Voimassa oleva sääntely

Raskauden keskeyttämisen edellytyksistä säädetään raskauden keskeyttämisestä annetussa laissa. Lain 1 §:n mukaan raskaus voidaan naisen pyynnöstä keskeyttää: 1) kun raskauden jatkuminen tai lapsen synnyttäminen hänen sairautensa, ruumiinvikansa tai heikkoutensa vuoksi vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä; 2) kun hänen tai hänen perheensä elämänolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen lapsen synnyttäminen ja hoito olisi hänelle huomattava rasitus; 3) kun hänet on saatettu raskaaksi olosuhteissa, joita tarkoitetaan rikoslain (39/1889) 17 luvun 22 §:ssä, 20 luvun 1 tai 2 §:ssä, 5 §:ssä, 6 §:n 2 momentissa taikka 7 tai 7 b §:ssä (raskaaksi saattamiseen liittyy seksuaalirikos)Kyseistä 3 kohtaa on muutettu lailla 730/2022. Uusi 1.1.2023 voimaan tuleva sanamuoto kuuluu: "kun hänet on saatettu raskaaksi olosuhteissa, joita tarkoitetaan rikoslain (39/1889) 17 luvun 22 §:ssä, 20 luvun 1, 2, 5, 12, 13 tai 16 §:ssä."; 4) kun hän raskaaksi saatettaessa ei ollut täyttänyt seitsemäätoista vuotta tai oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta taikka kun hän on jo synnyttänyt neljä lasta; 5) kun on syytä otaksua, että lapsi olisi vajaamielinen tai että lapsella olisi tai lapselle kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika; tai 6) kun jommankumman tai kummankin vanhemman sairaus, häiriytynyt sieluntoiminta tai muu niihin verrattava syy vakavasti rajoittaa heidän kykyään hoitaa lasta.  

Kahdennentoista raskausviikon loppuun saakka raskauden keskeyttämiseen tarvitaan kahden lääkärin lausunto 1 §:n 2, 3 ja 6 kohdan mukaisissa raskauden keskeytyksissä, ja yhden lääkärin lausunto 4 kohdan mukaisissa keskeytyksissä. 

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) voi myöntää luvan keskeytykseen kahdennentoista raskausviikon jälkeen kahdennenkymmenennen raskausviikon loppuun saakka (eli viikoilla 12+1—20+0) 1 §:n 2, 3, 4 ja 6 kohdan mukaisissa keskeytyksissä ja raskauden alusta kahdennenkymmenennen raskausviikon loppuun 5 kohdan mukaisissa keskeytyksissä. Tämän lisäksi lain 5 a §:n mukaan Valvira voi antaa luvan raskauden keskeyttämiseen kahdennenkymmenennenneljännen raskausviikon loppuun saakka, jos lapsivesi- tai ultraäänitutkimuksella, serologisilla tutkimuksilla taikka muulla vastaavalla luotettavalla tutkimuksella on todettu vaikea sikiön sairaus tai ruumiinvika. 

Lain 1 §:n 1 kohdan mukaisissa keskeytyksissä ei ole säädetty aikarajaa, ja ne edellyttävät kahden lääkärin päätöstä. 

Lain 5 §:n 3 momentin mukaan Valviran luvalla raskaus voidaan keskeyttää, jos hakija on alle 17-vuotias tai jos siihen on muuten erityistä syytä, ei kuitenkaan kahdennenkymmenennen raskausviikon jälkeen. Laissa ei ole tarkempia säännöksiä erityisistä syistä. Raskauden keskeyttämistä ja steriloimista koskevista lomakkeista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1063/2008) liitteessä on lomakkeet, joita tulee käyttää raskauden keskeytyksissä. Liitteen ns. AB1-lomaketta täytettäessä tulee merkitä erityiset syyt, jotka vaikuttavat keskeyttämistä koskevan asian ratkaisuun. Lomakkeessa tällaisiksi syiksi mainitaan epävarma kuukautisanamneesi ja siitä johtuva myöhäinen raskauden toteaminen, parisuhteen muutos, masentuneisuus, väsymys, mielenterveysongelmat, vaikeus päästä lääkärin vastaanotolle, vaikeus päätöksenteossa ja epäonnistunut keskeytys aiemmin tässä samassa raskaudessa tai pyydetään täyttämään muu syy. Muuna erityisenä syynä on saadun selvityksen mukaan voitu pitää esimerkiksi sosiaalista kokonaistilannetta.  

Tilastotietoa raskauden keskeytyksistä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan (THL:n tilastoraportti 29/2022) vuonna 2021 tehtiin noin 7 600 raskaudenkeskeytystä eli 6,7 keskeytystä tuhatta hedelmällisyysikäistä (15—49-vuotiasta) naista kohti. Vuonna 2021 tehtiin 8,3 prosenttia vähemmän keskeytyksiä kuin vuonna 2020. Keskeytysten määrä on vähentynyt viimeisen vuosikymmenen aikana selkeästi. 

Sosiaaliset syyt ovat ylivoimaisesti yleisimmin käytetty raskaudenkeskeytyksen peruste. Se mainittiin 91,2 prosentissa keskeytyksistä. Muita yleisiä perusteita olivat 40 vuoden ikä (3,8  %), vähintään neljän lapsen synnyttäminen (2,7 %) ja alle 17 vuoden ikä (2,1 %). Kun sosiaalisiin syihin lisätään ikään ja lasten lukumäärään liittyvät perusteet, kattavat ne 95,0 prosenttia kaikista keskeytyksistä. Keskeytysten perusteiden osuudet ovat viime vuosina pysyneet vakaina. 

Vuonna 2021 keskeytyksistä 4,9 prosenttia tehtiin mahdollisen tai todetun sikiövaurion perusteella. Sikiövaurion vuoksi tehtyjä keskeytyksiä on viime vuosina ollut hieman enemmän kuin 2000-luvun alussa. THL:n mukaan tämä selittynee seulonta-asetuksen (339/2011) mukaisten seulontojen käyttöönotolla ja samalla sikiövaurion vuoksi tehtävien keskeytysten osuuden kasvua selittää keskeytysten kokonaismäärän väheneminen. 

Vuonna 2021 THL:n mukaan 91,2 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehtiin ennen kahdettatoista raskausviikkoa. Ennen yhdeksättä raskausviikkoa tehtiin 77,5 prosenttia keskeytyksistä. Näiden varhaisten keskeytysten osuus on kasvanut viime vuosina ja oli vuonna 2021 kuusi prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosikymmen aikaisemmin. 

Kansalaisaloitteen arviointia

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää perusteltuna ja kannatettavana kansalaisaloitteen keskeistä sisällöllistä ehdotusta, jonka mukaan raskauden keskeytyksen saisi raskaana olevan omaan pyyntöön perustuen kahdennentoista raskausviikon loppuun saakka. Aloitteen sisältämä muutos vahvistaa valiokunnan näkemyksen mukaan raskaana olevien itsemääräämisoikeutta tunnustamalla lainsäädännössä sen, että raskaus voidaan keskeyttää tiettyyn viikkorajaan ilman, että toimenpiteelle on esitettävä nimenomaisia perusteita. Valiokunta toteaa, että ehdotettu lakimuutos ei muuta raskauden keskeytyksen saamisen näkökulmasta merkittävästi nykyistä tilannetta, koska keskeytyksen on käytännössä saanut sosiaalisilla syillä, joiden tulkinta on ollut varsin joustavaa. Oikeudellisesti raskaana olevalta edellytetään kuitenkin perusteluja, ja lainsäädäntö periaatteessa mahdollistaa myös lääkärin harkintavallan ja siten myös kielteisen päätöksen. Lain tasolla tilanne on siten valiokunnan näkemyksen mukaan epätyydyttävä. 

Valiokunnan käsityksen mukaan kansalaisaloitteeseen liittyy kuitenkin joitakin sisällöllisiä ja lainsäädännöllisiä ongelmia.  

Kansalaisaloitteen muotona on lakiehdotus eikä ehdotus lainsäädännön valmisteluun ryhtymiseksi. Aloitteen tarkoituksena on, että eduskunta säätäisi osana aloitteen käsittelyä uuden, kansalaisaloitteessa ehdotetun lain raskauden keskeyttämisestä ja kumoaisi voimassa olevan lain. Sisällöllisesti kansalaisaloitteen sisältämässä lakiehdotuksessa ehdotetaan uudistettavaksi aloitteen kannalta keskeiset säännökset. Voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaaviin säännöksiin ehdotetaan lisäksi monin osin ainoastaan teknisluonteisia päivityksiä.  

Laki raskauden keskeyttämisestä on perusratkaisuiltaan noin 50 vuotta vanhaa lainsäädäntöä, jota on sen voimassaoloaikana muutettu varsin vähän. Lain keskeiset säännökset ovat siten ajalta ennen perustuslakiuudistusta sekä eräiden terveydenhuollon toiminnan näkökulmasta keskeisten lakien, kuten esimerkiksi potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992, potilaslaki) ja terveydenhuoltolain (1326/2010) säätämistä. 

Edellä todettuun viitaten kansalaisaloitteessa ehdotetun lain 1 §:n 2 momentin sääntely siitä, milloin raskaus voidaan keskeyttää kahdennentoista raskausviikon jälkeen, vaikuttaa valiokunnan näkemyksen mukaan osin ongelmalliselta. Voimassa olevan raskauden keskeyttämisestä annetun lain 1 §:ssä säädetään perusteista, joilla raskaus voidaan keskeyttää ja joita noudatetaan myös kahdennentoista raskausviikon jälkeen kahdennenkymmenennen raskausviikon loppuun saakka (eli viikoilla 12+1—20+0) tehtävissä keskeytyksissä. Lisäksi 5 a §:ssä säädetään perusteista, joiden nojalla raskaus voidaan keskeyttää kahdennenkymmenennenneljännen raskausviikon loppuun saakka. Kansalaisaloitteessa ehdotetussa 1 §:n 2 momentissa ei mainita eräitä voimassa olevan lain perusteita raskauden keskeytykselle (1 §:n 2—4 ja 6 kohta). Koska aloitteen perustelutekstissä ei ilmaista tarkoitusta kaventaa raskauden keskeyttämisen perusteita, tämä sääntely on ilmeisesti tarkoitettu korvattavan ehdotetun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan sääntelyllä, jonka mukaan raskauden saa keskeyttää Valviran luvalla, jos siihen on "muu erityinen syy". Tämä käytännössä jättäisi valiokunnan näkemyksen mukaan Valviran harkintavallan hyvin laajaksi. 

Perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden näkökulmasta toinen ongelmallinen säännös vaikuttaa olevan kansalaisaloitteessa uuteen lakiin ehdotettu 2 §. Sen mukaan, jos raskaana oleva terveydentilansa tai muun vastaavan syyn vuoksi ei kykene esittämään pätevää pyyntöä raskauden keskeyttämiseen, se voidaan suorittaa hänen laillisen edustajansa hakemuksesta, jos painavat syyt puoltavat toimenpidettä. Säännös perustuu voimassa olevan lain 2 §:ään, jossa ilmaisun "terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi" sijasta käytetään ilmaisua "mielisairauden, vajaamielisyyden tai häiriintyneen sieluntoimintansa vuoksi". Asiallisesti säännöksessä säädetään mahdollisuudesta suorittaa raskauden keskeytys muun henkilön kuin raskaana olevan tekemän hakemuksen perusteella. Aloitteessa ehdotetun uuden säännöksen sanamuodon ja perustelujen perusteella ei ole selvää, onko tarkoitus ollut säätää voimassa olevaa säännöstä vastaava säännös, mutta neutraalimpaa kieltä käyttäen vai myös muuttaa säännöksen asiallista soveltamisalaa. 

Valiokunta toteaa, että säännös on merkityksellinen raskaana olevan itsemääräämisoikeuden näkökulmasta sekä Suomea sitovien Euroopan neuvoston biolääketiedesopimuksen (SopS 24/2010) ja YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen (SopS 27/2016) määräysten kannalta. Itsemääräämisoikeus on vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen keskeisiä periaatteita. Sopimuksen 12 artiklassa (yhdenvertaisuus lain edessä) säädetään vammaisen henkilön oikeudellisesta kelpoisuudesta ja sen käyttämisen tukemisesta. Aloitteen pykälässä tarkoitettuun tilanteeseen soveltuu potilaslain 6 §:n sääntely potilaan itsemääräämisoikeudesta. Valiokunnan käsityksen mukaan tällaisen menettelyn edellytyksistä tulisi kuitenkin säätää voimassa olevaa lakia ja kansalaisaloitteessa olevaa säännösehdotusta täsmällisemmin, jos tällaiselle sääntelylle katsottaisiin tarkemmassa oikeudellisessa arvioinnissa olevan tarve ja sen katsottaisiin olevan mahdollinen. Valiokunnan käsityksen mukaan tällaisesta menettelystä ja sen tarkemmista edellytyksistä säätäminen vaatii siten laajempaa arviointia ja jatkovalmistelua. 

Myös kansalaisaloitteen lakiehdotuksen eräät muut kohdat vaativat saadun selvityksen mukaan jatkoselvitystä. Lisäksi eräiden säännösehdotusten tarkoituksenmukaisuus tulisi arvioida ottaen huomioon, että vastaavista sisällöistä säädetään terveydenhuollon yleislainsäädännössä.  

Edellä esitetyn perusteella kansalaisaloitteen sisältämä laki raskauden keskeyttämisestä ei valiokunnan näkemyksen mukaan sellaisenaan täytä lopulliselle säädökselle asetettavia vaatimuksia. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että aloitteen sisältämässä lakiehdotuksessa olevat ongelmat johtuvat pitkälti siitä, että voimassa oleva lainsäädäntö sisältää vastaavia ongelmia. Useita nykyisen lain säännöksiä ei siten voida sellaisenaan viedä uuteen lakiin. Kokonaan uuden lain antaminen tai lain laaja päivittäminen vaatii valiokunnan näkemyksen mukaan normaalin lainvalmisteluprosessin valtioneuvostossa.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei puolla ehdotetun uuden raskauden keskeyttämisestä annetun lain säätämistä kansalaisaloitteen pohjalta, koska usea ehdotettu säännös vaatii jatkoselvitystä, eikä aloitteessa ehdotettu uusi laki kaikin osin todennäköisesti vastaisi nykyisiä lainsäädännölle asetettuja oikeudellisia vaatimuksia. Sen sijaan valiokunnan käsityksen mukaan aloitteen keskeinen sisältö voidaan toteuttaa osana kansalaisaloitteen eduskuntakäsittelyä muuttamalla osittain voimassa olevaa raskauden keskeyttämisestä annettua lakia kansalaisaloitteen sisällön säätämiseksi. Valiokunta ehdottaa siten aloitteen keskeisen sisällön toteuttamiseksi kansalaisaloitetta suppeampaa lakimuutosta raskauden keskeyttämisestä annettuun lakiin. 

Valiokunnan keskeiset ehdotukset

Raskaana olevan pyynnöstä tapahtuva keskeytys

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa, että raskauden keskeytyksestä annettua lakia muutetaan jäljempänä esitetyin tavoin siten, että lakiin sisällytetään kansalaisaloitteen keskeinen muutos eli oikeus raskauden keskeyttämiseen raskaana olevan omaan pyyntöön perustuen kahdennentoista raskausviikon loppuun saakka. Vuodesta 1970 voimassa olleessa laissa raskauden keskeytykset eivät nimenomaisesti perustu raskaana olevan itsemääräämisoikeudelle. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan käytännössä raskauden keskeytyksen kuitenkin saa mainittuun viikkorajaan asti lain sosiaalisiin perusteisiin liittyvän joustavan tulkinnan myötä. Näin ollen ehdotettu muutos ei käytännössä muuttaisi tilannetta siltä osin, saako raskauden keskeytyksen vaiko ei. Muutos kuitenkin vahvistaa lain tasolla raskaana olevan itsemääräämisoikeutta, koska voimassa oleva laki edellyttää keskeytykselle perusteluja ja sallii lääkärille mahdollisuuden arvioida keskeytystä pyytävän perustelujen pätevyyttä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää tärkeänä, että raskauden keskeytystä koskeva sääntely saatetaan kansalaisaloitteen käsittelyn yhteydessä tältä osin nykykäytäntöjen tasalle samalla vahvistaen säädösperusteisesti raskaana olevan itsemääräämisoikeutta.  

Valiokunta pitää tärkeänä raskaana olevan näkökulmasta myös sitä, että ehdotetut muutokset mahdollistavat raskauden keskeytyksen käytännössä varhaisemmassa vaiheessa, kun vaatimus kahden lääkärin lausunnosta poistuu. Mitä varhaisemmassa vaiheessa raskauden keskeytys tehdään, sitä vähemmän siihen liittyy saadun selvityksen mukaan kipua, kipulääkkeen tarvetta, vuotoa ja lisätoimenpiteiden tarvetta. Näistä syistä varhaiset keskeytykset (alle 10 raskausviikkoa) voidaan lisäksi tehdä sairaalan ohjaamina usein kotona, kun taas pidemmällä olevat raskaudet keskeytetään sairaalassa. Valiokunnan näkemyksen mukaan muutoksilla siten myös vähennetään terveydenhuollon resurssien tarpeetonta kuormittamista sekä hallinnollista taakkaa. 

Valiokunnan ehdottamat säännösmuutokset on laadittu siten, että ne eivät muuta voimassa olevan lain soveltamiskäytäntöön nähden raskauden keskeyttämisen edellytyksiä kahdennentoista raskausviikon jälkeen tehtävissä keskeytyksissä. 

Valiokunnan ehdotukset sisältävät lisäksi eräitä sellaisia säännösmuutoksia sekä vanhentuneiden käsitteiden päivityksiä tai poistoja, jotka ovat selkeitä ja siten ilmeisiä, että ne ovat valiokunnan näkemyksen mukaan tehtävissä kansalaisaloitteen eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Valiokunta toteaa, että raskauden keskeyttämisestä annettu laki on myös eräiltä muilta kuin nyt muutettaviksi ehdotetuilta osin vanhentunut ja se on välttämätöntä uudistaa erikseen valtioneuvoston toimesta kokonaisuudistuksena. Kokonaisuudistuksen yhteydessä on mahdollista sisällöllisesti arvioida nyt ehdotettua laajemmin sääntelyn muutostarpeita vahvistaen raskaana olevan itsemääräämisoikeuden toteutumista. (Valiokunnan lausumaehdotus) Samalla sääntelyä on tarpeen arvioida sen täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden näkökulmasta. Valiokunta pitää lain kokonaisuudistusta erittäin tärkeänä ja toteaa, että se tulee valmistella mahdollisimman pikaisesti. 

Psykososiaalisen tuen antaminen

Raskauden keskeyttämisestä annetun lain 4 §:n 1 momentissa säädetään velvoitteesta antaa keskeyttämistä pyytävälle selvitystä raskauden keskeyttämisen merkityksestä ja vaikutuksista. Potilaan terveydentilaa, hoidon merkitystä, eri hoitovaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia sekä muita hänen hoitoonsa liittyviä merkityksellisiä seikkoja koskevan selvityksen antamisesta säädetään potilaslain 5 §:ssä.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisten perusteella valiokunta pitää tärkeänä, että selvityksen antamisen lisäksi raskauden keskeyttämisestä annetussa laissa säädettäisiin psykososiaalisen tuen antamista koskevasta velvoitteesta. Saadun selvityksen mukaan psykososiaalisen tuen tarjoaminen raskaudenkeskeytyksen jälkeen on usein riittämätöntä ja vaihtelee alueittain. Valiokunta pitää psykososiaalisen tuen tarjoamista tärkeänä riippumatta siitä, mistä syystä raskaudenkeskeytykseen on päädytty. Valiokunta korostaa tuen merkitystä sekä raskaana olevalle että toiselle vanhemmalle. Raskauteen ja sen keskeytykseen voi sekä raskaana olevalla että toisella vanhemmalla liittyä sellaisia elämäntilanteita, joissa tuen tarve on korostunut.  

Raskauden keskeytykseen liittyvän psykososiaalisen tuen antamista koskevan velvoitteen nimenomaisen sääntelyn kohdalla on kuitenkin arvioitava sitä, sisältäisikö säännös sellaisia tehtäviä, jotka katsottaisiin uusiksi tai laajeneviksi velvoitteiksi kunnille (jatkossa hyvinvointialueille), jolloin rahoitusperiaatteen mukaisesti tehtäviin tulee osoittaa lisärahoitus. 

Terveydenhuoltolain (1326/2010) 27 §:n mukaan kunnan (jatkossa hyvinvointialueen) järjestämisvastuulla olevaan terveydenhuollon mielenterveystyöhön kuuluu terveydenhuollon palveluihin sisältyvä mielenterveyttä suojaaviin ja sitä vaarantaviin tekijöihin liittyvä ohjaus ja neuvonta sekä tarpeenmukainen yksilön ja perheen psykososiaalinen tuki.  

Valiokunnan käsityksen mukaan kunnan (jatkossa hyvinvointialueen) järjestämisvastuuseen kuuluu kyseisen säännöksen perusteella neuvonnan ja (psykososiaalisen) tuen antaminen yleisenä velvoitteena osana terveydenhuollon palveluja. Näin ollen psykososiaalisen tuen antaminen nimenomaisesti raskauden keskeytykseen liittyen ei olisi valiokunnan näkemyksen mukaan luonteeltaan uusi tai laajeneva velvoite. 

Terveydenhuoltolain 24 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan sairaanhoitopalveluihin sisältyvät sairauksien ehkäiseminen, parantaminen ja kärsimysten lievittäminen. Mainitun lainkohdan perustelujen (HE 90/2010 vp, s. 115) mukaan "potilaan psykososiaalinen tuki ja kuntoutus ovat olennainen osa sairauden hoitoa heti hoidon alusta alkaen". Vaikka raskauden keskeytys ei ole nimenomaisesti sairauden hoitoa, myös tämä kirjaus korostaa valiokunnan näkemyksen mukaan psykososiaalisen tuen kuuluvan hoitokokonaisuuteen sen osana. 

Myös sosiaalihuoltolain (1301/2015) 25 §:n mukaan sosiaalihuollon mielenterveystyöhön kuuluu sosiaalipalveluihin sisältyvä mielenterveyttä suojaaviin ja sitä vaarantaviin tekijöihin liittyvä ohjaus ja neuvonta sekä tarpeenmukainen yksilön ja perheen psykososiaalinen tuki. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan raskauden keskeyttämiseen liittyvän neuvonnan toimintamalleja on jo käytössä. 

Edellä todetun perusteella valiokunta ehdottaa, että lain 4 §:n 1 momenttiin lisätään säännös, jonka mukaan raskauden keskeytystä pyytävällä tai sitä harkitsevalla sekä toisella vanhemmalla on oikeus saada hänen tarvitsemansa psykososiaalinen tuki. Valiokunta pitää tärkeänä, että säännös kirjataan nimenomaisesti raskauden keskeyttämisestä annettuun lakiin, koska vanhentuneen 4 §:n säännöksen valossa voi syntyä mielikuva, että raskauden keskeytysten yhteydessä olisi riittävää antaa pelkästään sen sisältämä selvitys ilman, että samalla huolehditaan psykososiaalisesta tuesta, jonka edellä todettu muu sosiaali- ja terveydenhuollon sääntely sinänsä jo velvoittaa antamaan. Valiokunnan näkemyksen mukaan lisäys selkeyttää lainsäädännön tasolla oikeutta tuen saamiseen myös raskauden keskeytyksen yhteydessä. 

Valiokunta painottaa, että raskauden keskeytykseen liittyvän psykososiaalisen tuen saatavuus on turvattava yhdenvertaisesti eri puolilla Suomea. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintamalleissa ja käytänteissä on huomioitava, että tuen tarve voi ilmetä ennakollisesti harkittaessa raskauden keskeytystä ja punnittaessa eri vaihtoehtoja sekä raskauden keskeytyksen jälkeen. Valiokunta toteaa, että alaikäisten kohdalla tuen tarve on usein korostunut. Valiokunta kiinnittää huomiota myös seksuaaliterveyteen ja ehkäisyyn liittyvän neuvonnan merkitykseen. Valiokunta pitää tärkeänä, että alaikäiselle mahdollistetaan turvallinen ja luottamuksellinen kuuleminen.  

Isän kuuleminen

Raskauden keskeytyksestä annetun lain 7 §:n 1 momentissa säädetään, että ennen raskauden keskeyttämistä koskevan päätöksen tekoa on, jos siihen katsotaan olevan syytä, varattava odotettavan lapsen isälle tilaisuus esittää käsityksensä asiassa. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa pidettiin säännöstä ongelmallisena suhteessa raskaana olevan itsemääräämisoikeutta vahvistaviin säännösmuutoksiin. 

Valiokunta toteaa, että isän kuulemista koskeva säännös on jossain määrin epälooginen suhteessa jäljempänä ehdotettuihin 1 §:n 1 momentin tarkoittamiin ennen kahdennentoista raskausviikon loppumista suoritettaviin keskeytyksiin, koska mainitun säännöksen lähtökohtana on keskeytyksen perustuminen yksin raskaana olevan tahtoon. Näin ollen valiokunta ehdottaa, että säännöstä muutetaan säännösten keskinäisen loogisuuden vuoksi siten, että odotettavan lapsen isän kuulemista koskeva velvoite rajataan koskemaan lain 1 §:n 2 ja 3 momentissa sekä 5 a §:ssä tarkoitettuja raskauden keskeytyksiä. Kuulemisvelvoite ei siten jatkossa koskisi 1 §:n 1 momentin tarkoittamia tilanteita, joissa keskeytyksen saisi yksinomaan raskaana olevan pyynnön perusteella.  

Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että odotettavan lapsen isän kuulemista koskeva velvoite ei sellaisenaan vaikuta raskaana olevan aborttioikeuteen nykysääntelyssä eikä myöskään valiokunnan ehdottaman lainmuutoksen jälkeen. 

Aloitteet

Valiokunta pitää edellä esitetyin perustein tarkoituksenmukaisena, että kansalaisaloitteen keskeinen sisältö saatetaan voimaan muuttamalla raskauden keskeyttämisestä annettua lakia. Valiokunta ehdottaa siten kansalaisaloitteen KAA 8/2020 vp sekä lakialoitteen LA 82/2020 vp hylkäämistä.