Arvoisa puhemies! Kyse on hallituksen esityksestä eduskunnalle pakollista työtä koskevaan sopimukseen liittyvän pöytäkirjan hyväksymisestä elikkä ILO-sopimuksen ratifioinnista. Tällä pöytäkirjalla tai sopimuksella pyritään torjumaan pakkotyöhön liittyvää ihmiskauppaa ja parantamaan uhrien asemaa. Ja tuossa pöytäkirjassa... (Hälinää — Puhemies koputtaa)
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
:Vielä, arvoisa puhuja, epäselvyyden välttämiseksi totean, että puheenvuoro on nyt edustaja Filatovilla.
Ja viestin epäselvyyden välttämiseksi siis esittelen mietinnön koko valiokunnan puolesta. — Elikkä pöytäkirjan avulla pyritään torjumaan pakkotyöhön liittyvää ihmiskauppaa ja parantamaan uhrien asemaa. Ja tässä pöytäkirjassa edellytetään oikeussuojakeinojen turvaamista uhreille ja rangaistuksista säätämistä ihmiskauppaan liittyvän pakkotyön käyttöön syyllistyneille henkilöille. Euroopan unionin neuvosto on valtuuttanut marraskuussa 2015 jäsenvaltiot ratifioimaan tämän unionin edun mukaisen pöytäkirjan.
Itse asiassa tässä ILOn vuoden 1930 sopimuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaan pakollinen työ on määritelty työksi tai palvelukseksi, joka jonkin rangaistuksen uhalla vaaditaan joltakin henkilöltä ja johon mainittu henkilö ei ole vapaaehtoisesti tarjoutunut. Elikkä sopimuksessa on tarkka määrittely.
ILO arvioi, että näitä pakkotyön uhreja on tällä hetkellä koko maailmassa lähes 21 miljoonaa. Uhreista 4,5 miljoonaa katsotaan olevan henkilön seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvässä pakkotyössä, ja arvio on, että maahanmuuttajat, alkuperäiskansojen jäsenet ovat erityisen alttiita joutumaan hyväksikäytön ja pakkotyön uhriksi. Ikävä arvio on myös se, että pakkotyön käytön arvioidaan lisääntyvän ja yleistyvän globalisaation, lisääntyneen muuttoliikkeen, epävirallisen talouden ja maailmanlaajuisten rikollisverkostojen seurauksena. Ja itse asiassa tuossa kyselytunnillakin puhuimme niistä asioista, joissa ihmisiä pakotetaan asioihin, joita he eivät halua tehdä.
Suomessa pakkotyön uhrien ja ihmiskaupan uhrien määrää on vaikea arvioida, koska tapaukset eivät useinkaan tule viranomaisten tietoon ja rajanveto ihmiskaupan ja ihmiskauppaan rinnastettavien työntekijöiden hyväksikäyttöön liittyvien rikosten välillä saattaa olla vaikeaa. Poliisille ja Rajavartiostolle on viime vuosina ilmoitettu vuosittain muutamia kymmeniä ihmiskaupparikoksia.
Tämä pöytäkirja edellyttää, että jäsenvaltiot ja kansallisvaltiot rakentavat politiikka- ja toimintasuunnitelman, joka ehkäisee pakkotyötä tehokkaasti ja pysyvästi ja pyrkii sen poistamiseen. Lisäksi edellytetään suojelun antamiseksi uhreille asianmukaisten, tehokkaiden oikeussuojakeinojen, kuten korvausten, käyttöönottamista, pakkotyön teettämiseen syyllistyneiden rankaisemista ja niin edelleen.
Hallitus on katsonut, että tämän pöytäkirjan ratifiointi ei edellytä Suomelta lainsäädännöllisiä muutoksia, koska Suomessa ihmiskauppaa sekä pakkotyöhön liittyvää ihmiskauppaa säädellään nyt jo kattavasti ja olemassa olevat käytännöt etenkin ihmiskaupan uhrien suojelemiseksi ovat riittävät täyttämään myös tämän pakollista työtä koskevaan sopimukseen liittyvän pöytäkirjan vaatimukset.
Mutta kun valiokunta kuunteli asiantuntijoita, se päätyi siihen, että pakkotyön ja siihen liittyvän ihmiskaupan ehkäisemiseen pyritään kansainvälisen säätelyn avulla ja että on hyvä, että Suomi tämän sopimuksen ratifioi, ja sitä pidettiin hyvinkin tarkoituksenmukaisena. Mutta siitä, kuinka hyvin meidän lainsäädäntömme täyttää nämä edellytykset jo nyt, oli hiukan epäselvyyttä valiokunnan kuulemisessa.
Suomessa pakkotyön kriminalisointi on kytketty ihmiskaupan ja törkeän ihmiskaupan kriminalisointeihin. Rikoslain 25 luvun 3 §:n 1 momentissa vaihtoehtoisista ihmiskaupan tarkoituksista mainitaan sen kohteena olevan ihmisen saattaminen pakkotyöhön mutta pakkotyötä ei kuitenkaan määritellä erikseen, ja rikoslain 47 luvussa kriminalisoitu kiskonnan tapainen työsyrjintä ja törkeä kiskonta ovat myös lähellä ihmiskaupan rikosoikeudellista tunnusmerkistöä. Kiskonnan tapaisella työsyrjinnällä tarkoitetaan siis tilannetta, jossa työnantaja asettaa työntekijän huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi esimerkiksi tämän riippuvaista asemaa, tietämättömyyttä tai ymmärtämättömyyttä.
Hallitus siis lähtee siitä, että meidän järjestelmämme on jo valmis näiltä osin. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa kuitenkin esitettiin käsitys, jonka mukaan vaatimukset eivät kattaisi pakkotyötä laajassa merkityksessä. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka pakkotyö on yksi ihmiskaupan hyväksikäyttömuodoista, pakkotyötä voi ilmetä myös ilman ihmiskauppaa, ja mikäli sitä ilmenee ilman ihmiskauppaa, niin meidän auttamisjärjestelmämme eivät tule pakkotyön suhteen näiden ihmisten apuun samalla tavalla kuin niiden ihmisten apuun, jotka siis luetaan ihmiskaupan uhreiksi.
Rajanveto pakkotyön ja kiskonnan tapaisen työsyrjinnän välillä on hyvin hankalaa. Valiokunta katsoi, että näiden käsitteiden epäselvän rajanvedon ja osittaisen päällekkäisyyden vuoksi ihmiskauppa ja ihmiskaupan tai pakkotyön uhri saattavat jäädä tunnistamatta. Osa rikoslaissa tarkoitetuista pakkotyötapauksista tulee käsitellyksi kiskonnan tapaisena työsyrjintänä esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa rikosprosessitoimijat eivät jostakin syystä ole kyenneet saamaan riittävästi näyttöä juuri ihmiskaupparikoksesta tai joissa ihmiskauppaa koskevan rikoslain tunnusmerkistöjä ei ole osattu soveltaa. Samoin tunnistuksessa ovat haasteellisia rajatapaukset, joissa hyväksikäyttö on sinällään ollut vakavaa.
En käy nyt näitä kaikkia yksityiskohtia läpi, mutta jos tämän yrittää tiivistää, niin kyse on siitä, että aina ei tunnisteta pakkotyötä silloin, kun se ei ole ihmiskauppaa, ja meidän järjestelmämme on rakennettu siten, että se turvaa ihmiskaupan uhrit pakkotyössä mutta ei välttämättä muita.
Sen vuoksi valiokunta on yksimielisesti sitä mieltä, että tämä sopimus pitää hyväksyä ja ratifioida. Ja valiokunnan enemmistö asetti ponnen, jossa sanotaan: "Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa, esiintyykö sellaista ihmiskaupan kaltaista pakkotyötä tai vakavaa työperäistä hyväksikäyttöä, joiden uhrit eivät saa suojaa, koska rikokset eivät täytä ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistöä rikosoikeudellisessa mielessä, ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin."
Tähän esitykseen on jätetty kuitenkin vastalause, joka edellyttää, että nämä auttamisjärjestelmät selvitetään ja tehdään sellaisiksi, että ne täyttävät myös ne pakkotyön muodot, jotka siis eivät ole ihmiskauppaa.