Henkilötodistelun vastaanottaminen videotallenteelta


Säädöshanke ei enää ole vireillä eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa


Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esityksen HE 133/2021 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä.

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 133/2021
Hankkeen pohjalta annettu laki: 96/2022
Muut annetut lait: 97/2022–100/2022

Hankkeen tausta

Oikeusministeriön lainsäädäntöhankkeessa valmisteltiin uudistus, jonka tavoitteena oli mahdollistaa henkilötodistelun vastaanottaminen muutoksenhakutuomioistuimessa käräjäoikeudessa nauhoitetulta kuva- ja äänitallenteelta.

Uudistus oli ollut pinnalla jo vuosia ja vuonna 2014 eduskunta edellytti, että hallitus selvittää uuden järjestelmän tarvetta ja mahdollisuuksia sen käyttöönottoon. Uudistus mainitaan myös Oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa vuosille 2013–2025 ja siitä oli kirjaus pääministeri Antti Rinteen ja myöhemmin pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmassa.

Oikeusministeriön arviomuistio asiassa valmistui 15.3.2019 ja joulukuussa 2019 asetettiin työryhmä valmistelemaan asiaa. Työryhmän tehtävänä oli valmistella ehdotus lainsäädännöksi, jonka pohjalta henkilötodistelu voitaisiin muutoksenhakutuomioistuimissa vastaanottaa käräjäoikeudessa esitetystä todistelusta tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta kaikissa asioissa, joissa henkilötodistelua vastaanotetaan. Työryhmän mietintö julkaistiin 14.12.2020. Lausuntokierros järjestettiin 14.12.2020–19.2.2021 ja lausuntoyhteenveto julkaistiin 5.7.2021.

Uudistuksen tavoitteena on tehostaa muutoksenhakumenettelyä, vahvistaa muutoksenhakuvaiheessa näytön arvioinnin oikeellisuutta, sekä pienentää asianosaisille ja todistajille muutoksenhakumenettelystä aiheutuvia kustannuksia ja muita haitallisia vaikutuksia. Näiden seikkojen ohella muutos korostaa hovioikeuksien alemman oikeusasteen ratkaisujen oikeellisuutta kontrolloivaa roolia, samalla kun oikeudenkäyntien painopiste siirtyy vahvemmin käräjäoikeuksiin.

Hallituksen esitys HE 133/2021 suullisen todistelun tallentamista ja vastaanottamista yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi annettiin eduskunnalle 23.9.2021. Eduskunta hyväksyi hallituksen ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt lainmuutokset asian toisessa käsittelyssä 10.12.2021. Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta ja muut hankkeen muutossäädökset vahvistettiin 28.1.2022.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Oikeusministeriön hanke: Henkilötodistelun vastaanottaminen videotallenteelta, OM033:00/2018
– Hankkeen toimikausi 16.8.2018–30.11.2020

Muutoksenhakutoimikunnan osamietintö 25.10.2001, Oikeusministeriö KM 2001:10.
– Sisälsi ehdotuksen todistelun tallentamisesta käräjäoikeudessa muutoksenhakua varten.
Mietinnön KM 2001:10 saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Muutoksenhaku käräjäoikeudesta hovioikeuteen : tarkoituksen ja menettelyn uudelleen arviointi / Olli Huopaniemi. Oikeusministeriö, 2007. Oikeusministeriön lausuntoja ja selvityksiä 2006:28.
– Mietinnössä arvioitiin mahdollisuutta hyödyntää käräjäoikeudessa tehtyjä videotallenteita hovioikeudessa.
Huopaniemen julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Jatkokäsittelylupa hovioikeudessa : lausuntotiivistelmä / Maarit Leppänen. Oikeusministeriö 2008. Oikeusministeriön julkaisuja, Lausuntoja ja selvityksiä 2009:2.
– Lausunnoissa otettiin kantaa siihen, että toimikunta ei ollut ottanut kantaa mahdollisuuksiin käyttää käräjäoikeudessa tehtyjä kuva- ja äänitallenteita hovioikeudessa.
Leppäsen julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Hovi- ja hallinto-oikeusverkoston kehittäminen. Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 17/2011.
– Toimikunta ehdotti, että käräjäoikeudessa esitetyn todistelun käyttöä tallenteilta hovioikeudessa tulisi selvittää.
Hovi- ja hallinto-oikeusverkoston kehittäminen -julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 22.06.2011
– Ohjelmassa todetaan, että käräjäoikeuksien tallenteiden hyödyntämisen mahdollisuuksia hovioikeuksissa selvitetään (s. 26).
Kataisen hallituksen ohjelman saatavuus Eduskunnan kirjastossa 

Todistelu yleisissä tuomioistuimissa. Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 69/2012.
– Toimikunta arvioi tulisiko aloittaa valmistelu lainsäädännöstä, jonka mukaan todistelu voitaisiin hovioikeudessa vastaanottaa käräjäoikeudessa tehdyltä videotallenteelta.

Todistelu yleisissä tuomioistuimissa : lausuntokooste. Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 30/2013.

Oikeudenhoidon uudistamisohjelma vuosille 2013–2025.​ Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 16/2013.
– Eräänä keskipitkän aikavälin tavoitteena esitetään, että hovioikeudessa lisätään videotallenteiden käyttöä ja selvitetään edellytykset järjestelmälle, jossa suullinen näyttö otetaan muutoksenhakutuomioistuimessa vastaan videotallenteelta (s. 40).

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019 ja Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019: Osallistava ja osaava Suomi : sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta
– Oikeusvaltion kehittämiseen liittyvän strategisen kokonaisuuden 2. tavoitteen mukaan näytön vastaanottaminen keskitetään käräjäoikeuksiin niin, että todistelu taltioidaan hovioikeuskäsittelyä varten.

Henkilötodistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta hovioikeudessa : arviomuistio. Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2019:6.

Henkilötodistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta hovioikeudessa : lausuntotiivistelmä. Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2019:50.

Suullisen todistelun vastaanottaminen tallenteelta : Videotallennustyöryhmän mietintö. Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2020:20.
– Mietintö oli lausuntokierroksella 14.12.2020–19.2.2021.
– Annetut lausunnot ovat luettavissa hankesivulla ja lausuntopalvelu.fi-sivustolla

Suullisen todistelun vastaanottaminen tallenteelta – Videotallennustyöryhmän mietintö : lausuntotiivistelmä, 5.7.2021 / Aleksi Heikkilä. Oikeusministeriö, Mietintöjä ja lausuntoja 2021:12

Käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys HE 133/2021 eduskunnalle suullisen todistelun tallentamista ja vastaanottamista yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi annettiin eduskunnalle 23.9.2021.

Lähetekeskustelussa 1.10.2021 asia lähetettiin lakivaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan on annettava lausunto.

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 43/2021 annettiin 23.11.2021.

Lakivaliokunnan mietintö LaVM 16/2021 annettiin 2.12.2021. Mietintöön sisältyy kolme lausumaehdotusta.

Valiokunnissa kuultujen asiantuntijoiden lausunnot

Ensimmäinen käsittely 7.12.2021
Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 133/2021 sisältyvien 1.–6. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena.
Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

Toinen käsittely 10.12.2021
Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 133/2021 sisältyvät 1.–6. lakiehdotuksen.
Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Eduskunta hyväksyi mietintöön sisältyvät lausumaehdotukset.
Asian käsittely päättyi.

Aiheen aikaisempi käsittely

Lakialoite LA 63/2009: Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta / Jacob Söderman, sd

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 20/2014
– Perustuslakivaliokunta kehotti kiirehtimään oikeudenkäyntien videoinnin valmistelua.

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 29/2014
– Perustuslakivaliokunta kehotti kiirehtimään oikeudenkäyntien videoinnin valmistelua.

Eduskunnan vastaus EV 308/2014: EV 308/2014 vp – HE 246/2014 vp
– Vastauksessaan hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi oikeudenkäymiskaaren 25 ja 25 a luvun sekä sotilasoikeudenkäyntilain 3 §:n muuttamisesta eduskunta edellytti, että hallitus ”joutuisasti selvittää tarpeen ja mahdollisuudet ottaa käyttöön järjestelmä, jossa suullinen näyttö otetaan muutoksenhakutuomioistuimessa vastaan käräjäoikeudessa tehdyn kuva- ja äänitallenteen avulla”.

Oikeusvertailevaa aineistoa

Kansainvälinen sääntely

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimus (SopS 8/1976) 14 art.

Euroopan ihmisoikeussopimus (SopS 63/1999) 6 art.

Sääntely muissa maissa

Ruotsi

Rättegångsbalk (1942:740)
– Erityisesti 6 kap. 6 §, 35 kap. 13 § sekä 50 kap. 19 §, 23 § ja 51 kap. 19 §, 23 §

Todistelun videotallentamiseen liittyvän sääntelyn valmisteluaineistoja:

Tidiga förhör : nya bevisregler i brottmål : delbetänkande av Utredningen om processrätt och stora brottmål. Statens offentliga utredningar, SOU 2017:98. Stockholm, Wolters Kluwer, 2017.
SOU 2017:98 -mietinnön saatavuus Eduskunnan kirjastossa

En modernare rättegång II : en uppföljning. Del 1–2 : betänkande. Statens offentliga utredningar, SOU 2012:93. Stockholm, Fritze, 2012.
SOU 2012:93 -mietinnön saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Norja

Straffeprosessloven (LOV-1981-05-22-25
– Erityisesti 23 §, 331 §

Tvisteloven (LOV-2005-06-17-90
– Erityisesti 13–7 §, 23–2 §, 24–1 §

Forskrift om opptak i retten (FOR-2018-09-28-1471)

Forskrift om hvilke domstoler forskrift om opptak i retten § 6 gjelder for (FOR-2018-10-17-1577)

Tanska

Retsplejeloven (LBK nr 1445 af 29/09/2020
– Riita-asiat: erityisesti 186 §
– Rikosasiat: erityisesti 711 §, 712 §, 713 §

Viro

Kriminaalmenetluse seadustik (KrMS, RT I, 21.11.2020, 10
– Erityisesti 63 §, 155 §, 156 §

Tsiviilkohtumenetluse seadustik (TsMS, RT I, 20.06.2020, 5
– Erityisesti 52 §

Aiheeseen liittyvää aineistoa kirjaston kokoelmassa ja verkossa

Todistelu : oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari / Dan Frände, Jaakko Rautio. 2. uud. p. Helsinki, Edita, 2020.
Fränden ym. julkaisun 2. uudistetun painoksen (2020) saatavuus Eduskunnan kirjastossa
Fränden ym. julkaisun 1. painoksen (2016) saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Sähköiset todisteet rikosprosessissa : tutkimus tietotekniikan ja verkkoyhteiskuntakehityksen vaikutuksista todisteiden elinkaareen / Juhana Riekkinen. Väitöskirja. Helsinki, Alma Talent, 2019.
Riekkisen julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Verkkokirjahylly-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa

Bevisrätt A : almänna bevisfrågor : om ansvaret för bevisning, vittne, syn, sakkunnig m.m / Roberth Nordh. Uppsala, Iustus förlag, 2019, andra upplagan.
Nordhin julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Henkilötodistelun vastaanottaminen videotallenteelta rikosasian pääkäsittelyssä hovioikeudessa / Sini Toskala. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, 2019.
– Luettavissa Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Todistelu oikeudenkäynnissä / Pasi Pölönen, Antti Tapanila. Helsinki, Tietosanoma, 2015.
Pölösen ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Modernimpi hovioikeusprosessi : käräjäoikeuden kuva- ja äänitallenteet hovioikeuden suullisessa todistelussa / Emmi Vilkko. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, 2015.

En modernare hovrättsprocess : några svenska erfarenheter / Fredrik Wersäll. Artikkeli sivuilla 79–90 julkaisussa Tidskrift utgiven av Juridiska föreningen i Finland 147 (2011) : 1.
Tidskrift utgiven av Juridiska föreningen i Finland julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

En modernare rättegång : hur har det gått? / Fredrik Wersäll, Staffan Levén. Artikkeli sivuilla 18–31 julkaisussa Svensk Juristtidning Häfte 1/2011.

Todistelua käsittelevää aineistoa Eduskunnan kirjastossa

Hankkeen uutisointia

Suullisen todistelun videoiminen käräjäoikeuksissa parantaa oikeusturvaa. Oikeusministeriön tiedote 27.1.2022

Oikeusturvaa parannetaan videoimalla suullinen todistelu käräjäoikeuksissa. Oikeusministeriön tiedote 23.9.2021

Työryhmä esittää, että todistajien ja asianosaisten kuulustelut aletaan videoida käräjillä: ”Ihminen muistaa asiat paremmin, kun tapahtumista ei ole kulunut niin paljon aikaa”. Susanna Reinboth, Helsingin Sanomat 14.12.2020

Oikeusprosessit venyvät Suomessa todella pitkiksi, koska samat asiat käsitellään kahteen kertaan – eduskunnan oikeusasiamies esittää isoa muutosta oikeusjärjestelmään. Paavo Teittinen, Helsingin Sanomat 17.1.2020

Työryhmä valmistelemaan henkilötodistelun vastaanottamista videotallenteelta. Oikeusministeriö 2.12.2019

Valehtelijat ”harjoittelevat” tarinaansa käräjillä, jotta se olisi vakuuttava hovioikeudessa, sanovat asiantuntijat – nyt todistajaongelmaan on ehkä löydetty ratkaisu. Susanna Reinboth, Helsingin Sanomat 28.8.2019

Arviomuistio: Videotallenteiden käyttäminen hovioikeuksissa toisi useita hyötyjä – arvio lausunnoilla 17. toukokuuta saakka. Edilex-uutinen 15.3.2019
– Luettavissa Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Oikeusministeriön mukaan videotallenteiden käyttäminen hovioikeuksissa toisi hyötyjä – Asianomistajien ja todistajien ei tarvitsisi enää saapua uudelleen oikeuteen. Taneli Koponen, Turun Sanomat 15.3.2019

Muuta aineistoa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, Gómez Olmeda v. Espanja, 29.06.2016: Case of Gómez Olmeda v. Spain
– EIT arvioi oliko alioikeuskäsittelyssä tehdyn videotallenteen katsominen muutoksenhakutuomioistuimessa riittävää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin näkökulmasta.

Sisällöllinen toimitus: Eduskunnan kirjasto, sähköposti: kirjasto@eduskunta.fi, marraskuu 2020, päivitetty 20.1.2022