Pelastustoimen uudistus


Säädöshanke ei enää ole vireillä, eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa


Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esityksen HE 16/2017 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä.

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 16/2017

Lakiehdotusta ei ehditty käsitellä loppuun eduskunnassa vaalikauden 2015–2018 aikana ja se raukesi vaalikauden päättyessä.

​Hankkeen tausta

Pelastustoimen järjestämislain uudistus oli tarkoitus toteuttaa osana maakuntauudistusta. Hallituksen 5.7.2017 neuvotteluissaan tekemän päätöksen mukaan pelastustoimen uudistus olisi tullut voimaan yhtä aikaa sote- ja maakuntauudistuksen kanssa.

Pelastustoimen uudistuksella oli yhteys valmistelussa olleen sote-uudistuksen ensihoitoa koskeviin ratkaisuihin. Hallitus linjasi joulukuussa 2016 osana valmistelua, että kaikki 18 maakuntaa järjestäisivät ensihoidon, joten myös pelastustoimi olisi tullut järjestää samoissa maakunnissa. Näin pelastuslaitokset olisivat voineet edelleen tuottaa ensihoitopalveluja terveydenhuollolle.

Pelastustoimen uudistuksella tavoiteltiin sisäministeriön mukaan tehokasta ja yhtenäistä pelastustoimea koko Suomessa. Muita tavoitteita olivat esimerkiksi harvinaisiin suuronnettomuuksiin tai luonnonkatastrofeihin varautuminen kaikkialla Suomessa sekä pelastustoimen resurssien tehokkaan käytön varmistaminen niin, että pelastustoimen toimintavalmius ei heikkenisi.

Pelastustointa ryhdyttiin kehittämään ja uudistamaan jo edellisellä hallituskaudella. Hallituskaudella 2015-2019 käynnissä ollut hanke oli siis jatkoa jo aiemmin käynnistetylle uudistustyölle. 

Pelastustoimen järjestämistä koskeva hallituksen esitys HE 16/2017 vp annettiin eduskunnalle 9.3.2017 ja se eteni valiokuntakäsittelyyn. 

Lakiehdotusta ei ehditty käsitellä loppuun eduskunnassa vaalikauden 2015–2018 aikana ja se raukesi vaalikauden päättyessä.​

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Pelastustoimen kehittämishanke, SM061:00/2015. Toimikausi 15.12.2015–31.12.2018

Pelastustoimen uudistushankkeen toimikausi on 15.12.2015–31.8.2018. Uudistuksen vaatimat lainsäädäntömuutokset valmisteltiin sisäministeriössä.

Sisäministeriön sivuilla on kattavasti tietoa hankkeen valmistelusta: Pelastustoimen uudistus

Lausuntoyhteenveto pelastustoimen järjestämislain lakiluonnoksesta, 7.12.2016

Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi pelastustoimen järjestämisestä. Lainsäädännön arviointineuvosto 20.2.2017. VNK/2206/32/2016.

Käsittely eduskunnassa

Kirjallinen kysymys KK 1020/2013: Pelastustoimen rakenneuudistus – Raimo Piirainen (sd)

Kirjallinen kysymys KK 1099/2013: Väestönsuojelu ja pelastustoimen uudistus – Anne Louhelainen (ps)

Kirjallinen kysymys KK 5/2014: Säkerheten för medborgarna bosatta i svårtillgängliga områden – Lars Gästgivars (r)

Kirjallinen kysymys KK 225/2016: Pelastustoimen tulevaisuudesta – Merja Mäkisalo-Ropponen (sd)

Valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta VNS 2/2016. Sisäministeriö.

Hallituksen esitys HE 16/2017 laiksi pelastustoimen järjestämisestä HE 16/2017
annettiin eduskunnalle 9.3.2017. Asia lähetettiin hallintovaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan on annettava lausuntonsa.

Perustuslakivaliokunnan lausunto, PeVL 27/2017, 29.6.2017

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunto StVL 12/2018, 14.2.2019

Valiokunnissa kuultujen asiantuntijoiden lausunnot 

Lakiehdotusta ei ehditty käsitellä loppuun eduskunnassa vaalikauden 2015–2018 aikana ja se raukesi vaalikauden päättyessä.

Oikeusvertailevaa aineistoa

Kansainvälinen sääntely

Sisäministeriön hankkeessa "Pelastustoimen vaikuttavuuden mittaaminen – kansainväliset mittarit (PetoMitta)" on tutkittu kansainvälisesti käytössä olevia pelastustoiminnan vaikuttavuuden mittareita sekä niiden soveltuvuutta Suomeen. Hankkeeseen liittyvässä julkaisussa myös esitellään tiiviisti eri maiden pelastustoimia:

Pelastustoimen mittarit : katsaus kansainvälisiin m​ittareihin​. Sisäministeriön julkaisu 2/2016.

Sääntely muissa maissa

Ruotsi

Lag (2003:778) om skydd mot olyckor

Förordning (2003:789) om skydd mot olyckor

Reformen skydd mot olyckor : en uppföljning med förslag till utveckling, Ds 2009:47
–​ Ds 2009:47 – saatavuus Eduskunnan kirjastossa

MSB on valtiollinen viranomainen, jonka tehtävänä on kehittää yhteiskunnan kykyä ennaltaehkäistä ja käsitellä onnettomuuksia sekä kriisejä. MSB toimii yhteistyössä kuntien, maakuntien sekä viranomaisten ja eri orga-nisaatioiden kanssa. Onnettomuuden tai kriisin sattuessa, MSB tukee niitä tahoja, jotka ovat vastuussa onnet-tomuuden tai kriisin hoidosta.

MSB – Myndigheten för samhällskydd och beredskap

Norja

Organisasjonsplan for redningstjenesten, LOV-2015-06-19-677​

Lov om vern mot brann, eksplosjon og ulykker med farlig stoff og om brannvesenets redningsoppgaver (brann- og eksplosjonsvernloven), LOV-2002-06-14-20​​​

Kirjallisuutta ja aiheeseen liittyvää tutkimusaineistoa

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi: pelastustoimen strategia vuoteen 2025. Helsinki, Sisäministeriö, 2016. Sisäministeriön julkaisu 18/2016.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Pelastustoimeen liittyvää kirjallisuutta Eduskunnan kirjastossa

Hankkeen uutisointia

Pelastustoimen uudistuksen uutisia. Sisäministeriö

Pelastustoimea kehitettävä kokonaisvaltaisesti. Sisäministeriön tiedote 22.11.2018.

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen 14.2.2018. Sisäministeriö

Pelastustoimeen kaivataan valtakunnallisia toimintatapoja yli alueellisten rajojen. Sisäministeriön uutinen 2.1.2018

Hankejohtaja Taito Vainon katsaus pelastustoimen uudistukseen 14.12.2017. Sisäministeriö

Hankejohtaja Taito Vainon katsaus pelastustoimen uudistukseen 10.10.2017. Sisäministeriö

Pelastustoimen uudistus voimaan 1.1.2020. Sisäministeriön tiedote 10.7.2017

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen 26.4.2017. Sisäministeriö

Esitys pelastustoimen uudistuksesta eduskunnan käsiteltäväksi. Sisäministeriön tiedote 9.3.2017

Kaikkiin maakuntiin oma pelastuslaitos – esitettyjen viiden sijaan tuleekin 18 laitosta. Teemu Luukka, Helsingin Sanomat 21.12.2016

Kaikissa 18 maakunnassa on jatkossa oma pelastuslaitos. Sisäministeriön tiedote 21.12.2016

Pelastustoimen uudistaminen saa lausunnonantajilta tukea, epäilyjäkin on. Sisäministeriön uutinen 7.12.2016.

Pelastuslaitokset vähenevät 22:sta viiteen sote-uudistuksen myötä. Terhi Hautamäki, YLE-uutiset 22.10.2016

Kunta-alan unioni: Pelastusalan uudist​​us ei onnistu pelkillä leikkauksilla. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto 21.9.2016

Ministeri Vehviläinen puolusti maakuntauudistusta Rovaniemellä – pelastustoimen keskittäminen ei vielä kirkossa kuulutettua. Annu Passoja, YLE-uutiset 22.8.2016

Palomiehet: Ilman uudistusta pelastustoimi silputtaisiin juustohöylällä. Asta Tenhunen, Savon Sanomat 14.5.2016 

Maakunnat saavat vastuulleen ​myös pelastustoimen ja ensihoidon – päätöksille kritiikkiä​. MTV-uutiset 6.4.2016

Sote-uudistus muokkaa pelastustointa. Kauppalehti 16.10.2015

Muuta aineistoa

​Uusi aikataulu tulee hyödyntää pelastustoimen uu​​distuksessa. Pelastusylijohtaja Esko Koskinen Muutoksessa-blogissa 30.8.2017

Maakuntauudistuksessa pelastustoimen ja varautumisen tehtäviä jaetaan uusiksi. Tiina Männikkö ja Jouni Pousi, Sisäministeriön blogi 24.4.2017

Alueuudistus.fi – Sote- ja maakuntauudistus

Pelastustoimi.fi – Sisäministeriö / Pelastusosasto 

sisällöllinen toimitus: Marja Autio (sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi) ja Kaisa Kipinoinen, marraskuu 2016, päivitetty 16.4.2019