Kansalaisaloitteen keskeinen sisältö

Keskeinen sivistysvaltion ihmisoikeus, uskonnon ja omantunnon vapaus taataan mm. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, Euroopan unionin perusoikeuskirjassa ja Suomen perustuslaissa. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin pitää omantunnonvapautta yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilarina.  

Euroopan Neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen päätöslauselma 1763(2010) kehottaa jäsenvaltioita huolehtimaan terveydenhuollon henkilökunnan omantunnonvapaudesta kieltäytyä raskaudenkeskeytysten suorittamisesta ja samalla huolehtimaan vastuullisesti potilaan lakisääteisistä oikeuksista lääketieteelliseen hoitoon. Molemmat, sekä potilaan että henkilökunnan oikeudet, voidaan taata.  

Myös WHO (Safe abortion -julkaisu, 2012) toteaa, että terveydenhuollon henkilökunnalla on oikeus omantunnonvapauteen. Samalla se selventää, ettei tämän oikeuden tule estää laillisiin raskaudenkeskeytyksiin pääsyä. 

Kansalaisaloitteessa KAA 2/2015 vp esitetään raskaudenkeskeytyslakiin (239/1970) uuden pykälän lisäämistä, jolla turvataan terveydenhuollon henkilökunnalle lakisääteinen oikeus kieltäytyä elämän lopettamisesta vakaumuksellisista syistä: 

Terveydenhuollon henkilökunnalla on oikeus uskonnollisen tai eettisen vakaumuksen perusteella kieltäytyä suorittamasta raskaudenkeskeytystä, ellei naisen henki ole vaarassa. Vakaumuksen perusteella lääkärillä on oikeus kieltäytyä laatimasta raskaudenkeskeytykseen johtavaa lausuntoa. Nämä oikeudet koskevat myös kyseisten alojen opiskelijoita. Raskaana olevien naisten lakisääteiset oikeudet taataan alueellisin järjestelyin. 

Lisäpykälä koskee ainoastaan raskaudenkeskeytyksen suorittamista ja siihen suoraan johtavaa toimintaa. Asiallisesta neuvonnasta ja ohjauksesta ei voi kieltäytyä, ja kaikki vaihtoehdot on potilaan kanssa käytävä läpi. Tämän takaa jo nykyinen laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992): 

3 §: Potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan.  

5 §: Potilaalle on annettava selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä päätettäessä hänen hoitamisestaan. 

Terveydenhuollon ammattilaisen ammatillisuuteen ja etiikkaan kuuluu hoitaa kaikki potilaat heidän vakaumuksestaan ja toiminnastaan riippumatta. Potilaslaki velvoittaa potilaiden syrjimättömään hoitoon, eikä aloitteen pohjalta voi jatkossakaan kieltäytyä minkään potilasryhmän kohtaamisesta, hoidosta tai neuvonnasta. Esimerkiksi raskaudenkeskeytystä harkitsevan naisen kohtaaminen ja raskaudenkeskeytyskomplikaatioiden hoitaminen on aina terveydenhuollon ammattilaisen etiikan mukaista ja hänen tehtäviinsä kuuluvaa. Vapautusta haetaan ainoastaan elämän lopettavasta toimenpiteestä, jos se on vastoin ammattilaisen syvää vakaumusta.  

Jos äidin henki on uhattuna, terveydenhuollon ammattilaisen etiikkaan kuuluu pelastaa se elämä, joka voidaan. Ripeään toimintaan velvoittavat niin laki potilaan oikeuksista, laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994) sekä lisäpykälän muotoilu "ellei naisen henki ole vaarassa". Raskaana olevan kohdun kaavintoja tulee tehtäväksi esimerkiksi keskenmenoissa ja tuulimunaraskauksissa, joten toimenpiteiden oppimisen vuoksi raskaudenkeskeytyksiä ei tarvitse tehdä, vaan kaikilla ammattilaisilla säilyy taito ja kyky auttaa kiireellisissä tilanteissa. 

Aloitteen tausta

Suomessa tehdään vuosittain noin 10 000 raskaudenkeskeytystä. Suurimman osan raskaudenkeskeytyksistä naiset tekevät itse lääkkeellisesti kotona. Raskaudenkeskeytyksistä yli 96 % tehdään sosiaalisin perustein (THL Raskaudenkeskeytystilastot). 

Aborttilain (1970) yhteydessä lääkärit saivat omantunnonvapauden pidättäytyä suorittamasta toimenpidettä ja velvollisuuden ohjata potilas toimenpiteen suorittavan kollegan luo. Toisin kuin useimmissa muissa EU-maissa omantunnonvapautta ei Suomessa viety lainsäädäntöön. Asian ajateltiin hoituvan työpaikkakohtaisin kollegiaalisin järjestelyin. 

Ammattilainen voi perustellusti kokea eettistä ristiriitaa raskaudenkeskeytyksen ja elämän suojelun velvoitteensa välillä. Kun ammattilainen pidättäytyy raskaudenkeskeytyksestä, siinä ei pohjimmiltaan ole kyse subjektiivisesta oikeudesta mielipiteeseen tai uskomukseen, vaan oikeudesta olla tahallisesti päättämättä ihmiselämä. Tilannetta ei siten voida verrata muuhun lääketieteen toimintaan. Samalla periaatteella lääkärien on sallittu kieltäytyä esimerkiksi eutanasian ja kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanosta maissa, joissa ne ovat laillisia. 

Monet ammattilaiset voivat kokea raskaudenkeskeytykset raskaina, mutta pystyvät kuitenkin perustelemaan niiden oikeutuksen itselleen, jolloin he voivat jatkaa raskaudenkeskeytysten suorittamista ilman syvää sisäistä ristiriitaa. On kuitenkin ammattilaisia, jotka eivät voi, ja heitä tulee voida pitää tasaveroisina vakaumuksesta huolimatta. Kyse ei ole epämieluisan tehtävän pakoilusta kollegoiden kustannuksella. Edelleen terveydenhuollon ammattilaisilla on sama velvollisuus hoitaa raskaita ja epämieluisiakin tehtäviä potilaan parhaaksi. Omantunnonvapautta käyttävä kollega voi ottaa kantaakseen suuremman vastuun muista klinikan kuormittavista tehtävistä esimerkiksi hoitamalla myöhäisen keskenmenon ja kohtukuoleman kokeneita potilaita, jotka joutuvat synnyttämään kuolleen lapsen.  

EU:n direktiivi yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista kieltää kaikenlaisen uskontoon tai vakaumukseen perustuvan välittömän ja välillisen syrjinnän. Naisten oikeus raskaudenkeskeytykseen nykylainsäädännössä mainituin perusteluin säilyy ennallaan. 

Nykytilanne ja omantunnonvapaus Euroopassa

Kansalaisaloitteen tavoitteena on turvata yhtäläiset opiskelu- ja ammatinharjoittamisoikeudet myös niille terveydenhuollon ammattilaisille, jotka eivät voi eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen vuoksi osallistua raskaudenkeskeytysten suorittamiseen.  

Tarkoituksena on saattaa Suomen tilanne yleiseurooppalaiselle tasolle, sillä lähes kaikissa muissa EU-maissa omantunnonvapaus terveydenhuollossa toteutuu. Suomen lisäksi vain Bulgariassa, Tšekissä ja Ruotsissa terveydenhuollon henkilökunnalla ei ole lakisääteistä oikeutta kieltäytyä eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella suorittamasta raskaudenkeskeytystä. Muissa maissa on mahdollista opiskella ja toimia gynekologina ja kätilönä ilman, että vastoin vakaumustaan tarvitsee osallistua raskaudenkeskeytykseen. 

Maailman lääkäriliitto (WMA), Kansainvälinen gynekologiyhdistys (FIGO) ja Maailman kätilöliitto (ICM) kannattavat henkilökunnan omantunnonvapautta raskaudenkeskeytyksiin liittyen. Suomen Kristillinen lääkäriseura (SKLS) puoltaa omantunnonvapautta ehdottaen, että lakiin kirjataan raamit asiasta ja tarkemmat käytännön ohjeistukset jätettäisiin ammattiliitoille. Seura toivoo gynekologiaan erikoistumisen mahdollistuvan vakaumusta kunnioittaen. SKLS katsoo, että naisten lakisääteiset palvelut voidaan turvata tarvittaessa työpaikkakohtaisilla kiintiöillä. 

Myös Suomen lääkäriliitto (SLL) puoltaa lääkärien oikeutta toimia vakaumuksensa mukaisesti, kunhan samalla huolehditaan, ettei tämä vaaranna potilaan tarvitsemaa hoitoa, ehkäisyä tai raskaudenkeskeytystä. SLL kuitenkin toivoo, että asia saataisiin hoidettua kollegiaalisesti työjärjestelyin. SLL katsoo myös, että erikoislääkäriopinnoissa on mahdollista joustavin järjestelyin huomioida yksittäisten lääkärien vakaumus ja saavuttaa riittävä tietotaito toimimiseen gynekologina sellaisissa tehtävissä, joihin ei kuulu raskauden keskeyttäminen. 

KHO:n päätöksellä (1977) oikeuskäytäntö on kuitenkin sulkenut pois tulkinnan, jonka mukaan omantunnon syyt olisivat hyväksyttävä peruste olla osallistumatta raskaudenkeskeytysten suorittamiseen. Lainsäätäjät (mm. perusoikeuskomitea, perustuslakivaliokunta, mm. StVL 5/1993 vp, HE 309/1993 vp) ovat tämän korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen katsoneet perustelluksi, että oikeus omantunnonvapauteen tulisi raskaudenkeskeytyksissä toteutua, mutta lakiin tätä oikeutta ei ole kirjattu. Näin ollen tällä hetkellä työtehtävistään voidaan erottaa tai jättää valitsematta tehtävään ammattilainen, joka ei voi vakaumuksensa vuoksi suorittaa raskaudenkeskeytyksiä. 

Yhdenvertaisuus ei toteudu tällä hetkellä, mikä on ristiriidassa nykyisen yhdenvertaisuuslain kanssa (1325/2014). Vakaumuksen perusteella kätilöiltä voidaan kieltää töitä tai heidän työsopimuksensa loppuvat lyhyeen. Gynekologiaan erikoistuminen on Suomessa käytännössä mahdotonta, jos ei keskeytyksiä suorita, vaikka laajalla ammattialalla voi valmistuneena toimia monissa muissa työtehtävissä. Sairaanhoitajia ja kätilöitä saatetaan nykyisin yllättäen siirtää toisiin työpisteisiin, joissa heitä velvoitetaan suorittamaan raskaudenkeskeytyksiä.  

Ymmärrettävästi ei tule hakeutua alalle, jossa merkittävä osa tehtävistä on ristiriidassa oman vakaumuksen kanssa. Muualla Euroopassa ei yksittäisten eettisesti ristiriitaisten toimenpiteiden vuoksi kuitenkaan suljeta kokonaista alaa. Gynekologiassa ja kätilön ammatissa on ensisijaisesti kyse potilaiden (myös syntymättömien) hyvästä hoidosta, ja tämän pitäisi olla mahdollista asettamatta ammattilaisia eriarvoiseen asemaan vakaumuksen vuoksi. 

Vuosittain Suomessa on noin 58 000 synnytystä, joiden hoitamiseen kätilöt osallistuvat. Kätilöitä toimii paitsi synnytyssaleissa, myös lapsivuodeosastoilla ja synnyttämättömien osastoilla, joissa keskeytysasioita tulee harvoin.  

Myöhäisiä, kätilöiden hoidettavia keskeytyksiä on noin 350 vuodessa. Vakaumuksen vuoksi keskeytyksistä kieltäytyminen kuitenkin sulkee pois kätilön ammatin näiltä henkilöiltä. Yleisen käytännön mukaan raskaana olevan kätilön ei tarvitse osallistua raskaudenkeskeytyksiin, jolloin asia hoidetaan kollegiaalisin järjestelyin. 

Gynekologiksi valmistuminen on ollut Suomessa mahdotonta ilman raskaudenkeskeytyksiin osallistumista. Jos tällainen vakaumus on, suomalaisten gynekologiksi haluavien pitää matkustaa opiskelemaan ulkomaille. Gynekologien ammattiala on kuitenkin hyvin laaja, ja raskaudenkeskeytykset ovat vain pieni osa työkokonaisuutta. Valtaosa Suomen gynekologeista ei työtehtävissään suorita raskaudenkeskeytyksiä lainkaan. 

Suomessa Lääkäriliiton taholta on arvioitu mahdollisesti 10 %:n gynekologeista kieltäytyvän raskaudenkeskeytyksistä omantunnonvapauteen vedoten. Kuopion yliopistossa v. 2015 julkaistun kyselytutkimuksen perusteella vain 5 % lääkäreistä käyttäisi omantunnonvapautta.  

Vakaumusta vastaan toimiminen voi vaarantaa työntekijän henkisen terveyden, minkä vuoksi työturvallisuuslain (738/2002) mukaan tällaisesta tehtävästä tulisi olla lupa pidättäytyä. Kaikkia yksiköitä velvoittava lainsäädäntö selventäisi tilannetta ja poistaisi epätasa-arvoisuuden.  

Ehdotetulle lakimuutokselle on tarve, jotta nykytilanne selkiintyisi ja mahdollistaisi toimivat käytännön järjestelyt. 

Aloitteen vaikutukset: raskaudenkeskeytysten saatavuus ja potilaiden yhdenvertaisuus

Naapurimaistamme Norjassa ja Tanskassa, joissa raskaudenkeskeytyksiä tehdään enemmän kuin Suomessa, on laissa taattu myös terveydenhuoltohenkilökunnan omantunnonvapaus. Kulttuuriltaan ja terveydenhuolloltaan maat muistuttavat läheisesti omaamme, ja näissä maissa on pystytty huolehtimaan sekä terveydenhuoltohenkilökunnan omantunnonvapaudesta että laillisten raskaudenkeskeytysten toteuttamisesta. 

Suurimmassa osassa EU-maita omantunnonvapaus on kirjattu lainsäädäntöön. Harvemmin lakipykälien tasolla on kuitenkaan eritelty toteuttamisen käytännönjärjestelyjä. Kansalaisaloitteessa todetaan: "Raskaana olevien naisten lakisääteiset oikeudet turvataan alueellisin järjestelyin". Aloitetekstin lakipykälä ottaa siten riittävästi huomioon esitetyt huolet naisten hoidon toteutumisesta eikä johda alueelliseen epätasa-arvoon. Tarkemmista toimintaohjeista voidaan säätää asetustasolla ja ammattilaisten eettisissä koodistoissa.  

Suomessa naisilla on lakisääteinen oikeus raskaudenkeskeytyksiin ja heille kuuluu asiallinen neuvonta, hoito ja ohjaus. Nämä taataan laissa potilaan asemasta ja oikeuksista sekä raskaudenkeskeytyslainsäädännössä. Potilaan oikeudet tulevat säilymään myös kansalaisaloitteen ehdottaman lisäpykälän myötä. Yksittäinen potilas saa keskeytyksen nykyisen lain määrittelemistä syistä, eikä hän joudu ennakoimattomiin tilanteisiin terveydenhuollossa omantunnonvapauden toteutumisesta huolimatta.  

Kuten lähes kaikissa muissa EU-maissa, tulee myös Suomessa turvata terveydenhuollon ammattilaisille oikeus olla osallistumatta vastoin vakaumustaan elämää lopettavaan toimenpiteeseen ilman opiskelu- tai työmahdollisuuksien menettämistä.