Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.22

Lakialoite LA 50/2017 vp 
Emma Kari vihr ym. 
 
Lakialoite laiksi tuloverolain 33 b §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Tällä hetkellä listaamattomien yhtiöiden osinkoja verotetaan tiettyyn rajaan saakka verrattain kevyesti. Kevyempi verotus ulottuu aina 150 000 euroon saakka, mikäli tuottoasteraja (8 %) sen mahdollistaa. 

Nykyinen osinkoverotus ohjaa resursseja pois yrityksen varsinaisen liiketoiminnan kannalta tärkeistä aineellisista ja aineettomista reaali-investoinneista kohti arvopapereita ja kulumatonta sijoitusvarallisuutta. Osinkojen kevyt verotus vaikuttaa osaltaan myös tuloerojen kasvuun.  

Esitämme, että osinkojen verotusta uudistettaisiin VM:n asiantuntijaryhmän esittämällä tavalla, jolloin tuottoasterajaa laskettaisiin 4 prosenttiin, mikä vastaisi paremmin niin sanottua normaalituoton rajaa, ja osingon veronalainen osuus korotettaisiin 25 prosentista 40 prosenttiin. Samalla luovuttaisiin huojennuksen euromääräisestä rajasta. 

Asiantuntijaryhmä perustelee uudistusta mm. sillä, että nykyinen tapa verottaa osinkoja heikentää investointien kohdentumista parhaiten tuottaviin kohteisiin taloudessa. Listaamattomien yhtiöiden maksamien osinkojen kireämpi verotus tekisi myös tulojen muuttamisesta ansiotuloista osinkotuloiksi vähemmän kannattavaa ja auttaisi hillitsemään tuloerojen kasvua. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki tuloverolain 33 b §:n muuttamisesta  

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan tuloverolain (1535/1992) 33 b §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1237/2013, seuraavasti:  
33 b § 
Muusta kuin julkisesti noteeratusta yhtiöstä saatu osinko 
Muusta kuin julkisesti noteeratusta yhtiöstä saadusta osingosta 40 prosenttia on veronalaista pääomatuloa ja 60 prosenttia verovapaata tuloa siihen määrään saakka, joka vastaa varojen arvostamisesta verotuksessa annetussa laissa (1142/2005) tarkoitetulle osakkeen verovuoden matemaattiselle arvolle laskettua neljän prosentin vuotuista tuottoa.  
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 23.10.2017 
Emma Kari vihr 
Touko Aalto vihr 
Pekka Haavisto vihr 
Hanna Halmeenpää vihr 
Satu Hassi vihr 
Heli Järvinen vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Krista Mikkonen vihr 
Ville Niinistö vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr 
Ozan Yanar vihr