Arvoisa rouva puhemies! Tuntuu, että eduskunnassa on otettu vaalikausittaiseksi perinteeksi käydä keskustelua saamelaiskäräjälain uudistamisesta ja sen tarpeesta. Tässä edellä on kuultu monella tapaa toki ansiokkaita puheenvuoroja, joissa on kerrattu muun muassa näitä syitä siihen, miksi eri hallitukset ovat pyrkineet tuomaan sellaisen esityksen eduskuntaan, jonka pohjalta voitaisiin uusi saamelaiskäräjälaki säätää.
Tosiaan toivoisin, että siinä yhteydessä myös tämän asian eri vivahteet otettaisiin sillä tavalla huomioon, että aivan mustavalkoisena ei pidettäisi esimerkiksi sitä viestiä, joka YK:sta on Suomeen tullut, koska kuten esimerkiksi edustaja Pitko omassa ansiokkaassa debattipuheenvuorossaan toi esille, niin kun tässä määritellään, kuka alkuperäiskansaan kuuluu, niin on olennaista toisaalta henkilön itseidentifikaatio ja toisaalta sitten tämä alkuperäiskansan ryhmäidentifikaatio. Tämä tilanne, jossa nyt Suomi saa kiistatta huomautuksia kansainvälisiltä toimijoilta siitä, että tämä ryhmäidentifikaatio ei toteudu näiden instanssien näkökulmasta riittävällä tavalla, on syntynyt sen vuoksi, että aiemmin Suomi sai näiltä samoilta kansainvälisiltä instansseilta huomautuksia siitä, että ihmisten itseidentifikaatio ei Suomessa toteutunut tarkoituksenmukaisella tavalla näiden instanssien näkökulmasta. Elikkä siinä mielessä korkeimman hallinto-oikeuden aikanaan omaksuma tulkintalinja ei tietenkään sekään ole syntynyt tyhjiössä, vaan nimenomaan on pyritty vastaamaan näiden eri kansainvälisten instanssien toivomuksiin Suomelle. Tässä mielessä muodostuu vähän ikään kuin kehäpäätelmä siitä, jos näiden instanssien kannanotot ovat sitten tämmöinen absoluuttinen totuus tässä asiassa. Aina puutteellisin tavoin sitten eri maat joutuvat näihin vastaamaan, ja varmasti tämäkin on vaikeampaa kuin mitä tässä keskustelussa on annettu nyt ymmärtää.
Arvoisa rouva puhemies! Ehkäpä siksi tämä perinteiseksi muodostunut prosessi tästä keskustelusta saamelaiskäräjälaista on muodostunut tällaiseksi, että se ei varsinaisesti juuri johda lopulta mihinkään, ei ainakaan mihinkään toivottuun lopputulokseen. Meteliä asian ympärillä toki on aina aika kovastikin ja tunteet käyvät kuumina ja laineet lyövät korkeina, mutta elämä pohjoisessa kuitenkin jatkuu entisissä uomissaan.
Edellinen yritys saamelaiskäräjälain uudistamisesta oli kuitenkin sillä tavalla erilainen, että keskustelu kävi niin kuumana, että Marinin hallituksen lakihankkeen kariutumisen jälkeen saamelaiskäräjät käytännössä ottivat lain omiin käsiinsä ja poistivat saamelaiskäräjien vaaliluettelosta osan saamelaisista, jotka voimassa olevan lain perusteella korkein hallinto-oikeus on määrännyt vaaliluetteloon otettavaksi. Tämän seurauksena saamelaiskäräjävaalien tuloksesta on tehty lukuisia valituksia, ja tämä mutkistaa jälleen käräjälain uudistamista, koska kun ei ole selvää käsitystä vallitsevasta oikeustilasta, on vaikea myöskään tehdä siihen uudistusta ainakaan tavalla, joka olisi kestävä. Eduskunnan onkin mielestäni tärkeää odottaa, että tuomioistuimista saadaan selvä oikeuskäytäntö, jotta tiedetään, mikä on nykyinen oikeustila, ja mahdollisia uudistuksia voidaan tehdä vallitsevaa oikeustilaa vasten peilaten.
Arvoisa rouva puhemies! Uusien saamelaiskäräjien järjestäytymisen yhteydessä voitiin nähdä, että vaikka vaalitapa saamelaiskäräjillä saamelaiskäräjävaaleissa lähtökohtaisesti on hyvin yksilöllinen ilman puoluelistoja, ei tälläkään kertaa äänestäjiltä saatu tuki näkynyt johdonmukaisesti valinnoissa saamelaiskäräjien keskeisiin luottamustehtäviin. [Tuomas Kettunen: Ohhoh!] Saamelaiskäräjälakia uudistettaessa demokratian paremmaksi toteuttamiseksi olisikin mielestäni välttämätöntä uudistaa vaalitapaa niin, että vaaleissa käytetään ehdokaslistoja ja enemmistövaalin sijaan vaali on suhteellinen. Vähintään tämä perustavaa laatua oleva uudistus saamelaiskäräjälakiin tulisi saada aikaan, jotta saamelaisten tärkeä kulttuuri-itsehallinto voi toteutua demokraattisesti siten kuin länsimainen, liberaali demokratia ymmärretään. Tätä tärkeintä uudistusta pöydällä olevasta esityksestä ei kuitenkaan löydy.
Arvoisa puhemies! Mielestäni saamelaiskäräjälain uudistustyössä pitäisi tavoitella sopua ja sovun myötä rauhaa kaikille keskittyä siihen, että kulttuuri-itsehallinto toteutuu, että kaikkia kolmea Suomessa puhuttavaa saamen kieltä pystytään vahvistamaan ja kulttuuria siirtämään tuleville sukupolville, ja niin kuin esimerkiksi edustaja Seppänen omassa mainiossa puheenvuorossaan, joka luotasi historiaa, toi esille, elvyttämään mahdollisesti myös niitä kieliä ja kulttuurimuotoja, jotka on aiempina vuosikymmeninä ja vuosisatoina menetetty.
Arvoisa puhemies! Muutama sana sovusta. Tästä teemasta olen joutunut puhumaan ennenkin.
Itsenäisen Suomen ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg korosti aina periaatetta, että maata hallitaan lailla eikä tunteilla. Ajatelkaapa, minkälaiset valtavat tunteet maassa Ståhlbergin aikaan velloivat. Vapaussodasta oli tullut veljessota, jossa jopa samojen sukujen jäsenet olivat taistelleet eri puolilla. Vaikea lähtökohta, mutta niin vain kaikki itsenäistymisen alkuajan vaikeudet voitettiin. Sovinto tehtiin ja lait säädettiin niin, että kaikki niitä noudattivat, ja maata niiden pohjalta yhdessä rakennettiin. Maata rakennettiin niin menestyksekkäästi, että kun nuori tasavalta kohtasi seuraavat vaikeudet, oli käytännössä jokainen poliittisesta taustasta, yhteiskunnallisesta asemasta, etnisestä identiteetistä, kotikielestä tai uskonnosta riippumatta valmis antamaan kaikkensa, jotta kansakunta ja sen nuori demokratia pelastetaan ja valtiollinen itsenäisyys turvataan. On maailmanhistoriallinen ihme, kuinka Suomi pystyi toisessa maailmansodassa lyömään vihollisensa. Samalla tavalla on maailmanhistoriallinen ihme, kuinka sodan jälkeen onnistuttiin asuttamaan koko Karjalan kansa sekä Sallan ja Petsamon asukkaat uusille kotiseuduille.
Arvoisa puhemies! Historiamme on täynnä esimerkkejä, joissa olemme onnistuneet suorastaan hämmästyttävällä tavalla löytämään sovinnon ja ratkaisemaan ylitsepääsemättömätkin ongelmat. Lait on aina säädetty viileästi harkiten, sopua hakien ja yhteiseen hyvään tähdäten. Ei siis voi olla niin, etteikö myös tässä asiassa ja tässä ajassa saamelaiskäräjälaista voitaisi löytää sellaista sovintoa, joka olisi laajasti hyväksyttävissä. Laaja sovinto niin kaikkien kotiseutualueen ihmisten kesken kuin parlamentaarisestikin olisi varmin tae sille, että koko lainsäädännön idea saamen kielten voimistumisesta ja kulttuurin turvaamisesta tuleville sukupolville voidaan täyttää.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi:
Tämä nyt eduskunnan pöydällä oleva lakiesitys ei valitettavasti tätä tavoitetta edistä, koska se uhkaa sovun sijaan lisätä vaaraa vastakkainasettelusta. Hallitus on toki tehnyt lakiesitykseen parannuksia verrattuna Marinin hallituksen esitykseen, mutta ne eivät ratkaise lain perusteissa olevia ongelmia. Nyt kun esitys saamelaiskäräjälaista kumminkin eduskunnan käsiteltävänä jälleen on, niin toivon, että eduskunnan valiokunnat paneutuvat asiaan sen ansaitsemalla vakavuudella. Toivon, että valiokunnat kuuntelisivat laajasti eri tahoja, jotta löytyisi ymmärrys siitä, miten asiassa voidaan löytää kestävä sopu.
Olen aivan varma, että sopu voidaan löytää. Niin tässä asiassa kuin kaikessa muussakin kannattaa muistaa se Ståhlbergin viisaus: maata hallitaan lailla eikä tunteilla. Siltä pohjalta Suomea on onnistuttu rakentamaan maana, jota maailmalta katsotaan lähes asiassa kuin asiassa maailman parhaana. Asiaan rauhallisesti perehtymällä ja kestävää lainsäädäntöä tekemällä myös tässä asiassa saavutetaan paras tulos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Löfström, poissa. — Edustaja Diarra.