Arvoisa rouva puhemies! Puolitoista vuotta toiminut eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunta on saanut valmiiksi historiallisen ensimmäisen mietintönsä. Mietintö käsittelee tiedusteluvalvontavaltuutetun niin ikään ensimmäistä vuosikertomusta vuodelta 2019.
Valiokunta käsittelee mietinnössään tiedustelun valvontajärjestelmän kokonaisuutta ja valvonnan toimintaa vuonna 2019 laajemmin kuin valtuutetun kertomus muodollisesti antaisi aihetta. Mietinnössä tarkastellaan ja tehdään selkoa tiedusteluvalvontavaltuutetun ja valtuutetun toimiston lisäksi muun muassa valiokunnan omasta toiminnasta, Helsingin käräjäoikeuden työstä ja ylempien laillisuusvalvojien valvontatoiminnasta. Niin ikään mietinnössä tarkastellaan sisäministeriön ja puolustusministeriön valvontatoimintaa sekä tiedusteluviranomaisten omaa työtä tiedustelutoiminnan lainmukaisuuden huolehtimiseksi.
Tiedusteluvalvontavaliokunta on saanut tiedustelun valvontajärjestelmän toiminnasta ja valvonnassa tehdyistä havainnoista selvitystä tiedusteluvaltuutetun lisäksi muilta viranomaisilta, ylimmiltä laillisuusvalvojilta ja Helsingin käräjäoikeudelta. Tiedustelutoimintaa on näiden selvitysten perusteella harjoitettu tarkoituksenmukaisella sekä perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavalla tavalla. Valiokunta on hankkinut myös ulkopuolista näkökulmaa valvontajärjestelmän toiminnan käynnistymisen arvioinnista.
Valvontajärjestelmän työ on valiokunnan yleisarvion mukaan käynnistynyt hyvin. Tiedusteluvalvontavaltuutetun valvontatoiminta on valtuutetun ensimmäisenä kertomusvuonna käynnistynyt suunnitelmallisesti. Valiokunta on pannut myönteisenä asiana merkille, että valtuutettu on osallistunut lähes kaikkiin Helsingin käräjäoikeuden istuntoihin sen käsitellessä tiedustelumenetelmien käyttöä koskevia asioita. Valvontatyö on valiokunnan mielestä ollut muutoinkin hyvää ja kattavaa.
Arvoisa rouva puhemies! Valiokunta on tehnyt joitakin huomioita, joista muutaman, kaikkein keskeisimmät, otan tässä esille.
Valtuutetun harjoittama laillisuusvalvonta on luonteeltaan ennakollista, reaaliaikaista ja jälkikäteistä. Laillisuusvalvonnan ennakollisuutta arvioidessaan valtuutettu toteaa kertomuksessa, valiokunnan mielestä aivan oikein, että valtuutettu ei ole tiedusteluviranomaisten oikeudellinen neuvonantaja vaan itsenäinen ja riippumaton laillisuusvalvoja. Valtuutetun on hänen jo kertomusvuonna omaksumallaan tavalla tärkeää pidättäytyä pitkälle menevän oikeudellisen asiantuntijatuen antamisesta tiedusteluviranomaisille voidakseen uskottavasti arvioida jälkikäteen heidän toimintansa lainmukaisuutta.
Tiedusteluvalvontavaltuutetun toiminnan resurssien tulee olla riittävät. Sillä on oltava tiedusteluviranomaisista riippumaton oikeudellinen ja tekninen asiantuntemus tiedustelutoiminnan valvomiseksi. Valiokunnan saaman selvityksen perusteella valtuutetun toiminnan resurssit ovat kertomusvuonna riittäneet, mutta asiaa on arvioitava kokemuksen karttuessa ja valvonnan kohteena olevan toiminnan volyymin kasvaessa. Tarvittaessa on ryhdyttävä toimenpiteisiin toiminnan resursoimiseksi valvontatoiminnan tehokkuuden ja kattavuuden turvaamisen vaatimalle tasolle.
Tiedusteluvaltuutettu kuuluu viranomaisena itsekin valvottaviin. Käytännössä valtuutetun valvonnasta huolehtii eduskunnan oikeusasiamies. Valiokunta pitää tärkeänä, että eduskunnan oikeusasiamies ja tiedusteluvalvontavaltuutettu keskustelevat tapaamisissaan muun ohella tiedustelulainsäädännön tulkintaan ja soveltamiseen liittyvistä kysymyksistä. Tämä on tärkeää erityisesti nykyisessä tilanteessa, jossa lainsäädännöstä ei sen tuoreuden vuoksi vielä ole muodostunut vakiintunutta soveltamiskäytäntöä, ja varsinkin niissä asioissa, joista tiedusteluviranomaisilla on toimivalta päättää ilman tuomioistuimen lupaa
Tiedusteluvaltuutetulla ei ole sijaista, joka valtuutetun estyneenä ollessa olisi oikeutettu käyttämään laissa valtuutetulle säädettyjä toimivaltuuksia. Valiokunnan mielestä tämä valvontajärjestelmän puute on korjattava pikaisesti. Valtioneuvoston on syytä ryhtyä tässä asiassa tarvittaviin toimenpiteisiin viipymättä.
Lopuksi, arvoisa puhemies: Siviili- ja sotilastiedustelun lainsäädäntökokonaisuus on pian kahden vuoden iässä. Mietintö valvontavaltuutetun kertomuksesta avaa ensimmäisen julkisen keskusteluikkunan tästä kokonaisuudesta eduskunnan suurelle salille. Vaikka tiedusteluvalvontavaliokunnan työ sekä siviili- ja sotilastiedustelun toiminta ovat luonteeltaan lähtökohtaisesti salaisia, tulee avoimessa yhteiskunnassa keskustella näistäkin asioista lainsäädännön asettamissa puitteissa. Kyse on tärkeästä mahdollisuudesta käydä arvioivaa keskustelua tiedustelutoiminnasta ja sen valvonnasta, joilla pyritään osaltaan takaamaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavalla tavalla kansallisen turvallisuutemme säilyminen.
Valiokunnan puheenjohtajana haluan tässä yhteydessä kiittää valiokunnan varapuheenjohtajaa ja valiokunnan jäseniä sekä valiokuntaneuvosta tällä kaudella käynnistyneestä valiokuntatyöstä. Yhteistyö tässä eduskunnan nuorimmassa valiokunnassa on lähtenyt hyvin käyntiin, parhaassa mahdollisessa parlamentaarisessa yhteistyön hengessä. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Pauli Kiuru.