Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.58

Lakialoite LA 63/2017 vp 
Ville Niinistö vihr ym. 
 
Lakialoite laiksi ammattikorkeakoululain 43 §:n 7 momentin kumoamisesta

Eduskunnalle

Suomalainen koulutus varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle on haasteiden edessä: valtion ja kuntien säästökuurit ovat kiristäneet resurssit äärimmilleen ja laatu kärsii. Ryhmäkoot suurenevat, ja sivistysajattelu on antamassa sijaa kapealle taloudelliselle ajatusmaailmalle. Korkeakouluilta on jo leikattu viime hallituskausilla, ja hallinnollista säästämistä ei ole enää tehtävissä. Ammattikorkeakouluindeksin jäädyttäminen lisää säästöjen kerrannaisvaikutusta. 

Koulutuksen tasa-arvo on vaarassa koulujen välisten erojen kasvaessa ja koulutuksen periytyvyyden lisääntyessä. Myös sivistys, kasvatus ja opettaminen on nähtävä arvona. Opiskelijat tarvitsevat kouluihin kannustavia ja eteenpäin ohjaavia opettajia ja henkilökunta työlleen vakaan rahoituksen ja tuen. 

Pitkäjänteinen ja vakaa rahoitus mahdollistaa ammattikorkeakouluissa tehtävän tutkimuksen ja suomalaisen osaamisen kehittymisen. Jotta Suomi pärjäisi vastaisuudessakin globaaleilla markkinoilla, meidän on panostettava korkeatasoiseen koulutukseen ja tutkimukseen. 

Hallitus on vaarantamassa tätä tavoitetta leikkaamalla ammattikorkeakouluilta. Tilannetta pahentaa se, että perusrahoituksen lisäksi ammattikorkeakoulujen rahoituksen turvaavat indeksit on jäädytetty ja niihin kohdistuu kilpailukykysopimuksesta aiheutuneet leikkaukset. 

Ammattikorkeakoulut tarvitset rahoituksen tasokorotuksen, jossa on huomioitu kaikki tehdyt indeksileikkaukset ja muut edellä mainitut ammattikorkeakouluihin kohdistuneet kiristykset. 

Ammattikorkeakoulut toimivat erityisesti omalla alueellaan yhteistyössä elinkeino- ja muun työ- elämän sekä suomalaisten ja ulkomaisten korkeakoulujen kanssa. Ne ovat merkittävä työelämän asiantuntijoiden kouluttaja sekä alueensa työelämän kehittäjä. Ne tuottavat teknologisten innovaatioiden lisäksi sosiaalisia ja järjestelmäinnovaatioita. 

Tämä aloite kuuluu vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki ammattikorkeakoululain 43 §:n 7 momentin kumoamisesta  

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 
1 § 
Tällä lailla kumotaan ammattikorkeakoululain (932/2014) 43 §:n 7 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1675/2015.  
2 § 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 23.10.2017 
Ville Niinistö vihr 
Touko Aalto vihr 
Pekka Haavisto vihr 
Hanna Halmeenpää vihr 
Satu Hassi vihr 
Heli Järvinen vihr 
Emma Kari vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Krista Mikkonen vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr 
Ozan Yanar vihr