1. Laki poliisilain muuttamisesta

Poliisilain 5 luku

Teknisellä laitetarkkailulla tarkoitetaan voimassa olevan poliisilain 5 luvun 23 §:n 1 momentissa tietokoneen tai muun vastaavan teknisen laitteen taikka sen ohjelmiston toiminnan, sisältämien tietojen tai yksilöintitietojen muuta kuin yksinomaan aistinvaraista tarkkailua, tallentamista tai muuta käsittelyä rikoksen estämiselle merkityksellisen seikan tutkimiseksi. Pykälän 2 momentin mukaan teknisellä laitetarkkailulla ei saa hankkia tietoa viestin sisällöstä eikä 8 §:ssä tarkoitetuista tunnistamistiedoista. Teknisellä laitetarkkailulla voidaan seurata teknistä laitetta ja sen sisältöä menemättä lähetettävän viestin sisältöön. 

Hallintovaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on noussut esiin, että teknistä laitetarkkailua koskevat säännökset eroavat ehdotetussa siviilitiedustelulainsäännössä ja sotilastiedustelulainsäädäntöehdotuksessa toisistaan. Poliisilakiehdotuksen 5 a luvun tiedustelumenetelmät nojaavat menetelmällisesti määritelmiensä puolesta pitkälle poliisilain 5 luvussa tarkoitettuihin salaisiin tiedonhankintakeinoihin. Voimassa olevassa poliisilain 5 luvun 23 §:n 2 momentissa puhutaan pelkästä "viestin sisällöstä", kun sotilastiedustelulainsäädännössä esitetään teknisen laitetarkkailun määritelmään lisättäväksi "välitettävänä olevasta viestin sisällöstä". 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan teknisen laitetarkkailun ulottuvuutta koskeva poliisilain 5 luvun 23 §:n 2 momentti ei ole muotoilultaan onnistunut, koska sillä on ollut tarkoitus muodostaa rajapinta teknisen laitetarkkailun sekä telekuuntelun ja televalvonnan välillä. Teknisellä laitetarkkailulla ei saa kiertää telekuuntelua tai televalvontaa koskevien säännösten soveltamista. Mainittua lainkohtaa on kuitenkin tulkittu liian rajoittavasti niin, että "viestin sisältö" käsittää myös tekniselle laitteelle tallennetut ja sillä kirjoitettavana olevat viestit. Rajoittava tulkinta merkitsee viime kädessä sitä, että tällaisiin viesteihin kohdistuva tietokoneohjelman avulla toteutettava tietoverkon ylitse tapahtuva tiedonhankinta ohjautuu toteutettavaksi teknisen kuuntelun toimivaltuutta käyttäen. Hallituksen esityksen HE 224/2010 vp mukaan (s. 106) esimerkiksi sähköpostin lähettämisen yhteydessä tapahtuva tietokonepäätteen näppäimistön käytön tekninen tarkkailu kuuluu teknisen kuuntelun määritelmän piiriin. Tällainen tarkkailu toteutetaan tietoverkon ylitse tarkoitusta varten luotujen tietokoneohjelmien avulla.  

Sekä voimassa olevan poliisilain 5 luvun kuin myös ehdotettavan 5 a luvun mukaista teknistä kuuntelua koskevien säännösten mukaan teknistä kuuntelua ei saa kohdistaa vakituiseen asumiseen käytettävässä tilassa olevaan henkilöön. Tämä rajaus tekee hallituksen esityksessä HE 224/2010 vp tarkoitetusta teknisen tarkkailun toteuttamistavasta valiokunnan saaman selvityksen mukaan käytännössä hyödyntämiskelvottoman, sillä tiedonhankinnan kohteena olevaa laitetta käyttävä henkilö voi milloin hyvänsä välttää kuuntelun siirtymällä pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan. Koska hallituksen esityksessä HE 224/2010 vp tarkoitettu tekninen tarkkailu tapahtuu tietoverkon ylitse, ei toimivaltuutta käyttävä viranomainen yleensä edes voi tietää, millaisessa tilassa tai paikassa tiedonhankinnan kohteena olevaa laitetta kullakin hetkellä käytetään.  

Edellä todetusti poliisilain 5 luvun 23 §:n 2 momentin säännöksen tarkoituksena on ollut tarkoitus muodostaa rajapinta teknisen laitetarkkailun sekä telekuuntelun ja televalvonnan välille. Telekuuntelun ja televalvonnan käytön edellytysharkintaan ei nykyisinkään vaikuta se, millaisessa tilassa tai paikassa telepäätelaitetta tai -osoitetta käytetään, koska kyseisillä toimivaltuuksilla ei puututa kotirauhan suojaan, vaan luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan. Hallintovaliokunta toteaa, että myöskään tietoverkon ylitse tapahtuvassa teknisessä tarkkailussa ei puututa kotirauhan suojaan, koska toiminnalla ei hankita tietoa siitä tilasta, jossa tiedonhankinnan kohteena oleva laite sijaitsee, vaan yksinomaan laitteen käytöstä ja sisällöstä. Tästä johtuen on selvää, ettei toimivaltuuden käytön sallittavuuden tule perustua siihen, ovatko laite ja sitä käyttävä henkilö pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävässä tilassa vai eivätkö ole. 

Sotilastiedustelua ja siviilitiedustelua koskevien säännösten on tarkoituksenmukaista olla keskenään yhteen sovitettuja, koska kyse on samojen menetelmien käyttämisestä ja samasta toiminnasta huolimatta sotilas- ja siviilitiedustelun kohteiden erilaisuudesta. Ehdotetun sotilastiedustelulain 30 §:n 2 momentin mukaan teknisellä laitetarkkailulla ei saa hankkia tietoa "välitettävänä olevasta" 32 §:ssä tarkoitetusta viestistä tai sen tunnistamistiedoista. Sotilastiedustelulaissa ehdotetusta säännöksestä seuraa, että säännöksessä tarkoitettuun laitteeseen ja sen käyttöön kohdistuva tekninen tarkkailu aina tulee toteutettavaksi teknisen laitetarkkailun toimivaltuutta käyttäen. Poliisilain 5 luvussa ja ehdotetussa 5 a luvussa tehdyistä sääntelyratkaisuista puolestaan seuraa, että laitteeseen ja käyttöön kohdistuva tekninen tarkkailu tulee toteutettavaksi osin teknisen laitetarkkailun, osin teknisen kuuntelun toimivaltuutta käyttäen. Hallintovaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että teknisestä laitetarkkailusta päättää, mahdollisia kiiretilanteita lukuun ottamatta, tuomioistuin, kun taas teknisestä kuuntelusta yleensä päättää toimivaltuutta käyttävä viranomainen. Sotilastiedustelulain sisältämää ratkaisua on hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan pidettävä oikeusturvanäkökohdat paremmin huomioon ottavana. 

Hallintovaliokunta ehdottaa hallituksen esitykseen sisältymättömän poliisilain 5 luvun 23 §:n 2 momentin muuttamista ehdotetun sotilastiedustelulain 30 §:n sanamuotoa vastaavaksi siten, ettei teknisellä laitetarkkailulla saa hankkia tietoa välitettävänä olevan viestin sisällöstä. Pykälämuutosten myötä säännös siirtyy säädettävän sotilastiedustelulain 32 §:ksi.  

5 a luku

Hallituksen esityksessä poliisilain 5 a luvun 1 § sisältää säännöksen, jonka mukaan 5 a luvussa säädetään 1) suojelupoliisin suorittamasta tiedonhankinnasta ja 2) tiedon hyödyntämisestä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi, 3) ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tukemiseksi ja 4) muiden viranomaisten lakisääteisiä kansalliseen turvallisuuteen liittyviä tehtäviä varten (siviilitiedustelu). 

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, ettei soveltamisalasäännöksessä ole mainintaa siitä, että tiedustelun kohteena voivat olla vain tilanteet, joissa on kyse vain vakavista uhkista. Säännöstä on asianmukaista täsmentää jo yksinomaan perustuslain 10 §:n 4 momentin sanamuodon johdosta. 

Hallintovaliokunta toteaa, että perustuslain 10 §:n 4 momentissa säädetään siitä, että lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen tiedon hankkimiseksi muun muassa sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. 

Käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee, että kansallisen turvallisuuden suojaaminen on käsitteenä laajempi kuin säädettävään siviilitiedustelulakiin pohjautuva suojelupoliisin tiedustelumenetelmien käyttämisen perusteena oleva toiminta, joka potentiaalisesti muodostaa uhkan kansalliselle turvallisuudelle. Hallituksen esitykseen sisältyvän 3. lakiehdotuksen 10 §:ssä ehdotetaan lakiin poliisin hallinnosta suojelupoliisin tehtäviin nimenomaisella maininnalla lisättäväksi tiedon hankkiminen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Asiallisesti kansallisen turvallisuuden suojaamisen tehtävä on hallintovaliokunnan käsityksen mukaan jo aiemmin kuulunut suojelupoliisin tehtäviin, vaikka sitä ei ole nimenomaisesti mainittu laissa (ks. myös poliisilain 1 luvun 1 §; poliisin tehtävät). Kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi tiedustelullisin keinoin ei myöskään ole ollut erityisiä toimivaltuuksia. Nykyisin tiedustelutietoa kansallisen turvallisuuden ylläpitämiseksi saadaan keskeisesti niin sanotuista avoimista lähteistä. Tiedonhankinnaksi voidaan laajassa merkityksessä käsittää esimerkiksi vihjepuhelimen tai vihjesähköpostin ylläpitäminen. Nämä keinot eivät edellytä sellaisen siviilitiedustelun kohteena olevan toiminnan osoittamista, joka muodostaa vakavan uhkan kansalliselle turvallisuudelle, ja että jonkun tietyn tiedustelumenetelmän käyttö on uhkan torjumiseksi välttämätöntä. Kyse on täysin normaalista poliisitoiminnasta. Lainsäädännön tehtäväsääntely luonnollisesti rajaa suojelupoliisin asiallista toimivaltaa, eikä esimerkiksi vihjepuhelinta voi hyödyntää asiallisen toimivallan ulkopuolisessa asiassa.  

Lakiehdotuksen yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee, että kansallisen turvallisuuden suojaaminen käsittää suojelupoliisille säädettävien tiedustelutoimivaltuuksien lisäksi myös toimivaltuuksilla saadun tiedon riittävän tehokkaan hyödyntämisen. Tällä tarkoitetaan ainakin sitä, että varmistetaan valtion ylimmän johdon päätöksenteon perustuminen oikeaan, ajantasaiseen ja luotettavaan tietoon sekä mahdollistetaan muiden toimivaltaisten viranomaisten ryhtyminen uhkien torjuntaan. Muilla toimivaltaisilla viranomaisilla tarkoitetaan tässä yhteydessä etenkin operatiivisia poliisiviranomaisia eli keskusrikospoliisia ja paikallispoliisia sekä Rajavartiolaitosta ja Tullia. Valiokunta pitää välttämättömänä, että tiedustelutoimintavaltuuksia voidaan säädettävän lainsäädännön estämättä hyödyntää muun muassa niin, että kyetään varmistamaan valtion ylimmän johdon päätöksenteon perustuminen oikeaan, ajantasaiseen ja luotettavaan tietoon.  

Poliisin tehtävät määritellään poliisilain 1 luvun 1 §:ssä, josta ilmenee muun muassa, että poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden yllä pitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Tämä säännös muodostaa tehtäväkokonaisuuden, johon valiokunnan mielestä sisältyy jo nykyään kansallisen turvallisuuden suojaamisen osana poliisille sisäisen turvallisuuden viranomaisena kuuluvaa tehtäväkenttää. Poliisiorganisaatiokokonaisuuden sisälle on tämän yleisemmän säännöksen pohjalta luotu tarkempi säännösperusteinen tehtäväjako. Nyt käsiteltävänä olevassa lainsäädännössä suojelupoliisille säädetään velvoite ja toimivaltuudet siviilitiedustelun avulla kansallisen turvallisuuden suojaamiseen säännöksistä tarkemmin ilmenevällä tavalla. 

Suojelupoliisin rooli muuttuu uudistuksen myötä poliisiorganisaationa entistä tiedustelullisemmaksi. On asianmukaista, että suojelupoliisin tehtäviin sisältyy myös vastaisuudessa poliisilain 5 lukuun perustuvia rikosten ennalta estämiseen kuuluvia tehtäviä. Tältäkään osin suojelupoliisi ei toimi vastaisuudessa varsinaisena operatiivisena toimijana, vaan lähinnä muun poliisin asiantuntijatukena.  

Hallintovaliokunta toteaa, että suojelupoliisin harjoittama tiedustelutoiminta on nimenomaan ennalta estävää toimintaa. Se ajoittuu lähtökohtaisesti ajallisesti ennen kuin poliisilain 5 luvussa säädettyjä ennalta estämiseen liittyviä rikostorjuntatoimivaltuuksia voidaan käyttää. Jos terroriteko onnistutaan tekemään tai tietojärjestelmiin perustuva pankkijärjestelmä tekemään vähintäänkin väliaikaisesti käyttökelvottomaksi esimerkiksi siten, etteivät kansalaiset tiedä varojaan tai velkojaan, on ennalta estämisessä epäonnistuttu, mikä voi johtua esimerkiksi lainsäädännöstä.  

Poliisilain 5 a luvun 1 §:n soveltamisalasäännös määrittelee yleisellä tasolla suojelupoliisin asiallisen toimivallan kuvaamalla, missä tarkoituksessa tiedustelumenetelmistä ja niiden käytöstä laissa säädetään, mutta se ei perusta suojelupoliisille toimivaltaa käyttää tiedustelutoimivaltuuksia eikä puuttua viestin salaisuuden suojaan. Suojelupoliisi ei näin ollen voi pelkästään soveltamissäännöksen perusteella puuttua ihmisten lailla suojattuihin oikeuksiin. Silloin, kun poliisi puuttuu henkilön oikeuspiiriin, tulee toimivallan aina perustua nimenomaiseen toimivaltasäännökseen. Hallintovaliokunta toteaa, että soveltamissäännös itsessään osoittaa lähinnä sen, että suojelupoliisi on yksinomainen laissa tarkoitettu siviilitiedusteluviranomainen ja että sen tehtävälle on lainmukainen ja yhteiskunnallisesti hyväksytty perusta. Lakiehdotuksen muista säännöksistä ilmenee, että laissa tarkoitetun siviilitiedustelun kohteena voivat olla vain tilanteet, joissa on kyse vakavista uhkista (ks. jäljempänä esim. 3 § siviilitiedustelun kohteet, kuten terrorismi; 4 § tiedustelumenetelmien käytön edellytykset, vakavasti kansallista turvallisuutta uhkaava toiminta). 

Pykälässä säädetään eri tiedustelumenetelmistä, joita suojelupoliisi saa käyttää siviilitiedustelussa. Pykälän 1 momentissa luetellaan ne tiedustelumenetelmät, jotka määritelmällisesti pääosin vastaavat poliisilain 5 luvussa säädettyjä salaisia tiedonhankintakeinoja ja joiden käyttöedellytyksistä siviilitiedustelussa säädetään poliisilain 5 a luvussa. Koska lain 5 luvussa säädetään salassa käytettävien tiedonhankintakeinojen määritelmistä, määritelmäsäännöksiä ei hallituksen esityksessä ehdoteta toistettavaksi 5 a luvussa. Mainitussa poliisilain 5 a luvussa säädetään lähinnä kyseisten toimivaltuuksien käyttöedellytyksistä ja tiedustelumenetelmiä koskevasta päätöksentekomenettelystä siviilitiedustelussa.  

Lakiehdotuksen 2 §:n 2 momentin mukaan tiedustelumenetelmiä ovat myös poliisilain 5 a luvussa säädettäväksi ehdotetut kokonaan uudet toimivaltuudet, joita ovat paikkatiedustelu, jäljentäminen, lähetyksen pysäyttäminen jäljentämistä varten ja tietojen saanti yksityiseltä yhteisöltä. Kyseisille toimivaltuuksille ei ole vastinetta poliisilain 5 luvussa, minkä vuoksi ne ehdotetaan määriteltäviksi tiedustelumenetelmiksi siviilitiedustelussa poliisilain 5 a luvussa. Uusiin toimivaltuuksiin kuuluu myös 2. lakiehdotuksessa määriteltävä tietoliikennetiedustelu. 

Valiokunta ehdottaa jäljempänä poliisilain 5 a luvun 33 §:ää muutettavaksi siten, että pykälässä säädetään jäljentämisestä ja lähetyksen jäljentämisestä. Valiokunta toteaa lisäksi, että poliisilain 5 a luvun 50 §:ssä tarkoitetussa tietojen saannissa yksityiseltä yhteisöltä on kyse vastaavanlaisesta toimivaltuudesta kuin voimassaolevan poliisilain 4 luvun 3 §:ssä tietojen saannista yksityiseltä yhteisöltä ja henkilöltä säädetään. Kyse ei ole salassa suoritettavasta tiedonhankinnasta, vaan poliisin yleisluonteisesta oikeudesta tietojen saantiin. Tietojensaantioikeutta ei jo pelkästään toimivaltuuden luonteen johdosta voida pitää tiedustelumenetelmänä. Tätä näkökohtaa perustelee myös se, että tietojen saantia koskevan poliisilain 5 a luvun 50 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi saatavien tietojen itsenäisistä käyttöedellytyksistä suhteessa tiedustelumenetelmien yleisiin käyttöedellytyksiin nähden.  

Hallintovaliokunta ehdottaa 33 §:ään jäljempänä ehdottamiensa muutosten johdosta 2 §:n 2 momentissa ilmaisun jäljentäminen muuttamista muotoon jäljentäminen ja lähetyksen jäljentäminen. Lisäksi valiokunta ehdottaa edellä kerrotun perusteella 2 §:n 2 ja 3 momentista poistettavaksi säännöksen tietojen saannista tiedustelumenetelmänä yksityiseltä yhteisöltä. 

Pykälässä säädetään niistä siviilitiedustelun kohteista, joista voidaan hankkia tiedustelutietoa siviilitiedustelulain nojalla. Pykälä sisältää tyhjentävän luettelon siviilitiedustelun kohteista. Tiedustelumenetelmiä saadaan 3 §:n nojalla käyttää esimerkiksi tiedustelutiedon hankkimiseksi terrorismista, vieraan valtion Suomeen kohdistamasta laittomasta tiedustelusta, joukkotuhoaseista tai tiedon hankkimiseksi toiminnasta, joka uhkaa suuren ihmismäärän henkeä tai terveyttä taikka yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Vastaava luettelo sisältyy ehdotetun tietoliikennetiedustelulain 3 §:ään. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, että lähtökohdiltaan luettelon sisältämiä kohteita voidaan perustuslakivaliokunnan mielestä pitää vakavia uhkia muodostavina. Ehdotettua sääntelyä on kuitenkin arvioitava nimenomaisesti siitä näkökulmasta, että lailla tulee säätää tyhjentävästi tiedustelutoimivaltuuksien kohdentumisesta, kansallisen turvallisuuden käsitettä tulee tulkita suppeasti ja uhkan vakavuusaste tulee asettaa korkealle (PeVM 4/2018 vp, s. 8—9). Lisäksi valiokunta on korostanut perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten merkitystä perustuslain 10 §:n 4 momentin uutta rajoitusperustetta tulkittaessa (PeVM 4/2018 vp, s. 8). Näistä valtiosääntöisen arvion perusteista seuraa perustuslakivaliokunnan mukaan, että siviilitiedustelun kohteiden tarkkarajaisuuteen ja täsmällisyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. 

Ehdotetut säännökset eivät ole täysin ongelmattomia perustuslakivaliokunnan painottamien vaatimusten kannalta. Säännöksen 5 ja 10 kohdassa mainitaan sinänsä uhka, mutta ilman vakavuutta koskevaa kvalifikaatiota. Perustuslakivaliokunnan mielestä kohtia on täsmennettävä ja edellytettävä mainitun uhan vakavuutta. Tältä osin hallintovaliokunta toteaa, että poliisilain 5 a luvun 4 §:n 1 momentin nojalla tiedustelumenetelmien käytön edellytyksenä on kaikissa tapauksissa se seikka, että siviilitiedustelun kohteena oleva toiminta vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Säännös kytkee näin ollen vakavuusedellytyksen jokaiseen siviilitiedustelun 3 §:ssä lueteltuun kohteeseen. Hallintovaliokunta ei tästä huolimatta näe estettä sille, että sääntelyä täydennetään perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitetyllä tavalla. Samalla hallintovaliokunta kiinnittää huomiota siihen, ettei perustuslakivaliokunta ole kiinnittänyt tarkkarajaisuuden ja täsmällisyyden kannalta huomiota myös lakiehdotuksen 6 ja 9 kohtiin, joissa on ilmaistu säännöksen 5 ja 10 kohtaa vastaavasti uhka, mutta ilman vakavuutta koskevaa kvalifikaatiota. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa omalta osaltaan, että 6 ja 9 kohdissa on itsessään kysymys sellaisesta uhkaavasta toiminnasta, ettei kohtiin ole enää perusteltua lisätä vakavuuselementtiä. 

Hallintovaliokunnan tulee perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan myös huolehtia sääntelyn symmetrisyydestä: 5 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä uhkaavasta toiminnasta ja 11 kohdassa pelkästään yhteiskuntajärjestystä uhkaavasta toiminnasta. 

Säännösteknisenä huomiona perustuslakivaliokunta kiinnittää hallintovaliokunnan huomiota siihen, että poliisilain 5 a luvun 3 §:n (ja tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 3 §:n) alussa oleva verbi "saadaan hankkia" ei ole onnistunut, koska se viittaa tiedustelumenetelmien käytön edellytyksiin, joista säädetään poliisilain 5 a luvun 4 §:ssä (ja tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 4 §:ssä). Perustuslakivaliokunnan mielestä olisi parempi, että ensiksi mainituissa lainkohdissa todettaisiin, että siviilitiedustelun kohteena ovat siinä lueteltavat toiminnat, ja edellytyksiä koskevissa säännöksissä säädettäisiin tyhjentävästi tiedustelumenetelmien käytön yleisistä edellytyksistä. 

Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta sääntelyn tarkkarajaisuuden, täsmällisyyden ja symmetrian vaatimusten sekä pykälän säädösteknisen kirjoittamistavan huomioon ottamiseksi poliisilain 5 a luvun 3 §:n hyväksymistä näin kuuluvana: 

Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 4 §:ssä säädetään tiedustelumenetelmien käytön edellytyksistä. Pykälän 1 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käytön yleisenä edellytyksenä siviilitiedustelussa on, että sillä voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoja sellaisesta siviilitiedustelun kohteena olevasta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta.  

Siviilitiedustelussa käytettäviä tiedustelumenetelmiä koskeva sääntely ehdotetussa poliisilain 5 a luvussa sisältää pääasiassa vain säännökset tiedustelumenetelmiä koskevasta päätöksenteosta, koska 5 a luvussa on pääosin kysymys poliisilain 5 luvussa tarkoitettujen keinojen tiedusteluperusteisista käyttöedellytyksistä ja lain 5 luku jo sisältää mainittujen keinojen määritelmäsäännökset (esim. HE 202/2017 vp, s. 116). Tämä myös tarkoittaa sitä, että mainituille tiedustelumenetelmille asetettavat erityiset käyttöedellytykset käytännössä jäävät hallituksen esityksessä ehdotetun poliisilain 5 a luvun 4 §:n 2 momentin sääntelyn varaan. 

Ne tiedustelutoimivaltuudet, joilla voidaan esityksen perustelujen mukaan syvimmin puuttua luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan, on mainittu 5 a luvun 4 §:n 2 momentissa. Niiden osalta edellytyksenä on lakiehdotuksen mukaan, että niillä voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi 1 momentissa tarkoitetusta toiminnasta. Säännöksessä ei mainita televalvontaa tai tukiasematietojen hankkimista. Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota ensinnäkin siihen, että sotilastiedustelulakiehdotuksen 11 §:n 2 momentin vastaavan kaltainen säännös sisältää myös televalvonnan. Toiseksi perustuslakivaliokunta huomauttaa, että näin säädettäessä toimivaltuuksien käytön kynnys jää vain 4 §:n 1 momentin verrattain yleisluonteisen sääntelyn varaan. Hallintovaliokunnan tulee harkita perustuslain 10 §:stä johtuvista syistä mainittujen televalvontaa ja tukiasematietojen hankkimista koskevien toimivaltuuksien lisäämistä 4 §:n 2 momenttiin. 

Perustuslakivaliokunta on korostanut painokkaasti (PeVM 4/2018 vp, s. 8—9) perustuslain säännöksen 10 §:n 4 momentin välttämättömyysedellytystä. Valiokunta on todennut, että luottamuksellisen viestin salaisuuteen kohdistunut rajoitus on sallittu vain, jos tiedonhankinta ei ole mahdollista vähemmän puuttuvin keinoin. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan tästä seuraa, että tiedustelutoiminnan edellytykseksi tulee yleisesti asettaa välttämättömyyttä koskeva edellytys. Tällaisen lisäyksen tekeminen poliisilain 5 a luvun 4 §:ään (ja tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 4 §:ään) on edellytyksenä lain käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Välttämättömyyden asettaminen tiedustelumenetelmien käytön yleiseksi edellytykseksi ilmentää perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan tiedustelutoimivaltuuksien käytön oikeasuhtaisuudelle asetettuja vaatimuksia ja rikosepäilystä irtautunutta luonnetta.  

Jotta tiedustelumenetelmien käytölle asetettavat edellytykset ilmentäisivät paremmin tiedustelumenetelmien salaisista tiedonhankintakeinoista ja salaisista pakkokeinoista eroavaa luonnetta, perustuslakivaliokunta katsoo, että poliisilain 5 a luvun 4 §:n 1 momenttia tulee täsmentää myös koskemaan siviilitiedustelun kohteeseen liittyviä tärkeitä tietoja. 

Säätämisjärjestykseen liittyvän ja säätämisjärjestykseen liittymättömän "tärkeitä tietoja" koskevan perustuslakivaliokunnan lausunnon huomioon ottamiseksi hallintovaliokunta ehdottaa poliisilain 5 a luvun 4 §:n 1 momentin hyväksymistä seuraavasti: 

Lakiehdotuksen 5 a luvun 31 §:n mukaan suojelupoliisilla on oikeus siviilitiedustelussa jäljentää kirje tai muu lähetys ennen sen saapumista vastaanottajalle. Hallituksen esityksessä lähetyksen jäljentämiselle ei aseteta poliisilain 5 a luvussa muita edellytyksiä kuin se poliisilain 5 a luvun 4 §:n 1 momentin mukainen yleinen edellytys, että tiedustelumenetelmällä voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoja sellaisesta siviilitiedustelun kohteena olevasta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Edellytys lähetyksen jäljentämiselle on perustuslain 10 §:n luottamuksellisen viestin salaisuuden rajoittamiseen liittyvän välttämättömyysedellytyksen kannalta puutteellinen. Edellytyksiä toimivaltuuden käyttämiselle on siten perustuslakivaliokunnan mukaan täsmennettävä, mikä voidaan toteuttaa myös lakiin lisättävällä yleissäännöksellä toimivaltuuksien käytön välttämättömyydestä. Hallintovaliokunta on ottanut jäljentämistä koskevan perustuslakivaliokunnan säätämisjärjestystä koskevan valtiosääntöisen huomautuksen huomioon edellä ilmenevässä ehdotuksessaan lakiehdotuksen 4 §:n 1 momentiksi. 

Hallintovaliokunnan 4 §:n 1 momenttiin ehdottamat "välttämättömyys"-edellytys ja sen kytkeminen "tärkeiden tietojen saamiseen" siviilitiedustelujen kohteena olevasta toiminnasta kattaa pääosan 4 §:n 2 momentin tiedustelumenetelmiä koskevista erityisistä edellytyksistä, minkä vuoksi valiokunta ehdottaa tämän osan poistamista 2 momentista. Näin ollen myös edellä mainittujen televalvonnan ja tukiasematietojen hankkimisen edellytyksenä ovat välttämättömyys ja tärkeiden tietojen saaminen 4 §:n 1 momentin nojalla. Pykälän 2 momenttiin jää jäljelle edellä lausutun johdosta ainoastaan peitetoimintaa koskeva hallituksen esityksen 3. virke, jonka mukaan peitetoiminnan käyttäminen edellyttää lisäksi, että tiedonhankintaa on toiminnan suunnitelmallisuuden, järjestäytyneisyyden tai ammattimaisuuden taikka ennakoitavissa olevan jatkuvuuden tai toistuvuuden vuoksi pidettävä tarpeellisena.  

Lakiehdotuksen 5 a luvun 4 §:n 3 momentissa säädetään matalammasta tiedustelumenetelmien käyttökynnyksestä niissä tapauksissa, joissa tiedustelumenetelmän käyttö kohdistetaan valtiolliseen toimijaan tai siihen rinnastuvaan tahoon. Perustelujen mukaan luottamuksellisen viestin suojaan puuttuvan tiedustelumenetelmän kohdalla tämä tarkoittaa, että esimerkiksi telekuuntelun käyttö pystyttäisiin kohdistamaan kahden valtiollisen toimijan väliseen viestintään, joka ei nauti perustuslaissa säädettyä luottamuksellisen viestin suojaa (ks. esim. PeVM 4/2018 vp, s. 7). Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi, jos viestintä tapahtuu viranomaisverkossa. Hallintovaliokunta toteaa, että valtiollisen toimijan ja siihen rinnastuvan toimijan kohdalla ei ole tarvetta tiukentaa tiedustelumenetelmän käytön edellytyksiä siitä, mitä hallituksen esityksen 1 momentissa ehdotetaan. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että pykälän 3 momentissa valtiolliseen toimijaan kohdistettavan tiedustelumenetelmän käytön tulee olla tarpeen tietojen saamiseksi sellaisesta siviilitiedustelun kohteena olevasta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Valiokunta ehdottaa 4 §:n 1 momenttiin ehdottamiensa muutosten vuoksi 4 §:n 3 momentin kirjoitustavan muuttamista, jotta momentin sisältö ei muutu hallituksen esityksessä ehdotetusta. 

Hallituksen esityksessä poliisilain 5 a luvun 4 §:n 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että tiedustelumenetelmää ei saa kohdistaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Peitetoiminta ja valeosto ovat kuitenkin asunnossa sallittuja, jos sisäänkäynti tai oleskelu tapahtuu asuntoa käyttävän aktiivisella myötävaikutuksella. Perustuslakivaliokunta tarkastelee lausunnossaan muun muassa suostumuksen käyttämistä perusoikeuksiin puuttumisen perusteena yleisesti ja erityisesti tilanteessa, jossa perusoikeussäännökseen liittyy ns. kvalifioitu lakivaraus, kuten kotirauhan suojassa. Perustuslakivaliokunta päätyy siihen lopputulemaan, että poliisilain 5 a luvun 4 §:n 4 momentin sääntely peitetoiminnan ja valeoston sallimisesta asunnossa on ristiriidassa perustuslain 10 §:n kanssa. Sääntely on sen vuoksi poistettava lakiehdotuksesta. Koska lakiehdotuksessa säädetään toimivaltuuskohtaisesti vakituiseen asumiseen käytettävän tilan rajaamisesta toimivaltuuden ulkopuolelle, on sääntelyä myös täydennettävä rajaamalla pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat valtuuksien ulkopuolelle nimenomaisella lakiin otettavalla maininnalla. Tällaiset muutokset ovat edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.  

Hallintovaliokunta on ottanut perustuslakivaliokunnan lausunnon huomioon ehdottamalla 4 §:n 4 momenttiin säännöstä, jossa nimenomaisesti kielletään tiedustelumenetelmän kohdistaminen pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan. Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa vastaavan muutoksen tekemistä poliisilain 5 a luvun 26 §:ään ja 27 §:n 1 momenttiin.  

Hallintovaliokunta viittaa asetuksenantovaltuuksien osalta edellä tämän mietinnön yleisperusteluissa lausuttuun. Poliisilain 5 a luvun 62 §:ssä ehdotetaan hallituksen esityksessä säädettävän asioista, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella tai sisäministeriön asetuksella. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että asetuksenantovaltuussäännökset on asianmukaista sijoittaa lain asianomaisen perussäännöksen yhteyteen. 

Perustuslakivaliokunnan kannanottoon viitaten hallintovaliokunta ehdottaa tiedustelumenetelmien käytön yleisiä edellytyksiä koskevaan 4 §:ään lisättäväksi uuden 6 momentin, jonka mukaan tiedustelumenetelmien käytön järjestämisestä voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä esimerkiksi suojelupoliisin peitetoiminnan ja valeoston teknisluonteisesta järjestämisestä tai siitä, kuka päättää tiedusteluvalvontavaltuutetulle tehtävien ilmoitusten toimittamisesta ja toimittajasta. Vastaavanlainen asetuksenantovaltuus on voimassa olevissa poliisilain 5 luvun 65 §:ssä ja pakkokeinolain 10 luvun 66 §:ssä. 

Voimassa olevan poliisilain 5 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan poliisille voidaan antaa lupa luvun 8 §:n 2 momentissa tarkoitetun rikoksen estämiseksi (televalvonnan perusterikokset) merkityksellisten tukiasematietojen hankkimiseen. Tukiasematietojen hankkimista salaisena tiedonhankintakeinona koskee poliisilain 5 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu yleinen edellytys, jonka mukaan sillä voidaan olettaa saatavan rikoksen estämiseksi tai paljastamiseksi taikka vaaran torjumiseksi tietoja. 

Poliisilain 5 a luvussa säädetään eri tiedustelumenetelmiä koskevasta päätöksenteosta. Tiedonhankintamenetelmänä tukiasematietojen hankkimiselle ei ehdotetussa poliisilain 5 a luvun 8 §:ssä aseteta erityisiä edellytyksiä. Sitä koskee vain ehdotetun luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu yleinen edellytys, että "sillä voidaan olettaa saatavan tietoja sellaisesta siviilitiedustelun kohteena olevasta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta". Perustuslakivaliokunta arvioi lausunnossaan, että käytännössä tiedustelumenetelmänä käytettävää tukiasematietojen hankkimista voitaisiin näin ilmeisesti käyttää kaiken mahdollisen tukiasematiedon hankkimiseen. Sääntelyä on tältä osin syytä täsmentää siten, että se rajataan koskemaan tiedustelutehtävän toteuttamisen kannalta merkittäviä tai erittäin merkittäviä tietoja. 

Hallintovaliokunta viittaa edellä 5 a luvun 4 §:n 1 momenttiin ehdottamiinsa kaikkia tiedustelumenetelmiä koskeviin sääntelyn tiukennuksiin ja katsoo, että perustuslakivaliokunnan lausunto on 4 §:n 1 momentissa otettu asianmukaisesti huomioon.  

Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 8 §:n 2 momentin mukaan lupa tukiasematietojen hankkimiseen voidaan antaa tietyksi ajanjaksoksi, mutta enimmäiskestoa ei määritellä laissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin tiedustelumenetelmien suhteen käytännössään edellyttänyt menetelmien käytön ajallista rajoittamista (ks. esim. Centrum för Rättvisa v. Ruotsi, 19.6.2018, 103 kohta). Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, että sääntelyä tulee perustuslain 10 §:stä johtuvista syistä täsmentää siten, että siinä säädetään toimivaltuuden enimmäiskestosta. Tällainen muutos on edellytys 1. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnon huomioon ottamiseksi mainitussa 5 a luvun 8 §:n 2 momentissa säädettäväksi, että lupa tukiasematietojen hankkimiseen voidaan antaa ja päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Jos lupa tai päätös koskee luvan antamista tai päätöksen tekemistä edeltänyttä määrättyä aikaa, voi se olla kuutta kuukautta pidempi. Valiokunnan ehdottamassa muotoilussa on otettu huomioon, että tukiasematietojen hankkiminen voi kohdistua myös menneeseen aikaan ja silloin kuutta kuukautta pidempään ajanjaksoon.  

Hallintovaliokunta ehdottaa poliisilain 5 a luvun 8 §:n 2 momentin hyväksymistä seuraavasti: 

Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 9 §:ssä tarkoitettu suunnitelmallinen tarkkailu, 10 §:ssä tarkoitettu peitelty tiedonhankinta, 11 §:ssä tarkoitettu tekninen kuuntelu ja 12 §:ssä tarkoitettu tekninen katselu voidaan tiedustelumenetelminä kohdistaa myös henkilöryhmään. Lisäksi luvun 17 ja 18 §:n mukaisesti peitetoiminta siviilitiedustelussa voidaan kohdentaa henkilöryhmään riittävästi yksilöitynä. Säännöksissä ei määritellä, mitä niissä henkilöryhmällä tarkoitetaan tai mitä edellytyksiä henkilöryhmälle asetetaan. Esityksen perustelujen mukaan (s. 186) henkilöryhmään tulisi kuulua vähintään kolme henkilöä ja kyseisten henkilöiden tulisi muodostaa tietyn ajan koossa pysyvä ja rakenteeltaan jäsentynyt yhteenliittymä, joka toimii yhteistuumin tai heillä on ainakin yhteinen tavoite. Esityksen perusteluista käy lisäksi ilmi, että poliisilain 1 luvun 4 §:ssä tarkoitetun vähimmän haitan periaatteen mukaisesti tiedustelumenetelmän käyttö tulisi ensisijaisesti kohdistaa tiettyyn henkilöön. Tarkoitus näin vaikuttaa olevan, että henkilöryhmään kohdistettu tiedustelumenetelmän käyttäminen olisi toissijaista suhteessa henkilöön kohdistettavaan menetelmän käyttämiseen. 

Perustuslakivaliokunta katsoo, että laissa on syytä täsmällisemmin määritellä, mitä siinä henkilöryhmällä tarkoitetaan ja mitä edellytyksiä useamman henkilön pitämiselle henkilöryhmänä asetetaan. Esityksen perusteluissa mainitut edellytykset muistuttavat rikoslain 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuja järjestäytyneelle rikollisryhmälle asetettuja edellytyksiä. Poliisilain 5 a lukuun on tarkkarajaisuuden ja täsmällisyyden turvaamiseksi perusteltua sisällyttää vastaavan kaltainen henkilöryhmän määritelmä. 

Henkilöryhmään kohdistetun tiedustelutoiminnan perusteluissa esiintuotu toissijaisuus ei myöskään ilmene ehdotetusta lakitekstistä. Perustuslakivaliokunnan mukaan tiedon hankkimisessa tulee puuttua luottamuksellisen viestin suojaan mahdollisimman kohdennetusti ja rajoitetusti (PeVM 4/2018 vp, s. 8). Henkilöryhmään kohdistetun tiedustelutoiminnan toissijaisuuden nimenomainen mainitseminen asiaa koskevissa säännöksissä on tiedustelumenetelmän kohdentamisen turvaamiseksi asianmukaista. 

Hallintovaliokunta toteaa, että mahdollisuus kohdistaa tiedustelumenetelmä ryhmään henkilön sijasta liittyy vain tiettyihin tiedustelumenetelmiin. Näitä ovat suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen kuuntelu, tekninen katselu ja peitetoiminta. Kyseiset menetelmät ovat tyypillisesti sellaisia, että tiedonhankinnan kohteena ei ole välttämättä yksilö, vaan ryhmä henkilöitä taikka paikka, jossa kyseinen ryhmä oleskelee. Mahdollisuutta kohdistaa tiedonhankintaa ryhmään ei siten ole kaavailtu liitettäväksi esimerkiksi televalvontaan tai telekuunteluun.  

Hallituksen esityksessä tarvetta kohdistaa tiedonhankintaa ryhmään yksilön sijasta perustellaan sillä, että tiedustelussa käytettävien toimivaltuuksien käytön tarkoituksena voi olla esimerkiksi tiedonhankinta henkilöryhmän organisaatiosta, ryhmään kuuluvista henkilöistä ja henkilöryhmän aktiivisuudesta tietyillä alueilla sekä ryhmän toiminnan eri muodoista.  

Hallituksen esityksessä henkilöryhmää käsitellään suunnitelmallista tarkkailua koskevan 5 a luvun 9 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 202/2017 vp, s. 185—186): "Ollakseen henkilöryhmä tulisi siihen kuulua vähintään kolme henkilöä. Kyseisten henkilöiden tulisi muodostaa tietyn ajan koossa pysyvä ja rakenteeltaan jäsentynyt yhteenliittymä, joka toimii yhteistuumin tai heillä on ainakin yhteinen tavoite, kuten esimerkiksi vakavan pelon aiheuttaminen väestön keskuudessa tai tiedon hankkiminen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta päätöksenteosta. Henkilöryhmän toiminnassa kysymys on eräänlaisesta organisaatiokulttuurista, jota saattaa ilmentää havaittavissa olevat näkyvät rakenteet, kuten käskyvaltasuhteet henkilöryhmän jäsenten välillä, tietyt arvot ja normit sekä perusoletukset, kuten käsitykset ja uskomukset. Kuuluakseen henkilöryhmään tulee yksittäisen henkilön toimia henkilöryhmän tavoitteiden mukaisesti tai ainakin edesauttaa niiden saavuttamista olennaisella tavalla. Henkilöryhmän voisivat muodostaa esimerkiksi tietyn ulkomaisen tiedustelupalvelun tiedustelu-upseerit."  

"Vähimmän haitan periaatteen mukaisesti tulee toimivaltuuden käyttö ensisijaisesti kohdistaa tiettyyn henkilöön. Tiedustelutoiminnassa saattaa kuitenkin olla tarpeen selvittää keitä johonkin tiettyyn henkilöryhmään kuuluu tai voi olla tarpeen selvittää tietyn ryhmän esimerkiksi terroristiryhmän tai vieraan tiedustelupalvelun organisaation henkilöiden toimintaa tietyllä alueella. Silloin, kun tiedonhankinta kohdistuisi johonkin tiettyyn henkilöryhmään eikä se täsmentyisi Suomessa olevaan yksittäiseen tai yksittäisiin henkilöihin, niin 46 §:ssä tarkoitettua ilmoitusta ei olisi tarpeen tehdä. Jos tiedustelumenetelmän käyttö kohdistuisi johonkin tiettyyn Suomessa olevaan henkilöryhmään ja ryhmästä yksilöityisi henkilö, että hänen henkilöllisyytensä selviäisi, niin tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamiseen sovellettaisiin tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamista koskevaa 46 §:ää samalla tavoin kuin suunnitelmallinen tarkkailu olisi kohdistettu henkilöön."  

Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta poliisilain 5 a luvun 9 §:ään lisättäväksi uuden 4 momentin, joka sisältää henkilöryhmän määritelmän.  

Henkilöryhmällä tarkoitetaan valiokunnan ehdottamassa muodossa vähintään kolmen hengen muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää ja rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tai yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tiedustelumenetelmän kohdistamisesta toissijaisesti henkilöryhmään valiokunta ehdottaa säänneltäväksi 9 §:n 3 momentin 2 kohdassa siten, että lupapäätöksessä on mainittava tiedustelutoimenpiteen kohteena oleva henkilö tai, jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, henkilöryhmä riittävästi yksilöitynä.  

Poliisilain 5 a luvun 9 §:ssä tarkoitettu suunnitelmallinen tarkkailu, 10 §:ssä tarkoitettu peitelty tiedonhankinta, 11 §:ssä tarkoitettu tekninen kuuntelu ja 12 §:ssä tarkoitettu tekninen katselu voidaan kohdistaa myös henkilöryhmään. Lisäksi luvun 17 §:n ja 18 §:n mukaisesti peitetoiminta siviilitiedustelussa voitaisiin kohdentaa henkilöryhmään riittävästi yksilöitynä. Valiokunta ehdottaa jäljempänä mainittujen pykälien muuttamista tarpeellisilta osin edellä lausuttua vastaavasti. 

Hallintovaliokunta ehdottaa 10 §:n 2 momentin 3 kohdan muuttamista edellä ehdotettua 9 §:n 3 momentin 2 kohtaa vastaavasti siten, että lupapäätöksessä on mainittava tiedustelutoimenpiteen kohteena oleva henkilö tai, jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, henkilöryhmä riittävästi yksilöitynä. Valiokunnan ehdottama sanamuoto merkitsee henkilöryhmään kohdistettavan tiedustelutoiminnan toissijaisuuden nimenomaista mainitsemista asiaa koskevassa säännöksessä tiedustelumenetelmän kohdentamisen täsmentämiseksi. 

Hallituksen esityksen 11 §:n 1 momentin 1. virkkeen mukaan tuomioistuin päättää vapautensa menettäneen henkilön teknisestä kuuntelusta siviilitiedustelussa suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta. Vapautensa menettäneellä tarkoitetaan pykälässä esimerkiksi henkilöä, joka otetaan säilöön ulkomaalaislain (301/2004) 121 §:n nojalla. Vapautensa menettänyt henkilö on myös tutkintavankeudessa oleva tai vankeusvanki. Viranomaistilojen on katsottu nauttivan kotirauhan suojaa (HE 263/2004 vp, s. 117). Perusteena henkilön tarkkailuun voi olla esimerkiksi terrorismi. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, että pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitetut tilat on rajattava tiedusteluvaltuuksien ulkopuolelle. Tämän vuoksi hallintovaliokunta on ehdottanut poliisilain 5 a luvun 4 §:n 4 momentissa säädettäväksi, että tiedustelumenetelmää ei saa kohdistaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan.  

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan edellä mainitut viranomaistilat, kuten vankilan selli, eivät ole kuitenkaan samalla tavalla kotirauhan piirissä kuin pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat. 

Hallintovaliokunta ehdottaa 5 a luvun 11 §:n 1 momentin muuttamista niin, että tuomioistuimen päätöksellä on mahdollista kohdistaa teknistä kuuntelua tilaan, kun kuuntelu kohdistuu muuhun rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan tilaan kuin pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tällaisilla tiloilla tarkoitetaan lähtökohtaisesti esimerkiksi hotellihuoneita, telttoja, asuntovaunuja ja asukkaiden yksityis-aluetta olevia pihoja. Tekninen kuuntelu voi valiokunnan ehdottamassa muodossa tuomioistuimen päätöksellä kohdistua myös, esimerkiksi ulkomaalaislain nojalla säilössä olevan, vapautensa menettäneeseen henkilöön. 

Hallintovaliokunta ehdottaa lisäksi 11 §:n 4 momentin 2 kohtaan samanlaista muutosta kuin edellä 9 §:n 3 momentin 2 kohtaan.  

Hallituksen esityksen 12 §:n 1 momentin 1. virkkeen mukaan tuomioistuin päättää vapautensa menettäneen henkilön teknisestä katselusta siviilitiedustelussa suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, että pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitetut tilat on rajattava tiedusteluvaltuuksien ulkopuolelle. Tämän vuoksi hallintovaliokunta on ehdottanut poliisilain 5 a luvun 4 §:n 4 momentissa säädettäväksi, että tiedustelumenetelmää ei saa kohdistaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan.  

Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että ehdotettu sääntely poikkeaa voimassa olevan poliisilain 5 luvun 20 §:n sääntelystä. Kyseisen pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättää teknisestä katselusta pidättämiseen oikeutetun poliisimiehen vaatimuksesta, kun katselu kohdistuu rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan tilaan tai muuhun paikkaan taikka rikoksen johdosta vapautensa menettäneeseen henkilöön. Näin ollen ehdotetussa poliisilain 5 a luvun 12 §:ssä tuomioistuimen päätöksentekotoimivalta on suppeampi kuin voimassa olevan poliisilain 5 luvun 20 §:ssä. 

Lakivaliokunta lisäksi toteaa, että valtiosääntöoikeudellinen kotirauhan käsite ei välttämättä ole yhtenevä rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitetun kotirauhan suojaamia paikkoja koskevan määritelmäsäännöksen kanssa. 

Tämän vuoksi hallintovaliokunta ehdottaa edellä 5 a luvun 11 §:n kohdalla lausuttuun viitaten 5 a luvun 12 §:n 1 momentin muuttamista niin, että tuomioistuimen päätöksellä on mahdollista kohdistaa teknistä katselua, kun katselu kohdistuu muuhun rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan tilaan kuin pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan. Tekninen katselu voi tuomioistuimen päätöksellä valiokunnan ehdottamassa muodossa kohdistua myös vapautensa menettäneeseen henkilöön.  

Hallintovaliokunnan ehdottamassa muodossa lakivaliokunnan lausunto huomioon ottaen 5 a luvun 12 §:n 1 momentin ensimmäinen virke kuuluu seuraavasti: 

Lakiehdotuksen 16 §:n 1 momentin mukaan suojelupoliisin palveluksessa olevalla virkamiehellä on oikeus siviilitiedustelussa sijoittaa telekuunteluun, tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta, televalvontaan, tekniseen kuunteluun, tekniseen katseluun, tekniseen seurantaan ja tekniseen laitetarkkailuun käytettävä laite, menetelmä tai ohjelmisto toimenpiteen kohteena olevaan esineeseen, aineeseen, omaisuuteen, tilaan tai muuhun paikkaan tai tietojärjestelmään, jos tarkkailun toteuttaminen sitä edellyttää. Suojelupoliisin palveluksessa olevalla virkamiehellä on tällöin oikeus laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamiseksi, käyttöön ottamiseksi ja poistamiseksi salaa mennä edellä mainittuihin kohteisiin tai tietojärjestelmään ja kiertää, purkaa tai muulla vastaavalla tavalla tilapäisesti ohittaa kohteen tai tietojärjestelmän suojaus tai haitata sitä. 

Vastaava säännös on voimassa olevan poliisilain 5 luvun 26 §:n 1 momentissa. Erona on, että 5 a luvun 16 §:ssä ei käytetä poliisimiehen käsitettä, vaan puhutaan suojelupoliisin palveluksessa olevasta virkamiehestä. Tällä mahdollistetaan se, että asentamisessa ja poisottamisessa voidaan käyttää (apuna) myös muuta virkamiestä kuin poliisivirkamiestä. Teknisen kehityksen myötä tiedustelumenetelmien käyttäminen voi edellyttää laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamisessa ja poisottamisessa teknisen asiantuntijan käyttämistä. Esimerkiksi eräiden kohteiden tai tietojärjestelmien suojaus tulee voida tilapäisesti kiertää, purkaa tai ohittaa. 

Pykälän 2 momentin mukaan telekuunteluun, tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta, televalvontaan, tekniseen kuunteluun, tekniseen katseluun, tekniseen seurantaan ja tekniseen laitetarkkailuun käytettävän laitteen, menetelmän tai ohjelmiston saa asentaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan vain, jos tuomioistuin on antanut siihen luvan suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta.  

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, ettei säännösehdotuksessa toimenpiteen perusteena ole sellaisia seikkoja, joita voitaisiin pitää perustuslain 10 §:n 3 momentissa tarkoitettuna perusoikeuksien turvaamisena tai rikosten selvittämisenä. Pykälän 2 momentin sääntely on siten ristiriidassa perustuslain 10 §:n kanssa ja on sen vuoksi poistettava lakiehdotuksesta. Lisäksi pykälän 1 momenttia tulee täydentää maininnalla siitä, ettei asentamisoikeus koske pysyväisluonteiseen asumiseen käytettäviä tiloja. Tällaiset muutokset ovat edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta 5 a luvun 16 §:n 1 momentin loppuun lisättäväksi virkkeen, jossa säädetään, että laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen tai sen poisottaminen ei saa tapahtua pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävässä tilassa seuraavasti: 

Hallintovaliokunta toteaa, että säännöksen tarkoituksena on kieltää asennuksen tai poisottamisen suorittavaa suojelupoliisin virkamiestä menemästä pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan toimenpiteen suorittamiseksi.  

Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa 16 §:n 2 momentin poistamista lakiehdotuksesta. 

Hallintovaliokunta ehdottaa edellä 5 a luvun 9 §:n kohdalla lausuttuun viitaten myös lakiehdotuksen 5 a luvun 17 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettäväksi henkilöryhmään kohdistettavan tiedustelutoiminnan toissijaisuudesta samalla tavalla kuin 9 §:n 3 momentin 2 kohdassa. 

Hallintovaliokunta ehdottaa 18 §:n 3 momentin 5 kohdan muuttamista vastaavalla tavalla kuin 9 §:n 3 momentin 2 kohtaa. 

Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 26 §:n mukaan paikkatiedustelulla tarkoitetaan muussa kuin vakituiseen asumiseen käytettävässä paikassa tai sellaisessa paikassa, jossa tiedustelun kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11, 13, 14, 16, 20, 21 §:n tai 22 §:n 2 momentin mukaan on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta, toimitettavaa tiedustelua esineen, omaisuuden, asiakirjan, tiedon tai seikan löytämiseksi. Päätöksen paikkatiedustelusta tekee osassa tapauksista tuomioistuin, ja osassa taas suojelupoliisin päällikkö tai virkamies. 

Perustuslakivaliokunta toteaa, että ehdotettu sääntely eroaa kotietsintää koskevasta nykyisestä lainsäädännöstä, jonka mukaan kotietsintä on saatettavissa jälkikäteen tuomioistuimen arvioitavaksi. Korkein oikeus on laajentanut tämän jälkikontrollin myös paikanetsintään muualla kuin kotirauhan suojaamissa paikoissa (KKO 2017:40, tilitoimisto). Perustuslakivaliokunnan mielestä tuomioistuimen etukäteen antama lupa paikkatiedustelulle ei korvaa jälkikäteistä kontrollia, koska asianosainen tiedustelun kohde ei voi osallistua etukäteiseen päätöksentekoon. Perustuslakivaliokunnan mukaan jälkikontrollin säätäminen myös nyt kyseessä olevaan tilanteeseen on välttämätöntä. 

Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että siviilitiedustelussa tarkoitetussa paikkatiedustelussa ei ole kyse kotietsinnästä, koska pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävä tila rajataan edellä selvitetyllä tavalla kaikkien tiedustelumenetelmien soveltamisalan ulkopuolelle. Jälkikontrollin tarpeellisuutta arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon, että ehdotetusta paikkatiedustelusta päättää — pakkokeinolain mukaisesta kotietsinnästä poiketen — yleensä nimenomaan tuomioistuin, joka arvioi tiedustelumenetelmän käytön edellytykset jo ennakolta lupa-asian käsittelyn yhteydessä. Tämä poikkeaa kotietsinnän jälkikäteiskontrollista, jossa tuomioistuin arvioi kotietsinnän edellytyksiä ja kotietsinnässä noudatettua menettelyä jälkikäteen. Lisäksi on huomioitava, että tiedustelumenetelmää koskevan lupa-asian käsittelyyn on ehdotetun sääntelyn mukaan oikeus osallistua myös tiedusteluvalvontavaltuutetulla, ja valtuutetulla on oikeus myös ilmaista näkemyksensä hakemuksesta ennen kuin käräjäoikeus tekee päätöksensä. 

Lakivaliokunnan lausunnosta ilmenee myös erityisen merkityksellistä olevan lisäksi, että ehdotettuun paikkatiedusteluun kohdistuu nimenomaista jälkikäteiskontrollia tiedusteluvalvontavaltuutetun toiminnan muodossa. Jokainen tuomioistuimelle tehtävä tiedustelumenetelmää koskeva vaatimus ja tuomioistuimen päätös sekä tiedusteluviranomaisen tekemä päätös on ehdotuksen mukaan toimitettava tiedusteluvalvontavaltuutetulle tiedoksi, jolloin tiedusteluvalvontavaltuutettu voi reagoida niissä mahdollisesti oleviin lainvastaisuuksiin. Lisäksi tiedusteluvalvontavaltuutetulle voi tämän valvontavaltaan kuuluvassa asiassa kannella jokainen, joka katsoo, että tiedustelutoiminnassa on rikottu hänen oikeuksiaan tai menetelty muutoin lainvastaisesti. Edelleen tiedustelutoiminnan kohteena ollut tai henkilö, joka epäilee, että häneen on kohdistettu tiedustelua, voisi pyytää tiedusteluvalvontavaltuutettua tutkimaan häneen kohdistuneen tiedustelumenetelmän käytön lainmukaisuuden. Kotietsinnän osalta ei ole vastaavaa valvontamekanismia. Tiedusteluvalvontavaltuutetun valvonta ei myöskään rajoita ylimpien laillisuusvalvojien toimivaltaa. 

Edellä selostetun perusteella lakivaliokunnan lausuntoon yhtyen hallintovaliokunta katsoo, että erillisen jälkikäteisen tuomioistuinkontrollin säätäminen paikkatiedustelulle ei ole perusteltua eikä tarpeen. 

Paikkatiedustelulla tarkoitetaan hallituksen esityksen 26 §:n mukaan muun muassa muussa kuin vakituiseen asumiseen käytettävässä paikassa toimitettavaa tiedustelua esineen, omaisuuden, asiakirjan, tiedon tai seikan löytämiseksi. Hallintovaliokunta ehdottaa 26 §:n täsmentämistä siten, että ilmaisun "muussa kuin vakituiseen asumiseen käytettävässä tilassa toimitettavaa tiedustelua" sijasta käytetään sanamuotoa "muussa kuin pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävässä tilassa toimitettavaa tiedustelua". Perustuslakivaliokunnan valtiosääntöisen säätämisjärjestystä koskevan huomautuksen vuoksi on hallintovaliokunta 4 §:n 4 momentissa edellä ehdottanut pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat rajattavaksi tiedusteluvaltuuksien ulkopuolelle. 

Paikkatiedustelusta päättää lakiehdotuksen 27 §:n 1 momentissa mainittuihin paikkoihin tuomioistuin. Tuomioistuimen päätettäviin kuuluu myös paikkatiedustelun kohdistaminen muuhun kotirauhan suojaamaan paikkaan kuin vakituiseen asumiseen käytettävään paikkaan. Valiokunta ehdottaa 26 §:n yksityiskohtaisiin perusteluihin viitaten, että 27 §:n 1 momentin sanamuoto "muuhun kuin vakituiseen asumiseen käytettävään paikkaan" muutetaan perustuslakivaliokunnan säätämisjärjestyshuomautuksen johdosta muotoon " muuhun kuin pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään paikkaan" (ks. myös 4 §:n 4 mom. edellä).  

Lakiehdotuksen 28 §:n nojalla suojelupoliisilla on oikeus siviilitiedustelussa jäljentää asiakirja tai esine. Suojelupoliisilla on poliisilakiin ehdotetun 5 a luvun 31 §:n mukaan oikeus siviilitiedustelussa jäljentää kirje tai muu lähetys ennen sen saapumista vastaanottajalle. Lähetyksen pysäyttämisestä jäljentämistä varten ehdotetaan säädettäväksi saman luvun 32 §:ssä ja jäljentämisestä päättämisestä 33 §:ssä. 

Ehdotettu lähetyksen jäljentämistä koskeva sääntely on merkityksellistä perustuslain 10 §:ssä suojatun luottamuksellisen viestin salaisuuden kannalta. Perustuslaki turvaa jokaiselle oikeuden luottamukselliseen viestintään ilman, että ulkopuoliset saavat oikeudettomasti tiedon henkilön lähettämien tai henkilölle osoitettujen luottamuksellisten viestien sisällöstä. Tämä merkitsee suojaa esimerkiksi kirjeiden ja muiden suljettujen viestien avaamista ja hävittämistä vastaan (PeVL 59/2006 vp, s. 2/I, PeVL 30/2001 vp, s. 2/I). 

Nyt ehdotettavassa sääntelyssä lähetyksen jäljentämiselle ei aseteta muita edellytyksiä kuin se poliisilain 5 a luvun 4 §:n 1 momentin mukainen yleinen edellytys, että tiedustelumenetelmällä voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoja sellaisesta siviilitiedustelun kohteena olevasta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Edellytys lähetyksen jäljentämiselle on perustuslain 10 §:n luottamuksellisen viestin salaisuuden rajoittamiseen liittyvän välttämättömyysedellytyksen kannalta puutteellinen. Edellytyksiä toimivaltuuden käyttämiselle on siten perustuslakivaliokunnan säätämisjärjestystä koskevan huomautuksen vuoksi täsmennettävä, minkä hallintovaliokunta ehdottaa toteutettavaksi perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti lakiin lisättävällä poliisilain 5 a luvun 4 §:n 1 momentin säännöksellä kaikkien tiedustelutoimivaltuuksien käyttämisen välttämättömyysedellytyksestä. 

Ehdotetun poliisilain mukaan suojelupoliisilla on oikeus siviilitiedustelussa jäljentää kirje tai muu lähetys ennen sen saapumista vastaanottajalle (5 a luvun 31 §). Jäljentämisestä päättää ehdotetun 5 a luvun 33 §:n mukaan suojelupoliisin virkamies. Perustuslakivaliokunta pitää perusteltuna, että päätöksenteko jäljentämisestä osoitettaisiin — mahdollisesti kiiretilanteita lukuun ottamatta — tuomioistuimelle. 

Lakiehdotuksen 47 §:n nojalla viestiin kohdistuvasta jäljentämisestä on ilmoitettava tiedonhankinnan kohteena olleelle henkilölle kirjallisesti sen jälkeen, kun tiedustelumenetelmän käyttötarkoitus on saavutettu ja viimeistään vuoden kuluttua sen käytön lopettamisesta. Järjestämistä koskeva ilmoitussääntely on jaoteltu sen mukaan, kohdistuuko jäljentäminen viestiin vai ei. 

Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotetussa 28 §:ssä tarkoitettu "jäljentäminen" on tavanomainen menetelmä, joka voi käsittää esimerkiksi valokuvan ottamisen topografikartasta tai kaavakuvasta. Sen sijaan 31 §:ssä tarkoitettu "lähetyksen jäljentäminen" kohdistuu lähtökohtaisesti luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan, minkä vuoksi voidaan pitää perusteltuna, että lähetyksen jäljentämisestä päättäminen kuuluu tuomioistuimelle. 

Hallintovaliokunta ehdottaa, kuten lakivaliokunnan lausunnossa esitetään, että lähetyksen jäljentämisestä päättää tuomioistuin säädettävän 5 a luvun 33 §:n 1 momentissa sekä tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies muusta jäljentämisestä 33 §:n 2 momentissa, joka pohjautuu hallituksen esityksen 33 §:n 1 ja 2 momenttiin. Näiden muutosehdotusten johdosta on tarpeen muuttaa myös 33 §:n otsikkoa. Pykälään sisältyvät myös ehdotukset päätöksentekotoimivallasta kiiretilanteessa. Lakivaliokunnan lausunnon tavoin hallintovaliokunta ehdottaa 33 §:n hyväksymistä näin kuuluvana: 

Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 35 §:n mukaan tiedustelumenetelmää koskeva lupa-asia käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa. Lakivaliokunta, jonka toimialaan tuomioistuimet kuuluvat, on tiedustelutoiminnan valvontaa koskevassa lausunnossaan (LaVL 27/2018 vp — HE 199/2017 vp) pitänyt keskittämistä perusteltuna, sillä näin voidaan varmistaa parhaiten tuomioistuimen osaaminen ja asiantuntemus. Lisäksi on välttämätöntä huolehtia paitsi tuomioistuinten resursseista myös tuomareiden kouluttamisesta, koska tiedustelumenetelmät eivät kytkeydy rikosten estämiseen, paljastamiseen tai selvittämiseen. Kyse on siten tuomioistuinten kannalta uudesta tehtävästä. 

Useiden siviilitiedustelussa käytettävien tiedustelumenetelmien käyttöönotto edellyttää ehdotetun sääntelyn mukaan tuomioistuimen lupaa. Tuomioistuinkontrollin tarkoituksena on varmistua siitä, että tiedustelutoimintaa harjoitetaan lainmukaisesti ottaen huomioon kaikille tiedustelumenetelmille säädetyt yleiset periaatteet ja edellytykset sekä asianomaiselle tiedustelumenetelmälle säädetyt erityiset edellytykset samoin kuin perus- ja ihmisoikeuksien asettamat vaatimukset. Edellytys tuomioistuimen etukäteen antamasta luvasta on keskeinen oikeusturvan tae, minkä vuoksi on olennaista, että tuomioistuinkontrolli on todellista ja perusteellista. Tämän vuoksi tuomioistuimen tulee saada riittävät tiedot lupavaatimuksen arvioimiseksi. Tiedusteluviranomaisella on velvollisuus antaa tuomioistuimelle tällaiset tiedot sekä näyttövelvollisuus siitä, että tiedustelumenetelmän käytölle säädetyt yleiset periaatteet sekä yleiset ja erityiset edellytykset täyttyvät. 

Perustuslakivaliokunta on käsiteltävänä olevasta siviilitiedusteluesityksestä antamassaan lausunnossa kiinnittänyt huomiota siihen, että tiedusteluvalvontavaltuutetulle tai hänen määräämälleen virkamiehelle ehdotetaan tiedustelutoiminnan valvontaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 199/2017 vp) oikeutta olla läsnä käsiteltäessä tiedustelumenetelmää koskevaa lupa-asiaa tuomioistuimessa (valvontalakiehdotuksen 14 §). Perustuslakivaliokunnan mielestä valtuutetun asemasta pitää kuitenkin säätää siviilitiedustelun tiedustelumenetelmää koskevassa lupaprosessissa siten, että hänellä on oikeus ilmaista näkemyksensä hakemuksesta ennen kuin käräjäoikeus tekee päätöksensä. Tällaisen muutoksen tekeminen on edellytys sille, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Myös lakivaliokunta on lausunnossaan tiedustelutoiminnan valvonnasta (LaVL 27/2018 vp — HE 199/2017 vp) arvioinut ehdotusta tiedusteluvalvontavaltuutetun läsnäolo-oikeudesta tuomioistuinkäsittelyssä oman toimialansa kannalta ja päätynyt siihen, että tiedusteluvalvontavaltuutetulle on perusteltua antaa läsnäolo-oikeutta laajemmat osallistumisoikeudet lupa-asian tuomioistuinkäsittelyssä. Erityisesti valiokunta on katsonut, että tiedusteluvalvontavaltuutetun kokemuksen ja asiantuntemuksen hyödyntäminen puoltaa sitä, että valtuutetulla on tuomioistuimessa puhe- ja kyselyoikeus, sillä tämä syventää ja monipuolistaa lupa-asian käsittelyä ja siten varmistaa läsnäolo-oikeutta paremmin tuomioistuimen edellytykset arvioida annettuja tietoja ja tehdä asianmukaisia päätöksiä ja näin toteuttaa tehokasta tuomioistuinkontrollia ja antaa oikeusturvaa tiedustelumenetelmiä koskevissa lupa-asioissa. 

Lakivaliokunta on edellä mainitussa lausunnossaan katsonut myös, että tiedusteluvalvontavaltuutetun läsnäolo-oikeutta laajemmista osallistumisoikeuksista on mahdollista säätää prosessioikeudelliseen nykyjärjestelmään sopivalla tavalla, ja pitänyt asiamukaisena esimerkiksi muotoilua, jonka mukaan "tuomioistuimen on varattava tiedusteluvaltuutetulle tilaisuus tulla kuulluksi". Tällainen muotoilu tarkoittaa tiedusteluvalvontavaltuutetun puhevallan käytön mahdollistamista, ja valtuutettu itse päättää, käyttääkö hän tätä oikeutta vai ei. Se, ettei valtuutettu ole paikalla istunnossa, ei siten lykkää eikä viivästytä lupa-asian käsittelyä tai päätöksen antamista. Jos taas valtuutettu käyttää tilaisuutta, hän voi esittää istunnossa myös näkemyksiään ja kysymyksiä. Hallintovaliokunta on arvioinut tiedusteluvalvontavaltuutetun asemaa tuomioistuinmenettelyssä omassa lausunnossaan HaVL 36/2018 vp. Hallintovaliokunta on yhtynyt asiassa lakivaliokunnan (LaVL 27/2018 vp) ja puolustusvaliokunnan (PuVL 8/2018 vp) lausuntoihin. 

Hallintovaliokunta ehdottaa, että ehdotetun poliisilain 5 a luvun 35 §:n 2 momentin loppuun lisätään seuraava säännös: 

Perustuslakivaliokunta kiinnittää ehdotetun poliisilain 5 a luvun 35 §:ään huomiota myös siltä osin kuin siinä säädetään oikeudesta kannella tuomioistuimen lupa-asiassa tekemästä päätöksestä Helsingin hovioikeuteen (6 momentti). Perustuslakivaliokunnan mukaan säännöstä tulee täsmentää sillä, kuka tällaisen kantelun voisi tehdä. Lisäksi tiedusteluvalvontavaltuutetulle tulee perustuslakivaliokunnan mukaan säätää oikeus kannella käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen.  

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt valtuutetun kanteluoikeuteen huomiota myös tiedustelutoiminnan valvontaa koskevassa mietinnössään (PeVM 9/2018 vp, s. 6 ja 12) ja katsonut, että tiedusteluvalvontavaltuutetulle tulee tiedustelulainsäädännössä säätää yleisemminkin oikeus kannella käräjäoikeuden tiedustelumenetelmää koskevasta päätöksestä hovioikeuteen ja että tämän oikeuden tulisi koskea tiedustelutoimenpiteitä, niistä ilmoittamisen lykkäämistä ja ilmoituksen tekemättä jättämistä. Perustuslakivaliokunta on ehdottanut selvyyden vuoksi valtuutetun kanteluoikeutta koskevan yleisen säännöksen sisällyttämistä tiedustelutoiminnan valvontaa koskevan lain 14 §:ään. Eduskunta on 20.12.2018 hyväksynyt lain tällä tavoin muutettuna. 

Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että ehdotetun poliisilain 5 a luvun 35 §:n säännös kanteluoikeudesta vastaa pitkälti voimassa olevia poliisi- ja pakkokeinolain säännöksiä salaisten tiedonhankintakeinojen ja salaisten pakkokeinojen tuomioistuinmenettelystä (poliisilain 5 luvun 45 § ja pakkokeinolain 10 luvun 43 §). Kyseisissä säännöksissä ei määritetä kanteluun oikeutettujen piiriä, mutta selvänä pidetään, että salaisen tiedonhankintakeinon ja pakkokeinon kohteella ja keinon käyttöä vaatineella virkamiehellä on aina oikeus kannella tuomioistuimen päätöksestä. Vastaavalla tavalla lakivaliokunta pitää selvänä, että tiedustelun kohteeksi joutuneella henkilöllä samoin kuin tiedustelumenetelmää hakeneella virkamiehellä on oikeus kannella lupa-asiassa annetusta päätöksestä. Edellä esitetyn valossa momentin täsmentäminen näiltä osin ei lakivaliokunnan mukaan ole tarpeellista. Selvyyden vuoksi momenttiin on kuitenkin aiheellista lisätä säännös tiedusteluvalvontavaltuutetun kanteluoikeudesta. Tämä on linjassa edellä selostetun tiedustelutoiminnan valvonnasta annetun lain 14 §:n kanssa.  

Hallintovaliokunta ehdottaa 35 §:n 6 momentin loppuun lisättäväksi näin kuuluvan säännöksen: 

Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 35 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeus on päätösvaltainen, kun siinä on yksin puheenjohtaja. Perustuslakivaliokunta on käsiteltävänä olevasta hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa esittänyt, että hallintovaliokunta vielä harkitsee lupa-asioista päättävän kokoonpanon vahvistamista siten, että tiedustelumenetelmää koskevaa lupa-asiaa käsiteltäisiin ainakin lähtökohtaisesti esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren 1.1.2019 voimaan tulevan 2 luvun 11 §:n mukaisessa uudessa kahden tuomarin kokoonpanossa. 

Eduskunta on 20.12.2018 hyväksynyt tiedustelutoiminnan valvonnasta annetun lain, jonka 15 §:n mukaan tiedusteluvalvontavaltuutettu voi määrätä tuomioistuimen lupaan perustuvan tiedustelumenetelmän käytön keskeytettäväksi tai lopetettavaksi, jos hän katsoo valvottavan menetelleen lainvastaisesti tiedustelutoiminnassa (HE 199/2017 vp). Valtuutettu voi tällöin antaa väliaikaisen määräyksen, joka on viivytyksettä saatettava tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tuomioistuin voi vahvistaa tai kumota väliaikaisen määräyksen taikka muuttaa keskeyttämismääräyksen lopettamismääräykseksi. Lain 15 §:n 3 momenttia on muutettu eduskuntakäsittelyssä siten, että yhden tuomarin kokoonpanoa tulee vahventaa lainoppineella jäsenellä, jollei se ole asian laatu huomioiden ilmeisen perusteetonta (PeVM 9/2018 vp). Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan kyseisen pykälän tarkoittamassa tuomioistuinkäsittelyssä on kyse erityisestä tilanteesta. Tällaisessa asiassa lähtökohtaa kahden tuomarin kokoonpanosta voidaan siten pitää perusteltuna. 

Tiedustelumenetelmää koskevan lupa-asian käsittelyssä ei kuitenkaan lakivaliokunnan mukaan ole perusteltua eikä tarpeen, että tuomioistuin päättäisi asiasta pääsääntöisesti kahden tuomarin kokoonpanossa, vaan hallituksen esityksessä ehdotettua lähtökohtaa yhden tuomarin kokoonpanosta voidaan pitää tarkoituksenmukaisena ja riittävänä. Tämä vastaa nykyistä tilannetta salaisista tiedonhankintakeinoista ja salaisista pakkokeinoista päätettäessä. Lakivaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että 1.1.2019 voimaan tulleella oikeudenkäymiskaaren muutoksella on mahdollistettu entistä joustavampien tuomioistuimen kokoonpanojen käyttö ja lisätty tuomioistuimen harkintavaltaa (HE 200/2017 vp, s. 13 ja LaVM 2/2018 vp). Sen lisäksi, että uudistuksessa on otettu käyttöön uusi kahden tuomarin kokoonpano, siinä on laajennettu yhden tuomarin kokoonpanon päätösvaltaa aiempaa vakavampiin rikoksiin. Kun rikosasia on voitu ennen uudistusta käsitellä käräjäoikeudessa yhden tuomarin kokoonpanossa, jos syytteessä tarkoitetusta teosta on voitu tuomita enintään kaksi vuotta vankeutta, sekä laissa erikseen luetelluissa rikoksissa, se voidaan nyt käsitellä yhden tuomarin kokoonpanossa, jos teosta voidaan tuomita enintään neljä vuotta vankeutta. Yhden tuomarin kokoonpanoa voidaan kuitenkin vahventaa toisella lainoppineella jäsenellä taikka käyttää lautamieskokoonpanoa tai kolmen tuomarin kokoonpanoa, jos se on asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi perusteltua. 

Arvioitaessa tiedustelumenetelmää koskevaa lupa-asiaa käsittelevän tuomioistuimen kokoonpanoa on lisäksi otettava erityisesti huomioon, että — toisin kuin salaisissa tiedonhankintakeinoissa ja pakkokeinoissa — tiedusteluvalvontavaltuutetulla on oikeus osallistua tiedustelumenetelmää koskevan lupa-asian käsittelyyn ja, kuten edellä on selvitetty, lakivaliokunta on esittänyt ja hallintovaliokunta on yhtynyt perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla valtuutetun roolin vahvistamiseen siten, että hänellä on läsnäolo-oikeuden lisäksi puheoikeus tuomioistuinkäsittelyssä. Tiedusteluvalvontavaltuutetun roolin vahvistaminen tällä tavoin on tärkeää, koska valtuutetun puheoikeuden voidaan arvioida syventävän ja monipuolistavan lupa-asian käsittelyä ja siten varmistavan tuomioistuimen edellytykset arvioida tiedusteluviranomaisen antamia tietoja ja tehdä asianmukaisia lupapäätöksiä. Ottaen huomioon tiedusteluvalvontavaltuutetun rooli ja osallistumisoikeudet sekä oikeudenkäymiskaaren uusien kokoonpanosäännösten joustavuus lakivaliokunta katsoo, että lähtökohtaa yhden tuomarin kokoonpanosta tiedustelumenetelmää koskevan lupa-asian tuomioistuinkäsittelyssä voidaan pitää hyväksyttävänä.  

Lähtökohta kahden tuomarin kokoonpanosta tiedustelumenetelmää koskevan lupa-asian käsittelyssä voi myös asian laadun ja kiireellisyyden kannalta olla tarpeettoman raskas, sillä tiedustelumenetelmiä on useita erilaisia. Näin on erityisesti, jos kyse on selkeästä lupa-asiasta. Lisäksi kahden tuomarin kokoonpano edellyttää tuomioistuimelle lisäresursseja sekä normaalitoimintaan että päivystysjärjestelmään. Myös tällaisen järjestelmän hallinnointi on tuomioistuimelle vaativampaa.  

Yhden tuomarin kokoonpanon vahventaminen tiedustelumenetelmää koskevassa lupa-asiassa on edellä todetuin tavoin joka tapauksessa mahdollista oikeudenkäymiskaaren yleisten säännösten nojalla. On perusteltua, että tuomioistuin harkitsee itsenäisesti, mikä kokoonpano on kulloinkin perusteltu. Lakivaliokunta kuitenkin painottaa, että vahvennettua kokoonpanoa tulisi käyttää tällaisessa asiassa, jos se on asian laadun, laajuuden tai muun erityisen syyn vuoksi perusteltua. Erityisesti uudistuksen alkuvaiheessa kokoonpanoa tulee arvioida tarkoin ja huolellisesti ottaen huomioon, että lainsäädäntö on uutta. Kahden tuomarin kokoonpanoa voidaan hyödyntää myös koulutuksellisessa tarkoituksessa siten kuin uudistuksessa on tarkoitettu (ks. HE 200/2017 vp, s. 37). 

Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan asiassa esittämät perustelut huomioon ottaen lakivaliokunnan kantaan. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan esittänyt tuomioistuimen kokoonpanoa koskevan kysymyksen harkitsemista. Perustuslakivaliokunta ei ole esittänyt epäilyksiä, että hallituksen esityksen mukainen säännös johtaisi tuomioistuinkontrollin muodostumiseen näennäiseksi tai muulla tavoin jossakin suhteessa puutteelliseksi. Hallintovaliokunta kiinnittää lakivaliokunnan tavoin huomiota siihen, että tiedustelunvalvonnasta annetun lain 15 §:n mukainen tilanne on käsiteltävänä olevan asian kannalta erityistilanne, jossa tiedusteluvaltuutettu määrää tuomioistuimen jo antaman luvan nojalla tapahtuvan tiedustelumenetelmän käytön keskeytettäväksi ja lopetettavaksi, jos tiedusteluvalvontavaltuutettu katsoo valvottavan menetelleen lainvastaisesti tiedustelutoiminnassa. Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan lausunnosta välittyvään johtopäätökseen, että Helsingin käräjäoikeus on kykenevä asianmukaisesti harkitsemaan ja päättämään kunkin 35 §:ssä tarkoitetun lupa-asian edellyttämästä tuomioistuimen kokoonpanosta hallituksen esityksen mukaisesti säädettävän 35 §:n 1 momentin pohjalta. Joka tapauksessa on välttämätöntä, että kokoonpanoratkaisun toimivuutta seurataan tarkoin ja sääntelyä arvioidaan tarvittaessa uudelleen. 

Jotta tiedusteluvalvontavaltuutettu voi käyttää edellä poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 35 §:n 2 momenttiin hallintovaliokunnan ehdottaman uuden säännöksen mukaisesti läsnäolo- ja puheoikeuttaan, hänen tulee saada tieto lupa-asiaa koskevasta käsittelystä. Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan aiempaan tiedustelutoiminnan valvontaa koskevaan lausuntoonsa viitaten (LaVL 27/2018 vp, s. 8—9), että säännöksen sanamuodossa "varattava tilaisuus tulla kuulluksi" on kyse siitä, että tuomioistuimella on velvollisuus varata tiedusteluvalvontavaltuutetulle tilaisuus tulla kuulluksi lupa-asian käsittelyssä. Näin ollen tuomioistuin huolehtii lupaistunnon ajankohdan ja paikan ilmoittamisesta valtuutetulle ja vastaa myös siitä, että valtuutettu saa kutsun istuntoon. Edellä mainitun sanamuodon ja vastuun kanssa ei olisi linjassa se, että tiedusteluviranomaiselle säädettäisiin velvollisuus toimittaa tieto istunnosta tiedusteluvalvontavaltuutetulle. Muutoinkaan lakivaliokunta ei pidä tiedustelun valvontajärjestelmän luotettavuuden ja uskottavuuden kannalta perusteltuna eikä asianmukaisena, että lupavaatimuksen tekijä ilmoittaisi valvojalle lupa-asian käsittelystä siten, ettei tuomioistuin voisi itse varmistua siitä, että kutsu on annettu valtuutetulle tiedoksi.  

Lakiehdotuksen 36 §:n 1 momentin nojalla suojelupoliisi saa käyttää vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja, tehdä ja käyttää vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä rekisterimerkintöjä sekä valmistaa ja käyttää vääriä asiakirjoja, jos se on välttämätöntä siviilitiedustelun suojaamiseksi. 

Hallintovaliokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 3 momentin, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siviilitiedustelun suojaamisen järjestämisestä. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä suojaamisen käytännön järjestämisestä siviilitiedusteluviranomaisessa. Valiokunta toteaa, että suojaamisessa on aina kyse sensitiivisestä toiminnasta, joten suojaamisesta vastaavalta suojelupoliisin virkamieheltä edellytettäisiin riittävää kokemusta sekä hyviä tietoja ja taitoja toiminnasta. Valiokunta huomauttaa, että keskeisessä roolissa suojaamisen kannalta ovat eri rekisterinpitäjät. Asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä rekisterinpitäjien kanssa harhauttavien tai peiteltyjen rekisterimerkintöjen tekemisen sekä niiden oikaisemisen yksityiskohtaisista menettelytavoista. 

Tiedustelumenetelmän käytön perusteena on aina, että siviilitiedustelun kohteena oleva toiminta vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Tiedustelumenetelmää käytettäessä on mahdollista joutua tilanteeseen, jossa ulkopuolinen apu on tarpeen tai jopa välttämätöntä. Tällaisessa tilanteessa sivulliset voivat saada tietoja, joiden ilmaiseminen voi ainakin vaarantaa tiedustelumenetelmän käytön, mutta samalla myös muodostaa uhkan kansalliselle turvallisuudelle. Siksi on perusteltua säätää lakiehdotuksen 38 §:n 1 momentissa hallituksen esityksen mukaisesti suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen toimivallasta kieltää sivullista ilmaisemasta tämän tietoon tulleita seikkoja tiedustelumenetelmän käytöstä siviilitiedustelussa, jos se on perusteltua tiedustelumenetelmän käytön suojaamiseksi. Tarkoitus on minimoida riski tiedustelumenetelmän käytön paljastumisesta sekä suojata samalla myös salassa pidettäviä taktisia ja teknisiä menetelmiä sekä viime kädessä kansallista turvallisuutta. 

Pykälän 3 momentissa säädetään kiellosta valittaa ilmaisukieltoa koskevasta päätöksestä. Oikeusturvakeinona lakiehdotukseen on sisällytetty kantelumahdollisuus. Hallintovaliokunta ehdottaa mainitun 38 §:n 3 momentin muuttamista niin, että kantelu osoitetaan Helsingin hovioikeuden sijasta Helsingin käräjäoikeuteen.  

Pykälän 4 momentin mukaan ilmaisukiellon saanut saa joka tapauksessa ilmoittaa tiedusteluvaltuutetulle saamastaan ilmaisukiellosta. Valiokunta ehdottaa myös tässä kohdin valtuutetun virkanimikkeen muuttamista muotoon tiedusteluvalvontavaltuutettu. 

Lakiehdotuksen 39 §:n 1 momentissa säädetään, että muualla kuin Suomessa toteutettavasta siviilitiedustelusta ja tiedustelumenetelmän käytöstä päättää suojelupoliisin päällikkö. Säännös koskee sen perustelujen mukaan ulkomaantiedustelua. Perustelujen mukaan suojelupoliisin päällikkö tekisi operatiivisen tason päätöksen siviilitiedustelun toteuttamisesta ulkomailla sekä sen yhteydessä käytettävistä tiedustelumenetelmistä. Ulkomaan tiedusteluun liittyvän ulkopoliittisen herkkyyden johdosta päätöksenteossa olisi otettava huomioon tiedonhankinnalle asetetut prioriteetit sekä 58 §:n sääntely ja sen nojalla asetetut suuntaviivat. 

Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan sääntely on sen suuri periaatteellinen merkitys huomioon ottaa kovin niukkaa. Perustuslakivaliokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että ulkomailla toteutettavassa tiedustelussa toiminta saattaa tapauskohtaisesti myös täyttää jonkin kohdevaltion rikoslainsäädännössä rangaistavaksi säädetyn teon tunnusmerkistön (ks. s. 102). Esityksessä ei kuitenkaan juurikaan ole arvioitu sääntelyn hyväksyttävyyttä ja seurauksia virkamiehelle. Valiokunnan mielestä hallintovaliokunnan on syytä tarkastella huolellisesti virkamiehen oikeusasemaa tällaisessa tilanteessa ja harkita muun ohella, voidaanko pykälän tarkoittamaan osallistumiseen määrätä ilman virkamiehen suostumusta tehtävään (ks. esim. PeVL 65/2016 vp, s. 4—5). 

Poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 39 §:n 1 momenttia koskevina yksityiskohtaisina perusteluina todetaan hallituksen esityksessä seuraavaa (HE 202/2017 vp, s. 211): "Pykälän 1 momentin mukaan muualla kuin Suomessa toteutettavasta siviilitiedustelusta ja tiedustelumenetelmän käytöstä päättäisi suojelupoliisin päällikkö. Suojelupoliisin päällikkö toisin sanoen tekisi operatiivisen tason päätöksen siviilitiedustelun toteuttamisesta ulkomailla sekä sen yhteydessä käytettävistä tiedustelumenetelmistä. Ulkomaan tiedusteluun liittyvien ulkopoliittisten herkkyyksien johdosta päätöksenteossa olisi otettava huomioon tiedonhankinnalle asetetut prioriteetit sekä 58 §:n sääntely ja sen nojalla asetetut suuntaviivat." 

Esityksen yleisperusteluissa on käyty läpi, mitä ulkomaantiedustelulla tarkoitetaan ja miksi siitä on perusteltua säätää ehdotetulla tavalla (ks. HE 202/2017 vp, s. 72, 92, 101—104). Yleisperusteluissa ulkomaantiedusteluun ehdotetusta päätöksentekomallista todetaan muun ohella seuraavaa: "Tuomioistuimella ei lähtökohtaisesti ole toimivaltaa päättää toimivaltuuden käytöstä muualla kuin Suomessa. Operatiivista päätöksentekoa ei myöskään ole tarkoituksenmukaista viedä oikeudellisessa järjestelmässä uusille toimijoille ulkomaantiedusteluun liittyvien ulkopoliittisesti sensitiivisten elementtien takia. Kansainväliseen vertailuun kuuluvien joidenkin maiden kohdalla ulkomaan tiedustelusta päättää tiedusteluviraston päällikkö. Ulkomaan tiedustelua koskevasta päätöksenteosta siviilitiedustelussa on perusteltua säätää vastaavalla tavalla. Suojelupoliisin päällikkö päättää nykyisinkin kaikkein kovimpien keinojen, peitetoiminnan ja valeoston käyttämisestä, joiden päätösarviointiin liittyy vakavuudeltaan vastaavantyyppisiä seikkoja mitä ulkomaan tiedusteluun. (HE 202/2017 vp, s. 92.)" 

"Useat Euroopan valtiot ovat säätäneet ulkomaan tiedustelutoiminnastaan ja siinä käytettävistä toimivaltuuksista. Maittain vaihtelee, millä tarkkuudella yksittäisistä toimivaltuuksista on katsottu aiheelliseksi säätää. (HE 202/2017 vp, s. 102.)" 

"Kansainvälisestä vertailusta voidaan havaita, että ulkomailla tehtävää tiedonhankintaa koskeva päätöksenteko vaihtelee maittain. Päätöksenteosta voi vastata esimerkiksi tiedusteluviranomainen itse tai jokin poliittisesti vastuunalainen taho. Jos päätöksenteosta vastaa tiedusteluviranomainen, tapahtuu se yleensä valtiojohdon linjausten puitteissa. Tiedustelussa käytettävät menetelmät kohdistuvat vieraan valtion suvereniteettiin kohdemaassa ja myös mahdollisesti kolmannessa valtiossa, jonka kautta tiedonhankintaa tehdään. Tämän vuoksi ulkomaan tiedustelun poliittinen ulottuvuus korostuu. Tiedustelun mahdolliset vaikutukset ja riskit vaikuttaisivat päätöksentekomenettelyyn. Ulkomailla tehtävästä siviilitiedustelusta ja tiedustelumenetelmän käytöstä päättäisi aina suojelupoliisin päällikkö. Suomalaisilla tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa päättää menetelmien käytöstä Suomen alueen ulkopuolella eikä se tästä syystä tule kyseeseen päätöksentekotahona. Lisäksi ulkomaantiedustelun ulkopoliittisten herkkyyksien vuoksi on perusteltua, että riskin menetelmien käyttämisestä kantaisi ulkomaan tiedustelua suorittava taho eli suojelupoliisi. Siviili- ja sotilastiedustelutoiminnan yhteensovittamisesta säädettäisiin erikseen. Ulkomaantiedustelun ulkopoliittisia ulottuvuuksia käsiteltäisiin siten myös siviili- ja sotilastiedustelun yhteensovittamisen yhteydessä, jolloin mukana olisivat keskeiset ulkopoliittiset tahot. (HE 202/2017 vp, s. 103—104.)" 

Hallintovaliokunta toteaa, että ulkomaantiedustelussa käytettävät menetelmät kohdistuvat vieraan valtion suvereniteettiin kohdemaassa ja myös mahdollisesti kolmannessa valtiossa, jonka kautta tiedonhankintaa tehdään. Tämän vuoksi ulkomaan tiedustelun poliittinen ulottuvuus korostuu. Tiedustelun mahdolliset vaikutukset ja riskit vaikuttavat päätöksentekomenettelyyn. Hallituksen esityksen perusteluissa esitetyn ja saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta puoltaa hallituksen esitystä siitä, että ulkomailla tehtävästä siviilitiedustelusta ja tiedustelumenetelmän käytöstä päättää aina suojelupoliisin päällikkö. Suomalaisilla tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa päättää menetelmien käytöstä Suomen alueen ulkopuolella, eivätkä ne tästä syystä tule kyseeseen päätöksentekotahoina. Lisäksi ulkomaantiedustelun ulkopoliittisten herkkyyksien vuoksi on perusteltua, että riskin menetelmien käyttämisestä kantaa ulkomaantiedustelua suorittava taho eli suojelupoliisi. 

Muualla kuin Suomessa toteutettavaan siviilitiedusteluun ja tiedustelumenetelmän käyttöön voidaan poliisilain ehdotetun 5 a luvun 39 §:n 3 momentin mukaan soveltaa muun muassa tiettyjä toimivaltuuksien rajoituksia. Säännöksen tarkoituksena on jättää viranomaiselle harkinnanvaraa siinä, miten säännöksessä lueteltuja toimivaltuuksien rajoituksia sovelletaan. Harkinnanvaraisesti sovellettaviin säännöksiin kuuluvat hallituksen esityksen mukaan poliisilain 5 a luvun 4 §:n 4 momentti (kotirauhan suoja), 41 § (kuuntelu- ja katselukiellot; tiedustelutoimivaltuuksia ei saa kohdistaa muun muassa sellaiseen viestintään tai tietoon, josta osapuoli ei saa todistaa tai josta hänellä on oikeus olla todistamatta oikeudenkäymiskaaren nojalla), 46 § (kiiretilanteessa saadun tiedon hävittäminen) ja 47 § (tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittaminen). 

Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan säännösehdotuksen perusteluissa (s. 211) viitataan sinänsä asianmukaisesti siihen, että perustuslain 2 §:n 3 momentista yhdessä 22 §:n kanssa seuraa, että suomalainen virkamies ei voi ulkomaillakaan ollessaan toimia tavalla, joka loukkaa perus- ja ihmisoikeuksia. Perustuslakivaliokunnan mielestä virkamiehen perustuslakiin perustuva velvollisuus olla ulkomaillakaan ollessaan toimimatta tavalla, joka loukkaa perus- ja ihmisoikeuksia, ei voi perustua näin avoimella sääntelyllä määriteltyyn laajaan harkintavaltaan. Perustuslakivaliokunnan mielestä sääntelyä on täsmennettävä olennaisesti. 

Hallintovaliokunta katsoo, että ammattiryhmiin liittyvien todistamiskieltojen on lähtökohtaisesti tultava sovellettaviksi ulkomaantiedustelussakin. Tämän vuoksi viittaus kuuntelu- ja katselukieltoihin (41 §) on syytä poistaa säännöksestä. Lakiehdotuksen 41 §:ssä on kysymys niistä ammatinharjoittajista, joiden velvollisuus olla todistamatta tai oikeus jättää todistamatta määräytyy oikeudenkäymiskaaren ja siinä viitatun muun lainsäädännön (esim. uskonnonvapauslaki (453/2003) ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu laki (559/1994)) mukaan. On kuitenkin huomattava, että lakiehdotuksen 41 §:n 3 momentti kumoaa kuuntelu- ja katselukieltojen soveltumisen, jos kyseinen ammattihenkilö itse osallistuu kansallista turvallisuutta vaarantavaan toimintaan ja hänenkin osaltaan on tehty tiedustelumenetelmän käyttöä koskeva päätös.  

Ulkomaantiedustelua koskevassa 39 §:n 3 momentissa olevassa viittauksessa 46 §:ään on puolestaan kysymys myöhemmin virheelliseksi todetun kiirepäätösmenettelyn avulla saadun tiedon hävittämisestä, josta hallituksen esityksen mukaan voidaan poiketa ulkomaantiedustelussa. Ulkomaatiedustelun osalta ei kuitenkaan ole ollut tarkoitus säätää lainkaan kiiretilanteista ja niissä noudatettavasta kiirepäätösmenettelystä, vaan kaikesta tiedustelumenetelmien käytöstä ulkomaantiedustelussa päättää suojelupoliisin päällikkö. Hallintovaliokunta ehdottaa viittauksen 46 §:ään poistamista lakiehdotuksen 39 §:n 3 momentista, koska sen soveltamisala edellä todetusta syystä jää epäselväksi.  

Jäljelle ulkomaantiedustelua koskevaan pykälään jäävät tällöin viittaukset 4 §:n 4 momenttiin, 44 §:ään ja 47 §:ään. Näistä 4 §:n 4 momentti koskee pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävän tilan suojaa, 44 § siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttamista rikostorjuntaan ja 47 § tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamista.  

Hallintovaliokunta pitää perusteltuna, että siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttamista rikostorjuntaan (44 §) ja tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamista (47 §) koskevan sääntelyn soveltaminen suljetaan ulkomaan tiedustelussa poikkeuksetta pois. Muunlainen sääntelyratkaisu johtaisi ilmeiseen vaaraan siitä, että vieras valtio saa tietoonsa, että Suomen viranomainen on käyttänyt tiedustelumenetelmiä sen alueella. Asian tuleminen vieraan valtion tietoon aiheuttaisi todennäköisesti vakavia ulkopoliittisia seurauksia, asettaisi Suomen ulkomailla toimivat tiedusteluvirkamiehet ja heidän tietolähteensä hengen ja terveyden vaaraan, paljastaisi vieraalle valtiolle Suomen siviilitiedustelun tiedonhankinnan kohteet ja tiedonhankinnassa käytettävät tekniset ja taktiset menetelmät sekä tekisi ulkomaan tiedustelun käytön jatkossa mahdottomaksi.  

Tiedustelumenetelmien käytön tuleminen vieraan valtion tietoon voi tapahtua yhtä hyvin siten, että tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoitetaan sen kohteelle, kuin siten, että tiedustelumenetelmällä saatu tieto luovutetaan esitutkintaviranomaiselle. Hallintovaliokunta ehdottaa tuonnempana esitutkintalain 9 luvun 6 §:ää käsitellessään, että jos tiedustelumenetelmän käytön avulla saadun tiedon luovuttaminen johtaa esitutkintaan, tehdään asiasta kirjaus esitutkintapöytäkirjaan. Esitutkinta-aineiston asianosaisjulkisuudesta ja yleisöjulkiseksi tulemisen ajankohdasta säädetään laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta.  

Edellä mainitut riskit ovat yleensä siitä riippumattomia, mikä on sen henkilön kansalaisuus, johon ulkomaan tiedustelua kohdistetaan. Ulkomaan tiedustelun kohteena ovat henkilöt, joiden toiminta vakavasti uhkaa Suomen kansallista turvallisuutta. Kyse saattaa olla siitä, että kohdehenkilö toimii vieraan valtion lukuun tai esimerkiksi ns. terroristisena vierastaistelijana. Jos vieraan valtion lukuun toimivalle henkilölle ilmoitetaan häneen kyseisen valtion maaperällä kohdistetusta tiedustelumenetelmän käytöstä, on hänellä ilmeinen motiivi tai jopa velvollisuus välittää asiaa koskeva tieto toimeksiantajavaltiolleen. Vaikka henkilö ei toimi vieraan valtion lukuun, vaan hänen toimintansa muulla tavalla uhkaa Suomen etuja, saattaa hänellä silti olla voimakas motiivi välittää tiedustelumenetelmien käyttöä koskeva tieto oleskeluvaltionsa viranomaisille tai muille tahoille. Asian tietoon tuleminen vahingoittaa Suomen etuja, mikä muutenkin on kyseisen henkilön Suomea uhkaavan toiminnan tavoitteena. 

Pysyväisluonteisen asunnon nauttiman suojan (4 §:n 4 momentti) poissuljennan ulkomaan tiedustelussa tulee sen sijaan perustua yksittäistapaukselliseen harkintaan. Muualla kuin Suomessa sijaitsevalle pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävälle tilalle myönnettävä poikkeukseton suoja tiedustelulta tekisi ulkomaan tiedustelun harjoittamisen käytännössä mahdottomaksi. Sellaisesta suojasta ei tiettävästi myöskään ole säädetty muissa ulkomaan tiedustelusta säätäneissä valtioissa. 

Ulkomaan tiedustelu on hallituksen esityksestä ilmenevällä tavalla keskeisiltä osiltaan henkilötiedustelua. Hallituksen esityksessä määriteltyjen toimivaltuuksien näkökulmasta tärkeitä henkilötiedustelun menetelmiä ovat muun muassa 17 §:ssä tarkoitettu peitetoiminta, 20 §:ssä tarkoitettu valeosto ja 24 §:ssä tarkoitettu tietolähteen ohjattu käyttö. 

Poliisilain 5 luvun voimassa olevien 28 §:n 4 momentin ja 35 §:n 4 momentin mukaan rikoksen estämiseksi ja paljastamiseksi tapahtuva peitetoiminta ja valeosto asunnossa ovat sallittuja siinä tapauksessa, että sisäänkäynti tai oleskelu tapahtuu asuntoa käyttävän aktiivisella myötävaikutuksella. Sääntelyä on perusteltu sillä, että tiedonhankintaa suorittava poliisimies ei useinkaan voisi paljastumatta kieltäytyä tällaisessa tilanteessa asuntoon menosta (esim. HE 224/2010 vp, s. 116). Rikollisryhmään soluttautuneen poliisimiehen paljastuminen voi viime kädessä asettaa tämän merkittävään hengen ja terveyden vaaraan. 

Vastaavasta syystä hallituksen esityksessä on ehdotettu poliisilain 5 a luvun 4 §:n 4 momenttiin säännöstä, jonka mukaan vaikka tiedustelumenetelmää ei saisi kohdistaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan, olisivat peitetoiminta ja valeosto kuitenkin asunnossa sallittuja, jos sisäänkäynti tai oleskelu tapahtuu asuntoa käyttävän aktiivisella myötävaikutuksella. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon sisältyvän kannanoton mukaan hallituksen esityksessä ehdotettu peitetoiminnan ja valeoston asunnossa salliva sääntely on ristiriidassa perustuslain 10 §:n kanssa ja se tulee sen vuoksi poistaa lakiehdotuksesta. Tämän johdosta hallintovaliokunta ehdottaa 4 §:n 4 momentin muuttamista siten, että siinä kielletään kaikkinainen tiedustelumenetelmän kohdistaminen pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan. Sen sijaan perustuslakivaliokunta ei ole esittänyt pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävän tilan tiedustelun ulkopuolelle rajaamista koskevaa säätämisjärjestyshuomautusta 39 §:ssä tarkoitettuun ulkomaantiedusteluun liittyen. 

Ulkomaan henkilötiedustelu tapahtuu toisenlaisessa toimintaympäristössä kuin kotimaan tiedustelu. Asuntoon ulottuvan peitetoiminnan kategorinen kieltäminen johtaa hallituksen esityksessä HE 224/2010 vp todetulla tavalla vaaraan siitä, että peitehenkilö paljastuu. Tällaisessa tilanteessa peitehenkilö on välittömästi irrotettava peiteoperaatiosta hänen henkensä ja terveytensä suojaamiseksi. Kotimaassa tämä on pääsääntöisesti mahdollista, koska peitehenkilöllä on tukenaan sellainen organisaatio, joka voi käyttää viranomaistoimivaltuuksia ja viime kädessä voimakeinoja peitetoiminnasta irrottautumisen mahdollistamiseksi ja sitä suorittaneen virkamiehen turvaamiseksi. Vieraan valtion maaperällä toimittaessa vastaavanlaista tukiorganisaatiota, joka voisi käyttää viranomaistoimivaltuuksia, ei ole eikä edes voi olla olemassa. Mahdollisuus jatkaa peitetoimintaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävässä tilassa on tästä johtuen ulkomaan tiedustelussa ehdottoman välttämätöntä. Sama näkökohta koskee myös muita edellä käsiteltyjä ulkomaan henkilötiedustelussa käytettäviä menetelmiä. Kategorinen tiedustelumenetelmän käytön kieltäminen pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävässä tilassa johtaisi siihen, ettei keskeisiä henkilötiedustelun menetelmiä voitaisi lainkaan käyttää ulkomaan tiedustelussa. 

Yksittäistapauksellisesti välttämätön tarve käyttää tiedustelumenetelmiä ulkomailla sijaitsevassa pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävässä tilassa ei kuitenkaan rajoitu henkilötiedustelumenetelmien käyttöön, vaan se saattaa joissain tapauksissa tulla kyseeseen myös muiden tiedustelumenetelmien ja esimerkiksi 16 §:ssä tarkoitetun laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamisen tai poisottamisen käytössä. Kyse voi olla siitä, ettei tietoa jostain Suomen perustavanlaatuisimpia etuja uhkaavasta hankkeesta voida hankkia muulla tavalla kuin asentamalla tekniseen kuunteluun käytettävä laite pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan, jossa hankkeen valmistelu tapahtuu.  

Edellä sanotun lisäksi hallintovaliokunta kiinnittää huomioita siihen, ettei jonkin tietyn tilan mahdollisesta käytöstä pysyväisluonteiseen asumiseen ole ulkomailla toimittaessa monestikaan hankittavissa vastaavanlaista selvitystä kuin kotimaassa. Kotimaisissa olosuhteissa viranomaistietojärjestelmiin merkityt tiedot helpottavat tilan käyttötarkoituksen selvittämistä, joskin tällä tavalla muodostettu käyttötarkoitusta koskeva olettama saattaa luonnollisesti myöhemmin kumoutua. Ulkomaan tiedustelussa siviilitiedusteluviranomaisella ei ole pääsyä sen valtion viranomaistietojärjestelmiin, jossa tiedustelun on määrä tapahtua. Monen valtion osalta tällaisia tietojärjestelmiä ei edes ole olemassa. Lähtökohtaista olettamaa tilan käyttötarkoituksesta ei tästä johtuen ole mahdollista muodostaa, vaan käyttötarkoituksen selvittämisen on perustuttava yksinomaan tosiasialliseen, tiedustelumenetelmän varsinaista käyttöä edeltävään havainnointiin. Vieraassa valtiossa toimittaessa tällaisen havainnoinnin suorittaminen on olennaisesti riskialttiimpaa kuin kotimaassa — olettaen, että sen suorittaminen ylipäätään on mahdollista. 

Tilojen tosiasiallisen käytön selvittämistä saattaa vaikeuttaa myös se, että tilojen käyttöratkaisut ja erilaisiin tarkoituksiin käytettävien tilojen rajaaminen merkittävällä tavalla poikkeavat siitä, mihin kotimaassa on totuttu. Vaikeasti ennakoitavien tulkintaepäselvyyksien välttämiseksikin on tärkeää, ettei pysyväisluonteiseen asumiseen käytettäviä tiloja poikkeuksettomasti rajata ulkomaan tiedustelun ulkopuolelle. 

Edellä lausutun perusteella hallintovaliokunta ehdottaa 39 §:n 3 momentin muuttamista seuraavan sisältöiseksi: 

Kuten edellä on todettu, perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että ulkomailla toteutettavassa tiedustelussa toiminta saattaa tapauskohtaisesti täyttää jonkin kohdevaltion rikoslainsäädännössä rangaistavaksi säädetyn teon tunnusmerkistön, sekä katsonut, että hallintovaliokunnan on syytä tarkastella huolellisesti virkamiehen oikeusasemaa tällaisessa tilanteessa ja harkita muun ohella, voidaanko pykälän tarkoittamaan osallistumiseen määrätä ilman virkamiehen suostumusta tehtävään. (PeVL 35/2018 vp, s. 26, ks. esim. PeVL 65/2016 vp, s. 4—5.) 

Hallituksen esityksen yleisperusteluissa käydään läpi ulkomaantiedusteluun kytkeytyviä valtion täysivaltaisuuteen, kansainvälisiin suhteisiin ja kansainväliseen oikeuteen sekä riskeihin liittyviä seikkoja (ks. mm. HE 202/2017 vp, s. 101—105). Perusteluissa todetaan muun ohella seuraavaa: "Perustilanteessa toiminta pitää sisällään sen, että tiedustelevan valtion ulkomaille lähettämä henkilöstö virka-asemaansa perustuen tekee yleisiä havaintoja asemavaltion oloista sekä käy keskusteluja asemavaltion edustajien tai kansalaisten kanssa. Vaikka kyse ei tällöin ole asemavaltion kanssa nimenomaisesti sovitusta tietojenvaihdosta, tapahtuu toiminta monesti asemavaltion hiljaisen hyväksynnän turvin." (HE 202/2017 vp, s. 101.) 

"Kansainvälisen oikeuden yleisen periaatteen mukaan jokainen suvereeni valtio nauttii alueellista koskemattomuutta ja poliittista riippumattomuutta suhteessa muihin valtioihin. Jokainen valtio päättää itse, salliiko se ja millä ehdoilla ulkomaisten virkamiesten toimia alueellaan. Useimmat valtiot tosiasiassa tiettyyn rajaan saakka sietävät tai jopa hyväksyvät vieraiden tiedusteluviranomaisten toiminnan maaperällään. Kyse saattaa olla molempia osapuolia hyödyttävästä tiedonvaihdosta tai siitä, ettei ulkovallan avoimesti suorittama, kohdevaltion yleisiä olosuhteita koskeva tiedonkeruu vaaranna kohdevaltion tai minkään muunkaan tahon etuja. Toisissa olosuhteissa kohdevaltio saattaa suhtautua alueellaan tapahtuvaan vieraan valtion viranomaisten toimintaan torjuvasti. Toiminta saattaa tapauskohtaisesti myös täyttää jonkin kohdevaltion rikoslainsäädännössä rangaistavaksi säädetyn teon tunnusmerkistön. Toiminnan rangaistavuuteen saattaa kohdevaltiosta riippuen vaikuttaa esimerkiksi se, kuka tietoa hankkii, mitä tietoa hankitaan ja mitä menetelmää käyttäen tiedonhankinta tapahtuu. Vertailussa olevat valtiotkaan eivät ole lainsäädäntönsä tasolla asettaneet ulkomaan tiedustelun ehdoksi sitä, että kohdevaltio hyväksyy toiminnan tai että sillä ei rikota kohdevaltion lainsäädäntöä." 

"Ulkomaantiedustelussa olisi kyse hyväksyttävän päämäärän eli kansallisen turvallisuuden suojaamisen saavuttamisen edellyttämästä toiminnasta, joka tietyissä tilanteissa saattaa sisältää riskejä. Yksi riskeistä on se, että kyse on kohdevaltion lainsäädännön vastaisesta tai muuten sen kannalta ei-hyväksyttävästä toiminnasta. Ulkomaantiedustelussa olisi tärkeä huomioida muiden valtioiden suhtautuminen sekä niiden lainsäädäntöjen sisältö, mutta käytännön syistä huomioiminen ei voisi tapahtua toiminnasta säädettäessä, vaan vasta siihen ryhdyttäessä. Tällöin kyse olisi sen harkitsemisesta, onko toiminnasta kansalliselle turvallisuudelle aiheutuva etu selvästi suurempi kuin siihen liittyvät riskit. (HE 202/2017 vp, s. 102.)" 

Hallituksen esityksen perustelujen ja hallintovaliokunnan saaman selvityksen perusteella ulkomailla suoritettava tiedustelu perustuu huolelliseen riskiarviointiin, jossa yhtenä arviointiin vaikuttavana tekijänä on kohdevaltion rikosoikeudellinen järjestelmä. Ulkomaan tiedustelu pyritään toteuttamaan aina tavalla, joka sisältää mahdollisimman vähäisen riskin Suomen valtion kuin myös ulkomaan tiedusteluun osallistuvan yksittäisen virkamiehen kannalta. Ulkomaan tiedusteluun osallistuminen perustuu aina virkamiehen suostumukseen. Hallintovaliokunta katsoo, että selvyyden vuoksi suostumuksesta on syytä ottaa lakiin nimenomainen säännös. Valiokunnan saaman tiedon mukaan ulkomaantiedustelutehtäviin hakeudutaan suojelupoliisissa vapaaehtoisesti sisäisen koulutuksen kautta. Hallintovaliokunta muistuttaa vielä siitä, että suojelupoliisin virkamies on ulkomailla tiedustelutehtävissä toimiessaan myös suomalaisen virkamiesoikeudellisen järjestelmän alainen. 

Hallintovaliokunta ehdottaa ulkomaan tiedusteluun osallistumisen edellyttämästä virkamiehen suostumuksesta säädettäväksi 39 §:n uudessa 4 momentissa seuraavasti:  

Perustuslakivaliokunnan mukaan tiedusteluvalvontavaltuutetulla tulee olla sama oikeus tutkia tiedustelumenetelmien käytössä kertyneitä tallenteita kuin ehdotetun poliisilain 5 a luvun 43 §:ssä ja ehdotetun tietoliikennetiedustelulain 14 §:ssä mainituilla tuomioistuimella ja muilla tahoilla. Tällaisen muutoksen tekeminen on edellytys sille, että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Edellä mainittujen pykälien 1 momentin mukaan suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen tai tuomioistuimen osoituksen mukaan tallennetta saa tutkia myös muu poliisimies, asiantuntija tai muu henkilö, jota käytetään apuna tiedonhankintaa toteutettaessa. Perustuslakivaliokunnan mukaan ehdotettu sääntely on perustuslain 124 §:n kannalta ongelmallisen väljää, eikä sen vuoksi voida pitää asianmukaisena, että tiedustelutoiminnassa kertyneiden tallenteiden tutkinta annettaisiin näin avoimen sääntelyn perusteella ulkopuolisille henkilöille, joiden ei myöskään edellytetä olevan virkamiehiä. Perustuslakivaliokunnan mielestä ehdotetussa sääntelyssä tarkoitetun ulkopuolisen asiantuntijan ja muun henkilön, jota käytetään apuna tiedonhankinnassa, osuus tulee rajata vain siviilitiedusteluviranomaista avustavaan rooliin ja sitoa tallenteiden tutkiminen hänen osaltaan viranomaisen välittömään ohjaukseen. Lisäksi tulee säätää avustavan henkilön virkavastuusta. Tällaiset muutokset ovat edellytyksenä sille, että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Lisäksi laissa on perustuslakivaliokunnan mukaan syytä säätää ehdotettua täsmällisemmin henkilöpiiristä, joka voi tulla kyseeseen muuna henkilönä, jota käytetään apuna tiedonhankinnassa. Lisäksi säännösperustaisesti on varmistuttava siitä, että säännöksessä viitatuilla viranomaiskoneiston ulkopuolisilla henkilöillä on tarvittavat tiedot ja taito sekä kokemus toimeksiannon asianmukaiseksi suorittamiseksi. 

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten hallintovaliokunta ehdottaa, että hallituksen esitykseen sisältyvän poliisilain 5 a luvun 43 §:n 1 momenttiin lisätään tiedusteluvalvontavaltuutettu tai hänen määräämänsä virkamies tahoiksi, joilla on oikeus tutkia tallenteita. Valiokunta ehdottaa jäljempänä vastaavan lisäyksen tekemistä 2. lakiehdotuksen eli tietoliikennetiedustelulain 14 §:ään. 

Lakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, että lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan mainituissa säännösehdotuksissa tarkoitetussa ulkopuolisen asiantuntijan tai muun henkilön käytössä apuna tiedonhankintaa toteutettaessa on kyse siitä, että henkilö avustaa tiedusteluviranomaista sen jo hankkiman tietotallenteen sisällön selvittämisessä. Kysymys ei siten ole siitä, että tällaiselle henkilölle annettaisiin tiedonhankintatehtäviä perustuslain 124 §:n vastaisesti. Avustavassa toiminnassa voi olla kysymys esimerkiksi tulkkauksesta, kielen kääntämisestä tai teknisen suojauksen purkamisesta.  

Lisäksi ehdotetuissa pykälissä tulee säätää ulkopuolisen asiantuntijan ja muun henkilön virkavastuusta. Virkamiehen erityisasemaan kuuluu muita laajempi vastuu työssä tapahtuneista virheistä eli virkavastuu. Virkavastuun yleisinä perusteina ovat perustuslain 2 §:n 3 momentin ja 118 §:n säännökset. Virkavastuun on vakiintuneesti katsottu käsittävän sekä rikosoikeudellisen että vahingonkorvausoikeudellisen vastuun. Myös perustuslain 124 §:ssä tarkoitetun julkisen hallintotehtävän hoitamisen on perustuslakivaliokunnan käytännössä katsottu lähtökohtaisesti edellyttävän, että tehtävää hoitavat luonnolliset henkilöt toimivat tehtävässään virkavastuulla (PeVL 8/2014 vp, s. 5/I, PeVL 29/2013 vp, s. 2, PeVL 18/2007 vp, s. 7/I, PeVL 20/2006 vp, s. 2, PeVL 33/2004 vp, s. 7/II). 

Rikosoikeudellista virkavastuuta ja virkarikoksia koskevat säännökset sisältyvät rikoslain (39/ 1889) 40 lukuun. Rikosoikeudellinen virkavastuu ulottuu 40 luvun 11 §:n määritelmäsäännöksen 5 kohdan nojalla myös viranomaisorganisaation ulkopuolella tapahtuvaan julkisen vallan käyttöön. Sen mukaan julkista valtaa käyttävällä henkilöllä tarkoitetaan ensiksikin sitä, jonka tehtäviin lain tai asetuksen nojalla kuuluu antaa toista velvoittava määräys tai päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta taikka joka lain tai asetuksen nojalla tehtävässään tosiasiallisesti puuttuu toisen etuun tai oikeuteen. Toiseksi julkista valtaa käyttävällä tarkoitetaan sitä, joka lain tai asetuksen nojalla taikka viranomaiselta lain tai asetuksen nojalla saadun toimeksiannon perusteella osallistuu edellä tarkoitetun päätöksen valmisteluun säännöksessä kuvatuin tavoin. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vuorostaan vahingonkorvauslaissa (412/1974). 

Lisäksi pykälässä tulee säätää ulkopuoliseen asiantuntijaan ja muuhun henkilöön kohdistuvasta välittömästä ohjauksesta ja valvonnasta tallenteita tutkittaessa sekä siitä, että tällaisella henkilöllä tulee olla tarvittavat tiedot ja taito sekä kokemus toimeksiannon suorittamiseen. Tällainen muutos myös rajaa henkilöpiiriä. 

Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnon huomioon ottamiseksi lakivaliokunnan lausuntoon yhtyen, että poliisilain 5 a luvun 43 § muutetaan kuulumaan (2. lakiehdotuksessa 14 §) seuraavasti: 

Poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 44 §:ssä säädetään tiedustelussa saadun tiedon luovuttamisesta rikostorjuntaan. Esityksen perusteluissa todetaan (s. 214), että kysymys on eräänlaista palomuuria koskevasta sääntelystä. Lähtökohtana on, että tiedusteluvaltuuksilla saatuja tietoja ei saisi käyttää muuhun tarkoitukseen kuin kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Palomuurisääntely sisältäisi perustelujen mukaan eräitä poikkeuksia käyttötarkoitussidonnaisuuteen. 

Ehdotettu sääntely muistuttaa ylimääräisen tiedon käyttöä koskevaa sääntelyä, joskin esityksessä on katsottu (s. 95—96), että poliisilain ylimääräisen tiedon käyttöä koskeva sääntely ei sovi palomuurisääntelyn esikuvaksi. Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa katsonut, että sääntelyssä ja sen perusteluissa jää epäselväksi, miksi sääntelyä ei ole rakennettu pakkokeinolain 10 luvun 55—56 §:n ja poliisilain 5 luvun 53—54 §:n ylimääräistä tietoa koskevan sääntelyn mukaisesti. Poliisilain ja pakkokeinolain ylimääräisen tiedon käyttöä koskeva sääntely rakentuu mallille, jonka mukaan ylimääräistä tietoa saa käyttää rikoksen selvittämisessä, jos tieto koskee sellaista rikosta, jonka tutkinnassa olisi saatu käyttää sitä pakkokeinoa, jolla tieto on saatu (poliisilain 5 luvun 54 §:n 1 momentti ja pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 1 momentti). Ylimääräistä tietoa saa kuitenkin käyttää myös, jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle ja rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta tai kyse on jostakin säännöksissä nimenomaisesti mainitusta rikoksesta (poliisilain 5 luvun 54 §:n 2 momentti ja pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 2 momentti). Ylimääräistä tietoa saa lisäksi käyttää aina rikoksen estämiseksi, esitutkintaviranomaisen toiminnan suuntaamiseksi ja syyttömyyttä tukevana selvityksenä (poliisilain 5 luvun 54 §:n 4 momentti ja pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 4 momentti). 

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että ehdotettua poliisilain 5 a luvun sisältämää sääntelyä voidaan tältä osin pitää osin ongelmallisena, koska siitä ei käy ilmi, miten ehdotettu sääntely suhtautuu ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevaan sääntelyyn. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan tulee erityisesti varmistua siitä, ettei sääntely avaa mahdollisuuksia käyttää tiedustelua poliisilain salaisia tiedonhankintakeinoja ja pakkokeinolain salaisia pakkokeinoja koskevan sääntelyn kiertämiseen.  

Lakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että ehdotettua sääntelyä arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, että tiedustelutoiminnassa kysymys on luonteeltaan erilaisesta toiminnasta kuin poliisilain mukaisessa salaisten tiedonhankintakeinojen tai pakkokeinolain mukaisten salaisten pakkokeinojen käyttämisessä. Asiassa on merkityksellistä myös se, että suojelupoliisi ei jatkossa ole esitutkintaviranomainen. Ehdotettua tiedon luovuttamista koskevien sääntelyratkaisujen osalta on lakivaliokunnan mielestä tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että tiedustelumenetelmien käytölle ei ole asetettu eikä voida asettaa perusterikosten rangaistusasteikkoa eli samalla mainittujen rikosten vakavuutta koskevaa vaatimusta, koska tiedustelumenetelmiä ei käytetä rikostutkinnassa. Tämän vuoksi tiedon luovuttamista rikostorjuntaan tai -tutkintaan koskeva sääntely on rakennettava käyttötarkoitussidonnaisuus huomioiden siten, että tietojen luovuttamista rajataan riittävästi rikosten vakavuusasteen mukaan. 

Lakivaliokunta toteaa, että kysymys ehdotetun sääntelyn arvioinnista on moniulotteisempi kuin ylimääräisen tiedon kohdalla. Tarkkaan ottaen tiedustelumenetelmän käytöllä saadun rikosepäilyä koskevan tiedon luovuttamisessa rikostorjuntaan kysymys ei ole ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevasta sääntelystä, vaan niin sanotusta palomuurisääntelystä, jonka suhteen käyttötarkoitussidonnaisuus on ylimääräistä tietoa korostuneemmassa asemassa. Valiokunnan näkemyksen mukaan ehdotettua palomuurisääntelyä on siten syytä arvioida itsenäisenä ylimääräisen tiedon käyttämisestä erillisenä kysymyksenä. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdotettavan palomuurisääntelyn perusteella tiedon luovuttamisen edellytykset ovat myös monella tapaa tiukemmat kuin ylimääräisen tiedon osalta. 

Ensinnäkin palomuurisääntelyssä on kysymys erilaisista lähtökohdista ja erilaisesta tietojen käyttötilanteesta kuin ylimääräisen tiedon kohdalla. Siviilitiedustelulla saatu ehdotetun poliisilain 5 a luvun 44 §:ssä tarkoitettu tieto ei ole ylimääräistä tietoa eikä siihen rinnastettavaa tietoa sellaisena kuin ylimääräinen tieto on määritelty pakkokeinolain (5 luvun 55 §) ja poliisilain (5 luvun 53 §) ylimääräistä tietoa koskevissa säännöksissä. Niiden mukaan ylimääräisellä tiedolla tarkoitetaan tietyillä salaisilla pakkokeinoilla tai salaisilla tiedonhankintakeinoilla saatua tietoa, joka ei liity rikokseen tai tietyn poliisilain mukaisen vaaran torjumiseen taikka joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka selvittämistä, estämistä tai paljastamista varten lupa tai päätös on annettu. Ehdotetussa 5 a luvun 44 §:ssä ehdotetun palomuurisääntelyn piiriin kuuluvat sitä vastoin kaikki tiedot, jotka on saatu millä tahansa tiedustelumenetelmällä. Lisäksi tilanteiden eroavaisuuksien osalta on syytä huomioida, että nyt käsiteltävissä palomuurisääntelyä koskevissa tilanteissa ei ole olemassa jonkin rikoksen selvittämistä, estämistä tai paljastamista varten annettua aikaisempaa lupaa tai päätöstä. Ylimääräisen tiedon käsitteestä näyttää valiokunnan käsityksen mukaan siten myös seuraavan, että ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevat säännökset eivät voi tulla sovellettaviksi tapauksissa, joissa tietoa on luovutettu poliisilain 5 a luvun 44 §:ssä tarkoitetulla tavalla. 

Toiseksi ylimääräistä tietoa saa voimassa olevan poliisilain 5 luvun 54 §:n 4 momentin mukaan lisäksi käyttää aina rikoksen estämiseksi, kun taas tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa saisi luovuttaa toimivaltaiselle viranomaiselle sellaisen rikoksen estämiseksi, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. 

Lakivaliokunta kiinnittää huomiota kuitenkin siihen, että voimassa olevan poliisilain 5 luvun 54 §:n 3 momentin mukaan ylimääräistä tietoa saa käyttää myös, jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle ja rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta tai kyse on jostakin momentissa luetellusta rikoksesta. Vastaavanlainen säännös sisältyy myös pakkokeinolain 5 luvun 56 §:ään. Ehdotetun 5 a luvun 44 §:n 1 momentin säännös harkinnanvaraisesta ilmoittamisesta rikoksen selvittämiseksi sisältää vain kolmen vuoden enimmäisrangaistusta koskevan kriteerin. Jotta ehdotetun 44 §:n 1 momentin kynnys ei tältä osin olisi alhaisempi kuin ylimääräisen tiedon käyttöä koskeva voimassa oleva 5 luvun 54 §:n 3 momentin säännös, lakivaliokunta esittää hallintovaliokunnalle, että poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 44 §:n 1 momenttiin sisällytetään lisäedellytykseksi se, että ilmoituksella voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle.  

Hallintovaliokunta ehdottaa lakivaliokunnan lausuntoon viitaten, että poliisilain 5 a luvun 44 §:n 1 momentti hyväksytään seuraavasti: 

Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 44 §:n 4 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa saa aina luovuttaa syyttömyyttä tukevaksi selvitykseksi. Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa todennut, että esitetty sääntely, jossa suojelupoliisi saisi harkintansa mukaan luovuttaa tai olla luovuttamatta sillä olevaa tietoa, jonka se tietää olevan syyttömyyttä tukevaa, ei ole aivan asianmukainen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan perustuslain 21 §:n kannalta. Lausunnon mukaan viranomaisella tulisi lähtökohtaisesti olla velvollisuus luovuttaa syyttömyyttä tukeva tieto. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan tällainen velvollisuus aiheuttaa kuitenkin tarpeen tarkastella laajemminkin asiaan liittyvää sääntelyä. 

Lakivaliokunta toteaa, että ehdotettu sääntely syyttömyyttä tukevan tiedon osalta vastaa voimassa olevan poliisilain (5 luku, 54 §:n 4 momentti) ja pakkokeinolain (5 luku, 56 §:n 4 momentti) muotoilua, jossa vastaavasti käytetään muotoilua "saa käyttää". Velvoittava sääntely aiheuttaisi tarpeen tarkastella laajemminkin asiaan liittyvää sääntelyä. Tämä voisi merkitä lakivaliokunnan käsityksen mukaan sitä, että syyttömyyttä tukevan tiedon luovuttamiselle tulisi mahdollisesti asetettavaksi rangaistustasoon liittyviä tai muita kynnyksiä, sillä kaikissa tilanteissa ei välttämättä ole perusteltua asettaa ehdotonta ilmoitusvelvollisuutta kaikkein lievimpien rikkomusten osalta, mikäli ilmoitus esimerkiksi johtaisi kansallista turvallisuutta uhkaavaan vakavaan vaaraan tai tiedustelumenetelmiä käyttävän virkamiehen hengen vaaraan. 

Edelleen lakivaliokunta katsoo, että asiassa on syytä huomioida, että lainkohdan tulkintaa ohjaavat pykälän perustelut sekä poliisilaista ilmi käyvät poliisioikeudelliset periaatteet. Poliisilain 1 luvun 2 §:n mukaisesti perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen vaatimuksen mukaan suojelupoliisin on kunnioitettava perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä toimivaltuuksia käyttäessään valittava perusteltavissa olevista vaihtoehdoista se, joka parhaiten edistää näiden oikeuksien toteutumista. Valiokunta katsoo, että pykäläperustelut sekä periaatteet kaventavat suojelupoliisin harkintavaltaa.  

Edellä selostetun valossa hallintovaliokunta katsoo, että syyttömyyttä tukevan selvityksen luovuttamista koskeva ehdotetun 44 §:n 4 momentin sääntelymalli on tässä yhteydessä hyväksyttävissä. Valiokunta katsoo, että soveltamiskäytäntöä on syytä kuitenkin tarkkaan seurata ja tarvittaessa ryhdyttävä selvittämään sääntelyn tarkistamista. Hallintovaliokunta yhtyy lakiehdotuksen 44 §:n 4 momentin osalta lakivaliokunnan lausuntoon. 

Poliisilakiehdotuksen soveltamisalaa koskevasta 5 a luvun 1 §:stä ja tiedustelumenetelmien käytön edellytyksiä koskevasta 4 §:stä ilmi käyvin tavoin tiedustelumenetelmien käyttö liittyy kansallisen turvallisuuden suojaamiseen. Lakivaliokunta katsoo, että tiedustelumenetelmien käyttötarkoituksesta johtuen on selvää, että harkinnanvaraisissa rikostiedon luovuttamistapauksissa keskeinen arviointikriteeri on luovuttamisen vaikutus kansalliseen turvallisuuteen. Ilmoituksen lykkäämistilanteessa suojelupoliisin olisi kuitenkin suhteutettava toisiinsa yhtäältä kansallisen turvallisuuden suojaamisintressi ja toisaalta esimerkiksi rikoksen selvittämisintressi. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että mainittu kriteeri ei kuitenkaan käy ilmi ehdotetusta 44 §:stä.  

Hallintovaliokunta pitää perusteltuna, että poliisilakiehdotuksen 44 §:n 3 momenttiin lisätään harkinnanvaraisia tilanteita koskevaksi arviointikriteeriksi myös kansallisen turvallisuuden suojaaminen lakivaliokunnan lausunnon mukaisesti seuraavasti: 

Hallintovaliokunta katsoo kokonaisuutena tiedon luovuttamista koskevan sääntelyn osalta, että lakivaliokunnan lausuntoon perustuvien muutosesitysten tarkoituksena on huolehtia siitä, ettei tiedustelua voida käyttää poliisilain salaisia tiedonhankintakeinoja ja pakkokeinolain salaisia pakkokeinoja koskevan sääntelyn kiertämiseen. Lakivaliokunnan mukaan näin on erityisesti siltä osin kuin tiedon luovuttamista koskevat kynnykset ovat vähintään samalla tasolla kuin ylimääräisen tiedon käyttämisen osalta. Hallintovaliokunta korostaa lakivaliokunnan tavoin, että edellä mainitun tavoitteen kannalta olennaista on ehdotettujen tiedustelumenetelmien käyttäminen niille osoitettuun tarkoitukseen. Hallintovaliokunta pitää kaiken lainsäädännön osalta lähtökohtana, että viranomaiset noudattavat sitä asianmukaisesti. Muu lähtökohta johtaa käytännössä mahdottomaan tilanteeseen myös lakien säätämisen kannalta. Viranomaiset eivät hoida laissa säädettyjä tehtäviä omassa intressissään, vaan lainsäätäjän ilmaiseman tahdon velvoittamana ja sen mukaisesti. Suojelupoliisille asetetaan velvoite suojata suomalaista yhteiskuntaa vakavilta laissa säädettäviltä kansallisen turvallisuuden uhkilta. Tähän tehtävään liittyy kiinteästi perus- ja ihmisoikeuksien suojaaminen kansallisen turvallisuuden uhkatekijöiltä. Itsestään selvää on, että myös tehokkaita valvonta- ja muita oikeusturvajärjestelmiä tarvitaan. Siinäkin suhteessa suhteellisuusperiaatteella on oma merkityksensä, jos ajatellaan esimerkiksi sitä, että viranomaisella on oltava asianmukaiset edellytykset hoitaa sille laissa asetetut tehtävät.  

Nyt ehdotettu tiedon luovuttamista koskeva sääntely sijoittuu valiokunnan näkemyksen mukaan erilaiseen yhteyteen kuin ylimääräisen tiedon käyttöä koskeva sääntely, eikä niitä voida yksiselitteisesti vertailla. Tämän vuoksi sääntelyn tietty eroavaisuus on hyväksyttävissä. Sääntelyn soveltamista on kuitenkin tärkeää tarkkaan seurata ja ryhtyä tarvittaviin lainsäädäntötoimiin, mikäli soveltamiskäytäntö osoittaa, että sääntelyä käytettäisiin esimerkiksi poliisilain salaisia tiedonhankintakeinoja tai pakkokeinolain salaisia pakkokeinoja koskevan sääntelyn kiertämiseen. Hallintovaliokunta lähtee siitä, ettei viranomaisilla ole oikeutta käyttää säännöksiä sellaisessa tarkoituksessa, joita varten niitä ei ole säädetty. Valiokunta korostaa muutoinkin sitä lähtökohtaa, että viranomaistoiminta perustuu säädettyyn lainsäädäntöön ja ettei tämän perustuslaistakin johtuvan periaatteen noudattamista ole syytä lähtökohtaisesti epäillä.  

Lakivaliokunta korostaa lisäksi lausunnossaan, että poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 44 §:n sääntelyn sanamuodon piiriin ei kuulu perusteluissa (s. 217) mainittu tiedon luovuttaminen rikoksen paljastamiseksi tai esitutkinnan aloittamiskynnyksen selvittämiseksi ja 44 §:n 2 momentin perustelut ovat siten ristiriidassa säännöstekstin kanssa. 

Hallintovaliokunta toteaa, että suojelupoliisin on hallintovaliokunnan ehdottamassa lakiehdotuksen 44 §:n 1 momentin muodossa ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava keskusrikospoliisille, jos tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenee, että voidaan olettaa tehdyksi sellainen rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Ilmoitusta saadaan suojelupoliisin päällikön päätöksellä siirtää enintään vuodeksi kerrallaan, jos se on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi tai hengen tai terveyden suojaamiseksi. Suojelupoliisi saa ilmoittaa tehdystä rikoksesta keskusrikospoliisille, jos ilmoituksella voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys sellaisen rikoksen selvittämiselle, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta. 

Lakiehdotuksen 44 §:n 2 momentista puolestaan ilmenee, että suojelupoliisin on viipymättä ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle, jos tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenee, että hankkeilla on sellainen rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta, ja rikos on vielä estettävissä. Lisäksi tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa saa luovuttaa toimivaltaiselle viranomaiselle sellaisen rikoksen estämiseksi, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Hallintovaliokunta pitää lakivaliokunnan tavoin selvänä, ettei lakiehdotuksen 44 §:n 2 momentin sanamuoto mahdollista mainitun 2 momentin nojalla 1 momentista poiketen tietojen luovuttamista rikosten paljastamiseen tai esitutkinnan aloittamiskynnyksen selvittämiseen.  

Lakivaliokunta on lausunnossaan esitystä käsitellessään arvioinut myös sitä, tulisiko tuomioistuimille varata toimivalta tiedon luovuttamisesta päättämiseen. Valiokunta katsoo, että asiaa voidaan tältä osin arvioida samansuuntaisesti kuin uudistettaessa ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevaa sääntelyä vuonna 2013 (ks. HE 14/2013 vp). Tuolloin on omaksuttu sääntelymalli, jonka mukaan tuomioistuin päättää ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä pääasian käsittelyn yhteydessä. Asiaa koskevaa ehdotusta käsiteltäessä lakivaliokunta on nimenomaisesti todennut, että ylimääräisen tiedon merkitystä ei lähtökohtaisesti voida arvioida muutoin kuin osana kokonaisnäyttöä ja että erillinen ylimääräisen tiedon hyödyntämistä koskeva prosessi ei ole tarkoituksenmukainen (LaVM 17/2013 vp, s. 8/I). Lakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että kysymystä siitä, tuleeko tuomioistuimella olla päätäntävalta tiedustelumenetelmää käyttämällä saadun rikos-epäilyn ilmoittamisesta, voidaan nyt käsiteltävän esityksen osalta arvioida samansuuntaisesti. Näin ollen valiokunta katsoo, että tuomioistuimenettely itse luovuttamisesta päättämisen osalta ei ole tarpeen. Vastaavasti valiokunta katsoo olevan perusteltua, että tuomioistuin päättää luovutetun tiedon käyttämisestä näyttönä pääasian yhteydessä. 

Lakivaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että poliisilain ja pakkokeinolain ylimääräisen tiedon käyttämistä koskeva sääntely sisältää säännöksen, jonka mukaan ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä päättää tuomioistuin pääasian käsittelyn yhteydessä (poliisilain 5 luvun 54 §:n 3 momentti ja pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 3 momentti). Ehdotettu poliisilain siviilitiedustelua koskeva sääntely ei sisällä vastaavaa säännöstä. Valiokunta katsoo, että sääntelyä on tältä osin täydennettävä siten, että ehdotettu siviilitiedustelua koskeva sääntely tiedon luovuttamista koskevan sääntelyn osalta sisältää edellä mainittuja poliisilain ja pakkokeinolain säännöksiä vastaavaa sääntelyä. 

Hallintovaliokunta ehdottaa lakivaliokunnan lausunnon johdosta ehdotetun poliisilain 5 a luvun 44 §:ään lisättäväksi uuden 6 momentin näin kuuluvana: 

Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa lakivaliokunnan lausunnon johdosta jäljempänä, että esitutkintalain (805/2011) hallituksen esitykseen sisältymättömään 9 luvun 6 §:n 2 momentin esitutkintapöytäkirjaa koskevaan säännökseen lisätään ylimääräistä tietoa vastaavasti maininta 44 §:ssä tarkoitetun tiedon luovuttamisesta (5. lakiehdotus). Säännöksessä tulee huomioida myös vastaavat muutostarpeet sotilastiedustelulain 79 ja 80 §:n osalta (HE 203/2017 vp, 76 ja 77 §) osalta. Sotilastiedustelulakiesityksen huomioivassa muodossa hallintovaliokunnan ehdottama esitutkintalain 9 luvun 6 §:n 2 momentti kuuluu seuraavasti: 

Edelleen hallintovaliokunta ehdottaa lakivaliokunnan lausunnon pohjalta, että hallituksen esitykseen sisältymättömään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 5 luvun 3 §:n haastehakemuksessa ilmoitettaviin tietoihin lisätään ylimääräistä tietoa koskevaa 8 kohtaa vastaavasti uusi kohta koskien ehdotetun poliisilain 5 a luvun 44 §:n nojalla luovutettua tietoa (hallintovaliokunnan ehdottama uusi 9. lakiehdotus). Säännöksessä tulee huomioida myös vastaavat muutostarpeet sotilastiedustelulain (HE 203/2017 vp) 79 ja 80 §:n osalta. Sotilastiedustelulakiesityksen huomioivassa muodossa hallintovaliokunnan ehdottama 3 §:n uusi kohta kuuluu seuraavasti: 

Tietoliikennetiedustelusta annettavan lain 17 §:stä ilmenee, että tietoliikennetiedustelulla saadun tiedon luovuttamiseen rikostorjuntaan sovelletaan poliisilain 5 a luvun 44 §:ää. 

Ehdotetun 48 §:n nojalla tiedustelumenetelmän käytöstä on sen lopettamisen jälkeen laadittava ilman aiheetonta viivästystä pöytäkirja. Valiokunta esittää pykälään lisättäväksi uuden 2 momentin, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä toimenpiteiden kirjaamisesta valvontaa varten. Toimenpiteillä tarkoitetaan kaikkia suojelupoliisin tekemiä siviilitiedustelutoimenpiteitä. Tämä kattaisi muun muassa tiedustelumenetelmien käytön kirjaamisen, hävittämisvelvollisuuden alaisen tiedon hävittämisen kirjaamisen, arvion tiedustelumenetelmällä saatujen tietojen merkittävyydestä sekä rikostorjuntaan tehtävän ilmoituksen lykkäämisen. 

Lakiehdotuksen 54 §:ssä velvoitetaan suojelupoliisi toimimaan yhteistyössä sotilasviranomaisen kanssa siviili- ja sotilastiedustelun tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi sekä antamaan sotilasviranomaiselle tässä tarkoituksessa tarpeellisia tietoja sen estämättä, mitä salassapitovelvollisuudesta säädetään. Sääntelyn tarkoituksena on edistää suojelupoliisin ja sotilasviranomaisen yhteistoimintaa siten, että samaan päämäärään liittyvät toimialakohtaiset ja rinnakkaiset tehtävät tulevat hoidetuiksi tarkoituksenmukaisesti, taloudellisesti ja joustavasti. 

Hallintovaliokunta ehdottaa, että pykälän uudeksi 2 momentiksi lisätään asetuksenantovaltuus, jonka nojalla valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä suojelupoliisin ja sotilastiedusteluviranomaisen välisen yhteistyön järjestämisestä. Yhteistyön järjestämisellä tarkoitettaisiin yhteistyön käytännön järjestelyitä, kuten esimerkiksi sitä, missä nimenomaisissa tilanteissa yhteistyötä pitäisi tehdä, millaisessa muodossa yhteistyötä tehtäisiin ja mitkä ovat yhteistyöhön osallistuvat tahot ja niiden tehtävät. 

Perustuslakivaliokunta toteaa 5 a luvun 55 §:n osalta lausunnossaan, että säännöksen sanamuodon perusteella jää hyvin avoimeksi, mitä suojelupoliisin ja yhteisöjen välinen yhteistyö voisi olla ja mitä yhteisöjä säännös koskisi. Lainkohdan perusteluissa (s. 227) todetaan lähinnä vain, että yhteistyö voi liittyä yritysten turvallisuuteen ja yritysvakoilun estämiseen. Epäselväksi jää muun muassa, miten ehdotettu sääntely suhtautuu perustuslain 124 §:n julkisen hallintotehtävän antamista muun kuin viranomaisen hoidettavaksi koskevaan sääntelyyn. Säännös yhteistyöstä yhteisöjen kanssa tulee joko poistaa lakiehdotuksesta tai sitä tulee olennaisesti täsmentää yhteistyön sisällön ja osapuolten suhteen ja perustuslain 124 §:n kannalta asianmukaisella tavalla. Tällainen muutos on edellytys sille, että 1. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Säännöksen perustelujen mukaan 55 §:n sääntely ei koske henkilötietojen antamista. Tällainen rajaus ei kuitenkaan ilmene säännöksestä. Perustuslakivaliokunta huomauttaa, että henkilötiedon käsite on laaja. Eduskunnan hyväksymä laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä (HE 31/2018 vp) sisältää määritelmäsäännöksen (3 §:n 1 momentti), jonka mukaan henkilötiedoilla tarkoitetaan kaikkia tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön (rekisteröity) välittömästi tai välillisesti liittyviä tietoja. Mikäli tarkoituksena on vastoin esityölausumaa, että säännöksen perusteella voidaan luovuttaa henkilötietoja yhteisöille salassapitovelvollisuuden estämättä, on ehdotettua sääntelyä täsmennettävä. Perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt hyvin väljiä ja yksilöimättömiä tietojensaantioikeuksia perustuslain kannalta mahdollisina edes silloin, kun ne on sidottu välttämättömyyskriteeriin (PeVL 19/2012 vp, s. 4/I ja siinä mainitut lausunnot). Ehdotetussa 55 §:ssä on siksi määriteltävä olennaisesti tarkemmin tietojen saantiin oikeutettujen yhteisöjen piiri, jotta 1. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Vaihtoehtoisesti säännöstä on täsmennettävä siten, että siitä käy selkeästi ilmi sen perusteluissa ilmaistu rajaus, jonka mukaan pykälän perusteella ei voi luovuttaa salassa pidettäviä henkilötietoja. Tällainen muutos on edellytyksenä sille, että 1. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Lakivaliokunnan lausunnossaan esittämän näkemyksen mukaan hallintovaliokunnan on syytä arvioida perustuslakivaliokunnan lausunnon valossa ehdotetun poliisilain 5 a luvun 55 §:ää huolellisesti uudelleen. Lakivaliokunnan mielestä ehdotetusta yhteistyösääntelystä tiedusteluviranomaisen ja yhteisöjen välillä on perusteltua luopua.  

Hallintovaliokunta toteaa, että tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa ehdotetun lain 16 §:ssä säännellään haitallista tietokoneohjelmaa tai -käskyä koskevien tietojen luovuttamisesta viranomaiselle, yritykselle tai yhteisölle. Pykälän 1 momentin mukaan: "Suojelupoliisi saa salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tietoliikennetiedustelun avulla hankitun tiedon haitallisesta tietokoneohjelmasta tai käskystä viranomaiselle, yritykselle tai yhteisölle, jos tiedon luovuttaminen on tarpeen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi tai tiedon saajan etujen turvaamiseksi." Hallintovaliokunnan käsityksen mukaan kyseinen säännös turvaa Viestintäviraston tehtävien hoitamisen mainituilta osin.  

Poliisilain muuttamista koskevan lakiehdotuksen 5 a luvun 55 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi yhteistyöstä muiden viranomaisten ja yhteisöjen kanssa. Pykälän 2 momentin mukaan: "Suojelupoliisi voi siviilitiedustelutehtävänsä toteuttamiseksi toimia yhteistyössä yhteisöjen kanssa sekä luovuttaa muille viranomaisille ja yhteisöille salassapitosäännösten estämättä tietoja, jos tietojen luovuttaminen on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi." Tietojen luovuttamisen kynnys on kyseisessä säännösehdotuksessa korkeampi kuin ensiksi mainitussa tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 14 §:ssä. Tietoliikennetiedustelulakiehdotukseen sisältyvän kynnyksen mukaan "on tarpeen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi tai tiedon saajan etujen turvaamiseksi".  

Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnittää lausunnossaan LiVL 26/2018 vp huomiota lakiehdotuksen 5 a luvun 55 §:n tietojen luovuttamista koskevaan säännökseen, jossa luovuttamisen edellytykseksi on asetettu välttämättömyys kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Ottaen huomioon Kyberturvallisuuskeskuksen tehtävien merkityksen yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kannalta liikenne- ja viestintävaliokunta esittää hallintovaliokunnalle, että Kyberturvallisuuskeskus voi saada myös poliisilain perusteella tietoja, jos se on tarpeen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi, välttämättömyyden sijasta. Tämä antaisi tietojen luovuttamisesta päättävälle tiedusteluviranomaiselle enemmän liikkumavaraa tietojen luovuttamisessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnittää huomiota tiedonsaajan korkean tietoturvan tason tarpeeseen. Silloin, kun on kyse viranomaiselle luovutettavien tietojen kynnyksestä, lakiehdotuksessa olevaa "välttämättömyyden" kynnystä on perustelua muuttaa "tarpeellisuudeksi". Sitä vastoin, kun tietoja luovutetaan yksityiselle, kynnys on perusteltua olla korkeampi.  

Tiedon luovuttamista koskevassa säännöksessä 5 a luvun 55 §:n 2 momentissa oleva kynnys "välttämätöntä" voi olla omiaan vaikeuttamaan ja supistamaan tiedusteluviranomaisen raportointitoimintaa ja yleisemminkin tiedon jakamista, koska yksittäisessä tiedonluovutustapauksessa tulisi pystyä erikseen osoittamaan, että tiedusteluraportin luovuttaminen on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Koska siviilitiedustelulainsäädännön tarkoituksena on lisätä tiedusteluviranomaisen raportointia ja yhteydenpitoa muihin viranomaisiin sekä sitä kautta analysoidulla tiedustelutiedolla parantamaan kansallista turvallisuutta, hallintovaliokunta katsoo, että poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 55 §:n 2 momentissa oleva kynnys on perusteltua muuttaa vastaamaan tietoliikennetiedustelulaissa käytettyä "jos tiedon luovuttaminen on tarpeen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi".  

Perustuslakivaliokunnan lausunto aiheuttaa tarpeen muuttaa poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 55 §:ää, jossa ehdotetaan säädettäväksi yhteistyöstä viranomaisten ja yhteisöjen kanssa. Hallintovaliokunta ehdottaa poistettavaksi yhteistyöelementin yksityisten yhteisöjen kanssa lakiehdotuksen 5 a luvun 55 §:stä. Asiasta tosin säädetään muun muassa poliisin tehtävissä (poliisilain 1 luvun 1 §:n 1 momentti), jonka mukaan poliisin tehtävänä on muun muassa toimia turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä yhteisöjen ja asukkaiden kanssa. Tietojen luovuttamisesta yksityiselle säädetään erikseen.  

Hallintovaliokunta ehdottaa lisäksi, että poliisilain 5 a luvun 55 §:ää muutetaan niin, että pykälän otsikkoon lisätään "yritykset", joka kuvaisi yksityisen sektorin toimijoita paremmin kuin yhteisöt.  

Pykälässä ei ole perusteluiden mukaan tarkoitus säätää henkilötietojen luovuttamisesta. Asian merkityksellisyyden vuoksi tämä on syytä mainita säännöstasolla.  

Asetuksenantovaltuusäännökset 62 §:stä on asianmukaista sijoittaa asianomaisen perussäännöksen yhteyteen. Hallintovaliokunta ehdottaa pykälän uudeksi 5 momentiksi asetuksenantovaltuutta, jonka mukaan suojelupoliisin ja muiden viranomaisten välisen yhteistyön järjestämisestä voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä yhteistyötavoista ja -menetelmistä. Valiokunnan mielestä on selvää, etteivät yritysten osalta kysymykseen voi tulla julkisen vallan käyttöön liittyvät tehtävät, vaan kyse olisi esimerkiksi eri tahojen omiin tehtäviin ja toimiin liittyvästä tiedon jakamisesta tilannekuvan muodostamiseksi. 

Hallintovaliokunta ehdottaa, että pykälän uudeksi 6 momentiksi lisätään asetuksenantovaltuus, jonka mukaan sisäministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä suojelupoliisin ja muun sisäasiainhallinnon välisen yhteistyön järjestämisestä. Kyse voisi olla esimerkiksi suojelupoliisin ja maahanmuuttoviraston välisen yhteistyön järjestämisestä sekä yhteistyöhön osallistuvista yksiköistä ja niiden tehtävistä.  

Hallintovaliokunta ehdottaa edellä lausutun johdosta poliisilain 5 a luvun 55 §:n hyväksymistä seuraavan sisältöisenä: 

Säädettävän 56 §:n mukaan poliisilain 5 a luvussa säädettyjen tiedustelumenetelmien käyttöä on tarvittaessa yhteen sovitettava suojelupoliisin, sotilastiedusteluviranomaisen, keskusrikospoliisin ja muun viranomaisen virkamiesten työturvallisuuden varmistamiseksi sekä mainittujen viranomaisten salaisessa tiedonhankinnassa käytettävien taktisten ja teknisten menetelmien ja suunnitelmien paljastumisen estämiseksi. Säännös on erityissäännös suhteessa edellä oleviin yhteistyösäännöksiin. 

Voimassa olevassa lainsäädännössä säädetään useista eri viranomaisista, kuten Rajavartiolaitos ja Tulli, joilla on oikeus käyttää lainsäädännöstä tarkemmin ilmenevällä tavalla salaisia tiedonhankintakeinoja, minkä vuoksi on olemassa muun muassa riski yksittäisten operaatioiden päällekkäisyydestä. Vastaava riski on olemassa myös eri poliisiyksiköiden kesken. Tällaiset tilanteet on pyrittävä ennalta estämään ja torjumaan mahdolliset työtapaturmat sekä myös estämään taktisten ja teknisten menetelmien ja suunnitelmien paljastuminen. Tämän vuoksi on tapauskohtaisesti huolehdittava siitä, että kyseiset viranomaiset keskenään koordinoivat salaisen tiedonhankinnan käyttöä. Valiokunta kiinnittää tässä kohdin huomiota siihen, että eri toimijoiden salainen tiedonhankinta saattaa ainakin poikkeuksellisesti olla käytössä samanaikaisesti eri perustein (vrt. poliisilain 5 luku, pakkokeinolaki, säädettävä tiedustelulainsäädäntö). 

Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 2 momentin siitä, että salaisen tiedonhankinnan yhteensovittamisen järjestämisestä voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä esimerkiksi siitä, miten yhteistyöhön osallistuvat tahot koordinoivat tiedustelumenetelmien käyttöä. Lisäksi asetuksessa voitaisiin säätää siitä, mitkä tahot ovat keskenään yhteydessä, kun sensitiivisessä toiminnassa tulee vastaan yllättäviä tilanteita. Säännöksiä voitaisiin antaa myös esimerkiksi mahdollisista yhteistyöryhmistä ja niiden toiminnasta. 

Ehdotetun poliisilain 5 a luvun 57 § sisältää säännökset kansainvälisestä yhteistyöstä. Pykälän 1 momentin nojalla suojelupoliisi voi tehdä yhteistyötä sekä hankkia tietoja yhdessä ulkomaisten turvallisuus- ja tiedustelupalveluiden kanssa maamme kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Pykälän 2 momentin mukaan yhteisessä tiedonhankinnassa toisen valtion alueella suojelupoliisin poliisimiehen on noudatettava niitä tiedustelumenetelmien käytön rajoituksia ja ehtoja, joita kyseinen valtio asettaa. Pykälän 3 momentti sisältää säännökset vieraan valtion toimivaltaisen virkamiehen oikeudesta Suomen alueella kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi toimia yhteistyössä suojelupoliisin kanssa ja suojelupoliisin poliisimiehen ohjauksessa ja valvonnassa. Hallintovaliokunta tähdentää kansainvälisen yhteistyön merkitystä etenkin Euroopan unionin jäsenmaiden puitteissa muun muassa uhkakuviin liittyvistä yhteisistä elementeistä johtuen ja samankaltaiset oikeus- ja yhteiskuntajärjestykset huomioon ottaen. 

Ehdotettu sääntely ei sisällä säännöksiä vieraan valtion virkamiehen rikosoikeudellisesta virkavastuusta. Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa todennut, että sääntelyä on täydennettävä virkavastuuta koskevin säännöksin. Lausunnossaan perustuslakivaliokunta katsoo myös, että säännöksen sanamuodosta tulee käydä ilmi nyt ehdotettua selkeämmin, että vieraan valtion virkamies on velvollinen noudattamaan suojelupoliisin hänelle antamia määräyksiä, rajoituksia ja ohjeita. 

Lakivaliokunta katsoo, että vieraan valtion virkamiehen rikosoikeudellisen virkavastuun tulee ilmetä ehdotetusta 57 pykälästä. Perusteltua kuitenkin on, että varsinaiset virkavastuuta koskevat säännökset sisältyisivät rikoslain säännöksiin, joihin 57 §:n säännöksessä viitataan. Vieraan valtion virkamiehen vahingonkorvausvastuusta ei valiokunnan näkemyksen mukaan tarvitse erikseen säätää, koska virkamies toimii suojelupoliisin ohjauksessa ja valvonnassa, jolloin mahdollinen vahingonkorvausvelvollisuus konkretisoituisi ensisijaisesti suojelupoliisille joko suoraan tai isännänvastuun perusteella. 

Rikosoikeudellinen virkavastuu on rikoslain (39/1889) 40 luvun 12 §:n 3 momentin mukaan ulotettu koko laajuudessaan ulkomaiseen virkamieheen, joka toimii Suomen alueella kansainvälisen sopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen nojalla tarkastus-, tarkkailu-, takaa-ajo-, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämis- tai rikosten ennalta estämis- ja esitutkintatehtävissä taikka joka toimii Suomen alueella kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain nojalla Suomen viranomaisen esittämän tai hyväksymän oikeusapupyynnön perusteella esitutkintatai muissa virkatehtävissä. Kyseiseen virkamieheen sovelletaan 40 luvun 1—3 momentin säännösten lisäksi myös, viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta, 40 luvun 5 ja 7—10 §:ää. Mainitut ulkomaiset virkamiehet rinnastetaan kotimaisiin virkamiehiin myös silloin, kun virkamiehiä vastustetaan tai heihin kohdistetaan rikoksia. Heihin kohdistuviin tekoihin sovelletaan mm. virkamiehen väkivaltaista vastustamista, niskoittelua ja virkavallan anastusta koskevia rikoslain säännöksiä (RL 16:20). Heihin virkatoimessa tai virkatoimen vuoksi kohdistunut tahallinen surmaaminen voidaan katsoa murhaksi (RL 21:18). Itse ulkomaisen virkamiehen käsite on sinällään kattava (RL 40 luvun 11 §:n 4 kohta). 

Virkamiehiin kohdistuvista rikoksista säädetään rikoslain 16 luvussa ja virkamiesten tekemistä rikoksista rikoslain 40 luvussa. Mainittujen lukujen soveltamissäännösten perusteella on arvioitavissa se, mitkä rikokset ovat tässä yhteydessä merkityksellisiä eli mitkä voivat olla sellaisia, joiden tekijöinä tai kohteina ulkomaiset virkamiehet voivat olla tiedustelutehtävää Suomessa harjoittaessaan. Rikoslain 16 luvun 20 §:n perusteella näyttää lakivaliokunnan käsityksen mukaan siltä, että merkityksellisiä rikoksia ovat mainitun luvun 1—3, 13 ja 14 §:ssä rangaistaviksi säädetyt rikokset. Tässä yhteydessä on vaikeaa ajatella, että luvun 9 § virkavallan anastuksesta soveltuisi. Rikoslain 40 luvun osalta puolestaan merkitystä on mainitun luvun 1—3, 5 ja 7—10 §:ssä rangaistaviksi säädetyillä rikoksilla, lisäksi huomioon on aihetta ottaa ko. luvun 14 § menettämisseuraamuksesta. 

Lakivaliokunta toteaa, että rikoslain 16 luvun säännösten soveltaminen kansainvälisessä tiedusteluyhteistyössä lienee kuitenkin teoreettista, koska tiedustelua suorittava virkamies harvemmin toimii niin, että häneen rikoksen kohdistava tietää tämän olevan vieraan valtion tiedusteluvirkamies. Syyllistyminen rikoslain 16 luvun mukaisiin tekoihin edellyttää tahallisuutta sen suhteen, että teon kohteena on virkamies. Asia on kuitenkin syytä huomioida rikoslain 16 luvun soveltamisalasääntelyssä. 

Lakivaliokunta katsoo, että ulkomaisten tiedusteluvirkamiesten Suomessa tekemien samoin kuin heihin täällä kohdistuvien rikosten osalta on tarpeen säätää niissä säännöksissä, joissa todetaan, minkä rikosten osalta ja millä edellytyksillä virkarikoksia ja virkamiehiin kohdistuvia rikoksia koskevia säännöksiä sovelletaan ulkomaisiin virkamiehiin (rikoslain 16 luvun 20 § ja 40 luvun 12 §). 

Lakivaliokunnan lausunnon pohjalta hallintovaliokunta ehdottaa jäljempänä 6. lakiehdotuksen kohdalla, että rikoslain hallituksen esitykseen sisältymättömän 16 luvun 20 §:ää muutetaan niin, että siihen lisätään uusi 4 momentti, johon otetaan asianmukainen viittaus poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 57 §:n 3 momenttiin ja säädettävän sotilastiedustelulain (HE 203/2017 vp, 1. lakiehdotus) 20 §:n 3 momenttiin (HE 203/2017 vp, 19 §:n 3 momentti). Hallintovaliokunnan ehdottama uusi momentti kuuluu seuraavasti: 

Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa lakivaliokunnan lausunnon pohjalta, että rikoslain esitykseen sisältymätöntä 40 luvun 12 §:ää muutetaan niin, että siihen lisätään uusi 4 momentti, jolloin nykyinen 4 momentti siirtyy uudeksi 5 momentiksi ja nykyinen 5 momentti uudeksi 6 momentiksi. Uuteen 4 momenttiin tulee sisällyttää asianmukainen viittaus poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 57 §:n 3 momenttiin ja sotilastiedustelulakiehdotuksen 20 §:n 3 momenttiin. Hallintovaliokunnan ehdottama uusi 4 momentti kuuluu seuraavasti: 

Lakivaliokunnan esityksen pohjalta hallintovaliokunta ehdottaa myös rikoslain niin ikään hallituksen esitykseen sisältymättömän 21 luvun 18 §:n muuttamista siten, että kyseiseen soveltamisalasäännökseen sisällytetään asianmukainen viittaus poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 57 §:n 3 momenttiin ja sotilastiedustelulakiehdotuksen 20 §:n 3 momenttiin. Hallintovaliokunnan ehdottamassa muodossa rikoslain 21 luvun 18 § kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti: 

Lakivaliokunta esittää lausunnossaan hallintovaliokunnalle myös 1. lakiehdotuksen 57 §:n 3 momentin tarkistamista siten, että momentin loppuun lisätään säännöstasolle perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetun huomioon ottamiseksi se, että ulkomainen virkamies on velvollinen noudattamaan suojelupoliisin hänelle antamia määräyksiä, rajoituksia ja ohjeita. Edelleen lakivaliokunta esittää 3 momentin loppuun säännöstä ulkomaisen virkamiehen virkavastuusta, jossa viitataan edellä lakivaliokunnan esittämiin rikoslain säännöksiin. Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan lausuntoon ja ehdottaa, että poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 57 §:n 3 momentti kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti: 

Lakiehdotuksen 57 §:n 4 momentti koskee suojelupoliisin oikeutta luovuttaa salassapitosäännösten estämättä tietoja kansainvälisessä yhteistyössä, jos tietojen luovuttaminen on tarpeen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi eikä luovuttaminen ole vastoin kansallista etua. Hallintovaliokunta ehdottaa poliisilain 5 a luvun 57 §:n 4 momenttia muutettavaksi perustuslakivaliokunnan säätämisjärjestystä koskevan huomautuksen vuoksi siten, että 57 §:stä selkeästi käy ilmi, ettei pykälän perusteella voi luovuttaa salassapidettäviä henkilötietoja. 

Kansainväliseen yhteistyöhön liittyen perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa kiinnittänyt huomiota siihen, että kansainvälistä yhteistyötä koskevaa sääntelyä on täsmennettävä siten, että tietojen luovuttamisessa ja vastaanottamisessa on noudatettava Suomea velvoittavia kansainvälisiä sopimuksia ja kiellettävä nimenomaisesti kansainvälinen yhteistyö ja tietojen vaihto, jos on perusteltua aihetta epäillä, että jotakin henkilöä tämän yhteistyön tai tietojen luovuttamisen vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu, vaino, mielivaltainen vapaudenriisto tai epäoikeudenmukainen oikeudenkäynti. Tällainen muutos on edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Kysymys on siitä, ettei esimerkiksi tietoja luovuteta sellaisille valtioille, joiden voidaan katsoa syyllistyvän järjestelmällisiin ihmisoikeusloukkauksiin tai joissa tiedonhankintakeinot eivät noudata kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa vahvistettuja standardeja.  

Hallintovaliokunta ehdottaa 5 a luvun 57 §:ään otettavassa uudessa 5 momentissa nimenomaisesti säädettävän perustuslakivaliokunnan säätämisjärjestyshuomautuksessaan edellyttämällä tavalla. Esityksen 5 momentti siirtyy näin ollen pykälän 6 momentiksi. 

Hallintovaliokunta korostaa, että toimiva ja luottamuksellinen kansainvälinen yhteistyö on Suomen kaltaiselle valtiolle kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi tärkeää. Valiokunta tähdentää, että kansainvälisessä tiedusteluyhteistyössä suojelupoliisin on aina kunnioitettava perus- ja ihmisoikeuksia sekä noudatettava niiden ja perustuslain normien pohjalta niin poliisilakiin kuin siviilitiedustelulainsäädäntöön sisällytettyjä yleisiä periaatteita sekä erityisiä säännöksiin sisältyviä velvoitteita. Nämä periaatteet ja säännökset rajaavat siviilitiedustelulainsäädäntöön perustuvaa kansainvälistä yhteistyötä. Hallintovaliokunta korostaa, että se ehdottaa lakiehdotuksen 57 §:n 5 momentissa säädettäväksi, että tietojen luovuttamisessa ja vastaanottamisessa on noudatettava Suomea velvoittavia kansainvälisiä sopimuksia. Kansainvälinen yhteistyö ja tietojen vaihto on kielletty, jos on perusteltua aihetta epäillä, että jotakin henkilöä tämän yhteistyön tai tietojen vaihtamisen vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu, vaino, mielivaltainen vapauden riisto tai epäoikeudenmukainen oikeudenkäynti.  

Valiokunta pitää myös selvänä, että tiedustelutiedon vaihdolla kansainvälisessä yhteistyössä ei voida kiertää Suomen kansallisia viranomaisia koskevia tiedustelukieltoja. Valiokunnan käsityksen mukaan tiedustelukiellot ovat kattavia. Näin ollen ulkomaisilta viranomaisilta ei tulisi olla mahdollista vastaanottaa sellaista tiedustelukiellon piiriin kuuluvaa tietoa, jonka hankkiminen tiedustelumenetelmällä on kielletty kotimaisen viranomaisen omassa toiminnassa. Tiedustelukiellon alaan kuuluva tieto tulisi myös aina tuhota, mikäli sellaista on päätynyt tarkasteltavaksi. Tämä on mahdollista ottaen kuitenkin huomioon, ettei kansainvälisessä tiedusteluyhteistyössä välttämättä tiedon alkuperä ja sen saamisen tapa käy ilmi tai ole saatavilla.  

Säädettävän 58 §:n 1 momentin mukaan siviili- ja sotilastiedustelutoiminta sovitetaan yhteen tasavallan presidentin, valtioneuvoston kanslian, ulkoministeriön, puolustusministeriön ja sisäministeriön sekä tarvittaessa muiden ministeriöiden ja viranomaisten kesken. 

Jos siviilitiedustelutoiminnalla arvioidaan olevan ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia, asia on pykälän 2 momentin nojalla valmistelevasti käsiteltävä 1 momentissa tarkoitettujen viranomaisten kesken. 

Hallintovaliokunta ehdottaa 58 §:ään lisättävässä uudessa 3 momentissa säädettäväksi asetuksen-antovaltuudesta niin, että valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tiedustelutoiminnan yhteensovittamisen järjestämisestä. Valiokunta toteaa, että yhteensovittamisen järjestämisellä tarkoitetaan tässä yhteydessä yhteensovittamisen käytännön järjestelyitä. Asetuksessa voitaisiin säätää esimerkiksi siitä, ketkä viranomaiset osallistuvat yhteensovittamiseen. 

Hallintovaliokunta tähdentää, että tiedustelulainsäädäntöön perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta tehtävistä tiedustelutoiminnan ja sen edellytysten rajoituksista ja heikennyksistä huolimatta lainsäädäntöä on voitava soveltaa tarkoituksensa mukaisesti tehokkaan siviilitiedustelun toteuttamiseksi Suomen ja maamme kansalaisten turvallisuuden suojaamiseksi. Tiedustelutoimintaa on kyettävä harjoittamaan siten muun muassa riittävän tehokkaasti, jotta valtiojohto kykenee tekemään kansalliseen turvallisuuteen liittyvät päätökset asianmukaisen tiedon pohjalta sekä myös arvioimaan siviilitiedustelun sisä-, ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia relevantin aineiston pohjalta, kuten yleisperusteluissa edellä lausutusta ilmenee, uhkatekijöiden painopiste on myös perinteisellä UTP-sektorilla siirtynyt sisäisen turvallisuuden toimialueelle. 

Lakiehdotuksen 59 § koskee suojelupoliisiin kohdistuvaa siviilitiedustelun sisäistä valvontaa. Tiedonhankintaa valvoo pykälän mukaan suojelupoliisin päällikkö ja sisäministeriö. 

Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 3 momentin, jonka mukaan sisäministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siviilitiedustelun valvonnan järjestämisestä sisäasiainhallinnossa. Valiokunta toteaa, että valvonta jakaantuisi sisäasiainhallinnossa yhtäältä sisäministeriön suorittamaan valvontaan ja toisaalta suojelupoliisin suorittamaan valvontaan. Tarkempia säännöksiä voitaisiin antaa mahdollisista yhteistyöryhmistä ja niiden toiminnasta sekä tehtävistä. Annettavien selvitysten osalta tarkempia säännöksiä voitaisiin antaa esimerkiksi selvitysten sisällöstä ja siitä, kuinka usein selvitys olisi toimitettava. Valiokunta painottaa, että ajantasaiset ja kattavat selvitykset osaltaan mahdollistaisivat tehokkaan valvonnan sekä antaisivat ministeriölle tilannekuvaa siitä, kuinka siviilitiedustelu toimii. 

Pykälän 1 momentin mukaan sisäministeriön on annettava eduskunnan oikeusasiamiehelle ja tiedusteluvaltuutetulle vuosittain kertomus tiedustelumenetelmien käytöstä ja siviilitiedustelun suojaamisen käytöstä sekä niiden käytön valvonnasta. Pykälän 2 momentista ilmenee informatiivisesti, että tiedustelun laillisuusvalvonnasta säädetään tiedustelutoiminnan valvonnasta annetussa laissa. 

Eduskunta on hyväksynyt perustuslakivaliokunnan mietinnön PeVM 9/2018 vp pohjalta 1 päivänä helmikuuta 2019 voimaan tulevan lain tiedustelutoiminnan valvonnasta. Hallintovaliokunta on osaltaan myötävaikuttanut lain hyväksymiseen lausunnollaan HaVL 36/2018 vp. 

Lisäksi eduskunta on hyväksynyt perustuslakivaliokunnan mietinnön PeVM 10/2018 vp pohjalta kuluvan vuoden helmikuun alussa voimaan tulevan eduskunnan työjärjestyksen muutoksen, jonka nojalla perustetaan tiedustelutoiminnan parlamentaarista valvontaa varten tiedusteluvalvontavaliokunta. Työjärjestyksessä säädetään lisäksi tarkemmin tiedustelutoiminnan parlamentaarisesta valvonnasta. Hallintovaliokunta on tässä asiassa antanut lausuntonsa HaVL 39/2018 vp. 

Hallintovaliokunta ehdottaa poliisilain 5 a luvun 60 §:n 1 ja 2 momentin muuttamista niin, että tiedusteluvaltuutetun virkanimike muutetaan perustuslakivaliokunnan mietinnön PeVM 9/2018 vp mukaisesti tiedusteluvalvontavaltuutetuksi. Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa 60 §:n 1 momentissa, että sisäministeriön on annettava kertomuksensa myös eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunnalle. 

Pykälän 2 momenttiin hallintovaliokunta ehdottaa lisättäväksi informatiivisen viittauksen myös siitä, että tiedustelutoiminnan parlamentaarisesta valvonnasta säädetään tarkemmin eduskunnan työjärjestyksessä. 

Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 3 momentin, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siviilitiedustelun valvontaa varten annettavista selvityksistä. Tarkempia säännöksiä voitaisiin antaa siviilitiedustelussa laadittavien selvitysten sisällöstä vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi voimassa olevassa esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetun asetuksen (122/2014) 3 luvun 22 §:ssä säädetään. 

Suojelupoliisin on pykälän 1 momentin nojalla annettava tiedusteluvaltuutetulle tieto tämän luvun nojalla annetusta tiedustelumenetelmää koskevasta luvasta tai päätöksestä mahdollisimman pian luvan antamisen tai päätöksen tekemisen jälkeen. Lakiehdotuksen 61 §:n 2 momentissa säädetään suojelupoliisin velvoitteesta mahdollisimman pian ilmoittaa tiedusteluvaltuutetulle päätöksestä, joka koskee: 1) siviilitiedustelun suojaamista; 2) ilmaisukieltoa; 3) 44 §:n 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen siirtämistä. Tiedustelumenetelmää koskevan päätöksen ilmoittamisessa on pykälän 3 momentin nojalla kiinnitettävä erityistä huomiota salassapitovelvollisuuden toteutumiseen ja siihen, että asiakirjoihin ja tietojärjestelmiin sisältyvien tietojen suoja turvataan tarvittavin menettelytavoin ja tietoturvallisuusjärjestelyin. 

Lakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota tuomioistuinkäsittelyn ajan ja paikan ilmoittamiseen. Jotta tiedusteluvalvontavaltuutettu voi käyttää edellä poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 35 §:ään ehdotetun uuden säännöksen mukaisesti läsnäolo- ja puheoikeuttaan, hänen tulee saada tieto lupa-asiaa koskevasta käsittelystä. Lakivaliokunta toteaa aiempaan tiedustelutoiminnan valvontaa koskevaan lausuntoonsa viitaten (LaVL 27/2018 vp, s. 8—9), että ehdotetun uuden säännöksen sanamuodossa "varattava tilaisuus tulla kuulluksi" on kyse siitä, että tuomioistuimella on velvollisuus varata tiedusteluvalvontavaltuutetulle tilaisuus tulla kuulluksi lupa-asian käsittelyssä. Näin ollen tuomioistuin huolehtii lupaistunnon ajankohdan ja paikan ilmoittamisesta valtuutetulle ja vastaa myös siitä, että valtuutettu saa kutsun istuntoon. Edellä mainitun sanamuodon ja vastuun kanssa ei olisi linjassa se, että tiedusteluviranomaiselle säädettäisiin velvollisuus toimittaa tieto istunnosta tiedusteluvalvontavaltuutetulle. Muutoinkaan lakivaliokunta ei pidä tiedustelun valvontajärjestelmän luotettavuuden ja uskottavuuden kannalta perusteltuna eikä asianmukaisena, että lupavaatimuksen tekijä ilmoittaisi valvojalle lupa-asian käsittelystä siten, ettei tuomioistuin voisi itse varmistua siitä, että kutsu on annettu valtuutetulle tiedoksi.  

Edellä todettuun viitaten hallintovaliokunta ehdottaa, että 61 §:n 1 momentin loppuun lisätään säännös siitä, että tiedusteluvalvontavaltuutetulle on annettava myös tieto tuomioistuimelle tehdystä tiedustelumenetelmää koskevasta vaatimuksesta.  

Hallintovaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että tuomioistuimen lupaistunnot ovat salaisia ja niihin voi kohdistua tiedustelua. Tästä johtuen myös istuntoaika ja -paikka on pidettävä salassa. Tiedusteluviranomaisten ja tiedusteluvalvontavaltuutetun välille on tarkoitus rakentaa suojattu tiedonsiirtoyhteys, joka mahdollistaa ilmoituksen tekemisen lupaistunnon ajankohdasta ja paikasta. Kun ilmoitusvelvollisuus asetetaan tuomioistuimelle edellä ehdotetulla tavalla, on ilmoituksen tekemisen salassapito turvattava vastaavasti suojatun tiedonsiirtoyhteyden avulla. 

Tiedusteluvalvontavaltuutetulle tehtävissä ilmoituksissa on muun muassa edellä mainitusta syystä välttämätöntä kiinnittää huomiota salassapitovelvollisuuden ja tietoturvallisuuden toteutumiseen. Poliisilain 5 a luvun 61 §:ssä ehdotetaan säädettävän tiedusteluvalvontavaltuutetulle tehtävistä ilmoituksista. Pykälän 3 momentin mukaan "tiedustelumenetelmää koskevan päätöksen ilmoittamisessa on kiinnitettävä erityistä huomiota salassapitovelvollisuuden toteutumiseen ja siihen, että asiakirjoihin ja tietojärjestelmiin sisältyvien tietojen suoja turvataan tarvittavin menettelytavoin ja tietoturvallisuusjärjestelyin". Tuomioistuimelle tehtävät vaatimukset sekä tiedot istuntopaikasta ja -ajasta ovat aivan yhtä arkaluontoisia kuin tiedot tuomioistuimen päätöksistä, mutta edellä mainittu turvaamisvelvoite ei sanamuotonsa mukaisesti ulottuisi vaatimuksiin.  

Hallintovaliokunta ehdottaa 61 §:ssä tiedusteluvaltuutetun virkanimikkeen muuttamista tiedusteluvalvontavaltuutetuksi. Lisäksi poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 61 §:n 3 momenttia on tarpeen tarkistaa niin, että se koskee pykälässä tarkoitettujen ilmoitusten tekemistä.  

Poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 62 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi asioista, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella tai sisäministeriön asetuksella. Säännöksen perusteluissa katsotaan, että kyse ei ole yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista, jolloin asiasta tulisi säätää lailla. Perusteluiden mukaan kaikista asetuksenantovaltuussäännöksistä ilmenee edelleen, että ne on rajattu teknisiin tai menettelyllisiin seikkoihin. 

Perustuslakivaliokunta pitää perusteluissa esitettyä käsitystä osin puutteellisena ja kiinnittää huomiota siihen, että perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Valiokunnan mielestä ei ole lainkaan selvää, että esimerkiksi 62 §:n 1 momentin 4 kohdan valtuus säätää asetuksella rikostorjuntaan luovutettavan tiedon siirtämistä koskevasta menettelystä on perustuslain 80 §:n näkökulmasta asianmukainen, sillä valiokunta on vakiintuneessa henkilötietojen suojaa koskevassa käytännössään katsonut, että perustuslain 10 §:n 1 momentissa edellytetty lailla säätämisen vaatimus ulottuu myös mahdollisuuteen luovuttaa henkilötietoja teknisen käyttöyhteyden avulla (ks. esim. PeVL 12/2002 vp, s. 5).  

Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että perustuslain 80 §:n takia on olennaista, että säänneltävästä asiasta on riittävät perussäännökset laissa ja että valtuus on syytä sijoittaa pääsääntöisesti lain asianomaisen perussäännöksen yhteyteen (PeVL 10/2016 vp, s. 5, PeVL 49/2014 vp, s. 6). Valtuus on valiokunnan mielestä syytä muotoilla perustuslain 80 §:n johdosta tarkempien säännösten antamiseen valtuuttavaksi (PeVL 11/2016 vp, s. 3, PeVL 49/2014 vp, s. 5/II). Hallintovaliokunnan tulee paitsi täsmentää sääntelyä myös varmistua siitä, että sääntelykokonaisuudessa on todella perussäännökset niistä seikoista, joista tarkempia säännöksiä ja määräyksiä valtuussäännöksen nojalla on tarkoitus antaa. Lisäksi asetuksenantovaltuussäännökset on asianmukaista sijoittaa lain asianomaisen perussäännöksen yhteyteen. 

Perustuslakivaliokunta on tämänkaltaisissa yhteyksissä vakiintuneesti muistuttanut myös siitä, että perustuslain säännökset rajoittavat joka tapauksessa suoraan valtuussäännösten tulkintaa samoin kuin valtuuksien nojalla annettavien säännösten sisältöä eikä asetuksella tai määräyksellä siten voida antaa yleisiä oikeussääntöjä lain alaan kuuluvista asioista (esim. PeVL 10/2014 vp, s. 3/I, PeVL 58/2010 vp, s. 3/I ja PeVL 44/2010 vp, s. 4/II). 

Edellä todettuun viitaten hallintovaliokunta ehdottaa, että asetuksenantovaltuuksia koskeva poliisilain 5 a luvun 62 § poistetaan ja asetuksenantovaltuudet sijoitetaan seuraavien perussäännösten yhteyteen: 4 § Tiedustelumenetelmien käytön edellytykset, 36 § Siviilitiedustelun suojaaminen, 48 § Pöytäkirja, 54 § Yhteistyö sotilastiedusteluviranomaisen kanssa, 55 § Yhteistyö muiden viranomaisten, yritysten ja yhteisöjen kanssa, 56 § Salaisen tiedonhankinnan yhteensovittaminen, 57 § Tiedustelutoiminnan yhteensovittaminen, 59 § Siviilitiedustelun valvonta sisäasiainhallinnossa, 60 § Siviilitiedustelun ulkoinen valvonta. 

Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten, ettei kyseistä poliisilain 5 a luvun 62 §:n 1 momentin 4 kohdan valtuussäännöstä oteta lainkaan säädettävään lakiin. Tämän lisäksi valiokunta katsoo, ettei suojelupoliisin kansainvälisen yhteistyön järjestämisestä ole tarpeen antaa erillistä valtuussäännöstä, jonka mukaan sisäministeriö voisi antaa tarkempia säännöksiä suojelupoliisin kansainvälisen yhteistyön järjestämisestä. Valiokunta katsoo, että oikeuksien ja velvollisuuksien pelkkää täsmentämistä tarkoittavien säännösten, joista sisäministeriön asetuksessa olisi kysymys, ottamista lakiin tulee välttää. 

2.  Laki tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa

Poliisilain 1 luvussa säädetään perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta (2 §), suhteellisuusperiaatteesta (3 §), vähimmän haitan periaatteesta (4 §) ja tarkoitussidonnaisuusperiaatteesta (5 §). Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että tietoliikennetiedustelulakiin tulee sisällyttää kyseisten säännösten kaltaiset normit. Lisäksi on välttämätöntä lisätä nimenomainen ja asianmukaisesti laadittu syrjintäkielto, mikä on edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Niin ikään tietoliikennetiedustelu ei saa olla yleistä ja kohdentamatonta tietoliikenteen seurantaa. Myös tällainen lisäys on edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Hallintovaliokunta ehdottaa lakivaliokunnan lausunnon tavoin perustuslakivaliokunnan edellyttämien säännösten sisällyttämistä tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 1 §:ään seuraavasti: 

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että ottaen huomioon tiedustelutoimintaan liittyvät profiloinnin riskit myös nimenomaisen ja asianmukaisesti laaditun syrjintäkiellon ottaminen lakiin on välttämätöntä. Hallintovaliokunta on ehdottanut tällaisen säännöksen ottamista lakiehdotuksen 1 §:n 3 momenttiin. Valiokunnan mielestä on selvää, että kaikenlainen syrjintä on muutoinkin muun muassa yleisten oikeusperiaatteiden, perus- ja ihmisoikeuksien ja myös poliisilain suhteellisuusperiaatteen ja tarkoitussidonnaisuusperiaatteen perusteella kiellettyä muun muassa tiedustelutoiminnassa ja yleensäkin virkavastuulla tapahtuvassa julkisen vallan käyttämisessä. Säännöksiä on sovellettava niiden säädetyn käyttötarkoituksen mukaisesti. 

Valiokunta tähdentää, että perustuslain 6 §:n 2 momentti sisältää perustuslain tasolla kattavan syrjintäkiellon. Säännöksen mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.  

Hallintovaliokunnan ehdottamassa 1 §:n 4 momentissa säädetään nimenomaisesti yleisestä ja kohdentamattomasta tietoliikenteen seurantaan kohdistuvasta kiellosta. Valiokunta toteaa, että jo sinänsä valiokunnan ehdottamassa muodossa lakiehdotuksen 1 §:stä (soveltamisala), 2 §:stä (määritelmät), 3 §:stä (tietoliikennetiedustelun kohteet), 4 §:stä (tietoliikennetiedustelun käytön edellytykset) ja 5 §:stä (tietoliikennetiedustelun kohdistaminen) on johdettavissa kyseinen kohdentamattomuuskielto eli ns. massavalvontakielto. Joka tapauksessa valiokunnan ehdottama 1 §:n 4 momentti selkeyttää sääntelyä. 

Tietoliikennetiedustelulakiehdotuksessa ei määritellä, mitä laissa tarkoitetulla hakuehdolla tai hakuehtojen joukolla tarkoitetaan. Lakiehdotuksen 5 §:n 2 momentin mukaisesti viestin sisältöä kuvaavaa hakuehtoa saa käyttää ainoastaan tietyissä poikkeuksellisissa tilanteissa. Koska hakuehdon käsite on tietoliikennetiedustelun kohdentumisen kannalta ensiarvoisen tärkeä, sääntelyn tarkkarajaisuuden ja täsmällisyyden sekä tietoliikennetiedustelun perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta hyväksyttävän kohdentumisen vuoksi hallintovaliokunta ehdottaa lain tietoliikennetiedustelussa 2 §:n uudessa 4 kohdassa säädettäväksi perustuslakivaliokunnan lausunnon huomioon ottamiseksi hyväksyttävän hakuehdon perusteista. Hallintovaliokunta ehdottaa 2 §:n uuteen 5 kohtaan sisällytettävän myös tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 7 §:ssä käytetyn "hakuehtojen luokan" määritelmän. 

Hallintovaliokunta katsoo, että hakuehdon osalta sen hyväksyttävyyden perusteena on, että kysymyksessä on tieto, jonka avulla mahdollisimman täsmällisesti ja rajatusti kyetään valikoimaan tietoliikennevirrasta tietoliikennetiedustelun kohteena oleva tietoliikenne. Hakuehtojen luokan hyväksyttävyyden perusteena on paitsi yksittäisen luokkaan kuuluvan hakuehdon edellä sanottu luonne myös se, että luokkaan kuuluvat hakuehdot kuvaavat samaa asiakokonaisuutta ja liittyvät riittävän läheisesti toisiinsa. Hakuehdon määräytymisessä on myös noudatettava suojelupoliisin harkintavaltaa rajoittavia poliisioikeudellisia periaatteita sekä lain soveltamisalasäännökseen sisällytettäväksi ehdotettua nimenomaista syrjintäkieltoa. Nämä periaatteet ovat yleisiä, mutta ilmenevät välillisesti uudelleen myös useiden poliisilakiin sisältyvien yksittäisten säännösten sanamuodosta.  

Perustuslakivaliokunta edellyttää lisäksi lausunnossaan, että valtiollisen toimijan määritelmä lisätään säännöstasolle. Hallintovaliokunta ehdottaa tämän vuoksi, että tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 2 §:ään lisätään uudeksi 6 kohdaksi valtiollisen toimijan määritelmä. Valtiollisella toimijalla tarkoitetaan vieraan valtion tunnistettua viranomaista tai sellaiseen rinnastuvaa toimijaa sekä tarkoitetun tahon palveluksessa olevaa tai sen määräyksessä ja ohjauksessa toimivaa tahoa. Valtiollisen toimijan määritelmää käsitellään myös hallituksen esityksen perusteluissa (s. 179).  

Hallintovaliokunta ehdottaa lakiehdotuksen 2 §:n hyväksymistä seuraavasti: 

Pykälässä säädetään niistä siviilitiedustelun kohteista, joista voidaan hankkia tiedustelutietoa tietoliikennetiedustelulain nojalla. Pykälä sisältää tyhjentävän luettelon siviilitiedustelun kohteista. Tiedustelumenetelmiä saadaan 3 §:n nojalla käyttää esimerkiksi tiedustelutiedon hankkimiseksi terrorismista, vieraan valtion Suomeen kohdistamasta laittomasta tiedustelusta tai joukkotuhoaseista tai tiedon hankkimiseksi toiminnasta, joka uhkaa suuren ihmismäärän henkeä tai terveyttä taikka yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Vastaava luettelo sisältyy ehdotetun poliisilain 5 a luvun 3 §:ään. 

Hallintovaliokunta viittaa edellä 1. lakiehdotuksen 3 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttuun ja ehdottaa säädettävän lain tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa 3 §:n hyväksymistä vastaavan sisältöisenä kuin valiokunta on edellä ehdottanut poliisilain 5 a luvun 3 §:n hyväksymistä. 

Ehdotetun lain tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa 4 §:ssä säädetään tiedustelumenetelmien käytön edellytyksistä. Pykälän 1 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käytön yleisenä edellytyksenä siviilitiedustelussa on, että sillä voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoja sellaisesta siviilitiedustelun kohteena olevasta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta (vastaava säännös sisältyy 1. lakiehdotuksen 5 a luvun 4 §:ään). Perustelujen mukaan kaiken tietoliikennetiedustelun edellytyksenä näin olisi "perusteltu toiminnan tuloksellisuus" tai "perusteltu tuloksellisuusodotus". 

Perustuslakivaliokunta on korostanut painokkaasti (PeVM 4/2018 vp, s. 8—9) perustuslain säännöksen 10 §:n 4 momentin välttämättömyys-edellytystä. Valiokunta on todennut, että luottamuksellisen viestin salaisuuteen kohdistunut rajoitus on sallittu vain, jos tiedonhankinta ei ole mahdollista vähemmän puuttuvin keinoin. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan tästä seuraa, että tiedustelutoiminnan edellytykseksi tulee yleisesti asettaa välttämättömyyttä koskeva edellytys. Tällaisen lisäyksen tekeminen tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 4 §:ään (ja poliisilain 5 a luvun 4 §:ään) on edellytyksenä lain käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Tiedustelutoiminnan erityisluonne sekä ehdotetun sääntelyn laaja-alaisuus puoltavat perustuslakivaliokunnan mukaan tiedustelumenetelmän käytön asianmukaisen ja oikeasuhtaisen kohdentumisen vuoksi tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 4 §:n täsmentämistä myös siten, että tiedustelumenetelmien käytön edellytyksiin lisättäisiin niillä oletettavasti saatavan tiedon tärkeyttä koskeva edellytys. 

Hallintovaliokunta ehdottaa lisäksi lakiehdotuksen 4 §:n 1 momenttia täydennettäväksi siten, että säännöksestä ilmenee tietoliikennetiedustelun viimesijaisuus tiedustelumenetelmänä suhteessa poliisilain 5 a luvun tiedustelumenetelmiin.  

Lakiehdotuksen 2 momentin mukaan, jos tietoliikennetiedustelun hakuehtojen käyttö ei koske ainoastaan valtiollisen toimijan tai siihen rinnastuvan tahon tietoliikennettä, on edellytyksenä lisäksi, että tietoliikennetiedustelun voidaan olettaa olevan välttämätöntä tiedon saamiseksi tietoliikennetiedustelun kohteena olevasta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. 

Hallintovaliokunta viittaa edellä poliisilakiehdotuksen 5 a luvun 4 §:n kohdalla lausumaansa ja ehdottaa säädettävän tietoliikennetiedustelulain 4 §:n hyväksymistä 1. lakiehdotuksen 4 §:n 1 ja 3 momenttia vastaavasti. Lakiehdotuksen 4 §:n 1 momenttiin valiokunnan ehdottaman "välttämättömyysedellytyksen" vuoksi valiokunta ehdottaa tietoliikennelakiehdotuksen 4 §:n 2 momentin kirjoittamista koskemaan vain valtiollista toimijaa, jolloin "välttämättömyys" voidaan muuttaa "tarpeellisuusedellytykseksi". 

Perustuslakivaliokunnan asetuksenantovaltuuksia koskevaan kannanottoon viitaten hallintovaliokunta ehdottaa tietoliikennetiedustelun käytön yleisiä edellytyksiä koskevaan pykälään lisättäväksi uuden 3 momentin, jonka mukaan tietoliikennetiedustelun käytön järjestämisestä voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Vastaavanlainen asetuksenantovaltuus on valiokunnan ehdottamana poliisilain 5 a luvun 4 §:n 6 momentissa. 

Pykälän 1 momentin nojalla tuomioistuin päättää tietoliikennetiedustelusta suojelupoliisin päällikön kirjallisesta vaatimuksesta. Pykälän 2 momentissa säädetään ne seikat, jotka tietoliikennetiedustelua koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä on mainittava. Niihin kuuluvat hallituksen esityksen 7 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan ne tosiseikat, joihin tietoliikennetiedustelun edellytykset perustuvat. Hallintovaliokunta ehdottaa sanotun kohdan täsmentämistä niin, että tietoliikennetiedustelua koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä on mainittava tosiseikat, joihin tietoliikennetiedustelun käytön edellytykset ja tehokkuus perustuvat. Lakiehdotuksen 4 §:ssä säädetään tietoliikennetiedustelun käytön edellytyksistä. Hallintovaliokunnan ehdottamassa muodossa mainitun 4 §:n 1 momentin nojalla tietoliikennetiedustelun yleisenä edellytyksenä on, että tietoliikennetiedustelun käyttäminen on välttämätöntä tärkeiden tietojen saamiseksi sellaisesta tietoliikennetiedustelun kohteena olevasta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta, eikä tietoja ole saatavissa muulla menetelmällä. Näin ollen 7 §:n 2 momentin 3 kohdan edellytyksiin kuuluu muun muassa välttämättömyys, viimesijaisuus ja tehokkuus. 

Perustuslakivaliokunnan mukaan tiedusteluvaltuutetulla tulee olla sama oikeus tutkia tiedustelumenetelmien käytössä kertyneitä tallenteita kuin ehdotetun poliisilain 5 a luvun 43 §:ssä ja ehdotetun tietoliikennetiedustelulain 14 §:ssä mainitulla tuomioistuimella ja muilla tahoilla. Tällaisen muutoksen tekeminen on edellytys sille, että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.  

Edellä mainittujen pykälien 1 momentin mukaan suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen tai tuomioistuimen osoituksen mukaan tallennetta saa tutkia myös muu poliisimies, asiantuntija tai muu henkilö, jota käytetään apuna tiedonhankintaa toteutettaessa. Perustuslakivaliokunnan mukaan ehdotettu sääntely on perustuslain 124 §:n kannalta ongelmallisen väljää eikä sen mukaan voida pitää asianmukaisena, että tiedustelutoiminnassa kertyneiden tallenteiden tutkinta annettaisiin näin avoimen sääntelyn perusteella ulkopuolisille henkilöille, joiden ei myöskään edellytetä olevan virkamiehiä. Perustuslakivaliokunnan mielestä ehdotetussa sääntelyssä tarkoitetun ulkopuolisen asiantuntijan ja muun henkilön, jota käytetään apuna tiedonhankinnassa, osuus tulee rajata vain siviilitiedusteluviranomaista avustavaan rooliin ja sitoa tallenteiden tutkimus hänen osaltaan viranomaisen välittömään ohjaukseen. Lisäksi tulee säätää avustavan henkilön virkavastuusta. Tällaiset muutokset ovat edellytyksenä sille, että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Lisäksi laissa on perustuslakivaliokunnan mukaan syytä säätää ehdotettua täsmällisemmin henkilöpiiristä, joka voi tulla kyseeseen muuna henkilönä, jota käytetään apuna tiedonhankinnassa. Lisäksi säännösperustaisesti on varmistuttava siitä, että säännöksessä viitatuilla viranomaiskoneiston ulkopuolisilla henkilöillä on tarvittavat tiedot ja taito sekä kokemus toimeksiannon asianmukaiseksi suorittamiseksi. 

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten hallintovaliokunta ehdottaa, että myös tietoliikennetiedustelulain 14 §:n 1 momenttiin lisätään poliisilain 5 a luvun 43 §:ää vastaavasti tiedusteluvalvontavaltuutettu tai hänen määräämänsä virkamies tahoiksi, joilla on oikeus tutkia tallenteita. 

Lakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, että lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan mainituissa säännösehdotuksissa tarkoitetussa ulkopuolisen asiantuntijan tai muun henkilön käytössä on kyse siitä, että henkilö avustaa tiedusteluviranomaista sen jo hankkiman tietotallenteen sisällön selvittämisessä. Kysymys ei siten ole siitä, että tällaiselle henkilölle annettaisiin tiedonhankintatehtäviä perustuslain 124 §:n vastaisesti. Avustavassa toiminnassa voi olla kysymys esimerkiksi tulkkauksesta, kielen kääntämisestä tai teknisen suojauksen purkamisesta. Hallintovaliokunta toteaa, että henkilön käyttämisellä apuna tiedonhankintaan tarkoitetaan tallenteiden tutkimisessa ilmenevää tietoa. Tallenteita tutkitaan nimenomaan niistä saatavan tiedon löytämiseksi. Mistään erillisestä tiedonhankintatehtävästä ei ole kysymys. 

Lisäksi ehdotetuissa pykälissä tulee säätää ulkopuolisen asiantuntijan ja muun henkilön virkavastuusta. Virkamiehen erityisasemaan kuuluu muita laajempi vastuu työssä tapahtuneista virheistä eli virkavastuu. Virkavastuun yleisinä perusteina ovat perustuslain 2 §:n 3 momentin ja 118 §:n säännökset. Virkavastuun on vakiintuneesti katsottu käsittävän sekä rikosoikeudellisen että vahingonkorvausoikeudellisen vastuun. Myös perustuslain 124 §:ssä tarkoitetun julkisen hallintotehtävän hoitamisen on perustuslakivaliokunnan käytännössä katsottu lähtökohtaisesti edellyttävän, että tehtävää hoitavat luonnolliset henkilöt toimivat tehtävässään virkavastuulla (PeVL 8/2014 vp, s. 5/I, PeVL 29/2013 vp, s. 2, PeVL 18/2007 vp, s. 7/I, PeVL 20/2006 vp, s. 2, PeVL 33/2004 vp, s. 7/II). 

Rikosoikeudellista virkavastuuta ja virkarikoksia koskevat säännökset sisältyvät rikoslain (39/ 1889) 40 lukuun. Rikosoikeudellinen virkavastuu ulottuu 40 luvun 11 §:n määritelmäsäännöksen 5 kohdan nojalla myös viranomaisorganisaation ulkopuolella tapahtuvaan julkisen vallan käyttöön. Sen mukaan julkista valtaa käyttävällä henkilöllä tarkoitetaan ensiksikin sitä, jonka tehtäviin lain tai asetuksen nojalla kuuluu antaa toista velvoittava määräys tai päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta taikka joka lain tai asetuksen nojalla tehtävässään tosiasiallisesti puuttuu toisen etuun tai oikeuteen. Toiseksi julkista valtaa käyttävällä tarkoitetaan sitä, joka lain tai asetuksen nojalla taikka viranomaiselta lain tai asetuksen nojalla saadun toimeksiannon perusteella osallistuu edellä tarkoitetun päätöksen valmisteluun säännöksessä kuvatuin tavoin. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vuorostaan vahingonkorvauslaissa (412/1974). 

Lisäksi pykälässä tulee säätää ulkopuoliseen asiantuntijaan ja muuhun henkilöön kohdistuvasta välittömästä ohjauksesta ja valvonnasta tallenteita tutkittaessa sekä siitä, että tällaisella henkilöllä tulee olla tarvittavat tiedot ja taito sekä kokemus toimeksiannon suorittamiseen. Tällainen muutos myös rajaa henkilöpiiriä. 

Hallintovaliokunta ehdottaa lakivaliokunnan tavoin, että tietoliikennetiedustelulain 14 § muutetaan valiokunnan poliisilain 5 a luvun 43 §:ään ehdottamaa muotoilua vastaavasti. 

Ehdotetun pykälän nojalla tiedustelumenetelmän käytöstä on suojelupoliisin sen lopettamisen jälkeen laadittava ilman aiheetonta viivästystä pöytäkirja. 

Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 2 momentin, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä toimenpiteiden kirjaamisesta valvontaa varten. Toimenpiteillä tarkoitetaan suojelupoliisin tietoliikennetiedustelussa tekemiä toimenpiteitä. Tämä kattaisi muun muassa tietoliikennetiedustelun käytön kirjaamisen, hävittämisvelvollisuuden alaisen tiedon hävittämisen kirjaamisen, tietoliikennetiedustelun hakuehtojen käytön lopettamisen tietyiltä osin tietoliikennetiedustelun aikana ja sen, miksi hakuehdon käyttö lopetettiin, arvion tietoliikennetiedustelulla saatujen tietojen merkittävyydestä sekä rikostorjuntaan tehtävän ilmoituksen lykkäämisen. 

Tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 20 §:ssä säädetään tietoliikennetiedustelun käytöstä ilmoittamisesta. Ehdotetun 20 §:n perusteella ilmoittamisvelvollisuus tietoliikennetiedustelussa koskee ainoastaan tilanteita, joissa viestin tai tallennetun tiedon sisältö on selvitetty manuaalisesti. Ehdotus merkitsee sitä, ettei ilmoitusvelvollisuutta ole koskaan pelkästään viestien tunnistamistietoihin perustuvasta käsittelystä, vaikka sekin olisi tehty manuaalisesti. Velvollisuutta ilmoittaa tietoliikennetiedustelusta ei ole, jos tieto on hävitetty 9 §:n 2 momentin (tuomioistuimen mukaan edellytyksiä tietoliikennetiedustelulle ei ole ollut) tai 15 §:n (velvollisuus tietyissä tilanteissa hävittää tieto) perusteella. 

Säännöksen mukaan ilmoitusvelvollisuutta ei ole myöskään silloin, jos kohde on ulkomailla. Säännöksestä ei ilmene, tarkoitetaanko olemisella toimenpiteen suorittamishetken olinpaikkaa vai ilmoitushetken tilannetta.  

Perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan salaisten tiedustelumenetelmien käyttöön liittyvää ilmoittamisvelvollisuutta on syytä pitää keskeisenä osana tällaisten menettelyjen oikeussuojatakeita. Sähköisen viestinnän käyttöön liittyvät tunnistamistiedot sekä mahdollisuus niiden kokoamiseen ja yhdistämiseen voivat kuitenkin käytännössä olla yksityiselämän suojan näkökulmasta siinä määrin ongelmallisia, että hallituksen esityksessä viitattu (s. 272) erottelu suojan reuna- ja ydinalueeseen ei ole perusteltua, vaan huomiota on yleisemmin kiinnitettävä myös rajoitusten merkittävyyteen (ks. myös PeVL 18/2014 vp). Esimerkiksi paikkatietojen tai vierailtuja sivustoja koskevien tunnistamistietojen perusteella yksilöstä voidaan perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan selvittää hyvinkin tarkasti yksityiselämän suojan ydinalueelle kuuluvia tietoja esimerkiksi henkilön poliittisesta vakaumuksesta tai sosiaalisista suhteista. Valiokunta pitää tämän vuoksi välttämättömänä, että ilmoittamisvelvollisuus ulotetaan myös viestin tunnistamistietoihin kohdistuvaan manuaaliseen käsittelyyn. Tällaisen muutoksen tekeminen on edellytyksenä lain käsittelylle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Perustuslakivaliokunnan lausunto aiheuttaa tarpeen muuttaa tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 20 §:ää niin, että siihen lisätään maininta poliisilain 5 luvun 8 §:ssä tarkoitetusta tunnistamistiedosta. Näin tietoliikennetiedustelun ilmoittamisvelvollisuus ulotetaan myös viestin tunnistamistietoihin kohdistuvaan manuaaliseen käsittelyyn.  

Hallintovaliokunta toteaa, että ratkaiseva ajankohta ilmoitusvelvollisuuden suhteen on tietoliikennetiedustelun suorittamishetken olinpaikka. Valiokunta ehdottaa sääntelyn täsmentämistä tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 20 §:ssä. 

Tietoliikenteen tuleminen tietoliikennetiedustelun piiriin edellyttää sitä, että tietoliikenneyhteys ylittää Suomen rajan. Jos Suomessa vakinaisesti asuva henkilö on ulkomailla tietoliikennetiedustelun käyttöhetkellä, voi hänen viestintänsä tulla tietoliikennetiedustelun piiriin vain, mikäli se reitittyy Suomen kautta tai hän kommunikoi Suomessa olevan osapuolen kanssa. Henkilön väliaikainenkaan ulkomailla oleskelu ei siten merkitse sitä, että ilmoitus jätettäisiin tekemättä, vaan että ilmoitus tehdään Suomessa olevalle osapuolelle.  

Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan lausunnossaan esittämään ja ehdottaa tietoliikennetiedustelulakiehdotuksen 20 §:n muuttamista seuraavasti:  

Pykälässä säädetään tiedonsiirtäjän tietojenantovelvollisuudesta. Kyse on vastaavasta toiminnasta kuin puolustusvaliokunnan mietinnön PuVM 4/2018 vp sotilastiedustelulakiehdotuksen 98 §:ssä säädetään. Sotilastiedustelulakiehdotuksen kyseisen pykälän perustelujen mukaan pykälän tarkoittamat tietoliikennetiedustelun kohdentamiseksi välttämättömät tiedot koskisivat verkon teknistä toteuttamistapaa ja topologiaa esimerkiksi tietyn maantieteellisen alueen osalta. Pykälän mukaan tiedonsiirtäjää ei voitaisi velvoittaa luovuttamaan asiakkaana olevaan yksittäiseen luonnolliseen tai oikeushenkilöön liittyviä tietoja (HE 203/2017 vp, s. 328). Sotilastiedustelulakiehdotuksen tiedonsiirtäjän tietojenantovelvollisuutta koskevat perustelut ovat merkityksellisiä myös siviilitiedustelussa. 

Pykälässä säädetään tietoliikennetiedustelun sisäisestä valvonnasta siten, että tietoliikennetiedustelulaissa tiedonhankintaa valvoo suojelupoliisin päällikkö ja sisäministeriö. 

Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 2 momentin, jonka mukaan sisäministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetun valvonnan järjestämisestä sisäasiainhallinnossa. Valiokunta toteaa, että valvonta jakaantuisi sisäasiainhallinnossa yhtäältä sisäministeriön suorittamaan valvontaan ja toisaalta suojelupoliisin suorittamaan valvontaan. Tarkempia säännöksiä voitaisiin antaa mahdollisista yhteistyöryhmistä ja niiden toiminnasta sekä tehtävistä. Annettavien selvitysten osalta tarkempia säännöksiä voitaisiin antaa esimerkiksi selvitysten sisällöstä ja siitä, kuinka usein selvitys olisi toimitettava. Valiokunta painottaa, että ajantasaiset ja kattavat selvitykset osaltaan mahdollistaisivat tehokkaan valvonnan sekä antaisivat ministeriölle tilannekuvaa siitä, kuinka tietoliikennetiedustelu toimii. 

Pykälän 1 momentin mukaan sisäministeriön on annettava eduskunnan oikeusasiamiehelle ja tiedusteluvaltuutetulle vuosittain kertomus tiedustelumenetelmien käytöstä ja siviilitiedustelun suojaamisen käytöstä sekä niiden käytön valvonnasta. Pykälän 2 momentista ilmenee informatiivisesti, että tiedustelun laillisuusvalvonnasta säädetään tiedustelutoiminnan valvonnasta annetussa laissa. 

Hallintovaliokunta ehdottaa lakiehdotuksen 25 §:n 1 ja 2 momentin muuttamista niin, että tiedusteluvaltuutetun virkanimike muutetaan perustuslakivaliokunnan mietinnön PeVM 9/2018 vp mukaisesti tiedusteluvalvontavaltuutetuksi. Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa 25 §:n 1 momentissa, että sisäministeriön on annettava kertomuksensa myös eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunnalle. 

Pykälän 2 momenttiin hallintovaliokunta ehdottaa lisättäväksi informatiivisen viittauksen siitä, että tiedustelutoiminnan parlamentaarisesta valvonnasta säädetään tarkemmin eduskunnan työjärjestyksessä. 

Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 3 momentin, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tietoliikennetiedustelun valvontaa varten annettavista selvityksistä. Tarkempia säännöksiä voitaisiin antaa tietoliikennetiedustelussa laadittavien selvitysten sisällöstä vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi voimassa olevassa esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetun asetuksen 3 luvun 22 §:ssä säädetään. Valiokunnan ehdottamat muutokset lakiehdotuksen 25 §:ään vastaavat 1. lakiehdotuksen 5 a luvun 60 §:ään valiokunnan edellä ehdottamia muutoksia. 

Hallituksen esityksen 26 §:ssä asetetaan suojelupoliisille velvoite antaa tiedusteluvaltuutetulle tieto tietoliikennetiedustelulain nojalla annetuista tuomioistuimen luvista ja päätöksistä mahdollisimman pian niiden antamisen jälkeen. Hallintovaliokunta ehdottaa virkanimikkeen muuttamista muotoon tiedusteluvalvontavaltuutettu lakitekstin lisäksi myös pykälän otsikossa. Lisäksi valiokunta ehdottaa 26 §:ään lisättäväksi viittauksen poliisilain 5 a luvun 61 §:ään, jossa säädetään tarkemmin tiedusteluvalvontavaltuutetulle tehtävistä ilmoituksista. 

Hallintovaliokunta on ehdottanut 1. lakiehdotuksen 5 a luvun 1 ja 2 momentissa säädettäväksi tiedusteluvalvontavaltuutetulle tehtävistä vastaavalla tavalla kuin tietoliikennetiedustelulain 26 §:n 1 ja 2 momentissa. 

Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 62 § sisältää kootusti poliisilain 5 a lukuun liittyvät asetuksenantovaltuudet. Ehdotetun tietoliikennetiedustelulain 27 §:ään sisältyvät puolestaan kootusti tietoliikennetiedustelua koskevat asetuksenantovaltuudet. Hallintovaliokunta on edellä ehdottanut asetuksenantovaltuuksien sijoittamista perustuslakivaliokunnan asianmukaisena pitämällä tavalla myös ehdotetun tietoliikennelain kunkin asianomaisen perussäännöksen yhteyteen hallintovaliokunnan ehdottamaa 1. lakiehdotuksen 5 a luvun sääntelyä vastaavasti. Hallintovaliokunta ehdottaa tästä johtuen asetuksenantovaltuuksia kootusti sääntelevän 27 §:n poistamista 2. lakiehdotuksesta. Hallintovaliokunta viittaa soveltuvin osin poliisilain 5 a luvun 62 §:n perusteluissa sekä yleisperusteluissa lausumaansa. Tämän johdosta hallintovaliokunta ehdottaa, että asetuksenantovaltuuksia koskeva tietoliikennetiedustelulain 27 § poistetaan ja asetuksenantovaltuudet sijoitetaan seuraavien perussäännösten yhteyteen: 19 § Pöytäkirja, 24 § Tietoliikennetiedustelun valvonta sisäasiainhallinnossa, 25 § Tietoliikennetiedustelun ulkoinen valvonta. 

4. Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esityksessä ehdotetaan poliisin henkilötietolain 5 §:ää muutettavaksi niin, että suojelupoliisin toiminnallinen tietojärjestelmä voi sisältää myös tietoja, joita on tarpeen käsitellä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi taikka rikosten paljastamiseksi. Sääntelyehdotuksen taustalla on poliisilain 1 luvun 1 momentin säännös kansallisen turvallisuuden suojaamisesta ja rikosten paljastamisesta. 

Hallintovaliokunta toteaa, että mainittuun poliisin henkilötietolain 5 §:ään on kuitenkin jäänyt säännös rikosten selvittämisestä. Pykälää valiokunta ehdottaa muutettavaksi sen johdosta, että suojelupoliisin toimivalta rikosten selvittämiseen poistetaan tiedustelulainsäädäntöuudistuksen yhteydessä. Samalla valiokunta ottaa huomioon soveltuvin osin hallituksen esitykseen HE 242/2018 vp sisältyvän suojelupoliisin henkilötietojen käsittelyä koskevan säädettävän uuden lain henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa 48 §:n kirjoittamistavan. 

5.  Laki esitutkintalain 9 luvun 6 §:n muuttamisesta

Hallintovaliokunta ehdottaa edellä 1. lakiehdotuksen 5 a luvun 44 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttuun viitaten hallituksen esitykseen sisältymättömän esitutkintalain (805/2011) 9 luvun 6 §:n 2 momentin muuttamista siten, että esitutkintapöytäkirjaa koskevaan säännökseen lisätään ylimääräistä tietoa vastaavasti maininta 44 §:ssä tarkoitetun tiedon luovuttamisesta. Säännöksessä tulee huomioida myös vastaavat muutostarpeet tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annetun lain (/) 17 §:n ja sotilastiedustelulain 79 ja 80 §:n osalta (HE 203/2017 vp, 76 ja 77 §). Sotilastiedustelulakiesityksen huomioivassa muodossa lakivaliokunnan esittämä esitutkintalain 9 luvun 6 §:n 2 momentti kuuluu seuraavasti: 

Hallintovaliokunta toteaa, että sen ehdottama muutos 6 §:n 2 momenttiin merkitsee sitä, että esitutkintapöytäkirjaan on kirjattava poliisilain 5 a luvun 44 §:n ja sotilastiedustelusta annetun lain 79 tai 80 §:n perusteella rikostorjuntaan luovutetun tiedon käyttäminen rikoksen selvittämisessä. 

Poliisilain 5 a luvun 44 §:n ja sotilastiedustelusta annettavan lain 79 ja 80 §:n mukaisesti tuomioistuin päättää mainittujen säännösten perusteella luovutettavan tiedon käytöstä näyttönä pääasian käsittelyn yhteydessä. Tietoliikennetiedustelusta annettavan lain 17 §:n mukaan tietoliikennetiedustelulla saadun tiedon rikostorjuntaan luovuttamiseen sovelletaan poliisilain 5 a luvun 44 §:ää. 

Syyttäjän tehtäviin kuuluu sen arvioiminen, mitä näyttöä tuomioistuimelle asiassa on esitettävissä. Lisäksi rikoksesta epäillyn on voitava varautua siihen, että tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa voidaan tulla käyttämään näyttönä häntä vastaan. Lain 5 luvun esitutkintayhteistyön puitteissa esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän tulee tarvittaessa käsitellä jo ennen esitutkintapöytäkirjan valmistumista kysymystä siitä, onko tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa perusteltua käyttää rikoksen selvittämisessä. 

Kysymys on epäillyn kannalta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamisesta ja syyttäjän kannalta syyteharkinnan osalta merkityksellisten tietojen saattamisesta hänen tietoonsa. Syyttäjällä on myös velvollisuus seurata sitä, että oikeudenmukaisuus toteutuu rikosprosessissa. Myös tuomioistuinkäsittelyn kannalta tapauksesta riippuen oleellinen merkitys voi olla sillä, että tuomioistuimen tietoon tulee tällaisen tiedustelutiedon käyttäminen rikoksen selvittämisessä. 

6.  Laki rikoslain muuttamisesta

16 luku. Rikokset viranomaisia vastaan

Hallintovaliokunta ehdottaa poliisilain 5 a luvun 57 §:n kohdalla edellä lausuttuun viitaten lisättäväksi rikoslain hallituksen esitykseen sisältymättömän 16 luvun 20 §:ään uuden 4 momentin, jonka mukaan sovellettaessa rikoslain 16 luvun 1—3, 13 tai 14 §:ää rikoksen teon kohteena olevaan virkamieheen rinnastetaan ulkomainen virkamies, joka poliisilain 5 a luvun 57 §:n 3 momentissa tai sotilastiedustelusta annetun lain 20 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla toimii tai käyttää tiedustelumenetelmää Suomen alueella. 

Ulkomaisten tiedusteluvirkamiesten Suomessa tekemien ja heihin täällä kohdistuvien rikosten osalta on tarpeen säätää niissä säännöksissä, joissa todetaan, minkä rikosten osalta ja millä edellytyksillä virkarikoksia ja virkamiehiin kohdistuvia rikoksia koskevia säännöksiä sovelletaan ulkomaisiin virkamiehiin (rikoslain 16 luvun 20 § ja 40 luvun 12 §). 

Ehdotettu rinnastaminen on tarpeellinen, jotta kaikkiin ehdotetun poliisilain 5 a luvun 57 §:n 3 momentin tai sotilastiedustelusta annetun lain 20 §:n 3 momentin nojalla Suomen alueella toimiviin ulkomaisiin virkamiehiin sovelletaan samoja rikoslain säännöksiä kuin niihin vieraan valtion virkamiehiin, jotka toimivat Suomen alueella kansainvälisen sopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen nojalla. 

Virkamiehiin kohdistuvista rikoksista säädetään rikoslain (39/1889) 16 luvussa. Ulkomaiset virkamiehet rinnastetaan suomalaisiin virkamiehiin silloin, kun virkamiehiä vastustetaan tai heihin kohdistetaan rikoksia. Heihin kohdistuviin tekoihin voidaan soveltaa mm. virkamiehen väkivaltaista vastustamista, niskoittelua ja virkavallan anastusta koskevia rikoslain säännöksiä (RL 16:20). Heihin virkatoimessa tai virkatoimen vuoksi kohdistunut tahallinen surmaaminen voidaan katsoa murhaksi (RL 21:18). Ulkomaisen virkamiehen määritelmästä säädetään rikoslain 40 luvun 11 §:n 4 kohdassa. 

Merkityksellisiä rikoksia eli sellaisia, joiden tekijöinä tai kohteina ulkomaiset virkamiehet voivat olla tiedustelutehtävää Suomessa harjoittaessaan, ovat rikoslain 16 luvun 20 §:n perusteella 16 luvun 1—3, 13 ja 14 §:ssä rangaistaviksi säädetyt rikokset. Rikoslain 40 luvun osalta merkitystä on sen luvun 1—3, 5 ja 7—10 §:ssä rangaistaviksi säädetyillä rikoksilla, lisäksi huomioon on aihetta ottaa ko. luvun 14 § menettämisseuraamuksesta. 

Rikoslain 16 luvun säännösten soveltaminen on kansainvälisessä tiedusteluyhteistyössä teoreettista, koska tiedustelua suorittava virkamies harvemmin toimii niin, että häneen rikoksen kohdistava tietää tämän olevan vieraan valtion tiedusteluvirkamies. Syyllistyminen rikoslain 16 luvun mukaisiin tekoihin edellyttää tahallisuutta sen suhteen, että teon kohteena on virkamies.  

21 luku. Henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista

Valiokunta ehdottaa hallituksen esitykseen sisältymättömään 21 luvun 18 §:ään tehtäväksi vastaava muutos kuin 16 luvun 20 §:ään sisällyttämällä siihen viittaus poliisilain 5 a luvun 57 §:n 3 momenttiin ja sotilastiedustelusta annetun lain 20 §:n 3 momenttiin. 

40 luku. Virkarikoksista

Hallintovaliokunta ehdottaa niin ikään hallituksen esitykseen sisältymättömään rikoslain 40 luvun 12 §:ään tehtäväksi vastaavan muutoksen kuin 16 luvun 20 §:ään sekä 21 luvun 18 §:ään lisäämällä siihen uuden 4 momentin, jolloin nykyinen 4 momentti siirtyy 5 momentiksi ja nykyinen 5 momentti uudeksi 6 momentiksi. Uuteen 4 momenttiin valiokunta ehdottaa sisällytettäväksi viittauksen poliisilain 5 a luvun 57 §:n 3 momenttiin ja sotilastiedustelusta annetun lain 20 §:n 3 momenttiin. 

Virkamiesten tekemistä rikoksista säädetään rikoslain 40 luvussa. Rikosoikeudellinen virkavastuu on rikoslain 40 luvun 12 §:n 3 momentin mukaan ulotettu ulkomaiseen virkamieheen. Ulkomaiseen virkamieheen, joka toimii Suomen alueella kansainvälisen sopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen nojalla tarkastus-, tarkkailu-, takaa-ajo-, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämis- tai rikosten ennalta estämis- ja esitutkintatehtävissä taikka joka toimii Suomen alueella kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain nojalla Suomen viranomaisen esittämän tai hyväksymän oikeusapupyynnön perusteella esitutkinta- tai muissa virkatehtävissä, sovelletaan myös, viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta, tämän luvun 5 ja 7—10 §:ää.  

8. Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain muuttamisesta

Hallintovaliokunta ehdottaa 8. lakiehdotuksen 5 §:n 2 momentissa virkanimikkeen muuttamista muotoon tiedusteluvalvontavaltuutettu. 

Valiokunta ehdottaa 12 §:n muuttamista samalla tavalla kuin lakiehdotuksen 5 §:ää. 

Lakiehdotuksen 16 §:n 2 momenttiin valiokunta ehdottaa saman sisältöistä virkanimikkeen muutosta kuin edellä 5 ja 12 §:ään. 

9.  Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 3 §:n muuttamisesta (Uusi)

5 luku. Syytteen vireillepanosta

Haastehakemus

Pykälässä säädetään haastehakemuksessa ilmoitettavista seikoista. Pykälän 1 momenttia hallintovaliokunta ehdottaa muutettavaksi niin, että siihen lisätään uusi 9 kohta, jolloin momentissa nykyisin olevat 9 ja 10 kohdat siirtyvät 10 ja 11 kohdiksi. Uuden 9 kohdan mukaan haastehakemuksessa on ilmoitettava myös poliisilain 5 a luvun 44 §:n, tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annettavan lain (/) 17 §:n ja sotilastiedustelusta annettavan lain 79 tai 80 §:n perusteella rikostorjuntaan luovutettu tieto, jota syyttäjän on tarkoitus käyttää näyttönä, sekä perustelut kyseisen tiedon käyttämiselle.  

Poliisilain 5 a luvun 44 §:n sekä sotilastiedustelusta annettavan lain 79 §:n 5 momentin ja 80 §:n 5 momentin mukaan kyseisten pykälien perusteella luovutettavan tiedon käyttämisestä näyttönä päättää tuomioistuin pääasian käsittelyn yhteydessä. Tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annetun lain (/) 17 §:ssä viitataan poliisilain 5 a luvun 44 §:ään. 

Uuden kohdan lisäämisellä varmistetaan se, että tuomioistuimella on tosiasiallinen mahdollisuus arvioida sitä, tuleeko tiedustelumenetelmän käytöllä saadun tiedon käyttö näyttönä sallia. Samalla syyttäjän on jo ennen oikeudenkäyntiä arvioitava sitä, onko tiedustelumenetelmän käytöllä saadun tiedon käyttö näyttönä asiassa perusteltua. Haastehakemuksessa ilmoittamisen kautta rikoksesta epäilty voi myös varautua siihen, että tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa tullaan käyttämään näyttönä häntä vastaan. 

Hallintovaliokunta viittaa muutosehdotuksensa lisäperusteluina edellä poliisilain 5 a luvun 44 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttuun. Hallintovaliokunnan ehdottamassa muodossa 5 luvun 3 §:n uusi 9 kohta kuuluu seuraavasti: 

Voimassa olevan 3 §:n 9 ja 10 kohta siirtyvät muutoksen myötä 3 §:n 10 ja 11 kohdaksi.