Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Eduskunta hyväksyi koronakriisista aiheutuvia väliaikaisia lakimuutoksia tukiin ja yhdistystoimintaan

Julkaistu 24.4.2020 18.00
Eduskunnan täysistuntosali medialehteriltä kuvattuna ja kuvassa myös kansanedustajien istumakartta.

Eduskunta hyväksyi koronakriisista aiheutuvia väliaikaisia lakimuutoksia tukiin ja yhdistystoimintaan

​Eduskunta hyväksyi perjantaina 24. huhtikuuta täysistunnon toisessa käsittelyssä seuraavat lait. 

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi koronavirusepidemian vuoksi palkatta työstä poissa olevalle maksettavasta väliaikaisesta tuesta (HE 51/2020 vp) 

Valiokunnan mietintö
StVM 6/2020 vp
Avaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö tästä linkistä

Lain lähtökohtana on korvata vanhemmalle aiheutuvaa palkan menetystä ja turvata toimeentuloa silloin, kun vanhempi on noudattanut hallituksen poikkeusoloissa antamia koronavirusepidemian torjumiseen liittyviä suosituksia varhaiskasvatuksessa olevan tai perusopetuksen lähiopetukseen myös poikkeusolojen aikana oikeutetun lapsen hoidosta kotona. Etuutta maksettaisiin myös niille ulkomailta Suomeen saapuville, jotka on ohjattu koronavirusepidemian torjumiseksi karanteenia vastaaviin olosuhteisiin ja jotka tästä syystä ovat ansiotyöstään palkattomasti poissa.
Etuuden määrä olisi 28,94 euroa arkipäivältä.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian ja se olisi voimassa 31.8.2020 saakka. Lakia sovellettaisiin 16.3.2020 alkaen.


Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista, asunto-osakeyhtiölaista, osuuskuntalaista, yhdistyslaista ja eräistä muista yhteisölaeista Covid-19 epidemian leviämisen rajoittamiseksi (HE 45/2020 vp) 

Valiokunnan mietintö
TaVM 8/2020 vp
Avaa talousvaliokunnan mietintö tästä linkistä

Laki koskee väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista, asunto-osakeyhtiölaista, osuuskuntalaista, yhdistyslaista ja eräistä muista yhteisölaeista Covid-19 epidemian leviämisen rajoittamiseksi. Muutosten  mukaan yhtiökokous, osuuskunnan kokous, yhdistyksen kokous ja muut laissa tarkoitetut vastaavat kokoukset voidaan järjestää syyskuun 2020 loppuun mennessä, vaikka laissa, yhtiöjärjestyksessä tai säännöissä määrätään tiukemmasta määräajasta. Yhteisön hallituksen tulisi kuitenkin laatia tilinpäätös viimeistään kesäkuun 2020 loppuun mennessä.  


Hallituksen esitys eduskunnalle maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla covid-19 -epidemian johdosta väliaikaisesti sovellettavia menettelyjä koskeviksi laeiksi (HE 48/2020 vp) 

Valiokunnan mietintö
MmVM 4/2020 vp
Avaa maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö tästä linkistä 

Väliaikaisella menettelyllä helpotetaan maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tuen saajien, osakaskuntien, paliskuntien, kalatalousalueiden, riistanhoitoyhdistysten ja metsästysseurojen sopeutumista covid-19 -epidemian johdosta annettuihin rajoituksiin. 

Lait koskevat eräistä maa-, metsä-, kala- ja porotalouden sekä maaseudun kehittämisen tukiin covid-19 -epidemian johdosta sovellettavista väliaikaisista menettelyistä sekä yhteismetsälaissa ja yhteisaluelaissa tarkoitettujen osakaskuntien kokousten sekä eräiden poronhoitolaissa tarkoitettujen kokousten väliaikaisesta järjestämisestä.


Aihealueet
Täysistunto