​Lahjusrikossäännösten muutostarpeet


Säädöshanke ei enää ole vireillä, eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa


Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esityksen HE 258/2016 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä.

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 258/2016
Hankkeen pohjalta annettu laki: 213/2017

Hankkeen tausta

Lakihanketta varten vuonna 2014 asetetun työryhmän tehtävänä oli arvioida vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisointia koskevia lainsäädäntövaihtoehtoja. Lisäksi työryhmän tuli OECD:n työryhmän suositusten vuoksi arvioida ulkomailla lainsäädännöllistä tehtävää hoitavaa henkilöä koskevaa lahjusrikossääntelyä, lahjusrikosten vanhentumissääntöjä sekä oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottamista kirjanpito- ja tilintarkastusrikoksiin.

Eduskunta hyväksyi vuonna 2002 lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen. Samalla eduskunta hyväksyi sopimukseen varauman, joka koskee 12 artiklassa edellytetyn vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisoinnin laajuutta. Lisäksi Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin GRECO suositteli vuonna 2007, että Suomi harkitsisi vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisointia. Myös OECD:n lahjonnanvastainen työryhmä antoi vuonna 2010 Suomelle suosituksia korruption torjunnan tehostamiseksi. Niistä osa koskee rikoslain muutoksia.

Työryhmä laati mietintönsä vuonna 2015 hallituksen esitysehdotuksen muotoon. Mietinnössä ehdotettiin muutettavaksi rikoslain 30 luvun 13 §:ää. Niihin 30 luvussa rangaistavaksi säädettyihin rikoksiin, joihin sovelletaan oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädettyä, lisättäisiin törkeä kirjanpitorikos.

Työryhmän työn jatkona tehdyn valmistelun jälkeen oli tarkoitus antaa oikeushenkilön rangaistusvastuun soveltamisalan laajentamista ja vaikutusvallan väärinkäyttöä koskeva hallituksen esitys eduskunnalle syksyllä 2016. Joulukuussa 2016 annetussa esityksessä HE 258/2016 rikoslakia ehdotettiin kuitenkin muutettavaksi vain siten, että oikeushenkilön rangaistusvastuu ulotetaan törkeään kirjanpitorikokseen.

Eduskunta hyväksyi 21.3.2017 lain rikoslain 30 luvun 13 §:n muuttamisesta (213/2017) ja se tuli voimaan 1.6.2017. Vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisointia koskeva osuus jäi edelleen valmisteluun.

​Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Lahjusrikoksia koskevien säännösten muutostarpeita selvittävä työryhmä, OM010:00/2014. Hankkeen toimikausi : 1.5.2014–

Lahjusrikoksia koskevien säännösten eräät muutos​tarpeet. Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 9/2015.

Työryhmän mietinnön lausuntokierros keväällä 2015, määräaika 15.6.2015.
Lahjusrikoksia koskevien säännösten eräät muutostarpeet : lausuntotiivistel​​​mä / Maiju Haapaniemi. Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 47/2015.

Luonnos 31.5.2016: Hallituksen esitys eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä ja laiksi rikoslain muuttamisesta.

Luonnos hallituksen esitykseksi lähetetään lausuntokierrokselle. Lausuntopyyntö ja lausunnot hankkeen sivulla kohdassa Asiakirjat.

Vaikutusvallan kauppaamisrikos : lausuntotiivistelmä / Jussi Matikkala. Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 24/2017.​

Käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys HE 77/2001 eduskunnalle lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä sekä eräiden virkarikoksia ja niihin liittyviä rikoksia koskevien säännösten muuttamisesta (Korruptiosopimus). Hyväksytty 11.06.2002.

Hallituksen esitys HE 220/2005 eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehtyjen varaumien voimassaolon jatkamisen hyväksymisestä

Hallituksen esitys HE 79/2010 eduskunnalle lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä sekä laiksi lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja laiksi rikoslain muuttamisesta (Korruptiosopimus)

Lakialoite LA 45/2010: Laki rikoslain muuttamisesta – (Jacob Söderman / sd)

Lakialoite LA 29/2012: Laki rikoslain 16 luvun muuttamisesta – (Pirkko Ruohonen-Lerner / ps ym.)

Hallituksen esitys HE 258/2016 eduskunnalle laiksi rikoslain 30 luvun 13 §:n muuttamisesta annettiin eduskunnalle 15.12.2016. Asia lähetettiin lakivaliokuntaan mietinnön antamista varten.

Lakivaliokunnan mietintö LaVM 2/2017, 10.3.2017 

Valiokunnassa kuultujen asiantuntijoiden lausunnot

Ensimmäinen käsittely 16.03.2017:
Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 258/2016 sisältyvän lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena.

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn, hallituksen esitykseen HE 258/2016 sisältyvän lakiehdotuksen.
Lakiehdotuksen toinen käsittely päättyi. 

Asian käsittely päättyi.

​​Oikeusvertailevaa aineistoa

Lahjusrikoksia koskevien säännösten eräät muutostarpeet. Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 9/2015. Ks. luku Kansainvälinen kehitys ja ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö, s. 37–66.

Luonnos 31.5.2016: Hallituksen esitys eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä ja laiksi rikoslain muuttamisesta. Ks. luku Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden lainsäädäntö, s. 12–25.

Kansainvälinen sääntely

Euroopan neuvoston rikosoikeudellinen yleissopimus, (SopS 107–108/2002), voimaantulopäivä 1.2.2003.

Lahjontaa koskevan rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirja, (SopS 90/2011), voimaantulopäivä 1.10.2011.

Kansainvälisissä liikesuhteissa tapahtuvan ulkomaisiin virkamiehiin kohdistuvan lahjonnan torjuntaa koskeva yleissopimus, (SopS 14/1999), voimaantulopäivä 15.2.1999.

Korruptionvastainen yhteistyöverkosto

OECD: Suomea koskevat raportit
Euroopan neuvosto: Suomea koskevat raportit
Yhdistyneet kansakunnat: Suomea koskeva raportti
Euroopan unioni: Suomea koskeva raportti

Sääntely muissa maissa

Ruotsi

Voimassa oleva lainsäädäntö: Brottsbalk 1962:700, 10 luku

Mutbrott : betänkande. Stockholm: Fritze, 2010.
Statens offentliga utredningar, SOU 2010:38.
SOU 2010:38 – saatavuus Eduskunnan kirjastos​sa​

Norja

Voimassa oleva lainsäädäntö: Almindelig borgerlig Stra​ffelov (Straffeloven)​, luku 26

En alminnelig straffebestemmelse mot korrupsjon: utredning fra Straffelovrådet etter oppdrag fra Justis- og politidepartementet av 28. september 2000. Oslo : Statens forvaltningstjeneste, 2002. Norges offentlige utredninger, NOU 2002:22.
NOU 2002:22 ​– saatavuus Eduskunnan kirjastossa​

Tanska

 Voimassa oleva lainsäädäntö: Straffeloven, 5 luku  ​​

​​Kirjallisuutta ja aiheeseen liittyvää tutkimusaineistoa

Arviomuistio rikoslain viimeaikaisesta kehityksestä ja tulevista kehitystarpeista. Helsinki, Oikeusministeriö, 2018. Mietintöjä ja lausuntoja, Oikeusministeriö; 7/2018.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Korruption vastaisen yhteistyöverkoston luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi. Helsinki, Oikeusministeriö, 2017. Mietintöjä ja lausuntoja, Oikeusministeriö; 14/2017.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Virkamiehen lahjonta Suomessa : Hyvä hallinto ja viranomaisen epäeettinen toiminta / Nora Risla. Vaasan ammattikorkeakoulu, Opinnäytetyö, 2017

Piilokorruptio Suomessa: mitä kansalaiset kertovat? / Ari Salminen, Olli-Pekka Viinamäki. Vaasa: Vaasan yliopisto, 2017. Vaasan yliopiston raportteja : 3.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Corruption in Europe : is it all about democracy? / Ina Kubbe. Baden-Baden : Nomos, 2015.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Kansainvälinen rikosoikeus / Minna Kimpimäki. Helsinki, Kauppakamari, 2015.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Consequences of corruption at the sector level and implications for economic growth and development / Organisation for Economic Co-operation and Development. Paris, OECD, 2015.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Valtion virkamieseettisen toimikunnan raportti. Helsinki, Valtiovarainministeriö, 2014.
Valtiovarainministeriön julkaisuja, 3/2014

Epäeettisestä tuomittavaan : korruptio ja hyvä veli -verkostot Suomessa / Ari Salminen, Venla Mäntysalo. Vaasa, Vaasan yliopisto, 2013. Vaasan yliopiston julkaisuja. Selvityksiä ja raportteja, 182.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Suhdetoiminta harvoin lahjontaa? : lahjusrikokset lainvalmisteluaineiston ja ennakkotapausten valossa / Tanja Mansikka. Defensor legis 94 (2013) : 2 , s. 171–195.
Defensor legis -lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa  
– Luettavissa myös Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Korruptio Suomessa: tutkijoiden näkemys korruption muodoista, tutkimisesta ja torjunnasta / Transparency International, Suomi Finland, 2012.

OECD arvioi lahjonnan vastaisen yleissopimuksen täytäntöönpanoa Suomessa : muutamia kommentteja syksyllä 2010 valmistuneesta Suomea koskevasta maaraportista / Pekka Viljanen. Defensor legis 92 (2011) : 1, s. 27-36.   
Defensor Legis -lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Kansanedustajien lahjonnan sääntely / Lauri Rautio. Pro gradu -työ : Helsingin yliopisto, 2010.
– Luettavissa myös Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Lahjusrikokset / Lahjusrikokset-työryhmä, Helsinki, Oikeusministeriö, 2009. Oikeusministeriön työryhmämietintöjä, 2009:16.

Lahjontaan liittyvää kirjallisuutta Eduskunnan kirjastossa

​​Hankkeen uutisointia

Helsingin Sanomat – Lahjonta

Helsingin Sanomat – Korruptio

Yle – Lahjonta

Yle – Korruptio

Uusi Suomi – Lahjonta

Uusi Suomi – Korruptio

Tutkimus: suomalainen piilokorruptio ilmenee sala​iluna ja sukulaisten suosimisena. MTV-uutiset​ 4.5.2017

Myös yritykset halutaan vastuuseen törkeästä kirjanpitorikoksesta. Oikeusministeriön uutinen 15.12.2016

EK vastustaa lahjontaa. Elinkeinoelämän keskusliiton uutinen 30.9.2016 

Lakiluonnos puuttuisi vallankäyttäjien avustajien lahjontaan – poliisi ja verottaja kannattavat esitystä, mutta elinkeinoelämä vastustaa. Lasse Kerkelä, Helsingin Sanomat 29.9.2016 

Ehdotus lausunnolle: korruptiota torjuttaisiin kriminalisoimalla vaikutusvallan väärinkäyttö. Oikeusministeriön uutinen 31.5.2016

Suomi sai sapiskaa korruption torjunnasta: "Teksti on aika kovaa". Antti Ämmälä, Taloussanomat 24.2.2016

Hallitus aikoo suitsia hyvä veli verkostoja – vaikutusvallan väärinkäyttöä ajetaan rikokseksi. Yle uutinen 17.12.2015

Lausuntotiivistelmä lahjusrikoksia koskevien säännösten muutostarpeista. Edilex-uutinen 7.9.2015 – Edilex-palvelu on käytettävissä Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Työryhmä saattaisi myös yritykset vastuuseen törkeästä kirjanpitorikoksesta. Oikeusministeriön uutinen 20.2.2015

Työryhmä selvittämään lahjusrikoksia koskevien säännösten muutostarpeita. Edilex-uutinen 28.4.2014 – Edilex-palvelu on käytettävissä Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Suomi toteuttanut lahjontaa ja puoluerahoitusta koskevat suositukset kiitettävästi. Oikeusministeriön uutinen 8.12.2011

OECD kehottaa Suomea lisäämään y​ritysten tietoisuutta ulkomaisen lahjonnan torjunnasta. Suomen pysyvä edustusto OECD:ssä ja Unescossa, uutinen 18.10.2010​​

​Muuta aineistoa

Oikeusministeriö: Korruption vastainen toiminta

Council of Europe: Group of States against corruption (GRECO)

OECD: Bribery and corruption

United Nations: UNODC's Action against Corruption and Economic Crime

Korruption vastainen yhteistyöverkosto (OM): Luonnos korruption vastaiseksi strategiaksi (2016-2020)

Edilex – Lahjonta. Edilex-palvelu on käytettävissä Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa

Kuntaliitto.fi – Korruptio ja ee​ttisyys

Sisällöllinen toimitus: Kristiina Hakala, kesäkuu 2015, päivitetty 2.1.2019, sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi