Arvoisa puhemies, ärade talman! Täällä on tänään moneen kertaan todettu, että turvallisuuspoliittinen tilanne ei salli leikkauksia poliisilta tai puolustukselta. Jos todellakin uskottelemme itsellemme, että turvallisuus syntyy poliisista ja sotilaista, niin mitkään rahat eivät tule riittämään. Rauhaa ja turvallisuutta rakennetaan ennen kaikkea osallisuutta lisäämällä ja syrjäytymistä ehkäisemällä. Kaikille nuorille, kaikille lapsille heidän ihonväristään tai sukupuolestaan riippumatta on siis annettava välineitä tulevaisuuteen ja toivoa paremmasta maailmasta. Meidän maailmankuulu päivähoitomme ja varhaiskasvatuksemme on yksi näistä välineistä, joilla kaikille lapsille annetaan tulevaisuus.
Myös lisääntynyt rasismi on aiheuttanut vahinkoja yhteiskunnallemme ja meihin kaikkiin ja on ehkä pahinta talouden ja yhteiskuntamme arvojen tuhoamista, jota minun elinaikanani on koskaan tapahtunut. Ihmettelen, että hallituksen miesjohto ei ryhdy mihinkään toimenpiteisiin tätä yhteiskuntavaaraa vastaan.
Täällä on myös tänään moneen kertaan aivan syystä vedottu vakavaan taloudelliseen tilanteeseen ja sanottu, että talouden kasvun välineitä etsitään nyt kipeästi. Me tarvitsemme enemmän yrittämistä, innovaatioita ja osaamista parantaaksemme kilpailukykyämme. Osaamisen kasvattaminen, kielien opetteleminen, sosiaalisten taitojen parantaminen ja itsetunnon kasvattaminen ovat perusedellytyksiä meidän ja tulevaisuuden taloudelliselle hyvinvoinnille.
Jos haasteemme olisi vain tämän vuoden budjettivajeen tasapainottaminen, niin tyhmemmätkään päätökset eivät vaikuttaisi muuten kuin väliaikaisesti haitallisesti. Mutta kun kysymyksessä on pikemminkin tasa-arvoisen työllisyyskehityksen, taloudellisen kasvun ja viennin kasvattaminen, niin tällaisen myönteisen kehityksen edellytysten romuttaminen on absurdia.
Maailman parhaan varhaiskasvatuksen heikentäminen ja rajaaminen vain osalle lapsia tuntuu uskomattomalta. Hallituksen arvio, joka perustuu vuoden 2004 selvitykseen, on, että 1 000 lasta siirtyy kokopäivähoidosta osa-aikaiseen. OAJ:n arvion mukaan kotona olevia vanhempia voi olla huomattavasti enemmän. Kysymys ei siis ole pienimpien hoidosta, hoidetaanko kotona vai päivähoidossa, vaan kysymys on siitä, että joidenkin lasten hoitoa huononnetaan, ja riskinä on, että ne ovat heikommassa asemassa olevia, vähemmistöjä edustavia lapsia.
Itse näen oikeuden subjektiiviseen päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen myös naisten tasa-arvon suurimpana voittona. Yleensä naisten hyvinvointi ja lasten hyvinvointi ovat toisiinsa kietoutuneita, ja tarinat äitien huolista lapsen hoivan järjestymisestä ennen subjektiivista päivähoitoa olivat sydäntä raastavia — kuulin niitä todella monia 90-luvulla. Siihen en halua koskaan enää palata. Tänään työmarkkinat ovat epävarmoja ja epätyypillisiä ja määräaikaiset työsuhteet ovat erityisesti naisten ongelma. Tieto siitä, että lapsen päivähoito- ja varhaiskasvatuspaikka on turvattu, on tärkeämpi kuin pitkään aikaan.
Tasa-arvon edistyminen on tuonut naiset työmarkkinoillemme ja edistänyt talouskasvua, ovathan suomalaiset naiset enemmän kokopäivätöissä kuin naiset muissa verrannaismaissa, esimerkiksi Ruotsissa. Muistan elävästi sen, kun naiset saivat ensimmäistä kertaa eduskunnassa vuonna 1991 yli 40 prosenttia paikoista. Yli puoluerajojen kasvava yhteistyö naisverkostossa antoi uskoa siihen, että poliittinen agenda kuuntelisi myös erityisesti naisten elämään liittyviä haasteita. Yhdessä me naiset yli puoluerajojen, hallituksessa ja oppositiossa, veimme sittemmin subjektiivisen päivähoidon läpi seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Siksi, että yhdessä meitä oli niin monta, meitä ei voitu sivuuttaa sanomalla, että juuri nyt ei ole varaa panostaa lapsiin ja naisten työllistymisen tukemiseen.
Tämä ehdotus on suurin tasa-arvon takapakki, askel taaksepäin, jonka olen kokenut. Meidän naisten tulee pohtia sitä, miten voimme käyttää meidän valtaamme paremmin kuin mitä nyt tänä päivänä me teemme. — Kiitoksia.