Viimeksi julkaistu 27.11.2024 12.06

Täysistunnon puheenvuoro PTK 92/2024 vp Täysistunto Torstai 26.9.2024 klo 10.00—21.45

2. Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2025

Hallituksen esitysHE 109/2024 vp
11.18 
Juha Mäenpää ps 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin haluan kiittää tätä koko salia, kaikkia puolueita, yhtenäisyydestä maan puolustusasioissa. 

Puolustusministeriön hallinnonalaan kuuluu myös sotilaallinen kriisinhallinta. Sen hallintoon ja kaluston menoihin ehdotetaan määrärahoja noin 65 miljoonaa euroa. 

Suurimpina operaatioalueina säilyvät Libanon ja Irak. Siltä momentilta rahoitetaan myös Ukrainan koulutusoperaatiota. Libanonissa toimivan terroristijärjestö Hizbollahin ja Israelin valtion väliset yhteenotot ovat kiihtyneet äärimmilleen, ja tilanne uhkaa kärjistyä ilmaiskujen lisäksi jopa maasodaksi. Siellä on edelleen suomalaisia rauhanturvaajia noin 200. 

Haluaisin kysyä Häkkäseltä myös rauhanturvaaja-asiaan liittyvää: Mitä valtioneuvostossa on sovittu kansallisen kriisinhallintaveteraanikeskuksen perustamisen työnjaosta ja aikataulusta? Sehän liittyy myös sosiaali- ja terveysministeriön alle. Sitten, mikä on suomalaisten rauhanturvaajien turvallisuustilanne lähiviikkoina siellä Libanonissa, ja miten tärkeäksi näette asevelvollisten majoitusrakennusten kunnon ja niiden tämänhetkisen korjausvelan? 

Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:

Kiitoksia. — Edustaja Lindberg.