Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Perustuslakivaliokunnan lausunto ulkomaalaislaista on valmistunut

Julkaistu 14.5.2024 14.20

Perustuslakivaliokunnan lausunto ulkomaalaislaista on valmistunut

Perustuslakivaliokunnan lausunto esityksestä ulkomaalaislain muuttamiseksi on valmistunut. Valiokunnan mukaan lainmuutokset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Valiokunnan lausunto on yksimielinen.

Esityksessä ehdotetaan otettavaksi käyttöön EU:n turvapaikkamenettelydirektiivin mukainen rajamenettely. Rajamenettely on turvapaikkamenettely, jossa tietyt kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset voidaan tutkia hakijoiden ollessa rajalla, kauttakulkualueella tai niiden läheisyydessä menettelyn ajan. Kyseessä ei siis ole laajasti uutisoitu hanke poikkeuslain säätämiseksi itärajan välineellistettyyn maahantuloon vastaamiseksi. 

Perustuslakivaliokunta on viime vaalikaudella arvioinut hallituksen esitystä ulkomaalaislain muuttamiseksi, jossa oli myös kyse rajamenettelyn käyttöönotosta. Esitys kuitenkin raukesi vaalikauden loppuun. Nyt arvioidussa esityksessä on otettu huomioon perustuslakivaliokunnan aiempi lausunto ja siinä esitetyt kannanotot.

​Nyt arvioitu esitys poikkeaa eräissä valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellisissä kysymyksissä aiemmasta. Aiemmin arvioidun sääntelyn mukaan valtioneuvosto olisi voinut lyhyessä ajassa tapahtuvassa poikkeuksellisen suuren maahantulijoiden määrän tai vieraan valtion vaikutuksesta tapahtuvan maahantulon tilanteissa päättää rajamenettelyn käyttöön ottamisesta. Tällaisia käyttöönottoedellytyksiä ei nyt esitykseen sisälly, vaan rajamenettely on suoraan käytössä lain nojalla EU:n menettelydirektiivin mukaisesti. 

Lisäksi erotuksena aiemmin arvioituun esitykseen turvapaikanhakijoiden pysyminen vastaanottokeskuksen alueella varmistetaan estein. Rajamenettelyä koskevaan säännökseen on lisätty perustuslakivaliokunnan aikaisemmin edellyttämää täsmällistä ja tarkkarajaista sääntelyä poikkeuksista velvollisuuteen pysyä vastaanottokeskuksen alueella esimerkiksi koulunkäynnin perusteella.  

Perustuslakivaliokunnan mielestä velvollisuudessa pysyä vastaanottokeskuksen alueella on myös nyt arvioidussa sääntelyssä kyse liikkumisvapauden rajoituksista, eikä vapaudenriistosta. Rajoitukset ovat oikeasuhtaisia, ja niille on esitetty hyväksyttävät perusteet, jotka koskevat väärinkäytösten estämistä, perusteettomien hakemusten tehokasta käsittelyä ja tarvetta tehostaa EU:n ulkorajalla edelleenliikkumisen valvontaa. Rajoituksilla on yhteyksiä myös kansallisen turvallisuuden ylläpitämiseen.

Perustuslakivaliokunta painottaa lopuksi lapsen edun täysimääräistä toteuttamista myös rajamenettelyssä. Valiokunta korostaa yleisemminkin sääntelyn asianmukaista soveltamista ja oikeusturvan tosiasiallista toteutumista erityisen palautuskiellon suhteen.

Lainvalmistelun osalta perustuslakivaliokunta totesi esityksen edustavan hyvää lainvalmistelutapaa.

​Perustuslakivaliokunnan lausunto eduskunnan verkkopalvelussa

Aihealueet
Perustuslakivaliokunta