Vuorotteluvapaasta ja aikuiskoulutus­tuesta luopuminen​​

​​
Säädöshanke ei enää ole vireillä eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa


Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esityksen HE 8/2024 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä.

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 8/2024
Hankkeen pohjalta annetut lait: 274/2024​​​ ja 275/2024
Muut annetut lait: 276–282/2024

Hankkeen tausta

Työntekijän mahdollisuus vuorotteluvapaaseen tuli käyttöön määräaikaisena kokeiluna vuonna 1996. Vuorotteluvapaan tarkoituksena oli tarjota työssä oleville mahdollisuus ylläpitää ja kehittää työkykyä ja -taitoja. Samalla vuorotteluvapaan sijaiseksi palkatun työttömän työnhakijan työmarkkinavalmiudet paranisivat. Kokeilua jatkettiin useaan otteeseen, kunnes mahdollisuus vuorotteluvapaan pitämiseen säädettiin pysyväksi vuodesta 2010 alkaen. Vuorotteluvapaakorvauksia maksavat työttömyyskassat ja Kela.

Aikuiskoulutustuki on ollut olemassa vuodesta 2001 alkaen, jolloin tuli voimaan laki aikuiskoulutusetuuksista. Lailla pyrittiin selkeyttämään aiempaa tilannetta, jossa käytössä oli erityyppisiä aikuiskoulutuksen tukimuotoja. Tuen tavoitteena on tarjota mahdollisuus ammatilliseen kehittymiseen ja vähentää työttömyyden riskiä. Tuki rahoitetaan työnantajilta ja työntekijöiltä kerätyillä työttömyysvakuutusmaksuilla.

2010-luvulta lähtien vuorotteluvapaan käyttö on vähentynyt, ja aikuiskoulutustuen käyttö lisääntynyt. Molempien tukien ehtoihin on tehty muutoksia. Esimerkiksi vuorotteluvapaalle jäävän työhistoriaehto nostettiin 16 vuoteen vuonna 2014 ja 20 vuoteen vuonna 2016. Aikuiskoulutustuen tasoa korotettiin vuonna 2010, ja laskettiin vuosina 2017 ja 2020. Vuonna 2020 aikuiskoulutustukea muutettiin niin, että työn ja opintojen yhteensovittamisesta tuli taloudellisesti kannattavampaa verrattuna kokopäiväiseen opiskeluun.

​Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaan vuorotteluvapaasta ja aikuiskoulutustuesta luovutaan kumoamalla vuorotteluvapaalaki ja aikuiskoulutusetuuksista annettu laki. Samalla luovutaan ammattitutkintostipendistä. Hallituksen arvion mukaan aikuiskoulutustuesta luopuminen lisäisi työllisten määrää 10 000 henkilöllä ja säästäisi vuosittain julkisen talouden menoja 175 miljoonaa euroa. Vuorotteluvapaasta luopumisen työllistämisvaikutus arvioidaan vähäiseksi ja julkisen talouden säästö 27 miljoonaan euroon.

Sosiaali- ja terveysministeriö perusti syyskuussa 2023 työryhmän, jonka tarkoituksena on valmistella ehdotuksia työuran aikaisesta jatkuvasta oppimisesta aikuiskoulutustuen päättyessä. ​Työryhmän loppuraportti julkaistiin huhtikuussa 2024.

Hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 15.2.2024. Eduskunta hyväksyi esitykseen sisältyvät lakiehdotukset 22.5.2024. Laki aikuiskoulutusetuuksista annetun lain kumoamisesta (274/2024) tuli voimaan 1.6.2024. Aikuiskoulutustukea on mahdollisuus saada, jos opinnot ja tukikausi alkavat viimeistään 31.7.2024. Tukea voi saada vuoden 2025 loppuun asti.

Laki vuorotteluvapaan kumoamisesta (275/2024) tulee voimaan 1.8.2024. Vuorotteluvapaan voi aloittaa 31.7.2024 mennessä. Tähän mennessä vapaan aloittaneilla on oikeus pitää vuorotteluvapaata 180 kalenteripäivän enimmäismäärä.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Pääministeri Petteri Orpon h​allituksen ohjelma – Vahva ja välittävä Suomi
– kappale 4.2 Työelämän kehittäminen ja hyvinvointi

Hanke: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain ja vuorotteluvapaalain kumoamisesta sekä työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta, STM059:00/2023.​
– Hankkeen toimikausi 8.8.2023–31.8.2024.​​​

​​Hallituksen esitys eduskunnalle aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta. Lausuntopyyntö VN/23407/2023. Vastausaika oli 12.12.2023–5.1.2024.
​​– Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta on lausuntopyynnön liitteissä.

​​​​– Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esityksen luonnoksesta aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta.

​​Käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys HE 8/2024​ eduskunnalle aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamista koskevaksi lainsäädännöksi annettiin eduskunnalle 15.2.2024.

​Suullinen kysymys SKT 11/2024 aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta / Tuula Haatainen, sd

​Lähetekeskustelussa 21.2.2024 asia lähetettiin työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan, sivistysvaliokunnan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan on annettava lausunto.

​Suullinen kysymys SKT 23/2024 aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta / Minja Koskela, vas

​Sivistysvaliokunnan lausunto SiVL 3/2024​, 10.4.2024.

​​Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunto StVL 3/2024, 11.4.2024.

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 13/2024, 18.4.2024.

Suullinen kysymys SKT 87/2024 osaavan työvoiman saatavuudesta / Markku Siponen, kesk

​Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietintö TyVM 5/2024, 14.5.2024 

Valiokunnassa kuultujen asiantuntijoiden lausunnot

Ensimmäinen käsittely 16.5.2024:
Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 8/2024 sisältyvien 1.–9. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena.
Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

Toinen ja ainoa käsittely 21.5.2024:
Keskustelu päättyi ja asian käsittely keskeytettiin.

​Toinen ja ainoa käsittely 22.5.2024:
Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 8/2024  sisältyvät 1.–9. lakiehdotuksen. Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Eduskunta yhtyi valiokunnan ehdotukseen toimenpidealoitteen hylkäämisestä. Asian käsittely päättyi.

Aiheen aiempi käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys HE 15/2020 eduskunnalle laeiksi aikuiskoulutusetuuksista annetun lain muuttamisesta ja opintotukilain 15 §:n muuttamisesta

Kirjallinen kysymys KK 926/2020 vuorotteluvapaan kehittämisestä / Kaisa Juuso, ps

Valtioneuvoston selvitys E 138/2021

Valiokunnan oma asia O 5/2022 Selvitys aikuiskoulutustuen uudistuksen vaikutuksista.
– Selvitys perustuu hallituksen esityksen HE 15/2020​ myötä hyväksyttyyn velvoitteeseen seurata lainmuutoksen vaikutuksia. Selvitys annettiin työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle

Kirjallinen kysymys KK 19/2023 aikuiskoulutustuen säilyttämisestä / Seppo Eskelinen, sd

Kirjallinen kysymys KK 48/2023 sosiaaliturvaleikkauksien vaikutuksesta julkiseen talouteen / Hanna Sarkkinen, vas

Toimenpidealoite TPA 21/2023 aikuiskoulutustuen kehittämisen käynnistämisestä / Fatim Diarra, vihr ym.

Talousarvioaloite TAA 354/2023​ määrärahan lisäämisestä aikuiskoulutustuen valtionosuuteen / Tytti Tuppurainen sd ym.​​​​​

Oikeusvertailevaa aineistoa

Sääntely Euroopan unionissa

​​Euroopan unionin neuvoston suositus henkilökohtaisista oppimistileistä​ (2022/C 243/03), 16.6.2022

​​Sääntely muissa maissa

​​Kansainvälistä oikeusvertailua on hallituksen esitysluonnoksessa​ (docx) kappaleessa 5.2.​

​Ruotsi

Lag (2022:856) om omställningsstudiestöd

Lag (1982:20) om anställningsskydd

Ruotsi uudisti aikuiskoulutustukea koskevan lainsäädännön osana laajempaa työmarkkinalainsäädäntöuudistusta.

Flexibilitet, omställningsförmåga och trygghet på arbetsmarknaden​. Prop. 2021/22:176

Ruotsissa oli vuorotteluvapaata vastaavia kokeiluja 1990- ja 2000-luvulla. Pysyvä vuorotteluvapaajärjestely oli voimassa vuoden 2005 alusta vuoden 2006 loppuun, jolloin siitä luovuttiin. Vastaavaa järjestelyä esitettiin säädettäväksi lailla vielä 2020, mutta se ei toteutunut. 

Ändringar i arbetslöshetsförsäkringen vid införandet av utvecklingstid​, 2019:24

Itävalta

Arbeitsvertragsrechts​-Anpassungsgesetz 

Arbeitslosenversicherungsgesetz​

Belgia

Belgiassa on kansallisia ja alueellisia vuorotteluvapaajärjestelmiä.

Loi de redressement du 22 janvier 1985 contenant des dispositions sociales

Arrêté du Gouvernement de la Région de Bruxelles-Capitale relatif aux modalités d'octroi du congé-éducation payé​​​​​​

Aiheeseen liittyvää aineistoa kirjaston kokoelmassa ja verkossa

Työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraportti​. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja selvityksiä 2024:11 

​Jatkuvan oppimisen tukien ja etuuksien selvitys / Allan Seuri. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksiä 2023:13. 

Aktiivisilta työvoimapoliittisilta palveluilta sijoittuminen vuonna 2019 / Mika Tuomaala. TEM-analyyseja 107/2021.

Kannattavatko investoinnit aikuiskoulutukseen? / Antti Kauhanen, Hanna Virtanen. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, ETLA Muistio No 102, 2021. 

Tid för utveckling: delbetänkande / Anders Wallner. Norstedts Juridik, 2018​. Statens offentliga utredningar SOU 2018:24.
Wallnerin julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa 

Työn murros ja elinikäinen oppiminen: elinikäisen oppimisen kehittämistarpeita selvittävän työryhmän raportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:8.

Osallistuminen aikuiskoulutukseen vuonna 2017 / Helena Niemi, Timo Ruuskanen. Tilastokeskus, 2018.

Osa-aikatyön juridiikka / Jaana Paanetoja, Heli Tikkanen. Talentum Pro, 2016.
Paanetojan ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa​
– Luettavissa myös Verkkokirjahylly-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa

Ulos oravanpyörästä: työn kohtuullistamisen edut ja haitat / Antti Kasvio, Susanna Lundell. Työterveyslaitos, 2015.
Kasvion ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Lisää kirjallisuutta vuorotteluvapaasta ja aikuiskoulutuksesta Eduskunnan kirjaston kokoelmissa​​​​

​​​Kansalaisvaikuttaminen

Hallituksen esitys eduskunnalle aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta​. Vastausaika oli 12.12.2023–5.1.2024. Lausuntopalvelu.fi

​​​Hankkeen uutisointia​

Aikuiskoulutustuki, ammattitutkintostipendi ja vuorotteluvapaa lakkautetaan. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 30.5.2024

Eduskunta hyväksyi aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamista koskevan lakiesityksen​. Eduskunnan tiedote 22.5.2024

Eduskunta jatkoi aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamista koskevien lakiehdotusten käsittelyä. Eduskunnan tiedote 21.5.2024

Eduskunta hyväksyi aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamista koskevien lakiehdotusten sisällön. Eduskunnan tiedote 16.5.2024

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen huolettaa etenkin opetus- ja sotealan järjestöjä. Eeva Nikkilä-Kiipula, STT, Helsingin Sanomat 3.5.2024

Sivistysvaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamista koskevaksi lainsäädännöksi on valmistunut​. Eduskunnan tiedote 11.4.2024

Aikuiskoulutustuen tilalle esillä opintolainaan perustuva malli – työryhmä riitaisa. Merja Könönen, STT, Helsingin Sanomat 23.2.2024

Kyselytunnilla keskusteltiin aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta. Eduskunnan tiedote 15.2.2024.

Aikuiskoulutustuki ja vuorotteluvapaa lakkautetaan ensi kesänä. Teemu Luukka, Helsingin Sanomat 14.2.2024

Aikuiskoulutustuen lakkauttamista koskevaan esitykseen sisällytettävä yhteenveto olennaisista vaikutuksista.​ Lainsäädännön arviointineuvosto, 14.2.2024

​​Aikuiskoulutustuen lakkautus saa kritiikkiä: pelkona yhä pahempi sote-alojen työvoimapula. Teija Sutinen, Helsingin Sanomat 5.1.2024

Aikuiskoulutustuki lakkautetaan: Työministeri avasi MTV:lle, mitä on valmisteltavana sen tilalle – palkkaa opiskeluajalta​. Juha Kaija, MTV uutiset 4.1.2024

STM asettaa työryhmän kehittämään työuran aikaista jatkuvaa oppimista​. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 29.9.2023

Oro inom vården då regeringen slopar stöd för utbildning. Laura Klingberg, Huvudstadsbladet 14.9.2023

Aikuiskoulutustuki lakkautetaan – Ministeri Satonen lisäisi joustoja opiskelulle työn ohessa. Soili Semkina, Kauppalehti 12.9.2023

Ministeriöt ehdottavat: Vuorottelu­vapaa lakkautetaan 1. elokuuta 2024. Anni Keski-Heikkilä, Helsingin sanomat 28.8.2023

Hallitus lopettaa vuorotteluvapaan säästösyistä​. Sanna Nikula, STT/Iltalehti 5.8.2023​

​​Muuta aineistoa

Vuorotteluvapaa ja vuorottelukorvaus – Sosiaali- ja terveysministeriö

​Usein kysyttyä aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta (docx)​ – Sosiaali- ja terveysministeriö

Aikuiskoulutustuki – Työllisyysrahasto

CEDEFOP – Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus

Skills and work, Adult learning –​​ OECD, Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö

​Sisällöllinen toimitus: Eduskunnan kirjasto, sähköposti: kirjasto@eduskunta.fi​, tammikuu 2024, päivitetty 3.6.2024​​