Viimeksi julkaistu 28.3.2022 10.15

Kirjallinen kysymys KK 142/2022 vp 
Ano Turtiainen vkk 
 
Kirjallinen kysymys Suomen WHO-sopimuksesta

Eduskunnan puhemiehelle

WHO työskentelee parhaillaan voimakkaasti jäsenmaittensa ja EU:n kanssa saadakseen nykyistä voimakkaamman ohjausvallan jäsenmaittensa sisäiseen, kansalaisten elämää ja yhteiskunnan toimintaa sekä kansallista budjettivaltaa eli kansantaloutta koskeviin päätöksiin. WHO:n tavoite on saada yliote kansallisesta päätöksentekovallasta. 

WHO on tuonut tämän tavoitteensa selkeästi julki omissa asiakirjoissaan ja mm. pääjohtaja Dr. Tedros Adhanom Ghebreyesusin puheessa (WORLD HEALTH ASSEMBLY SECOND SPECIAL SESSION SSA2/5 Agenda item 1.1 29 November 2021), jossa hän totesi eri maiden viranomaisten esittäneen WHO:lle toiveen siitä, että WHO ottaisi entistä vahvemman roolin kansallisesta toiminnasta kriisitilanteissa. 

WHO:n selkeä tavoite on ohittaa kansallinen lainsäädäntö ja kansallinen itsenäinen päätöksenteko. Perusteluna tällaiselle muutokselle WHO esittää sen, että Covid-19 pandemia on tuonut esille tällaisen tarpeen. 

Saavuttaakseen tavoitteensa WHO on esittänyt jäsenmailleen, että WHO:n peruskirjaan tehtäisiin tämän vallansiirron mahdollistavat muutokset tai solmitaan kokonaan uusi sopimus, jolloin jäsenvaltiot tulevat sidotuksi kyseiseen sopimusmuutokseen tai uuteen sopimukseen. 

WHO esittää peruskirjan muutoksen tai uusien sopimusten vaihtoehtoina seuraavat (Summary of the Secretariat analysis prepared for the consideration of the Working Group on Strengthening WHO Preparedness and Response to Health Emergencies SSA2/INF./2 Provisional agenda item 2 23 November 2021): 

  • WHO tehostaa nykyistä operatiivista toimintaansa, eli muutoksia ei järjestön peruskirjaan tai muihin toimintaa määritteleviin normatiivisiin ehtoihin. 
  • WHO tehostaa toimintaansa ratkaisuilla, jotka ovat välittömästi toimeenpantavissa olemassa olevien, sen toimintaa ohjaavien määräysten, kuten Kansainväliset Terveysmääräykset (IHR 2005) ja olemassa olevien WHO:n terveyskokousten (Health Assembly) ratkaisujen perusteella. 
  • WHO tehostaa toimintaansa ratkaisuilla, jotka voidaan toteuttaa kohdan b määräysten muuttamisella tai kehittämällä niitä edelleen. 
  • WHO tehostaa toimintaansa ratkaisuilla, joihin liittyy ulkopuolisia toimijoita. 

WHO:n jäsenvaltiolleen Suomelle esittämä tavoite oman päätöksentekovallan lisäämisestä ja vastaavasti Suomen luopumisesta omasta suvereniteetistaan omaa kansallista toimintaa ja kansalaisia koskevissa päätöksissä, on selvästi Suomen perustuslain vastainen esitys. Kun on yleisesti ja julkisesti tiedossa, että WHO:n rahoituksesta on merkittävä osa suurilla globaaleilla lääkeyrityksillä ja Bill Gatesin hallinnassa olevilla tahoilla, on selvää, että WHO ei ole enää vuosiin ollut päätöksenteon näkökulmasta samalla tavalla riippumaton kuin sen perustamisaikoina. WHO:n Covid-19-pandemian aikana toteuttama toiminta yhdessä Maailman Pankin ja EU:n kanssa osoittaa vääjäämättä, että nämä tahot toteuttavat Klaus Schwabin ja Maailman Talousforumin Great Reset -tavoitteita, joilla pyritään maailmanlaajuiseen talouden ja finanssitoiminnan täydelliseen uudelleenjärjestämiseen. Tämän toiminnan pyrkimys on siirtää päätöksenteko mahdollisimman nopeasti ja täydellisesti kansallisten päätöksentekijöiden ulottumattomiin. 

Globaalien yritysten ja YK:n yhteiset strategiat, johtuen näiden yritysten suuresta roolista YK:n eri toimintojen rahoittamisessa, vaarantavat itsenäisten valtioiden suvereniteettia. Globaalien yritysten näkökulmasta WHO on ennen kaikkea maailmanlaajuinen myynnin jakelukanava. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko Suomi osallistunut näihin WHO:n kokouksiin, jossa tätä muutosajatusta on käsitelty, 
onko Suomi ilmaissut WHO:lle toiveensa siitä, että WHO ottaisi voimakkaamman ohjausvallan Suomen sisäisissä asioissa ja jos kyllä, millä perusteella, 
onko Suomessa meneillään tätä muutosehdotusta koskeva valmistelutyö ja jos on, missä ja ketkä tätä toteuttavat ja mikä on tämän valmistelutyön aikataulu, 
minkä vaihtoehdon puolesta Suomen viranomaiset toimivat eli minkä vaihtoehdon puolesta Suomi aikoo äänestää WHO:n asiaa koskevassa kokouksessa, 
mikäli Suomi on päättänyt tukea WHO:n peruskirjan muutosta tai muuta Suomen itsenäisen päätöksentekovallan luovuttamista WHO:lle, mikä on perustelu Suomen alistamisesta suoraan WHO:n alaisuuteen niin kansalaisia ja yhteiskuntaa kuin kansallista budjettia koskevissa asioissa, 
onko Suomi tietoinen WHO:n rahoittajista eli niistä tahoista, joilla on suora ohjausvalta WHO:n päätöksiin ja toimintaan, eli keitä ovat ne tahot, jotka viime kädessä saisivat oikeuden päättää itsenäistä Suomea ja sen kansalaisia koskevista asioista: keitä ovat WHO:n rahoittajat ja millä osuuksilla, 
mihin perustuu mahdollinen halu luovuttaa Suomen kansallisen budjetin ohjaamisvalta WHO:n kaltaiselle toimijalle avoimella ja arvaamattomalla valtakirjalla, 
onko WHO toiminut esimerkillisesti Covid-19-pandemian aikana; onko viestintä ja päätöksenteko ollut selkeää, johdonmukaista ja luotettavaa, kuten kriisijohtamisessa edellytetään, 
miksi Suomi antautuisi näiden voimien ohjaukseen ja luopuisi omasta itsenäisestä vallastaan tehdä päätökset omaa maata ja sen kansalaisia koskevissa kysymyksissä, 
oletteko valmis luovuttamaan kansallisen päätös- ja budjettivallan tällaiselle selvästi korruptoituneelle organisaatiolle (kuten WHO) vai haluatteko huolehtia siitä, että Suomi säilyttää itsenäisen päätöksentekovallan kaikissa sen kansalaisia ja yhteiskunnallista toimintaa koskevissa asioissa ja tilanteissa - siinäkin tapauksessa, että se edellyttää WHO:sta eroamista ja 
mitkä asiat Suomi on hoitanut niin huonosti, että jatkossa halutaan WHO:n hoitavan ne meidän puolestamme?  
Helsingissä 23.3.2022 
Ano Turtiainen vkk