Yleistä

Esityksen tavoitteena on selkeyttää toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) asumismenoja koskevaa sääntelyä, pienentää toimeentulotukimenoja ja parantaa työllisyyden kannusteita.  

Esityksessä ehdotetaan, että toimeentulotuessa hyväksyttäviä asumismenoja koskevaa toimeentulotuesta annetun lain 7 a §:ää muutetaan niin, että asumismenojen hyväksymisestä säädetään laissa nykyistä täsmällisemmin ja tarpeellisina pidettävät asumismenot (ns. asumisnormi) säädetään valtioneuvoston asetuksella. Esityksen mukaan toimeentulotuen hakija ohjataan hakemaan edullisempaa asuntoa kolmen kuukauden määräajassa, jos hakijan asumismenot ylittävät tarpeellisen suuruisena pidettävän määrän. Määräaikaa voidaan pidentää perustellusta syystä. Määräajan jälkeen asumismenot hyväksytään asumisnormin mukaisina. Hakijaa ei ohjata hankkimaan edullisempaa asuntoa ja asumismenot otetaan täysimääräisinä huomioon, jos hakijalla on laissa määritelty erityinen peruste asumiseen nykyisessä asunnossaan.  

Lakiehdotukseen ei sisälly voimassa olevan lain mukaista säännöstä, jonka mukaan asumismenot on huomioitu täysimääräisenä, jos toimeentulotuen hakijalla ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta hankkia asuinpaikkakunnaltaan kustannuksiltaan asumisnormin mukaista asuntoa. Esityksen (s. 15—16) mukaan ehdotetun sääntelyn seurauksena toimeentulotuen hakija, jolla ei ole laissa tarkoitettua erityistä perustetta asumisnormin ylittäviin asumismenoihin, joutuu joko hakemaan edullisempaa asuntoa tai hänen tingittävä muusta kulutuksestaan, jotta hän pystyy jatkamaan asumista asumisnormin ylittävässä asunnossa. 

Esityksen (s. 14) mukaan ehdotettu sääntely vähentäisi perustoimeentulotuen menoja 9—12 milj. euroa vuonna 2024 ja vuosina 2025—2027 noin 21,5—24,5 milj. euroa vuodessa. Perustoimeentulotuen kokonaismenot olivat vuonna 2022 yhteensä 758,8 milj. euroa. Perustoimeentulotuen menoista vastaavat puoliksi valtio ja puoliksi kunnat. Esityksessä ei ole arvioitu sosiaalityön tarpeen ja täydentävän toimeentulotuen tarpeen lisääntymisestä hyvinvointialueille aiheutuvien lisäkustannusten määrää. Täydentävän toimeentulotuen kustannuksista vastaavat hyvinvointialueet osana sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä.  

Esityksen (s. 18) mukaan ehdotettujen muutosten arvioidaan johtavan reilun 1 000 henkilön työllistymiseen, mutta sen toteutumiseen liittyy valiokunnan asiantuntijakuulemisen perusteella merkittävää epävarmuutta. Ennakkoarviointi on tehty Tilastokeskuksen ns. SISU-mikrosimulointimallilla, jossa ei oteta huomioon, että toimeentulotukea saavilla on usein monia päällekkäisiä tai samanaikaisia vaikeuksia, joiden vuoksi toimeentulon hankkiminen ja työllistyminen on vaikeutunut. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kannattaa esityksen tavoitteita ja puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä tässä mietinnössä esitetyin, lähinnä perustuslakivaliokunnan lausunnosta (PeVL 11/2023 vp) johtuvin muutosehdotuksin. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei pidä tarkoituksenmukaisena, että viimesijaisella toimeentulotuella maksetaan tarpeettoman suuria asumismenoja, jos muuttaminen edullisempaan asuntoon on tosiasiallinen vaihtoehto. Valiokunta kuitenkin korostaa, että sääntelyn täsmentämisestä huolimatta toimeentulotuen viimesijaiseen ja harkinnanvaraiseen luonteeseen sisältyy aina hakijan yksilölliseen tilanteeseen sidottua kohtuusharkintaa ja korostaa, että ehdotettua sääntelyä asumismenojen huomioon ottamisesta on sovellettava perustuslakivaliokunnan lausunto (kappale 9) huomioon ottaen perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti sekä erityisesti lapsen etu huomioiden. 

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (kappaleet 2—4) arvioinut ehdotettua sääntelyä ennen muuta perustuslain 19 §:n 1 momentin kannalta. Sen mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Tällaiseen tukeen kuuluu esimerkiksi terveyden ja elinkyvyn säilyttämisen kannalta välttämättömän ravinnon ja asumisen järjestäminen.  

Perustuslakivaliokunta on pitänyt toimeentulotukea perustuslain 19 §:n 1 momentissa tarkoitetun ihmisarvoisen elämän edellyttämän toimeentulon ja huolenpidon takuuna siltä osin kuin turvaa annetaan rahamääräisinä suorituksina. Toimeentulotukea ja ihmisarvoisen elämän edellyttämää toimeentuloa perustuslain 19 §:n 1 momentin tarkoittamassa mielessä ei voida kuitenkaan samaistaa toisiinsa. Perustuslakivaliokunta on todennut, että toimeentulotukijärjestelmän avulla on pyritty turvaamaan sosiaalisesti hyväksyttävää elintasoa, mikä on useimmissa tapauksissa enemmän kuin perustuslain 19 §:n 1 momentissa taattu oikeus. 

Perustuslakivaliokunta on todennut, että toimeentulotuen saajilla on perustuslain 19 §:n 1 momentin estämättä myös velvoitteita, eikä asumiskustannusten kohtuullistamista koskeva velvoite sinänsä ole ongelmallinen. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan laki voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, jos lain asetuksenantovaltuutta täsmennetään ja erityisen perusteen huomioon ottamista koskeva harkinta muutetaan oikeudellisesti sidotuksi.  

Sääntelyn lähtökohta ja vaikutukset

Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo. Toimeentulotuki koostuu Kansaneläkelaitoksen myöntämästä perustoimeentulotuesta sekä hyvinvointialueiden myöntämästä täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta.  

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kaikki toimeentulotuen saajat ovat lähtökohtaisesti pienituloisuutensa vuoksi taloudellisesti haavoittuvassa asemassa eli ehdotetuilla muutoksilla on vaikutusta haavoittuvassa asemassa olevien toimeentuloon. Toimeentulotukeen oikeutetuilla ei ole taloudessaan juurikaan jouston varaa, koska oikeus toimeentulotukeen edellyttää muun muassa, että muut tulonlähteet on käytettävä ensin.  

Esityksen (s. 6) mukaan vuonna 2022 Kansaneläkelaitoksen maksamaa perustoimeentulotukea sai 251 958 kotitaloutta, joissa asui yhteensä 355 426 henkilöä eli 6,4 prosenttia koko väestöstä. Vuoden 2023 maaliskuussa tuen saajista 56 803 kotitaloutta asui esityksen mukaan (s. 13—14) vuokra-asunnossa, jonka asumismenot ylittivät Kansaneläkelaitoksen tarpeelliseksi katsomat asumismenot. Näistä 40 116 kotitaloudella asumismenot otetaan kuitenkin huomioon täysimääräisenä. Esityksen mukaan osalla näistä kotitalouksista on kuitenkin ehdotetun sääntelynkin mukainen erityinen peruste jatkaa asumista asumisnormin ylittävässä asunnossa. Esityksen vaikutusarvioinnin perusteella ei voida siten päätellä, kuinka moneen kotitalouteen ehdotetut muutokset vaikuttavat eikä siinä eritellä vaikutusten kohdentumista eri kotitaloustyyppeihin.  

Esityksen vaikutusarvioiden (taulukko, s. 14) perusteella ehdotetuilla muutoksilla voi kuitenkin olla merkittäväkin vaikutus niiden kotitalouksien taloudelliseen asemaan, joilla ei ole erityistä perustetta asua asunnossa, jonka asumismenot ylittävät asetuksella säädettävän asumisnormin. Esityksen perusteella toimeentulotuen saajien keskimääräinen tarpeellisten asumismenojen ylitys oli 95,47 euroa maaliskuussa 2023. Sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnittää perustuslakivaliokunnan (kappale 16) tavoin huomiota esityksen vaikutusarviointien suppeuteen ja yleisluonteisuuteen. Perustuslakivaliokunta on todennut perusoikeuksien yksilökohtaisuudesta johtuvan, että vaikutusarvioiden laadinnassa erityistä huomiota on syytä kiinnittää niihin tapauksiin, joiden kohdalla negatiiviset vaikutukset ovat suurimmillaan tapausten mahdollisesta vähäisestä lukumäärästä huolimatta (PeVL 51/2017 vp, s. 4).  

Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan (kappale 12) huomiota myös siihen, ettei ehdotukseen sisälly perustuslain 9 §:n mukaisen vapauden valita asuinpaikkansa turvaamista koskevaa, esimerkiksi työssäkäyntialuetta koskevan kaltaista kohtuullisuutta alueellisesti rajaavaa sääntelyä (ks. esim. PeVL 11/2010 vp, s. 3). Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että ehdotetun sääntelyn tulkinnan lähtökohtana tulee edelleen olla, että hakijaa ohjataan pääsääntöisesti etsimään asuntoa asuinpaikkakunnaltaan tai sen lähialueilta. Tällöin alueen tulisi mahdollistaa hakijalle vastaavat edellytykset toimeentulon turvaamiseen ja itsenäiseen selviytymiseen kuin aiempi asuinpaikka. Eri henkilöillä voi olla erilaiset edellytykset ja lähtökohdat siirtyä asuinpaikastaan kauemmas. Tulisikin pystyä arvioimaan kunkin hakijan kannalta katsottuna aluetta, joka muodostaa hakijalle ja hänen perheelleen luontevan mahdollisuuden saavuttaa nykyinen tavanomainen elinpiiri. Tämä pitää sisällään mahdollisuudet työssäkäyntiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Lähialueen käsitteessä kyseeseen voivat tulla esimerkiksi kuntarajojen läheisyydessä olevat vakiintuneet asiointialueet. 

Valiokunta korostaa kuitenkin, että esityksen mukaan (s. 23) perusteltuna syynä pidentää edullisemman asunnon hankkimisen määräaikaa on hakijan vaikeudet löytää edullisempaa asuntoa asuinkunnastaan. 

Tarpeellisten suuruisten asumismenojen säätäminen asetuksella

Esityksen mukaan tarpeellisen suuruisten asumismenojen määrästä säädetään valtioneuvoston asetuksella perustuen vuosittain tarkistettaviin Kansaneläkelaitoksen perustoimeentulotuen saajien keskimääräisten Kansaneläkelaitokselle ilmoitettujen asumismenojen kehitykseen (7 a §:n 2 momentti). Tällä hetkellä Kansaneläkelaitos on määrittänyt tarpeellisena pidettävät asumismenot omassa ohjeistuksessaan. Kansaneläkelaitoksen tarpeellisina pitämät asumismenot pohjautuvat kunnissa vuonna 2016 käytössä olleisiin asumisnormeihin. Kansaneläkelaitos tarkistaa asumisnormeja vuosittain ja tarkistus perustuu hakijoiden ilmoittamiin vuokriin.  

Perustuslakivaliokunta edellyttää lausunnossaan (kappale 6), että toimeentulotukilain 7 a §:n 2 momenttiin sisältyvää asetuksenantovaltuutta on perustuslain 80 §:stä johtuvista syistä välttämätöntä täsmentää siten, että laista käyvät ilmi nyt ehdotettua selkeämmin asumismenojen määräytymisperusteet.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää tärkeänä, että asetuksella vahvistettavat tarpeellisen suuruiset asumismenot asetetaan tasolle, joka vastaa mahdollisimman hyvin kuntien todellista asumismenojen tasoa ja että tarpeellisen suuruiset asumismenot myös seuraavat asumismenojen kehittymistä, jotta toimeentulotuen hakijoilla olisi tosiasiallinen mahdollisuus löytää asumisnormin mukainen asunto asuinpaikkakunnaltaan. 

Valiokunta ehdottaa asetuksenantovaltuutta täsmennettäväksi jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin kuvatulla tavalla siten, että siitä käy ehdotettua selkeämmin ilmi, että tarpeelliset asumismenot vahvistetaan kunnittain ja perheen koon perusteella. Valiokunta ehdottaa, että asetuksella säädettävät tarpeellisina pidettävät asumismenot määritettäisiin toimeentulotuen saajien ja yleisen asumistuen saajien keskimääräisten asumismenojen perusteella. Lisäksi tarpeellisen suuruisia asumismenoja tulee tarkistaa vähintään vuosittain toimeentulotuensaajien ja yleisen asumistuen saajien asumismenojen muutosta vastaavasti. Valiokunta korostaa, että asumismenoja tulee tarvittaessa tarkistaa useammin kuin kerran vuodessa, jos asumismenoissa havaitaan kasvua esimerkiksi energiakriisin kaltaisten ennakoimattomien kriisitilanteiden vuoksi.  

Asumismenojen huomioon ottamisen erityisestä perusteesta

Toimeentulotukilain 7 a §:n 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tilanteista, joissa asumismenot voidaan ottaa huomioon täysimääräisesti momentissa tarkemmin määritellyn erityisen perusteen voimassaolon ajan. Tällaiset erityiset perusteet kytkeytyvät säännöksessä esimerkiksi lapsen etuun, lapsen huollosta tehdyn tapaamissopimuksen toteuttamiseen, hakijan tai hänen perheenjäsenensä heikkoon terveydentilaan, vammaisuuteen tai ikään. Esityksen mukaan Kansaneläkelaitos on soveltanut vastaavan kaltaisia erityisiä perusteita omassa soveltamiskäytännössään, joista valtaosasta ehdotetaan nyt säädettäväksi lain tasolla.  

Perustuslakivaliokunta (kappale 7) pitää säännöksessä mainittujen perusteiden huomioon ottamista merkityksellisenä sääntelyn oikeasuhtaisuuden kannalta. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan viranomaisen harkinnan 3 momentin 1—6 kohdan mukaisten perusteiden huomioon ottamisesta tulee kuitenkin olla oikeudellisesti sidottua ottaen huomioon toimeentulotukilainsäädännön liittymät perustuslain 19 §:n 1 momenttiin ja ehdotetun 3 momentin poikkeussäännöksen merkityksen tuensaajille. Lisäksi perustuslakivaliokunta edellyttää lausunnossaan sääntelyä selkeytettäväksi siten, että siitä käy ilmi säännöskohtaisissa perusteluissa todettu lähtökohta, ettei sellaisia asumismenoja ole ehdotetun säännöksen perusteella tarpeen hyväksyä, jotka ovat erityiseen perusteeseen liittymättömiä. Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, ettei perustuslain 19 §:n 1 momentista seuraa velvoitetta ottaa huomioon minkä tahansa hintaisia asumismenoja.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa, että säännöstä muutetaan perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin kuvatulla tavalla. Ehdotetun 3 momentin tarkoituksenmukaisuusharkintaan viittaava sanamuoto ehdotetaan muutetavaksi niin, että erityiset perusteet on otettava huomioon. Lisäksi valiokunta ehdottaa selkeytettäväksi sääntelyä perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella niin, että vain erityiseen perusteeseen liittyvät asumismenot hyväksytään.  

Ehdotetun 3 momentin 1 kohdan mukaan erityisenä perusteena voi olla hakijan kanssa samassa taloudessa asuvan lapsen etu. Säännöskohtaisten perusteluiden mukaan kohdan perusteella voitaisiin huomioida erilaisia lapsen etuun vaikuttavia tekijöitä, jotka puoltavat asumista nykyisessä asunnossa. Esimerkkeinä tuodaan esille lapsen koulu- tai varhaiskasvatuspaikan säilyttäminen ja lapsen tukiverkostot.  

Esityksen (s. 15) mukaan lapsiperheiden kohdalla soveltaminen säilyy tämän kohdan turvaamana lähes ennallaan. Valiokunta korostaa perustuslakivaliokunnan (kappale 9) tavoin, että säännöstä on tulkittava perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti ja erityisesti lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu lapsen etu huomioon ottaen. Näin ollen lapsen etu on otettava huomioon myös muiden kuin 1 kohdan mukaisten erityisten perusteiden olemassaoloa arvioitaessa. Valiokunta pitää tärkeänä, että asumismenojen hyväksymistä koskevan sääntelyn vaikutuksia toimeentulotukea saavien lasten ja lapsiperheiden elämään seurataan. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että jo yksistään tiheään toistuvilla muutoilla on lasten hyvinvointia heikentäviä vaikutuksia.  

Momentin 2 kohdan mukaan erityisenä perusteena on hakijan tai hänen perheenjäsenensä vammaisuudesta johtuva lisätilan tarve tai vammaisuuden vuoksi tehdyt muutokset nykyisessä asunnossa.  

Momentin 3 kohdan perusteella erityisenä perusteena on myös kunnan toimielimen tai hyvinvointialueen vahvistaman sopimuksen mukaisesta tai tuomioistuimen päätöksen mukaisesta lapsen tapaamisoikeuden toteuttamisesta aiheutuva asuintilan tarve ja lastensuojelulain (417/2007) perusteella kodin ulkopuolelle sijoitetun tai huostaanotetun lapsen tapaamisten toteuttamisesta aiheutuva asuintilan tarve. Valiokunta korostaa säännöskohtaisissa perusteluissa (s. 22) todettua lähtökohtaa, että vuoroasuvien lasten tilanne tulee ottaa huomioon. Vuoroasuvien lapsien osalta tarkoituksena ei ole tarkoitus muuttaa vakiintunutta soveltamiskäytäntöä. Lisäksi säännöksen soveltamisessa tulee erityisesti ottaa huomioon lapsen etu.  

Momentin 4 kohdassa erityisenä perusteena todetaan hakijan tai hänen perheenjäsenensä heikko terveydentila, muutoin alentunut toimintakyky tai yli 80 vuoden ikä. Säännöskohtaisissa perusteluissa (s. 22) ikärajaa on perusteltu sillä, että ikääntyvien ihmisten toimintakyky heikentyy usein voimakkaasti tutkimustiedon perusteella juuri tämän iän saavuttamisen jälkeen. Valiokunta pitää korkeaa ikää sinänsä perusteltuna erityisenä perusteena ottaa huomioon asumisnormin ylittäviä asumismenoja, mutta ei pidä tarkoituksenmukaisena säätää ehdottomasta ikärajasta lain tasolla ja ehdottaa säännöstä muutettavaksi jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin kuvatulla tavalla viittaamalla korkeaan ikään. Henkilön kunto voi iän vuoksi heikentyä yksilöllisesti jo ennen 80-vuoden ikää ja tarkka ikäraja voi osoittautua liian ehdottomaksi myös iäkkään henkilön lesken kannalta tilanteessa, jossa yli 80-vuotias puoliso kuolee ja leski olisi iäkäs mutta hieman alle 80-vuotias.  

Momentin 5 kohdan mukaan erityisenä perusteena on hakijan asuminen hyvinvointialueen järjestämässä asumispalveluun liittyvässä asunnossa.  

Momentin 6 kohdan mukaan erityisenä perusteena voi olla myös muu 1—5 kohtaan verrattava perusteltu syy. Valiokunta pitää välttämättömänä, että erityisten perusteiden varsin yksityiskohtaisessa luettelossa on myös varaa harkinnalle yksittäistapauksissa. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että perusteluissa on tuotu esimerkkeinä esille vain melko hankalia tilanteita, jotka edellyttävät usein myös yhteistyötä sosiaalihuollon kanssa. Perusteluissa toisaalta myös todetaan, että lisäksi voi olla muitakin poikkeuksellisia elämäntilanteita, joissa ei ole kohtuullista edellyttää uuden asunnon etsimistä. Valiokunta tulkitsee perusteluita niin, ettei sosiaalihuollon lausunnon pyytäminen ole ehdoton vaatimus.  

Perustuslakivaliokunnan käsityksen (kappale 12) mukaan nyt ehdotettava sääntely voi ainakin yksittäistapauksellisesti johtaa tuenhakijan kannalta kohtuuttomiin tilanteisiin. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että ehdotetun 7 a §:n 3 momentin poikkeusperusteiden ulkopuolelle voi jäädä esimerkiksi työssäkäyntiin tai erityiseen elämäntilanteeseen liittyviä seikkoja, joiden perusteella muutto paikkakunnalta olisi kohtuutonta.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa, että asumismenojen sääntelyä täsmentämällä ei pidä poistaa perustoimeentulotuen myöntämisessä Kansaneläkelaitokselle kuuluvaa sosiaalihuoltoon liittyvä yksilöllistä asiakkaan olosuhteisiin ja tuen tarpeisiin perustuvaa harkintavelvollisuutta asumismenojen huomioon ottamisessa.  

Valiokunta toteaa, että tällaisten muun muassa perustuslakivaliokunnan tunnistamien yksittäistapauksellisten kohtuuttomien tilanteiden estämiseksi 6 kohdan tulkinnassa tulee käyttää toimeentulotukeen kuuluvaa yksilökohtaista kohtuusharkintaa. Näin ollen 1—5 kohtiin verrattavina perusteltuina syinä voidaan pitää myös sellaisia tilanteita, joissa hakijan elämäntilanne ei edellytä sosiaalihuollon antamaa selvitystä, mutta muuttoa voidaan muutoin pitää kohtuuttomana. Tällaisia tilanteita voivat valiokunnan näkemyksen mukaan olla esimerkiksi vakiintunut työsuhde, jos muutto paikkakunnalta edellyttäisi irtisanoutumista työstä ja henkilöllä arvioidaan olevan vaikeuksia työllistyä uudelleen, vaativaa aikuistumisen tukea tai lastensuojelun jälkihuoltoa tarvitsevan henkilön asumisen turvaaminen, henkilöstä riippuvaisessa asemassa olevan läheisen hoivavastuun toteuttaminen tai henkilön elämäntilanteeseen liittyvät useat kasautuvat tekijät, jotka kokonaisuutena muodostavat tilanteen siinä määrin hankalaksi, ettei ole kohtuullista edellyttää muuttoa. 

Valiokunta korostaa myös, että lain toimeenpanossa on otettava huomioon, että kaikki asiakkaat eivät ole kykeneviä esittämään tarvittavia erityisiä perusteita alentuneesta toimintakyvystä, kirjoitus- ja lukutaidottomuudesta tai muusta vastaavasta syystä johtuen. Näin ollen Kansaneläkelaitoksen tulee tarvittaessa myös oma-aloitteisesti ottaa aktiivinen rooli erityisten perusteiden olemassaolon selvittämisessä ja tukea hakijaa selvitysten antamisessa.  

Velvoite edullisemman asunnon hankkimiseen määräajassa

Toimeentulotuesta annetun lain 7 a §:n 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi edullisemman asunnon hankkimisesta ja sitä varten asetettavasta määräajasta. Jos toimeentulotuen hakijan asumiseen liittyvät menot ylittävät 2 momentin tarpeellisen suuruisena hakijan asuinkunnassa pidettävän määrän, hakijaa on ehdotuksen mukaan ohjattava hankkimaan edullisempi asunto. Hakijalle on annettava kolmen kuukauden määräaika edullisemman asunnon hankkimista varten. Kansaneläkelaitoksen tulee ottaa tuensaajan asumismenot huomioon täysimääräisinä tämän määräajan.  

Määräaikaa voidaan säännöksen mukaan pidentää perustellusta syystä. Säännöskohtaisten perustelujen mukaan tällainen perusteltu syy voi olla lähinnä ulkoisesta olosuhteesta johtuva tekijä, esimerkiksi yllättävän elämänmuutoksen aiheuttama vakava kriisitilanne, kuten läheisen kuolemantapaus, johon sopeutuminen vaatii aikaa tai jos hakija ei aktiivisesta asunnonhausta huolimatta ole löytänyt edullisempaa asuntoa asuinkunnastaan eikä hänelle ole pystytty sellaista tarjoamaan kolmen kuukauden määräajassa. 

Esityksen mukaan Kansaneläkelaitoksen tulee tarvittaessa ohjata hakijaa olemaan yhteydessä kuntaan asuntoasian selvittämistä varten. Säännöskohtaisten perustelujen (s. 23) mukaan ohjaus voitaisiin käytännössä tehdä kuntien asumisneuvontaan ja tarvittaessa myös hyvinvointialueen sosiaalihuoltoon, jos hakija ei esimerkiksi ole Kansaneläkelaitoksen arvion perusteella kykenevä ymmärtämään tarvetta hankkiutua edullisempaan asuntoon tai jos asumismenojen hyväksyminen täysimääräisten menojen sijaan tarpeellisen suuruisina johtaisi lähes välittömästi vuokravelkojen syntymiseen. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että kolmen kuukauden määräaika edullisemman asunnon löytämiselle voi olla vaativa etenkin kiristyneen vuokramarkkinatilanteen kunnissa. Toimeentulotuen saajissa on myös vaikeassa elämäntilanteessa olevia henkilöitä, joilla esimerkiksi luottohäiriömerkintä voi heikentää hänen mahdollisuuksiaan saada edullisempi asunto etenkin yksityisiltä vuokramarkkinoilta. Näin ollen käytännössä kohtuuhintainen vuokra-asunto on monissa tapauksissa mahdollista saada vain valtion tukemasta eli niin sanotusta ARA-asuntokannasta, jossa noudatetaan etusijajärjestystä. Varsinkin pääkaupunkiseudulla ja muissa suuremmissa kaupungeissa kohtuuhintaisia julkisen tuotannon vuokra-asuntoja on vaikea saada hakijoiden suuren määrän takia. Liian suurten asumiskustannusten vuoksi ARA-asuntoa hakeva ruokakunta voi joutua hakemaan asuntoa pitkään, sillä asunnot on osoitettava ensisijaisesti kiireellisemmässä asunnontarpeessa oleville. 

Myös perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan (kappale 14), että sekä määräajalle että määräajan pidentämiselle hallituksen esityksessä osoitetut perustelut viittaavat siihen, että määräajalla on olennainen merkitys hakijan mahdollisuudelle sopeutua muutokseen. Kyse on hakijan oikeuksiin ja velvollisuuksiin vaikuttavista seikoista, joiden sääntely laissa on perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaisen hallinnon lainalaisuusperiaatteenkin kannalta merkityksellistä. Perustuslakivaliokunnan mielestä määräajan pidentämisen edellytyksistä tulisi säätää laissa täsmällisemmin esimerkiksi perusteluissa mainituin kriteerein. Harkinnan määräajan pidentämiseen on syytä myös olla oikeusharkintaista.  

Määräajan pidennys koskee lähtökohtaisesti tilanteita, joissa hakijalla ei ole arvioitu olevan 3 momentissa tarkoitettua erityistä perustetta asumisratkaisulleen, mutta hän tarvitsee lisäaikaa edullisemman asunnon hankkimiselle. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa säännöstä täsmennettäväksi jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa kuvatulla tavalla siten, että määräaikaa on pidennettävä, jos hakijalla on vakava ohimenevä kriisitilanne tai hänellä on aktiivisesta asunnonhausta huolimatta vaikeuksia löytää edullisempi asunto määräajassa tai muu perusteltu syy. Valiokunta korostaa säännöskohtaisissa perusteluissa (s. 23) todettua lähtökohtaa, että määräaikaa on pidennettävä, jos hakija ei ole asunnonhausta huolimatta löytänyt edullisempaa asuntoa eikä hänelle ole pystytty sellaista tarjoamaan kolmen kuukauden määräajassa. 

Esityksen mukaan Kansaneläkelaitoksen tulee tarvittaessa ohjata hakijaa olemaan yhteydessä kuntaan asuntoasian selvittämistä varten. Esityksen perusteella palvelukysyntä ja palvelutarve toimeentulotuen hakijoiden asumisen ohjaukselle ja neuvonnalle arvioidaan lisääntyvän sekä kuntien asumisneuvonnassa että hyvinvointialueiden sosiaalityössä. Valiokunta pitää myönteisenä, että hallitusohjelman (s. 71) mukaan kunnat ja hyvinvointialueet velvoitetaan kehittämään edullisia asumispalveluita ja asumisneuvontaa yhdessä kuntien vuokrataloyhtiöiden ja yksityissektorin kanssa toimeentulotukiasiakkaille. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että samanaikaisesti on hallitusohjelman (s. 123) mukaan tarkoitus puolittaa asumisneuvonta-avustuksen määräraha. Valiokunta pitää tärkeänä, että toimeentulotuen hakijoiden asumisneuvontaan turvataan riittävät resurssit, jotta hakijoilla olisi toimeentulotuen asumismenojen sääntelyn kiristyessä tosiasiallisesti mahdollisuus löytää edullisempi asunto.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota myös siihen, että samaan aikaan kun toimeentulotuensaajia ohjataan asumaan edullisempiin asuntoihin, ARA-asuntotuotantoa on hallitusohjelman (s. 122) mukaan tarkoitus vähentää. Valiokunta toteaa, että ARA-tuotannon väheneminen voi heikentää tulevina vuosina entisestään toimeentulotuensaajien mahdollisuuksia tosiasiallisesti löytää nykyistä edullisempi asunto. Lisäksi toimeentulotukiasiakkaiden muuttaminen halvempiin asuntoihin voi vahvistaa pienituloisuuden alueellista keskittymistä eli voimistaa tulotason mukaista väestörakenteen alueellista eriytymistä, erityisesti suurissa kaupungeissa. Valiokunta pitää välttämättömänä, että toimeentulotuen asumismenojen muuttamista koskevan sääntelyn vaikutuksia toimeentulotuen saajien asumiseen ja asuntomarkkinoihin selvitetään.  

Esityksen (s. 18) mukaan ehdotetut muutokset lisäävät todennäköisesti myös toimeentulotuen saajien taloudellisia ongelmia ja velkaantumista, kun maksettavan vuokran omaosuuden määrät asiakkailla kasvavat. Myös vuokravelkojen vuoksi tehtävien häätöjen määrä voi esityksen mukaan lisääntyä. Taloudellisten ongelmien kärjistyminen ja mahdollisen täydentävän toimeentulotuen tarpeen lisääntyminen lisää myös hyvinvointialueiden sosiaalityön palvelutarvetta ja kustannuksia. Esityksen (s. 15) mukaan esityksestä saattaa seurata jonkin verran tarvetta lisätä hyvinvointialueiden sosiaalihuollon henkilöstöä. Hallituksen esityksen mukaan lisärahoitustarpeen määrä on kuitenkin vaikea tässä vaiheessa arvioida. Valiokunta pitää tärkeänä, että esityksestä hyvinvointialueille aiheutuvia kustannuksia seurataan. Hyvinvointialueiden rahoitusmallin mukaisesti mahdollinen lisäkustannus tulee otetuksi huomioon kustannuspohjaa kasvattavana rahoituksen jälkikäteistarkistuksessa. 

Yhteisvaikutukset ja seuranta

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnittää perustuslakivaliokunnan (kappale 17) tavoin huomiota siihen, ettei hallituksen esityksessä ole arvioitu muiden samanaikaisesti voimaan tuleviksi suunniteltujen etuusmuutosten, kuten yleisen asumistuen (HE 74/2023 vp) ja työttömyysturvan leikkausten (HE 73/2023 vp) sekä indeksijäädytysten (HE 75/2023 vp), ja nyt käsiteltävänä olevan toimeentulotukea koskevan muutoksen yhteisvaikutuksia. Tällaista arviointia ei sisälly myöskään sosiaali- ja terveysministeriön toimittamaan vuoden 2024 sosiaaliturvamuutosten yhteisvaikutusten arviointia koskevaan julkaisuun. (Vuoden 2024 sosiaaliturvamuutosten yhteisvaikutusten arviointi, sosiaali- ja terveysministeriö 2023) 

Yhteisarviointia koskevan selvityksen mukaan muiden etuusleikkausten johdosta toimeentulotukimenojen arvioidaan kasvavan noin 20—30 prosentilla. Tämä nostaa todennäköisesti myös nyt käsiteltävinä olevan toimeentulotukimuutoksen kohteena olevien kotitalouksien määrä esityksestä arvioidusta. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että toimeentulotuesta voi tulla erityisesti omistusasujien pääasiallinen asumismenojen tukimuoto, koska asumistukea koskevassa muutosesityksessä on ehdotettu lakkautettavaksi yleisen asumistuen maksaminen omistusasuntoon. Lisäksi vuokra-asuntoihin maksettavan yleisen asumistuen määrä pienenee asumistukeen kohdistuvien leikkausten johdosta, mikä lisää toimeentulotuen merkitystä myös vuokra-asujille.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen (kappale 19) siitä, että valtioneuvoston tulee seurata tarkasti esityksen vaikutuksia erityisesti perustuslain 19 §:ssä turvattujen oikeuksien kannalta ja ryhtyä tarvittaessa havaittujen ongelmien korjaamiseen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että asiantuntijakuulemisen perusteella ehdotetulla sääntelyllä voi olla edellä tässä mietinnössä kuvattuja vaikutuksia toimeentulotuen hakijoiden asemaan ja toimeentuloon, asuntomarkkinoihin, täydentävän toimeentulotuen tarpeeseen sekä hyvinvointialueiden palvelutarpeeseen. Esityksen perustelujen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö tulee seuraamaan toimeentulotukilain asumismenoja koskevaa lain soveltamista säännönmukaisesti. Valiokunta pitää välttämättömänä, että lain soveltamisen seuraamisen lisäksi lain vaikutuksia selvitetään seurantatutkimuksella. (Valiokunnan lausumaehdotus)