Helsingin Sanomien artikkelissa 13.12.2024 otsikolla HS selvitti pikkukuntaa hämmentävän kultahankkeen kytkentöjä Venäjälle käsiteltiin venäläisten toimijoiden kytköksiä Suomessa tapahtuvaan kullanetsintään. Artikkelin mukaan kullanetsintää tekevien yritysten ja yritysryppäiden taustalla on myös EU:n pakotelistalle kuuluvia henkilöitä ja yrityksiä.
Helsingin Sanomien artikkelissa kuvataan myös kullanetsinnän taustalla olevien yritysten aiheuttamia ympäristöhaittoja heidän muissa kaivoshankkeissaan. Sitaatti Helsingin Sanomien artikkelista:
"Vuonna 2017 Suomussalmella louhittiin rikastuskokeeseen malmia ilman ympäristölupaa. Syntynyt malmijäte lojui merikonteissa Paltamossa vuosikausia, ja se hävitettiin vasta uhkasakon voimalla. Vuonna 2022 samojen tahojen kullanetsintä herätti närää uraanivyöhykkeellä Kolin kansallismaiseman läheisyydessä."
Artikkelissa haastateltu Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen toteaa seuraavaa:
"Mitä paremmin hanke-, rahoitus- ja osaamisvirtojen kontrollointi soljuu, sitä paremmin voi putinistisen imperiumin ajatus virtojen kautta luotavasta ylivertaisesta asemasta. -— — Putinin regiimi kiristää myös omiaan, ja olemme nähneet, että se ei noudata mitään lakeja."
Professori Tynkkysen mukaan Venäjä on itsekin merkittävä kullan ja muiden kaivannaisten tuottaja, ja kansainvälisten verkostojen avulla se voi lisätä omaa vaikutusvaltaansa.
On ollut jo pidempään nähtävissä, että suomalainen kaivoslainsäädäntö ei huomioi riittävällä tavalla paikallisen väestön ja elinkeinonharjoittajien oikeuksia. Etelä-Savossa sijaitseva Rantasalmen Osikonmäki on esimerkki alueesta, joka on tuottanut ja tuottaa kotimaisia hyödykkeitä, puuta, energiaa ja suomalaista ruokaa, jotka luovat pitkäaikaisia työpaikkoja ja verotuloja paikalliselle tasolle. Rantasalmella, kuten koko Etelä-Savossa, on lisäksi investoitu erittäin merkittäviä summia matkailuun, joka pohjautuu käytännössä kokonaan alueen poikkeukselliseen luontoon ja erityisesti Saimaan ainutlaatuisuuteen. Toteutuessaan suunnitelmat kaivostoiminnasta vaarantaisivat tehdyt investoinnit.