Viimeksi julkaistu 27.11.2021 15.19

Kirjallinen kysymys KK 418/2018 vp 
Hanna Halmeenpää vihr ym. 
 
Kirjallinen kysymys Metsähallituksen hakkuista Suomussalmella

Eduskunnan puhemiehelle

Valtion metsiä hallinnoiva ja hoitava Metsähallitus myönsi tiedotteessaan 10.10.2018 tehneensä Suomussalmella Luolavaarassa erehdyksessä hakkuita liito-oravan suojeluun tähtäävässä Liito-orava LIFE -hankkeeseen varatussa metsässä. Luolavaaran alueen metsä oli luonnontilainen vanha metsä. 

Metsähallituksen tiedotteen 12.10.2018 mukaan metsänkäsittely tehtiin kuitenkin voimassa olevien liito-oravakohteiden käsittelyohjeen mukaan siten, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat on rajattu käsittelyiden ulkopuolelle. Metsähallituksen mukaan kohteessa ei ole voimassa olevaa ELY-keskuksen rajauspäätöstä, vaan alueella on noudatettu liito-oravakohteen ohjeita, ja toimija on vastannut rajauksista.  

Alueella ei ollut voimassa ELY-keskuksen tekemää rajauspäätöstä, koska hallituksen lakiesityksen myötä vuonna 2015 luovuttiin käytännöstä, jonka mukaan ELY-keskus tekee metsänkäsittelyn yhteydessä tarvittaessa päätöksen liito-oravien liikkumis- ja lisääntymismahdollisuuksien huomioon ottamisesta. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskiellon noudattaminen jäi tehdyn lakimuutoksen johdosta kokonaan metsätaloustoimijoiden oman osaamisen ja tiedonhankinnan varaan. 

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Luolavaarassa olisi nyt hakattu metsikkökuvioita, joiden hakkuun Kainuun ELY-keskus olisi vuonna 2014 kieltänyt liito-oravien suojelun nojalla, silloin kun ELY-keskusten rajausmenettely oli vielä käytössä. Tämä herättää kysymyksiä siitä, onko nyt tehdyissä hakkuissa tosiasiassa huomioitu liito-oravan suojelu riittävästi. 

Metsähallituksella on Suomen kansallisen metsäomaisuuden hoitajana erityinen vastuu siitä, että metsien hakkuut tehdään oikein ja luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä vaalien, lainsäädännön mukaisesti. Metsähallitus on iso, ammattitaitoinen toimija metsähakkuissa. On erittäin huolestuttavaa, jos käy ilmi, että edes Metsähallituksen osaaminen ei ole riittänyt liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen säilyttämiseen. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko maa- ja metsätalousministeriö selvittää tulosohjauksessaan olevan Metsähallituksen hakkuutoimien perusteet ja lainmukaisuuden Suomussalmen Luolavaarassa ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin sekä 
aikooko hallitus harkita sitä, että ELY-keskuksille palautetaan luonnonsuojelulain noudattamista varmistava oikeus tehdä rajauspäätöksiä uhanlaisten lajien elinympäristöjen ja suotuisan suojelun tason turvaamiseksi?  
Helsingissä 17.10.2018 
Hanna Halmeenpää vihr 
 
Satu Hassi vihr 
 
Johanna Karimäki vihr 
 
Krista Mikkonen vihr