Esityksessä ehdotetaan tiukennettavaksi perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn määräaikoja. Potilaan tulee saada arkipäivisin virka-aikana saman päivän aikana yhteys perusterveydenhuollon toimintayksikköön ja saada yksilöllinen arvio hoidon tarpeestaan. Perusterveydenhuoltoon kuuluvassa kiireettömässä sairaanhoidossa lääketieteellisesti tarpeelliseksi todetun hoidon ensimmäinen hoitotapahtuma tulee järjestää seitsemässä vuorokaudessa, jos potilaan hoidon hakeutumisen syynä on sairastuminen, vamma, pitkäaikaissairauden vaikeutuminen, uusien oireiden esilletulo tai toimintakyvyn aleneminen. Suun terveydenhuollossa hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu tutkimus tai hoito tulee järjestää kohtuullisessa ajassa, kuitenkin kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun arviointi hoidon tarpeesta on tehty. Esitys koskee myös korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuoltoa ja vankiterveydenhuoltoa. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että perusterveydenhuollon palvelujen saatavuudessa on ilmeisiä haasteita, ja pitää esitystä sekä sen tavoitteita kannatettavina. Esityksen tavoitteena on vahvistaa terveydenhuollon peruspalveluja ja parantaa palvelujen saatavuutta. Esityksellä kavennetaan väestöryhmien välisiä sekä alueellisia hyvinvointi- ja terveyseroja parantamalla hoitoon pääsyä. Näin ollen esitys valiokunnan näkemyksen mukaan parantaa yhdenvertaisuutta palvelujen saatavuudessa. Hoidon saatavuuden parantuminen korostuu niiden asiakasryhmien kohdalla, joiden pääasiallinen tai ainoa hoitopaikka on julkinen perusterveydenhuolto.  

Nykyiset kiireettömään hoitoon pääsyn enimmäisajat, kolmen kuukauden enimmäisaika avosairaanhoitoon ja kuuden kuukauden enimmäisaika suun terveydenhuoltoon, ovat valiokunnan näkemyksen mukaan liian pitkiä oikea-aikaisen tutkimuksen, ennalta ehkäisevän ja varhaisen hoidon sekä kuntoutuksen toteutumisen kannalta. Nopeammalla hoitoon pääsyllä voidaan ehkäistä ongelmien kasautumista ja pitkittymistä sekä vähentää erityistason palvelujen tarvetta. Hoitoon pääsyn viivästyminen voi heikentää potilaan terveydentilaa ja johtaa oikea-aikaista hoitoa ja kuntoutusta laajempaan palvelutarpeeseen lisäten samalla hoidosta potilaalle sekä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.  

Liian pitkät hoitoon pääsyn enimmäisajat ja perusterveydenhuollon aliresursointi ovat johtaneet hoidon viivästymiseen, päivystyspalvelujen ruuhkautumiseen ja erikoissairaanhoidon tarpeen kasvuun. Tämän kehityksen katkaisemiseksi ja oikea-aikaisen hoidon varmistamiseksi perusterveydenhuollon hoitoon pääsyn enimmäisaikojen tiukentaminen on välttämätöntä. Hoidon enimmäisaikojen tiukentaminen ei kuitenkaan riitä, vaan on tehtävä monia muita toimenpiteitä perusterveydenhuollon palvelujen kehittämiseksi ja terveyskeskustyön houkuttelevuuden parantamiseksi. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi johtamista, ammattihenkilöiden työnkuvia ja työnjakoa kehittämällä sekä hoidon saatavuuden joustavoittamista muun muassa aukioloaikoja laajentamalla ja digitaalisten palveluja käyttöä lisäämällä. 

Henkilöstön riittävyys ja kustannukset

Esityksen perustelujen mukaan (s. 69) lakiesitys aiheuttaa hyvinvointialueille tarpeen lisätä perusterveydenhuollon avosairaanhoidon kapasiteettia pysyvästi. Vaikka kapasiteetin lisäys on osin mahdollista tehdä nykyisiä toimintatapoja kehittämällä, todetaan perusteluissa, että hyvinvointialueiden on kuitenkin osoitettava nykyistä suurempia määrärahoja perusterveydenhuollon avosairaanhoitoon ja lisärahoituksen turvin esimerkiksi lisättävä henkilöstöä, hankittava palveluja asiakkaille, luotava uusia palvelusetelijärjestelyjä sekä investoitava uusiin digitaalisiin ratkaisuihin. Esityksen perustelujen mukaan perusterveydenhuollon avosairaanhoidon saatavuuden parantuminen todennäköisesti lisäisi myös palvelujen kysyntää. 

Hyvinvointialueiden suun terveydenhuollon palvelujen kysynnän ei perustelujen mukaan arvioida lisääntyvän, koska lakiesityksen mukainen kolmen kuukauden odotusaika kiireettömään hoitoon on edelleen pitkä. Kertaluonteisesti jonojen purkuun suunnattavan kapasiteetin lisäksi tarvitaan jonkin verran pysyvää rahoitusta, jotta hoitojaksot saadaan toteutettua kohtuuajassa ja perusterveydenhuoltotasoisten erikoishammaslääkäripalvelujen saanti turvataan. 

Ehdotettujen muutosten toimeenpanoon liittyy sekä esityksen perustelujen että valiokunnan asiantuntijakuulemisten perusteella epävarmuustekijöitä. Useat lausunnonantajat kiinnittävät huomiota henkilöstön saatavuudessa oleviin ongelmiin. Myös koronaepidemian aikana syntynyt niin sanottu hoitovelka on osaltaan lisännyt henkilöstövajetta. 

Myös perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota (kappale 8) sääntelyn toteutettavuuteen. Perustuslakivaliokunta toteaa, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan on syytä kiinnittää erityistä huomiota ammattitaitoisen ja pätevän henkilöstön saatavuuteen. Ehdotetun tiukentuvan perusterveydenhuollon hoitotakuun toteuttaminen voi perustuslakivaliokunnan mielestä olla vaikeata erityisesti saatavilla olevien henkilöstöresurssien niukkuuden vuoksi. Perustuslakivaliokunta pitää tärkeänä, etteivät muut palvelut heikkene hoitotakuun asteittaisen muutoksen seurauksena. Valtioneuvoston on perustuslakivaliokunnan mukaan seurattava tarkoin sääntelyn vaikutuksia perusoikeuksien toteutumiseen sekä hyvinvointialueiden rahoitukseen ja tarvittaessa ryhdyttävä tarvittaviin korjaustoimiin. 

Sivistysvaliokunta painottaa (s. 4), että oppilaiden ja opiskelijoiden tuen tarpeeseen vastaaminen edellyttää riittävää henkilöstöä hoidon ja muun tuen kaikissa eri vaiheissa. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy henkilöstön riittävyyteen ja resursseihin liittyviin huoliin. Perusterveydenhuollon avosairaanhoidon hoitotakuun tiukentamisen onnistunut toimeenpano edellyttää kiistatta lisää pysyvää lääkärityövoimaa ja hoitohenkilöstöä. Valiokunta pitää välttämättömänä, että hyvinvointialueiden rahoitusta on vuoden 2023 talousarvioesityksessä (HE 154/2022 vp) päätetty lisätä nyt käsittelyssä olevan hallituksen esityksen johdosta.  

Valiokunta yhtyy hallituksen esityksen perustelujen näkemykseen siitä, että terveydenhuollon ammattihenkilöiden riittävyyden ja saatavuuden haasteiden vuoksi on epätodennäköistä, että henkilöstötarpeisiin olisi mahdollista vastata yksinomaan uutta henkilöstöä rekrytoimalla. Henkilöstön rekrytoinnin lisäksi lisähenkilöstötarpeeseen on valiokunnan näkemyksen mukaan vastattava muuttamalla pysyvästi perusterveydenhuollon toimintatapoja. Tulevilla hyvinvointialueilla on nykyistä kuntapohjaista järjestelmää paremmat mahdollisuudet onnistua tarvittavissa muutoksissa, kun hyvinvointialueiden kantokyky on olennaisesti kuntia parempi ja sama järjestäjä vastaa Uuttamaata lukuun ottamatta integroidusti kaikista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista. Näin ollen hyvinvointialueilla pystytään määrittelemään palveluketjujen ja palvelukokonaisuuksien toteutusta uusilla tavoilla. Hyvinvointialueet voivat käyttää laajasti myös ostopalveluja henkilöstötyöpanoksen ja etenkin lääkärityöpanoksen hankkimiseen. Valiokunta pitää tärkeänä, että esityksen tavoitteiden saavuttamisessa sekä hoitojonojen purkamisessa hyödynnetään sekä julkista että yksityistä palvelutuotantoa. Lisäksi palvelusetelien käytöllä tulisi edistää palvelujen saatavuutta ja hoidon jatkuvuutta. Valiokunta korostaa myös järjestöjen kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä hoitoon pääsyn parantamisessa sekä hoitokokonaisuuksien kehittämisessä. 

Valiokunta toteaa, että perusterveydenhuollon henkilöstön saatavuuden parantamiseksi ei ole yksinkertaisia, nopeita ratkaisuja. Saadun selvityksen mukaan erilaisia henkilöstön rekrytointia ja pysyvyyttä parantaneita työolojen ja palvelusuhteen ehtojen kehittämistoimia on onnistuneesti tehty ja raportoitu. Myös erilaiset uudet toimintamallit ja teknologian hyödyntäminen voivat vähentää henkilöstön tarvetta. Lisäksi organisaation henkilöstörakenteen kehittäminen voi auttaa ammattihenkilöjen riittävyyteen. Henkilöstön riittävyydessä on kuitenkin alueellista vaihtelua. Valiokunta toteaa, että henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi tulee jatkaa jo käynnistettyjen toimien toteutusta. Henkilöstön lisäämiseksi tarvitaan sekä valtion että hyvinvointialueiden toimesta useita määrätietoisia toimenpiteitä. 

Hoitoon pääsyn enimmäisaikojen tiukkeneminen kuudesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen tuottaa myös suun terveydenhuollossa suuria haasteita. Suun terveydenhuollossa riittävän henkilöstön turvaamiseksi tarvitaan valiokunnan näkemyksen mukaan pitkälti samoja toimia kuin perusterveydenhuollon avosairaanhoidossa. Suun terveydenhuollossa yksityisen sektorin rooli on merkittävä, ja siellä olevaa kapasiteettia tulee hyödyntää useimmilla alueilla. 

Saadun selvityksen mukaan perusterveydenhuollon vuosikymmeniä kestänyt resursointivaje on heikentänyt hoidon jatkuvuutta kansallisesti merkittävästi. Valiokunta toteaa, että tilanteen korjaaminen lisää kustannuksia lyhyellä aikavälillä, mutta sen kautta voidaan vaikuttaa palvelujen saatavuuden lisäksi hoidon laatuun ja vaikuttavuuteen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannuksiin. Valiokunta pitää tärkeänä, että hyvinvointialueilla kohdennetaan talousarvion mukainen lisäresursointi perusterveydenhuoltoon vaikuttavalla, hoidon saatavuutta ja jatkuvuutta parantavalla tavalla.  

Valiokunta toteaa, että esityksellä on heijastusvaikutuksia myös moneen perusterveydenhuollon avosairaanhoitoon liittyvään palvelusektoriin. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää perustuslakivaliokunnan tavoin tärkeänä, etteivät muut palvelut heikkene hoitotakuun asteittaisen muutoksen seurauksena.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa perustuslakivaliokunnan tavoin, että valtioneuvoston on seurattava tarkoin sääntelyn vaikutuksia perusoikeuksien toteutumiseen sekä hyvinvointialueiden rahoitukseen ja tarvittaessa ryhdyttävä tarvittaviin korjaustoimiin. Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että henkilöstötilannetta sekä siitä aiheutuvia kustannuksia tulee seurata myös hyvinvointialueiden kanssa käytävissä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain mukaisissa neuvotteluissa.  

Valiokunta pitää tärkeänä myös, että hoidon jatkuvuutta tukevaa sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämää Omalääkäri 2.0 -selvityksen tuloksia hyödynnetään sekä hyvinvointialueilla että kansallisessa jatkovalmistelussa. Laaja kansainvälinen tutkimusnäyttö osoittaa, että parempi hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa on vahvassa yhteydessä vähentyneeseen sairaala- ja päivystyspalveluiden käyttöön sekä alentuneeseen ikävakioituun kuolleisuuteen. Tällä tavalla voidaan sekä lisätä asiakastyytyväisyyttä että hillitä terveydenhuollon kustannusten kasvua. Valiokunta pitää tärkeänä, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla vahvistetaan perusterveydenhuollon avosairaanhoidossa hoitosuhteen jatkuvuutta ottamalla käyttöön omalääkäri- ja omahoitajamalli, omatiimimalli tai perhelääkärimalli taikka laajentamalla niiden käyttöä. Valiokunta ehdottaa asiassa lausumaa. (Valiokunnan lausumaehdotus 1) 

Hoitotapahtuman käsite

Sivistysvaliokunnan asiantuntijakuulemisen yhteydessä on tullut esille, että käsite "hoitotapahtuma" (mm. ehdotettu terveydenhuoltolain 51 a § ja korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta annetun lain 10 a §) ei ole aivan yksiselitteinen, joten epäselvyyttä saattaa aiheutua siitä, millä toimenpiteillä edellä mainitun käsitteen sisältävien lainkohtien velvollisuudet tulevat täytetyiksi. Sivistysvaliokunta pitää oikeusvarmuuden turvaamisen kannalta tarpeellisena, että edellä todettu käsite "hoitotapahtuma" määritellään selkeästi siten, että säännökset ovat mainitun käsitteen kannalta selkeät ja yhdenmukaisesti tulkittavat. 

Hallituksen esityksessä (s. 116) asiaa kuvataan seuraavasti: "Momentissa tarkoitetulla hoitotapahtumalla tarkoitettaisiin hoitoon liittyviä erilaisia tapahtumia, esimerkiksi tutkimustoimenpiteitä, taudinmääritystä, hoitoa taikka tutkimus-, hoito- tai kuntoutussuunnitelman laatimista. Hoito koostuu terveysongelmasta riippuen yhdestä tai useammasta hoitotapahtumasta. Jos [terveydenhuoltolain] 51 §:n mukaisen arvion yhteydessä potilas on lähetetty laboratoriotutkimuksiin, riittävää ei olisi, että näytteenotto toteutuu seitsemässä vuorokaudessa. Potilasta tulee alkaa hoitaa hänen oirekuvansa mukaan ja suunnitella hoitoa määräajassa, vaikka joissain tilanteissa tutkimukset jatkuvat hoidon toteuttamisen rinnalla. Samoin hoidon tulee alkaa määräajassa oireiden tai työdiagnoosin perusteella, vaikka nimenomaista taudinmääritystä ei ole vielä tehty. 

Edellä 51 §:n perusteluissa on kuvattu moniammatillisia hoitomalleja, joissa hoidon ajatellaan käynnistyvän heti potilaan yhteydenoton jälkeen, kun potilaan tilannetta aletaan selvittää ja hoitoa suunnitella. Pelkästään tällainen terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskenään tekemä hoitoprosessin käynnistyminen ei täyttäisi momentissa tarkoitettua velvoitetta suorittaa ensimmäinen hoitotapahtuma seitsemässä vuorokaudessa, vaan velvoitteen täyttyminen edellyttäisi hoitoon liittyvien toimenpiteiden toteuttamista." 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että pykälän perustelujen valossa hoitotapahtuman käsitteessä olennaista on, että siinä tosiasiallisesti toteutetaan hoitoa. Terveydenhuollon tilanteet ovat niin moninaiset, että edellä kuvattua perustelukirjausta tarkempi määrittely ei valiokunnan näkemyksen mukaan ole tarkoituksenmukaista. Jos käsitettä pyritään määrittelemään hyvin tarkasti, riskinä on, että se muodostuu liian rajaavaksi. 

Tietojen julkaiseminen

Ehdotetussa terveydenhuoltolain 55 §:ssä säädetään odotusaikojen julkaisemisesta. Kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on julkaistava internetissä tiedot 51—53 §:n mukaisista odotusajoista neljän kuukauden välein. Jos kunnalla tai sairaanhoitopiirillä on useita toimintayksiköitä, on tiedot julkaistava erikseen kustakin toimintayksiköstä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen on luovutettava julkaisua varten tarpeelliset tiedot hyvinvointialueelle.  

Valiokunta pitää kannatettavana ehdotetun sääntelyn mukaista kansallisesti yhtenäistä hoitoon pääsyä koskevan tiedon raportointia. Hoitotakuun tehokas toteutuminen edellyttää, että toimintaa seurataan ja valvotaan luotettavalla tavalla. Tästä syystä myös kirjaamiskäytäntöihin, raportointiin, tilastointiin ja sen hyödyntämiseen on panostettava. Tietojen julkaiseminen antaa potilaalle olennaista tietoa palvelujen toimivuudesta ja hoitoon pääsystä. Tiedot ovat tärkeitä potilaalle muun muassa hoitopaikan valintaa koskevan päätöksen tekemisessä. Odotusaikojen julkaisemista koskeva säännös tukee myös toimintayksikön omavalvontaa. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on nostettu esiin huoli siitä, että toimipistetasoinen raportointi saattaisi johtaa pienten terveysasemien lakkauttamiseen, koska niissä ei ole lääkäripalvelua saatavissa jokaisena arkipäivänä.  

Valiokunta toteaa, että lainsäädännön tarkoituksena on taata kaikille pääsy hoitoon seitsemässä vuorokaudessa riippumatta siitä, minkä kokoisen terveysaseman tai muun toimipisteen potilaasta on kyse. Ehdotetun 55 §:n 3 momentin velvoite julkaista tiedot tietystä terveysasemasta ei ole ehdoton, jos se esimerkiksi toiminnallisesti ei ole mahdollista. Valiokunnan näkemyksen mukaan tämä tukee osaltaan pienempien ja osa-aikaisten toimintayksiköiden ylläpitämistä ja siten palvelujen saavutettavuutta.  

Siirtymäajat

Hoitoon pääsyä koskevien enimmäisaikojen tiukentaminen ehdotetaan tehtäväksi vaiheittain siten, että lain voimaantuloa seuraavien 14 kuukauden ajan perusterveydenhuollon kiireettömään sairaanhoitoon tulee päästä 14 vuorokauden ja suun terveydenhuollossa neljän kuukauden sisällä hoidon tarpeen arvioinnin tekemisestä. Seitsemän vuorokauden hoitoon pääsyn enimmäisaika perusterveydenhuollon sairaanhoidossa ja kolmen kuukauden enimmäisaika suun terveydenhuollossa ehdotetaan tulevaksi voimaan 1.11.2024. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on pidetty portaittaista siirtymäaikaa kannatettavana. Osa lausunnonantajista esittää kuitenkin siirtymäajan pidentämistä.  

Valiokunta pitää portaittaista siirtymäaikaa perusteltuna. Se antaa yhtäältä aikaa uudistuksen toimeenpanolle ja sen edellyttämille toimintojen muutoksille. Toisaalta valiokunta pitää tärkeänä, että potilaiden oikeuksia hoitoon pääsyssä edistetään mahdollisuuksien rajoissa nopeasti. Valiokunta korostaa edellä todetun toimeenpanon seurannan merkitystä välittömästi siirtymäaikojen alusta, koska riittävät siirtymäajat kytkeytyvät kiinteästi edellä todettuihin henkilöstön saatavuuteen liittyviin riskeihin. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on pidetty perusteltuna, että hoidon tarpeen arviointia voisivat tehdä myös jatkossa jo tällä hetkellä hoidon tarpeen arviointia pitkään tehneet ja siihen koulutetut nimikesuojatut ammattihenkilöt, esimerkiksi lähihoitajat. Kuulemisissa on kiinnitetty huomiota myös siihen, että suun terveydenhuollossa hoidon tarpeen arvioinnin voi tehdä nimikesuojattu ammattihenkilö, mutta muussa perusterveydenhuollossa ei. 

Tähän liittyen valiokunta toteaa, että perusterveydenhuollon avosairaanhoidon hoidon tarpeen arviointi on erittäin vaativa tehtävä yhteydenottojen syiden ollessa moninaiset. Arvion tekevällä henkilöllä tulee olla riittävä osaamistaso jo yhteydenoton aikana ratkaista ongelma mahdollisimman pitkälle tai tehdä ohjaus tarpeelliseen hoitoon. Näin yhteydenotto johtaa nykyistä harvemmin ajan varaamiseen silloin, kun ongelma on muilla keinoin asianmukaisesti ratkaistavissa. Saadun selvityksen mukaan voimassa oleva sääntely hoidon tarpeen arviosta ja sitä seuraavasta hoidosta enimmillään kolmen kuukauden kuluessa on ollut omiaan ohjaamaan toimintaa siten, että sääntelyssä tarkoitettu hoidon tarpeen arvio on voitu käsittää vain ajanvaraukseksi. Hoidon tarpeen arviointi muuttuu edellä todettuun nykytilaan nähden vaativammaksi, minkä vuoksi arvion tekevän henkilön osaamistasolle on valiokunnan näkemyksen mukaan perusteltua asettaa tiukemmat vaatimukset.  

Suun terveydenhuollossa hoidon tarpeen arviointi koskee avosairaanhoitoa suppeampaa osa-aluetta asiakkaan ongelmista ja on siten saadun selvityksen mukaan lähihoitajan koulutuksella hyvin hoidettavissa oleva tehtävä. Lisäksi suun terveydenhuollossa hoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä ilman vastaanottokäyntiä ratkaistavissa olevien ongelmien kirjo on rajallinen. Näin ollen valiokunta katsoo olevan perusteltua, että vaatimus hoidon tarpeen arvion tekevän ammattihenkilön koulutuksesta suun terveydenhuollossa poikkeaa muusta perusterveydenhuollosta.  

Valiokunta kuitenkin pitää kohtuullisena, että sääntelyyn lisätään neljän vuoden siirtymäaika, jonka mukaan nimikesuojatut terveydenhuollon ammattihenkilöt, jotka terveydenhuoltolain 51 §:n voimaan tullessa tekevät perusterveydenhuollon sairaanhoidossa hoidon tarpeen arviointia, saavat hoitaa 51 §:n 1 momentissa tarkoitettua tehtävää 31.8.2027 saakka, jos heillä on tehtävään riittävä osaaminen ja kokemus. Siirtymäaika antaa palvelujen järjestäjille mahdollisuuden organisoida toimintaansa uudella tavalla. Lisäksi siirtymäaikana lähi- ja perushoitajilla on mahdollisuus hakeutua organisaation sisällä muihin tehtäviin tai halutessaan kouluttautua laillistetuiksi terveydenhuollon ammattihenkilöiksi. Tämä turvaa osaltaan myös henkilöstön riittävyyttä. 

Mielenterveyspalvelut ja terapiatakuualoitteet

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on päättänyt yhdistää hallituksen esityksen käsittelyyn niin sanottua terapiatakuuta koskevan kansalaisaloitteen KAA 10/2019 vp sekä samaan asiaan liittyvät lakialoitteet LA 75/2020 vp ja LA 45/2021 vp sekä toimenpidealoitteet TPA 106/2020 vp ja TPA 142/2020 vp. 

Kansalaisaloitteen ja lakialoitteiden keskeisinä ehdotuksina on säätää laissa siitä, että hoidon tarpeen arviointi on tehtävä kolmessa vuorokaudessa. Perusterveydenhuollossa toteutettava mielenterveyden häiriön tarpeelliseksi todettu psykoterapia tai muu psykososiaalinen hoito olisi järjestettävä neljän viikon sisällä siitä, kun hoidon tarve on arvioitu, jolleivat lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä. Aloitteiden mukaan laissa säädettäisiin myös nimenomaisesti, että perusterveydenhuoltoon sisältyy mielenterveyden häiriöiden hoitoon tarpeelliseksi todettu hoidollinen psykoterapia ja muu psykososiaalinen hoito. Toimenpidealoitteissa ehdotetaan edistettäväksi terapiatakuun toteuttamista.  

Mielenterveyspalveluissa nopea hoitoon pääsy on valiokunnan näkemyksen mukaan tärkeää, koska hoidon viivästyminen aiheuttaa oireiston vaikeutumista ja toimintakyvyn heikkenemistä. Hoitoon pääsyä nopeuttamalla voidaan valiokunnan näkemyksen mukaan merkittävästi ehkäistä sairauksien kroonistumista ja pitkäaikaishaittoja, kuten työkyvyttömyyden kehittymistä. Lisäksi hoidon oikea-aikaisuudella voidaan estää itsemurhia. 

Lastensuojelun toimeenpanossa on havaittavissa selkeitä puutteita voimassa olevan lainsäädännön noudattamisessa. Valiokunta korostaa, että välttämättömiin terveyspalveluihin kuuluvat myös mielenterveys- ja päihdepalvelut. Myös riittävillä ja ajantasaisilla sosiaalihuollon palveluilla sekä laaja-alaisella tuella on mahdollista ehkäistä lasten ja nuorten huostaanottoa.  

Hallituksen esityksessä säännellään hoitoon pääsyä jossain määrin erilaisista lähtökohdista käsin suhteessa terapiatakuuta koskeviin aloitteisiin. Hallituksen esityksen ehdotukset koskevat keskeisesti hoitoon pääsyn ensi vaihetta (1. ja eräissä tapauksissa 2. hoitotapahtuma). Terapiatakuualoitteet puolestaan sääntelisivät yhden tietyn hoitomuodon, psykoterapian tai muun psykososiaalisen hoidon hoitoon pääsyn enimmäisaikaa, kun hoitotakuusääntely koskee hoitoon pääsyä palveluiden piiriin yleisesti.  

Valiokunta pitää perusteltuna hallituksen esityksessä ehdotettua mallia, jossa hoitoon pääsyn enimmäisajat koskevat yhtäläisesti kaikkien sairauksien hoitoa. Valiokunta korostaa, että hallituksen esityksessä ehdotettuja hoitoon pääsyä koskevia enimmäisaikoja on noudatettava myös silloin, kun hoitoon hakeutuminen koskee mielenterveyden ongelmaa. Siten esitys tiukentaa hoitoon pääsyn enimmäisaikaa mielenterveyden hoidossa vastaavasti kuin muissa sairauksissa kolmesta kuukaudesta seitsemään vuorokauteen.  

Mielenterveysongelmiin usein liittyvien päihdehäiriöiden osalta asiantuntijakuulemisissa nostettiin esiin huoli siitä, että päihdehäiriöiden vuoksi hoitoon pääsy heikkenisi resurssien kohdentuessa entistä enemmän muihin palveluihin, joihin ei liity samanlaisia ennakkoasenteita kuin päihdehäiriöihin. Valiokunta toteaa, että päihdehäiriöiden hoito kuuluu terveydenhuollon palveluihin, ja pitää erityisen tärkeänä, että toimeenpanossa huolehditaan päihdehäiriön vuoksi hoitoon hakeutuvien yhdenvertaisesta hoitoon pääsyn toteutumisesta.  

Lisäksi valiokunta toteaa, että sosiaali- ja terveysministeriöltä saadun selvityksen mukaan terapiatakuuta koskevien aloitteiden toteutettavuuden keskeinen ongelma on, ettei saatavilla ole tarpeeksi henkilöstöä esityksen toteuttamiseen. Mielenterveyspalveluiden saatavuus on tällä hetkellä alimitoitettua ja tarvittavien ammattihenkilöiden koulutus vie aikansa. Valiokunta pitää tilannetta huolestuttavana, mutta kansalaisaloitteen toteuttaminen ei kuitenkaan sellaisenaan takaisi terapian toteuttajien riittävyyttä. Ministeriön selvityksessä tuodaan esiin useita käynnissä olevia hankkeita, selvityksiä ja ohjelmia, joiden tarkoituksena on parantaa psykososiaalisten hoitomuotojen saatavuutta. Muun muassa osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman kehittämistyötä on tarkoituksena vahvistaa psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa ja ylläpitoa yhteistyöalueilla. Tähän kehittämiseen on ohjattu 9,9 milj. euroa rahoitusta (vuoden 2021 kolmas lisätalousarvio). 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa kiinnitettiin huomiota siihen, että keskustelussa terapiatakuusta on erotettava käsitteellisesti varsinaiset psykoterapiat psykososiaalisista hoidoista ja interventioista. Läheskään kaikki mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset eivät tarvitse psykoterapiaa, joka on koulututtujen psykoterapeuttien käyttämä vaativa hoitomuoto. Selvityksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöjen peruskoulutukseen kuuluu mielenterveyden huomioiminen osana kokonaisvaltaista hoidon tarpeen arviointia ja hoitoa, jolloin kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt voivat omassa työssään arvioida ja toteuttaa mielenterveyttä tukevia interventioita.  

Sivistysvaliokunta kiinnittää huomiota (s. 3) siihen, että lasten ja nuorten perusterveydenhuollon mielenterveyspalveluissa olevat puutteet ja viiveet ovat aiheuttaneet mielenterveysongelmien pitkittymistä ja vaikeutumista sekä sen myötä opiskelun keskeyttämistä samalla, kun erikoissairaanhoidon psykiatriset palvelut ovat pahoin ruuhkautuneet. Perusterveydenhuoltoa on tarpeen vahvistaa siten, että se edistää mielenterveyspalvelujen nykyistä nopeampaa saatavuutta, erikoissairaanhoitoon pääsy mukaan lukien. Sivistysvaliokunta korostaa myös psykoterapiapalvelujen saatavuuden turvaamista. Sivistysvaliokunta esittää, että sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa asiasta lausumaa.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää sivistysvaliokunnan ehdottamia toimenpiteitä tärkeinä ja painottaa, että psykososiaalisten hoitomuotojen sekä psykoterapian saatavuutta turvaavia toimia on jatkettava määrätietoisen ja pitkäjänteisen kehittämisen kautta. Valiokunta viittaa edellä yleisesti henkilöstön saatavuutta koskeviin toimenpiteisiin ja korostaa, että myös tarpeen mukaisten mielenterveyspalvelujen toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön riittävyys tulee turvata monipuolisella keinovalikoimalla.  

Viitaten sivistysvaliokunnan lausuntoon sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää tärkeänä, että erilaisten psykososiaalisten menetelmien ja lyhytpsykoterapian määritelmiä täsmennetään sekä arvioidaan näiden hoitomuotojen käyttöä ja toteutusta sekä niihin liittyvää lisäkoulutustarvetta.Valiokunta ehdottaa asiassa lausumaa. (Valiokunnan lausumaehdotus 2) 

Valiokunta toteaa, että eduskunnalle on annettu lisäksi hallituksen esitys mielenterveys- ja päihdepalveluiden uudistamisesta (HE 197/2022 vp). Esityksen tavoitteena on parantaa osaltaan perusterveydenhuollon mielenterveys- ja päihdepalveluiden saatavuutta muun muassa säätämällä mielenterveys- ja päihdepalvelujen toteuttamisesta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyönä.