1 luku. Yleiset säännökset

2 §. Soveltamisala.

Saadun selvityksen perusteella 1 momentin 1 kohdan b ja c alakohtia on selvyyden vuoksi tarpeen täsmentää viittauksella a alakohtaan.  

Ehdotetusta pykälästä puuttuu maininta voimassa olevan rahanpesulain soveltamisalaan kuuluvista, vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa (162/2014) tarkoitetuista rekisteröitymisvelvollisista vaihtoehtorahaston hoitajista, joita Finanssivalvonta valvoo. Valiokunta ehdottaa vaihtoehtorahaston hoitajia koskevan säännöksen lisäämistä 1 momentin 4 kohdan loppuun. 

Lisäksi 1 momentin 6 kohtaan on tarpeen lisätä ulkomaisten vakuutusedustajien Suomessa toimivat sivuliikkeet, joihin viitataan myös 4 §:n 16 kohdan e alakohdassa. 

Pykälän 1 momentin 12 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi rahanpesulain soveltamisesta asianajajiin. Esityksen sanamuodon mukaan näyttäisi siltä, että rahanpesulakia sovellettaisiin asianajajiin laajemmin kuin neljännen rahanpesudirektiivin 2 artiklassa on säädetty. Direktiivin mukaan asianajajat ovat ilmoitusvelvollisia, jos nämä toimivat asiakkaansa puolesta tai lukuun taloudelliseen toimintaan tai kiinteään omaisuuteen liittyvissä liiketoimissa. Hallituksen esityksen tarkan sanamuodon mukaan rahanpesulakia sovellettaisiin kaikkiin liiketoimiin, joissa asianajaja toimii asiakkaan puolesta tai lukuun. Hallintovaliokunta katsoo, että 12 kohdan säännös on vähintäänkin tulkinnanvarainen ja että sanamuotoa tulee tarkistaa vastaamaan paremmin direktiivin sanamuotoa. 

Edellä todetun perusteella hallintovaliokunta ehdottaa 12 kohdan johdanto-osan tarkistamista muotoon "asianajajista annetussa laissa (496/1958) tarkoitettuun asianajajaan ja hänen apulaiseensa siltä osin kuin nämä toimivat asiakkaan puolesta tai lukuun taloudelliseen toimintaan tai kiinteään omaisuuteen liittyvissä liiketoimissa taikka osallistuvat asiakkaansa puolesta seuraavien liiketoimien suunnitteluun tai suorittamiseen:". 

Vastaava tarkistus on aiheellista tehdä myös 1 momentin 13 kohtaan. 

3 §. Soveltamisalaa koskeva rajaus.

Ehdotuksen mukaan tätä lakia ei sovelleta taloudelliseen toimintaan, jota harjoitetaan satunnaisesti tai hyvin rajoitetusti ja tietyt edellytykset täyttyvät. Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan yhtenä edellytyksenä on, että toimintaa harjoittaa henkilö, joka ei harjoita pääasiallisena liiketoimintanaan 2 §:n 1 momentin 1—22 kohdassa tarkoitettua toimintaa. Selvityksen mukaan lainkohdassa on ollut tarkoitus viitata kaikkiin laissa määriteltyihin ilmoitusvelvollisiin tavarakauppiaita (24 kohta) lukuun ottamatta. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa, että 3 kohtaan lisätään myös viittaus 2 §:n 1 momentin 23 kohdassa tarkoitettuihin kirjanpitotehtäviä toimeksiannosta hoitaviin. 

Pykälän 2 momentissa hallintovaliokunta ehdottaa säännösviittauksen korjaamista. 

4 §. Määritelmät.

Pykälän 10 kohdassa määritellään yrityspalvelujen tarjoaja. Selvityksen mukaan 10 kohdan a alakohta poikkeaa sisällöllisesti direktiivin 3 artiklan 7 kohdasta, johon määritelmä perustuu. Yhtenäisen tulkinnan varmistamiseksi säännöksestä on tarpeen poistaa sanat "kolmannen osapuolen lukuun". 

Pykälän 11 kohdan mukaan poliittisesti vaikutusvaltaisella henkilöllä tarkoitetaan muun muassa henkilöä, joka toimii tai on toiminut julkisessa tehtävässä poliittisten puolueiden hallintoelinten jäsenenä (c alakohta). Direktiivin 3 artiklan 9 kohdan suomenkielisessä versiossa käytetään ilmaisua "poliittisten puolueiden johtoelinten jäsenet". Selvityksen mukaan hallituksen esityksessä käytetty ilmaisu on sisältynyt jo perusvalmisteluvaiheen jälkeen julkaistuun hallituksen esityksen luonnokseen, mutta direktiivistä poikkeavalle ilmaisulle ei ole esitetty erityisiä perusteluja. Valiokunta katsoo, että direktiivissä käytetty ilmaisu on selkeämmin rajattavissa, mikä helpottaa ilmoitusvelvollisten työtä 3 luvun 13 §:n soveltamisessa, ja ehdottaa c alakohdan muuttamista sen mukaiseksi. Kansainvälisissä suosituksissa ja direktiivissä ei ole myöskään tarkoitettu määritelmän sisältämien henkilöryhmien osalta paikallistason henkilöitä.  

Pykälän 12 kohdassa määritellään poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön perheenjäsen. Säännöksen mukaan sellaiseksi katsotaan muun muassa aviopuoliso tai kumppani, joka asianomaisen maan kansallisessa lainsäädännössä rinnastetaan aviopuolisoon (a alakohta). Suomen kansallisessa lainsäädännössä rekisteröity parisuhde rinnastetaan avioliittoon (rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain (950/2001) 8 §), mutta avoliittoa ei, koska avoliiton osalta vastaavaa kategorista rinnastussäännöstä ei ole. Avoliiton rinnastus edellyttäisi, että siitä säädettäisiin erikseen. 

Pykälän 16 kohdan b alakohdassa viitataan sijoitusrahastolain (48/1999) 2 §:n 1 momentin 10 kohdassa tarkoitettuun yhteissijoitusyritykseen, jolla tarkoitetaan mainitun lain mukaan "sellaista muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa toimiluvan saanutta yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavaa yritystä, joka kotivaltionsa lainsäädännön perusteella täyttää sijoitusrahastodirektiivin edellytykset". Viittauksen tulisi kuitenkin kohdistua sijoitusrahastolain 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuun suomalaiseen rahastoyhtiöön. Mainittuun b kohtaan on tarpeen lisätä myös vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitetut suomalaiset vaihtoehtorahastojen hoitajat, jotka kuuluvat rahanpesudirektiivin 3 artiklan 2 kohdan d alakohdan määritelmän "yhteissijoitusyritystä, joka pitää osuuksiaan tai osakkeitaan kaupan" piiriin. 

Valiokunnan saaman selvityksen perusteella 16 kohdan d alakohdan määritelmää on tarpeen täsmentää muotoon "vakuutusedustuksesta annetun lain 3 §:n 3 kohdassa tarkoitettua vakuutusedustajaa, jos tämä tarjoaa henkivakuutuspalveluja ja muita sijoituksiin liittyviä palveluja". 

Pykälän 17 kohdan määritelmä "rahoituspalveluja tarjoava yritys" pitää laajan soveltamisalansa johdosta sisällään myös Finanssivalvonnan valvottaviksi 1 luvun 2 §:n 1 momentin 1—8 kohdassa säädettyjä ilmoitusvelvollisia. Pykälän 17 kohtaa tulee selvyyden vuoksi täsmentää. Lisäksi kohtaan on selvityksen mukaan tarpeen lisätä rahanpesudirektiivin 3 artiklan 2 kohdan f alakohdan mukaisesti rahoituspalveluja tarjoavien yritysten Suomessa toimivat sivuliikkeet. 

3 luku. Asiakkaan tunteminen

2 §. Asiakkaan tunnistaminen ja henkilöllisyyden todentaminen.

Ehdotetussa 2 §:ssä säädetään niistä tilanteista, joissa asiakas on tunnistettava aina — riippumatta riskeistä. Tämä koskisi vakituisen asiakassuhteen perustamista sekä pykälässä säädettyjä eräitä muita tilanteita. 

Liiketoimella tarkoitetaan yksittäistä tapahtumaa, kuten tilisiirtoa tai pelimaksun suorittamista. Satunnaisia liiketoimia koskevalla 2 §:n 1 momentin 1 kohdalla on suljettu tunnistamisvelvollisuuden ulkopuolelle tavalliset tapahumat, joihin ei liity merkittäviä riskejä, kuten yksittäiset tavanomaiset kuluttajien toimenpiteet.  

Direktiivin 11 artiklan a kohdan mukaan ilmoitusvelvollisen on tunnistettava asiakas asiakassuhdetta perustettaessa. Hallituksen esityksessä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnan kannalta ei ole katsottu välttämättömäksi, että asiakas tulisi tunnistaa kaikkien satunnaisten asiakkuuksien tai liiketoimien osalta, jos asiakassuhteeseen ei liity erityisiä riskejä. Ilmaisua vakituinen asiakassuhde, joka perustuu voimassa olevaan rahanpesulakiin, on pidetty lain soveltajien kannalta selkeämpänä ja tarkoituksenmukaisempana ilmaisuna, jolloin täysimääräiset asiakkaan tuntemisvelvollisuudet rajataan koskemaan eri tavoin rekisteröityjä vakituisia asiakassuhteita. Direktiivi myös tekee eron asiakassuhteen perustamisen (establishing a business relationship) ja satunnaisen liiketoimen/asiakkuuden välillä (carrying out an occasional transaction).  

Pykälän 2 momentissa tarkoitetun rahapelitoiminnan osalta asiakkaan tuntemisvelvollisuus syntyy, kun kyse on 1 momentissa tarkoitetusta vakituisen asiakassuhteen perustamisesta tai kun 2 momentissa tarkoitettu kynnysarvo ylittyy tai asiaan liittyy jotain epäilyttävää (1 momentin 3 ja 4 kohta).  

Pykälän yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee, että rahapelitoiminnassa vakituisena asiakassuhteena pidetään eri tavoin tapahtuvaa asiakkaan rekisteröintiä (esimerkiksi pelitilin avaaminen tai asiakkaan tuntemistietojen tallettaminen asiakasrekisteriin).  

Kun kyse on kynnysarvon ylittävistä pelisuorituksista (esim. lottokuponki), lakiehdotus jättää rahapeliyhteisölle liikkumavaraa sen osalta, missä vaiheessa asiakas olisi tunnistettava, ottaen huomioon, että toisiinsa kytkeytyvien suoritusten tunnistaminen voi olla vaikeaa erityisesti "kivijalassa" tapahtuvan pelaamisen osalta. Lakiehdotus lähtee siitä, että rahapeliyhteisön olisi arvioitava, milloin suorituksia voidaan pitää toisiinsa liittyvinä suorituksina (esim. saman päivän tai viikon aikana).  

Rahapeliyhteisö voi katsoa tarkoituksenmukaiseksi tunnistaa aina yksittäisen 2 000 euron ylittävän pelimaksun osalta asiakkaan jo panoksen asettamisvaiheessa, ottaen huomioon, että näin suuri maksusuoritus voi jo olla tavanomaisesta poikkeavaa. Lakiehdotus kuitenkin mahdollistaa asiakkaan tuntemistoimien suorittamisen viimeistään voiton maksamisen yhteydessä. Asiakkaan tuntemistoimet voitaisiin siten toisiinsa kytkeytyvien suoritusten osalta suorittaa myös silloin, kun voitto maksetaan.  

Luvun 4 §:ssä säädetään velvollisuudesta seurata asiakassuhdetta niissä tilanteissa, joissa asiakas on tunnistettu. Esimerkiksi pankkien olisi havaittava tavanomaisesta poikkeavat liiketoimet huomioiden asiakkaan normaalin toiminnan. Käytännössä asiakassuhdetta voidaan esimerkiksi rahapelitoiminnassa seurata vasta, kun kyse on rekisteröidystä vakituisesta asiakassuhteesta.  

Luvun 13 § (poliittisesti vaikutusvaltaiseen henkilöön liittyvä tehostettu tuntemisvelvollisuus) on direktiivin mukaisesti luvun 2 §:ään nähden lisävelvoite. Ilmoitusvelvollinen voi halutessaan tarkistaa poliittista vaikutusvaltaa koskevan tiedon samalla, kun kerää muut asiakkaan tuntemistiedot. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa oikea tapa selvittää poliittista vaikutusvaltaa, eikä pykälän tarkoituksena ole määrätä käytettäväksi tietynlaista menettelyä.  

Luvun 13 §:ssä tarkoitetulla riskiperusteiseen arvioon pohjautuvalla menettelyllä tarkoitettaisiin, että poliittista vaikutusvaltaa ei olisi välttämätöntä selvittää kaikissa 3 luvun 2 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa, joissa asiakas on tunnistettava, jollei tuotteeseen tai palveluun taikka asiakassuhteeseen liity erityisiä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskejä. Valiokunta käsittelee riskiperusteiseen arvioon pohjautuvaa menettelyä tarkemmin jäljempänä kyseisen 13 §:n yhteydessä.  

Pykälän 5 momentin mukaan, jos asiakkaan tunnistaminen ja henkilöllisyyden todentaminen aiheutuu siitä, että yksittäisten liiketoimien yhteenlaskettu arvo on 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa vähintään 10 000 euroa tai vastaavasti 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa vähintään 2 000 euroa, henkilöllisyys on todennettava, kun mainittu raja saavutetaan. Selvityksen mukaan 5 momentissa olisi tullut viitata myös 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuihin tapauksiin. Niistä on kyse, jos liiketoimen suuruus tai toisiinsa kytkeytyvien liiketoimien suuruus yhteensä on vähintään 10 000 euroa ja asiakkuus on satunnainen, tai kyse on maksajan tiedot -asetuksen 3 artiklan 9 kohdassa tarkoitetusta varojen siirrosta, jonka määrä ylittää 1 000 euroa. Valiokunta ehdottaa, että 5 momenttia täydennetään edellä tarkoitetulla tavalla. 

7 §. Asiakkaan tuntemista koskevien velvollisuuksien täyttäminen ilmoitusvelvollisen puolesta.

Pykälän 6 momentin mukaan valvontaviranomainen voi katsoa, että rahapeliyhteisö ilmoitusvelvollisena täyttää tässä pykälässä säädetyt edellytykset, jos sen puolesta toimiva 1 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu elinkeinonharjoittaja tai yhteisö, joka välittää rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja, noudattaa tämän luvun 1, 2 ja 10 §:n säännöksiä asiakkaan tuntemisesta ja jos rahapeliyhteisö saa tältä pyydettäessä viipymättä asiakkaan tuntemistiedot ja asiakkaan henkilöllisyyden todentamistiedot. 

Saadun selvityksen mukaan säännöksessä tarkoitetaan minimitasoa, jolloin rahapeliyhteisön katsotaan noudattavan 1. lakiehdotuksen mukaisia velvoitteita silloin, kun se on siirtänyt siinä tarkoitettujen pykälien osalta velvoitteet asiamiesten hoidettaviksi. Rahapeliyhteisö ei kuitenkaan itse vapaudu tämä lain mukaisista vastuistaan sillä, että se siirtää asiakkaan tunnistamisen asiamiesten tehtäväksi (8 momentti). Myös riskien arvioiminen on pelkästään rahapeliyhteisön tehtävä. Säännöksessä on jätetty tarkoituksella liikkumavaraa rahapeliyhteisölle siltä osin, millä tavalla tietojen luovutus on tarkoituksenmukaisinta järjestää. Rahapeliyhteisön tulee 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla jatkuvasti seurata asiakassuhdetta, jossa asiakkaan tuntemista koskevia velvollisuuksia on suorittanut kolmas osapuoli (7 momentti). 

Selvityksen mukaan rahapeliyhteisön asiamiehet suorittavat asiakkaiden tunnistamista ja henkilöllisyyden todentamista rahapeliyhteisön lukuun osana rahapeleihin liittyvien osallistumisilmoitusten ja -maksujen välittämistä. Samalla, kun asiakkaan henkilöllisyys todennetaan, asiamies täyttää asiakkaan tunnistamistiedot sekä muut pyydetyt tiedot joko suoraan rahapelien myyntipäätteelle tai rahapeliyhteisön laatimalle paperiselle lomakkeelle. Asiamiehen on toimitettava tunnistamistiedot rahapeliyhteisölle viipymättä. Valiokunta toteaa, että 6 momentista on tarpeen poistaa sana pyydettäessä, jotta säännös vastaa tarkoitettua. 

Asiakkaiden tunnistamisessa ja henkilöllisyyden todentamisessa on kyse henkilötietojen käsittelystä. Henkilötietojen käsittelyyn kohdistuu erityisiä lainsäädännöllisiä vaatimuksia. Kun asiamiehet eivät ole lakiehdotuksen 1 luvun 4 §:n 5 kohdassa määriteltyjä ilmoitusvelvollisia, asiakkaiden tietosuojan kannalta on tarkoituksenmukaista, että asiamiehet tulevat käsittelemään kyseisiä henkilötietoja vain rahapeliyhteisön toimeksiannosta ja lukuun. 

8 §. Yksinkertaistettu asiakkaan tuntemisvelvollisuus.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi asetuksenantovaltuudesta, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset asiakkaista, tuotteista, palveluista, maksuliikenteestä, toimitustavasta tai maantieteellisistä riskitekijöistä, joihin voi liittyä vähäinen rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riski, ja näissä tilanteissa noudatettavista menettelyistä. 

Saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta tähdentää, että yksinkertaistetun asiakkaan tuntemismenettelyn soveltaminen ei edellytä, että valtioneuvoston asetus on annettu, vaan ilmoitusvelvollinen voi soveltaa yksinkertaistettua menettelyä oman riskiarvionsa perusteella. Riskiarvio on kuitenkin dokumentoitava. Selvityksen mukaan asetuksen tarkoituksena on tukea ilmoitusvelvollisten toimintaa antamalla tarkentavia säännöksiä sellaisten tilanteiden osalta, joissa se katsotaan tarpeelliseksi. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi rahoitussopimukset, jotka on sisällytetty voimassa olevaan eräisiin rahoitussopimuksiin liittyvästä yksinkertaistetusta asiakkaan tuntemismenettelystä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisessä ja selvittämisessä annettuun valtioneuvoston asetukseen (1204/2011), tai vakuutustuotteet, joihin liittyy vähäinen rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riski, mutta myös muita tilanteita on mahdollista huomioida. 

10 §. Tehostettu asiakkaan tuntemisvelvollisuus.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi asetuksenantovaltuudesta, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset asiakkaista, tuotteista, palveluista, maksuliikenteestä, toimitustavasta tai maantieteellisistä riskitekijöistä, joihin voi liittyä tavanomaista suurempi rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riski, ja näissä tilanteissa noudatettavista menettelyistä. Myöskään tehostettu asiakkaan tuntemisvelvollisuuden käyttö ei edellytä valtioneuvoston asetuksen antamista. 

13 §. Poliittisesti vaikutusvaltaiseen henkilöön liittyvä tehostettu tuntemisvelvollisuus.

Pykälässä säädetään ilmoitusvelvollisella olevasta poliittisesti vaikutusvaltaiseen henkilöön liittyvästä tehostetusta tuntemisvelvollisuudesta. Säännös vastaa pääosin voimassa olevan rahanpesulain 20 §:ää. Keskeinen muutos nykytilaan nähden on se, että säännöksen soveltamisala laajennetaan neljännen rahanpesudirektiivin mukaisesti kattamaan ulkomaisten ohella myös kotimaisten poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden tunnistamisen. 

Neljäs rahanpesudirektiivi edellyttää, että kaikki ilmoitusvelvolliset ovat ottaneet käyttöön asianmukaiset riskinhallintajärjestelmät, mukaan lukien riskiperusteiset menettelyt, sen selvittämiseksi, onko asiakas tai asiakkaan tosiasiallinen omistaja ja edunsaaja poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö. Direktiivin 20 artiklalla on pantu täytäntöön FATF:n suositus 12, mutta sen mukaan ainoastaan kaikkien finanssisektorin toimijoiden tulisi ottaa käyttöön asianmukaiset riskinhallintajärjestelmät. Direktiivissä poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden tunnistamisvelvollisuus ja siihen liittyvä seuranta on myös tarkoitettu samantasoiseksi riippumatta siitä, onko kyse ulkomaisista vai kotimaisista asiakkaista, kun taas FATF:n suositus edellyttää pelkästään kohtuullisia toimenpiteitä kotimaisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden tunnistamiseksi ja edellyttää direktiivissä tarkoitettuja toimenpiteitä pelkästään korkean riskin asiakassuhteisiin. Direktiivin vaatimukset menevät näin ollen selvästi pidemmälle kuin FATF:n suositus. Säännöksen muotoilussa on siten oleellisinta varmistaa direktiivin asianmukainen täytäntöönpano. 

Pykälän 1 momentin mukaan ilmoitusvelvollisella tulee olla asianmukaiset riskiperusteiseen arviointiin pohjautuvat menettelyt sen toteamiseksi, onko asiakas tai onko hän ollut poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö, poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön perheenjäsen tai poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön yhtiökumppani. 

Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan ilmoitusvelvollisella tulisi olla riskiperusteiseen arviointiin pohjautuvat menettelyt sen arvioimiseksi, onko asiakas poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö tai tällaisen henkilön perheenjäsen tai yhtiökumppani. Ilmoitusvelvollinen voisi siten suhteuttaa menettelyn asiakassuhteisiinsa ja toimintaansa liittyviin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskeihin. 

Hallintovaliokunnan saaman selvityksen mukaan esityksessä on tarkoitettu, että ilmoitusvelvollisella on mahdollisuus jättää asiakkaan status selvittämättä, jos ilmoitusvelvollinen voi perustella selvittämättä jättämisen riskiperusteisella arvioinnillaan. Riskiperusteiseen arviointiin pohjautuvat menettelyt mahdollistavat myös esimerkiksi sen, että ilmoitusvelvollisen ei tarvitse selvittää poliittista vaikutusvaltaa samassa yhteydessä asiakkaan tunnistamisen ja henkilöllisyyden todentamisen kanssa, vaan ilmoitusvelvollinen voi toteuttaa selvittämisen viivytyksettä jälkikäteen. 

Valiokunnan yleisperusteluissa todetuista syistä 3 luvun 13 §:ää on tulkintaepäselvyyksien välttämiseksi aiheellista täsmentää. Hallintovaliokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 2 momentin, jonka mukaan 1 momentissa tarkoitetun menettelyn puitteissa poliittinen vaikutusvalta on selvitettävä aina, kun ilmoitusvelvollinen arvioi 2 luvun 3 §:ssä tarkoitetun ilmoitusvelvollisen riskiarvion perusteella, että asiakassuhteeseen tai yksittäiseen liiketoimeen liittyy tavanomaista suurempi rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riski. 

Valiokunnan ehdottama uusi 2 momentti tarkoittaa, että kaikilla ilmoitusvelvollisilla tulee olla riskiperusteiseen arviointiin pohjautuvat menettelyt. Tämän menettelyn puitteissa ilmoitusvelvollinen voi riskiarvionsa perusteella itse arvioida, missä tilanteissa poliittinen vaikutusvalta on selvitettävä ja milloin se voidaan jättää tapauskohtaisen harkinnan varaan. Valiokunnan ehdotuksen mukaan poliittinen vaikutusvalta on kuitenkin selvitettävä aina silloin, kun asiakassuhteeseen tai yksittäiseen liiketoimeen liittyy tavanomaista suurempi rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riski. Näin voisi olla esimerkiksi, jos toisessa valtiossa asuva henkilö ostaa vahinkovakuutuksen Suomessa sijaitsevalle arvokkaalle kiinteistölle tai asunnolle. Vastaavasti ilmoitusvelvollinen voisi riskiperusteiseen arviointiin pohjautuvan menettelynsä puitteissa arvioida, että poliittisen vaikutusvallan voi jättää selvittämättä silloin, kun kyse on liiketoimesta, johon ei liity erityisiä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskejä. Näin voisi olla esimerkiksi eräissä tavanomaisen rahapelaamisen tilanteissa, joissa 3 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu kynnysarvo harvoin ylittyy. Toisaalta ilmoitusvelvollisen olisi syytä yksittäistapauksessa arvioida asiakassuhdetta erikseen, jos pelitapahtumaan liittyy jotakin tavanomaisesta poikkeavaa tai jos ilmoitusvelvollinen epäilee rahanpesua tai terrorismin rahoitusta. 

Hallintovaliokunnan ehdotuksesta seuraa, että hallituksen esityksessä ehdotetun pykälän 2 momentista tulee 3 momentti. Valiokunta ehdottaa sen 1 kohtaan tehtäväksi teknisen tarkistuksen, jolla ilmaisu "ylimmän johdon" muutetaan muotoon "ylemmän johdon". Hallituksen esityksen mukaisesta pykälän 3 momentista tulee vastaavasti valiokunnan ehdottaman pykälän 4 momentti. 

Hallituksen esityksen mukaisen pykälän 4 momentti sisältää erityissäännöksen sosiaaliturvaan kuuluvien pakollisten vakuutusten osalta. Ottaen huomioon uusi 2 momentti mainittu säännös käy tarpeettomaksi, koska uusi 2 momentti koskee kaikkia ilmoitusvelvollisten ryhmiä, myös työeläkevakuutusyhtiöitä. Tämän vuoksi hallintovaliokunta ehdottaa, että hallituksen esityksessä ehdotettu 4 momentti poistetaan. 

5 luku. Rahanpesun valvontarekisteri

4 §. Rahanpesun valvontarekisteriin merkittävät tiedot ja muutoksista ilmoittaminen.

Ehdotetun 5 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan rahanpesun valvontarekisteriin merkitsemistä koskevassa hakemuksessaan hakijan on ilmoitettava harjoittamansa elinkeinotoiminta, jonka perusteella hakija on ilmoitusvelvollinen. Hallintovaliokunta katsoo, että käsillä olevan 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun yksityisen elinkeinonharjoittajan osalta rekisteriin on tarpeen merkitä myös edellä mainittu 3 §:n 3 momentin mukainen elinkeinotoiminta, ja ehdottaa tätä koskevan säännöksen lisäämistä uudeksi 3 kohdaksi. 

Saadun selvityksen mukaan aluehallintovirastolla on valvontatehtävänsä vuoksi lisäksi tarve merkitä rekisteriin henkilöt, joiden luotettavuus on 5 luvun 5 §:n nojalla selvitetty. Rekisteriin tallennettaisiin henkilön nimi, henkilötunnus tai sen puuttuessa syntymäaika ja kansalaisuus sekä asema rekisteröidyssä. Valiokunta ehdottaa, että momenttiin lisätään tätä koskeva uusi 4 kohta. 

Valiokunnan ehdottamien lisäysten vuoksi hallituksen esityksen mukaisen momentin 3 ja 4 kohdista tulee 5 ja 6 kohdat. 

5 §. Luotettavuus.

Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi muun muassa luotettavuuden arvioinnin kriteereistä. Valiokuntakäsittelyn yhteydessä on käynyt ilmi, että pykälän 2 momentin 1 kohta ja siihen liittyvä 5 momentissa tarkoitettu tiedonsaantioikeus eivät vastaa toisiaan. Tämän korjaamiseksi hallintovaliokunta ehdottaa, että 2 momentin 1 kohtaa tarkennetaan mainitsemalla siinä ne julkiset maksut, joita säännöksessä on tarkoitettu ja joista 5 momentissa on kysymys. 

Hallintovaliokunnan saaman selvityksen perusteella 5 momentissa on tarpeen huomioida Harmaan talouden selvitysyksikön aluehallintovirastolle tuottamien tietojen maksuttomuus. 

Myös pykälän 3 momentin ja 6 momentin välillä on ristiriita. Tämän oikaisemiseksi valiokunta ehdottaa, että 6 momentin sanamuotoa täsmennetään siten, että se vastaa 3 momentin muotoa. Lisäksi valiokunnalle esitetyn selvityksen mukaan 6 momentissa tarkoitettujen tietojen luovutusta koskisi vastaava henkilötietojen käsittelyn tarpeellisuusvaatimus kuin 5 momentissa. Valiokunta toteaa, että siitä tulee säätää laissa, ja ehdottaa tarpeellisuutta koskevan maininnan lisäämistä 6 momenttiin. 

Lisäksi valiokunta toteaa, että 7 momentin sanamuotoa on syytä täsmentää. Momentissa tarkoitettu tietoturvallinen ratkaisu voi olla muukin kuin tekninen käyttöyhteys. 

7 §. Tietojen antaminen rahanpesun valvontarekisteristä.

Esityksen mukaan aluehallintovirastoon perustetaan rahanpesun valvontarekisteri, johon rekisteröidään rahanpesulain nojalla tiedot aluehallintoviraston valvomista ilmoitusvelvollisista, lukuun ottamatta niitä, jotka ovat toimilupavalvottavia tai ovat jo rekisteröityneet aluehallintoviraston valvottaviksi jonkin muun lainsäädännön nojalla. Tarkoituksena on, että rekisteriin tehtäisiin ilmoituksia sähköisesti ja myös mahdolliset rekisterikyselyt toteutettaisiin sähköisesti. 

Mainitun 7 §:n 2 momentin mukaan, sen estämättä, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 16 §:n 3 momentissa säädetään, aluehallintovirasto saa luovuttaa rekisteristä henkilötietoja tulosteena taikka saattaa ne yleisesti saataville sähköisen tietoverkon kautta tai luovuttaa ne muutoin sähköisessä muodossa. 

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että säännöksen mukaan aluehallintovirasto saisi saattaa rahanpesun valvontarekisteristä henkilötietoja yleisesti saataville sähköisen tietoverkon kautta. Valiokunta on pitänyt henkilötietojen julkistamista perustuslain puitteissa mahdollisena toteuttaa ehdotetulla tavalla julkisena tietopalveluna, jos sille on oikeusturvan takeiden ja perusoikeusjärjestelmän tavoitteiden kannalta hyväksyttävät perusteet. Valiokunnan mukaan yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta on kuitenkin olennaista, että ehdotetun kaltaisesta internetiin sijoitettavasta henkilörekisteristä tietoja ei voida hakea erilaisina massahakuina, vaan esimerkiksi ainoastaan yksittäisinä hakuina. Valiokunta on pitänyt tärkeänä, että nyt arvioitavana olevan rekisterin sisällön ja tarkoituksen kannalta perusteltu rajaus hakujen yksittäisyydestä sisällytetään implementoitavana olevan direktiivin asettamissa puitteissa myös nyt arvioitavana olevan lakiehdotuksen säännöksiin julkisista tietopalveluista. 

Hallintovaliokunnan saaman selvityksen mukaan tietojen luovutus järjestettäisiin saattamalla ne soveltuvin osin yleisesti saataville sähköisen asiointipalvelun kautta. Asiointipalvelun käyttäjällä olisi mahdollisuus hakea rekisteriin merkittyjä tietoja yksittäisinä hakuina yritys- ja yhteisötunnuksella, toiminimellä tai aputoiminimellä. Lisäksi palvelun käyttäjä voisi hakea tietoa elinkeinotoiminnan mukaan niin, että hakutuloksena olisi luettelo kaikista tietyn elinkeinotoiminnan johdosta rekisteröityneistä ilmoitusvelvollisista. Toisin kuin hallituksen esityksen perusteluissa on mainittu, tietojen hakumahdollisuutta ei ole tarkoitus rajata siten, että sama hakija voisi hakea vuorokauden aikana tietoja vain rajallisesta määrästä yrityksiä. Asiointipalvelun kautta ei olisi mahdollista hakea tietoa tiedoista, jotka on merkitty rekisteriin hallintovaliokunnan ehdottaman 4 §:n 1 momentin uuden 4 kohdan nojalla (luotettavuus). 

Henkilötietojen haut asiointipalvelussa kohdistuisivat vain sellaisiin henkilötietoihin, jotka olisivat julkisia, ja haut mahdollistettaisiin vain yksittäisinä hakuina. Näitä henkilötietoja on mahdollista rajata perustietoihin. Sääntelykokonaisuus ja nämä sähköisen asiointipalvelun ratkaisut huomioiden hallintovaliokunta ei pidä tarpeellisena sisällyttää 7 §:ään esimerkiksi terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevaa rekisterilainsäädäntöä vastaavaa säännöstä rekisterihakujen yksittäisyydestä (PeVL 32/2008 vp), jossa tarkoitettu rekisteri myös poikkeaa nyt puheena olevasta rahanpesun valvontarekisteristä. Perustuslakivaliokunnan lausuntoa ja rahanpesun valvontarekisteriä koskevaa sääntelyä arvioituaan hallintovaliokunta ehdottaa kuitenkin pykälän 2 momentin tarkistamista siten, että säännöksestä käy selkeästi ilmi, mitä henkilötietoja voidaan asettaa saataville yleisen tietoverkon kautta taikka luovuttaa tulosteena, teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Näitä tietoja olisivat tiedot luonnollisen henkilön nimestä ja syntymäajasta. 

Kuten edellä on todettu, tarkoitus on, että asiointipalvelun käyttäjä voisi hakea tietoa elinkeinotoiminnan mukaan niin, että hakutuloksena olisi luettelo kaikista tietyn elinkeinotoiminnan johdosta rekisteröityneistä ilmoitusvelvollisista. Tämä ei kuitenkaan käy selvästi ilmi 1 momentin sanamuodosta, minkä vuoksi valiokunta ehdottaa 1 momenttiin lisättäväksi tätä koskevan säännöksen. Valiokunnan käsityksen mukaan tällainen haku tarkoittaisi käytännössä tietojen massahakua. Pääsääntöisesti kysymys olisi yritystiedoista, mutta valiokunnan käsityksen mukaan 4 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisiin tietoihin kohdistuvina myös henkilötiedoista. Perustuslakivaliokunnan lausunto huomioon ottaen hallintovaliokunta pitää sen vuoksi aiheellisena, että 2 momenttiin sisällytetään maininta siitä, että henkilötietoja voidaan hakea sähköisen tietoverkon kautta vain yksittäisinä hakuina. 

Pykälän 2 momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin lisäksi edellytyksistä, joilla aluehallintovirasto saa luovuttaa tiedot rahanpesun valvontarekisteriin tallennetusta henkilötunnuksen tunnusosasta. Pykälästä kuitenkin puuttuu kaupparekisterilakiin ehdotettua 1 a §:ää vastaava nimenomainen säännös siitä, että henkilötunnuksen tunnusosaa koskevan tiedon antamisen edellytyksenä on, että tietopyynnön tekijä antaa aluehallintovirastolle selvityksen tietojen asianmukaisesta suojaamisesta. Tällainen säännös tosin sisältyy yleisenä pykälän 3 momenttiin. 

Valiokunta pitää perusteltuna, että henkilötunnuksen tunnusosan luovuttamisen edellytyksiä koskeva sääntely rahanpesun valvontarekisterin osalta vastaa kaupparekisterin sääntelyä. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa, että 2 momentin viimeinen virke siirretään 3 momenttiin ja 3 momentin säännös tietojen asianmukaisesta suojaamisesta täsmennetään koskemaan henkilötiedon tunnusosaa koskevan tiedon antamista. Lisäksi 3 momentin ensimmäinen virke tietojen luovuttamisesta teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti vaikuttaa päällekkäiseltä säännökseltä 2 momenttiin ehdotetun kanssa, joten valiokunta ehdottaa sen poistamista. 

Hallintovaliokunta kiinnittää vielä huomiota hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa olevaan mainintaan siitä, että yleisen tietoverkon välityksellä sähköisesti julkistettavien tietojen luovutusta ei koskisi tietojen asianmukaista suojaamista koskeva vaatimus. Valiokunta toteaa, että henkilötietojen suojaa sääntelevät yleislakina henkilötietolaki (523/1999) ja sen kanssa samanaikaisesti säädetty laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999), jotka yhdessä muodostavat henkilötietojen suojaa koskevan kokonaisuuden. Valiokunta tähdentää, että rekisterinpitäjää koskee vaatimus suojata tiedot asianmukaisesti tietosuojalainsäädännön mukaisesti henkilörekisterissä ja tietoja luovutettaessa riippumatta siitä, millä tavalla sähköinen luovutus teknisesti toteutetaan. Lisäksi teknisen käyttöyhteyden avaaminen aluehallintoviraston rekisteriin tai tietojen antaminen muutoin sähköisesti edellyttää aluehallintoviraston päätöstä tietojen luovuttamisesta. 

6 luku. Tosiasiallisia edunsaajia koskevat tiedot

2 §. Yhteisön velvollisuus pitää yllä tosiasiallisia edunsaajiaan koskevia tietoja.

Hallituksen esityksen mukaan 1 luvun 4 §:n 5 kohdassa määritellyillä ilmoitusvelvollisilla on velvollisuus tunnistaa asiakkainaan olevien yritysten ja yhteisöjen tosiasialliset edunsaajat. Näistä säädetään 1 luvun 5 ja 7 §:ssä. Lakiehdotuksen 3 luvun 6 §:n mukaan asiakkaan tosiasialliset edunsaajat on tunnistettava aina, kun kyse on 1 luvun 5 §:n 2—4 momentissa ja 7 §:ssä tarkoitetuista tilanteista. 

Lisäksi direktiivi edellyttää jäsenvaltion varmistavan lainsäädännössään, että myös edellä mainitut asiakkaina olevat yritykset ja yhteisöt itse ylläpitävät tosiasiallisia edunsaajiaan koskevia tietoja. Tästä ehdotetaan säädettäväksi nyt käsillä olevassa 6 luvussa. 

Edellä todettu huomioon ottaen hallintovaliokunta katsoo, että 6 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentissa olevat viittaukset tosiasiallisiin edunsaajiin ovat epäselvät. Saadun selvityksen mukaan momenttien tarkoituksena on suhteuttaa yrityksen tosiasiallisen edunsaajan tuntemisvelvollisuus siihen, millaiset yrityksen tiedonsaantimahdollisuudet ovat tosiasiallisen edunsaajan aseman suhteen. Yksinkertaisimmillaan edunsaajan asema on nähtävissä osakasluettelosta tai hallitusta koskevasta kaupparekisterimerkinnästä. Toisaalta edunsaajan asema voi perustua esimerkiksi osakassopimukseen tai tosiasiallisen määräysvallan käyttöön, jolloin yrityksen tiedonsaantimahdollisuudet ovat rajoitetut. Tosiasiallista määräysvaltaa voidaan periaatteessa käyttää myös pienten omistusosuuksien tai pitkien omistusketjujen kautta. Selvityksen mukaan tosiasiallisen edunsaajan aseman määrittelyssä lähtökohtana on, että yritys käyttää apuna kaikkia sen tiedossa olevia seikkoja. Yrityksen aktiivista selonottovelvollisuutta on kuitenkin suhteutettava, jotta yritykselle aiheutuva hallinnollinen taakka säilyisi kohtuullisena. 

Ottaen huomioon 3 luvun 6 §:n 1 momentissa säädettävä ilmoitusvelvollisen velvollisuus tunnistaa tosiasiallinen edunsaaja aina, kun kyse on 1 luvun 5 §:n 2—4 momentissa tarkoitetuista tilanteista, on hallintovaliokunnan mielestä johdonmukaista, että myös asiakkaiden aktiivinen tietojen ylläpitovelvollisuus viittaisi samoihin lainkohtiin. Valiokunta ehdottaa tätä koskevan tarkennuksen tekemistä pykälän 1 momenttiin. 

Lisäksi 3 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan ilmoitusvelvollisen on asiakkaaseen liittyviin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskeihin nähden asianmukaisella tavalla ja riittävässä laajuudessa selvitettävä, käyttääkö joku muu 1 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua määräysvaltaa asiakkaassa. Edellä todetuista syistä myös 2 momentin säännöstä tulee tässä suhteessa tarkentaa. 

4 §. Yhteisön tosiasiallisen edunsaajan rekisteröinti.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan pykälään sisällytettäväksi selvyyden vuoksi viittaussäännökset kaupparekisterilakiin (129/1979), yhdistyslakiin (503/1989), uskonnonvapauslakiin (453/2003) ja säätiölakiin (487/2015), joissa säädetään tosiasiallisina edunsaajina pidettäviä henkilöitä koskevien tietojen rekisteröinnistä. Tätä vastaavasti muutettaisiin kaupparekisterilakia lisäämällä tosiasiallinen edunsaaja rekisteriin merkittäväksi tiedoksi. Edunsaajia koskevat tiedot rekisteröitäisiin osaksi Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämiä kauppa-, yhdistys- ja säätiörekisteriä sekä uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriä. Säännös liittyy rahanpesudirektiivin vaatimukseen keskitetystä rekisteristä, mikä vaatimus täyttyisi sillä, että yhdistysrekisteri ja uskonnollisten yhdyskuntien rekisteri liitettäisiin yritys- ja yhteisötietojärjestelmän kantarekisteriksi. 

Pykälän 5 momentissa on ehdotettu säädettäväksi määräajasta, johon mennessä tiedot olisi toimitettava rekistereihin. Asiassa saadun selvityksen perusteella ehdotettu 5 momentti on tässä yhteydessä kuitenkin tarpeeton, koska rekisterisäädösten voimaantulosta säädettäisiin erikseen. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa, että 5 momentti poistetaan. 

Sen sijaan kaupparekisterilain muuttamisesta ehdotettuun lakiin (4. lakiehdotus) on tarpeen lisätä erityinen voimaantulo- ja siirtymäsäännös. Valiokunta viittaa tältä osin jäljempänä 4. lakiehdotuksen kohdalla esitettyyn.  

7 luku. Valvonta

1 §. Valvontaviranomaiset ja ilmoitus rahanpesun selvittelykeskukselle.

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan Poliisihallitus valvoo 1 luvun 2 §:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitettua rahapeliyhteisöä sekä 1 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua elinkeinonharjoittajaa ja yhteisöä. Sen mukaan Poliisihallituksen valvonnan kohteena olisivat arpajaislain (1047/2001) 11 §:ssä tarkoitettu rahapeliyhteisö (Veikkaus Oy) sekä elinkeinonharjoittajat ja yhteisöt, jotka välittävät 1 luvun 2 §:n 1 momentin 9 ja 10 kohdassa tarkoitettujen rahapeliyhteisöjen (Veikkaus Oy ja Ålands Penningautomatföreningen, Paf) tarjoamiin rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja, jos rahapeliyhteisö on antanut asiakkaan tunnistamisen ja ilmoituksen tekemisen muun elinkeinonharjoittajan tai yhteisön tehtäväksi. Poliisihallitus vastaisi siten 1 luvun 2 §:n 1 momentin 10 kohdassa tarkoitetun rahapeliyhteisön (Paf) rahapelejä myyvien asiamiesten valvonnasta, mutta ei itse rahapeliyhteisön valvonnasta. 

Kuten valiokunnan yleisperusteluissa on todettu, rahapelitoiminnan ja kiinteistönvälitystoiminnan valvonta Ahvenanmaalla on tarkoitus järjestää erikseen. Hallintovaliokunta toteaa, että 1 momentin 2 kohta on tarpeen tästä syystä rajata koskemaan myös asiamiesten osalta vain 1 luvun 2 §:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitettuja Veikkaus Oy:n asiamiehiä. 

Saadun selvityksen perusteella lakiehdotukseen on tarpeen lisätä toimivaltasäännös, jonka mukaan Finanssivalvonta valvoo maksajan tiedot -asetuksen noudattamista. Tämän vuoksi hallintovaliokunta ehdottaa, että nyt käsillä olevaan pykälään lisätään tätä koskeva uusi 3 momentti, jolloin hallituksen esityksessä ehdotetun 1 §:n 3 momentista tulee 4 momentti. 

5 §. Ilmoitusvelvollisen johdon toiminnan määräaikainen rajoittaminen.

Pykäläehdotuksen taustalla on rahanpesudirektiivin 59 artiklan 2 kohdan d alakohta, jonka mukaan toimivaltaisten viranomaisten hallinnollisiin toimenpiteisiin tulee kuulua väliaikainen kielto. Pykälän yksityiskohtaisten perustelujen mukaan ilmoitusvelvollisessa johtotehtävässä toimivaa henkilöä tai muuta luonnollista henkilöä voitaisiin kieltää hoitamasta johtotehtäviä ilmoitusvelvollisessa, jos tämä on osoittanut tehtävänsä hoidossa ilmeistä taitamattomuutta tai varomattomuutta tai henkilö ei täytä tässä laissa säädettyjä ammattitaito- ja luotettavuusvaatimuksia. Edellytyksenä johdon toiminnan määräaikaiselle rajoittamiselle olisi perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaisesti, että johtotehtävissä toimivalle henkilölle on aiemmin annettu oikaisukehotus, huomautus tai varoitus, joka ei ole johtanut vakavien ja olennaisten puutteiden korjaamiseen. Edellytyksenä olisi lisäksi, että taitamattomuus tai varomattomuus voi vakavasti vaarantaa tässä laissa säädettyjen tavoitteiden toteutumisen. Lisäksi pykälän 1 momenttia koskevissa perusteluissa tähdennetään, että tämän pykälän tarkoituksena on rajoittaa johdon toimintaa tässä laissa säädettyjen edellytysten rikkomisesta. 

Kuitenkin hallintovaliokunnalle esitetyn selvityksen mukaan suurimmasta osasta pykälän 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuista ammattitaito- ja luotettavuusvaatimuksista säädetään muualla lainsäädännössä. Tässä laissa säädetään eräistä aluehallintoviraston valvottavia koskevista vaatimuksista (1. lakiehdotuksen 5 luku). 

Yksityiskohtaisista perusteluista saa myös sen käsityksen, että lisäedellytys siitä, että taitamattomuus tai varomattomuus voi vakavasti vaarantaa tässä laissa säädettyjen tavoitteiden toteutumisen, koskisi sekä 1 että 2 kohtaa. Mainittu lisäedellytys sisältyy kuitenkin yksinomaan 1 kohtaan ja liittyy siihen. 

Pykälän 2 momentin mukaan edellytyksenä kiellon antamiselle on, että 1 momentissa tarkoitetulla henkilölle on aiemmin annettu oikaisukehotus, huomautus tai varoitus, joka ei ole johtanut toiminnassa esiintyneiden vakavien ja olennaisten puutteiden korjaamiseen. 

Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnan oikeudesta rajoittaa sen valvonnassa olevien yhteisöjen johdon toimintaa säädetään finanssivalvonnasta annetussa laissa. Pykälän 1 ja 2 momenttia sovellettaisiin siten esimerkiksi aluehallintoviraston suorittamaan ilmoitusvelvollisten johdon valvontaan. 

Valiokunnan asiassa saama selvitys vastaa hallituksen esityksessä ehdotetun pykälän sisältöä, eikä sen perusteella pykälää ole aihetta muuttaa. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen merkitykseen. Pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa perustellaan pykälän sisältöä ja sitä, miksi hallituksen esityksessä on päädytty ehdotettuun ratkaisuun. Perustelut toimivat myös tulkintaohjeina lain soveltajalle. Yksityiskohtaisten perustelujen laatimiseen on sen vuoksi syytä suhtautua asian vaatimalla tarkkuudella. 

7 §. Uhkasakko.

Pykälän 3 momentin mukaan uhkasakkoa ei saa asettaa luonnolliselle henkilölle tässä laissa säädetyn tietojenantovelvollisuuden tehosteeksi, kun henkilöä on aihetta epäillä rikoksesta ja tiedot liittyvät rikosepäilyn kohteena olevaan asiaan. Lakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota ilmaisuun "aihetta epäillä", joka ei ole käytössä rikosprosessilainsäädännössä, ja esittänyt, että sana "aihetta" korvattaisiin sanalla "syytä". Tällöin sanamuodosta kävisi ilmi selkeämmin se, että arvion tekee esitutkintaviranomainen. Hallintovaliokunta pitää säännöksen tarkistamista tarpeellisena ja ehdottaa sanamuodon korjaamista lakivaliokunnan esittämällä tavalla. 

8 luku. Hallinnolliset seuraamukset

1 §. Rikemaksu.

Lakivaliokunta on lausunnossaan esittänyt, että hallintovaliokunta harkitsee Patentti- ja rekisterihallituksen osalta selventävän maininnan lisäämistä joko 1. lakiehdotukseen tai tilintarkastuslakiin siitä, että rahanpesulain mukaiset seuraamukset tilintarkastajille määräisi Patentti- ja rekisterihallituksessa oleva tilintarkastusvalvonnan tilintarkastuslautakunta. Tämä vastaisi tilintarkastusvalvonnan sisäistä työnjakoa tilintarkastuslain nojalla määrättävien seuraamusten osalta. Rahanpesulain mukaisia seuraamuksia ovat 1. lakiehdotuksen 8 luvun 1 §:n mukainen rikemaksu, 2 §:n mukainen julkinen varoitus sekä 3 §:n mukainen seuraamusmaksu. 

Esitetyn 1. lakiehdotuksen mukaan tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista valvoo 1 luvun 2 §:n 1 momentin 11 kohdassa tarkoitettujen tilintarkastajien osalta Patentti- ja rekisterihallitus. Lakiehdotuksessa ei ole tarkemmin määritelty, mikä taho Patentti- ja rekisterihallituksessa päättäisi 8 luvun 1—3 §:n mukaisista hallinnollisista seuraamuksista. Tilintarkastuslaki (1141/2015) sisältää puolestaan säännökset Patentti- ja rekisterihallituksessa olevasta tilintarkastusvalvonnasta ja tilintarkastuslautakunnasta. Tilintarkastuslain 7 luvun 2 §:ssä säädetään tilintarkastusvalvonnan tehtävistä. Luvun 4 §:n mukaan tilintarkastusvalvonnassa toimii ratkaisutoiminnassaan itsenäinen tilintarkastuslautakunta. Tilintarkastuslautakunnan ratkaisuvallasta säädetään 7 luvun 5 §:ssä. Tilintarkastuslautakunta ratkaisee siinä yksilöidyt asiat ja hoitaa muut tilintarkastuslaissa säädetyt tehtävät. 

Kun nykyinen tilintarkastuslautakunnan toimivalta on rajattu tilintarkastuslaissa säädettyihin tehtäviin eikä hallituksen esitykseen sisälly säännöstä, jonka nojalla tilintarkastuslautakunta voisi määrätä 1. lakiehdotuksessa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia, tilintarkastuslautakunnalla ei näyttäisi olevan toimivaltaa 1. lakiehdotuksen mukaisten hallinnollisten seuraamusten määräämiseen tai ainakin sen asema on tässä suhteessa epäselvä. 

Edellä olevan perusteella hallintovaliokunta katsoo olevan tarpeen säätää siitä, että Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastusvalvonnassa toimiva tilintarkastuslautakunta määrää 8 luvun 1—3 §:n mukaisen hallinnollisen seuraamuksen. Hallintovaliokunta pitää johdonmukaisena, että tästä säädettäisiin 1. lakiehdotuksessa, jossa säädetään myös muutoksenhausta 1. lakiehdotuksessa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia koskeviin päätöksiin sekä päätösten täytäntöönpanosta. 

Hallintovaliokunnan ehdotus merkitsee myös sitä, että 1. lakiehdotuksen mukaisia hallinnollisia seuraamuksia koskeviin päätöksiin ei sovelleta tilintarkastuslaissa säädettyä oikaisuvaatimusmenettelyä. 

Edellä olevaan viitaten hallintovaliokunta ehdottaa, että pykälään lisätään uusi 7 momentti, jonka mukaan Patentti- ja rekisterihallituksessa tässä pykälässä tarkoitetun rikemaksun määrää tilintarkastuslautakunta. 

2 §. Julkinen varoitus.

Pykälän 1 momentissa on tarpeen ottaa huomioon muut kuin 8 luvun 1 §:n ja 3 §:n piiriin kuuluvat maksajan tiedot -asetuksen säännösten rikkomukset. Valiokunta ehdottaa tätä koskevan säännöksen lisäämistä 1 momenttiin. 

Edellä 1 §:n yhteydessä todetuista syistä hallintovaliokunta ehdottaa, että pykälään lisätään uusi 4 momentti, jonka mukaan Patentti- ja rekisterihallituksessa tässä pykälässä tarkoitetun julkisen varoituksen antaa tilintarkastuslautakunta. 

3 §. Seuraamusmaksu.

Pykälän 3 momentin mukaan seuraamusmaksua ei määrätä luonnolliselle henkilölle, jos kysymys on samalla rangaistavasta teosta. Valvontaviranomainen voisi kuitenkin määrätä seuraamusmaksun ja jättää asian ilmoittamatta esitutkintaviranomaiselle, jos teko tai laiminlyönti on sen haitallisuus, siitä ilmenevä tekijän syyllisyys sekä siitä saatu hyöty ja muut tekoon tai laiminlyöntiin liittyvät seikat huomioon ottaen kokonaisuutena arvioiden vähäinen. Hallintovaliokunta pitää lakivaliokunnan tavoin sääntelytapaa jossain määrin ongelmallisena sen vuoksi, että pykälän 1 momentin mukaan seuraamusmaksun määräämisen edellytyksenä on vakava, toistuva ja järjestelmällinen toiminta. Hallintovaliokunnan käsityksen mukaan sama teko ei voi olla yhtä aikaa vakava ja vähäinen. 

Mainittuun 3 momenttiin ehdotettu säännös perustuu voimassa olevaan Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 40 §:n 3 momenttiin. Ehdotetun 8 luvun 3 §:n 1 momentin johdantolauseen ja 3 momentin välillä on kuitenkin pykälän sisäinen ristiriita, jota ei ole Finanssivalvonnasta annetun lain säännöksissä, jotka edellyttävät toiminnalta vain tahallisuutta tai huolimattomuutta. Ehdotetun säännöksen 1 momentin johdantolause perustuu rahanpesudirektiivin 59 artiklan 1 kohtaan, joten sen osalta olisi ongelmallista poistaa vakavuus seuraamusmaksun kriteerinä. Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan pykälän 3 momenttia sen sijaan voi tarkistaa siten, että momentissa ehdotettu vähäisyyttä koskeva kriteeri poistettaisiin. 

Hallintovaliokunta pitää säännöksen tarkistamista lakivaliokunnan esittämällä tavalla perusteltuna ja ehdottaa, että 3 momentti muutetaan kuulumaan seuraavasti: 

"Valvontaviranomainen ei voi määrätä seuraamusmaksua luonnolliselle henkilölle teosta tai laiminlyönnistä, joka on laissa säädetty rangaistavaksi. Valvontaviranomainen voi kuitenkin määrätä seuraamusmaksun ja jättää asian ilmoittamatta esitutkintaviranomaiselle, ottaen huomioon teon tai laiminlyönnin haitallisuuden, siitä ilmenevän tekijän syyllisyyden sekä siitä saadun hyödyn ja muut tekoon tai laiminlyöntiin liittyvät seikat kokonaisuutena arvioiden." 

Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa 1 §:n yhteydessä todetun perusteella, että pykälään lisätään uusi 6 momentti, jonka mukaan Patentti- ja rekisterihallituksessa tässä pykälässä tarkoitetun seuraamusmaksun määrää tilintarkastuslautakunta. 

4 §. Luotto- tai rahoituslaitokselle määrättävän seuraamusmaksun suuruus.

Pykälän 1 momentin mukaan seuraamusmaksun suuruutta määrättäessä on säännöksessä lueteltujen seikkojen lisäksi arvioinnissa otettava huomioon menettelyllä saavutettu hyöty tai sillä aiheutettu vahinko, jos ne ovat määritettävissä, tekijän yhteistyö toimivaltaisen valvontaviranomaisen kanssa asian selvittämiseksi sekä aiemmat tämän lain tai sen nojalla annettuihin säännöksiin kohdistuneet rikkomukset ja laiminlyönnit. Rahanpesudirektiivin 17 artiklan mukaan Euroopan valvontaviranomaiset antavat viimeistään 26 päivänä kesäkuuta 2017 toimivaltaisille viranomaisille sekä luotto- ja finanssilaitoksille asetusten (EU) N:o 1093/2010, (EU) N:o 1094/2010 ja (EU) N:o 1095/2010 16 artiklan mukaisesti ohjeet sellaisissa tilanteissa, joissa on asianmukaista toteuttaa yksinkertaistettuja asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevia toimenpiteitä, huomioon otettavista riskitekijöistä ja toteutettavista toimenpiteistä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä liiketoiminnan luonteeseen ja kokoon, ja on määrättävä erityistoimenpiteitä, jos se on asianmukaista ja oikeasuhteista. Lisäksi direktiivin 18 artiklassa säädetään, että Euroopan valvontaviranomaiset antavat viimeistään 26 päivänä kesäkuuta 2017 toimivaltaisille viranomaisille sekä luotto- ja finanssilaitoksille asetusten (EU) N:o 1093/2010, (EU) N:o 1094/2010 ja (EU) N:o 1095/2010 16 artiklan mukaisesti ohjeet sellaisissa tilanteissa, joissa on asianmukaista toteuttaa tehostettuja asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevia toimenpiteitä, huomioon otettavista riskitekijöistä ja toteutettavista toimenpiteistä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä liiketoiminnan luonteeseen ja kokoon, ja on määrättävä erityistoimenpiteitä, jos se on asianmukaista ja oikeasuhteista. Ohjeet tulevat saadun selvityksen mukaan vaikuttamaan myös Finanssivalvonnan tämän lain 9 luvun 6 §:n nojalla antamiin määräyksiin, jotka sitovat rahoitusmarkkinoilla toimivia. Selvityksen mukaan 1 momentissa on tarpeen huomioida myös näihin Finanssivalvonnan määräyksiin kohdistuneet rikkomukset tai laiminlyönnit. Hallintovaliokunta ehdottaa 1 momenttiin lisättäväksi tätä koskevan säännöksen. 

Pykälän 4 momentti sisältää säännöksen teolla tai laiminlyönnillä saadun hyödyn huomioimisesta seuraamusmaksun määräämisessä. Momentin mukaan "edellä tässä pykälässä säädetyn estämättä seuraamusmaksu saa kuitenkin olla enintään kaksi kertaa suurempi kuin teolla tai laiminlyönnillä saatu hyöty, jos se on määritettävissä". Lakivaliokunnan lausuntoon viitaten hallintovaliokunta ehdottaa selkeyssyistä, että momentissa oleva muotoilu "kaksi kertaa suurempi" korvataan muotoilulla "kaksi kertaa niin suuri". 

Valiokunnan ehdottamassa 1 momentin lisäyksessä on kysymys Finanssivalvontaa koskevasta erityissäännöksestä, minkä vuoksi se on tarpeen rajata aluehallintovirastoa koskevan 7 momentin soveltamisalan ulkopuolelle. 

5 §. Muulle kuin luotto- tai rahoituslaitokselle määrättävän seuraamusmaksun suuruus.

Saadun selvityksen mukaan Finanssivalvonta voi antaa tämän lain 9 luvun 7 §:n nojalla Euroopan valvontaviranomaisten määräyksiin perustuvaa, rahoitusmarkkinoilla toimivia sitovaa sääntelyä Finanssivalvonnan määräyksellä myös muille kuin luotto- tai rahoituslaitoksille. Näitä ovat esimerkiksi vahinkovakuutusyhtiöt, vakuutusyhdistykset, joukkorahoituksen välittäjät ja maksulaitoslain (297/2010) 7 ja 7 a §:ssä tarkoitetut. Edellä 4 §:n 1 momentin kohdalla todetuista syistä on myös 5 §:n 1 momentissa tarpeen huomioida Finanssivalvonnan näihin määräyksiin kohdistuneet rikkomukset tai laiminlyönnit. Hallintovaliokunta ehdottaa 1 momenttiin lisättäväksi tätä koskevan säännöksen. Koska 5 §:ää soveltavat muutkin valvontaviranomaiset kuin Finanssivalvonta, valiokunta korostaa, että 1 momentin lisäyksessä on kyse yksinomaan Finanssivalvontaa koskevasta erityissäännöksestä. 

Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa lakivaliokunnan lausuntoon viitaten, että pykälän 2 momentissa oleva muotoilu "kaksi kertaa suurempi" korvataan ilmaisulla "kaksi kertaa niin suuri". 

8 §. Hallinnollisen seuraamuksen julkistaminen.

Valiokunta ehdottaa, että pykälän otsikkoa tarkistetaan vastaamaan täsmällisemmin pykälän sisältöä. Pykälän 4 momentissa viitataan myös lain 7 luvun 4—7 §:ssä tarkoitettuihin päätöksiin. Valiokunnan ehdottamassa muodossa otsikko vastaa myös finanssivalvonnasta annetun lain vastaavan säännöksen (43 §, laki 176/2016) otsikkoa. 

Pykälän 4 momentin viimeisen virkkeen mukaan päätös voidaan jättää julkistamatta, jos julkistaminen ei olisi kohtuullista päätöksen kohteena olevan toimenpiteen vähäisyyden vuoksi. Virke vastaa rahanpesudirektiiviin 60 artiklan 1 kohdan c alakohdan ii luetelmakohtaa. Finanssivalvonnasta annetun lain 43 §:n 2 momentin 4 kohdassa on viittaus 43 §:n 4 momenttiin. Kyseinen 43 §:n 4 momentti vastaa asiallisesti nyt puheena olevan 1. lakiehdotuksen 8 luvun 8 §:n 4 momenttia. Valiokunnalle esitetyn selvityksen mukaan rahanpesudirektiivin mainittu säännös tulee kansallisesti täytäntöönpannuksi tällä 1. lakiehdotuksen 8 luvun 8 §:n 4 momentin virkkeellä. 

9 §. Rikemaksun ja seuraamusmaksun täytäntöönpano ja palauttaminen.

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan rikemaksun ja seuraamusmaksun täytäntöönpanosta huolehtii Oikeusrekisterikeskus. Täytäntöönpanosta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan todennut, että hallinnollisia sanktioita koskevan lain täytäntöönpanon perusteista tulee säätää laissa. Myös lakivaliokunta on kiinnittänyt sääntelyyn huomiota ja katsonut, että hallituksen esityksessä ehdotettu sääntelyratkaisu ei ole tältä osin asianmukainen. Lakivaliokunnan arvion mukaan sakon täytäntöönpanosta annetun lain (672/2002) mukainen seuraamusten täytäntöönpanoa koskeva menettely soveltuisi lähtökohtaisesti sellaisenaan 1. lakiehdotuksessa tarkoitetun rikemaksun ja seuraamusmaksun täytäntöönpanoon. Näin seuraamusten täytäntöönpano, josta Oikeusrekisterikeskus huolehtii, olisi säännelty lain tasolla. 

Hallintovaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan esittämiin huomioihin. Täytäntöönpanoa koskevan sääntelyn täydentämiseksi edellä todetulla tavalla on 1. lakiehdotukseen tarpeen lisätä säännös, jonka mukaan tämän lain nojalla maksettavaksi määrätty rikemaksu ja seuraamusmaksu pannaan täytäntöön sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa (672/2002) säädetyssä järjestyksessä. Samalla 1 momentissa ehdotettu asetuksenantovaltuus tulee poistaa.  

Edellä sanotun lisäksi sakon täytäntöönpanosta annettuun lakiin tulee lisätä säännös 1. lakiehdotuksessa tarkoitettujen rikemaksun ja seuraamusmaksun täytäntöönpanosta. Hallituksen esitykseen ei sisälly ehdotusta mainitun lain muuttamisesta. Sen vuoksi hallintovaliokunta ehdottaa jäljempänä tätä koskevan uuden lakiehdotuksen hyväksymistä. 

Valiokunnan yleisperusteluissa todetuista syistä hallintovaliokunta lisäksi ehdottaa perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan lausuntoihin viitaten, että hallituksen esityksessä ehdotettu pykälän 2 momentti rikemaksun ja seuraamusmaksun palauttamisesta poistetaan. Näin ollen hallintovaliokunnan edellä ehdottama viittaus sakon täytäntöönpanosta annettuun lakiin (672/2002) on lisättävissä pykälän uudeksi 2 momentiksi. 

Myös pykälän otsikko on tarpeen tarkistaa vastaamaan pykälän muutettua sisältöä. 

9 Luku. Erinäiset säännökset

4 §. Muutoksenhaku.

Pykäläehdotuksen 1 momentin mukaan valvontaviranomaisen päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään, jollei jäljempänä tässä pykälässä tai muualla laissa toisin säädetä. Pykälä ei sisällä säännöstä siitä, että hallinto-oikeuden päätökseen saisi hakea muutosta vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Hallituksen esityksen perusteluissa valitusoikeutta ilman valituslupaa on pidetty tässä vaiheessa perusteltuna siitä syystä, että seuraamuksia, jotka korvaavat voimassa olevaan lakiin sisältyvät kriminalisoinnit, kuitenkin sovellettaneen vain harvoissa tapauksissa vuosittain ja seuraamusten taloudellinen merkitys voi olla huomattava. Suoralla valitusoikeudella on siten ilmeisesti pyritty varmistamaan, että rahanpesulain rikkomuksia koskevissa asioissa saataisiin oikeuskäytäntöä ohjaavia ylimmän oikeusasteen ratkaisuja ottaen huomioon, että kyseessä on uusi asiaryhmä hallinto-oikeuksille ja tapauksien lukumäärät tulevat todennäköisesti olemaan vähäisiä. Muutoksenhaku on myös hajautettu kaikkiin hallinto-oikeuksiin. 

Lakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota siihen, että hallinto-oikeuksien yleisen kehittämislinjan mukaista on, että muutoksenhakua korkeimpaan hallinto-oikeuteen koskee pääsääntöisesti valituslupajärjestelmä. Näin korkeimman hallinto-oikeuden asemaa ylimpänä tuomioistuimena voidaan kehittää oikeuskäytäntöä ohjaavan tuomioistuimen suuntaan. Edellä todetun vuoksi ja saamaansa selvitystä arvioituaan lakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että oikeusturvan näkökulmasta 1. lakiehdotuksessa tarkoitettujen valvontaviranomaisten päätöksiä koskevien valitusten osalta yksi suora muutoksenhakuaste on riittävä. Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan oikeuskäytäntöä on mahdollista kehittää asianmukaisesti myös hallinto-oikeuksien tasolla ja valituslupajärjestelmää soveltaen. Edellä todetun johdosta lakivaliokunta on esittänyt, että 4 §:n 1 momenttia täydennetään niin, että hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. 

Hallintovaliokunta toteaa tässä yhteydessä, että 1. lakiehdotuksen mukaan valvontaviranomaiset tekisivät myös muunlaisia päätöksiä kuin vain hallinnollisten seuraamusten määräämisiä. Jatkovalitusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei kuitenkaan hallituksen esityksessä ehdoteta valitusluvanvaraiseksi miltään osin, vaikka voimassa olevassa rahanpesulaissa näin säädetään vuoden 2016 alusta (40 §). 

Edellä olevan perusteella hallintovaliokunta ehdottaa lakivaliokunnan lausuntoon viitaten, että pykälän 1 momentin loppuun lisätään säännös, jonka mukaan hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. 

Valiokunnan yleisperusteluissa todetuin perustein hallintovaliokunta ehdottaa lisäksi, että pykälän 4 momentti poistetaan, jolloin 1. lakiehdotuksen mukaisista Finanssivalvonnan päätöksistä haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. 

Pykälän 5 momentin mukaan haettaessa muutosta Patentti- ja rekisterihallituksen tekemään päätökseen sovelletaan, mitä tilintarkastuslain 11 luvun 1 §:ssä säädetään. Kyseessä on siten nyt käsillä olevan 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu poikkeus. Tilintarkastuslain 11 luvun 1 §:n mukaisesti valitus ohjautuisi Helsingin hallinto-oikeuteen. Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä sen tietoon ei ole tullut erityisiä perusteita sille, miksi muutoksenhaku Patentti- ja rekisterihallituksen osalta sen 1. lakiehdotuksessa tarkoitettujen päätösten osalta tulisi järjestää 9 luvun 4 §:n pääsäännöstä poikkeavasti. Hallituksen esityksen perusteluissa 4 §:n 5 momentin osalta ei myöskään esitetä syitä esityksessä valitulle ratkaisulle. Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan on tarkoituksenmukaisinta, että muutoksenhaku Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksistä ohjautuu hallinto-oikeuksiin samalla tavalla kuin muiden valvontaviranomaisten päätöksistä. Edellä todetun johdosta lakivaliokunta esittää, että 1. lakiehdotuksen 9 luvun 4 §:n 5 momentti poistetaan. 

Myöskään hallintovaliokunnan käsittelyn yhteydessä ei ole tullut esiin erityisiä perusteita hallituksen esityksessä ehdotetulle poikkeussääntelylle. Edellä todetuilla perusteilla hallintovaliokunta ehdottaa lakivaliokunnan lausuntoon viitaten, että pykälän 5 momentti poistetaan. 

Käsillä oleva 4 § hallintovaliokunnan ehdottamassa muodossa merkitsee jatkovalituksen kannalta sitä, että kaikkien 7 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen valvontaviranomaisten 1. lakiehdotuksen mukaisten päätösten osalta jatkovalitus hallinto-oikeudesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen on valitusluvanvarainen. 

5 §. Uhkasakon, rikemaksun ja seuraamusmaksun täytäntöönpano.

Pykäläehdotuksen mukaan tämän lain perusteella maksettavaksi tuomittu uhkasakko ja tämän lain nojalla määrätty rikemaksu ja seuraamusmaksu saadaan panna täytäntöön vain lainvoimaisen päätöksen perusteella. Lakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että voimassa olevan sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan uhkasakko pannaan täytäntöön mainitun lain mukaisesti. Saman lain 2 §:n 1 momentin mukaan täytäntöönpano edellyttää päätöksen lainvoimaisuutta tai sitä, että ratkaisu on muuten säädetty pantavaksi täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio. Edellä todetun perusteella lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että 1. lakiehdotuksen 9 luvun 5 § on uhkasakon osalta tarpeeton. 

Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan näkemykseen. Hallintovaliokunta on edellä ehdottanut 1. lakiehdotuksen 8 luvun 9 §:ää muutettavaksi muun muassa siten, että tässä laissa tarkoitetut rikemaksu ja seuraamusmaksu peritään sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa säädetyssä järjestyksessä. Tällöin 9 luvun 5 § olisi lakivaliokunnan mukaan kokonaan poistettavissa, mikäli varmistutaan siitä, että myös rikemaksun ja seuraamusmaksun osalta täytäntöönpanokelpoisuus on säännelty asianmukaisesti sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa uhkasakkoa koskevia tilanteita vastaavasti. 

Asiassa saadun selvityksen perusteella hallintovaliokunta katsoo, että seuraamusmaksun ja rikemaksun täytäntöönpanokelpoisuudesta ei ole tarpeen säätää erikseen. Täytäntöönpanokelpoisuus määräytyy tällöin hallintolainkäyttölain (586/1996) mukaan. Seuraamusmaksu ja rikemaksu ovat hallintolainkäyttölain 31 §:n nojalla täytäntöönpanokelpoisia, kun ne ovat saaneet lainvoiman. Täytäntöönpanokelpoisuus vastaa tällöin asiallisesti uhkasakkoa, joka on täytäntöönpanokelpoinen, kun sitä koskeva ratkaisu on tullut lainvoimaiseksi tai se on pantavissa täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio. 

Edellä olevan perusteella hallintovaliokunta toteaa, että 9 luvun 5 § on myös rikemaksun ja seuraamusmaksun osalta tarpeeton, ja valiokunta ehdottaa, että pykälä poistetaan lakiehdotuksesta kokonaan. Samalla jäljempänä tulevien pykälien numerointi muuttuu vastaavasti. 

6 (7) §. Määräyksenantovaltuus.

Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi valvontaviranomaisen oikeudesta antaa tarkempia määräyksiä 3 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitetuista riskitekijöistä, jotka ilmoitusvelvollisen on otettava huomioon, ja 3 luvun 10 §:ssä tarkoitetusta tehostetusta menettelystä, joka liittyy tavanomaista suurempaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiin. Pykälän yksityiskohtaisista perusteluista ei ilmene, miksi määräyksenantovaltuus on rajattu koskemaan juuri näitä seikkoja ja miksi säännökseen ei sisälly viittausta 3 luvun 8 §:ssä tarkoitettuun yksinkertaistettuun asiakkaan tuntemismenettelyyn. 

Hallintovaliokunta on 8 luvun 4 ja 5 §:n yhteydessä todennut, että rahanpesudirektiivin 17 artiklan mukaan Euroopan valvontaviranomaiset antavat viimeistään 26 päivänä kesäkuuta 2017 ohjeet sellaisissa tilanteissa, joissa on asianmukaista toteuttaa yksinkertaistettuja asiakkaan tuntemismenettelyjä koskevia toimenpiteitä, huomioon otettavista riskitekijöistä ja toteutettavista toimenpiteistä. Vastaavasti rahanpesudirektiivin 18 artiklassa säädetään Euroopan valvontaviranomaisten antamista ohjeista tilanteissa, joissa on asianmukaista toteuttaa asiakkaan tehostettua tuntemismenettelyä. Saadun selvityksen mukaan ohjeet tulevat vaikuttamaan myös Finanssivalvonnan puheena olevan 9 luvun 6 §:n nojalla antamiin määräyksiin, jotka sitovat rahoitusmarkkinoilla toimivia. 

Valiokunta katsoo, että ehdotettua 6 §:ää on tarpeen täsmentää lisäämällä siihen viittaus myös 3 luvun 8 §:ssä tarkoitettuun yksinkertaistettuun tuntemisvelvollisuuteen, jotta ei synny epäselvyyttä Finanssivalvonnan oikeudesta antaa tässä tarkoitettuja määräyksiä myös yksinkertaistetun tuntemismenettelyn osalta. 

Pykälässä on kyse kaikkia valvontaviranomaisia koskevasta määräyksenantovaltuudesta. Saadun selvityksen perusteella on tunnistettu ainakin Finanssivalvonnalla olevan tarve antaa tarvittaessa määräyksiä yksinkertaistettuun ja tehostettuun asiakkaan tuntemismenettelyyn liittyen. Myös muut valvontaviranomaiset voisivat antaa pykälän perusteella siinä tarkoitettuja määräyksiä. Valiokunta korostaa, että pykälässä säädetään oikeudesta antaa määräyksiä, ei määräyksenantovelvoitteesta. 

Lisäksi valiokunta viittaa 1. lakiehdotuksen 3 luvun 8 §:n 2 momenttiin, jonka perusteella valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset asiakkaista, tuotteista, palveluista, maksuliikenteestä, toimitustavasta tai maantieteellisistä riskitekijöistä, joihin voi liittyä vähäinen rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riski, ja näissä tilanteissa noudatettavista menettelyistä. Lisäksi 3 luvun 10 §:n 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset asiakkaista, tuotteista, palveluista, maksuliikenteestä, toimitustavasta tai maantieteellisistä riskitekijöistä, joihin voi liittyä tavanomaista suurempi rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riski, ja näissä tilanteissa noudatettavista menettelyistä. Valiokunta tähdentää, että valvontaviranomaisen määräyksellä ei voida poiketa siitä, mitä valtioneuvoston asetuksella on säädetty. 

Valiokunta on lisäksi korjannut pykäläehdotukseen sisältyvän viittauksen 3 luvun 1 §:n 3 momenttiin viittaukseksi saman pykälän 2 momenttiin. 

7 (8) §. Voimaantulo.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi 5 luvun (Rahanpesun valvontarekisteri) ja 6 luvun 2 §:n (yhteisön velvollisuus pitää yllä tosiasiallisia edunsaajiaan koskevia tietoja) ja 3 §:n (ulkomaisen trustin omaisuudenhoitajan velvollisuus tuntea tosiasiallinen edunsaaja) voimaantulosta. Valiokunta ehdottaa pykälään tehtäväksi lakiteknisen muutoksen niin, että 5 luvun voimaantulosta säädettäisiin 2 momentissa ja 6 luvun 2 ja 3 §:n voimaantulosta uudessa 3 momentissa, jolloin on mahdollista tarvittaessa antaa näille erilaiset voimaantuloajankohdat. Valiokunnan ehdotuksen myötä hallituksen esityksen mukaisen pykälän 3 momentista tulee 4 momentti. 

8 (9) §. Siirtymäsäännökset.

Hallituksen esityksessä ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan pääosin voimaan 1.1.2017 alkaen tai mahdollisimman pian. Pykäläehdotuksen 1 momentissa säädetään lain 2 luvun 3 §:ssä tarkoitetun ilmoitusvelvollisen riskiarvion laatimisen määräajasta ja 2 momentissa säädetään siitä, mihin mennessä 3 luvun 13 §:ssä tarkoitetun riskiperusteiseen arviointiin perustuvan menettelyn tulee olla valmiina. Ottaen huomioon eduskuntakäsittelyn aikataulu hallituksen esityksessä ehdotettuja määräaikoja on tarpeen tarkistaa. Sen vuoksi hallintovaliokunta ehdottaa kumpaakin määräaikaa siirrettäväksi puolella vuodella eteenpäin 31 päivään joulukuuta 2017 saakka. 

Pykälän 4 momentin mukaan mitä 3 luvun 2 §:n 2 momentissa säädetään asiakkaan tunnistamisesta ja henkilöllisyyden todentamisesta rahapelitoiminnassa toisiinsa kytkeytyvien suoritusten yhteydessä, sovelletaan arpajaislain 14 §:n 1 momentissa tarkoitettuja sähköisesti välitettäviä rahapelejä koskevaan toimintaan 1 päivästä tammikuuta 2018. Siirtymäsäännöksen määräaika on sovitettu vastaamaan ajallisesti arpajaislain 14 §:n (1286/2016) 1 momentin mukaista pelaajan yhtä pelitiliä koskevalle rajoitukselle säädettyä siirtymäaikaa, joka päättyy 31.12.2017. Selvityksen mukaan määräaikaa ei ole tarpeen tässä yhteydessä tarkistaa. 

Pykälän 5 momentti sisältää siirtymäsäännöksen, joka liittyy seuraamusten dekriminalisointiin, toisen sanoen siihen, että teoista nykyisin seuraavat rikosoikeudelliset seuraamukset korvataan hallinnollisilla seuraamuksilla. Ehdotuksen mukaan ennen tämän lain voimaantuloa tehtyihin tekoihin ja laiminlyönteihin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita tällä lailla kumotun rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain rangaistusvastuuta koskevia säännöksiä. 

Lakivaliokunta on lausunnossaan tarkastellut sääntelyä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta ja todennut, että ehdotettu 5 momentti on poikkeus rikoslain 3 luvun 2 §:n 2 momentista ilmenevään lievemmän lain periaatetta koskevaan pääsääntöön. Dekriminalisointi ei tässä tapauksessa lähtökohtaisesti merkitse, että suhtautuminen rangaistavaksi säädettyihin tekoihin tai laiminlyönteihin olisi lieventynyt, eikä rangaistussäännöksen kumoaminen merkitse, että teot jäisivät jatkossa vaille seuraamuksia. Ennen voimaantuloa tehdyistä teoista ja laiminlyönneistä määrättäisiin siten lähtökohtaisesti rikosoikeudellinen rangaistus. Jos uuden lain mukainen hallinnollinen seuraamus olisi kuitenkin yksittäistapauksessa tosiasiallisesti lievempi kuin aikaisemman lain mukainen rikosoikeudellinen seuraamus, olisi siirtymäsäännöstä tulkittava kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 15 artiklan 1 kohdan kanssa yhteensopivasti. Jos teosta olisi uuden lain mukaan esimerkiksi tuomittava julkinen varoitus, voitaisiin vastaaja jättää rangaistukseen tuomitsematta. Samoin esimerkiksi päiväsakkojen lukumäärää voitaisiin tarvittaessa alentaa. 

Edellä toteamastaan huolimatta lakivaliokunta on esittänyt, että 1. lakiehdotukseen lisätään lievemmän lain periaatetta koskeva informatiivinen säännös, joka selventää, että vastaajalle määrättäisiin lievemmän lain periaatteesta huolimatta nimenomaan rikosoikeudellinen rangaistus. Rikosoikeudellisen sääntelyn korvaaminen hallinnollisella ei merkitsisi rangaistusvastuusta vapautumista, vaan lievemmän lain periaate otettaisiin huomioon rangaistusta määrättäessä. 

Hallintovaliokunta pitää informatiivisen säännöksen lisäämistä sääntelyn selkeyden kannalta tarpeellisena ja ehdottaa lakivaliokunnan lausunnon mukaisesti, että pykälän 5 momentin loppuun lisätään säännös, jonka mukaan, jos uuden lain soveltaminen johtaisi lievempään lopputulokseen, on tämä otettava huomioon rangaistusta määrättäessä. 

15 luku. Menettelytavat asiakasliiketoiminnassa.

6 §. Asiakkaan oikeus peruspankkipalveluihin.

Pykälää on muutettu lailla 1054/2016. Muutos on tullut voimaan vuoden 2017 alusta. Hallituksen esityksessä ehdotettu pykälämuutos tulee yhteensovittaa mainitun lainmuutoksen kanssa ja tarkistaa 2 momenttiin sisältyvä lakiviittaus rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annettuun lakiin. Samalla valiokunta ehdottaa, että myös hallituksen esitykseen sisältymättömän 3 momentin lakiviittaus tarkistetaan. 

18 §. Asiakkaiden tunteminen. (Uusi)

Hallituksen esitys ei sisällä pykälän muutosehdotusta. Pykälän 3 momentti sisältää kuitenkin viittauksen voimassa olevaan rahanpesulakiin, joka on tarpeen muuttaa viittaukseksi uuteen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annettuun lakiin. 

15 luku. Hallinnolliset seuraamukset.

2 §. Seuraamusmaksu.

Pykälän 2 momentin 6 kohtaa ehdotetaan hallituksen esityksessä muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin 1. lakiehdotuksessa tarkoitettuihin säännöksiin. Asiallisesti kohta vastaisi voimassa olevan pykälän 6 kohtaa. Valiokunta katsoo, että mainittu 6 kohta tulee kuitenkin kumota, koska muussa tapauksessa sijoituspalveluyrityksille 1. lakiehdotuksen rikkomisesta määrättävistä hallinnollisista seuraamuksista säädettäisiin kahdessa laissa. 

21. Laki uskonnonvapauslain muuttamisesta

Voimaantulosäännös.

Lakiehdotus sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen. Uskonnonvapauslakiin ehdotettavat muutokset liittyvät uskonnollisten yhdyskuntien rekisterin siirtämiseen yritys- ja yhteisötietojärjestelmän kantarekisteriksi. Lainmuutosten voimaantuloajankohta riippuu siitä, milloin kaikille uskonnollisille yhdyskunnille on annettu Y-tunnus ja tietojärjestelmien muutokset on saatu toteutettua. Tämän vuoksi hallintovaliokunta ehdottaa voimaantulosäännöstä muutettavaksi siten, että uskonnonvapauslain muutosten voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.