Kansalaisaloitteessa esitetään eutanasian sallimista tilanteissa, joissa parantumattomasti kuolemansairaan potilaan hoito ei riitä lieventämään hänen sietämättömiä kärsimyksiään ja oikeustoimikelpoinen aikuinen potilas esittää harkitun ja vapaaehtoisen pyynnön eutanasiasta. Kansa-laisaloitteessa esitetään useita kriteerejä myös potilaan tahdon selvittämiselle ja eutanasian toteuttamiselle. Aloitteeseen ei sisälly lakiehdotusta vaan kansalaisaloitelain 4 §:n mukainen perusteltu ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä.
Kansalaisaloitteessa pidetään eutanasialain säätämisen ohella tärkeänä huolehtia siitä, että kunnat ja/tai sairaanhoitopiirit velvoitetaan järjestämään adekvaattia ja korkeatasoista palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa ja että niitä on saatavilla kattavasti koko Suomessa.
Eutanasian käsitteen merkityssisältö ei ole kansainvälisessä tai kotimaisessa keskustelussa vakiintunut eikä yksiselitteinen. Eutanasialla tarkoitetaan yleensä lääkärin myötävaikutuksella tapahtuvaa kuolemaan johtavaa parantumatonta sairautta sairastavan potilaan kuoleman jouduttamista hänen oman tahtonsa mukaisesti. Hoidon rajausta tai hoidosta pidättäytymistä ei saattohoitokeskustelussa ole pidetty eutanasiana, koska tavoitteena ei ole kuoleman aiheuttaminen.
Erilaisia näkemyksiä on muun muassa siitä, mitä seurauksia eutanasian hyväksymisellä olisi. On esimerkiksi pidetty mahdollisena elämän kunnioituksen vähenemistä ja vanhuksista ja vammaisista henkilöistä välittämisen tai elämän loppuvaiheen hoidon heikentymistä. Sääntelyn on kansainvälisten kokemusten perusteella epäilty johtavan lailla säädettyjen eutanasian kriteerien vähittäiseen höllentymiseen. Näkemyksiin eutanasiasta vaikuttavat usein myös omaisten tai läheisten elämän loppuvaiheen hoitoon liittyvät omat kokemukset. Toisaalta terveydenhuollon ammattihenkilöillä on oikeudellinen ja eettinen velvollisuus lievittää kuolemansairaan potilaan kipua ja kärsimystä. Potilaan itsemääräämisoikeuden toteutumisen kannalta on tärkeää, miten hänen tahtonsa otetaan hoidossa huomioon.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa on katsottu, ettei ihmisoikeussopimuksen 2 artikla (oikeus elämään) estä jäsenvaltioita säätämästä eutanasiasta, mutta jäsenvaltioilla ei toisaalta ole esimerkiksi ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaisesta yksityisyyden suojasta tai itsemääräämisoikeudesta johtuvaa velvoitetta sallia eutanasiaa. Potilaan oikeuksia koskevan lainsäädännön kehittyminen ja itsemääräämisoikeuden toteutumisen edistäminen muun muassa hoitotahdon kirjaamisen avulla ovat osaltaan tukeneet ihmisten halua vaikuttaa myös elämänsä loppuvaiheen hoitoon.
Eri mielipidetiedusteluissa eutanasian kannatus on ollut kansalaisten keskuudessa laajaa. Lääkärikunnasta lähes puolet näyttäisi kannattavan eutanasian sallimista (otos 1 003, vastausprosentti 48, Louhiala ym. 2015). Kuolevia potilaita hoitavien lääkärien keskuudessa tehdyn kyselyn mukaan kuitenkin vain 17 % näistä lääkäreistä kannatti eutanasian sallimista (otos 705, vastausprosentti 41, Suomen Lääkäriliitto 2017). Aikaisempien kyselyjen perusteella kehitys on ollut eutanasian hyväksyvään suuntaan, mutta näyttäisi saattohoitoon osallistuvien kohdalla olevan selvästi muita vähäisempää. Selvitysten suppeuden vuoksi niistä ei kuitenkaan voi luotettavasti päätellä kannatuksen laajuutta koko lääkärikunnassa tai eri ryhmissä.
Suomen voimassa olevan lainsäädännön mukaan avustaminen itsemurhan tekemisessä ei lähtökohtaisesti ole rangaistava teko. Rikoslain soveltamisessa voi kuitenkin olla ongelmia rajan vetämisessä rangaistavan pyynnöstä surmaamisen ja itsemurhassa avustamisen välillä. Terveydenhuollon henkilöstön ammattieettiset velvollisuudet ja hyväksyttävä lääkintäkäytäntö vaikuttavat myös sallittavan toiminnan rajanvetoon. Itsemurhassa avustamisen rankaisemattomuus ei siis ole täysin selvä varsinkaan silloin, kun itsemurhan avustajana on lääkäri ammatinharjoittamiseen liittyvän erityisen vastuuaseman vuoksi. Kansalaisaloitteen mukaan lääkäreille tai hoitohenkilökunnalle ei tule asettaa velvoitetta osallistua eutanasian toteuttamiseen.
Kansalaisaloitteessakin mainitun palliatiivisen hoidon toteutuminen on Suomessa puutteellista ja hoidon yhdenvertaisuutta ja laatua pyritään kehittämään muun muassa tuoreella palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestämistä koskevalla työryhmän suosituksella (STM raportteja 44:2017). Vuoden 2018 alusta voimaan tulleen valtioneuvoston asetuksen mukaan yliopistosairaanhoitopiirien on huolehdittava vaativan palliatiivisen ja saattohoidon tehtävistä, niiden suunnittelusta ja yhteen sovittamisesta alueellisesti (VnA 582/2017, 4 §). Saadun selvityksen mukaan sekä hoitajien että lääkärien tiedoissa on todettu puutteita erityisesti kuolevan potilaan kohtaamisessa sekä kivun ja muiden oireiden hoidossa, mikä korostaa koulutuksen merkitystä hoidon laadun parantamisessa. Valiokunta pitää tärkeänä, että palliatiivinen hoito ja saattohoito toteutetaan koko maassa laadukkaasti ja valmistellaan sitä koskevaa sääntelyä hyvän hoidon toteuttamiseksi.
Valiokunta katsoo, että asiassa tarvitaan kansalaisaloitteen herättämän keskustelun kaltaista laajaa kansalaiskeskustelua ja huolellista eettistä arviointia. Asian arvioinnissa tarvitaan lisäksi muun muassa perusoikeuksiin, rikoslainsäädäntöön ja terveydenhuollon henkilöstön asemaan liittyvää kattavaa selvitystä siitä, tarvitaanko uutta sääntelyä tai muita toimenpiteitä parantumattomasti sairaan potilaan hyvän hoidon ja itsemääräämisoikeuden toteutumiseksi elämän loppuvaiheessa. Valiokunnan näkemyksen mukaan kuolevan ihmisen hoitoa ja eutanasiaa koskevan lainsäädännön tarve tulee arvioida mainittujen selvitysten jälkeen.