Potilasdirektiivin toimeenpano Suomessa


Säädöshanke ei enää ole vireillä, eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa


Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esityksen HE 103/2013 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä.

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 103/2013
Hankkeen pohjalta annettu laki: 1201/2013

Hankkeen tausta

Direktiivi 2011/24/EU (pdf) potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajat ylittävässä terveydenhuollossa annettiin 9.3.2011 ja se tuli voimaan 24.4.2011. 

Potilasdirektiivi vahvistaa potilaan oikeuksia ja edellytyksiä saada hoitoa toisessa jäsenmaassa. Sääntelyn keskeisenä lähtökohtana on periaate, jonka mukaan potilaalla on oikeus saada hoitoa toisessa jäsenmaassa samoin perustein kuin hän saisi vastaavaa hoitoa kotimaassaan. Päävastuu terveyspalvelujen järjestämisestä säilyy edelleen potilaan kotimaalla. Jos henkilö kuitenkin matkustaa toiseen jäsenvaltioon hoitoon, hänen sairaanhoitokustannuksistaan vastuussa olevan valtion tulisi korvata hoitokustannukset potilaalle vähintään sen suuruisina kuin ne olisivat olleet kyseisessä valtiossa. Korvauksen saanti edellyttää, että hoito ylipäätään kuuluu kustannuksista vastuussa olevan valtion lakisääteisen terveydenhuollon piiriin.

Suomessa potilasdirektiivi pannaan toimeen uudella lailla rajat ylittävästä terveydenhuollosta.

Direktiivi tulisi saattaa kansallisesti voimaan vuoden 2013 loppuun mennessä.

Laki (1201/2013) rajat ylittävästä terveydenhuollosta vahvistettiin 30.12.2013 ja astui voimaan 1.1.2014.

Tiedot muista tässä yhteydessä annetuista muutoslaeista ovat eduskunnan sivustolla HE 103/2013 käsittelytiedoissa.​

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Rajat ylittävän terveydenhuollon ohjausryhmä, STM033:00/2011. Hanke oli voimassa 9.5.2011–31.12.2013.

Potilasdirektiivistä sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilla.

Arviomuistio rajat ylittävästä terveydenhuollosta. Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2013.

Käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys HE 103/2013 eduskunnalle laiksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annettiin 12.9.2013.

Hallintovaliokunnan lausunto, HaVL 23/2013, 07.11.2013.

Perustuslakivaliokunnan lausunto, PeVL 30/2013, 15.11.2013.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö, StVM 23/2013, 29.11.2013.

Ensimmäinen käsittely 4.12.2013:
Eduskunta hyväksyi lakiehdotusten sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

Toinen käsittely 10.12.2013 ja 11.12.2013:
Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt lakiehdotukset. Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Eduskunta hyväksyi mietintöön sisältyvän lausumaehdotuksen.

Asian käsittely päättyi.

Oikeusvertailevaa aineistoa

Sääntely Euroopan unionissa

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/24/EU potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajat ylittävässä terveydenhuollossa, niin kutsuttu potilasdirektiivi.

Cross-bord​​​er care. Euroopan komission rajat ylittävää terveydenhoitoa koskeva sivusto.

Sääntely muissa maissa

Ruotsi

Lagrådsremiss: Patientrörlighet i EU - förslag till ny lagstiftning. 7 mars 2013

Patientrörlighet i EU – förslag till ny lag Ds 2012:6

Uppdrag att ta fram ett kostnadsunderlag för den gränsöverskridande vården. Regeringsuppdrag S2012/3546/FS 14.5.2012

Patientrörlighet i EU - förslag till ny lagstiftning. Prop 2012/13:150 Potilasdirektiivin implementointia Ruotsissa koskeva hallituksen esitys on annettu 11.4.2013. Lakiehdotukset on tarkoitus saattaa voimaan 1.10.2013.

Rätt till ersättning för vård i annat EU-land. Socialdepartementet 7.3.2013/11.4.2013. Potilasdirektiivin voimaansaattamista koskeva tiedote.

Iso-Britannia

Tietoa ja asiakirjoja potilasdirektiivin implementoinnista Iso-Britanniassa:
UK Departement of health: EU directive on patients' rights to healthcare in other European countries

Kirjallisuutta ja aiheeseen liittyvää tutkimusaineistoa

Suomalaisen terveydenhuollon palveluvalikoima : rajat ylittävän terveydenhuollon ohjausryhmän palvelukori-alatyöryhmän ehdotuksia. Helsinki 2013. 49 s. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:5.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Treatments of Low-priority and the Patient Mobility Directive 2011, an End to Legal Uncertainty for the English NHS? / Maria K. Sheppard. European Journal of Health Law 20/2013, s. 295–314.
European Journal of Health Law -lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Viro vie, Espanja tuo / Suvi Sariola, Ulla Toikkanen. Suomen lääkärilehti 12/2013, vsk 68, s. 896–898.
Suomen lääkärilehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Euroopan unionin toisessa jäsenvaltiossa syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen. / Anna-Kaisa Tuovinen. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 122. 2012.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

EU competition and internal market law in the health care sector / Leigh Hancher, Wolf Sauter. Oxford : Oxford University Press, 2012. Kirjassa on potilasdirektiiviä käsittelevä luku ”The Patients’ Right Directive” s. 196-214.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Potilasdirektiivi tulee – mitä korvataan? / Vuokko Maria Nummi. Suomen Lääkärilehti SLL 20/2012, s. 1609.
Suomen lääkärilehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa.

Free movement of patients : directive 2011/24 on the application of patients' rights in cross-border healthcare / Miek Peeters. European journal of health law. 19 (2012):1, s. 29–60.
– julkaisu on saatavilla Eduskunnan kirjaston kokoelmassa

Patientrörlighetsdirektivet – En analys av politiska motiv – Varför prioriterades frågan under ordförandeskapet i EU 2009? / Mickael Andersson Elfgren. Uppsalan yliopiston valtiotieteelliselle tiedekunnalle 2011 tehty kandidaattityö. 

Vård utomlands med kommunens lov / Hannele Häkkinen. Finlands kommuntidning 19 (2011) : 8, s. 26–27.
Finlands kommuntidning -lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa.

Vastaanoton ovi on avoinna Eurooppaan – Potilaiden liikkuvuus- ja terveyspalveludirektiivi tuo lisää kansainvälistä vapautta ja kansallisia kysymyksiä / Mikko Penttilä. Sosiaalivakuutus 1/2011, s. 28–31.
Sosiaalivakuutus -lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa.

Health care across borders: Implic​​ations of the EU Directive on crossborder health care for the English NHS / Elisabetta Zanon. Eurohealth Volume 17, Number 2–3/2011. s. 34–36.​

Hankkeen uutisointia

Näin voit valita vuode​n alusta. Helsingin sanomat 18.12.2013

Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteys​pisteen verkkosivut on avattu. Kelan tiedote 5.11.2013

Potilaan valinnanvapaus kasv​​aa. Leena Filpus. Tesso Sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakausilehti 29.10.2013.

Potilaille oikeus hakeutua hoitoon muihin EU-maihin ja saada korvausta kustannuksista. STM tiedote 12.9.2013

Potilasdirektiivin toimeenpano Suomessa. Lääkäriliitto 14.5.2013

EU:s patientdirektiv kan kosta miljoner i Finland. HBL 10.4.2013

Potilasdirektiivi vahvistaa potilaa​​​n oikeuksia. Kelan tiedote 20.3.2013

Prislappen för patientdirektivet är svår att räkna ut. Kommunerna.net 14.2.2013

Potilasdirektiivin täytäntöönpano haasteellista Suomessa. Elinkeinoelämän keskusliitto 8.3.2013

Potilaille hoitoa yli rajoj​​en. Maija Luotonen. STM, Yläkulma 6.2.2013

Potilasdirektiivi voi lisätä eriarvoisuutta. Ulla Järvi. Lääkärilehti 11.1.2013

Juha Tuominen: Potilasdirektii​vi mullistaa terveydenhoidon. Helsingin Sanomat, Vieraskynä 18.7.2012

Uusi direktiivi selkeyttää EU-kansalaisen oikeuksia saada hoitoa ulkomailla. Eurooppatiedotus.fi

Potilaiden liikkuvuusdirektiivi sääntelee hoit​​oa yli rajojen. STM:n tiedote 19.4.2011

EU avasi eri maiden vastaanotot potilaille. Kelan tiedote 31.3.2011

Muuta aineistoa

Kela: Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspiste

EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely – miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan? / Mervi Kattelus, Lääkäriliitto. Esitys Terveydenhuollon priorisointi seminaarissa 1.11.2012.

EPHA Briefing on Cross-border Patients’ Rights Directive

Gränsöverskrida​nde​ vård genom Patientrörlighetsdirektivet – Framtidsutsikter och risker / Malin Hasselblad. Sveriges akademikers centralorganisation – SACO. 2010.

sisällöllinen toimitus: Erika Bergström joulukuu 2011, päivitetty 6.6.2014 
sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi