Viimeksi julkaistu 27.11.2021 16.24

Kirjallinen kysymys KK 135/2020 vp 
Joonas Könttä kesk 
 
Kirjallinen kysymys henkilöjunaliikenteen palauttamisesta välille Jyväskylä—Äänekoski

Eduskunnan puhemiehelle

Sanna Marinin hallitus on sitoutunut edistämään kestävää liikennepolitiikkaa, jossa tavoitteena on vähäpäästöinen liikenne. Hallitusohjelmassa linjataan nopeina toimenpiteinä päästöjen vähentämiseksi ja kiertotalouden edistämiseksi seuraavaa: "Mahdollistetaan henkilö- ja tavaraliikenne vähän liikennöidyillä ja käytöstä poistetuilla rataosuuksilla." 

Rataväliä Jyväskylä—Äänekoski on parannettu ja sähköistetty edellisen eduskunnan aikana noin 90 miljoonalla eurolla. Tätä merkittävää investointia tulisi hyödyntää tavaraliikenteen lisäksi myös henkilöliikenteessä. 8.10.2018 liikenne- ja viestintäministeriölle toimitetun selvityksen mukaan henkilöjunaliikenteen vaatimat lisäinvestoinnit olisivat vähäisiä. Kyseinen yhteysväli palvelisi erityisesti Jyväskylän, Laukaan ja Äänekosken seutua.  

Yhteydestä olisi mahdollista järjestää esimerkiksi kokeilu nopealla aikataululla. Tämä noudattaisi samalla hallitusohjelman tavoitteita ja hyödyntäisi jo aiemmin tehtyä ratainvestointia. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus on valmis ryhtymään, jotta henkilöjunaliikenne palautuu Jyväskylän ja Äänekosken välille?  
Helsingissä 3.3.2020 
Joonas Könttä kesk