Yleistä
Ehdotuksen monet yksityiskohdat ovat tässä vaiheessa vielä auki, mutta valtioneuvoston tavoin valiokunta pitää komission esitystä lähtökohtaisesti myönteisenä ja hyvänä lähtökohtana jatkotyölle. Myös valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on arvioitu, että komission ehdotus vastaa verrattain hyvin nykyisen ohjauskehikon keskeisiin ongelmiin.
Uudistuksella tavoitellaan yksinkertaisempia sääntöjä, uskottavampaa ja tehokkaampaa toimeenpanoa ja vahvempaa kansallista omistajuutta. Komission ehdotus pyrkii myös löytämään tasapainon kestävän finanssipolitiikan edellyttämien rajoitteiden ja kasvua tukevan talouspolitiikan välillä. Sääntökehikon joustavuuden ja jäsenmaiden liikkumatilan kasvattamisen arvioidaan vähentävän yhteisvastuullisten järjestelyjen tarvetta. Komission ehdotus onkin nähty kompromissina, joka pyrkii ottamaan huomioon eteläisten valtioiden vaatimukset suuremmasta talouspoliittisesta liikkumavarasta ja pohjoisen maiden vaatimuksen sääntökehikon vahvistamisesta.
Komissio ei ehdota perussopimuksen muuttamista, mikä vastaa myös Suomen lähtökohtaa. Sopimuksen mukaisiin julkisen talouden alijäämää ja julkisen talouden velkaa koskeviin viitearvoihin ei siten ehdoteta muutoksia. EU-seurannan piiristä poistuisivat mm. velanalentamiskriteeri (ns. 1/20-sääntö) sekä rakenteellisen jäämän termein ilmoitettava keskipitkän aikavälin tavoite.
Velkakestävyys, nettomenoura
Valtioneuvoston tavoin valiokunta pitää perusteltuna komission ehdotuksen lähtökohtaa, jonka keskiössä ovat jäsenmaan velkakestävyys ja siihen pohjautuva nettomenoura. Jäsenmaan tältä pohjalta laatima ja neuvoston hyväksymä finanssi- ja rakennepoliittinen suunnitelma ohjaa kansallisia talousarvioita ja rajoittaa menojen kasvua neljän vuoden ajan. Seuranta keskittyisi poikkeamiin tältä neuvoston hyväksymältä sopeutusuralta. Julkisen talouden sopeutusuran asettaminen ja julkisen talouden valvonta perustuisivat siten yhteen operatiiviseen indikaattoriin.
Ehdotus yksinkertaistaa järjestelmää, ja aiemman mekaanisen velan vähentämissäännön sijaan tehtävä maakohtainen harkinta on myös realistisempi lähestysmistapa velkaongelmiin. Maakohtainen joustavuus sopeutusuran suhteen antaa myös mahdollisuuden asettaa tavoitteet sellaisiksi, että myös paljon velkaantuneet tai suurten alijäämien maat voivat selvitä niistä. Käytännössä jäsenmaa voisi myös lisätä julkisia menoja, jos se toteuttaa samalla vastaavan suuruisia julkisia tuloja lisääviä toimia.
Valiokunta pitää myös hyvänä, että neljän vuoden sopeutusaikaa voidaan tarvittaessa jatkaa kolmella vuodella. On kuitenkin tärkeää, että suunnitelmien muuttaminen ei aiheuta velkatavoitteiden toistuvaa lykkäämistä etenkään eniten velkaantuneiden jäsenmaiden kohdalla. Uudistusten pitää myös olla riittävän konkreettisia, jotta niiden vaikutukset julkisen sektorin tasapainoon voidaan uskottavasti arvioida. Jatkovalmistelussa on toisaalta myös tarpeen arvioida, onko kolmen vuoden lisäaika kaikissa tilanteissa riittävä vakaustavoitteiden saavuttamiselle.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on arvioitu, että nettomenoindikaattoriin perustuva sääntö ei sinänsä takaa velkatason alentumista, sillä velkakestävyysanalyysi sisältää ennusteita useista muistakin velkasuhteeseen vaikuttavista tekijöistä. Näitä ovat mm. inflaatio, korkotaso ja talouden reaalikasvu. Jos näiden tekijöiden kehitys ei noudata velkakestävyysanalyysin oletuksia, pelkkä nettomenouran noudattaminen ei johda haluttuun velkasuhteeseen. Sopeutusura saatetaan myös alun alkaen asettaa liian löysäksi. Onkin tärkeää, että nettomenoura määritellään aika ajoin uudestaan, jolloin sitä voidaan kiristää, mikäli toivottu velkakehitys ei ole toteutumassa.
Valiokunta painottaa jäsenvaltioiden omaa vastuuta talouspolitiikastaan sekä siitä, että finanssipolitiikka synnyttää liikkumavaraa huonoja aikoja varten. On siksi varmistettava, että sääntökehikko ja siinä käytettävät indikaattorit antavat mahdollisuuden suhdannetilanteeseen nähden oikein mitoitetun ja riittävän aktiivisen finanssipolitiikan harjoittamiseen. Valiokunta pitää niin ikään tärkeänä, että sääntöuudistus antaa mahdollisuuden riittäville rakenteellisille uudistuksille ja investoinneille. Tulevina vuosikymmeninä yhteiskuntien investointitarpeet ovat mm. ilmastonmuutoksen ja sosiaalisten ongelmien vuoksi mittavat, jolloin säännöt eivät saa olla esteenä välttämättömien investointien toteuttamiselle. Investointien laadun ja vaikuttavuuden varmistamiseksi on tärkeää huolehtia siitä, että uudistukset edistävät aidosti talouden ja yhteiskunnan ekologista ja sosiaalista kestävyyttä.
Kuten valtioneuvosto toteaa, esitys on monin osin vielä varsin alustava, ja jatkovalmistelussa tarvitaan lisätietoa mm. velkakestävyyden määritelmästä ja laskentatavoista sekä nettomenouran yksityiskohdista ja yhteydestä velkakestävyyteen. Lisätietoa tarvitaan myös siitä, minkälaisilla uudistuksilla ja investoinneilla voidaan käytännössä hakea pidennystä sopeutukseen. Komissio on myös ehdottanut uuden työkalun käyttöönottoa niitä tilanteita varten, joissa jäsenmaa ei toteuta sovittuja rakenteellisia uudistuksia ja investointeja. Työkalun ominaisuuksista ei ole kuitenkaan tässä vaiheessa tarkempia tietoja.
Jatkossa on myös perusteltua selvittää, miten finanssipoliittiset säännöt toimivat tilanteessa, jossa jäsenmaan velkakestävyys vaarantuu säännöstöstä huolimatta ja jäsenmaa joutuu turvautumaan Euroopan vakausmekanismin (EVM) tukeen. On myös tarpeen arvioida, voidaanko EVM:n tuen saamista esim. rajoittaa tai mahdollisesti evätä kokonaan tilanteissa, joissa jäsenmaa ei ole noudattanut finanssipoliittisia sääntöjä.
Komission rooli, itsenäiset finanssipoliittiset valvojat
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on nostettu esille huoli siitä, että komissio saisi liian suuren roolin, kun se tekisi sekä alustavat sopeutusurat että arvioisi jäsenmaiden esitykset. Komissio voisi myös puuttua aiempaa enemmän kansallisen politiikan sisältöön, mikä saattaa heikentää sitoutumista kansallisiin suunnitelmiin. Myös jäsenmaiden tasapuolisen kohtelun on arvioitu olevan vaikeaa.
Valiokunta pitää tärkeänä, että jatkovalmistelussa selvitetään EU-tason riippumattoman asiantuntijaelimen kytkemistä komission päätöksentekoon, jossa arvioidaan esim. hyväksyttäviä nettomenouria tai rakenneuudistusten vaikutuksia velkakestävyyteen. Tämä lisäisi päätöksenteon uskottavuutta ja läpinäkyvyyttä, minkä lisäksi se tukisi jäsenmaiden tasapuolista kohtelua. Nykyisten sääntöjen puitteissa komissio on osoittanut usein huomattavaa joustavuutta etenkin suuria jäsenmaita kohtaan, mikä on ollut omiaan horjuttamaan järjestelmän uskottavuutta.
Tiedonannon mukaan finanssipoliittisten riippumattomien valvojien roolia kasvatettaisiin. Valvojat voisivat esimerkiksi osallistua suunnitelmien ja niiden laadinnan pohjana olevien ennusteiden etukäteisarviointiin.
Valtioneuvoston kannan mukaan Suomi ei näe perusteltuna, että valvojat osallistuisivat jatkossa myös suunnitelmien laadintaan. Komission esitys ei ole tältä osin kovin täsmällinen. Valiokunta katsoo, että Suomen kannan ei tulisi kuitenkaan muodostua tältä osin tarpeettoman rajaavaksi, ja painottaa, että itsenäisten finanssipoliittisten valvojien mukanaolo vähentäisi komission valtaa ja lisäisi kansallista erityisosaamista sekä tavoitteisiin sitoutumista.
Valiokunta korostaa muutoinkin menettelyjä ja prosesseja, jotka aidosti parantavat ja tehostavat jäsenmaiden suunnitelmien toimeenpanoa sekä sääntöjen noudattamista. EU:n finanssipoliittisia sääntöjä on noudatettu heikosti koko niiden voimassaolon ajan, joten asiaan on kiinnitettävä erityistä huomiota tilanteessa, jossa sääntökehikon joustavuutta lisätään.
On myös varmistettava, että sanktiot ovat toimivia ja johdonmukaisia. Komissio on ehdottanut mm. taloudellisten sanktioiden pienentämistä, minkä se arvioi madaltavan niiden käyttämisen kynnystä. Komissio mainitsee myös rakennerahastoihin ja elpymis- ja palautumistukivälineeseen sisältyvän makrotaloudellisen ehdollisuuden ja mahdollisuuden maksatusten keskeytykseen, mikäli jäsenmaa ei korjaa liiallista alijäämää. Jatkossa on syytä selvittää, voisiko myös koheesiotukiin liittää vastaavanlaista ehdollisuutta.
Lopuksi
Komission ehdottama aikataulu on vaativa, sillä se toivoo koordinaatiokehikkoa koskevan yhteisymmärryksen jäsenmaiden kanssa löytyvän jo ennen vuoden 2024 budjettiprosesseja. Finanssipolitiikan uskottavuuden säilymiseksi on sinänsä perusteltua, että yhteiset finanssipoliittiset säännöt palautetaan nopeasti käyttöön. On kuitenkin välttämätöntä, että uudistuksen yksityiskohdat valmistellaan huolella, sillä kysymyksessä on merkittävä muutos nykyiseen sääntökehikkoon verrattuna. EU:n ohjauskehikon uudistuksen yhteydessä on myös perusteltua tarkastella Suomen kansallista julkisen talouden ohjauskehikkoa siten, että EU-ohjaus palvelisi myös kotimaisia tarkoitusperiä mahdollisimman kitkattomasti.
Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että rahapolitiikan ja finanssipolitiikan keskinäinen yhteensopivuus on yhä tärkeämpää. Rahoitusvakauden sekä talouskasvun turvaamiseksi on tärkeää varmistaa riittävä koordinaatio EU:n finanssipoliittisten sääntöjen sekä EKP:n rahapolitiikan välillä. On niin ikään tärkeää löytää mekanismeja, joilla voidaan puuttua vaihtotaseiden epätasapainoihin.