​​​Puhemiehen valinta ennen ja nyt​

​​​Puhemiehen valintaa koskevat säädökset ovat perustuslaissa (731/1999)​ ja eduskunnan työjärjestyksessä (40/2000)​. 

Perustuslain 34 §:n​ mukaan

Eduskunta valitsee keskuudestaan valtiopäiviksi kerrallaan puhemiehen ja kaksi varapuhemiestä.

Eduskunnan puhemiehen ja varapuhemiesten vaalit toimitetaan umpilipuin. Vaalissa valituksi tulee kansanedustaja, joka saa enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Jos kukaan ei ole saanut kahdessa ensimmäisessä äänestyksessä tarvittavaa enemmistöä annetuista äänistä, valituksi tulee kolmannessa äänestyksessä eniten ääniä saanut edustaja.

Eduskunnan t​yöjärjestyksen 4 §:ssä​ on säädetty tarkemmin puhemiesvaalin järjestämisestä:

Valtiopäivien ensimmäisessä täysistunnossa toimitetaan iältään vanhimman eduskunnan jäsenen johtaessa puhetta puhemiehen ja varapuhemiesten vaalit. Ennen toimeensa ryhtymistä puhemies ja varapuhemiehet antavat eduskunnalle seuraavan juhlallisen vakuutuksen:

"Minä N.N. vakuutan, että minä puhemiehenä voimieni mukaan puolustan Suomen kansan ja eduskunnan oikeutta valtiosäännön mukaan."

Vaalikauden viimeisillä valtiopäivillä valittujen puhemiehen ja varapuhemiesten toimikausi kestää, kunnes uudet eduskuntavaalit on toimitettu.

Jos puhemies tai varapuhemies valtiopäivien aikana kuolee tai eroaa toimestaan, valitaan viipymättä uusi puhemies tai varapuhemies. Jos puhemies tai varapuhemies on estynyt hoitamasta tehtäviään, voidaan puhemiesneuvoston ehdotuksesta päättää valita tilapäinen puhemies tai varapuhemies.

Säädösten mukaan kuka tahansa eduskuntaan valittu kansanedustaja voidaan valita puhemieheksi tai varapuhemieheksi. Puhemiehen vaalissa edustajilla on vaalivapaus ja oikeus äänestää ketä tahansa eduskunnan jäsentä puhemieheksi.

​Käytännössä puhemiehen valintaa ohjaavat kuitenkin monet parlamentaarisen kulttuurin kirjoittamattomat säännöt. Yksikamarisen eduskunnan yli satavuotisessa historiassa säännöt ovat useaan kertaan myös muuttuneet poliittisen tilanteen tai säädösmuutosten myötä. Yksikamarisen eduskunnan alusta aina vuoteen 1923 asti saattoi esimerkiksi käydä niin, että sosialidemokraatit jättivät äänestämättä puhemiesvaaleissa, ellei ryhmän oma edustaja ollut ehdolla. Tällöin äänestyksissä jätettiin paljon tyhjiä äänestyslippuja. Kun P.E. Svinhufvud valittiin puhemieheksi vuoden 1910 valtiopäivillä, kuusikymmentä kansanedustajaa jätti tyhjän lipun. ​​

Suurimman äänisaaliin vaaleissa on saanut SDP:n Rafael Paasio, joka vuonna 1966 valittiin puhemieheksi 196 äänellä. Yhteiskunnan poikkeustilanteissa puhemiehiä on valittu erilaisten rajoitusten tähden pienilläkin äänimäärillä. Vuonna 1918 Paavo Virkkunen valittiin puhemieheksi kaikkien aikojen pienimmällä äänimäärällä (53). Vuonna 2021 Anu Vehviläinen valittiin Korona-rajoitusten säätämässä vaalissa puhemieheksi 55 äänellä. 

Alusta lähtien selvänä on pidetty sitä, että hallituksen jäsen ei voi olla puhemies. Jos hallituksen jäsen on valittu puhemieheksi, hän on pyytänyt eroa valtioneuvoston jäsenyydestä; jos puhemies on nimetty hallitukseen, hän on pyytänyt eroa puhemiehen tehtävästä. Esimerkiksi eduskunnan pitkäaikaisin puhemies K.-A. Fagerholm valittiin kaksi kertaa puhemieheksi pääministerin tehtävästä ja kerran hän siirtyi puhemiehen paikalta pääministeriksi.

Vakiintunut käytäntö on ollut myös se, että puhemies valitaan kahden suurimman eduskuntaryhmän joukosta. Yksikamarisen eduskunnan aikana puhemies on valittu keskustan (maalaisliiton) joukosta 23 kertaa, sosialidemokraateista 21 kertaa, kokoomuksesta (suomalainen puolue) 18 kertaa ja perusuomalaisista yhden kerran. Viime vuosisadan alussa myös kolme nuorsuomalaista kansanedustajaa toimi puhemiehinä.  

Lähes yhtä vakiintunut periaate on se, että puhemies ja varapuhemiehet valitaan eri puolueista. Vuonna 1917 puhemies Manner ja toinen varapuhemies Jokinen edustivat kuitenkin molemmat sosialidemokraatteja, koska ryhmällä oli enemmistö kaikista edustajista. Ensimmäiseksi tai toiseksi varapuhemieheksi on valittu keskustalainen 37 kertaa, sosialidemokraatti 35 kertaa ja kokoomuslainen 33 kertaa. Varapuhemies on edustanut kahdeksan kertaa myös SKDL:ää, seitsemän kertaa RKP: ta, kuusi kertaa perussuomalaisia ja kaksi kertaa myös edistyspuoluetta.

Yksikamarisen eduskunnan ensimmäisinä vuosikymmeninä valtiopäivät olivat koolla huomattavasti harvemmin kuin nykyisin. Moni edustaja teki kansanedustajan työn ohella toista työtä. Täysistuntoja oli vähän ja puhemiehellä oli pääasiallinen vastuu niiden johtamisesta. Eduskunnan työkuorman lisääntymisen myötä varapuhemiesten rooli täysistuntojen johtajana alkoi kasvaa 1960-luvulta lähtien.  Nykyisin puhemiehet johtavat täysistuntoja hyvin tasavertaisesti. Vaalikaudella 2019–2023 eduskunnan täysistunnoissa pidettiin yhteensä 44 203 puheenvuoroa. Ensimmäinen varapuhemies johti puhetta 16466 kertaa (37,3 %), puhemies 15370 (34,8 %) ja toinen varapuhemies 12367 (28,0 %) kertaa.

Yleensä puhemieheksi on valittu kansanedustaja, joka edustaa eri puoluetta kuin pääministeri. Tästä kirjoittamattomasta säännöstä on kuitenkin olemassa lukuisia poikkeuksia. Eduskuntahistorian toiseksi pitkäaikaisin puhemies, Kyösti Kallio, toimi puhemiehenä vuosina 1931–1932, vaikka samaan aikaan pääministerinä oli toinen maalaisliittolainen, J.E. Sunila. Samanlainen tilanne oli kahteen kertaan myös 1960-luvulla, kun maalaisliiton Kauno Kleemola valittiin puhemieheksi vuosien 1962–1965 valtiopäivillä, vaikka pääministerit Ahti Karjalainen ja Johannes Virolainen edustivat samaa puoluetta. Näitä valintoja poikkeuksellisesti ohjattiin eduskunnan ulkopuolelta. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen tahtoi pitää molemmat paikat maalaisliitolla ja toi voimakkaasti ilmi tahtonsa myös puolueen eduskuntaryhmälle.

Myös 1970-luvulla toistui kahteen kertaan tilanne, jossa pääministeri ja puhemies edustivat samaa puoluetta. Vuoden 1975 toisilla valtiopäivillä puhemies V.J. Sukselainen ja pääministeri Martti Miettunen olivat molemmat keskustapuolueen jäseniä. Vuosina 1977–1978 puhemiehenä oli sosialidemokraattien Veikko Helle ja pääministerinä saman puolueen Kalevi Sorsa. ​

​​Puhemiehen valinta nykyisin

Nykyisin tapana on se, että puhemieheksi valitaan joku toiseksi suurimman hallituspuolueen kansanedustajista. Ensimmäiseksi varapuhemieheksi valitaan suurimman hallituspuolueen edustaja ja toiseksi varapuhemieheksi sen suurimman eduskuntaryhmän edustaja, jolla ei jo ole edustusta puhemiehistössä.

Tämä käytäntö on muodostunut vähitellen viime vuosikymmeninä enemmistöparlamentarismin aikana, jolle tyypillistä ovat olleet laajapohjaiset, useista eri puolueista koostuvat hallitukset. Maassamme on kuitenkin toiminut historian aikana myös 19 vähemmistöhallitusta, jolloin toiseksi suurimman puolueen kansanedustaja on tavallisesti valittu puhemieheksi. Tällaisessa tilanteessa puhemies on tavallisesti edustanut oppositiopuoluetta. Näin on saattanut tapahtua muutenkin. Viimeisen kerran oppositiopuolueen edustaja on tullut valituksi varsinaiseksi puhemieheksi vuonna 1983, jolloin kokoomuksen Erkki Pystynen valittiin puhemieheksi.

Perinteinen jako oikeisto- ja vasemmistopuolueisiin on vaikuttanut valintaan siten, että enemmistönä oleva ryhmittymä on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta saanut enemmistön myös puhemiesten paikoista. Kun eduskunnassa on ollut vasemmistoenemmistö (1958–1961, 1966–1969), puhemiesten enemmistö on ollut myös vasemmistolaisia. Oikeistoenemmistön aikakausina tilanne on puolestaan ollut käänteinen. Sodan jälkeisenä kautena vuodesta 1945 vuoteen 1958 noudatettiin kuitenkin sääntöä, jonka mukaan puhemiesten tulee edustaa kolmea suurinta puoluetta. Oikeistopuolueiden hajaannuksen tähden tämä johti siihen, että oikeistoenemmistöstä huolimatta enemmistö puhemiehistä oli tuolloin vasemmistopuolueista. Puhemiehistö muodostettiin sosialidemokraattien, maalaisliittolaisten ja SKDL:n kansanedustajista.

Puhemiehen ominaisuuksista tärkeitä ovat olleet myös sukupuoli ja ikä. Ensimmäinen nainen puhemiehistössä oli kokoomuksen Anna-Liisa Linkola, joka valittiin toiseksi varapuhemieheksi vuonna 1975. Sosialidemokraattien Pirkko Työläjärvi valittiin ensimmäiseksi varapuhemieheksi vuonna 1983. Riitta Uosukainen valittiin ensimmäisenä naisena varsinaiseksi puhemieheksi vuonna 1994. Hänen jälkeensä puhemiehinä toimineita naisia ovat olleet Maria Lohela (ps, sin), Paula Risikko (kok) ja Anu Vehviläinen (kesk).

Puhemieheksi valitaan tavallisesti kansanedustaja, jolla on pitkäaikainen kokemus eduskuntatyöstä. Nuorimpana puhemieheksi on valittu maalaisliiton Lauri Kristian Relander vuonna 1919, jolloin hän oli 35 vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen. Kolmekymmentäkuusivuotiaina on valittu kaksi puhemiestä: Kullervo Manner vuonna 1917 ja Maria Lohela vuonna 2015.

Edellä mainituissa henkilötiedoissa ei ole otettu huomioon tilapäisiä puhemiehiä. Vuodesta 1991 lähtien on muodostunut käytäntö, jonka mukaan eduskunta valitsee hallitusneuvottelujen ajaksi lyhytaikaisen puhemiehen. Tämä on tavallisesti tarkoittanut yhden tai kahden kuukauden työtä puhemiehenä. Vuodesta 2003 lähtien on ollut tapana, että oppositiopuolueen voittaessa vaalit sen puheenjohtaja valitaan sekä eduskunnan väliaikaiseksi puhemieheksi että hallitusneuvottelujen vetäjäksi. Jos hallituspuolue sen sijaan nousee suurimmaksi puolueeksi, silloin väliaikaiseksi puhemieheksi valitaan tavallisesti eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja hallitusneuvottelujen vetäjäksi puolueen puheenjohtaja. ​