Arvoisa puhemies! On hyvin kiinnostavaa käydä keskustelua siitä, miten tämä viime kaudella paljon keskustelua aiheuttanut tiedustelu ja sen valtuuksien käyttö ovat käytännössä lähteneet toimimaan. Ihmettelen sinänsä, että tästä ei oikeastaan enää tällä kaudella, kun ne valtuudet on otettu käyttöön, ole käyty juuri minkäänlaista julkista keskustelua, vaikka aihepiiri oli varsin kuuma viime kaudella, kun itsekin olin mukana tätä asiaa valmistelevassa parlamentaarisessa työryhmässä. Se tiedustelulakien valmisteluhan lähti käyntiin siitä lähtökohdasta, että Suomi oli tästä verkkotiedustelun näkökulmasta lainsäädännön sekä käytännön kyvykkyyden tasolla hyvinkin jäljessä verrokkimaista ja pahimmillaan ulkopuolisen tiedustelutiedon varassa oman turvallisuutensa kannalta, ja tämä tilanne tietenkin oli välttämätöntä korjata ja hankkia se oma kyvykkyys tiedon keräämiseen esimerkiksi terroristisesta liikehdinnästä.
Tiedustelussahan on periaatteessa kysymys pakkokeinojen kaltaisten keinojen käytöstä sellaista kansallista turvallisuutta uhkaavaksi koettua toimintaa kohtaan, joka ei ainakaan siinä vaiheessa sinänsä täytä aihetta epäillä rikosta, kynnystä. Kyse ei siis ole rikostutkinnasta vaan tiedon keräämisestä viranomaisten ja poliittisen johdon käyttöön, ja sotilastiedustelun puolella sotilaallisesta uhasta ja siviilitiedustelun puolella enemmän tällaisesta terrorismin kaltaisesta uhasta ennen näiden uhkien konkretisoitumista ja realisoitumista.
Tässä yhteydessä käytiin aika paljon keskustelua myös tästä massavalvonnasta ja sen käsitteistä. Kysymys on monimutkainen, mutta vastaus siihen kuuluu yksinkertaistettuna, että vaikka moni länsimaa tosiasiallisesti harjoittaakin massavalvontaa, niin Suomi oikeastaan ei. Monessa maassahan tämä valvonta perustuu avainsanojen seulontaan isosta tietomassasta, jolloin ainakin periaatteessa suuri määrä normaaliakin liikennettä käy läpi viranomaisseulan, toki automaattisella tasolla, eli eihän manuaaliseen valvontaan siinä datan määrässä ole mitään mahdollisuutta, vaan ainoastaan koneellisesti poimitut havainnot voidaan tarkistaa ihmistyöllä.
Suomessa taas lähtökohta on aina ollut se, että valvonta kohdistuu tiedostelulupaan, joka käydään läpi käräjäoikeudessa ja jonka tarve ja kohde on yksilöitävä riittävällä tasolla, ja tiedustelu kohdennetaan tähän nimenomaiseen ilmiöön ja liikenteeseen, ja siihen tiedusteluun kuulumaton tieto on lain mukaan hävitettävä. Laissa on myöskin velvoitteet tiedustelun päätyttyä ilmoittaa kohteelle sen tiedustelun tapahtumisesta, joskin tässä on omat rajoitteensa, ja näitä kaikkia asioita valvotaan tiedusteluvalvontavaltuutetun toimesta, joka raportoi työstään valvontavaliokunnalle.
Näiden tiedustelulakien käyttöönottohan edellytti tuolloin perustuslain yksityisyydensuojaan muutosta, jossa kansallinen turvallisuus hyväksyttiin poikkeukseksi viestintäsalaisuuden murtamiseen, ja tästä muutoksesta säädettiin eduskunnassa kiireellisessä menettelyssä viiden kuudesosan enemmistöllä. Tähän asiaan suhtauduttiin laajasti myönteisesti, että näitä sotilasuhkia ja terroristista toimintaa saataisiin valvottua, mutta oli myös epäilyksiä siitä, voitaisiinko näitä valtuuksia käyttää esimerkiksi poliittisesti epäkorrekteja näkemyksiä esittävien seuraamiseen. Eli oli tärkeää, että valtuuksille säädetään erittäin vahvat viranomaistason ja parlamentaarisen tason valvontakeinot, ja niistä nyt käydään keskustelua. On tärkeää, että nämä valvontakeinot toimivat hallituspuolueista riippumatta ja ovat läpinäkyviä kaikille eduskunnassa ja eduskuntapuolueille nyt vähintään, mieluummin myös suurelle yleisölle ainakin jollain tasolla. Ei voi missään tapauksessa hyväksyä järjestelmää, jossa valvonta olisi hallituksen näpeissä.
Nyt sitten näissä kertomuksissa puhutaan paljon asioita, mutta jotenkin itselleni ainakin jää häiritsevä kuva liiallisesta yleisluontoisuudesta näissä kertomuksissa. Eli on selvää, että näistä tiedusteluoperaatioista operatiivisella tasolla ei voida puhua julkisesti, se on totta kai salassa pidettävää tietoa, mutta millä tasolla niistä voidaan puhua julkisesti ja millä tasolla ei? Sitä kritisoisin hieman, että karkeatkin tiedot tapausten määrästä ja viitteellisetkin tiedot tästä tiedustelulla saaduista hyödyistä on katsottu luottamuksellisiksi näissä raporteissa. Ja pelkään, että tämä ei oikein palvele nyt sitä tarkoitusta, että eduskunta saisi vakuututtuaan tiedustelun kautta saaduista hyödyistä, että tämä järjestelmä kannatti rakentaa ja nämä kiireellisesti säädetyt valtuudet antaa. Eli säädimme kyllä valvonnasta, joka epäilemättä toimii, mutta säädimmekö riittävästä avoimuudesta sen valvonnan raportoinnille? Tätä haluan kysyä.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Kiitoksia. — Ja edustaja Kiuru, Pauli, olkaa hyvä.