Lähes kaikissa Euroopan maissa sähkön kuluttajan on mahdollista syöttää itse tuottamaansa sähköä sähköverkkoon saaden siitä kohtuullista korvausta. Tämä mahdollistaa kuluttajille laajassa mittakaavassa lisätä omaa energiantuotantoa kulutuspisteissä. Kyseessä on sähköntuotanto, joka on tyypillisesti teholtaan alhainen ja useimmiten tuotettu uusiutuvilla energianlähteillä, tavallisia esimerkkejä ovat aurinkoenergia ja pientuulivoima.  

Pienessä mittakaavassa hajautetusti kulutuspisteessä tuotetun sähkön kilpailukykyä parantaa sähkön siirtomaksujen ja energiaverojen puuttuminen, mikä tekee siitä edullista tavallisille kuluttajille. Käytettävä energianlähde ei aina kata koko kiinteistön energiantarvetta, joten osaksi sähkö otetaan tavalliseen tapaan verkosta. Toisina aikoina talo on kuitenkin yliomavarainen sähkön suhteen, jolloin luontevaa on, että ylijäämäsähkö syötetään verkkoon. Sähköverkon haltijan on velvollisuus ottaa tuotanto verkkoonsa, mutta nykyisin siitä ei tarvitse maksaa käypää korvausta. Tilanne voi siis olla pahimmillaan se, että talo tuottaa enemmän sähköä verkkoon kuin sieltä ottaa, mutta joutuu silti vain maksamaan verkosta ottamansa sähkön. Tämä epätasapaino on oikeustajun vastaista ja jarruttaa hyvää kehitystä. Pientuotannosta on myös sähköjärjestelmälle ulkoishyötyjä, joita on vaikea hinnoitella, mutta jotka pitäisi ottaa päätöksenteossa huomioon. Tuotannon hajautuminen verkkoon vähentää suurten sähköhäiriöiden vaaraa.  

Olisi perusteltua lisätä pienimuotoisesti tuotetun uusiutuvan energian, kuten pientuuli- ja aurinkovoiman, osuutta sähköjärjestelmässämme. Erityisesti aurinkoenergian odotetaan olevan kannattavimmillaan integroituna rakennusten rakenteisiin, kuten julkisivuihin tai ikkunoihin. Ilmastonmuutosnäkökulmasta tarvitsemme myös pienistä yksiköistä saatavaa uusiutuvaa energiaa perinteisen, suuriin yksiköihin perustuvan energiantuotannon rinnalle. Sähkön pientuotanto sekä siihen liittyvä palvelu-, asennus- ja huoltoliiketoiminta mahdollistavat uusien työpaikkojen synnyn. Esimerkiksi 10 000 aurinkosähköjärjestelmän asennus toisi Suomeen työtä 60—90 miljoonan euron arvosta.  

Erityisesti aurinkosähkössä nähdään paljon potentiaalia. Kevättalvellakin auringosta saadaan irti paljon, sillä piipaneelien hyötysuhde on pakkasessa parempi kuin kesähelteellä. Saksassa tuotettiin vuonna 2012 aurinkoenergialla sähköä 27 gigawattia, mikä vastaa 4 ydinvoimalan vuosituotantoa. Ilmatieteen laitos on juuri tehnyt aurinkosähkötutkimuksessaan vertailun Helsingin ja Rostockin välillä. Suomen etelärannikolla on ainakin viiden kuukauden ajan tarjolla saman verran tai enemmän aurinkoenergiaa kuin Saksan pohjoisrannikolla, ja kesäkuukausina Helsinki on aurinkoenergiatuotossa jopa parempi kuin Rostock. Koko vuoden aurinkoenergian kertymä on Rostockissa vain noin 5 prosenttia parempi kuin Helsingissä. Vertailu Saksaan on mielekästä siksi, että maa on kotitalouksien tuottaman aurinkosähkön kärkimaita. Aivan pohjoisimman Suomen ja etelärannikon auringonsäteilyn kertymät eroavat ilmatieteen laitoksen mukaan toisistaan noin 20 prosenttia. 

Nettolaskutuksen mekanismin on syytä olla yksinkertainen, jotta vältytään sähköyhtiöiden ja kuluttajien väliseltä neuvottelubyrokratialta, kirjavilta käytännöiltä ja oikeusriidoilta. Sähkön pientuotannon verkkoon liitännän tulee tapahtua yksinkertaisena ja automaattisena ilmoitusasiana lyhyen aikaikkunan rajoissa. Lisäksi on otettava käyttöön nettolaskutusmalli, jossa pientuottajan verkkoon syöttämä sähkö hyvitetään pientuottajalle mukaan lukien sähkön siirtokustannukset ja verot. Netotus tehdään tunneittain sähkön sen hetken markkinahinnan mukaan. Suomessa on jo käytössä vuodesta 2009 älykkäät etäluettavat sähkömittarit, jotka tuottavat kuluttajalle reaaliaikaista tietoa sähkön kulutuksesta.