Kuntien velvoitteiden vähentäminen


Säädöshanke ei enää ole vireillä, eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa


Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esityksen HE 117/2014 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä.

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 117/2014
Hankkeen pohjalta annettu laki: 1350/2014

Hankkeen tausta

Kuntien tehtävät ovat jatkuvasti lisääntyneet maamme itsenäisyyden aikana. 1930-luvulla kunnilla oli 40 lakisääteistä tehtävää, 1970-luvulla niitä oli 114. Vuona 2012 kunnille oli jo 535 tehtävää, joihin liittyy lähes tuhat velvoitetta.

Alexander Stubbin hallitus antoi 11.9.2014 eduskunnalle esityksen laiksi kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämistä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista kokeiluista, HE 117/2014. Lain tarkoituksena on lisätä kokeilukuntien toimintamahdollisuuksia vähentämällä niille lainsäädännössä asetettuja velvoitteita. Kokeiluun osallistuu 56 kuntaa.

Kokeilut koskevat asumis-, hyvinvointi- ja koulutuspalveluiden järjestämistä sekä nuorisotakuuta, kuntien toiminnan valvontaa ja yhteistyön toteuttamista Kansaneläkelaitoksen kanssa.

Eduskunta hyväksyi 10.12.2014 Lain kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämistä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista kokeiluista, (1350/2014). Laki on määräaikainen. Se tuli voimaan 5 päivänä tammikuuta 2015 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2016.​

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Lakisääteisten tehtävien vähentämistä alettiin valmistella jo Matti Vanhasen toisen hallituksen aikana. Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi asetti 18.6.2009 hankkeen purkamaan kuntien tuottavuuden parantamista haittaavia normeja.

Jyrki Kataisen hallituksen aikana tehtiin useita selvityksiä kuntien velvoitteista. Valtiovarainministeriö perusti 24.11.2011 työryhmän, jonka tehtävänä oli määrittää kuntien tehtävät ja arvioida mahdollisuuksia niiden vähentämiseen. Hallituksen kehyspäätöksessä vuonna 2013 asetettiin tavoite käynnistää vuoden 2014 aikana paikallisia kokeiluja kuntien velvoitteiden vähentämiseksi. Päätöksen nojalla valtiovarain-ministeriö asetti 9.5.2014 hankkeen ”Kuntakokeilut kuntien velvoitteiden vähentämisen tukena.” Hanke kestää vuoden 2016 loppuun asti.

Normitalkoot-hanke, VM077:00/2009. Hankkeen toimikausi 1.7.2009–30.12.2010.

Kuntiin kohdistuvan valtionohjauksen periaatteet : normihanketyöryhmän ehdotukset. Helsinki] : Valtiovarainministeriö, 2011.Valtiovarainministeriön julkaisuja, 13/2011.

Kuntien tehtävien kartoitus: raportti 2012 / Silja Hiironniemi. Valtiovarainministeriön julkaisuja, 2/2013.

Kuntien tehtävien arviointi -työryhmä, VM107:00/2011. Hankkeen toimikausi oli 23.11.2011–30.5.2014. Kuntien tehtävien arviointi -työryhmän loppuraportti. Valtiovarainministeriön julkaisuja, 23/2014

Kuntakokeilut kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi -hanke, VM035:​00/2014. Hankkeen toimikausi 9.5.2014–31.12.2016.

Kuntien tehtävien ar​viointi, Valtiovarainministeriö

Ministeriöiden ehdotukset kuntien tehtävien vähentä​miseksi, Valtiovarainministeriö 30.9.2013​

Käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämistä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista kokeiluista, HE 117/2014, annettu eduskunnalle 11.9.2014

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunto StVL 11/2014, 21.10.2014

Sivistysvaliokunnan lausunto SiVL 13/2014, 4.11.2014

Hallintovaliokunnan mietintö HaVM 31/2014 valmistui 28.11.2014

Ensimmäinen käsittely 03.12.2014:
Eduskunta hyväksyi lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena.

Toinen käsittely 10.12.2014:
Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn lakiehdotuksen.

Oikeusvertailevaa aineistoa

Kuntien tehtävien lisääntymiseen ovat poliittisten päätösten lisäksi vaikuttaneet myös Suomen solmimat kansainväliset sopimukset, liittyminen Euroopan Unioniin sekä vuoden 2000 perustuslakiuudistus.

Seuraavat Suomen solmimat kansainväliset sopimukset ovat vaikuttaneet myös kuntien tehtäviin:

YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus: Asetus taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen voimaansaattamisesta, (6/1976).

Euroopan ihmisoikeussopimus, (63/1999).

Euroopan sosiaalinen peruskirja, (80/2002).

Kansainväliset sopimukset eivät suoraan säätele, kuinka niissä mainitut oikeudet toteutetaan ja palvelut järjestetään. Myöskään Euroopan unionilla ei ole suoraa toimivaltaa jäsenmaiden alue- ja paikallishallinnon järjestämiseen. Kuntien tehtävät ja rahoitusrakenteet ovatkin hyvin erilaisia eri maissa. Euroopan unioni vaikuttaa kuntien toimintaan kuitenkin erilaisten ohjausmekanismien, rahastojen ja strategioiden kautta. Erään arvion (Rainio 2014) mukaan EU vaikuttaa arviolta 50–60 prosenttiin alue- ja paikallistasolla tehtävistä päätöksistä.

Hallituksen esityksessä laiksi kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämistä ei ole tehty kansainvälistä oikeusvertailua, koska kuntien asema ja tehtävät poikkeavat toisistaan niin paljon eri maissa.

Kirjallisuutta ja aiheeseen liittyvää tutkimusaineistoa

Toimintaohjelma kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi vuosina 2014–2017 / Päivi Laajala, 26.11.2013

Kuntarakenne ja alueiden elinvoima : laskelmia väestöstä, työpaikoista ja kuntataloudesta / Signe Jauhiainen, Janne Huovari. Kunnallisalan kehittämissäätiö, 2013.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Kohti parasta kuntatalouden kehitystä? : kunta- ja palvelurakenneuudistus talouden näkökulmasta / Olavi Kallio. Suomen kuntaliitto, Tampereen yliopisto, 2013.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Valtio, kunta ja Euroopan unioni : unionijäsenyyden vaikutus valtion ja kuntien taloudelliseen päätösvaltaan / Arvo Myllymäki, Päivi Kalliokoski. Kunnallisalan kehittämissäätiö, 2006.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Kansalaisvaikuttaminen

Valtiovarainministeriö avasi 18.9.2013 sähköisen kyselyn, jossa kysyttiin kuntalaisilta, kuntapäättäjiltä ja kunnan viranhaltijoilta ideoita kuntien tehtävien ja velvoitteiden uudistamiseksi. Yhteenveto kuntien tehtävi​​ä koskevan kyselyn vastauksista, 31.10.2013.

Hankkeen uutisointia

Kuntaliiton Kietäväinen: Normien purkaminen kangertelee. Pekko Oksanen, Hämeen kaiku 14.10.2014

Kuntajohtajat: Normien purku seuraavan hallituksen ohjelmaan. Ville Miettinen, Kuntalehti 4.10.2014

Puoluejohtajat yksimielisiä: Kuntien tehtävät ja rahoitus tasapainoon. Kunnat.net 16.9.2014

Mäki-Lohiluoma: Kokeilulainsäädäntö osaksi kuntalakia. KuntaTV 28.8.2014

Sääntelypopulismi. Li Andersson, Kymen Sanomat 26.7.2014

Työtä ja tervettä järkeä – sata ja yksi toimenpidettä normien purkamiseksi, byrokratian keventämiseksi​​ ja lainsäädännön joustavoittamiseksi. Keskusta 2014

Vihreä yhteenveto kuntapäätöksistä. Vihreät – De Gröna, Facebook 29.11.2013

Kunnissa alkoivat rajut leikkaukset. Mika Rinne, Perussuomalainen 22.11.2013

K 18 -tähtisädetikku – ja 45 muuta turhaa sääntöä, ohjetta ja kieltoa. Lasse Männistö, Sanni Grahn-Laasonen, Debaattilehti 20.8.2013

Kunnilla yli 500 lakisääteistä tehtävää ja yli tuhat velvoitetta​ – Isompien töiden lisäksi kunnan pitää valvoa solariumeja ja ratkaista kiistat postilaatikon paikasta. Jaana Savolainen, Helsingin Sanomat 17.6.2013

Kuntien lainsäädännöstä johtuville menoille ehdotetaan kattoa. Kuntaliiton johtava lakimies Kari Prättälän haastattelu. KuntaTV 18.2.2011

Muuta aineistoa

Suomen Kuntaliiton lausunto kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämistä koskevassa asiassa, 11.9.2013

Suomen yrittäjät: Keskustelunavaus: kunnilla liik​aa tehtäviä ​​– mitä pois?​

Kunta​​kokeilu – menetetty mahdollisuus, kolumni. Heikki Pursiainen, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 4.7.2014

sisällöllinen toimitus: Timo Turja, lokakuu 2014, päivitetty 6.2.2015
sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi.