Viimeksi julkaistu 27.11.2021 14.22

Kirjallinen kysymys KK 53/2016 vp 
Krista Mikkonen vihr ym. 
 
Kirjallinen kysymys kansallismaisemaan kuuluvien kanavien aitaamisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Liikenneviraston sisävesiväylien yksikkö jouduttaa kanavien ja niiden sulkuporttien aitaamista. Sulkuporttien aitaamisvaatimus perustuu valtioneuvoston asetukseen koneiden turvallisuudesta 400/2008, joka puolestaan perustuu EU-direktiiviin. Asetus vaatii, että sivullisten pääsy sulkuporttien liikkuvien osien alueelle estetään korkealla aitauksella. Asetus ei vaadi sulkukammioiden aitaamista, mutta Liikennevirasto haluaa turvallisuuden vuoksi aidata myös ne matalammalla aidalla. 

Liikennevirasto vaatii kanavien aitaamista myös Heinäveden kunnassa, jonka osalta asia koskisi Varistaipaleen ja Taivallahden kanavia. Heinäveden kunta ja alueen kyläyhdistys vastustavat kanavien aitaamista vedoten siihen, että kanavat ovat osa kansallismaisemaa eivätkä Liikenneviraston sulkuporttien ympärille vaatimat korkeat metalliverkkoaidat sovi kansallismaisemaan. Varistaipaleen kyläyhdistyksen Liikennevirastolle osoittamassa vastineessa todetaan, että aidat pikemminkin heikentäisivät kuin lisäisivät turvallisuutta, sillä sulutettaessa veneilijöiden on päästävä nousemaan kiveykselle esteettä. 

Museoviraston mukaan koko Heinäveden reitti on maisemallisesti monipuolisimpia sisävesiliikenteen reittejä. Reittiin liittyy monia arvokkaita liikenne- ja teollisuushistoriallisia muistomerkkejä. Heinäveden reitti on yksi Suomen kansallismaisemista. 

Reitti ulottuu Savonlinnasta Heinäveden kirkonkylän kautta Kermajärven yli Palokkiin ja edelleen Kuopioon. Vaihtelevaan järvimaisemaan sisältyy arvokkaita kanavakokonaisuuksia, vanhoja asutusmaisemia, uiton muistomerkkejä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita huviloita mm. Koukunpolvessa. 

Reitin kanavia ovat Kerman sulkukanava, Vihovuonteen sulkukanava, Vääräkosken avokanava, Pilpan sulkukanava, Karvion sulkukanava ja pohjoisimpina Juojärven reitillä Varistaipaleen ja Taivallahden sulkukanavat ja niiden välinen Varislammen avokanava. 

Kanavilla on suuri merkitys alueen asukkaille. Kansallismaisemissa järjestetään Heinäveden kunnan omia tapahtumia, jotka paitsi vahvistavat yhteisöllisyyttä myös houkuttelevat turisteja. Heinävedellä jouduttiin viime kesänä siirtämään perinteinen Kanavakonsertti pois kanavanrannasta, sillä lupaa sen järjestämiseen aitaamattomalla kanava-alueella ei saatu. Kansallismaisemat lisäävät kuntien vetovoimaa matkailijoiden suhteen, ja näin kansallismaisemien vetovoiman säilymisellä voi olla vaikutusta kuntien talouteen. Kanavien aitaamisella on siis laajempi kuin vain esteettinen merkitys. 

Heinäveden kunta ja Varistaipaleen kyläyhdistys ovat halukkaita neuvottelemaan Liikenneviraston kanssa siitä, että kanavat aidattaisiin kansallismaisemaan paremmin sopivilla, matalammilla aidoilla. Onkin tärkeää selvittää, sekä Heinäveden kunnan tapauksessa että yleisemmin kanavien aitaamisen suhteen, onko mahdollista saavuttaa kompromissi, joka huomioi sekä turvallisuusnäkökulmat että esteettiset, sosiaaliset ja matkailunäkökulmat. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä sen edistämiseksi, että kanavien aitaamisessa huomioidaan sekä turvallisuusnäkökohdat että kansallismaiseman suojelu, kuntalaisten toiveet ja matkailun edistäminen? 
Helsingissä 18.2.2016 
Krista Mikkonen vihr 
 
Heli Järvinen vihr