Esityksen tavoitteet
Niin sanottua lasten ja nuorten terapiatakuuta koskevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan, että terveydenhuoltolakiin (1326/2010) ja korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta annettuun lakiin (695/2019) lisätään säännökset siitä, että lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten perusterveydenhuoltoon kuuluva lyhytpsykoterapia tai psykologiseen vuorovaikutukseen perustuva määrämuotoinen ja aikarajoitteinen psykososiaalinen hoito on aloitettava 28 vuorokauden kuluessa siitä, kun tarve tällaiselle hoidolle on todettu, jolleivat lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä. Sosiaalihuollossa lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille on esityksen mukaan järjestettävä mielenterveystyön palveluna psykososiaalista tukea hyvinvointialueen määrittämällä tavalla, jossa käytetään edellä mainittuja psykososiaalisia menetelmiä sosiaalihuollon palvelutehtävään soveltuvin osin. Lisäksi korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon neuvottelukuntaa koskevaa sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi edustuksen ja kokoonpanon osalta sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirryttyä hyvinvointialueille.
Esityksen (s. 45) tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöiden ehkäisyn ja hoidon sekä mielenterveyden tuen saatavuutta perusterveydenhuollossa ja sosiaalihuollon perustason palveluissa. Ehdotetulla lainsäädännöllä pyritään vastaamaan lasten ja nuorten lisääntyneeseen mielenterveyteen liittyvään oireiluun varhaisessa vaiheessa ja vaikuttavasti. Jotta perustason palveluissa kyettäisiin vastaamaan lasten ja nuorten hoidon ja tuen tarpeisiinsa, on perustelujen mukaan käytössä oltava vaikuttavuusnäyttöön perustuvia psykososiaalisia menetelmiä.
Säätämällä enimmäisajasta takuun piiriin kuuluvan psykososiaalisen intervention aloittamiselle esityksellä pyritään takaamaan lapsille ja nuorille oikea-aikainen hoito ja tuki sekä vahvistamaan heidän oikeuksiaan tarvitsemiinsa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Edistämällä näyttöön perustuvien psykososiaalisten menetelmien käyttöä osana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoimaa vahvistetaan esityksen mukaan mielenterveystyön laatua ja yhdenvertaisuutta.
Esityksessä todetaan, että ehdotetun lainsäädännön myötä pyritään välillisesti vaikuttamaan myös lasten ja nuorten psykiatrisen erikoissairaanhoidon tilanteeseen. Perustasolla tarjottavan tuen saatavuutta ja laatua parantamalla voidaan vähentää lasten ja nuorten ohjautumista erikoissairaanhoitoon riittämättömien perustason palvelujen vuoksi.
Valiokunta pitää esityksen tavoitteita tärkeinä ja kannatettavina ja ehdottaa lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina. Valiokunta pitää sekä inhimillisistä että taloudellisista lähtökohdista käsin perusteltuna hoitaa ja tukea lapsia ja nuoria riittävän varhaisessa vaiheessa varmistamalla heille matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen saatavuus. Saadun selvityksen mukaan lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyvä oireilu, tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöt ja neuropsykiatriset häiriöt ovat yleistyneet viime vuosina huomattavasti. Niiden lääkinnällinen hoito on lisääntynyt. Perustason palvelujen piiriin pääseminen on hidasta. Palvelut eivät toteudu alueellisesti ja väestöryhmittäin yhdenvertaisesti. Oikea-aikaisten ja oikeanlaisten palvelujen puute näkyy oireiden vaikeutumisena ja erikoissairaanhoidon kysynnän kasvuna. Erityisesti nuorten mielenterveysoireilussa havaittu kielteinen kehitys on jatkunut huolestuttavana koronapandemian jälkeen.
Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen heikko saatavuus perustasolla on tällä hetkellä suomalaisen palvelujärjestelmän kipupiste. Terapiatakuun avulla lisääntynyttä mielenterveysoireilua sekä siitä aiheutuvia merkittäviä kielteisiä seurauksia pyritään ehkäisemään. Samalla valiokunta kuitenkin korostaa, että terapiatakuulla ei yksinään kyetä ratkaisemaan lasten ja nuorten mielenterveysongelmia. Ratkaisut edellyttävät laaja-alaista puuttumista niihin taustatekijöihin, jotka vaikuttavat mielenterveyden rakentumiseen.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että sosiaaliturvaetuuksien leikkaukset yhdessä palveluihin kohdistuvien heikennysten sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotusten kanssa voivat esityksenkin (s. 54) mukaan ainakin välillisesti vaikuttaa myös terapiatakuun tarpeeseen ja sen toteutumiseen. Ensisijaisten etuuksien leikkaukset lisäävät lapsiperheiden toimeentulo-ongelmia ja pitkäaikaisen toimeentulotuen tarvetta, millä on tutkimuksissa todettu olevan yhteys hyvinvoinnin ja terveyden ongelmiin ja ylisukupolviseen huono-osaisuuteen. Muutosten yhteisvaikutukset voivat näkyä lasten ja nuorten entisestään lisääntyvänä mielenterveyden oireiluna ja palvelutarpeen kasvamisena. Monitasoiset ongelmat voivat puolestaan vaikeuttaa terapiatakuun tavoitteiden toteutumista.
Valiokunta pitää kannattavana, että terapiatakuu ulotetaan laaja-alaisesti esimerkiksi kouluterveydenhuoltoon ja opiskeluterveydenhuoltoon. Valiokunta korostaa palvelujen merkitystä myös sosiaalihuollossa. Näin mahdollistetaan ennaltaehkäisevä puuttuminen lasten ja nuorten mielenterveyden oireiluun sekä lasten ja nuorten keskeisten lähipalvelujen eli esimerkiksi perheneuvolan ja oppilashuollon kuraattorien mukanaolo takuun toteutuksessa. Jotta lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden hoidon saatavuutta voidaan merkittävästi parantaa, on palveluja valiokunnan näkemyksen mukaan tarjottava palvelujärjestelmässä mahdollisimman laaja-alaisesti. Valiokunta kuitenkin korostaa, että silloin, kun lapsella tai nuorella on tarve esimerkiksi erikoissairaanhoidon mielenterveyspalveluille, ei sitä voi korvata perusterveydenhuollon tai sosiaalihuollon palveluilla.
Valiokunta toteaa, että valiokunnan asiantuntijakuulemisissa esityksen tavoitteita kannatettiin ja pidettiin esitystä oikeansuuntaisena. Myös esitykseen liittyvää rahoituksen lisäystä hyvinvointialueille pidettiin kannatettavana. Esitykseen esitettiin kuitenkin myös jäljempänä ilmenevin tavoin kritiikkiä liittyen esimerkiksi uudistuksen toteutustapaan.
Lasten ja nuorten terapiatakuu
Ehdotetun uuden terveydenhuoltolain 53 §:n 1 momentin mukaan lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten perusterveydenhuoltoon kuuluva lyhytpsykoterapia tai psykologiseen vuorovaikutukseen perustuva määrämuotoinen ja aikarajoitteinen psykososiaalinen hoito on aloitettava 28 vuorokauden kuluessa siitä, kun tarve tällaiselle hoidolle on todettu, jolleivat lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä.
Psykologiseen vuorovaikutukseen perustuvalla määrämuotoisella ja aikarajoitteisella psykososiaalisella hoidolla tarkoitetaan esityksen perustelujen (s. 100) mukaan tietyn mielenterveyden häiriön ehkäisyyn tai hoitoon kehitettyä menetelmää, jolla on tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa vaikuttavuusnäyttöä. Menetelmät perustuvat tiettyihin teoreettisiin viitekehyksiin, esimerkiksi kognitiiviseen psykoterapiaan. Perusteluissa todetaan, että nämä hoitomenetelmät ovat kuitenkin lähtökohtaisesti varsinaista psykoterapiaa lyhyempiä, tarkoitettu lievempien oireiden hoitoon ja niitä voivat antaa sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöt, jotka ovat saaneet kyseisen menetelmän käyttöön liittyvän koulutuksen. Näiden hoitomenetelmien toteuttajilla ei yleensä ole varsinaista psykiatrian erityiskoulutusta tai pitkää psykoterapeuttikoulutusta.
Esityksen perusteluissa (s. 101) todetaan, että lyhytpsykoterapialla tarkoitetaan perusterveydenhuollossa annettavaa psykoterapiaa, joka kestää enintään noin 20—25 tapaamiskertaa. Käsitteellisesti lyhytpsykoterapia on perustelujen mukaan erotettava muista psykososiaalisista keskusteluhoidoista.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa tuotiin esiin, että ehdotetut hoitomuodot ovat tärkeä osa lapsen ja nuoren mielenterveyden kokonaisvaltaista hoitovalikkoa. Määrämuotoisten menetelmien vaikuttavuuden mittaaminen on helpompaa ja mahdollistaa tasalaatuisen hoidon toteuttamisen eri asiantuntijoiden toimesta. Ne ovat myös hyviä työkaluja tukemaan jo entuudestaan pätevien ammattilaisten osaamista ja voivat olla erityisen hyödyllisiä matalan kynnyksen palveluissa sekä oireilun alkuvaiheessa, jolloin varhainen tuki voi ehkäistä tilanteen pahenemista. Tuotiin esiin kuitenkin myös, että on tärkeää tunnistaa näihin hoitomalleihin liittyvät rajoitukset ja ongelmat. Yksi riski on asiantuntijakuulemisen mukaan lapsen ja nuoren hyvinvoinnin kysymysten liiallinen yksilökeskeisyys ja medikalisoituminen, jossa oirekeskeisyys alkaa laajentua myös sellaisille elämänalueille, joihin se ei kuulu. Lapsilla ja nuorilla on apua hakiessaan ensisijaisesti tarve tulla aidosti kuulluksi ja kohdatuksi. Saadun selvityksen mukaan tutkimukset osoittavat, että riippumatta käytettävästä terapiamenetelmästä tai -mallista, toimiva vuorovaikutussuhde on tärkein tuloksellisuuteen vaikuttava osatekijä.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa nostettiin esiin esitetyn sääntelyn piiriin kuuluvien palvelujen selkeyttämisen ja täydentämisen tarve. Kuulemisissa tuotiin esiin, että esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvien palvelujen tarkempi sisältö ja edellytetyn koulutuksen laajuus ja sisältö tulisi määritellä laissa tai sen esitöissä tarkemmin. Asiantuntijakuulemisissa nostettiin esiin huoli siitä, että se, miten terapiatakuun mukaisten palvelujen edellytysten täyttyminen ja oikeus hoitoon nuoren kohdalla arvioidaan, jää avoimeksi eli käytännössä hyvinvointialueiden suunniteltavaksi. Psykososiaalisten menetelmien ja lyhytpsykoterapian suhteen todettiin olevan esityksessä epäselvä ja psykoterapeuttien epätasainen alueellinen jakautuminen voi tehdä vaihtoehdon käytöstä eriarvoistavan.
Valiokunnan kuulemisissa nousi esiin myös epäselvyyttä sääntelyn suhteesta yleistä hoitoon pääsyä koskevan sääntelyn enimmäisaikoihin erityisesti, kun molemmissa säännöksissä käytetään hoidon tarpeen arviointiin liittyviä ilmaisuja, mutta ainakin osittain eri merkityksessä. Ehdotetussa sääntelyssä ei myöskään nimenomaisesti säädetä siitä, että hoidon tarpeen toteaa terveydenhuollon ammattihenkilö tai lyhytpsykoterapian osalta lääkäri. Perustelujen mukaan (s. 101) lyhytpsykoterapiaan ohjaudutaan kuitenkin lääkärin arvion perusteella.
Myös sosiaali- ja terveydenhuollon sääntelyjen välisten eroavaisuuksien mahdollinen yhteensovittamisen tarve nostettiin valiokunnan saamassa lausuntopalautteessa esiin, kun sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palvelut eivät toimi samojen periaatteiden mukaisesti, vaikka periaatteet ovatkin lähellä toisiaan. Muun muassa oikeusturvakeinot eroavat olennaisesti toisistaan, kun sosiaalihuollossa asiakas saa muutoksenhakukelpoisen päätöksen, kun taas terveydenhuollossa potilaiden oikeusturvakeinona on pääasiassa muistutuksen tai kantelun tekeminen. Myös terapiatakuun määräajat eroavat toisistaan hieman.
Sosiaali- ja terveysministeriöltä saadun selvityksen mukaan yleistä hoitoon pääsyä koskevassa sääntelyssä säädetään ensimmäisen hoitotapahtuman enimmäisajasta ja terapiatakuussa siitä, missä enimmäisajassa tietyt, yksilön tarpeen mukaiset hoitomuodot tulee aloittaa. Terapiatakuun piiriin kuuluvan psykososiaalisen hoidon tarve voidaan saadun selvityksen mukaan todeta asiakkaan ottaessa yhteyttä perusterveydenhuoltoon (51 §), mutta nämä tilanteet olisivat käytännössä varsin harvinaisia. Tyypillisemmin tarve todetaan ensimmäisen hoitotapahtuman yhteydessä (51 a §) tai tarve ilmenee myöhemmin hoidon aikana. Terapiatakuun hoitomuotoihin soveltuu ministeriöltä saadun selvityksen mukaan siten vain poikkeustilanteissa 14 vuorokauden hoitotakuu. Näin ollen terapiatakuu turvaa saadun selvityksen mukaan tiettyjen hoitojen saatavuutta 51 a §:n sääntelyä kattavammin koko hoitoprosessin ajalta 28 vuorokauden enimmäisajan sääntelyllä.
Ministeriöltä saadun selvityksen perusteella säädettyjen menetelmien, käytettyjen ilmaisujen, hoidon saannin edellytysten täsmentämisen taikka sosiaali- ja terveydenhuollon yhteensovittamisen osalta ei ole tarvetta ehdotettujen säännösten täsmentämiseen. Selvityksen mukaan säännöstasolla ei ole mahdollista eikä tarkoituksenmukaista luetella tyhjentävästi ja ajantasaisesti takuun piiriin soveltuvia psykososiaalisia menetelmiä, eikä siten myöskään koulutuksen sisältöjä tai laajuutta, vaan kyse on jatkuvasti kehittyvästä toimintakentästä. Ministeriö toteaa, että hallituksen esityksen säännöskohtaisissa perusteluissa kuvataan psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoon liittyvää prosessia ja eri toimijoiden rooleja menetelmien valinnassa.
Valiokunta kuitenkin toteaa, että ehdotetun sääntelyn toimeenpanoa on seurattava myös säännösten selkeyden osalta ja tarvittaessa muutettava sääntelyä, jos oikeudesta sääntelyn tarkoittamiin palveluihin, hyvinvointialueiden järjestämisvastuusta taikka terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ammattihenkilön oikeuksista ja velvollisuuksista ilmenee käytännössä epäselvyyttä.
Asiantuntijakuulemisissa tuotiin esiin myös, että ehdotettua 28 vuorokauden tai sosiaalihuollossa kuukauden aikaa voi pitää pitkänä, erityisesti, kun tavoitteena on tarjota lapselle tai nuorelle hoitoa ja tukea lievempiin mielenterveyden oireisiin ja välttää siten "raskaamman" hoidon tarve. Ehdotettu sääntely ei myöskään sisällä kohtuullisen hoitoon pääsyn aikaa, kuten yleisen hoitotakuun sääntely. Sosiaali- ja terveysministeriöltä saadussa selvityksessä todetaan tältä osin, että 28 vuorokauden enimmäisaikaa aloittaa tiettyjä hoitoa pidetään kohtuullisena, kun otetaan huomioon, että kyseessä on jo kiireettömäksi arvioitu hoidon tarve. Valiokunta korostaa, että kyseessä on enimmäisaika ja terapiatakuun mukaisen hoidon voi aloittaa myös 28 vuorokautta tai sosiaalihuollossa yhtä kuukautta nopeammin tarpeen toteamisesta.
Terapiatakuun ikäraja
Esityksellä turvataan lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille muuta väestöä nopeampi hoitoon pääsy ehdotetun sääntelyn piirissä oleviin palveluihin.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa pidettiin kannatettavana, että terapiatakuu kohdistetaan lapsiin ja nuoriin. Ehdotettuun ikärajaan kohdistui kuitenkin myös kritiikkiä siitä, että ikärajan tulisi koskea nuorisolain mukaisesti kaikkia alle 29-vuotiaita. Esitys jättää esimerkiksi merkittävän osan opiskelijoista terapiatakuun ulkopuolelle, vaikka opiskelijoiden mielenterveyden ongelmat ovat hyvin yleisiä. Korkeampaa ikärajaa puoltaisi saadun selvityksen mukaan myös se, että useat kehityksellisesti tärkeät ja mielenterveyteen olennaisesti linkittyvät elämäntapahtumat, kuten esimerkiksi itsenäistyminen, opiskelun loppuun saattaminen sekä työelämään siirtyminen tapahtuvat usein vasta yli 23-vuotiaana.
Valiokunta pitää perusteltuna, että mielenterveyden palveluja kohdistetaan vaikeasta taloustilanteesta huolimatta lapsille ja nuorille. Taloustilanteesta johtuen valiokunta pitää tässä vaiheessa kannatettavana varmistaa palvelut esityksen mukaisesti alle 23-vuotilaille. Valtioneuvoston on kuitenkin tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta tarpeen seurata uudistuksen toimeenpanoa myös siitä näkökulmasta, tulisiko ikärajaa jatkossa esimerkiksi vaiheittain nostaa.
Digitaaliset palvelut
Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on kohdistettu kritiikkiä siihen, että esityksen perustelujen mukana 53 §:n 1 momentin tarkoittama sääntely ei koske sellaisia digituettuja hoitomuotoja, joiden katsotaan olevan luonteeltaan nopeasti asiakkaan saatavilla ilman odotusaikaa, kuten esimerkiksi nettiterapiaa.
Sosiaali- ja terveysministeriöltä saadun selvityksen mukaan ehdotettu säännös ei koske digituettuja hoitomuotoja, joilla tarkoitetaan nettiterapiaa ja mahdollisia vastaavia hoitomuotoja, joissa omahoidon tyyppinen työskentely, kuten asiakkaan omatoimisten harjoituksien tekeminen, liittyy psykoterapeutin tai koulutetun muun terveydenhuollon ammattilaisen antamaan etäohjaukseen. Niille ei ministeriön mukaan ole myöskään tarkoituksenmukaista asettaa aikarajoja, koska ne on suunniteltu nopeaksi väyläksi hoitoon noin viikon sisällä siitä, kun lääkäri on todennut tarpeen.
Ministeriöltä saadun selvityksen mukaan esityksessä ei oteta kantaa takuun piiriin kuuluvien menetelmien antotapaan joko kasvotusten lähipalveluna tai etäyhteyksin.
Kansallinen ohjaus ja yhteystyö
Yksi keskeinen haaste terapiatakuun toimeenpanossa on palvelujärjestelmän sirpaleisuus. Nuorten mielenterveyspalveluita tuottavat eri lainsäädännön alla vaihtelevissa olosuhteissa vaihtelevalla osaamisella työskentelevät työntekijät, joiden työskentelyä ei riittävällä tavalla koordinoida. Perustason palvelujen ja selkeän palvelurakenteen puute ovat esityksen perustelujen mukaan (s. 23) johtaneet hajanaiseen lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen järjestelmään, jossa sekä terveydenhuollon eri toimijoiden sisäinen, että sosiaali- ja terveydenhuollon välinen yhteistyö on usein koordinoimatonta. Keskeinen esityksessäkin tunnistettu haaste on, että konsensusta terapiatakuuseen kuuluvista menetelmistä ei tällä hetkellä ole ja vankkaa vaikuttavuusnäyttöä omaavia menetelmiä on hyvin vähän. Kokonaisvaltaisuuden puute voi saadun selvityksen mukaan aiheuttaa hyvinvointialueille kannustimen osaoptimoida hoitojärjestelmää epätarkoituksenmukaisella tavalla. Tämän pirstaleisuuden kehittämisen tukeminen jää kuitenkin muun lainsäädännön valmisteluun sekä lainsäädännön ulkopuoliseen kehittämistyöhön.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että takuun piiriin kuuluvien psykososiaalisten menetelmien käyttöönotosta sopiminen perustuu järjestämislain 36 §:ssä tarkoitetussa hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksessa määritettyyn yhteistyöhön. Yhteistyösopimuksessa on järjestämislain 36 §:n 3 momentin 8 kohdan mukaan sovittava sosiaali- ja terveydenhuollon menetelmien käyttöönoton, käytön ja käytöstä poistamisen alueelliset periaatteet niitä koskevat valtakunnalliset linjaukset huomioon ottaen. Yhtenäiset periaatteet näiden käyttöönotossa tarkoittavat samalla hyvinvointialueiden asukkaiden yhdenvertaisuuden toteuttamista (HE 241/2020 vp, s. 758).
Esityksen perustelujen (s. 69) mukaan ehdotetun lainsäädännön hyväksymisen myötä viiden yhteistyöalueen yhteistyösopimusten sisältöä tarkennettaisiin hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen sisällöstä ja valmistelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 a §:n osalta. Perusteluissa todetaan, että tässä prosessissa tulisi varmistaa, että tehdyt sopimukset turvaavat lainsäädännön toimeenpanoa ja varmistavat psykososiaalisten menetelmien osaamisen ja laadukkaan soveltamisen alueella. Perusteluissa tuodaan esiin myös, että sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimivan Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston (Palko) tehtävänä on antaa suosituksia siitä, mitkä tutkimus-, hoito- ja kuntoutusmenetelmät kuuluvat julkisin varoin rahoitettuun terveydenhuollon palveluvalikoimaan Suomessa. Palkon suositukset linjaavat myös mielenterveyden häiriöiden hoitoa.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa esitettiin kritiikkiä kansallisen ohjausrakenteen puuttumisesta. Terapiatakuun toteutuminen edellyttää kansallisia ja alueellisia yhteistyörakenteita, joiden avulla voidaan kehittää ja ylläpitää psykososiaalisten hoitojen laatua ja yhdenvertaisuutta. Yhteistyöalueiden sopimusprosesseista ja yhteistyönrakenteista ei ole vielä vakiintuneita käytäntöjä. Yhteistyösopimusten ensimmäisten sopimusluonnosten tuli valmistua 30.4.2024 mennessä, ja sopimukset allekirjoitetaan 31.12.2024 mennessä. Asiantuntijakuulemisissa esitettiin, että pelkkä yhteistyöalueiden sopimukseen sisältyvä yhteistyövelvoite ei ole riittävä takaamaan yhdenvertaisia palveluja eri hyvinvointialueilla.
Myös hallituksen esityksessä on tunnistettu tämä riski. Esityksen perustelujen mukaan (s. 69) yhteistyöalueiden tasolla yhteistyön käytännöt ovat vielä jäsentymättömiä ja myös ristiriidat ovat mahdollisia, jos hyvinvointialueet ja yliopistosairaala eivät löydä yhteistä kantaa esimerkiksi käyttöön otettaviin psykososiaalisiin menetelmiin, joista tulee esityksen mukaisesti sopia yhteistyösopimuksessa. Yhteistyöalueella jokainen hyvinvointialue on sopimusosapuolena itsenäinen oikeushenkilö. Ristiriidat voivat perustelujen mukaan johtaa hyvinvointialueiden väliseen eriarvoisuuteen hoidon ja tuen saatavuudessa, jolloin alueiden välisellä yhteistyöllä muodostuvia taloudellisia etuja ei saavuteta. Esityksen perustelujen mukaan on myös mahdollista, että interventiot eivät olisi laadukkaita ilman riittävää panostusta menetelmäkoulutukseen ja -ohjaukseen, eivätkä tämän vuoksi toisi hyvinvointialueille hoidon ja tuen vaikuttavuuteen liittyviä hyötyjä.Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa tuotiin esiin, että tällä hetkellä terapiatakuun toimeenpanoa tukevia kansallisia tukirakenteita, kuten koulutuskeskuksia ja osaamiskeskuksia, on kehitetty sosiaali- ja terveysministeriön hankerahoituksella vuodesta 2020 lähtien. Tämä työ on saadun selvityksen mukaan ollut olennainen tekijä nykyisten hoitojen kehittämisessä ja psykososiaalisten menetelmien jalkauttamisessa koko maahan. Hankkeiden päättyessä on asiantuntijakuulemisen perusteella riski, että nämä rakenteet ajetaan alas, mikä vaarantaa terapiatakuun onnistumisen.
Ehdotettu sääntely tulee nostamaan sääntelyn piirissä olevien palvelujen kysyntää. Valiokunta korostaa, että kysynnän noustessa valtioneuvoston tulee huolehtia, että valitulla valtioneuvoston asetuksessa tarkoitetulla yhteistyöalueiden sopimukseen perustuvalla ohjausratkaisulla pystytään myös käytännössä ilman kansallista ohjausrakennetta turvaamaan sääntelyn piirissä olevien menetelmien vaikuttavuuden arviointi ja uusien hoitomuotojen käyttöönotto turvaten palvelujen yhdenvertainen saatavuus ja laatu. Valiokunta toteaa, että tarvittaessa ohjausta koskevaa sääntelyä on muutettava siten, että turvataan kansallisesti yhtenäinen ohjaus.
Valiokunta ehdottaa terapiatakuun toteutumisen seurantaan sekä kansallisen ohjausrakenteen kehittämiseen liittyen lausumaa. (Valiokunnan lausumaehdotus)
Henkilöstövoimavarat ja resurssit
Esityksen toteuttamiseksi on talousarvioesitykseen varattu vuodesta 2026 alkaen yhteensä 35 000 000 euroa vuosittain, josta hyvinvointialueiden rahoitusmomentille (28.89.31.) kohdistuu 33 200 000 euroa ja YTHS:n rahoitusmomentille (33.60.35.) 1 800 000 euroa. Koska terapiatakuu on ehdotettu tulemaan voimaan 1.5.2025, on vuonna 2025 toteuttamiseen varattu 23 400 000 euroa, josta hyvinvointialueiden rahoitusmomentille (28.89.31.) kohdistuu 22 200 000 euroa ja YTHS:n rahoitusmomentille (33.60.35.) 1 200 000 euroa.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa rahoituksen kohdentamista terapiatakuuseen pidettiin myönteisenä ja kannatettavana. Toisaalta nostettiin esiin huolena se, miten hyvinvointialueet kykenevät vastaamaan sääntelyn vaatimuksiin. Annetuissa lausunnoissa nostetaan esiin lainsäädännön toimeenpanoon liittyvänä epävarmuustekijänä koulutetun henkilöstön riittävyys. Ehdotettiin muun muassa vaiheittaista etenemistä, jotta lainsäädännöllä ei asetettaisi vaatimuksia, joita ei ole realistista toteuttaa.
Esityksen mukaan (s. 72) terapiatakuun toteuttamiseen tarvitaan 4 000 takuun piiriin kuuluvia menetelmiä osaavaa työntekijää. Luku on suuntaa antava, mutta sen perusteella voidaan esityksen perustelujen mukaan arvioida, että esityksen toimeenpano ei vaadi merkittävää henkilöstön lisäystä eikä henkilöstön saatavuus siten todennäköisesti vaaranna uudistuksen toimeenpanoa.
Valiokunta korostaa, että riittävä ja koulutettu henkilöstö on avainasemassa terapiatakuun toteutumisen onnistumiseksi. Jos resurssit ovat puutteelliset, vaarana on, että tosiasiallinen vastuu terapiatakuusta siirtyy sosiaalihuollolle ja esimerkiksi lastensuojelulle. Valiokunta toteaa, että valtioneuvoston on kansallisella ohjauksella huolehdittava, että rahoitus ja henkilöstövoimavarat terapiatakuun sekä sen toteuttamiseksi tarvittavan lisäkoulutuksen toteuttamiseen ovat riittävät. Jos hyvinvointialueilla ei ole resurssien puutteesta johtuen tosiasiallisia mahdollisuuksia toteuttaa sääntelyä, on sitä tarvittaessa arvioitava uudelleen. Saadun selvityksen mukaan ruotsinkielisten lasten ja nuorten pääsyssä mielenterveyttä tukeviin ja hoitaviin palveluihin omalla äidinkielellään on havaittu puutteita. Menetelmäkoulutuksia tulee siten kohdentaa riittävästi myös ruotsin kielellä työskenteleville työntekijöille, jotta kielelliset oikeudet ja palveluiden saatavuus voidaan turvata.