Arvoisa herra puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Minulla on ilo ja kunnia esitellä teille eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomus vuodelta 2019. Tämä on siinä mielessä juhlakertomus, että kertomusvuosi oli oikeusasiamiesinstituution 100. toimintavuosi.
Perinteiseen tapaan kertomuksen alussa on oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten puheenvuorot kunkin itse valitsemastaan aiheesta. Omassa puheenvuorossani tarkastelen 100-vuotiaan oikeusasiamiesinstituution kehitystä: Miten muodollis-juridisesta laillisuusvalvojasta kehittyi perusoikeuskeskeinen viranomaistoiminnan ohjaaja? Minkälaisia odotuksia eduskunnalla ja kansanedustajilla on ollut oikeusasiamiehen toimintaan? Miten oikeusasiamies on näkynyt mediassa näiden 100 vuoden aikana? Instituution 100-vuotisjuhlassa tänä vuonna julkistetussa juhlakirjassa oikeustieteen tohtori Markus V. Kari, oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedt ja oikeustoimittaja Susanna Reinboth vastaavat näihin kysymyksiin ja asettavat oikeusasiamiehen toiminnan kunkin ajan yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja journalistiseen kontekstiin.
Oikeusasiamiesinstituutio oli vähällä jäädä perustamatta. Vuonna 1918 eduskunnalle annetussa hallituksen esityksessä monarkkiseksi hallitusmuodoksi oli oikeusasiamiestä koskeva säännöstö, mutta se puuttui vuoden 1919 valtiopäivillä annetusta esityksestä tasavaltaiseksi hallitusmuodoksi. Eduskunnan perustuslakivaliokunta kuitenkin lisäsi hallitusmuodon ehdotukseen oikeusasiamiestä koskevan säännöstön, jonka eduskunta hyväksyi.
Oikeusasiamiehen toiminnan alkuajat olivat vaikeita. Alkuaikoina esitettiin useita vaatimuksia oikeusasiamiesinstituution lakkauttamiseksi. Näitä vaatimuksia esittivät ensimmäinen oikeusasiamies itse, useat kansanedustajat, useat lehdet, oikeuskansleri, ja lopulta sitä ehdotettiin hallituksen esityksessä vuonna 1932. Onneksemme perustuslakivaliokunta ei hyväksynyt ehdotusta ja eduskunta hylkäsi hallituksen esityksen.
Mistä nämä vaikeudet johtuivat? Perimmäinen syy oli se, että Suomessa oli jo oikeusasiamiesinstituutiota perustettaessa toinen ylin laillisuusvalvoja, valtioneuvoston oikeuskansleri, jonka toiminta oli jo tuolloin vanhaa ja vakiintunutta. Tämän vuoksi alkuaikoina kanteluita ja työsarkaa ei yksinkertaisesti tahtonut riittää oikeusasiamiehelle. Vuosien kuluessa oikeusasiamiesinstituutio on kuitenkin vakiinnuttanut paikkansa. Tämä ilmenee jo asiamääristä. Kun vuonna 1920 oikeusasiamies sai 39 kantelua, kertomusvuonna niitä saapui ennätykselliset 6 267, mikä on noin kolminkertainen määrä verrattuna oikeuskanslerille saapuneisiin kanteluihin. Tämä on merkillepantavaa, kun muistetaan nuo alkuaikojen vaikeudet ja niiden syy.
En tässä puheenvuorossani mene lähemmin toiminnan sisällölliseen kehittymiseen eri ajanjaksoina. Juhlakirjan artikkeleissa sitä on käsitelty perusteellisesti. Nostan esille vain yhden piirteen. Oikeusasiamiehen käsittelemät kantelu- ja muut asiat painottuivat toiminnan alkuvuosista lähtien hyvin voimakkaasti vankeihin ja tuomioistuimiin. Vielä 1970-luvulla valtaosa asioista koski joko vankeja tai tuomioistuimia. Vankiasiat olivat toiminnan alkuvuosina sikäli merkittäviä ja poliittisesti arkaluonteisia, että Suomihan oli ensin sisällissodan jäljiltä ja sitten maailmansotien aikaan poliittisten vankien maa. Vankiasiat painottuivat oikeusasiamiehen työssä entisestään sen vuoksi, että vuonna 1933 voimaan tulleella lailla oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen tehtävien jaosta vankiasiat osoitettiin ensisijaisesti oikeusasiamiehen käsiteltäväksi. Jälkikäteen arvioituna näyttää siltä, että juuri toiminnan painottuminen vankiasioihin on luonut pohjaa oikeusasiamiesinstituution myöhemmälle kehitykselle. Oikeusasiamiehen toimintahan on sittemmin painottunut juuri kaikkien laitoksissa olevien ihmisten ja kaikkien haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien ja kohtelun valvontaan.
Tämä kehitys on huipentunut YK:n yleissopimuksiin perustuviin oikeusasiamiehen erityistehtäviin. Niistä toisessa on kysymys kaikkien sellaisten paikkojen valvonnasta, joissa voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä. Näitä henkilöitä voivat olla paitsi vangit myös esimerkiksi lapset, vanhukset, vammaiset henkilöt ja psykiatriset potilaat. Toisena YK:n yleissopimukseen perustuvana tehtävänä oikeusasiamiehellä on vammaisten henkilöiden kaikkien oikeuksien valvonta ja edistäminen yhdessä Ihmisoikeuskeskuksen kanssa. Ihmisoikeuskeskuksen perustaminen juuri Oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen ilmentää osaltaan tätä kehitystä.
Näköpiirissä olevista uudistuksista tärkein on oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin työnjaon kehittäminen. Toteutuessaan se vahvistaisi edelleen oikeusasiamiehen roolia erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien ja kohtelun valvojana ja edistäjänä. Uudistus myös vahvistaisi oikeuskanslerin roolia nykyisissä ja eräissä uusissa erityistehtävissä. Hallituksen lainsäädäntösuunnitelman mukaan tästä työnjaosta on lähiaikoina tulossa hallituksen esitys eduskunnalle.
Tulevaisuudessa oikeusasiamiesinstituutioon voi kohdistua myös uhkia. Esimerkiksi yksilön oikeusasemaan läheisesti vaikuttavia tehtäviä voi jäädä oikeusasiamiehen toimivallan ulkopuolelle tai saatetaan toteuttaa uudistuksia tai ryhtyä toimiin, jotka vaarantavat oikeusasiamiehen riippumattomuutta. Tällaisia uhkia voi ilmaantua sekä Euroopan unionin taholta että kansalliselta taholta. Joitakin esimerkkejä tällaisista uhista on olemassa sekä meiltä että muualta. Ja kun asiamäärät jatkuvasti kasvavat, on myös huolehdittava oikeusasiamiehen voimavarojen riittävyydestä.
Oikeusasiamies hoitaa ylimmältä valtioelimeltä eli eduskunnalta saamaansa luottamustehtävää. Instituution syntymiseen, eloon jäämiseen ja kehittymiseen on tarvittu eduskunnan ja sen perustuslakivaliokunnan tukea, luottamusta ja kaukonäköisyyttä. Pitkälti kanteluiden tutkintaan perustuva instituutio tarvitsee myös kansalaisten luottamuksen, muuten kanteluita ei tehdä. Ja kun oikeusasiamiehen kannanotot eivät ole oikeudellisesti sitovia, ratkaisujen vaikuttavuus edellyttää lopulta myös viranomaisten luottamusta oikeusasiamiehen toimintaan. Kiitän kaikkia oikeusasiamiesinstituutiota tukeneita henkilöitä ja tahoja siitä työstä, jolla 100 vuoden aikana on rakennettu se luottamus, johon instituutio voi tänä päivänä nojautua.
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin tarkastelee puheenvuorossaan oikeusasiamiesinstituution kansainvälistymistä. Oikeusasiamies on 100 vuoden aikana kasvanut vahvaksi instituutioksi, joka rakentaa käsitystämme laillisuudesta, luo edellytyksiä toimivalle demokratialle ja vahvalle oikeusvaltiolle sekä edistää perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. Toisaalta oikeusasiamiesinstituutio tarvitsee myös itse tuekseen vahvaa oikeusvaltiota.
Suomen valtiosääntöisen järjestelmän erityispiirteisiin kuuluu oikeusasiamiehen vahva asema, jota perustuslakikulttuuri tukee. Eduskunta ja kansanedustajat ovat perinteisesti kunnioittaneet oikeusasiamiesinstituution koskemattomuutta ja riippumattomuutta. Vuonna 2019 oikeusasiamiehen kertomus lähetettiin ensimmäistä kertaa perustuslakivaliokunnan lisäksi myös muihin erikoisvaliokuntiin mahdollisen lausunnon antamista varten. Tämä menettely luo mahdollisuuden syventää vuorovaikutusta ja välitöntä keskustelua eduskunnan ja oikeusasiamiehen välillä. Siten se edistää eduskunnan osallistumista Suomen perus- ja ihmisoikeustilanteen arviointiin. Tämä on myönteistä sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen että eduskunnan oikeusasiamiehelle osoittaman institutionaalisen tuen kannalta.
Perustuslakivaliokunta onkin todennut, että oikeusasiamies on eduskunnan toimielin, jonka valtiosääntöisenä tehtävä on eduskunnan puolesta valvoa kaikkea julkista hallintoa. Valiokunnan mukaan se, että ylimpien laillisuusvalvojien virkatointen lainmukaisuuden tutkiminen ja toiminnan valvonta on perustuslaissa säädetty eduskunnan ja sen perustuslakivaliokunnan tehtäväksi, korostaa ylimpien laillisuusvalvojien toiminnan riippumattomuutta erityisesti suhteessa valvottaviin viranomaisiin.
Maailmassa on tällä hetkellä yli 140 oikeusasiamiesinstituutiota. Moniin niistä on viime vuosina kohdistunut uhkia ja hyökkäyksiä. Kansallisten instituutioiden turvaksi on syntynyt useita kansainvälisiä suoja- ja valvontamekanismeja. Näitä ovat muun muassa YK:n yleiskokouksen vuonna 1993 hyväksymät Pariisin periaatteet ja useat myöhemmät päätöslauselmat, Euroopan neuvoston Venetsian toimikunnan vuonna 2019 hyväksymät oikeusasiamiesinstituutioiden perustamista ja toimintaa ohjaavat 25 periaatetta ja Euroopan neuvoston ministerikomitean 2019 hyväksymä suositus.
Joihinkin näistä kansainvälisistä periaatteista ja suosituksista liittyy myös erilaisia seurantamekanismeja. Seurannan kärkenä ei ole vain ihmisoikeuksien toteutuminen vaan erityisesti kansallisen oikeusasiamiesinstituution itsenäinen ja riippumaton asema, riittävä rahoitus ja tehokkuus ihmisoikeuksien edistämisessä ja suojelussa.
Merkittävin ja kehittynein seurantarakenne sisältyy YK:n Pariisin periaatteiden toimeenpanoon. Oikeusasiamiestä on arvioitu jo kahdesti YK:n Pariisin periaatteiden perusteella Suomen kansallisen ihmisoikeusinstituution osana.
Euroopan neuvoston ministerikomitean suositukseen sisältyy sen periaatteiden toimeenpanon tarkastelu viiden vuoden kuluttua. Lisäksi Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu seuraa oikeusasiamiesten riippumattomuutta ja taloudellisten voimavarojen riittävyyttä.
Oikeusasiamiehen toiminnan sisältöön ja toimintaedellytyksiin on aiemminkin kohdistunut säännöllistä kansainvälistä arviointia. Erityisesti lapsen oikeuksien sopimuksen, vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen sekä kidutuksen vastaisen sopimuksen valvonnan yhteydessä kiinnitetään huomiota myös kansallisen valvonnan tehokkuuteen ja riippumattomuuteen.
Eduskunnan oikeusasiamiehen toimintaan kohdistuu tulevaisuudessa entistä enemmän kansainvälistä arviointia. Arviointi kohdistuu yhtäältä oikeusasiamiehen institutionaalisiin toimintaedellytyksiin ja toisaalta oikeusasiamiehen harjoittaman ihmisoikeuksien valvonnan sisältöön ja tehokkuuteen. Jo nyt on nähtävissä, että tiivistyvä kansainvälinen vuorovaikutus on muuttanut sekä oikeusasiamiehen toimintaa että oikeusasiamiestä instituutiona, ja se vaikuttaa myös siihen, että suomalainen oikeusvaltio uudistuu, pysyy vahvana ja turvaa perusoikeudet jokaiselle.
Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen käsittelee puheenvuorossaan lapsen oikeuksia perusopetuksessa ja sitä, miten hyvä hallinto turvaa perus‑ ja ihmisoikeuksia myös perusopetuksessa. Laillisuusvalvojien ratkaisuilla on korostunut merkitys tällä laajalla alueella, johon ei kohdistu mitään säännöllistä ulkopuolisten tahojen valvontaa. Valvontaa toteuttavat vain aluehallintovirastot sekä ylimmät laillisuusvalvojat kanteluiden käsittelyiden kautta. Pölönen muistuttaa, että toiminnan taustalähtökohtina ovat perus‑ ja ihmisoikeudet ja erityisesti lapsen oikeudet. Perus‑ ja ihmisoikeudet kuuluvat myös lapsille itselleen. Lapsia tulee kohdella yksilöinä. Lasten osallisuus ja heidän kuulemisensa tulisikin aina varmistaa soveltuvalla tavalla myös ja erityisesti, kun lapsia koskevia päätöksiä tehdään kouluissa.
Oikeusasiamiehen ja Ihmisoikeuskeskuksen keskinäinen yhteistyö on ollut erityisen konkreettista opetussektorilla. Ihmisoikeuskeskuksen aktiivisen työn johdosta myös Oi-keusasiamiehen kanslia on ollut mukana hankkeessa, jonka nimi on ”Perus‑ ja ihmisoikeudet opetustoimessa”. Hankkeessa oikeusasiamiehen laillisuusvalvontaratkaisujen linjauksia on käytetty opetusmateriaalina opetustoimen johdon koulutuspäivillä. Oikeusasiamiehen kanslia on mukana myös Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan hankkeessa, jossa kehitettiin opetustoimen käyttöön sähköinen oppimateriaali, jossa on esimerkkejä perus‑ ja ihmisoikeuksien kannalta haastavista käytännön tilanteista, pohdintatehtäviä ja oikeusasiamiehen kannanottoja, [Puhemies koputtaa] joihin on yhdistetty selventäviä ohjeita opettajille.
Oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnassa käsiteltävät asiat koskevat tyypillisesti puutteita hallinnollisessa menettelyssä, oikeutta yhdenvertaiseen koulutukseen, erityisen tuen päätöksiä, uskonnollisia elementtejä koulussa ja kysymyksiä turvallisesta opiskeluympäristöstä. Myös oppilaiden kurinpitomenettelyn ja sitä koskevan päätöksenteon suhteen esiintyy ajoittain vaikeuksia. Kertomusvuonna korostui teema perusopetuksen maksuttomuudesta. Tähän liittyen apulaisoikeusasiamies Pölönen viittaa puheenvuorossaan oppilashuollon resursointiin ja siihen, että oppilashuollon palveluiden yhdenvertaisessa saatavuudessa on ongelmia.
Arvoisa herra puhemies! Näiden puheenvuorojen jälkeen kertomuksessa on katsaus oikeusasiamiesinstituution toimintaan vuonna 2019. Kertomusvuonna saimme lähes 6 300 kantelua. Tämä on kaikkien aikojen suurin lukumäärä ja lähes 700 kantelua enemmän kuin edellisenä vuonna. Todettakoon, että tänä vuonna on jälleen tulossa ennätysmäärä kanteluita, mahdollisesti jopa 1 000 enemmän kuin viime vuonna. Tämä johtuu pääosin, mutta ei kokonaan, koronaviruksesta.
Kanteluiden suuresta määrästä huolimatta pystyimme kertomusvuonna ratkaisemaan kanteluita niin, että vuodenvaihteessa vireillä ei ollut yhtään yli vuotta vanhaa kantelua. Tämä tavoite saavutettiin jo seitsemännen kerran peräkkäin. On kuitenkin todettava, että kanslian henkilöstö on työskennellyt jaksamisensa äärirajoilla.
Omia aloitteita otettiin lähes 100 ja ratkaistiin yli 60. Kaikista kanteluista ja omista aloitteista 920 eli noin 15 prosenttia johti oikeusasiamiehen toimenpiteisiin. Tämä toimenpideprosentti on kansainvälisessä vertailussa hyvin korkea. Tarkastuksia tehtiin kertomusvuonna 110 kohteeseen, ja niistä lähes puolet oli ennalta ilmoittamattomia eli niin sanottuja yllätystarkastuksia. [Puhemies: Arvoisa oikeusasiamies, teille varattu aika on nyt aika pitkään ylittynyt.] — Selvä.
Arvoisa herra puhemies! Tässä oli esittelypuheenvuoroni. [Naurua] Toivon, että tämä kertomus antaa eduskunnalle mahdollisuuden arvioida lainsäädännön ja julkisen hallinnon tilaa sekä perus‑ ja ihmisoikeuksien toteutumista. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Kiitoksia, oikeusasiamies Jääskeläinen. — Avaan keskustelun, ja sitten Mäkisalo-Ropponen, olkaa hyvä.