Tausta 

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus on ollut Suomessa laintasoisena vuodesta 1991. Sopimus velvoittaa valtiota toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet lasten oikeuksien turvaamiseksi, mukaan lukien lapsen oikeuden turvalliseen kasvuympäristöön sekä suojeluun väkivallalta, kaltoinkohtelulta ja hyväksikäytöltä. Sopimus nojaa neljään yleisperiaatteeseen: syrjimättömyys, lapsen edun ensisijaisuus, oikeus elämään ja kehittymiseen sekä oikeus tulla kuulluksi. 

Artiklassa 12 korostetaan, että lapsella, joka kykenee muodostamaan omia mielipiteitä, on oikeus ilmaista ne vapaasti kaikissa häntä koskevissa asioissa. Lapsen mielipiteille on annettava merkitystä suhteessa hänen ikäänsä ja kypsyyteensä. Tämä oikeus koskee kaikkia lapsia, eikä siihen ole ikärajaa. Myös ei-verbaalinen viestintä, kuten leikki tai kehonkieli, voi ilmaista lapsen mielipiteitä. Jos lapsi ei kykene ilmaisemaan mielipiteitään suoraan, ne tulee selvittää muilla tavoin. 

Artiklassa 19 määrätään, että lapsen suojelemiseksi kaikenlaiselta väkivallalta, vahingoittamiselta, pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä ja hyväksikäytöltä on toteutettava kaikki tarvittavat lainsäädännölliset, hallinnolliset, sosiaaliset ja koulutukselliset toimenpiteet. Tämä suoja koskee erityisesti tilanteita, joissa lapsi on vanhempiensa, huoltajansa tai muun hoitajan vastuulla. Lisäksi 13.6.2024 voimaan astunut naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2024/1385 velvoittaa Suomea sisällyttämään kansalliseen lainsäädäntöön raskauttavia asianhaaroja rikoksista, joissa uhri on lapsi tai rikos on tehty lapsen läsnä ollessa. Tämä direktiivi vastaa osittain Istanbulin sopimuksen vastaavaa säännöstä, jossa lapsen läsnäolo rikoksen teon aikana on raskauttava seikka rangaistusta määrättäessä. Suomi on velvollinen toimeenpanemaan tämän direktiivin kolmen vuoden kuluessa. 

Nykytila ja ehdotukset 

Suomessa sadat tuhannet lapset joutuvat vuosittain todistamaan lähisuhdeväkivaltaa, joka voi olla fyysistä, henkistä tai molempia. Väkivallan vaikutukset lapsiin ovat vakavia ja voivat ilmetä psyykkisenä stressinä, ahdistuksena ja masennuksena sekä lyhyen että pitkän aikavälin terveysongelmina. Vaikka väkivalta ei kohdistuisi suoraan lapseen, sen vaikutukset lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille voivat olla haitallisia. 

Vuoden 2021 Kouluterveyskyselyn mukaan 14,2 prosenttia 4. ja 5. luokan oppilaista ja 13,4 prosenttia 8. ja 9. luokan oppilaista ilmoitti kokeneensa muiden perheenjäsenten välistä fyysistä väkivaltaa edellisen vuoden aikana. Vastaavat luvut vuonna 2019 olivat 10,1 prosenttia ja 10,8 prosenttia. Perheväkivallan todellista laajuutta on vaikea arvioida, sillä viranomaiset saavat tietoonsa vain murto-osan tapauksista. Euroopan unionin perusoikeusviraston vuonna 2012 tekemän tutkimuksen mukaan 30 prosenttia suomalaisista naisista oli kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa kumppanin toimesta ja 53 prosenttia oli kokenut henkistä väkivaltaa. Tämä osoittaa, että lasten altistuminen lähisuhdeväkivallalle on laaja ilmiö. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lähisuhdeväkivallan kontekstissa on tyypillistä, että sen vaikutuksille altistuu väkivallan kohteen itsensä lisäksi tämän koko lähipiiri. Väkivallalle altistuminen tarkoittaa elämistä väkivaltaisessa ympäristössä sekä väkivallan pelon ja seurausten kokemista omassa lähisuhteessa. Käsitettä käytetään yleensä tilanteissa, joissa alaikäinen lapsi joutuu kokemaan uhkaa ympäristössään tai todistamaan väkivaltaa hänelle läheisten aikuisten välillä. Väkivalta aiheuttaa monenlaisia ongelmia myös niissä perheenjäsenissä, joihin väkivalta ei kohdistu suoranaisena pahoinpitelynä. 

Lähi- ja parisuhdeväkivallalle altistuminen on hyvin monimuotoista. Se voi olla vanhempien tai huoltajien välisen fyysisen väkivallan näkemistä tai sen äänten kuulemista. Vaikkei lapsi näkisi itse väkivaltatilanteita, hän saattaa silti nähdä sen seurauksia, kuten mustelmia tai rikkoutuneita tavaroita. Lisäksi väkivallasta käydyt keskustelut, pelon ja uhan ilmapiiri, väkivallan seurauksille altistuminen sekä muu väkivallan tiedostaminen ovat tyypillisiä esimerkkejä väkivallalle altistumisesta. 

Nykyään lähi- ja parisuhdeväkivallalle altistuminen tunnistetaan erääksi lapsiin kohdistuvan väkivallan muodoksi. Vanhempien välinen väkivalta voi vaikuttaa haitallisesti lapsen tunne-elämään, psykologiseen ja fyysiseen kehitykseen sekä lapsen ja vanhempien välisiin kiintymyssuhteisiin. Tutkimukset osoittavat, että lähisuhdeväkivallalle altistumisen seuraukset muistuttavat muiden väkivallan muotojen seurauksia. Seurauksena voivat olla elinikäiset terveysongelmat. Väkivallan kierre on usein myös ylisukupolvinen, sillä lapsena koettu tai todistettu väkivalta altistaa väkivaltakokemuksille myös myöhemmin elämässä. Joidenkin tutkimusten mukaan väkivallan todistaminen voi olla lapselle henkisesti vahingollisempaa kuin itse väkivallan kohteeksi joutuminen. Kun lapsi näkee toisen vanhemman käyttävän väkivaltaa toista kohtaan, hän saattaa tuntea itsensä emotionaalisesti hylätyksi ja suojattomaksi, mikä voi vahingoittaa hänen kiintymyssuhdettaan molempiin vanhempiin. 

Usein perheen sisäinen väkivalta tapahtuu silloin, kun lapset ovat kotona, ja väkivallan hetket voivat jatkua tunteja. Väkivalta toistuu usein ja raaistuu ajan myötä. Perheen sisäisiä asioita pidetään yksityisinä, joten väkivaltaan puututaan harvoin ulkopuolelta ja lapsen kärsimystä ei välttämättä tunnisteta, jos väkivalta ei kohdistu suoraan häneen. 

Suomen lainsäädäntö ei tällä hetkellä riittävästi suojele lapsia, jotka altistuvat — näkevät, kuulevat tai ovat läsnä — väkivallalle tai muille rikollisille teoille läheistensä välillä. Lapsen läsnäoloa ei siis ole tällaisissa tilanteissa kriminalisoitu, eikä sitä lasketa myöskään koventamisperusteeksi (rikoslain 6 luvun 5 §). Syytettä ja rangaistusta harkittaessa tekoa katsotaan kuitenkin kokonaisuutena, mikä voi mahdollistaa sen arvioimisen törkeäksi. On kuitenkin tarpeen korostaa lasten erityistä haavoittuvuutta, kun rikoksen tekijä on lapsen läheinen. 

Lasten rikosoikeudellisen suojan vahvistamiseksi tulee ottaa käyttöön lapsirauharikos, joka kriminalisoisi lapsen altistamisen väkivallalle tai seksuaalirikoksille läheisissä suhteissa. Poliisi kohtaa tämän ryhmän hyvin harvoin osittain siksi, että tekoja ei tutkita lapsiin kohdistuneina rikoksina, ja osittain siksi, että huoltajilla on oikeus kieltää poliisia kuulustelemasta lapsia. Lapsilta puuttuu oikeusjärjestelmässä uhrin asema, mikä estää heitä saamasta suoraa apua. Lapsirauharikoksen käyttöönotto tarjoaisi paremman suojan ja varmistaisi, että lapset, jotka altistuvat väkivallalle, saisivat asianmukaista tukea ja apua.  

Lapsen läheiseksi lasketaan henkilö, joka on lapsen vanhempi, vanhempien uusi kumppani, sisarus, sisarpuoli tai muu sukulainen, kuten isovanhempi tai vanhempien sisarus, jos lapsella on tähän henkilöön vahva tunneside. Läheissuhde voi jatkua, vaikka yhteinen asuminen päättyisi, kuten bonusvanhemman muuton jälkeen. 

Rangaistavia olisivat vakavat väkivalta- ja seksuaalirikokset, kuten murha, pahoinpitely, raiskaus ja seksuaalinen hyväksikäyttö, joille lapsi voi altistua. Myös yritys tehdä tällaisia rikoksia olisi rangaistava. Uusi rikosnimike, "lapsirauharikos", lisättäisiin rikoslain 21 lukuun ja siitä määrättäisiin enintään kaksi vuotta vankeutta. Törkeässä tapauksessa rangaistus olisi vähintään yhdeksän kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta, erityisesti, jos teko on ollut erittäin vakava tai tekijä on osoittanut erityistä piittaamattomuutta. 

Pääasialliset vaikutukset 

Nykyisin lapset, jotka altistuvat läheistensä tekemille rikoksille, eivät normaalisti saa asianomistajan asemaa, mikä rajoittaa heidän oikeuksiaan esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Tämä estää lapsia saamasta erityistä edustajaa tai avustajaa. Lisäksi huoltajat voivat estää lapsen kuulemisen. Lapsirauharikoksen käyttöönotto estäisi huoltajia vastustamasta lapsen kuulemista, mikä voisi auttaa paljastamaan lapsen kokemia muita kaltoinkohtelutilanteita. Kriminalisoinnilla on vahva normatiivinen vaikutus, joka voi ennaltaehkäistä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa tai muita rikoksia. Lisäksi lapsirauharikoksen käyttöönotto vahvistaa lasten oikeuksia YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti erityisesti suojelemalla lapsia väkivallalta ja edistämällä heidän oikeuttaan tulla kuulluksi. 

Kansainvälinen vertailu 

Useimmissa Pohjoismaissa lapsen asema aikuisten välisissä väkivaltatapauksissa on tunnistettu paremmin kuin Suomessa. Ruotsissa on erikseen kriminalisoitu tilanne, jossa lapsi todistaa läheistensä välistä väkivaltaa, ja siitä voidaan tuomita enintään kahden vuoden vankeusrangaistus, törkeissä tapauksissa jopa neljä vuotta. Tanskassa lapsen altistuminen väkivallalle voi olla rangaistavaa psykologisena väkivaltana ja usein se katsotaan rangaistusta koventavaksi tekijäksi. Norjan rikoslaissa rikoksen tekeminen lapsen läsnä ollessa on raskauttava seikka. Lisäksi useissa muissa Euroopan maissa, kuten Belgiassa, Virossa, Latviassa, Portugalissa ja Espanjassa, lapsen todistama väkivalta voi koventaa rangaistusta.