​Tu​tkas - tutkijoiden ja kansanedustajien seura

​Tutkas on vuodesta 1970 toiminut seura, jonka tarkoituksena on luoda edellytykset kansanedustajien ja tutkijoiden väliselle yhteydelle ja tiedonvaihdolle sekä edistää tiedettä koskevan suunnittelun, päätöksenteon ja tulosten hyväksikäytön kriittistä tarkastelua. Tutkaksen jäseninä on noin 800 tutkijaa ja kansanedustajat.​

Tutkaksen hallitus

Seuran vuosikokous valitsee hallitukseen kahdeksi vuodeksi kerrallaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin sekä viisi tutkijajäsentä ja heille varajäsenet. Eduskuntaryhmät nimeävät edustajansa hallitukseen vaalikaudeksi kerrallaan.

Tutkaksen puheenjohtajana toimii kansanedustaja Veronika Honkasalo (vas) ja varapuheenjohtajana professori Tuomas Heikkilä Helsingin yliopistosta.

​Tutkaksen toiminta

Tutkas järjestää seminaareja ja tilaisuuksia, joihin kaikki jäsenet kutsutaan. 

Seuran tutkijajäseneksi pääsemisen edellytyksenä on akateemisen loppututkinnon suorittaminen ja toimiminen tutkimustehtävissä. Jäsenmaksuja ei enää peritä. ​Jäsenasioissa voi otta yhteyttä Tutkaksen sähköpostiosoitteeseen tutkas@eduskunta.fi.

 

Ajankohtaista

Tulevat tapahtumat:

 16.10.2024 Seminaari "Työ ja perhe tasapainossa - miten Suomen perhevapaita pitäisi kehittää" (kutsut lähetetään erikseen)

Hallituksen kokous 22.10.2024 klo 9-10

****

​​Menneet tapahtumat:

11.6.2024 Seminaari "Parempaa päihdepolitiikkaa"​

17.5.2924 Hallituksen kokous

14.5.2024 Vuosikokous

2.4.2024 Hallituksen kokous

27.2.2024 Hallituksen kokous

29.11.2023 Tutkaksen ja Tekniikan Akatemia-säätiön (TAF) jouluglögit

13.6.2023 ​klo 15 Vuosikokous 

24.1.2023 Vierailu Tieteen ja toivon taloon klo 16-17s

30.11.2022 klo 17-18.30 Tutkaksen ja Tekniikan Akatemia -säätiön jouluglögit
​4.10.2022 Seminaari: Tieteen vaikuttavuus - tutkimustiedosta käytännön toimintamalleiksi 

5.4.2022 Vuosikokous

9.11.2021 Webinaari: tutkijakummitoiminta

12.10.2021 Webinaari: Luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutos 

14.9.2021 Webinaari: Digitaalisen riskiyhteiskunnan uhat ja näkymät