaisiin veron maksupäivää seuraavasta päivästä siihen päivään, jona palautettava määrä maksetaan tai käytetään veron suoritukseksi. Koron laskentajakso olisi yhdenmukainen muiden verojen vastaaviin palautuksiin nähden.
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran verovuodelta 2020 toimitettavassa kiinteistöverotuksessa ja sitä koskevassa muutoksenhaussa. Verovuoden 2019 ja sitä aikaisempien verovuosien verotuksessa sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita kiinteistöverolain säännöksiä. Siltä osin kuin kiinteistöverotukseen sovellettaisiin verotusmenettelylain säännöksiä, niitä sovellettaisiin sellaisena kuin ne ovat voimassa 30 päivänä huhtikuuta 2018. Sääntely merkitsisi sitä, että ennen verovuotta 2020 kiinteistöverotuksessa sovellettaisiin tässä esityksessä ehdotettujen verotusmenettelylain muutosten voimaan tullessa voimassa olleita veronkorotussäännöksiä.
Esimerkki: Verohallinto lähettää verovelvolliselle selvityksen verovuoden 2020 kiinteistöverotuksen perusteena käytetyistä kiinteistötiedoista keväällä 2020. Verotuksen toimittamiseen sovelletaan tämän lain verovelvolliskohtaista päättymistä, täydentävää verotuspäätöstä ja seuraamusmaksuja koskevia säännöksiä.
1.10
Laki veronlisäyksestä ja viivekorosta
1 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
2 §.Veronlisäys. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että veronlisäystä ei laskettaisi yhdessä käsiteltävien oma-aloitteisten verojen lisäksi myöskään varainsiirtoverolle. Veronlisäystä laskettaisiin veronkantolain soveltamisalaan kuuluvista veroista vain arvonlisäverolle, johon sovelletaan arvonlisäverolain 12 a luvussa tarkoitettua erityisjärjestelmää. Muutos yhtenäistäisi koronlaskentaa, kun kaikille uudessa kantomenettelyssä kannettaville veroille laskettaisiin maksamatta jättämisen ja maksun viivästymisen vuoksi veronlisäyksen sijaan viivästyskorkoa.
4 §.Viivekorko. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi kaikkien veronkantolain soveltamisalaan kuuluvien verojen siirtyessä uuteen kantomenettelyyn siten, että viivekorkoa ei laskettaisi veronkantolain soveltamisalaan kuuluvalle verolle.
5 a §.Viivästyskorko ja huojennettu viivästyskorko. Pykälän 1 momentissa säädetään veroista, joiden maksamatta olevalle määrälle lasketaan viivästyskorkoa. Viivästyskorkoa laskettaisiin uudessa kantomenettelyssä käsiteltäville veroille. Viivästyskorkoa laskettaisiin maksamatta olevalle muulle veronkantolain soveltamisalaan kuuluvalle verolle kuin arvonlisäverolle, johon sovelletaan arvonlisäverolain 12 a luvussa tarkoitettua erityisjärjestelmää.
5 b §.Viivästyskoron laskeminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin varainsiirtoverolle laskettavan viivästyskoron laskentajaksosta. Varainsiirtoverolle laskettaisiin viivästyskorkoa veron maksamiselle säädettyä määräpäivää seuraavasta päivästä veron suorittamispäivään. Laskentajakso vastaisi verolle nykyisin laskettavan viivekoron laskentajaksoa.
Pykälän nykyinen 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi. Momenttia täsmennettäisiin siten, että kiinteistöverotuksessa verotuksen oikaisun yhteydessä määrättävä viivästyskorko laskettaisiin kiinteistöveron ensimmäistä eräpäivää seuraavasta päivästä verolle määrättävään eräpäivään.
5 c §.Huojennetun viivästyskoron laskeminen. Pykälän 6 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan myöhästymismaksulle ei laskettaisi huojennettua viivästyskorkoa.
5 d §.Arvonlisäveron erityisjärjestelmää koskevat poikkeukset. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 d §, jossa säädettäisiin arvonlisäveroa, johon sovelletaan arvonlisäverolain 12 a luvussa säädettyä erityisjärjestelmää, koskevista poikkeuksista. Erityisjärjestelmän piiriin kuuluvalle arvonlisäverolle ei laskettaisi muiden veronkantolain soveltamisalaan kuuluvien oma-aloitteisten verojen tapaan viivästyskorkoa. Erityisjärjestelmän piiriin kuuluvan arvonlisäveron viivästysseuraamukset säilyisivät nykyisellään, mutta erityissäännökset ehdotetaan koottavaksi erilliseen pykälään. Erityisjärjestelmän piiriin kuluvaan arvonlisäveroon sovellettaisiin yhtenäisiä korkosäännöksiä siinä vaiheessa, kun erityisjärjestelmän piiriin kuuluva arvonlisävero siirrettäisiin kokonaisuudessaan uuteen kantomenettelyyn.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin veronlisäyksen laskemisesta erityisjärjestelmän piiriin kuuluvan arvonlisäveron maksamatta jättämisen tai maksun viivästymisen vuoksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 4 §:n 1 momentin viivekorkoa koskevan säännöksen soveltamisesta erityisjärjestelmän piiriin kuuluvaan arvonlisäveroon. Lisäksi momentissa säädettäisiin siitä, ettei erityisjärjestelmän piiriin kuuluvaan arvonlisäveroon sovelleta 5 a §:n viivästyskorkoa koskevaa säännöstä.
7 §.Veronlisäyksen, viivekoron ja viivästyskorkojen perimättä jättäminen. Pykälän 3 momentin säännöstä viivästyskorkojen perimättä jättämisestä muutettaisiin vastaamaan myöhästymismaksun perimättä jättämistä koskevaa sääntelyä. Perimättä jättämisen kriteerejä arvioitaisiin samalla tavalla kuin sovellettaessa verotusmenettelylain 33 §:n 5 momenttia.
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019. Lain 7 §:n 3 momentti tulisi kuitenkin voimaan 1 päivänä toukokuuta 2018.
Korkoa ja veronlisäystä koskevia säännöksiä sovellettaisiin ensimmäisen kerran lain voimaantulopäivästä ja sen jälkeen laskettaviin korkoihin ja veronlisäykseen. Tätä edeltävältä ajalta laskettavaan korkoon ja veronlisäykseen sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Viivekorkoa laskettaessa ei tällöin kuitenkaan sovellettaisi kolmen euron vähimmäismäärää.
1.11
Laki veronumerosta ja rakennusalan veronumerorekisteristä
6 §.Tietojen poistaminen rakennusalan veronumerorekisteristä. Pykälän 1 momentissa säädetään rekisteröityä koskevien tietojen poistamisesta veronumerorekisteristä hänen omasta pyynnöstään. Säännös vastaa nykyistä sääntelyä, mutta säännöksen sanamuotoa tarkennettaisiin siten, että tiedot poistettaisiin säännöksen tarkoituksen mukaisesti veronumerorekisteristä eikä vain rekisterin julkisesta tietopalvelusta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rekisteröityä koskevien tietojen poistamisesta veronumerorekisteristä viran puolesta. Verohallinto poistaisi viran puolesta rekisteröityä koskevat tiedot veronumerorekisteristä, jos rekisteröidystä ei olisi annettu verotusmenettelylain 15 b §:ssä tarkoitettuja työntekijätietoja viimeisen kahden vuoden aikana. Kahden vuoden ajalla tarkoitettaisiin rekisteristä poistamista edeltänyttä 24 kuukauden pituista ajanjaksoa. Säännöksen perusteella tapahtuvasta rekisteristä poistamisesta ei lähetettäisi erillistä ilmoitusta rekisteröidylle henkilölle tai sille, jonka pyynnöstä rekisteröidyn tiedot oli aikanaan merkitty rekisteriin. Veronumerorekisterissä olevien henkilötietojen korjaamiseen muilla kuin 6 §:ssä tarkoitetuilla perusteilla sovellettaisiin henkilötietolain 29 §:n säännöksiä.
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä toukokuuta 2018.
1.12
Laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta
6 §.Kiinteistöverotuksen julkiset tiedot ja eräät muut julkiset verotustiedot. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kiinteistöverotuksen julkiset tiedot tulisivat julkisiksi verovuoden marraskuun alussa. Säännöstä, jonka mukaan tiedot tulevat julkisiksi verotuksen päättymishetken mukaisina, ei ehdoteta muutettavaksi. Verotuksen päättymisen jälkeen tehtyjä kiinteistöverotuksen oikaisuja ja muita muutoksia koskevat tiedot eivät siten olisi julkisia siinäkään tapauksessa, että verotusta on oikaistu ja muutettu ennen verovuoden marraskuuta.
Lisäksi pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että varojen arvostamisesta annetun lain 5 §:n (1142/2005) mukainen tieto muun kuin julkisesti noteeratun osakkeen vertailuarvosta sekä mainitun lain 26 §:n 2 momentin mukainen tieto maatalouteen kuuluvan osuuden verotusarvosta, jonka Verohallinto on vahvistanut, tulisivat julkisiksi verovuotta seuraavan vuoden marraskuun alussa. Tämän johdosta esimerkiksi osakeyhtiön verovuodelta 2018 antaman veroilmoituksen perusteella laskettava osakkeen vertailuarvo tulisi yhtiön tilikaudesta ja verotuksen päättymisajankohdasta riippumatta julkiseksi marraskuussa 2019. Säännöstä, jonka mukaan tiedot tulevat julkisiksi verotuksen päättymishetken mukaisina, ei ehdoteta muutettavaksi.
18 §.Verohallinnon oikeus tietojen oma-aloitteiseen antamiseen. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 12 kohta, jossa säädettäisiin Verohallinnon oikeudesta salassapitovelvollisuuden estämättä antaa oma-aloitteisesti esitutkintaviranomaiselle tietoja verovalvonnan yhteydessä havaituista seikoista, joiden voidaan epäillä liittyvän säännöksessä tarkoitettuihin virka- tai lahjusrikoksiin taikka luottamusaseman väärinkäyttöön. Momentin 11 kohtaan tehtäisiin uuden 12 kohdan lisäämisestä aiheutuva tekninen muutos.
Säännöksessä tarkoitettuja rikoksia olisivat rikoslaissa säädetyt lahjuksen antaminen, lahjuksen ottaminen, lahjuksen antaminen kansanedustajalle, lahjuksen ottaminen kansanedustajana, lahjominen elinkeinotoiminnassa, lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa, luottamus- ja virka-aseman väärinkäyttö, virkasalaisuuden ja virkavelvollisuuden rikkominen ja näiden tekojen eri törkeysasteet sekä vaalilahjonta. Sääntelyn tarkoituksena on kattaa sellaiset korruptioon liittyvät rikokset, joita Verohallinnon tarkastustoiminnan tai muun verovalvonnan yhteydessä voidaan havaita.
Tietojen antaminen koskisi verovalvonnassa havaittuja seikkoja, joiden voidaan yleisen elämänkokemuksen perusteella epäillä liittyvän säännöksessä tarkoitettuihin virka- tai lahjusrikoksiin taikka luottamusaseman väärinkäyttöön. Säännös edellyttäisi, että havaittujen seikkojen voidaan epäillä liittyvän mainittuihin rikoksiin, eivätkä säännöksen soveltamisalaan kuuluisi merkitykseltään vähäiset suoritukset tai esimerkiksi tavanomaiset yrityslahjat.
Tietojen antamisen arviointi ei kuitenkaan edellyttäisi esitutkintakynnyksen täyttymistä eikä Verohallinnon tarvitsisi tietoja ilmoittaessaan yksilöidä, mitä lainkohdassa tarkoitettua rikosta tehty havainto koskee, vaan esitutkintaviranomaisen tehtävä olisi arvioida Verohallinnon antaman tiedon perusteella, onko asiassa syytä epäillä rikosta. Sääntelyn tarkoituksena on, että tiedot voidaan antaa vastaavasti kuin tietojen antamisesta rahanpesun selvittelykeskukselle on säädetty. Jos samassa asiassa voisi olla kyse sekä momentin tässä kohdassa tarkoitetusta korruptiohavainnosta että momentin kohdassa kuusi tarkoitetusta epäilyttävästä liiketoimesta, josta Verohallinto voi antaa tiedot rahanpesun selvittelykeskukselle, Verohallinnolla olisi oikeus antaa tiedot molempien lainkohtien nojalla erikseen.
20 b §.Verovelkarekisterin tietosisältö ja tietojen merkitseminen rekisteriin. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon ja mainitun lain 70 §:ään.
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä toukokuuta 2018. Lain 20 b §:n 2 momentti tulisi kuitenkin voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019. Lain 6 §:n 2 momenttia sovellettaisiin ensimmäisen kerran verovuodelta 2020 toimitettavan kiinteistöverotuksen julkisiin tietoihin sekä verovuodelta 2018 laskettavan osakkeen tai osuuden vertailuarvoon.
1.13
Arvonlisäverolaki
101 d §. Pykälässä oleva viittaus tarkistettaisiin. Maahantuonnista suoritettavan veron palautuksille tulisi nykyisen palautuskoron sijasta maksettavaksi veronkantolain 37 §:ssä tarkoitettu hyvityskorko. Korko määräytyisi edelleen samoin perustein kuin aikaisemmin.
134 f §. Pykälässä olevaa viittausta tarkistettaisiin selkeyden vuoksi siten, että oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain lisäksi myös veronkantolaki tulisi soveltuvin osin sovellettavaksi erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen ja sen piiriin kuuluvaan veroon pykälässä tarkoitetuissa tilanteissa.
134 p §. Pykälän 2 momentin viittausta muutettaisiin siten, että erityisjärjestelmää käyttävälle verovelvolliselle tulisi nykyisen palautuskoron sijasta maksettavaksi veronkantolain 37 §:n mukainen hyvityskorko. Korko määräytyisi edelleen samoin perustein kuin aikaisemmin
156 i §. Pykälän 1 momentin viittausta veronkantolain 12 §:ssä tarkoitettuun hyvityskorkoon muutettaisiin koskemaan veronkantolain 37 §:n hyvityskorkoa.
1.14
Ennakkoperintälaki
1 §.Lain soveltamisala. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
23 §.Ennakonkannon toimittaminen. Pykälän 2 momentin valtuussäännöstä tarkennettaisiin. Eräpäivää koskevat säännökset annettaisiin valtiovarainministeriön asetuksella. Menettely vastaisi muihin veroihin sovellettua menettelyä.
1.15
Laki arvonimistä suoritettavasta verosta
9 §.Veronkantolain säännösten soveltaminen. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.16
Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä
13 §.Perintäkielto ja turvaamistoimet. Pykälän 1 momentin 3 kohdassa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. Veronkantolaissa säädetään kuittauksen sijaan palautuksen käyttämisestä, minkä johdosta momentin sanamuotoa tarkistettaisiin.
1.17
Rakennusverolaki
14 §. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.18
Laki Verohallinnosta
29 §.Muu puhevallan käyttö. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.19
Valmisteverotuslaki
47 §.Veronkanto. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
47 d §.Kuittausjärjestys. Pykälän 4 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain palautuksen käyttämistä koskevaan 23 §:ään.
1.20
Laki yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta polttoainemaksusta
2 §.Muiden lakien soveltaminen. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.21
Tonnistoverolaki
31 §.Verotuksen toimittaminen. Pykälän 2 momentissa viitataan verotuksen toimittamisen, verotuksen päättymisen, verotuksen oikaisun ja veronkorotuksen osalta verotusmenettelylakiin. Momenttia täsmennettäisiin siten, että tonnistoveroon sovellettaisiin myös täydentävää verotuspäätöstä ja myöhästymismaksua koskevia verotusmenettelylain säännöksiä. Nykyisen viittauksen nojalla tonnistoverovelvollisiin sovellettaisiin myös ehdotettua verotuksen verovelvolliskohtaista päättymistä.
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä toukokuuta 2018. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran verovuodelta 2018 toimitettavassa verotuksessa ja sitä koskevassa muutoksenhaussa. Verovuoden 2017 ja sitä aikaisempien verovuosien verotukset toimitettaisiin ja niihin haettaisiin muutosta lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Seuraamusmaksuja koskevia säännöksiä sovellettaisiin ensimmäisen kerran sellaisiin laiminlyönteihin, jotka koskevat verovuodelta 2018 annettavia veroilmoituksia ja muita tietoja ja selvityksiä.
1.22
Laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta
2 a §. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
3 f §. Pykälän viittaus veronkantolain 32 §:n säännöksiin palautukselle laskettavasta korosta muutettaisiin koskemaan uuden veronkantolain 37 §:n hyvityskorkoa koskevia säännöksiä.
11 §. Pykälän 4 momentissa oleva viittaus veronkantolain 32 §:n säännöksiin palautukselle laskettavasta korosta muutettaisiin koskemaan uuden veronkantolain 37 §:n hyvityskorkoa koskevia säännöksiä.
21 §. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolain 63 §:ään muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain 60 §:ään.
1.23
Laki yleisradioverosta
5 §.Muun lainsäädännön soveltaminen. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.24
Laki eräiden asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden veronhuojennuksesta
17 §.Verotusta koskevien säännösten soveltaminen. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
20 §.Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentista poistettaisiin tarpeeton viittaus 2 momenttiin. Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhausta päätökseen, joka koskee verovapaushakemuksen hyväksymistä tai hyväksymisen peruuttamista, säädettäisiin verotusmenettelylain 65 a §:ssä. Momentin tarkoittamiin päätöksiin haettaisiin muutosta siten verotuksen oikaisulautakunnalta. Muutoksenhaku olisi käsiteltävä kiireellisenä kuten nykyisin, mutta siitä säädettäisiin verotusmenettelylain 71 e §:ssä.
Voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä toukokuuta 2018. Lain 17 §:n 2 momentti tulisi kuitenkin voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019. Lain 20 §:ää sovellettaisiin ensimmäisen kerran lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen annettuun Verohallinnon päätökseen ja sitä koskevaan muutoksenhakuun.
1.25
Apteekkiverolaki
2 §.Muiden lakien soveltaminen. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.26
Laki eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta
7 §. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.27
Laki korkotulon lähdeverosta
1 a §.Muiden lakien soveltaminen. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.28
Laki ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta
1 a §.Muiden lakien soveltaminen. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.29
Laki Pohjoismaiden Investointipankin, Pohjoismaiden kehitysrahaston ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiön palveluksessa olevien henkilöiden verottamisesta
1 a §.Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.30
Arpajaisverolaki
1 a §.Muiden lakien soveltaminen. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.31
Verontilityslaki
3 §.Kertymisjakso ja tilitysajankohta. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon ja sen 7 §:ään.
1.32
Laki maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta
8 §.Veronpalautuksen maksaminen. Pykälän 3 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.33
Autoverolaki
65 §. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
65 a §. Lakiin lisättäisiin voimassaolevan veronkantolain 71 §:n 1 ja 2 momenttia vastaavat säännökset pienimmästä kannettavasta määrästä. Sääntely olisi tarpeen, koska uudessa veronkantolaissa ei olisi enää pienintä kannettavaa määrää koskevaa sääntelyä.
1.34
Ajoneuvoverolaki
2 §.Muiden lakien soveltaminen. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
33 §.Kuittaus. Uudessa veronkantolaissa käytetään kuittauksen sijasta käsitettä palautuksen käyttäminen. Pykälän viittaus veronkantolaissa säädettyihin kuittauksen edellytyksiin ja kuittausmenettelyyn muutettaisiin viittaamaan veronkantolaissa säädettyihin palautuksen käyttämisen edellytyksiin ja palautuksen käyttämistä koskevaan menettelyyn.
62 §.Pienin perittävä, maksuunpantava ja palautettava määrä. Pykälän 3 momentti kumottaisiin tarpeettomana. Momentin mukaan ajoneuvoveron maksuunpanoon, perintään ja palauttamiseen ei sovelleta veronkantolain 71 §:ää, jossa säädetään pienimmästä kannettavasta määrästä. Uudessa veronkantolaissa ei olisi enää pienintä kannettavaa määrää koskevaa sääntelyä.
1.35
Laki polttoainemaksusta
2 §. Muiden lakien soveltaminen. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
25 §.Muutoksenhaun johdosta maksettava korko. Pykälän viittaus veronkantolain 32 §:n säännöksiin korkokannasta palautusta maksettaessa muutettaisiin koskemaan uuden veronkantolain 37 §:n hyvityskorkoa koskevia säännöksiä.
1.36
Laki Euroopan talousalueelta saadusta osingosta suoritetun veron palauttamisesta eräissä tapauksissa
13 §. Veronkantolain soveltaminen. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.37
Rataverolaki
20 §.Palautettavalle määrälle suoritettava korko. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.38
Väylämaksulaki
29 §.Muut väylämaksun kantamisessa sovellettavat säännökset. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. Pykälän 2 momentin vanhentunut viittaus korjattaisiin.
1.39
Laki keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä annetun neuvoston direktiivin lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja direktiivin soveltamisesta
7 §.Perintään ja saatavien turvaamiseen liittyviin toimenpiteisiin sovellettavat säännökset. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon.
1.40
Laki tuulivoiman kompensaatioalueista
7 §.Tuulivoimamaksun palauttaminen. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon ja viittaus muutettaisiin koskemaan veronkantolain 37 §:ää.
1.41
Laki katsastustoiminnan valvontamaksusta
9 §.Maksun kanto. Pykälässä oleva viittaus veronkantolain 18 ja 20 §:ään muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon ja viittaus muutettaisiin koskemaan veronkantolain 9 ja 11 §:ää.
1.42
Laki lentoliikenteen valvontamaksusta
11 §. Maksupaikat. Pykälässä oleva viittaus veronkantolain 18 ja 20 §:ään muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon ja viittaus muutettaisiin koskemaan veronkantolain 9 ja 11 §:ää.
18 §.Palautettavalle määrälle suoritettava korko. Pykälässä oleva viittaus veronkantolain 32 §:ään muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon ja viittaus muutettaisiin koskemaan veronkantolain 37 §:ää.