Valtiovarainvaliokunta sai perjantaina 17. helmikuuta valmiiksi mietintönsä esityksestä virvoitusjuomaverosta annetun lain muuttamisesta (HE 280/2022 vp). Mietintö on yksimielinen.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että virvoitusjuomien valmisteveroa muutettaisiin voimakkaammin terveysperusteiseen suuntaan vahvistamalla veroon sisältyvää terveysohjausta. Virvoitusjuomavero porrastettaisiin nykyisen kahden veroluokan sijaan kuuteen veroluokkaan tuotteen sokeripitoisuuden perusteella.
Valiokunta pitää perusteltuna ehdotettua virvoitusjuomaveron muuttamista nykyistä voimakkaammin terveysperusteiseen suuntaan. Valiokunta pitää kuitenkin perusteltuna, että niin sanotut pakkaamattomat juomat, jotka on valmistettu välittömään myyntiin elintarvikkeen luovutuspaikassa, rajataan ulkopuolelle, ja ehdottaa tätä koskevaa muutosta.
Valiokunta pitää tärkeänä, että jatkossa veroa tarkastellaan laajemmin ottamalla myös muut terveysnäkökohdat huomioon. Lisäksi tulisi arvioida mahdollisuutta laajempaan, myös muihin tuoteryhmiin kohdistuvaan terveysperusteiseen veroon.
Mietinnössään valiokunta esittääkin lausumaehdotusta, jossa edellytetään, että hallitus jatkaa laajemman terveysperusteisen veron valmistelua, joka ottaisi laajemmin huomioon tuotteiden terveysvaikutukset.
Lue valtiovarainvaliokunnan mietintö (VaVM 43/2022 vp) eduskunnan verkkosivuilta