Esityksen tavoitteena on korjata lastensuojelulain säännöksiä ajantasaisiksi vastaamaan eduskunnassa jo hyväksyttyjä lainmuutoksia. Lastensuojelulakiin ehdotetaan eduskunnan hyväksymän lastensuojelulain muutoksen (542/2019) edellyttämiä jälkihuollon ikärajan teknisestä muutoksesta aiheutuvia tarkennuksia sekä voimaantulosäännöksen täsmentämistä siten, että jälkihuollon ikärajan muutosta sovelletaan lainmuutoksen voimaantulopäivästä. 

Uusi laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (hallintoprosessilaki) tulee voimaan 1.1.2020, jolloin valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen muuttuu luvanvaraiseksi. Poikkeuksista tähän tulee säätää erikseen laissa. 

Hallituksen esityksessä lastensuojelulaissa olevat yleisviittaukset hallintolainkäyttölakiin ehdotetaan muutettaviksi viittauksiksi hallintoprosessilakiin ja vastaamaan uutta lainsäädäntöä. Hallituksen esityksessä ei ehdoteta lastensuojelulakiin poikkeusta hallintoprosessilain valituslupavaatimuksesta.  

Muutoksenhaku korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Lastensuojelulain 92 §:n muutoksenhakua korkeimpaan hallinto-oikeuteen koskevan 1 momentin viittaus hallintolainkäyttölakiin ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi hallintoprosessilakiin. Hallintoprosessilain ensi vuoden alussa tapahtuvan voimaantulon jälkeen kaikissa lastensuojelulain 92 §:n tarkoittamissa asioissa edellytetään valituslupa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asianosaisilla ja viranomaisilla säilyy valituslupamenettelyssä edelleen mahdollisuus hakea muutosta hallinto-oikeuden antamaan päätökseen, mikäli korkein hallinto-oikeus myöntää asiassa valitusluvan.  

Esityksen myötä valituslupa edellytettäisiin myös tahdonvastaista huostaanottoa ja sijaishuoltoa sekä lapsen tutkimista koskevissa asioissa, joissa hallinto-oikeus toimii ensiasteen päätöksentekijänä ja korkein hallinto-oikeus ainoana muutoksenhakuasteena. Lastensuojelulain mukaan hallinto-oikeus on ensiasteen päätöksentekijänä huostaanotosta ja siihen liittyvästä sijaishuollosta päätettäessä, jos huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa huostaanottoa tai siihen liittyvää sijaishuoltoon sijoittamista. Hallinto-oikeus toimii ensiasteen päätöksentekijänä myös lapsen tutkimista lastensuojelun tarpeen selvittämiseksi koskevassa asiassa. Muissa lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua koskevissa asioissa ensivaiheen päätökset tehdään kunnassa viranhaltijatasolla ja muutoksenhakuasteena toimii hallinto-oikeus ja viime kädessä korkein hallinto-oikeus. 

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että varsinkin huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevissa asioissa on sellaisia hallituksen esityksessäkin viitattuja lapsen etuun liittyviä asiasisältöisiä ja menettelyllisiä erityispiirteitä, jotka sinänsä puoltavat asian joutuisaa käsittelyä ja huostaanottoja koskevien asioiden lainvoimaiseksi tulon nopeutta (PeVL 16/2019 vp, s. 6). Lausunnon mukaan keskeistä oikeusturvan saatavuuden kannalta on kuitenkin, että valituksen luvanvaraisuus ei merkitse valituskieltoa. Perustuslakivaliokunta painottaa, että korkeimman hallinto-oikeuden on lain mukaan myönnettävä valituslupa, jos käsillä on jokin valitusluvan myöntämisen perusteista. Vailla merkitystä ei lausunnon mukaan ole se, että lastensuojeluviranomaisen on tutkittava huostaanoton kestäessä perheen tilanne riittävän usein uudelleen sen selvittämiseksi, ovatko perheen olosuhteet parantuneet ja onko edellytyksiä huostassapidon lopettamiselle ja perheen jälleenyhdistämiselle, eivätkä huostaanottopäätökset saa asian uudelleen käsittelyä estävää oikeusvoimaa.  

Valitusluvan myöntämisen perusteena voi hallintoprosessilain mukaan olla ennakkopäätösperusteen ja asian käsittelyssä tapahtuneelta virheeltä ilmeisyyttä edellyttävän virheperusteen lisäksi myös muu painava syy valitusluvan myöntämiseen. Tällainen painava syy voi mainitun lain esitöiden mukaan olla muun muassa asian erityisen suuri merkitys valittajan oikeusturvan kannalta (ks. HE 29/2018 vp, s. 183). 

Perustuslakivaliokunta katsoo olevan selvää, että huostaanottoa ja sijaishuoltoon määräämistä koskevilla asioilla on edellä sanotun mukaisesti lähtökohtaisesti tällainen merkitys lapselle ja hänen perheelleen. Perustuslakivaliokunnan mielestä lastensuojelulain 92 §:n sääntelyä on kuitenkin täsmennettävä valitusluvan myöntämiskynnystä alentamalla siten, että huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevissa asioissa korostuva oikeusturvan erityinen tarve tulee myös säädösperustaisesti turvatuksi valituslupaharkinnassa tilanteissa, joissa korkein hallinto-oikeus toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena. Sääntely on lausunnon mukaan laadittava siten, että vain ilmeisen perusteettomat ja siihen kynnykseltään rinnastuvat muutoksenhaut ratkaistaan hylkäämällä valituslupahakemus. Tällaisen muutoksen tekeminen on lausunnon mukaan edellytyksenä 1. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.  

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan toistaiseksi ei ole annettu säännöksiä, joissa yleisiä valitusluvan myöntämisedellytyksiä olisi väljennetty. Lisäksi valitusluvan myöntämisen yleiset perusteet on kirjoitettu positiiviseen muotoon edellytyksiksi, joista yhdenkin täyttyminen johtaa valitusluvan myöntämiseen. Valiokunta katsoo, että muutoksenhakujärjestelmän kokonaisuuden kannalta on perusteltua, että perustuslakivaliokunnan lausunnossa edellytetty valitusluvan myöntämiskynnyksen alentaminen huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevissa asioissa arvioidaan huolellisesti ja eduskunnalle annetaan tarvittaessa asiasta hallituksen esitys. Valiokunta ehdottaa edellä todetun perusteella, että lastensuojelulain 92 § muutetaan tässä yhteydessä siten, että valitusoikeus huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevissa asioissa säilyy toistaiseksi ennallaan eikä valituslupaa edellytetä näissä asioissa, joissa korkein hallinto-oikeus toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena. Valituslupaa edellytettäisiin kuitenkin muissa lakiehdotuksen 92 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa asioissa. 

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukokoonpano

Perustuslakivaliokunta piti lausunnossaan perustuslain 21 §:stä johtuvista syistä välttämättömänä, että huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevissa asioissa, joissa korkein hallinto-oikeus toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena, oikeusturvan saatavuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Perustuslakivaliokunnan mielestä oikeusturvan korostunut merkitys asiassa edellyttää valitusluvan myöntämättä jättämisen ratkaisemista esimerkiksi nyt säädettyä vahvemmassa kokoonpanossa tai nyt säädetyssä kokoonpanossa yksimielisesti. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on lausunnon mukaan täydennettävä sääntelyä. Tällaisen muutoksen tekeminen on edellytyksenä 1. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta katsoo edellä kuvatun 92 §:ään ehdotettavan muutoksen perusteella, ettei korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukokoonpanosta säätäminen tässä yhteydessä ole tarpeen. 

Lastensuojelun päätöksenteko- ja muutoksenhakujärjestelmän kehittäminen

Perustuslakivaliokunta huomautti lausunnossaan, että se ei nykyisen lastensuojelulain säätämisen yhteydessä katsonut perustuslain edellyttävän toimivallan siirtämistä tahdonvastaista huostaanottoa koskevissa asioissa tuomioistuimille. Lausunnon mukaan kysymys on luonteeltaan sellaisista asioista, joista ensi vaiheessa päättää yleensä hallintoviranomainen (PeVL 58/2006 vp, s. 5/II, ks. myös PeVL 55/2014 vp). Perustuslakivaliokunnan mielestä myös nyt arvioitava kokonaisuus puoltaa ensi asteen päätöksenteon kokonaisvaltaista uudelleenarviointia. Perustuslakivaliokunta painottaa, että nyt arvioitavan esityksen valtiosääntöoikeudelliset ongelmat kiinnittyvät erityisesti päätöksentekojärjestelmään, jossa hallinto-oikeudelle säädetystä ensi asteen päätöksentekovallasta seuraa tarve arvioida korkeimman hallinto-oikeuden antaman oikeusturvan saavutettavuutta toisin kuin säännönmukaisessa jatkomuutoksenhakuun liittyvässä valituslupajärjestelmässä. Perustuslakivaliokunta kiinnittää valtioneuvoston vakavaa huomiota tarpeeseen arvioida lastensuojelulain mukaista päätöksentekojärjestelmää huolellisesti ja ryhtyä mahdollisesti tarvittaviin lainsäädäntötoimiin.  

Perustuslakivaliokunnan mielestä valituslupajärjestelmän toimivuutta on seurattava erityisesti nyt käsillä olevassa asiaryhmässä. Perustuslakivaliokunta pitää asianmukaista seurantaa tärkeänä ja painottaa mahdollisesti havaittavien ongelmien korjaamisen viivytyksettömyyden merkitystä.  

Hallituksen esityksessä todetaan valituslupamenettelyyn siirtymisen hallintoprosessilain voimaantulon myötä luovan tarpeen arvioida lastensuojelulain päätöksentekojärjestelmää lähitulevaisuudessa (s. 10). Esityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä tulee arvioida tarve erillisen asiantuntijaryhmän tai toimielimen asettamisesta täydentämään nykyistä päätöksentekojärjestelmää. Lastensuojelun osalta asianosaisten oikeusturvan toteutumista on syytä arvioida kokonaisuudessaan lastensuojelulakia jatkossa uudistettaessa.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemyksiin seurannan merkityksestä ja lastensuojelun päätöksentekojärjestelmän kokonaisvaltaisen uudelleenarvioinnin tarpeellisuudesta. Valiokunta pitää tärkeänä, että hallituksen esityksessä todettu päätöksentekojärjestelmän arviointi aloitetaan mahdollisimman pian. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa. (Valiokunnan lausumaehdotus) 

Esityksen perusteluissa todetaan, että hallintoprosessilain valituslupakäytännön seurauksena hallinto-oikeuksissa lastensuojeluasioita koskevien suullisten käsittelyjen määrä tulee todennäköisesti kasvamaan, mikä lisää hallinto-oikeuksien työmäärää. Valiokunta toteaa, että oikeusturvan asianmukaisen toteutumisen lisäksi lapsen edun kannalta on usein tärkeää, että tuomioistuimissa asia saadaan käsiteltyä joutuisasti. Valiokunta pitää tärkeänä, että hallinto-oikeuksien ja kuntien lastensuojelutyön voimavarojen riittävyys turvataan, mikä vähentää myös muutoksenhaun tarvetta.  

Jälkihuolto

Eduskunnan hyväksymään lakialoitteeseen (LA 86/2018 vp) sisältyneen lakiehdotuksen johdosta jälkihuollon ikäraja nousee vuoden 2020 alusta 25 ikävuoteen. Ikärajan nostamisen vuoksi esityksessä ehdotetaan muutoksia lastensuojelulain nuoren määritelmään, itsenäistymisvaroja koskevaan sääntelyyn ja jälkihuollon ikärajan siirtymäsäännökseen.  

Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena lastensuojelulain 77 §:n 3 momentin tarkistamista siten, että sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimellä olisi velvollisuus maksaa itsenäistymisvarat nuorelle jälkihuollon päättyessä eli viimeistään hänen täyttäessään 25 vuotta. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota kunnan lastensuojeluviranomaisen laajaan harkintavaltaan itsenäistymisvarojen maksamisajankohdan suhteen. Jälkihuollossa olevien nuorten tilanteet vaihtelevat huomattavasti, jolloin myös tarkoituksenmukainen itsenäistymisvarojen maksuajankohta vaihtelee. Valiokunta painottaa, että itsenäistymisvarojen maksamisajankohdassa tulee ottaa huomioon nuoren yksilölliset tarpeet ja tilanne sekä täysi-ikäistymisen vaikutus oikeuteen hallinnoida omia varoja.  

Hallituksen esityksen 2. lakiehdotuksessa esitetään lastensuojelulain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamista siten, että lapseen ja nuoreen, jonka oikeus 75 §:ssä tarkoitettuun jälkihuoltoon on päättynyt ennen lain voimaantuloa, sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Siirtymäsäännöksen myötä jälkihuolto-oikeuden laajennus ei koske niitä nuoria, joiden oikeus jälkihuoltoon on päättynyt ennen lain voimaantuloa 1.1.2020.  

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan arvioinut siirtymäsäännöstä perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännöksen kannalta. Perustuslakivaliokunta toteaa, että se on eri yhteyksissä johtanut perustuslain yhdenvertaisuussäännöksistä vaatimuksen siitä, etteivät henkilöihin kohdistuvat erottelut saa olla mielivaltaisia eivätkä erot saa muodostua kohtuuttomiksi (esim. PeVL 57/2016 vp, s. 4, PeVM 11/2009 vp, s. 2, PeVL 60/2002 vp, s. 4, PeVL 18/2006 vp, s. 6). Valiokunnan mielestä voimassa olevan sääntelyn ja ehdotetun sääntelyn kokonaisuus ei sinänsä muodostu sisällöltään oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaiseksi, mutta on pitänyt perustuslain 6 §:n kanssa paremmin sopusoinnussa sääntelyratkaisua, joka ei perustuisi näin ehdottomaan ja tarkkaan määräpäivään perustuvaan ikäryhmien poissuljentaan.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että esityksessä ehdotetun siirtymäsäännöksen rajaus ei perustu lapsen tai nuoren ikään, vaan tämän jälkihuolto-oikeuteen ja sen voimassaoloon. Siirtymäsäännöksen johdosta jälkihuolto-oikeus ei takautuvasti laajene koskemaan niitä lapsia ja nuoria, joiden oikeus jälkihuoltoon on jo päättynyt ennen lain voimaantuloa ja jotka ovat jo siirtyneet pois lastensuojelun vastuulta. Hallituksen esityksen mukaan tähän ryhmään kuuluu nuoria aikuisia, joilla on käytettävissään kaikki kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä toimeentulon turvaan, asumisen tukeen, koulutukseen ja työllistymiseen liittyvät palvelut ja tukijärjestelmät. Valiokunta ei pidä perusteltuna, että lastensuojelun vastuulta siirtyneet muiden palvelujen piiriin kuuluvat nuoret aikuiset siirretään jälkihuollon ikärajan laajentamisen myötä takaisin lastensuojelun vastuulle. Valiokunta kuitenkin painottaa, että kunnan on jatkossakin tuettava lasta ja nuorta itsenäistymisessä, vaikka hänellä ei ole subjektiivista oikeutta jälkihuoltoon. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan jälkihuolto-oikeuden säätäminen takautuvasti voimaan esimerkiksi niin, että kaikki 18—21-vuotiaat nuoret, jotka ovat olleet jälkihuoltoon oikeutettuja vuosien 2016—2019 aikana, edellyttäisi kuntien valtionosuuksiin arviolta noin 12 miljoonan euron lisärahoitusta.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen hallituksen esityksessä kuvattujen muiden kuin jälkihuollon piiriin kuuluvien nuorten ja nuorten aikuisten palvelujen asianmukaisen resursoinnin tarpeellisuudesta. Lisäksi sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää tärkeänä, että jälkihuoltoa kehitetään sisällöllisesti niin, että jälkihuolto ehkäisee nykyistä tehokkaammin syrjäytymistä ja tukee nuorten koulutus- ja opiskelumahdollisuuksia sekä kiinnittymistä työmarkkinoihin.