Tulevaisuusselontekojen tehtävä on tunnistaa päätöksenteon kannalta tärkeitä, tulevaisuudessa erityistä huomiota vaativia asioita. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen tulevaisuusselonteon teemana on Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus. Selonteon valmistelu käynnistyi maaliskuussa 2016, ja työ valmistui kahdessa osassa vuosina 2017 ja 2018. Valtioneuvoston kanslia on hyödyntänyt selonteon valmistelussa kansallista jatkuvan ja systeemisen ennakoinnin toimintatapaa.  

Selonteossa tarkastellaan työn muutosta työn rakenteiden, sisällön, osaamisen, toimeentulon ja työn merkityksen näkökulmista. Muutoksen keskiössä ovat uuden teknologian mahdollistamat työn tekemisen ja jakamisen uudet tavat sekä globaalit haasteet, kuten muuttoliike ja kestävä kehitys. Selonteon mukaan tarvitsemme Suomeen koko väestön kattavan, laadukkaan elinikäisen oppimisen mallin. Olennaisena tavoitteena on varmistaa kaikkien kansalaisten riittävät perustaidot tulevaisuuden työelämässä sekä tukea toimeliaisuutta ja toimintakyvyn säilymistä. Riittävän työvoiman toteuttamiseksi tarvitaan myös työperäisen maahanmuuton edistämistä ja syrjäytymisen tehokasta ehkäisemistä. Työn muutos aiheuttaa jännitteitä työn organisoimisen, työn sisältöjen, vaaditun osaamisen, toimeentulon ja työn merkityksen suhteen. Nämä jännitteet on mahdollista ratkaista keskustelemalla yhdessä siitä, minkälaisia työn tulevaisuuksia haluamme tavoitella, ja tekemällä pitkän aikajänteen politiikkatoimia niihin pääsemiseksi.  

Tulevaisuusselonteossa esitetään 18 toimenpide-ehdotusta: 1) julkisen hallinnon ja alustayritysten sekä laajemmin alustoilla tapahtuvan toiminnan sääntelyn selkeyttäminen, 2) valtio ja kunnat mukaan hyödyntämään alustoja omissa työvoimatarpeissaan, 3) muodostetaan pitkäjänteinen, kasvua, liikkuvuutta ja työperusteista maahanmuuttoa tukeva strateginen näkemys ja tavoitetila, 4) jokaiseen työsuhteeseen mahdollisuus työntekijän jatkuvaan kehittymiseen, 5) työn merkityksellisyys ja mielekkyys keskeiseksi mittariksi, 6) tekoäly apuun osaamisen tunnistamisessa ja muuntamisessa relevantiksi, 7) vähennetään pyrkimyksiä ohjata koulutustarjontaa osaamistarvetta ennakoimalla; koulutuksen painopiste yhä enemmän teoreettisiin perusvalmiuksiin ja meta-taitoihin, 8) luodaan yli 35-vuotiaille uratili tai koulutusseteli, 9) korkeakouluille tutkinto-ohjelmia työelämässä oleville, 10) valmistuneiden suhde korkeakouluihin elinikäiseksi, 11) ansiosidonnaisella työttömyysturvalla opiskelu, 12) laaja-alainen keskustelu sosiaaliturvan vaihtoehdoista, 13) kannusteita palkkatyön lisäksi laajemmin myös muuhun toimeliaisuuteen, kuten opiskeluun ja vapaaehtoistyöhön, 14) poistetaan esteet työtehtävien automatisoinnilta, 15) digitalisaation täysimittainen hyödyntäminen työelämän nivelvaiheissa, 16) työllistymistä edistävien tukien suuntaaminen vuorovaikutusta sisältävään ja kestävää kehitystä edistävään työhön, 17) monipuolinen työkyky-näkökulma työn kehittämiseen sekä 18) yhteiskunnallinen näkökulma työhön pluralistiseksi, pelkkä kilpailukykynäkökulma ei riitä. 

Tulevaisuusvaliokunta sai lausunnot tulevaisuusselonteosta sivistysvaliokunnalta sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalta.  

Sivistysvaliokunta keskittyy lausunnossaan erityisesti jatkuvan oppimisen kehittämiseen, koulutustarpeen ennakointiin ja laajaan hyvinvointimalliin. Vaikka työn murros kohdistaa Suomeen merkittäviä haasteita, ennakoidut muutostarpeet ovat sivistysvaliokunnan arvion mukaan myös mahdollisuuksia parempaan ja tasa-arvoisempaan yhteiskuntakehitykseen. Suomalaisen koulutusjärjestelmän perusvahvuus on, että jokaiselle tarjotaan tasavertaiset koulutusmahdollisuudet hänen omat lähtökohtansa huomioiden. Hyvät sivistykselliset valmiudet sisältävä osaamispohja luodaan jo varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Toisaalta työn murroksen kokonaisvaltaisuuden vuoksi jatkuvan oppimisen kehittämistarve on merkittävä. Lähimmän kymmenen vuoden kuluessa koko nykyinen työvoima voi sivistysvaliokunnan mukaan tarvita jonkinlaista osaamisen kohennusta. Sivistysvaliokunta muistuttaa lausunnossaan myös merkittävästä syrjäytymisen uhasta. Sivistysvaliokunta pitää välttämättömänä tavoitteena, että kaikki nuoret suorittavat vähintään toisen asteen tutkinnon. Sivistysvaliokunta toteaa, että tarvitsemme selkeän elinikäisen oppimisen polun, joka alkaa varhaiskasvatuksesta ja jatkuu korkea-asteelle ja johon sisältyvät aikuiskoulutuksen tuomat mahdollisuudet. Tähän kokonaisuuteen liittyy yhteistyön vahvistaminen koulutusasteiden ja koulutusmuotojen välillä sekä joustavat siirtymät sekä niiden perustana olevat yksilölliset opintopolut ja opitun tunnistaminen ja tunnustaminen.  

Tulevaisuusselonteon toimenpide-ehdotuksena on vähentää pyrkimyksiä ohjata koulutustarjontaa osaamistarvetta ennakoimalla. Tästä poiketen sivistysvaliokunta korostaa tarvetta luoda nykyistä parempi ja osuvampi toimintatapa koulutustarpeen ennakointia varten. Lisäksi sivistys-valiokunta ehdottaa selonteossa esitellyn kansallisen ennakointimallin hyödyntämistä ministe-riöiden ydintoimintoihin, lainsäädäntöön, budjetointiin ja toimintapolitiikkaan. Sivistysvaliokunta myös toteaa Suomen olevan kulttuurisesti monimuotoinen jo pelkästään kansallisten vähemmistöjemmekin ansiosta. Yleinen globalisoitumiskehitys ja kasvava tarve ulkomaiselle työvoimalle sekä humanitaarinen maahanmuutto kasvattavat tätä moninaisuutta entisestään. Valiokunta korostaa rakenteellisen ja muun syrjinnän torjumista kaikissa sen ilmenemismuodoissa. Kaikilla vähemmistöryhmillä on oltava mahdollisuus toimia yhteiskunnan hyväksi täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä.  

Tulevaisuusvaliokunnan asiantuntijakuulemisista hahmottui huomattava määrä ratkaisua edellyttäviä elinikäisen oppimisen kysymyksiä: Tulisi sopia jatkuvaan oppimiseen liittyvien yhteiskunnallisten toimijoiden (ml. myös työnantajat) välisestä työnjaosta, vastuista ja rahoitusratkaisusta, jotta jatkuvan oppimisen kustannukset eivät jäisi yksin työntekijöiden tai -hakijoiden kannettaviksi. Työnjakoa puolestaan pitäisi asiantuntijoiden mukaan purkaa ja yhteistyötä kehittää ministeriöiden välillä, jotta elinikäiseen oppimiseen vaikuttava lainsäädäntö saataisiin linjakkaaksi ja korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten rahoitusperiaatteet jatkuvaa oppimista tukeviksi. Ratkaisua toivottiin myös julkisen työnvälityksen roolin ja osaamisen päivittämiseen uusiutuvien työtehtävien osaamisvaatimusten tuntijaksi. Yksilön kannalta tärkeitä edistysaskeleita olisivat henkilökohtaisen koulutussetelin ja osaamistilin ja näihin liittyvän osaamisrekisterin käyttöönotto; ansiosidonnaisella työttömyysturvalla opiskelun mahdollisuus; muut tavat näyttää osaamista tutkintojen rinnalla tai niiden sijaan; uudenlaiset työpaikalla ja työtehtävissä oppimisen muodot; sekä kannustimet itsensätyöllistäjille ja alustatyötä tekeville osaamisensa kehittämiseksi. Työpaikkoja varten asiantuntijat toivoivat muun muassa mekanismeja ikääntyneiden työntekijöiden sekä rutiininomaista työtä tekevien työntekijöiden jatkuvan oppimisen tarpeiden katsastukseen sekä kulttuurisen moninaisuuden kohtaamiseen liittyvän osaamisen jalkauttamiseen.  

Koulutusjärjestelmän eräänä pullonkaulana nähtiin epätarkoituksenmukaiset digitaaliset ratkaisut kouluopetuksessa, joiden suunnittelu tulisikin muuttaa monitoimijaiseksi siten, että tarpeet määriteltäisiin yhdessä koulutusalan ammattilaisten ja opiskelijoiden kanssa koulutuksen toimintakäytännöt huomioiden. Toiseksi pullonkaulaksi tunnistettiin elinikäiselle oppimiselle oleellisten ryhmä- ja vuorovaikutustaitojen opetuksen vähäisyys opettajankoulutuksessa. Opetuksen mahdollisuuksina nähtiin oppimisen iloa painottavien ratkaisuiden enenevä tuominen kouluopetukseen; ympäristökasvatuksen laajentaminen ympäristötiedosta ja yksilöllisten toimintatapojen opettamisesta yhteiskunnalliseen ymmärrykseen, kansalaistaitoihin ja laajempaan elämäntapoihin liittyvään pohdintaan; sekä kielikoulutuksen ja siihen liittyvän kulttuurisen ymmärryksen kehittäminen kilpailueduksi automaattisen kielenkääntämisen rapauttaessa tätä osaamista muualta.  

Suurena periaatteellisena kysymyksenä asiantuntijakuulemisissa nousi esiin tarve hahmottaa formaalia koulutusta laajempi osaamisen kehittämisen järjestelmä, jossa mukana ovat mm. työelämässä tapahtuva osaamisen kerryttäminen, harrastukset ja kolmas sektori sekä yksityisen sektorin koulutusinstituutiot. 

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta keskittyy lausunnossaan työn rakenteiden ja organisoinnin muutokseen, alustatalouden sääntelyyn ja verotukseen sekä osaamisen kehittämiseen työn murrokseen sopeutumisessa.  

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta toteaa selonteon sisältävän eritasoisia toimenpide-ehdotuksia, joista osa on konkreettisia ja osa taas hyvinkin laajoja ja abstrakteja. Työelämä- ja tasa-arvo-valiokunta katsoo, että selonteon ohjausvaikutus olisi parempi, jos ehdotusten joukosta olisi koottu suppeampi joukko konkreettisia kärkiteemoja ja -toimenpiteitä, joilla työn murroksen haasteisiin tulisi vastata jo lähitulevaisuudessa. Kiireellisesti ratkaistavana asiana työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä.  

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mielestä selonteon pyrkimys tarkastella työpoliittista sääntelyä kestävän kehityksen näkökulmasta on hyvä, mutta vaatii vielä täsmentämistä ja jatkokehittämistä. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää myös valitettavana, että selonteossa ei ole arvioitu työn tulevaisuutta tasa-arvon näkökulmasta. Lisäksi työelämä- ja tasa-arvovaliokunta katsoo, että alustatyötä on tarpeen tarkastella teknologisen innovaation ohella ensisijaisesti työn organisointiin ja työllistymisen tapaan liittyvänä innovaationa. Kyseessä on laaja työn ja talouden murros, johon sopii huonosti nykyiseen työ- ja sosiaaliturvalainsäädäntöön sisältyvä jyrkkä kahtiajako palkkatyön ja yrittäjyyden välillä. Nykymuodossa sosiaaliturva tukee heikosti useista erillisistä työsuhteista ja toimeksiannoista tai muutoin yrittäjämäisestä työstä rakentuvaa työuraa. Näistä syistä työelämä- ja tasa-arvovaliokunta tähdentää sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen tarpeellisuutta ja kannattaa opiskelun mahdollistamista tarkoituksenmukaisesti mukautetulla työttömyysturvalla. 

Alustatalouden yleistymisen sekä työelämän monimuotoistumisen mukana tulee uusia tulkinta-tilanteita myös verotukseen esimerkiksi sen suhteen, tehdäänkö työtä työntekijänä vai yrittäjänä. Arvonlisäverotuksessa merkittävin digitalouden haaste liittyy siihen, miten verot saadaan käytännössä kannettua ja perittyä, kun myyjä ei ole sijoittautunut Suomeen. Verohallinnon näkökulmasta alustatalouden keskeiset haasteet liittyvät tietojen saantiin ja saatavuuteen alustatalouden toiminnasta. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ehdottaa, että verovelvollisia kannustetaan veronmaksuun tarjoamalla heille helposti saatavilla olevaa ja ymmärrettävää ajantasaista tietoa ja välineitä verovelvoitteiden hoitamiseksi.  

Tulevaisuusmietintöä valmistellessaan tulevaisuusvaliokunta kuuli laajasti asiantuntijoita yhteiskunnan eri osa-alueilta. Muutoksen ajurit, kuten esimerkiksi teknologian kehitys, ilmastonmuutos ja väestörakenteen muutos sekä niiden moninaiset vaikutukset työelämään on asiantuntijoiden mukaan pääosin tunnistettu tulevaisuusselonteossa. Hyvää palautetta saivat myös selonteossa esille tuodut kehityssuuntien ristiriitaisuudet ja niihin liittyvät yhteiskunnalliset jännitteet. Selonteon asiantuntijoilta saama kritiikki puolestaan kohdistui siihen, että toimenpidesuositusten katsottiin olevan liian yleisellä tasolla, ja siihen, että joitakin asiakokonaisuuksia ei ole huomioitu riittävästi. Selonteon tulevaisuuden visioiden katsottiin myös tarvitsevan taustakseen korkeatasoista tutkimusta, ennakointityötä ja laajaa kansalaiskeskustelua.  

Syvällisempää tarkasteltua toivottiin muun muassa uusista osaamistarpeista, työmarkkinoiden polarisaatiosta, työn organisoinnista alustataloudessa, alustatalouden hyödyistä, haitoista ja todellisesta merkittävyydestä, toimeentulon rakenteista tulevaisuuden työelämässä, yhteiskunnallisesta diversiteetistä eli ihmisten moninaisuudesta, maahanmuutosta, työelämän ja muutoksen etiikasta, selonteossa käytetyistä mittareista ja tietopohjasta, julkishallinnon ja yritysten työn-jaosta ja roolista sekä pitkän aikavälin politiikasta eli niistä keinoista, joilla ylivaalikautiseen ja jopa ylisukupolviseen muutokseen voidaan vaikuttaa.  

Erityisen tärkeinä teemoina asiantuntijat pitivät elinikäistä oppimista, osaamiseen, työelämään ja toimeentuloon liittyvän lainsäädännön kehittämistä yhtenä kokonaisuutena, työelämän polarisoitumisen ja eriarvoistumisen ehkäisyä, työterveyttä ja osatyökyvyn huomioimista, työ- ja koulutusperäistä maahanmuuttoa, ilmastonmuutoksen ja laajemminkin kestävän kehityksen vaikutusta työn tulevaisuuteen, kansainvälisen ja varsinkin eurooppalaisen kontekstin parempaa huomioimista (esimerkiksi globaalia yhteistyötä ja EU-vaikuttamista) sekä käynnissä olevaan muutokseen liittyvien eettisten kysymysten tarkastelua.  

Valtioneuvoston kanslia nosti lausunnossaan tulevaisuusselonteosta esille 5 erityisen tärkeää kysymystä, joista pitää tehdä päätöksiä: 1) alustojen sääntely ja hyödyntäminen julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä, 2) koneen ja ihmisen yhteistyön määrittely ja ammattirajojen hämärtymisen vaikutukset, 3) laaja-alaiset toimet elinikäisen oppimisen edistämiseksi, 4) sosiaaliturvan perusmalli, joka tukee yksilön autonomiaa ja suojaa riskeiltä muuttuvassa ympäristössä ja 5) arvokkaan tekemisen korostamisen työn korostamisen sijaan. Lisäksi valtioneuvoston kanslian mielestä on käytävä läpi Kokeilukulttuuri Suomessa - opit, merkitys, systemaattinen toimintamalli ja suosituksia jatkotoimiksi (KOKSU) -hankkeen tulokset ja suositukset.  

Ministeriöt julkaisivat alkuvuodesta 2019 tulevaisuuskatsauksiinsa perustuen yhteisen Mahdollisuudet Suomelle -raportin (Valtioneuvoston julkaisuja 2019:1). Asiakirjassa tunnistetaan keskeisiä haasteita ja mahdollisuuksia tuovat muutosilmiöt ja nimetään ratkaisukokonaisuuksia, jotka ministeriöiden mukaan ovat merkittäviä tulevan hallituskauden aikana. Ilmiöitä ja ratkaisuja on peilattu kolmeen päämäärään, joiden tavoittelu yhdistää kaikkia ministeriöitä. Päämäärät ovat 1) yhdenvertaisuuden edistäminen, 2) kestävä kasvu sekä 3) turvallinen ja vakaa yhteiskunta. Asiakirjassa esitetään 12 näkemyskokonaisuutta, jotka tarjoavat tietopohjaa vaalikeskusteluihin ja hallitusneuvottelujen pohjaksi. Kokonaisuudet ovat: kunnianhimoiset ilmastopäätökset, vakaa kansainvälinen järjestys ja turvallisuusympäristö, aktiivinen Suomi toimivassa EU:ssa, kestävää kasvua globaaleista trendeistä, työllisyysasteelle pitkän aikavälin tavoite 80 %, osaamis- ja koulutustason nosto ja jatkuvan oppimisen varmistaminen, sosiaaliturvan uudistamisen päätavoitteet ja valmistelujärjestys, toimiva demokratia ja turvallinen oikeusvaltio, kokonaisvaltainen kaupunki- ja metropolipolitiikka, ruokaturvaan ratkaisuja, uusia rahoitusmalleja yhteiskunnan tavoitteiden saavuttamiseksi ja kaikkia asukkaita palveleva tehokas julkishallinto. 

Tulevaisuusvaliokunta keskittyy mietinnössään: 

• työn murroksen globaaleihin reunaehtoihin: 1,5 asteen polkuun ja globaalin toimintajärjestyksen muutokseen, 

• hyvinvointitalouden mittareihin, 

• uuteen teknologiaan ja uuteen työhön, 

• osatyökykyyn, 

• demografiaan, sukupuolten tasa-arvoon sekä työ- ja koulutusperäiseen maahanmuuttoon, 

• luovaan talouteen ja monitoimijuuteen, 

• teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin sekä  

• pitkän aikavälin politiikkaan: tulevaisuusselonteon vaikuttavuuden kehittämiseen, tulevaisuusvaliokunnan rooliin ja Suomen tulevaisuushaasteisiin. 

Työn murroksen globaalit reunaehdot: 1,5 asteen polku ja globaalin toimintajärjestyksen muutos

Kansainvälinen ilmastopaneeli (IPPCC) suositteli syksyllä 2018 julkaistussa raportissaan, että ilmaston lämpeneminen tulee rajata 1,5 celsiusasteeseen. IPCC:n raportin julkistamisen jälkeen yhä useampi valtionhallinto, suuryritys ja kaupunki ovat lähteneet miettimään omaa polkuaan 1,5 asteen maailmaan. Käytännössä lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen tarkoittaa sitä, että globaalit hiilidioksidipäästöt pitää puolittaa vuoteen 2030 mennessä ja saada nettonollaan vuoteen 2050 mennessä. Kaikkialla maailmassa fossiilisten polttoaineiden käyttö pitää lopettaa, biomassaan sitoutuvan hiilen määrää on kasvatettava, ihmisten on arjessaan tehtävä merkittäviä elämäntapamuutoksia ja yritysten on suunnattava toimintaansa pois monista aiemmin kannattavista teollisuudenaloista kokonaan uusille alueille. Ilmatonmuutoksella ja laajemminkin kestävällä kehityksellä on siis merkittävä vaikutus tulevaisuusselonteon aiheena olevaan työn murroksen ja suomalaisen työn tulevaisuuteen: Suomen, kuten muidenkin kehittyneiden maiden, haasteena on toteuttaa yhtä aikaa tuotannon vihreä muutos ja ratkaista samalla kestävän toimeentulon turvaamisen haaste.  

Tulevaisuusvaliokunnan kestävästä kehityksestä kuulemat asiantuntijat pitivät tulevaisuusselonteossa esitettyä toimenpide-ehdotusta työllistymistä edistävien tukien suuntaamisesta vuorovaikutusta sisältävään ja kestävää kehitystä edistävään työhön kannatettavana, mutta toimenpiteen sisältöä tulee kuitenkin asiantuntijoiden mielestä pohtia enemmän ja laatia siihen työllistymisen edistämisohjelma. Asiantuntijat kaipasivat lisää analyysia muun muassa seuraavista seikoista: 1) mitä pitäisi tuottaa ja keitä työllistää ("just transition"), 2) miten tuotantoa sekä tuotanto-kulutusketjuja pitäisi kehittää ilmastollisesti järkevästi (hiilijalanjäljen pienentäminen) ja 3) mitä uutta säätelyä työmarkkinoilla edellytetään, jotta ilmastotoimia voidaan viedä eteenpäin yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisella tavalla. Jotkut asiantuntijat pohtivat myös työajan lyhentämistä. Asiantuntijoiden mukaan työtä olisi lähtökohtaisesti organisoitava niin, että se tuottaa riittävän toimeentulon ja hyvinvoinnin ilman, että nämä kasvattavat kansalaisten hiilijalanjälkeä.  

Muutosten seurauksena fossiilitaloudesta liikevaihtonsa saavat yritykset ovat siis merkittävän haasteen edessä. Ilmastonmuutoksen hillintä luo vastaavasti liiketoimintamahdollisuuksia niille yrityksille, joilla on tarjota kestäviä ratkaisuja. Valiokunnan kestävästä kehityksestä kuuleman asiantuntijan mukaan maailman 10 liikevaihdon perusteella suurimman yrityksen joukossa on parhaillaan vain kaksi yritystä, joiden liiketoiminnan ydin ei olisi fossiilisten polttoaineiden tuotanto, siirto tai käyttö. Vaihtoehtoisia muutoksen reittejä asiantuntijan mukaan on kolme: 1) Listalle nousee uusia yrityksiä, joiden liiketoiminta on ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta hyväksyttävämpää; 2) Listalla olevien yritysten strategiat muuttuvat niin radikaalisti, että niiden fossiiliriippuvuus purkautuu; 3) Listauksien merkitys vähenee, koska yritysrakenne pirstoutuu maailmantalouden vaikeuksien vuoksi.  

Tulevaisuusvaliokunnan valmistelemassa Agenda2030-mietinnössä (TuVM 1/2017 vp ─ VNS 1/2017 vp) eduskunta hyväksyi ponnen, jossa eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto "arvioi kestävän kehityksen tulevaisuuden näkymät uudessa geopoliittisessa tilanteessa, kun USA mahdollisesti vetäytyy Pariisin ilmastosopimuksesta; on luotava vaihtoehtoisia skenaarioita ja toimintamalleja kestävän kehityksen edistämiseksi Suomessa, Euroopassa ja muualla maailmassa; samalla on arvioitava tarkemmin myös kestämättömän kehityksen mahdolliset seuraukset Suomelle." 

Tulevaisuusvaliokunta on tällä vaalikaudella ottanut aktiivisesti kantaa myös EU:n tulevaisuudesta käytävään keskusteluun. Lausunnossaan EU27-päämiesten tulevaisuuspohdinnasta ja Rooman julistuksen seurannasta (TuVL 5/2017 vp — E 29/2017 vp) tulevaisuusvaliokunta käsitteli EU:n sisäisiä erimielisyyksiä, Brexitin mahdollisia seurauksia sekä kestävän kehityksen tavoitteiden vaikutuksia ja totesi, että "Suomen EU-politiikassa on tulevaisuusvaliokunnan mielestä analysoitava entistä laaja-alaisemmin EU-komission valkoisessa kirjassa esitettyjen eri skenaarioiden ja Rooman julistuksen kaltaisten visionääristen keskustelunavausten vaikutuksia Suomeen. Vastaavasti EU:n erilaisten ja eri tasolla tehtyjen visioiden, skenaarioiden, strategioiden ja toimintasuunnitelmien kokonaisuutta tulisi selkeyttää politiikkajohdonmukaisuuden varmistamiseksi. Nopeasti muuttuva toimintaympäristö voi edellyttää myös strategiakausien lyhentämistä." Tulevaisuusvaliokunta muistutti myös, että "EU on pohjimmiltaan rauhanliike. Tämän tehtävän merkitys ei ole aikojen myötä vähentynyt, vaan voi tulevaisuudessa jopa korostua." 

Globaalin toimintaympäristön tilanne ei ole tulevaisuusvaliokunnan lausunnon ja mietinnön jälkeen ainakaan selkiytynyt, pikemminkin päinvastoin. Yleinen tuloerojen kasvu ja digitalisaation aiheuttamat muutokset perinteisen keskiluokan ammatilliseen, yhteiskunnalliseen ja sosioekonomiseen asemaan polarisoivat yhteiskuntia, mikä heikentää sitoutumista arvoihin, joita pidetään keskeisenä liberaalille parlamentaariselle demokratialle. Suurvallat ovat ryhtyneet rajoittamaan globaalia vapaakauppaa ja heikentäneet voimassa olevaa sopimuspohjaista järjestelmää. Globaali toimintaympäristö on vähintäänkin epävarmuuden tilassa, ja keskustelua käydään siitä, onko kyseessä väliaikainen häiriötilanne vai pysyvä muutos, ja myös siitä, onko kyse sopimusperusteisuudesta luopumisesta vai tarpeesta uusille sopimuksille. Kansainvälisen yhteistyön heikentyessä kansallisvaltioiden rooli vahvistuu. EU:lla on sisäisiä ristiriitoja jäsenmaiden sisällä ja välillä, ja tämän eripuraisuuden ilmentymänä edessä näyttää olevan Brexit. Tällä kaikella on varmasti vaikutusta maailmankauppaan ja sitä kautta myös työn tulevaisuuteen. Varsinkin vapaakaupan tulevaisuudella on liittymäpintaa myös kestävään kehitykseen, mikäli kehityskulku lisää lähituotantoa ja vähentää globaalia kuljettamista.  

Ministeriöiden yhteisen ja jatkuvan ennakoinnin perusteella julkaistun tilannekuvan (Mahdollisuudet Suomelle, Valtioneuvoston julkaisuja 2019:1) mukaan globaalia kilpailua käydään myös uusin, keskinäisriippuvuutta hyödyntävin keinoin. Ministeriöiden yhdessä laatiman tilannekuvan mukaan ulkoisen ja sisäisen, kaupallisen ja poliittisen, yksityisen ja valtiollisen toiminnan kentät ja toimintatavat sekoittuvat ja hämärtävät toiminnasta vastuussa olevan tahon määrittelyä.  

Perinteisesti on ajateltu, ja ajatellaan edelleen, että Suomen asema ja tulevaisuus riippuvat kansainvälisen sääntöperusteisen järjestyksen toimivuudesta ja yhteistyömahdollisuuksista sekä kyvystämme yhteistyöhön, kansallista puolustuskykyä unohtamatta. Siksi Suomen virallisena tavoitteena edelleen on toimiva ja vakaa EU sekä EU:n globaalin roolin ja kansainvälisen vaikutusvallan vahvistaminen. Ministeriöiden yhteisen tilannekuvan mukaan avoin ja sääntöpohjainen politiikka tukee parhaiten EU:n kilpailu- ja kestokykyä sekä houkuttelevuutta kumppanina. Kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän, konfliktien ehkäisyn ja rauhanvälityksen tukemiseksi Suomen tuloksellinen toiminta edellyttää ministeriöiden tilannekatsauksen mukaan sitoutumista monenkeskiseen yhteistyöhön ja aloitteellisuutta sekä pitkän aikavälin strategiaa. Toimintaympäristön muutokset korostavat eurooppalaisen yhteistyön keskeistä merkitystä Suomen turvallisuudelle ja hyvinvoinnille. 

Hyvinvointitalouden mittarit

Tulevaisuusvaliokunnan valmisteleman ja eduskunnan hyväksymän Agenda2030-mietinnön ponnessa todetaan: "Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto 1. kehittää Agenda2030-toimenpideohjelman toteutumiselle ja vaikuttavuuden arvioinnille luotettavat seurantamittarit, jotka samalla konkretisoivat tavoitteita ja toimenpiteitä; kestävän hyvinvoinnin edistämiseksi on kehitettävä erityisesti BKT:lle rinnakkaisia hyvinvointitalouden mittareita, kuten esimerkiksi inhimillisen kehityksen indeksiä (HDI), aidon kehityksen indikaattoria (GPI) ja kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksiä (ISEW); ennakoinnin kehittämiseksi on Agenda2030 toimintaohjelmaan liittyen kehitettävä myös uusia työkaluja poliittisten päätösten vaikutusten arvioinnille; vaikutukset hyvinvointiin on arvioitava kaikessa päätöksenteossa; politiikkatoimenpiteiden vaikuttavuuden arvioiminen edellyttää myös laadullisten mittareiden kehittämistä." 

Kestävästä hyvinvointitaloudesta käytävää keskustelua edistääkseen valiokunta päätti tilata dosentti Jukka Hoffrénilta Hyvinvointitalouden mittareiden käyttökelpoisuus päätöksenteossa -selvityksen (TuVJ 7/2018). Kansantalouden tilinpidon keskeinen käsite bruttokansantuote (BKT) on taloudellisen toiminnan mittari, joka ei mittaa suoraan hyvinvointia eikä kestävää kehitystä. Talouden rahavirtoja arvioiva BKT-mittari ei kerro mitään toiminnan järkevyydestä tai resurs-sien tehokkaasta käytöstä. Koska talousjärjestelmämme ja sen seuranta kohtelevat luonnonvaroja ja ekosysteemipalveluita ilmaishyödykkeinä, ei BKT-mittareilla voida havaita, jos luonnonvarallisuuden käyttö on tehotonta tai kestämätöntä.  

Hyvinvointinäkökulman vahvistamiseksi monet kansainväliset organisaatiot ovat kehittäneet BKT:n rinnalle tai vaihtoehdoksi myös erilaisia yhdistelmäindikaattoreita. Parhaimpina pidettyjä hyvinvointitalouden yhdistelmäindikaattoreita ovat aidon kehityksen indikaattori (GPI) ja kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi (ISEW), jotka on kehitetty Suomen kaltaisten kehittyneiden, jälkiteollisten maiden hyvinvoinnin ja edistymisen seuraamiseen. Yhdistelmäindikaattoreiden haasteena on niiden koostamisessa käytettävien eri näkökulmien arvottaminen: minkälaisen painon mikäkin tekijä indikaattorissa saa. Haasteena on myös eri asteikoilla ja mittayksiköillä mitattavien näkökulmien yhteismitallistaminen. Kansantalouden tilinpidon ja sen laajentamisen ongelmana puolestaan on tarkastelun näkökulman kiinnittyminen tuotannon seurantaan: hyvinvointi kasvaa niissä aina, kun BKT kasvaa, ja laskee, kun BKT laskee. Käytännössä hyvinvointi voi kuitenkin kasvaa myös ilman talouskasvua, eikä talouskasvu aina välttämättä tarkoita hyvinvoinnin kasvua.  

Eduskunta hyväksyi Agenda2030-mietinnössään (TuVM 1/2017 vp — VNS 1/2017 vp) ponnen, jonka mukaan valtioneuvoston pitää "edistää Agenda2030-toimenpideohjelmaan sisältyvää kestävän kehityksen politiikkajohdonmukaisuutta määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti". Myöhemmin lausunnoissaan Hallituksen esityksestä talousarvioksi vuodelle 2019 (TuVL 4/2018 vp — HE 123/2018 vp) ja hallituksen vuosikertomuksesta 2017 TuVL 2/2018 vp — K 11/2018 vp) tulevaisuusvaliokunta esitti myös, että politiikkajohdonmukaisuutta edistettäisiin talousarviossa ilmiöpohjaisella budjetoinnilla.  

Vuoden 2019 talousarvion pääluokkaperusteluissa tuotiinkin esille määrärahojen yhteydet Agenda2030-selonteossa linjattuihin kestävän kehityksen painopiste-alueisiin: 1) hiilineutraali ja resurssiviisas sekä 2) yhdenvertainen, tasa-arvoinen ja osaava Suomi. Uutena elementtinä talousarvioesityksen yleisperusteluihin sisältyi myös erillinen kestävän kehityksen luku, joka keskittyi erityisesti hiilineutraali ja resurssiviisas Suomi -painopisteeseen talousarvioesityksessä. Myös talousarvioesityksestä työstetty erillinen Budjettikatsaus-julkaisu painotti kestävän kehityksen kysymyksiä. Tähän pilotointiin liittyen tulevaisuusvaliokunta ehdotti lausunnossaan (TuVL 4/2018 vp— HE 123/2018 vp), että jatkossa ilmiöpohjaisesti tarkasteltaisiin hieman suppeampia kokonaisuuksia, kuten esimerkiksi lasten ja nuorten palveluita, ikäihmisten palveluita, syrjäytymistä sekä liikenteen hiilidioksidipäästöjä. Tulevaisuusvaliokunta peräänkuulutti myös ilmiöpohjaisen budjetoinnin tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden seurantaa, jotta kokeiluista saatava oppi kumuloituu hyväksi ja uudistuvaksi hallinnoksi.  

Uusi teknologia ja uusi työ

Tulevaisuusvaliokunnan Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018—2037 — Yhteiskunnan toimintamallit uudistava radikaali teknologia -raportissa (TUVJ 1/2018) listattiin teknologioita, jotka tulevaisuudessa muuttavat maailmaa laajimmin ja nopeimmin. Listaa johtavat teknologiat liittyvät konenäköön ja puheentunnistukseen; ihmistyön korvautumiseen tekoälyllä alkaen uutistoimituksista, verkkokaupoista ja pankeista; sekä itsestään ajaviin autoihin. Lähes yhtä nopeasti ovat etenemässä materiaalitutka ja hyperspektrikamera, joiden avulla tunnistetaan aineiden materiaaleja ja pitoisuuksia etäältä esimerkiksi sotilasteknologian ja elintarviketeollisuuden tarpeisiin ja seuraavaksi myös kuluttajaelektroniikan osana. Tulevaisuuden viidenneksi geneerisimmäksi teknologia-alueeksi raportti tunnistaa laskentatehon radikaalin kasvun kvantti-mittaluokan ilmiöitä hyödyntämällä. Tämä teknologia on vielä varsin varhaisessa vaiheessa, mutta sen korkeaa listasijoitusta selittää sen kyky radikaalisti nopeuttaa muuta teknologista kehitystä markkinoille murtautuessaan. Seuraavana listalta löytyy "ubiikki ympäristö" eli vuorovaikutteisesti ihmisen tarpeisiin mukautuvat tilat ja tavarat ja tämän jälkeen koneellinen kasvojen ja tunteiden tunnistus ja projisointi eli ihmisen kaltainen tai ihmiselle luontevasti vastaava kone tai virtuaalinen ruutukasvo. Näitä ominaisuuksia kehitetään voimakkaasti esimerkiksi viihdeteollisuuden tarpeisiin. Kahdeksantena listalta löytyvät jo varsin pitkälle kehittyneet puheentunnistus, puhesynteesi ja tulkkaus, jotka ovat nopeasti leviämässä palveluina ja kanssakäymisen apuvälineinä sekä käyttöliittymien operoinnissa. Tällaisten kehityskulkujen eteneminen voi vähentää monia aiemmin ihmisvoimin tehtyjä tehtäviä, mutta samalla ne mahdollistavat ihmisille uudenlaisia tapoja ratkaista ongelmia ja luoda palveluita.  

Toinen raportista aukeava näkökulma uuden teknologian vaikutukseen onkin tarkastella sitä, miten uusi teknologia muuttaa yhteiskunnan toimintamalleja sekä arkea. Tulevaisuusvaliokunnan raportissa vanhat ja uudet toimintamallit kuvattiin valta- ja haastajaregiimeinä, joista valtaregiimi kuvaa nykytilanteen ja haastajaregiimi puolestaan tilanteen, jossa tarpeentyydytys rakentuu radikaalisti uusien teknologisten ratkaisuiden ympärille. Radikaali muutos eli transformaatio haastajaregiimin suuntaan tarkoittaa muutosta siinä perustassa, jolla täytämme perustarpeitamme: siinä miten syömme, liikumme, asumme ja miten hankimme tai tuotamme energian, mate-riaalit, tavarat, elämykset, turvallisuuden ja niin edelleen. Kyse ei siis ole pelkästään teknologian muutoksesta, vaan teknologian ja yhteiskunnan kehitys tapahtuvat toisistaan riippuvaisina. Teknologioiden rinnalla muuttuvat myös niiden käyttötavat, yhteiskunnalliset ja sosiaaliset rakenteet ja sääntely, liiketoimintalogiikat, osaaminen ja ammatit sekä elämäntavat. Uudet liiketoimintamahdollisuudet syntyvät näiden muutosten ympärille. 

Kolmantena näkökulmana raportissa ennakoitiin, mihin yhteiskunnan osa-alueisiin eli "arvonluontiverkostoihin" uuden teknologian odotetaan aiheuttavan laajimpia muutoksia. Tulosten mukaan eniten ja nopeimpia muutoksia odotetaan henkilöliikenteessä. Muut nopeasti muuttuvat arvonluontiverkostot ovat tavaraliikenne, työ ja ansainta, työn korvaus koneilla, ravinto, tavaroiden valmistus, rakennettu ympäristö, vaihdanta, havainnot ja tietäminen, turvallisuus, etävaikuttaminen ja tarkoituksellisuus. Hitaammin radikaali teknologia eteni suhteessa valtarakenteisiin, elämyksiin, terveyteen, materiaaleihin, energiaan, yhteistyökykyyn, osaamiseen ja sen näyttöön sekä toimintakyvyn avusteisiin. 

Odotetut muutokset ovat esimerkiksi siirtymiä kuljettajallisesta yksityisautoilusta ja joukkoliikenteestä kuljettajattomaan liikenteeseen palveluna. Työssä ja ansainnassa muutos on erikoistumiseen ja vaihdantaan liittyvästä palkkatyöstä yhteistyöhön, omavaraisuuteen ja mikroyrittämiseen. Tavaroiden valmistuksessa suunta on teollisesta, keskitetystä ja toisteisesta valmistuksesta robotisoituun, hajautettuun ja yksilölliseen valmistukseen. Vaihdannassa suunta on brändeistä ja fyysisistä kauppapaikoista "peukuttamiseen", verkkokauppaan ja vertaisuuteen. Havainnoissa ja tietämisessä muutos näkyy siirtymänä sertifioiduista tutkimuksista, raporteista ja uutisista teko-älyyn, joukkoistukseen ja yksilön havaintovälineisiin. Muun muassa nämä sekä vastaavat muut uuden teknologian aiheuttamat yhteiskunnalliset transformaatiot mahdollistavat uusia liiketoimintamalleja ja uudenlaista työn organisointia.  

Tulevaisuusvaliokunta tutustui tulevaisuusmietintöä valmistellessaan myös joihinkin yritysesimerkkeihin siitä, miten uusi teknologia on vaikuttanut työhön ja työn organisointiin. Osa valiokunnan kuulemista yrityksistä oli uusia, uuden teknologian mahdollistamiin uusiin liiketoimintamalleihin perustuvia, osa vanhoja ja jo pidempään markkinoilla olleita yrityksiä, jotka hyödyntävät aktiivisesti uutta teknologiaa.  

Uusien yritysten näkökulmasta uusi teknologia mahdollistaa globaaleille markkinoille pääsyn helpommin kuin ennen ja luo kilpailukykyä. Samasta syystä tuota saavutettua markkina-asemaa ja edelläkävijyyttä on kuitenkin vaikea säilyttää. Tämä jännite aiheuttaa jatkuvan uudistumisen tarpeen: tuotteet, liiketoimintalogiikka ja johtaminen on keksittävä jatkuvasti uudelleen. Tästä seuraa myös jatkuvan osaamisen uudistamisen tarve. Uusien alustatalouden yritysten henkilöstön näkökulmasta osaamistarpeen muutokset tarkoittavat käytännössä silppu- ja pätkätyötä, jossa työntekijöiden vaihtuvuus on suuri. Elinikäinen oppiminen jää yksilön vastuulle.  

Edellä kuvatulla tavalla organisoituvassa alustataloudessa menestyäkseen yksilöllä on tulevaisuudessa oltava sekä hyvä kognitiivinen osaaminen yhdistettynä kykyyn oppia jatkuvasti uutta, ylläpitää omaa työkykyä ja erilaisia digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen siirtyä työtehtävästä, projektista ja työnantajasta toiseen omaa osaamispääomaansa jatkuvasti kasvattaen. Tämän lisäksi yksilön on kyettävä toimimaan monenlaisten ihmisten kanssa vaihtuvissa ongelmanratkaisutilanteissa, mihin liittyen asiantuntijalausunnoissa nousi esiin erityisesti empatiakyvyn merkitys ja huoli vuorovaikutustaitojen ja systeemisten ongelmien ratkaisukyvyn mahdollisesta rapautumisesta digitalisaatioon liittyvien etäratkaisuiden yleistymisen myötä. Tässä alustatalouden start-upien maailmassa uutta työtä löytävät kaksi erilaista ääripäätä: taitavat projektityöntekijät sekä jotkut perinteisesti vaikeasti työllistyvät, kuten esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset ja pelkän perustutkinnon suorittaneet työnhakijat, jotka hyväksyvät suoraan henkilökohtaisesta suoriutumisesta riippuvaiset ansiot ja vähäisemmät työn tekemisen tukirakenteet. Uusi teknologia ja esimerkiksi alustatyö tarjoavat siis väyliä työelämään myös monille sellaisille henkilöille, joille työpaikan löytäminen on syystä tai toisesta ollut vaikeaa, mutta tämä ei suoraan vähennä yhteiskunnan polarisoitumista.  

Suuremmissa yrityksissä henkilökunnan vaihtuvuus ei ole kilpailuetu, vaan yrityksen haasteena on pikemminkin riittävän työvoiman ja osaamisen kokoon kerääminen ja koossa pitäminen. Keskeisiä tarpeita ovat työvoiman liikkuvuuden edistäminen, huippuosaamisen kansallinen ja kansainvälinen varmistaminen esimerkiksi laajalla oppilaitosyhteistyöllä, julkisten mahdollistavien palveluiden ketteryys ja alueiden vetovoima sekä äkillisten positiivisten ja negatiivisten rakennemuutosten hallinta.  

Osatyökyky

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan tulevaisuusselonteossa esitetään varsin optimistinen käsitys siitä, miten tekoäly ja koneoppiminen mahdollistavat työntehtävien ja työnjaon uudenlaisen, joustavan muovaamisen ihmisten taitojen ja taipumusten mukaan sen sijaan, että yksilön olisi sovittauduttava ennalta määritettyyn tehtävään. Globalisoituneen markkinatalouden asettamat kilpailukykyvaatimukset ovat kuitenkin samalla vahvistaneet tendenssiä palauttaa heikommuus yksilön ominaisuuksiin. Kilpailu tuottaa voittajia ja häviäjiä sekä niitä, jotka eivät pysty edes osallistumaan. 

Tulevaisuusvaliokunnan asiantuntijakuulemisissa keskusteltiin myös siitä, että hyvinvointivaltiossa pahoinvointia ehkäisevät toimenpiteet ja hyvän ja terveen elämän eri väestöryhmissä mahdollistavat toimenpiteet tulisi nähdä hyvinvointi-investointeina eikä kuluerinä. Eräs tähän liittyvä kokonaisuus on osatyökykyisten työllistyminen. Aiheesta tulevaisuusvaliokunnalle lausuneet asiantuntijat painottivat, että on ratkaisevan tärkeää, että ihmisillä on mahdollisuus osallistua taloudelliseen toimintaan, tehdä työtä ja kokea työpanoksensa olevan merkityksellinen ja tuottavan tulosta ja hyötyä yhteiskunnalle. Osatyökyvyn ja työhyvinvoinnin asiantuntijat painottivat, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi on tärkeää puuttua toimintakyvyn vajeisiin laaja-alaista sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa hyödyntäen sekä varmistaen tekoälyn hyödyntäminen ja integroituminen osaksi tuki- ja hoitojärjestelmiä.  

Vammaisten oikeuksista lausuneen asiantuntijan mukaan julkisen sektorin tulisi juurruttaa syrjinnän kieltävä lainsäädäntö käytäntöön, asettaa vammaisia työntekijöitä koskevat rekrytointitavoitteet ja kehittää tukitoimia, joilla vammaiset voisivat tehdä itselleen sopivaa työtä ja siirtyä esimerkiksi eläkkeen ohella yrittäjiksi. Osatyökykyisten kannalta on erityisen tärkeää helpottaa työnteon ja sosiaaliturvan yhdistämistä. Esimerkiksi osasairauspäivärahan käyttö työkyvyttömyyden varhaisessa vaiheessa on asiantuntijoiden mukaan lisännyt vakiintunutta työhön paluuta ja työssä oloa. Useat asiantuntijat nostivat erityisesti esiin sen, että työnantajien roolia ei ole riittävästi otettu esille osatyökykyisten työllistämistä tai yleisemmin työhyvinvointia pohdittaessa.  

Demografia, sukupuolten tasa-arvo sekä työ- ja koulutusperäinen maahanmuutto

Työn tulevaisuuteen ja määrään vaikuttavat myös demografiset ja sukupuoleen liittyvät tekijät. Vuonna 1987 Suomessa syntyi hieman yli 60 000 lasta. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 2017, Suomessa syntyi 50 139 lasta. Ikäkohortin koko on pudonnut kolmessakymmenessä vuodessa kuudenneksen eli 10 000 lasta. Samaan aikaan Suomi on myös ikääntymässä, ja ikähaitarin toisessa päässä esimerkiksi yli 50-vuotiaiden on vaikea työllistyä. Myös naisten urakehityksessä on edelleen ongelmia muun muassa raskauteen ja hoivavastuisiin liittyen.  

Tulevaisuusvaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan edellä kuvatut jännitteet ovat niin suuria, että ne uhkaavat jo sukupolvien välistä solidaarisuussopimusta. Perheenperustamisiässä olevien nuorten tulot ovat alhaisempia kuin suurten ikäluokkien eläkkeet, ja nuoret joutuvat kantamaan vastuun myös ilmastonmuutoksesta, valtionvelasta, eläkkeiden maksamisesta ja vanhusten hoivaamisesta. Myös opiskelemaan pääsy ja opiskelupaikan vaihtaminen on vaikeutunut. Kaikki tämä yhdessä ja erikseen on asiantuntijoiden mukaan omiaan aiheuttamaan nuorissa ikäluokissa epäreiluuden kokemuksia, kapinaa ja aivovuotoa ulkomaille.  

Demografiaan liittyy myös kysymys työ- ja koulutusperäisen maahanmuuton edistämisestä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Suomeen tulee saada jatkossa merkittävästi nykyistä enemmän korkeakouluopiskelijoita muista maista, ja heidät on saatava myös työllistymään tänne. Tämä edellyttää asiantuntijoiden mukaan maahantulon ja oleskelulupakäytäntöjen sujuvoittamista, korkeakoulujen kansainvälisten palveluprosessien joustavoittamista sekä valmistuvien työllistymisen parantamista. Suuri osa ulkomailta tulleista työntekijöistä tulee matalapalkka-aloille ja samalla suuri osa täällä korkeakoulututkinnon suorittaneista ulkomaalaisista opiskelijoista lähtee valmistumisensa jälkeen pois, koska he eivät työllisty ja kohtaavat syrjintää.  

Myös turvapaikanhakijoiden tulisi päästä mahdollisimman nopeasti työmarkkinoille. Tutkimuksissa keskeisiksi maahanmuuttajien työllistymisen esteiksi nousivat puutteellinen kielitaito ja omat pelot ja epävarmuudet työelämään siirtymiseen liittyen. Ammatillinen koulutus (varsinkin työpaikoilla saatu) ja kielikoulutus puolestaan edistävät maahanmuuttajien työn saantia. Integroitumisen varmistamiseksi ja työelämään sopeutumiseksi kielitaitoon tulisi panostaa aiempaa enemmän sekä erillisenä koulutuksena että myös työpaikoilla. 

Tulevaisuusvaliokunnalle monikulttuurisuudesta tai pikemminkin ihmisten moninaisuudesta lausuneet asiantuntijat painottivat diversiteetin olevan paljon muutakin kuin ulospäin näkyvät ominaisuudet. Kaksi monimuotoisuudesta valiokunnalle lausunutta asiantuntijaa ehdottivat viittä toimenpidettä, joilla voidaan lisätä osallisuutta yhteiskunnassa: 1) Erilaisissa visioissa ja selonteoissa pitää ottaa huomioon Suomen omat vähemmistöt. 2) Rakenteellisista esteistä pitää käydä avointa ja julkista keskustelua niin, että keskustelijoina on eritaustaisia asiantuntijoita. 3) Peruskouluihin pitää saada monimuotoisuus- ja empatiakoulutusta, joista lapset ja nuoret saavat työkaluja monimuotoistuvaan, muuttuvaan työelämään ja tulevaisuuteen. 4) Rakenteellisen rasismin, seksismin sekä kaikenlaisen muun syrjinnän torjumiseksi sekä monimuotoisuuden edistämiseksi pitää luoda väliaikaisia mekanismeja, kuten sanktiot, kiintiöt sekä monimuotoistavan ja yhdenvertaisuutta lisäävään toiminnan palkitseminen. 5) Koulutusta moninaistuvaan yhteiskuntaan tarvitaan kaikilla yhteiskunnan eri osa-alueilla, opettajista ja arkkitehdeistä insinööreihin, asiantuntijoihin ja päättäjiin.  

Työyhteisön monimuotoisuus voidaan erään asiantuntijan mukaan muokata kilpailueduksi, jolla pystytään tuottamaan palveluja vaikeisiin asiakastilanteisiin. Tällöin henkilöstöstrategiana ei ole täydellisen suomen ja ruotsin kielen taidon edellyttäminen, vaan kokonaisvaltaisen osaamisen tunnistaminen (ammattitaito, koulutus, kieliosaaminen ja kulttuurituntemus, muu hankittu osaaminen) ja rakenteiden luominen työssä oppimiseen ja täydentävän osaamisen hankkimiseen. Tulevaisuuden työelämää ajatellen olisikin ensiarvoisen tärkeää muuttaa asenteita työnantajatahoilla ja hallinnossa.  

Eräässä asiantuntijalausunnossa ehdotettiin tulevaisuusselonteossa olevaan työn mielekkyyteen liittyvään toimenpide-ehdotukseen lisättäväksi ajatus oikeudenmukaisesta ja inklusiivisesta työympäristöstä, joka perustuu syrjimättömyyteen ja tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden systemaattiseen ja suunnitelmalliseen edistämiseen. 

Luova talous ja monitoimijuus

Osaaminen ja luovuus eli aineeton pääoma on muodostunut aidoksi tuotannontekijäksi työn, pääoman ja tuotantovälineiden rinnalle. Kulttuurialojen osuus BKT:n arvonlisäyksestä oli 2,9 % vuonna 2015. Työpaikkoja kulttuurialoilla oli tuolloin enemmän kuin puu-, paperi- ja elintarviketeollisuudessa yhteensä eli 87 000. Alan suorien tekijänoikeustulojen kokonaismääräksi ar-vioitiin 8,55 miljardia euroa vuonna 2017. Lausunnossaan tulevaisuusvaliokunnalle OKM esitti euromäärältään riittävän vahvan ohjelman/ohjelmien muodostamista Business Finlandiin siten, että ohjelma tunnistaa luovien alojen erityispiirteet ja tukee toimialan kehitystä.  

Tulevaisuusvaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan luovilla aloilla työskentelevän asema on syvässä ristiriidassa alan kasvavalle merkitykselle osana kansantaloutta. Työ on tyypillisesti itsensätyöllistämistä osa- ja määräaikaisten työsuhteiden, yrittäjyyden, apurahojen ja mahdollisten tekijänoikeuskorvausten epävarmassa arkitodellisuudessa, jossa toimeentulolle ei ole organisatorisia tukirakenteita ja jossa voi olla taloudellisesti välttämätöntä edistää samanaikaisesti myös vaihtoehtoista uraa. Taiteilijoiden tilanteessa on haasteita inhimilliseltä kannalta, mutta myös yhteiskunnan resurssien tehokkaan käytön näkökulmasta. Tämän ongelman ratkaisemiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö on teettänyt selvityksen (Taiteilija-allianssi Suomeen, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:2) mahdollisuudesta kokeilla Ruotsissa ja Norjassa jo toimivaa taiteilija-allianssimallia Suomessa. 

Tulevaisuusvaliokunta järjesti yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa eduskunnan luovissa tiloissa kaksi työpajaa luovan alan ja Suomen tulevaisuudesta. Työpajoissa hyödynnettiin taiteen toimijoiden monitoimijaisuutta koskevaa osaamista ja menetelmiä, joilla toisilleen tuntemattomat asiantuntijat pystyvät yhdessä käsittelemään ja jalostamaan uudenlaisia ideoita eduskunnan asiantuntijakuulemisissa. Vastaaville menetelmille olisi asiantuntijakuulemisten perusteella käyttöä esimerkiksi ilmiöpohjaisen oppimisen, demokratiakasvatuksen ja kouluyhteisöllisyyden kehittämisessä tai osana tutkimustoimintaa ja julkishallinnon strategisia kokeiluja esimerkiksi virastojen välisen yhteistyön kehittämisessä. 

Teknologian yhteiskunnalliset vaikutukset

Suomea pidetään tekoälyn ja muun uuden teknologian soveltamisen kärkimaana. Tästä seuraava työn murros otetaan joidenkin asiantuntijoiden mukaan jossakin määrin annettuna, vaikka teknologian vaikutuksiin ja kansalaisten hyvinvointiin voidaan vaikuttaa sääntelemällä arvonluonnin edellytyksiä ja työn tekemiseen vaikuttavia ehtoja. Myös kasvua mahdollistava sääntely, sääntelyn purkaminen ja itsesääntely ovat innovatiivisen talouden uudistumisen avaintekijöitä. 

Eräs tulevaisuusvaliokunnan kuulema asiantuntija esitti kaksi näkökulmaa tekoälyn, alustatalouden ja digitalisaation talousvaikutusten tarkasteluun. Ensimmäisessä skenaariossa alustatalous, ohjelmistopohjainen liiketoiminta ja tekoäly johtavat nyt keskiluokalle tyypillisten työtehtävien vähenemiseen, varallisuuden keskittymiseen kansainvälisille alustatalouden yrityksille ja lopulta kysyntälamaan. Toisessa skenaariossa rutiinitöiden automaatio parantaa tuottavuutta ja ihmisten varallisuutta ja kulutusta, mistä seuraa uusia tarpeita, toimeliaisuutta, ammatteja ja kasvua. Eräässä toisessa asiantuntijalausunnossa peräänkuulutettiin aikaisia toimia tekoälyperäisen eriarvoistumiskehityksen ehkäisemiseksi. Toimenpiteitä tarvittaisiin muun muassa verotuksessa, koulutuksessa, tuotannontekijöihin liittyvien lakien ja säädösten uudistamisessa, immateriaalioikeuskysymyksissä, sosiaalipoliittisissa kysymyksissä, tekoälyn tuottamien voittojen jakoon puuttumisessa ja yleensäkin teknologioiden hyötyjen laajan jakautumisen edistämisessä. Yritysnäkökulmaa valottaneet asiantuntijat puolestaan korostivat, miten suuressa epävarmuudessa johtavat yritykset joutuvat tänä päivänä toimimaan strategisimmillakin osaamisalueillaan. Tekoäly, automatisointi, 5G ja liikkumispalvelut ovat esimerkkejä uusista ilmiöistä, joiden vaikutukset ja läpimurron ajoitus ovat merkittäviä epävarmuustekijöitä yrityksille.  

Platform- tai alustaloudeksi kutsutut liiketalousmallit, jotka tarjoavat ihmisille mahdollisuuden kuluttaa tai ansaita suoraan kansainvälisten suuryritysten tarjoamilla digitaalisilla verkkoalustoilla, asettavat pohjoismaisen hyvinvointimallin koetukselle, sillä verotuksen valvonnassa ja ennakoivassa ohjauksessa tarvittavia tietoja on eri syistä vaikeaa saada niin keskittyneiltä suurilta kansainvälisiltä yrityksiltä kuin pieniltä hajautuneilta toimijoiltakin. Eräiden asiantuntijoiden mukaan digitalouden aiheuttama verovaje oli vuonna 2018 noin 160 miljoonaa euroa ja kasvussa. Ennusteena on, että digitalouden aiheuttama verovaje tulee olemaan 0,5—1,8 % vuotuisesta verokertymästä. Riskinä voi olla jopa 1—2 miljardin euron vuosittainen verovaje, mikäli ehkäiseviin toimiin ei ryhdytä. Arvonlisäveron näkökulmasta tarkasteltuna Suomen vuosittainen verovaje on EU:n mukaan 1 200—1 400 miljoonaa euroa.  

Samaan aikaan uudet teknologiat mahdollistaisivat myös nykyistä reaaliaikaisemman toiminnan verotuksessa ja esimerkiksi veronkeräämisen transaktion yhteydessä, mutta asiantuntijoiden mukaan on kuitenkin selvää, että pelkät kansalliset toimenpiteet eivät riitä reilujen pelinsääntöjen ja tarvittavan lainsäädännön ja standardien luomiseen. Verottajan näkökulmasta tarvitaan esimerkiksi kansainvälisen tiedonvaihdon mahdollistavaa lainsäädäntöä, tiedonantovelvollisuuden ulottamista myös tavaroiden ja palveluiden myynnin välittämiseen, velvoittamista sähköiseen asiointiin kaikessa yritystoimintaa koskevassa asioinnissa ja maksuvälityksen tiedonsaantioikeuden laajentamista.  

Digitalous toimii globaalisti, ja sen valvonta vaatii siksi kansainvälistä yhteistyötä pohjoismaisella ja EU-tasolla sekä myös OECD:ssä. Hyvä esimerkki kansainvälisestä yhteistyöstä on verohallinnon pohjoismainen yhteistyöhanke Nordic Smart Government, jonka kantava ajatus on Go-vernment-as-a-Platform eli julkinen, hyvin toimiva ja vakaa ympäristö yrityksille. Hanke kehittää helppokäyttöisiä digitaalisia palveluita, joiden avulla yritykset pystyvät hoitamaan velvoitteensa, kuten esimerkiksi veroilmoitukset, automaattisesti muun yritystoiminnan osana. Nordic Smart Government ajaa samoja asioita kuin jo pidempään käynnissä ollut RealTime Economy-ohjelma, jonka tavoitteena on kehittyä koko EU:n laajuiseksi. EU:n laajuinen reaaliaikaisesti toimiva talousympäristö vähentäisi yrittämisen kustannuksia ja riskejä ja tukisi sisämarkkinoiden tehokasta toimintaa. Keskeisiä keinoja on yhdenmukaistaa ja automatisoida yrityksen hallintoon liittyvät asiat EU-tasolla. Vastaavanlaisia hankkeita on käynnissä myös yksityisellä sektorilla. Hyvä esimerkki tästä on Nordic API Gateway, joka kehittää yhtä reaaliaikaista, harmonisoidun rahaliikenteen yrityksille mahdollistavaa rajapintaa kaikkiin pohjoismaisiin pankkeihin.  

Pitkän aikavälin politiikka: tulevaisuusselontekojen vaikuttavuuden kehittäminen, tulevaisuusvaliokunnan rooli ja Suomen tulevaisuushaasteet

Pitkän aikavälin politiikasta tulevaisuusvaliokunnalle lausuneet asiantuntijat korostivat arvopohjan tunnistamisen tärkeyttä turbulentteina aikoina, uuden teknologian käyttöönottoon liittyvää eettistä pohdintaa esimerkiksi tekoälyn soveltamisessa, hitaasti etenevien kehityskulkujen, kuten esimerkiksi ilmastonmuutoksen, huomioon ottamista ja kansalaisten osallistumista tulevaisuustyöhön. Asiantuntijat kysyivät myös, miten voimme varautua ennakoimattomaan ja sietää epävarmuuden kasvua.  

Pitkän aikavälin politiikan otsikon alla tulevaisuusvaliokunta käsittelee kolmea teemaa: 1) tulevaisuuselontekojen vaikuttavuuden parantamista, 2) tulevaisuusvaliokunnan roolia eduskunnassa ja lisäksi 3) pääministeri Juha Sipilän ensin tulevaisuusselonteon lähetekeskustelussa ja myöhemmin myös tulevaisuusvaliokunnan 25-vuotisjuhlakokouksessa peräänkuuluttamia kansallisesti tärkeitä tulevaisuuskysymyksiä viestiksi seuraavalle hallitukselle. Tulevaisuusvaliokunta kysyi tätä jälkimmäistä teemaa varten suurelta joukolta asiantuntijoita, mitkä olisivat sellaisia Suomen tulevaisuuteen merkittävästi vaikuttavia asioita, joista on keskusteltu liian vähän.  

Ministeriöissä on viime vuosina kehitetty jatkuvan ennakoinnin toimintatapaa. Tällä vaalikaudella ministeriöiden yhteisen ja jatkuvan ennakoinnin toimintamallia on viety syvemmälle ministeriöiden prosesseihin. Valtioneuvoston kanslian lausunnon mukaan pitkän aikavälin politiikan erityinen haaste on, miten varmistetaan toimenpiteisiin ryhtyminen, kun ennakointityö on tehty. Esimerkiksi valtioneuvoston ja ministeriöiden yhteisen ja jatkuvan ennakoinnin avulla on nyt luotu entistä vahvempi yhteinen näkemys kehityksen suunnasta, mutta miten varmistetaan, että ryhdytään ajoissa myös joihinkin toimenpiteisiin?  

Valtioneuvosto on tällä vaalikaudella pohtinut pitkän aikavälin politiikkainstrumentteja myös PAKURI- ja TOIMI-hankkeissa. Kehittämisen kohteena on ollut se, miten ylivaalikautisia tai jopa ylisukupolvisia yhteiskuntareformeja voidaan toteuttaa pitkäjänteisesti yli hallituskausien. TOIMI-hankkeessa on valmisteltu muun muassa seuraavien hallituskausien sosiaaliturvan lin-jauksia. Pitkän aikavälin politiikan tarve on kasvanut myös Agenda2030-toimenpideohjelman myötä. Valtioneuvoston kanslia onkin ehdottanut tulevaisuusselonteossa, että pitkän aikavälin päätöksenteon kehikoksi otettaisiin kestävä kehitys.  

Lausunnossaan valtioneuvoston kanslia nostaa esille kaksi tulevaisuusvaliokunnan toimintaan liittyvää kysymystä: 1) Mikä on tulevaisuusvaliokunnan rooli pääministerin ehdottamassa pitkän aikavälin vision luomisessa ja 2) Miten voisimme vahvistaa teknologisen disruption huomioonottamista yhteiskunnassa? Pääministeri Sipilä ehdotti syksyllä 2018 tulevaisuuselonteon lähetekeskustelussa ja uudestaan tulevaisuusvaliokunnan 25-vuotisjuhlakokouksessa, että tulevaisuusvaliokunta valmistelisi esimerkiksi tulevaisuusselonteon yhteydessä parlamentaarisesti Suomelle sellaisen pitkän aikavälin vision, joka voisi toimia hallitusneuvotteluiden pohjana. Valtioneuvoston kanslian mielestä tämä työ tulisi tehdä yhteistyössä ennakointiluotsin eli kansallisen ennakointiverkoston kanssa.  

Pitkän aikavälin politiikkaan liittyen tulevaisuusselonteon toisessa osassa ehdotetaan myös, että kestävän kehityksen ja tulevaisuustyön yhteyksiä tulee edelleen tiivistää. Hyväksi todettua kaksiosaista selontekoa tulisi valtioneuvoston kanslian mukaan edistää suuntaan, jossa kestävän kehityksen selonteko ja tulevaisuusselonteko tehtäisiin kaksiosaisena yhdessä; esimerkiksi niin, että ensin tehtäisiin laaja-alainen kestävän kehityksen selonteko ja sen jälkeen toisena osana jotain kestävän kehityksen kannalta tärkeää teemaa tarkemmin käsittelevä tulevaisuusselonteko. 

Tulevaisuusvaliokunta järjesti 16.11.2018 eduskunnan Pikkuparlamentissa 25-vuotisjuhlakokouksen. Tässä kokouksessa useat eri tahot pohtivat tulevaisuusvaliokunnan pyynnöstä pitkän aikavälin politiikkaa ja tulevaisuusvaliokunnan roolia siinä. Juhlakokouksessa käytetyt puheenvuorot julkaistaan tulevaisuusvaliokunnan julkaisusarjassa (TuVJ 9/2018). Esille nousi muun muassa seuraavanlaisia ehdotuksia: 

Tulevaisuusvaliokunnan työnä on ennakointi, teknologia-arviointien tekeminen, yhteiskuntapoliittinen keskustelu ja tulevaisuuden strateginen arviointi. Kaiken tämän työn jälkeen jää kysymykseksi kuitenkin se, miten puhe muuttuu kosketeltavaksi hahmoksi. Puhemies Risikon mukaan on löydettävä yhdessä keinoja, joilla tulevaisuusvaliokunnan havaintoja voidaan paremmin käyttää käytännön lainvalmistelutyössä.  

Neljävuotinen vaalikausi on lyhyt aika suurten yhteiskunnallisten reformien tekemiselle. Sekä eduskunnan että valtioneuvoston työssä on siksi kehitettävä yhä enemmän pitkän aikavälin päätöksentekoa. Tarvitsemme isoja yhteisiä tavoitteita, joihin kaikki voivat sitoutua, ja vaihtoehtoisia ratkaisukeinoja, joista voidaan valita. Tällaisessa visiotyössä tulevaisuusvaliokunnan roolia ja tehtävää kannattaa pääministeri Sipilän mukaan pohtia ja vahvistaa. Koska tulevaisuusvaliokunnalla on resurssit pohtia ja miettiä tulevaa, niin olisi luontevaa, että strategisen hallitusohjelman myötä myös tulevaisuusvaliokunnan rooli muuttuisi niin, että valiokunta tekisi pidempiaikaista visiotyötä Suomelle. Visiotyön tavoitteena olisi tunnistaa kansallisia menestystekijöitä, joiden aikajänne ulottuu selvästi yli vaalikausien. Tulevaisuusvaliokunnan tekemä pitkän aikavälin visiotyö voisi pääministeri Sipilän mukaan toimia strategisen hallitusohjelman pohjana. Keinot toteuttaa yhteinen visio voivat sitten vaihdella riippuen hallituspohjasta. 

Pääministeri Sipilän mukaan tulevaisuusvaliokunnan työt ovat myös olleet merkittävässä osassa suomalaisen yhteiskunnan ja hallinnon uudistumiskyvyn vahvistamisessa. Tulevaisuusvaliokunta on toiminut monella tapaa uudistusten kirittäjänä ja tuntosarvena yhteiskunnan uudistustarpeille. Tällä vaalikaudella tulevaisuusvaliokunta on vastannut eduskunnassa myös Agenda2030:n käsittelystä ja sitä kautta syntyvän pitkän aikajänteen politiikkajohdonmukaisuuden seurannasta. Tämä on pääministeri Sipilän mukaan hyvä rooli tulevaisuusvaliokunnalle: huolehtia siitä, että päätöksemme kantavat myös seuraaville sukupolville ja kulkevat kohti globaalisti asetettuja tavoitteita.  

EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen toivoi, että tulevaisuusvaliokunta ottaa aktiivisesti osaa Euroopan tulevaisuudesta käytävään keskusteluun ja tuo esille omat näkökantansa.  

Tulevaisuusvaliokunnan ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1994—1995 toimineen Eero Paloheimon mukaan tulevaisuusvaliokunnan tärkein tehtävä on löytää ja analysoida keskipitkän aikavälin todennäköisimmät ongelmat. Koska kyse on eduskunnan instituutiosta, täytyy tulevaisuusvaliokunnan selvityksillä, analyyseillä ja toimenpide-ehdotuksilla olla vaikutuksensa myös päivänkohtaiseen lainsäädäntöön. Toisaalta tulevaisuusvaliokunnan on sivuutettava päivänpoliittiset valtakiistat ja oltava niitä laajakatseisempi. Paloheimo nosti myös esille kysymyksen siitä, voisiko eduskunta ottaa käytännöksi, että isojen kysymysten kohdalla ei kysyttäisi vain perustuslakivaliokunnan kantaa, vaan myös tulevaisuusvaliokunnan kantaa. Tulevaisuusvaliokunta voisi tehdä näissä suurissa reformeissa rakentavan aloitteen.  

Sitran yliasiamies Mikko Kososen mukaan Suomi on tulevaisuuspolitiikan edelläkävijä ja mallimaa. Jos ja kun laadukasta ja keskeisiin teemoihin kohdistuvaa ennakointitietoa on jatkossa yhä paremmin tarjolla, olisi yliasiamies Kososen mukaan hyvä pohtia myös eduskunnassa, mitä voitaisiin tehdä tämän tiedon hyödyntämiseksi poliittisessa päätöksenteossa. Yliasiamies Kosonen kysyi esityksessään, olisiko eduskunnan eri valiokuntien työskentelyssä mahdollista huomioida nykyistä systemaattisemmin kansallisen ennakointityön tuotoksia. Tämä voitaisiin yliasiamies Kososen mukaan toteuttaa esimerkiksi hyödyntämällä ennakointiverkoston tuloksia säännöllisesti kaikissa valiokunnissa osana normaalia kuulemiskäytäntöä. Yliasiamies Kosonen kysyi myös, mahtuisiko jokaisen valiokunnan vuosikelloon oman vastuualueen ennakointitietoon tutustuminen kerran vuodessa, kootusti ja esimerkiksi työpajamaisesti? Tällaiset työpajat voitaisiin haluttaessa toteuttaa myös avoimina kuulemisina. Yliasiamies Kosonen kannatti myös pääministeri Sipilän ajatusta tulevaisuusvaliokunnan roolin vahvistamisesta strategisen hallitusohjelman yhteisen vision valmistelussa. Yliasiamies Kosonen ehdotti myös säännöllistä tulevaisuusdialogia suuressa salissa.  

Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtaja Juha Kaskisen mukaan tulevaisuuspolitiikka on pitkän aikavälin haasteiden ja mahdollisuuksien luotaamista, visioiden ja missioiden rakentamista, visioiden toteuttamisen edellytysten etsintää, tulevaisuussignaalien seurantaa ja niiden vaikutusten arviointia. Olennainen osa tulevaisuuspolitiikkaa on tulevaisuuden tietoinen tekeminen päätöksenteon kautta. Tulevaisuutta tehdään Kaskisen mukaan käytännössä koko ajan poliittisessa päätöksenteossa. Tulevaisuuspolitiikka on politiikkaa, jota tehdään tietoisesti tulevaisuusorientoituneesti ja vastuullisuutta osoittaen. Kaskinen korosti myös kansalaisten tulevaisuuskeskusteluun osallistumisen tärkeyttä.  

Tulevaisuuden tutkimuksen seuran varapuheenjohtaja professori Sirkka Heinosen mukaan suomalainen perusvoima, sisu, on tulevaisuusresilienssiä eli kykyä selvitä tulevaisuuden eteemme tuomista vaikeistakin oloista ja muutoksista. Heinonen korosti myös tulevaisuusvaliokunnan roolia kulttuuristen muutosten tulkkina ja katalysoijana. Professori Heinosen mukaan tulevaisuusvaliokunnalla on keskeinen rooli koko kansakuntamme tulevaisuuden yhteisöllisessä määrittämisessä. Kansainvälisen Millennium-verkoston terveisinä professori Heinonen ehdotti tulevaisuusvaliokunnalle globaalin, eri maiden tulevaisuusvaliokunnista muodostuvan verkoston koordinoimista ja paremman tulevaisuuspolitiikan rakentamisesta koko maailmalle. Professori Heinonen kannusti tulevaisuusvaliokuntaa jatkamaan myös ennakointimenetelmien kehittämistä.  

Vastauksena pääministeri Sipilän tulevaisuusvaliokunnalle esittämään haasteeseen tulevaisuusvaliokunta pyysi asiantuntijoita nimeämään Suomen tulevaisuuteen vaikuttavia suuria kysymyksiä, joista on keskusteltu liian vähän. Työn murrokseen ja suomalaisen työn tulevaisuuteen liittyvät vastaukset on sisällytetty jo aiempiin lukuihin. Pitkän aikavälin politiikan otsikon alle on kerätty ne lausunnoissa toistuneet teemat, jotka eivät rajoitu työn tulevaisuuteen. Teemat kiteytyvät kahden aiheen ympärille: eettisyys ja inhimillisyys. 

Eettisyys

Datan merkitys yhteiskuntamme kehitykselle piirtyi voimakkaasti esiin tulevaisuusvaliokunnan eri asiantuntijakuulemisissa. Eräs asiantuntija nosti esiin potentiaalisia yksityisyyden suojan ongelmia valmisteilla olevissa lakiuudistuksissa, jotka mahdollistaisivat kansalaisten geenitiedon sujuvamman hyödyntämisen tutkimustarkoituksiin. Toinen asiantuntija kuvasi, miten ympäristöömme upotetaan enenevästi sensoreita tuottamaan reaaliaikaista dataa, ja myös meistä itsestämme kertyy tietoa erilaisiin tietokantoihin sekä verkon palvelimiin. Kiinassa on pilotointivaiheessa tällaiseen kansalaisista kertyvään tietoon pohjautuva automaattinen pisteytysjärjestelmä, joka vaikuttaa kansalaisten sosiaalietuuksiin ja vakuutusehtoihin. Asiantuntijan mukaan jonkinlainen pisteyttämisen kulttuuri tulee väistämättä yleistymään myös ns. liberaaleissa demokratioissa. Vaikka kaikki tämä paikoista, esineistä, ihmisistä, asioista ja prosesseista kertyvä data mahdollistaa paljon hyvää, käynnissä olevan algoritmisaation ja massadataistumisen kaikkia seurauksia on hyvin vaikea ennakoida. Tekoälyn hyödyntämiseen perehtyneet asiantuntijat nostivat esille erityisen tietopolitiikan tarpeen, jotta tekoälyn ja datan hyödyntäminen olisi sekä tehokasta että oikeuden- ja tarkoituksenmukaista.  

Tekoälyn etiikan tutkijat nostivat lausunnoissaan esiin tekoälyratkaisujen suunnittelussa tehtävät voimakkaat mutta näkymättömiksi jäävät arvovalinnat: algoritmien säätelemässä verkkoympäristössä käyttäjä ei tiedä, miten algoritmi ohjaa, mitä aineistoja ja suosituksia hänelle näytetään. Tiedon käyttö edellyttää aineiston muokkaamista suuremman "raekoon" kokonaisuuksiksi ja näiden kokonaisuuksien asettamista arvojärjestykseen periaatteilla, joista käyttäjällä ei välttämättä ole tietoa. Tulevaisuudessa tämän muokkaamisen toteuttavat oppivat algoritmit nopeana ja automaattisena prosessina, jolloin tahattomasti syrjivien käytäntöjen riski kasvaa. Jos ihminen ei tiedä, miten ja miksi kone tekee jotakin, saattaa kone käyttää ihmistä eikä ihminen konetta.  

Inhimillisyys

Tulevaisuusvaliokunta etsi vastausta Suomen kolmeen tulevaisuushaasteeseen monella eri tavalla: asiantuntijalausuntoja pyydettiin sekä erilaisten valiokunnan jo aiemmin tunnistamien teemojen näkökulmasta että myös henkilöiltä, jotka tiedettiin mielenkiintoisiksi yhteiskunnallisiksi keskustelijoiksi. Tämän lisäksi järjestettiin myös tulevaisuusverstas-tyylisiä työpajoja ja seminaarimaisia avoimia kokouksia. Yleinen palaute oli, että tulevaisuusvaliokunnan ja muidenkin päättäjien toivottiin järjestävän juuri tämänkaltaisia monitoimijaisia kuulemisia, joissa "teknologiagurujen" rinnalla kuullaan myös lastentarhanopettajia, luokanopettajia, aineenopettajia, filosofeja, psykologeja ja kasvatustieteilijöitä. Näin ei valmisteltaisi digitaalista ympäristöä vain koneille, vaan muistettaisiin myös ihmistarpeet. Tulevaisuusvisiot eivät saa muodostua vieraannuttaviksi niille, jotka eivät identifioidu "tekoälykansaan" vaan kaipaavat tulevaisuudelta sivistyksen arvostusta ja inhimillistä otetta.  

Useissa tulevaisuusvaliokunnalle annetuissa, näkymättömiin jääneitä tulevaisuushaasteita koskevissa lausunnoissa nostettiin esiin nimenomaan ihmisyyden kehitys ja huoli siitä, miten maailman enenevä kokeminen teknologiavälitteisinä ärsykkeinä, yhdistettynä liikkumattomuuteen, vaikuttaa lapsiin, nuoriin ja aikuisiin. Asiantuntijalausunnoista hahmottui neljä tähän teemaan liittyvää kehityskulkua. Ensinnäkin, teknologiavälitteiset kokemukset ovat taipuvaisia muokkaantumaan standardinomaisiksi ja synkronisoiduiksi, ulkoa-ohjatuiksi, tunnekoukuttaviksi -mikromaailmoiksi. Toiseksi, jatkuva viriketulva vähentää aivojen tarvitsemaa tyhjää tilaa (void), joka on luovuuden ammattilaisten mukaan edellytys itsenäiselle ajattelulle, kyvylle aistia heikkoja signaaleja ja synnyttää jotakin kokonaan uutta pelkän reagoimisen sijasta. Kolmanneksi, inhimilliset ominaisuudet voivat kehittyä puutteellisesti ja vallan väärinkäyttöön liittyvät piirteet saada lisää tilaa, mikäli kasvava osuus vuorovaikutuksesta tapahtuu ei-tietoisten koneiden kanssa. Erityisesti empatia, kyky kohdata vierasta ja huomioida myös muita lajeja, on joidenkin asiantuntijoiden mielestä erityisen tarpeen ja erityisen vaarassa virtualisoituvassa maailmassa. Neljänneksi, kyky lukea ja tulkita pidempiä tekstejä, ja vastavuoroisesti tuottaa sellaisia itse, on tutkimusten mukaan heikentynyt hämmästyttävän nopeasti.  

Toinen kuulemisissa esille noussut viesti oli Suomen tarina siitä, miten pieni, köyhä maa nousee yhteiskunnaksi, jossa lähtökohdat eivät määritä mitä ihmisestä voi tulla. Tämä jälleenrakennustarina on vahvuutemme niin pitkään kuin se on totta. Kuulemisissa jaettiin näkemys siitä, että päättäjien tulisi sitoutua pitämään tarina totena ja tehdä kaikkensa poistaakseen eriarvoisuutta. Varsinkaan lasten ja nuorten todellisuuden ei tulisi olla sellaista, millaisena eräs kuulluista asiantuntijoista sen kuvasi alueensa koulun rehtoria siteeraten: "Meidän koulussa erot lasten välillä ovat huikeita, ja lapset ovat aivan pienestä asti tietoisia niistä. Osa tuodaan koulun pihalle sadan tonnin autoilla, osa huolehtii vaatteistaan ja syömisestään itse ekaluokkalaisesta lähtien. Osa käy lomilla sukeltamassa vanhempien kanssa, osa viettää koko loman yksin kotona. Nämä lapset ovat tietoisia rajoista, he pysyvät omissa porukoissaan, ja heikompiosaiset ajattelevat, ettei heillä koskaan ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla. 'Mä tiedän, että tässä maailmassa ei ole mulle mitään paikkaa’, kuvasi yksi ekaluokkalainen lapsi tilannettaan itse." 

Syrjäytymisvaarassa olevien lasten lisäksi Suomessa elää suuri määrä suomalaisia, joilla on esteitä koulutukseen ja työelämään pääsyssä. Asiantuntija nosti esiin, että etnisistä tai kulttuuritaustoista johtuvia haasteita kokevat suomalaiset eivät koe tulevansa edustetuksi tai mahtuvansa tarinaan suomalaisuudesta. Syrjäytymiseen ja osallisuuteen liittyvä yleinen kysymys on, miten ihmisten identiteetti, itsetunto ja käsitys yhteiskunnallisesta arvosta rakentuvat, jos ne ovat aiemmin rakentuneet työn kautta ja työn luonne onkin murroksessa. Tulevaisuusvaliokunnalle lausunut taiteilija esitti valiokunnan jäsenille konkreettisen kysymyksen: ”Miten esittelisit itsesi tulevaisuudessa, jossa koulutuksella tai ammatilla ei enää ole niin suurta merkitystä? Mikä olisit ilman ammattiasi?” Sama asiantuntija huomautti, että taiteilija on taiteilija silloinkin, kun palkkaa ei tule. Taiteilijan suhde ammattiinsa ei rakennu palkkatyötarinan kautta. Tällaisten muusta kuin palkasta riippuvaisten identiteettien rakentaminen on tärkeä osa työn murrosta.