7.1
Sosiaalihuoltolaki
Kotiin annettavien palvelujen kokonaisuus. Voimassa olevan lain 19 §:ssä säädetään kotipalveluista ja niihin sisältyvistä tukipalveluista. Lisäksi pykälän 4 momentissa on säännös lapsiperheen oikeudesta kotipalveluun. Voimassa olevan lain 20 §:ssä säädetään kotihoidosta, jolla tarkoitetaan kotipalvelun ja terveydenhuoltolain 25 §:ään sisältyvien kotisairaanhoidon tehtävien muodostamaa kokonaisuutta.
Edellä kuvattu sääntelyn rakenne ehdotetaan uudistettavaksi kokonaan, siten, että lain nykyinen 19 § jakautuisi kolmeksi pykäläksi. Ehdotetussa 18 a §:ssä säädettäisiin lapsiperheen oikeudesta kotipalveluun, 19 §:ssä säädettäisiin tukipalveluista, jotka erotettaisiin nykyisestä kotipalvelusta omaksi kokonaisuudekseen, ja 19 a §:ssä säädettäisiin kotihoidosta. Kotihoito sisältäisi asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaisen hoidon ja huolenpidon sekä muut pääosin nykyistä kotipalvelua vastaavat elementit (pois lukien tukipalvelut ja lapsiperheen kotipalvelut). Kotihoitoon sisältyisi asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukainen kotisairaanhoito.
Uusi kotona asumista tukeva sosiaalipalvelu olisi turva-auttamispalvelu, josta säädettäisiin lain 19 b §:ssä.
Lakiin lisättäisiin myös uudet säännökset kotikäyntien suunnittelusta ja kotihoidon toteuttamisesta (46 b §) sekä kotihoidon henkilöstön riittävyyden turvaamisesta (49 b §).
Asumispalvelujen kokonaisuus. Asumispalveluja ovat voimassa olevan lain 21 §:n mukaan tilapäinen asuminen, tuettu asuminen, palveluasuminen ja tehostettu palveluasuminen.
Asumispalveluja koskevan sääntelyn selkeyttämiseksi ehdotetaan, että jokaisesta asumispalvelun muodosta säädetään erillisessä pykälässä. Tilapäistä ja tuettua asumista koskevien säännösten sisältö säilyisi pääosin nykyisellään. Ehdotetun lain 21 §:ssä säädettäisiin tilapäisestä asumisesta ja 21 a §:ssä tuetusta asumisesta. Nykyisen niin kutsutun tavallisen palveluasumisen sisältö uudistuisi ja sen nimike muuttuisi yhteisölliseksi asumiseksi. Siitä säädettäisiin lain 21 b §:ssä. Nykyistä tehostettua palveluasumista koskeva sääntely täsmentyisi ja palvelun nimike muuttuisi ympärivuorokautiseksi palveluasumiseksi. Siitä säädettäisiin lain 21 c §:ssä. Lain uudessa 46 c §:ssä säädettäisiin yhteisöllisen asumisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen yhdistämisestä.
Ehdotetuilla säännöksillä vastattaisiin sosiaalihuoltolain 11 §:n 2 kohdassa tarkoitettuun asumiseen liittyvään tuen tarpeeseen. Tarkoitus ei ole muuttaa niitä lähtökohtia, joiden mukaan sosiaalihuollon vastuu asumisen järjestämisestä määräytyy. Asiaa kuvataan sosiaalihuoltolain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 164/2014) yksityiskohtaisissa perusteluissa 11 §:n kohdalla muun muassa seuraavasti: “Asumisen järjestämiseen liittyvällä tuen tarpeella tarkoitetaan tilanteita, joissa henkilöltä puuttuu asunto tai hän on vaarassa menettää sen taikka hän ei pysty asumaan asunnossaan tai hänen asuinoloissaan on merkittäviä puutteita. Tukea tarvitaan, koska henkilö ei kykene itse tai asumisen järjestämiseen ensisijassa velvollisten asuntoviranomaisten tuella järjestämään itselleen kohtuullisia asuinoloja tai korjaamaan asuinoloissaan olevia puutteita. --- Sosiaalihuollon vastuu asumisen järjestämisessä on pykälässä tarkoitettu viimesijaiseksi siten, että henkilöllä itsellään on ensisijainen vastuu asumisensa järjestämisestä. Sosiaalihuollossa asuminen on yleensä liitännäinen ja alisteinen muille kysymyksille ja niiden johdosta tehtäville toimenpiteille ja interventioille. Asunnon puute tai sen sopimattomuus voi kuitenkin johtaa moniin sosiaalihuollon kannalta keskeisiin ongelmiin, joten tuen asumisen järjestämiseen tulisi olla myös sosiaalihuollon keinovalikoimassa.”
3 §.Määritelmät. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa olevan määritelmän mukaan sosiaalihuollolla tarkoitetaan kunnallisia sosiaalipalveluja ja niihin sisältyviä tukipalveluja. Sosiaalihuoltolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 164/2014) perusteluista ilmenee, että tukipalveluilla tarkoitetaan kotipalveluun sisältyviä tukipalveluja, joista säädetään voimassa olevan lain 19 §:n 3 momentissa. Ehdotetussa laissa tukipalvelut olisivat erillisiä sosiaalipalveluja eivätkä kotipalvelun liitännäispalveluja. Sosiaalihuollon määritelmä muutettaisiin vastaamaan ehdotetun lain säännöksiä. Lisäksi säännökseen tehtäisiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain edellyttämä terminologinen muutos.
Pykälän 1 momentin 7 kohdassa määriteltäisiin toimintayksikkö -käsite, joka esiintyy lakiehdotuksen 47 §:n 1 ja 2 momentissa sekä 49 a §:n 3 momentissa. Määritelmä on muotoiltu siten, että se vastaa vanhuspalvelulain 3 §:n 3 kohdassa olevaa määritelmää ilman viittausta iäkkääseen henkilöön. Lisäyksen johdosta momentin 6 kohtaan on tarpeen tehdä tekninen muutos niin, että kohdan lopussa oleva piste muutetaan puolipisteeksi.
14 §. Tuen tarpeisiin vastaavat sosiaalipalvelut. Pykälän 1 momentissa luetellaan ne sosiaalipalvelut, joista säädetään tarkemmin lain myöhemmissä pykälissä. Luettelo muutettaisiin vastaamaan ehdotetun lain säännöksiä. Muutokset ja lisäykset sisältyisivät ehdotetun säännöksen kohtiin 5 - 12.
18 a §. Lapsiperheen oikeus kotipalveluun. Kotipalvelusta säädetään voimassa olevan lain 19 §:ssä, jonka 4 momentti sisältää säännöksen lapsiperheen oikeudesta kotipalveluun. Lapsiperheellä on oikeus saada perheen huolenpitotehtävän turvaamiseksi välttämätön kotipalvelu, jos lapsen hyvinvoinnin turvaaminen ei ole mahdollista pykälän 2 momentissa mainittujen syiden vuoksi. Nämä syyt ovat sairaus, synnytys, vamma tai muu vastaavanlainen toimintakykyä alentava syy sekä erityinen perhe- tai elämäntilanne.
Kotipalvelun sisältö ilmenee voimassa olevan lain 19 §:n 1 momentista. Sen mukaan kotipalveluilla tarkoitetaan asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen, asiointiin sekä muihin jokapäiväiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Pykälän 3 momentin mukaan kotipalveluun sisältyvinä tukipalveluina annetaan ateria-, vaatehuolto-, ja siivouspalvelua sekä sosiaalista kanssakäymistä edistäviä palveluja.
Voimassa olevan lain 19 §:n 4 momentissa säädetty subjektiivinen oikeus koskee kotipalvelua ja siihen sisältyviä tukipalveluja mutta ei lain 20 §:ssä tarkoitettuun kotihoitoon kuuluvaa kotisairaanhoitoa. Lapsiperheen mahdollisuus kotisairaanhoitoon määräytyy siten samoin perustein kuin muidenkin asiakasryhmien vastaava mahdollisuus.
Ehdotettu pykälä sisältäisi lapsiperheen kotipalvelua koskevat säännökset omana kokonaisuutenaan. Säännökset vastaisivat nykyistä paremmin niiden alkuperäisiä tavoitteita, jotka ilmenevät sosiaalihuoltolain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluista. Niiden mukaan lapsiperheen kotipalvelujen keskeisenä tavoitteena on perheen omien voimavarojen vahvistaminen, mikä tapahtuu opastamalla perhettä lasten- ja kodinhoidossa ja vahvistamalla arjen hallintaa. Perustelujen mukaan sääntelyn tarkoituksena on vahvistaa tuen saantia lasten ja lapsiperheiden pulmiin ja ongelmiin varhaisessa vaiheessa. Perusteluissa todetaan, että tarpeenmukaisen ja riittävän tuen antamisella voidaan ehkäistä ongelmien pahenemista ja kasautumista ja siten vähentää muiden erityispalvelujen tai lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tarvetta.
Pykälän 1 momentista ilmenisi lapsiperheen kotipalvelun tarkoitus ja sisältö. Kysymys olisi perheen arjen toimintakykyä turvaavasta ja vahvistavasta palvelukokonaisuudesta, jonka sisältö ja tavoitteet määräytyisivät perheen yksilöllisen tarpeen mukaan. Siihen kuuluisi nykyiseen tapaan hoito ja huolenpito (momentin 1 kohta). Tarkoitus on, että hoitoa ja huolenpitoa annettaisiin tarvittaessa ensisijaisesti perheen lapsille. Perheen aikuiselle annettava hoito ja huolenpito osana lapsiperheen kotipalvelua voi kuitenkin olla välttämätöntä perheen lasten hyvinvoinnin turvaamiseksi esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhempi on tilapäisesti kykenemätön huolehtimaan heistä sairastumisensa vuoksi. Perheen aikuinen voi esimerkiksi pitempiaikaisen sairautensa perusteella saada 19 a §:n mukaista kotihoitoa myös samanaikaisesti lapsiperheen kotipalvelun kanssa. Lapsen hoito ja kasvatus kuuluvat ensisijaisesti perheen aikuisten tehtäviin, mutta heidän olisi tarvittaessa saatava näihin tehtäviin tukea ja ohjausta kotipalvelun työntekijältä (momentin 2 kohta). Kotipalvelun työntekijän apua voidaan tarvita lisäksi kodin päivittäisissä tehtävissä, jotka niin ikään kuuluvat lähtökohtaisesti perheen aikuisten vastuulle. Momentin 3 kohdassa mainitaan erikseen aterioiden valmistamiseen, vaatteiden huoltamiseen ja kodin siisteydestä huolehtimiseen liittyvät tehtävät ja momentin 4 kohdassa muut jokapäiväiseen elämään kuuluvat tehtävät. Jokapäiväiseen elämään kuuluvissa tehtävissä avustamista voi olla esimerkiksi kodin ulkopuolella tapahtuvaan asioiden hoitamiseen liittyvä tuki ja ohjaus.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lapsiperheen kotipalvelun saannin edellytyksistä, jotka vastaisivat asiasisällöltään nykyistä sääntelyä. Kyseessä olisi lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi säädetty subjektiivinen oikeus, joka koskisi välttämätöntä kotipalvelua. Palvelun saannin edellytys olisi, että sen tarve johtuu synnytyksestä, sairaudesta, vammasta tai muusta vastaavasta toimintakykyä alentavasta syystä taikka erityisestä perhe- tai elämäntilanteesta.
Ehdotetussa pykälässä tarkoitetun kotipalvelun lisäksi lapsiperheessä voidaan tarvita myös lakiehdotuksen 19 §:ssä tarkoitettuja tukipalveluja, esimerkiksi ateria-, vaatehuolto- ja siivouspalvelua. Niitä järjestettäisiin lapsiperheen jäsenelle samoin perustein kuin muillekin asiakkaille.
19 §.Tukipalvelut. Pykälän 1 momentti sisältäisi tukipalvelujen määritelmän. Tukipalvelujen keskeinen tavoite olisi luoda ja ylläpitää asiakkaan kodissa edellytyksiä sille, että hän suoriutuu jokapäiväisen elämän toiminnoista mahdollisimman itsenäisesti. Lisäksi tavoitteena olisi tarjota hyvinvointia tuottavaa sisältöä asiakkaan elämään.
Pykälän 2 momentti sisältäisi luettelon tukipalveluista. Voimassa olevan 19 §:n 3 momentin mukaisia tukipalveluja ovat ateria-, vaatehuolto- ja siivouspalvelut sekä sosiaalista kanssakäymistä tukevat palvelut. Samat palvelut olisivat mukana myös ehdotetun 2 momentin 1-3 ja 5 kohdassa, kuitenkin niin, että sosiaalisen kanssakäymisen yhteydessä mainittaisiin myös osallisuuden edistäminen tai tukeminen. Sosiaalisen kanssakäyminen tarkoittaa erilaisia yhteisöllisen toiminnan muotoja kuten päivätoimintaa sekä yhteisiä retkiä ja kulttuuriharrastuksia. Sosiaalinen kanssakäyminen voi vahvistaa siinä mukana olevien henkilöiden osallisuuden tunnetta, mutta osallisuuden edistäminen ja tukeminen tarkoittaa muutakin. Se mahdollistaa esimerkiksi yksittäisen henkilön yhteiskunnallisen osallistumisen. Osallisuuden edistäminen sisältyy sosiaalipalvelujen määritelmään (sosiaalihuoltolain 3 §:n 1 kohta). Lisäksi se on mainittu lain 11 §:ssä, jossa säädetään siitä, millaisiin tuen tarpeisiin sosiaalipalveluja on järjestettävä.
Asiointi mainitaan voimassa olevan lain 19 §:n 1 momentissa kotipalveluun kuuluvana tehtävänä. Ehdotetun pykälän 2 momentin 4 kohdan mukaan asiointipalvelu kuuluisi tukipalveluihin.
Pykälän 2 momentin 6 kohdan mukaan tukipalveluihin voisi kuulua muutakin kotona asumista tukevaa palvelua. Tukipalvelujen luettelo ei siten olisi nykyiseen tapaan tyhjentävä, vaan palvelujen järjestäjä voisi sisällyttää tukipalveluihin muitakin kuin 2 momentissa erikseen mainittuja palveluja. Käytännössä kunnat ovat järjestäneet kotihoidon asiakkaille esimerkiksi liikunnanohjaajan palveluja, joita nykyinen tukipalvelujen käsite ei kata.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tukipalvelujen saannin edellytyksistä. Ne olisivat täsmälleen samat kuin lakiehdotuksen 19 a §:n 3 momentin mukaiset kotihoidon saannin edellytykset. Säännös vastaa asiasisällöltään pääosin voimassa olevan lain 19 §:n 2 momenttia. Mainitun säännöksen mukaan kotipalvelua annetaan sairauden, synnytyksen, vamman tai muun toimintakykyä alentavan syyn tai erityisen perhe- tai elämäntilanteen perusteella. Ehdotetussa säännöksessä ei kuitenkaan mainittaisi synnytyksestä aiheutunutta toimintakyvyn alenemaa, joka siirrettäisiin lapsiperheitä koskevaan 18 a §:ään. Toimintakykyä alentavien syiden luetteloon lisättäisiin selvyyden vuoksi maininta korkeasta iästä, vaikka se asiallisesti sisältyy voimassa olevan säännöksen tarkoittamaan “muuhun vastaavaan syyhyn”. Muutos on perusteltu, koska korkeasta iästä johtuva toimintakyvyn aleneminen on käytännössä yleisin tukipalvelujen ja kotihoidon saannin peruste. Mikään 3 momentissa luetelluista syistä ei sellaisenaan olisi peruste tukipalvelujen eikä kotihoidon saannille. Näiden palvelujen saanti edellyttäisi aina, että kyseinen syy aiheuttaa toimintakyvyn alenemisen ja siitä johtuvan avun tarpeen.
Palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä selvitetään, onko henkilön toimintakyky alentunut laissa tarkoitetuista syistä siten, että tukipalvelujen tai kotihoidon saannin edellytykset täyttyvät. Tukipalvelujen ja kotihoidon, kuten kaikkien muidenkin sosiaalipalvelujen tarve on selvitettävä palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä lain 36 - 37 §:n mukaisesti. Selvittämisen tulos on kirjattava asiakassuunnitelmaan lain 39 §:n mukaisesti. Palvelun myöntämisestä on tehtävä hallintopäätös lain 45 §:n mukaisesti.
19 a §. Kotihoito. Pykälän 1 momentista ilmenisi kotihoidon tarkoitus: huolehditaan, että henkilö selviytyy jokapäiväiseen elämään kuuluvista toiminnoista kodissaan ja asuinympäristössään. Maininta asuinympäristöstä merkitsee, että palvelu ei välttämättä rajoitu vain asiakkaan kodin seinien sisään, vaan se voi ulottua myös kotia ympäröivälle alueelle.
Pykälän 2 momentin 1 - 3 kohdassa lueteltaisiin ne kotihoidon toteuttamistavat, jotka vastaavat pääosin nykyisiä kotipalvelun toteuttamistapoja: hoito ja huolenpito, toimintakykyä ja vuorovaikutusta edistävä ja ylläpitävä toiminta sekä muu henkilön suoriutumista tukeva toiminta. Luetteloon ei sisälly lasten hoitoa ja kasvatusta, jotka siirrettäisiin lapsiperheen kotipalvelua koskevaan 18 a §:ään uudistetussa muodossa. Lisäksi asiointi tai siinä avustaminen siirtyisi osaksi tukipalveluja.
Käsite “hoito ja huolenpito” muodostaa kokonaisuuden, johon kuuluu huolehtimista asiakkaan yksilöllisistä perustarpeista, kuten ravinnon saannista, peseytymisestä ja muusta henkilökohtaisesta hygieniasta sekä pukeutumisesta. Siihen voi kuulua myös terveydenhoidollisia tehtäviä, kuten lääkehuoltoa ja asiakkaan terveydentilan havainnointiin liittyviä toimenpiteitä.
Voimassa olevan säännöksen maininta toimintakyvyn ylläpidosta muutettaisiin muotoon “toimintakykyä ja vuorovaikutusta edistävä ja ylläpitävä toiminta”. Vuorovaikutus tarkoittaa asiakkaan kohtaamista, joka ei rajoitu pelkästään mahdollisimman nopeisiin fyysisiin hoitotoimenpiteisiin. Toimintakyvyn edistämiseen ja ylläpitämiseen voisi sisältyä esimerkiksi kotiaskareiden tekemistä yhdessä asiakkaan kanssa.
Muu henkilön suoriutumista tukeva toiminta voisi käsittää esimerkiksi asiakkaan avustamista tai tukemista ulkoilussa ja kodin ulkopuolella tapahtuvassa asioinnissa sekä sähköiseen asiointiin liittyvien välineiden käytössä asiakkaan tietosuoja huomioon ottaen.
Toimintakykyä ja vuorovaikutusta edistävään ja ylläpitävään sekä muuhun henkilön suoriutumista tukevaan toimintaan voisi sisältyä myös sellaisia toimintoja, jotka olisivat lakiehdotuksen 19 §:ssä tarkoitettuja tukipalveluja, jos ne järjestettäisiin kotipalveluista erikseen.
Pykälän 2 momentin 4 kohdan mukaan kotihoitoon kuuluisi myös kotisairaanhoito. Kotisairaanhoito sisältää myös kotisairaalahoidon, joka on terveydenhuoltolain 25 §:n mukaan määräaikaista, tehostettua kotisairaanhoitoa. Kotisairaanhoitoa järjestettäisiin edelleen myös kotihoidosta erillisenä terveyspalveluna.
Yksittäisen asiakkaan kohdalla kotihoidon kokonaisuus muodostuisi yhdestä tai useammasta pykälän 2 momentissa mainitusta toiminnosta, jotka määräytyisivät hänen yksilöllisten tarpeidensa mukaan. Kotihoidon tavoitteet ja sisältö vaihtelevat sen mukaan, mikä on aiheuttanut asiakkaan toimintakyvyn heikkenemisen ja kotihoidon tarpeen. Joidenkin asiakasryhmien kohdalla kotihoito voi olla välivaihe kuntoutumisessa itsenäiseen elämään ja joidenkin kohdalla se edeltää toimintakyvyn vääjäämätöntä heikkenemistä, joka johtaa ympärivuorokautisen hoidon tarpeeseen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kotihoidon saannin edellytyksistä. Ne olisivat täsmälleen samat kuin tukipalvelujen saannin edellytykset, joita on selostettu ehdotetun lain 19 §:n 3 momentin yhteydessä.
Palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä selvitetään, onko henkilön toimintakyky alentunut laissa tarkoitetuista syistä siten, että kotihoidon saannin edellytykset täyttyvät. Kotihoidon, kuten kaikkien muidenkin sosiaalipalvelujen tarve on selvitettävä palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä lain 36 - 37 §:n mukaisesti. Selvittämisen tulos on kirjattava asiakassuunnitelmaan lain 39 §:n mukaisesti. Palvelun myöntämisestä on tehtävä hallintopäätös lain 45 §:n mukaisesti. Iäkkään asiakkaan palvelutarve on selvitettävä vanhuspalvelulain 15, 15 a ja 15 b §:n mukaisesti ja palvelusuunnitelma tehtävä lain 16 §:n mukaisesti.
Pykälän 3 momentin viimeisen virkkeen mukaan kotihoitoa järjestettäisiin henkilön tarpeen mukaan vuorokaudenajasta riippumatta. Vastaavaa säännöstä ei kotihoidon osalta ole voimassa olevassa laissa. Kotihoidon käyntejä olisi tehtävä myös öisin, jos asiakkaalla on palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä todettu tarve saada yöllistä hoitoa ja huolenpitoa. Jos asiakas tarvitsee runsaasti kotihoidon käyntejä eri vuorokauden aikoina, kotihoito ei välttämättä vastaa hänen palvelutarpeisiinsa parhaalla mahdollisella tavalla. Lakiehdotuksen 21 c §:ssä tarkoitettu ympärivuorokautinen palveluasuminen saattaisi silloin olla parempi vaihtoehto. Jos asiakkaan kuitenkin arvioidaan suoriutuvan kotihoidon turvin, yöaikaiset kotikäynnit olisi syytä sisällyttää asiakassuunnitelmaan. Kotihoidon asiakkaalla saattaa ilmetä säännöllisten yöaikaisten kotikäyntien lisäksi äkillistä vuorokauden ajasta riippumatonta avun tarvetta. Sellaisiin tarpeisiin voitaisiin vastata lakiehdotuksen 19 b §:ssä tarkoitetulla turva-auttamispalvelulla.
19 b §.Turva-auttamispalvelu. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta annetun lain (1201/2020) 10 h §:ssä mainitaan turvapalvelut yhtenä asumista tukevana palveluna. Tätä ennen turvapalveluista ei ole ollut mainintaa sosiaalihuollon laeissa. Ainoastaan sosiaalihuoltolain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluissa turvapalvelut on mainittu. Asiakasmaksulain muutosta koskevassa mietinnössään (StVM 39/2020 vp) sosiaali- ja terveysvaliokunta edellyttää, että kunkin palvelun sisältöä koskevassa laissa säädetään palvelujen perusteista ja sisällöstä. Siksi turvapalvelusta on välttämätöntä säätää sosiaalihuoltolaissa.
Sääntelyn tarve on noussut esiin myös valvontaviranomaisten huomioiden perusteella. Kunnat ovat vuosi vuodelta enenevässä määrin tarjonneet erilaisia turvapalveluja erityisesti iäkkäiden henkilöiden kotona suoriutumisen tueksi. Sillä tavoin voidaan osaltaan myöhentää heidän tarvettaan päätyä ympärivuorokautisten palvelujen asiakkaiksi. Iäkkäät henkilöt ja heidän omaisensa ovat myös omatoimisesti hankkineet erilaisia turvapalveluja suoraan palvelujen tuottajilta. Sääntely on nähty tarpeelliseksi etenkin siksi, että turvapalvelujen asiakkaat ovat haavoittuvassa asemassa, ja palvelun toimivuudella voi olla ratkaiseva merkitys heidän elämänsä ja terveytensä kannalta. Lisäksi kodin turvalaitteiden ja niihin liittyvien palvelujen valikoima on kehittynyt ja monipuolistunut suuresti viime vuosina. On tärkeää, että laista ilmenevät ne reunaehdot, jotka palvelun tulee täyttää, jotta sitä voidaan tarjota hyvinvointialueen järjestämänä sosiaalipalveluna.
Asiakasmaksulain sääntelystä poiketen turvapalvelu olisi itsenäinen sosiaalipalvelu eikä osa tukipalveluja. Palvelun nimike olisi asiakasmaksulaista poiketen turva-auttamispalvelu. Se kuvaa palvelun tärkeintä sisältöä paremmin kuin turvapalvelu, jonka saattaa johtaa ajatukset vartiointipalvelun kaltaiseen toimintaan. Esitykseen sisältyvässä 2 lakiehdotuksessa tehtäisiin tarvittavat muutokset asiakasmaksulain 10 h §:ään.
Pykälän 1 momentti sisältää turva-auttamispalvelun määritelmän. Turva-auttamispalvelun kokonaisuuteen kuuluisi turvalaitteisto, sen kautta tulevien hälytysten vastaanotto ympärivuorokautisesti avun tarpeen arviointi sekä huolehtiminen siitä, että asiakas saa tarvitsemansa avun vuorokaudenajasta riippumatta.
Tarkoitus on, että hyvinvointialueella tehdään viranomaistyönä asiakkaalle palvelutarpeen arviointi ja palvelusuunnitelma sekä hallintopäätös turva-auttamispalvelun myöntämisestä ennen kyseisen palvelun aloittamista. Hyvinvointialueista annetun lain 9 §:n mukaisesti hyvinvointialue voi tuottaa turva-auttamispalvelun itse, yhteistoiminnassa muiden hyvinvointialueiden kanssa tai hankkia sen sopimukseen perustuen muulta palvelujen tuottajalta. Palvelun tuottamistavasta riippumatta turva-auttamispalveluun sisältyvä tapauskohtainen avun tarpeen arviointi ei ole julkisen vallan käyttöä sisältävää viranomaistoimintaa, vaan viranomaisen myöntämän palvelun sisällä tapahtuvaa niin kutsuttua tosiasiallista toimintaa. Tässä mielessä se eroaa kiireellisen avun tarpeen arvioinnista, josta säädetään voimassa olevan lain 36 §:n 1 momentissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin turva-auttamispalvelun laadun kriteereistä. Hyvinvointialue palvelun järjestäjänä vastaa turva-auttamispalvelun kuten muidenkin järjestämisvastuullaan olevien palvelujen laadusta asiakkaaseen nähden. Järjestämislain 41 §:n mukaan hyvinvointialueella on velvollisuus järjestämisvastuunsa nojalla ohjata ja valvoa yksityisiä palveluntuottajia ja näiden alihankkijoita jatkuvasti palveluja tuotettaessa.
Pykälän 2 momentin kolme ensimmäistä kohtaa koskevat turvalaitteistoja. Palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä on syytä yhdessä asiakkaan kanssa arvioida turva-auttamispalvelun soveltuvuutta asiakkaalle sekä sitä, millaiset kriteerit turvalaitteiston tulisi täyttää, jotta ne soveltuisivat hänen käyttöönsä. Turvalaitteistojen kirjo on suuri ja uusia vaihtoehtoja syntyy jatkuvasti. Tyypillisimpiä vaihtoehtoja ovat turvaranneke ja -puhelin sekä erilaiset liiketunnistimiin perustuvat järjestelmät.
Momentin 1 kohdan mukaan asiakkaan olisi saatava käyttöönsä yksilöllisiin tarpeisiinsa soveltuva turvalaitteisto. Momentin 2 kohdassa edellytetään sen varmistamista, että asiakas osaa käyttää laitteistoa. Tarkoitus on, että asiakas saa opastusta ja neuvontaa annetaan sekä laitteiston käyttöönoton yhteydessä että tarvittaessa myös sen jälkeen.
Momentin 3 kohdan mukaan turvalaitteiston olisi täytettävä ne laatuvaatimukset, joita edellytetään muun muassa Euroopan unionin tai kansallisessa lainsäädännössä. Laitteiston olisi myös jatkuvasti toimittava tarkoitustaan vastaavalla tavalla. Tämä edellyttää laitteiston asianmukaista asentamista ja huoltoa sekä huolehtimista siitä, että laitteistossa mahdollisesti ilmenevät toimintahäiriöt havaitaan ja korjataan viipymättä.
Pykälän 2 momentin 4 ja 5 kohdassa säädettäisiin turva-auttamispalvelua toteuttavilta henkilöiltä edellytettävästä ammatillisesta pätevyydestä. Momentin 4 kohdan mukaan avun tarpeen arvioisi tehtävään soveltuva sosiaali- ja tai terveydenhuollon ammattihenkilö. Soveltuvia ammattinimikkeitä voisivat olla esimerkiksi sosiaalityöntekijä, sosionomi, geronomi, sairaanhoitaja ja lähihoitaja. Avun tarpeen arvioijalla olisi tärkeää olla asiakkaan tilanteesta perustiedot, jotka auttavat tarpeen arvioinnissa. Asiakkaan turvallisuuden ja palvelujen laadun varmistamiseksi momentin 5 kohdassa säädettäisiin, että myös avun antajan olisi oltava tehtävään soveltuva sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö. Auttamaan saapuvan henkilön osaamisen ja ammattitaidon merkitys on suuri, koska turva-auttamispalvelun asiakkaat ovat usein monin tavoin haavoittuvassa asemassa. Sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöllä on parhaat edellytykset huolehtia myös siitä, että asiakas ohjautuu saamaan tarpeen mukaista apua akuuttitilanteen jälkeen. Tähän liittyy myös auttamistilanteiden kirjaaminen asianmukaisesti jatkotoimenpiteitä silmällä pitäen.
Pykälän 2 momentin 6 kohdassa edellytetään sen varmistamista, että tieto asiakkaan mahdollisesta auttamistilanteen jälkeisestä hoidon ja huolenpidon tarpeesta ohjautuu viipymättä asiakkaan omatyöntekijälle, joka on nimettävä asiakkaalle lain 42 §:n mukaisesti. Lisäksi tiedon olisi ohjauduttava sellaiselle taholle, jolla on tarvittaessa valmius ottaa välitön vastuu asiakkaan tilanteesta. Kriittisimmässä tilanteessa se merkitsisi yhteydenottoa hätäkeskukseen. Hyvinvointialueen ja palveluntuottajan väliseen sopimukseen olisi hyvä kirjata, mihin tahoon tai keille henkilöille omatyöntekijän lisäksi olisi tiedotettava asiakkaan tilanteesta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin turva-auttamispalvelun saannin edellytyksistä. Palvelua järjestettäisiin henkilölle, jonka toimintakyky on alentunut sairauden, korkean iän, vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi ja joka tarvitsee palvelua toimintakyvyn alenemiseen liittyvän turvattomuuden perusteella.
21 §.Tilapäinen asuminen. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin tilapäisestä asumisesta. Voimassa olevan 21 §:n 1 momentin viimeisen virkkeen mukaan tilapäistä asumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat lyhytaikaista, kiireellistä apua, esimerkiksi hätämajoitusta. Kiireellisen avun tarve tilapäismajoituksen osalta voi syntyä esimerkiksi tulipalotilanteessa tai laajamittaisessa väestön evakuointitilanteessa, kun henkilö ei pysty itse järjestämään majoitustaan. Säännös vastaisi asiasisällöltään pääosin nykyistä sääntelyä. Koska pykälä koskee hyvinvointialueen järjestämisvelvollisuutta, sen sanamuodosta ilmenisi nykyistä selkeämmin, että henkilö tarvitsee nimenomaan hyvinvointialueen apua asumisensa järjestämisessä.
Asunnon järjestäminen asunnottomille ja muille asunnon tarpeessa oleville on myös sote-uudistuksen jälkeen pääasiassa kunnan asuntoviranomaisten vastuulla oleva tehtävä.
Sosiaalihuoltolain soveltamisoppaan (http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3959-2) mukaan tilapäisen asumisen järjestäminen on tyypillinen osa sosiaalihuollon asumispalveluja ja se mainitaan tästä syystä erikseen sosiaalihuoltolain 21 §:ssä. Oppaan mukaan tilapäisen asumisen järjestäminen liittyy erilaisiin kriisitilanteisiin ja tavoitteena on aina siirtyminen pysyvämpään asumismuotoon. Velvollisuus tilapäisen asumisen järjestämiseen sisältää sekä velvoitteen huolehtia siitä, että kunnalla on käytettävissään riittävästi palvelumuotoja tilapäisen asumisen järjestämiseen, että velvollisuuden pitää huolta siitä, että apua tarvitsevilla on mahdollisuus saada tarvitessaan kiireellistä apua. Niin sanottuun hätämajoituksena annettavaan tilapäiseen asumiseen voidaan sisällyttää myös ruokaa ja muutakin akuuttia apua.
21 a §.Tuettu asuminen. Pykälän 1 momentti muodostaisi tuetun asumisen määritelmän. Se vastaisi asiasisällöltään pääosin voimassa olevan lain 21 §:n 2 momentin toista virkettä, jonka mukaan tuetulla asumisella tarkoitetaan asumisen tukemista sosiaaliohjauksella ja muilla sosiaalipalveluilla. Sosiaaliohjaus kuuluisi edelleen tuetun asumisen sisältöön ja sitä olisi siten annettava kaikille tuetun asumisen asiakkaille. Muita sosiaalipalveluja ei enää erikseen mainittaisi pykälässä. Tarkoitus on, että tuetun asumisen asiakkaalle järjestetään muita sosiaalipalveluja, kuten tukipalveluja, kotihoitoa tai vaikkapa sosiaalista kuntoutusta näitä palveluja koskevien säännösten mukaisesti, jos palvelut osoittautuvat tarpeelliseksi asiakkaalle tehtävän palvelutarpeen arvioinnin perusteella.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, kenelle tuettua asumista järjestetään. Säännös vastaa pääosin voimassa olevan lain 21 §:n 2 momentin ensimmäistä virkettä, jonka mukaan tuettua asumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat tukea itsenäiseen asumiseen tai itsenäiseen asumiseen siirtymisessä. Kuten ehdotetusta 21 §:stä, myös tästä säännöksestä ilmenisi, että toimintavelvollisuus kohdistuu hyvinvointialueeseen palvelun järjestäjänä.
Tuettua asumista järjestetään nykyisin enimmäkseen muille asiakasryhmille kuin iäkkäille henkilöille. Asiakkaina on esimerkiksi lastensuojelun jälkihuollossa olevia nuoria, lievästi kehitysvammaisia henkilöitä sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujia. Asuminen järjestetään pääasiassa tavalliseen asuntokantaan kuuluvissa vuokra-asunnoissa.
21 b §.Yhteisöllinen asuminen. Voimassa olevan lain 21 §:n 4 momentin mukaan palveluasumisella tarkoitetaan palveluasunnossa järjestettävää asumista ja palveluja, joita ovat asiakkaan tarpeen mukainen hoito ja huolenpito, toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä toiminta, ateria-, vaatehuolto-, peseytymis- ja siivouspalvelut sekä osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävät palvelut. Pykälän 3 momentin mukaan palveluasumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat soveltuvan asunnon sekä hoitoa ja huolenpitoa.
Pykälässä ehdotetaan palveluasumista koskeva sääntely uudistettavaksi kokonaan. Palveluasumisen nimike muuttuisi yhteisölliseksi asumiseksi, jotta se vastaisi paremmin toiminnan uutta sisältöä. Merkittävin periaatteellinen muutos nykyiseen sääntelyyn verrattuna olisi se, että asuminen ja palvelut järjestettäisiin erikseen. Käytännössä näin on menetelty enenevässä määrin jo aikaisemminkin.
Pykälän 1 momentissa määritellään yhteisöllisen asumisen käsite. Kysymys on hyvinvointialueen järjestämästä asumisesta. Se tarkoittaa, että asumisen järjestäminen perustuu asiakkaan palvelutarpeen arviointiin, palvelusuunnitelmaan sekä yhteisöllisen asumisen järjestämistä tarkoittavaan hallintopäätökseen. Luonteeltaan yhteisöllistä voi olla muukin asumisjärjestely, kuten sellainen, että henkilö hakeutuu omatoimisesti asumaan esimerkiksi senioritaloon. Silloin kyseessä ei kuitenkaan ole ehdotetussa pykälässä tarkoitettu yhteisöllinen asuminen. Yhteisöllistä asumista järjestettäisiin esteettömässä ja turvallisessa asumisyksikössä, jossa asiakkaan käytössä olisi hänen tarpeitaan vastaava asunto.
Kuten nykyisessä palveluasumisessa, myös yhteisöllisessä asumisessa asunnon hallinta perustuisi asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain (481/1995) mukaiseen vuokrasopimukseen, jonka asukas tekee asunnon omistajan kanssa. Omistaja voi olla yksityisen tai julkisen sektorin toimija. Kun arvioidaan, vastaako asunto henkilön tarpeita, huomiota on syytä kiinnittää asunnon esteettömyyteen, varustelutasoon sekä kokoon, mihin vaikuttaa muun ohessa se, muuttaako asiakas sinne yksin vai esimerkiksi puolisonsa kanssa. Sosiaalihuoltolain 30 §:n 3 momentin mukaan sosiaalihuoltoa on lähtökohtaisesti toteutettava siten, että avio- ja avopuolisoilla sekä muilla perheenjäsenillä on mahdollisuus asua yhdessä. Vanhuspalvelulain 14 §:n 2 momentin mukaan iäkkäille avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä.
Yhteisölliseen asumiseen kuuluisi, että asukkaille on tarjolla sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa. Tämä edellyttää, että asumisyksikössä on asukkaiden yhteiseen käyttöön soveltuvia tiloja. Hyvinvointialue vastaisi siitä, että asumisyksikössä tarjotaan sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa, mutta sen toteuttaminen voitaisiin antaa esimerkiksi järjestöjen tai yksityisten palveluntuottajien tehtäväksi. Toiminnan sisältö olisi hyvä suunnitella asiakkaiden toivomusten pohjalta.
Asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaiset palvelut järjestettäisiin yhteisöllisestä asumisesta erillisinä sosiaalipalveluina. Eri asiakasryhmien palvelutarpeet voivat poiketa toisistaan palvelujen tavoitteiden, sisällön ja määrän suhteen. Osa asiakkaista voi tarvita jokapäiväistä elämää helpottavia tukipalveluja ja tarpeidensa mukaan räätälöityä kotihoitoa. Tällöin kyseessä on usein iäkäs asiakas ja tavoitteena on hänen toimintakykynsä säilyminen mahdollisimman pitkään, jolloin ympärivuorokautisten palvelujen tarve voi siirtyä myöhemmäksi. Joillekin asiakkaille on tärkeää saada edellä mainittujen palvelujen lisäksi tai sijaan esimerkiksi sosiaaliohjausta tai sosiaalista kuntoutusta. Esimerkiksi henkilöille, joilla on mielenterveyteen tai päihteiden käyttöön liittyvä toimintakyvyn alenema, yhteisöllinen asuminen voisi olla välivaihe siirtymisessä itsenäiseen asumiseen.
Yhteisöllisen asumisen asiakkaalle voitaisiin järjestää myös omaishoidon tuesta annetussa laissa tarkoitettua omaishoitoa. Nykyisen palveluasumisen osalta sitä ei pidetä mahdollisena, koska omaishoidon tuesta annetun lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 131/2005) perusteluissa todetaan, että omaishoidon tukea ei olisi mahdollista myöntää, jos hoidettava asuu sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä. Taustalla on saattanut olla ajatus, että omaishoidon tuki ei olisi tarkoituksenmukainen palvelumuoto iäkkäille puolisoille silloin, kun he asuvat palveluasumiseen kuuluvassa asunnossa yhdessä, ja toinen toistaan tukien selviytyvät vähemmillä palveluilla kuin ilman toisen tukea. Tämä voisi olla lähtökohta myös yhteisöllisen asumisen asiakkaiden kohdalla. Monissa muunlaisissa tilanteissa omaishoidon tuella toteutettu hoito voisi täydentää myös yhteisöllisen asumisen asiakkaan palveluvalikoimaa. Omaishoidon tuen myöntäminen yhteisöllisen asumisen asiakkaalle voisi osaltaan tuoda helpotusta kotihoidon henkilöstön riittävyyteen. Omaishoidon tuen myöntämisen tulee kuitenkin aina perustua hoidettavan henkilön yksilöllisiin tarpeisiin sekä hoitajan vapaaehtoisuuteen.
Ehdotetussa pykälässä ei määriteltäisi yhteisöllisen asumisen asiakkaille järjestettävien palvelujen organisointitapaa. Palveluja voisi siten tuottaa esimerkiksi yksi tai useampi yksikön ulkopuolinen yksityinen tai julkinen palveluntuottaja. Palvelut voitaisiin osaksi tai kokonaan toteuttaa myös yksikön oman henkilöstön avulla.
Yhteisöllisen asumisen tuottaminen olisi yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 11 §:ssä tarkoitettua ilmoituksenvaraista sosiaalipalvelua. Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta kohdistuisi lähinnä asumisyksikön tilojen asianmukaisuuteen. Jos laissa tarkoitettu lupaviranomainen toteaa asumiseen ja yhteisölliseen toimintaan tarkoitetut tilat asianmukaisiksi, sen on merkittävä asumisyksikkö lain 25 §:ssä tarkoitettuun yksityisten palvelujen antajien rekisteriin. Yhteisöllisen asumisen asiakkaille järjestettävät palvelut muodostaisivat rekisteröinnin ja valvonnan suhteen yhteisöllisestä asumisesta erillisen kokonaisuuden.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yhteisöllisen asumisen saannin edellytyksistä, jotka vastaisivat asiasisällöltään pääosin nykyisiä palveluasumisen saannin edellytyksiä. Yhteisöllistä asumista järjestettäisiin henkilölle, joka tarvitsee pykälän 1 momentissa tarkoitettua hyvinvointialueen järjestämää asumista sen vuoksi, että hänen toimintakykynsä on alentunut korkean iän, sairauden vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi. Sairaudella tarkoitetaan sekä fyysisiä että psyykkisiä sairauksia. Lisäksi edellytetään, että henkilön hoidon ja huolenpidon tarve on kohonnut toimintakyvyn alentumisen johdosta.
21 c §.Ympärivuorokautinen palveluasuminen. Ehdotettu säännös korvaisi voimassa olevan lain 21 §:ään sisältyvät säännökset tehostetusta palveluasumisesta.
Voimassa olevan lain 21 §:n 2 ja 3 momentista ilmenee, että tavallisen palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen erona on ainoastaan se, että tehostettua palveluasumista annetaan henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautista. Kummassakin asumispalvelun muodossa palvelujen sisältö on määritelty samaksi, mutta tehostetussa palveluasumisessa palveluja järjestetään asiakkaan tarpeen mukaan ympärivuorokautisesti.
Ehdotetun pykälän 1 momentissa määriteltäisiin ympärivuorokautisen palveluasumisen käsite. Toisin kuin yhteisöllisessä asumisessa, ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asuminen ja palvelut muodostaisivat kiinteän kokonaisuuden.
Ympärivuorokautista palveluasumista tuottavassa hoivakodissa, palvelukodissa tai muussa vastaavassa asumisyksikössä olisi oltava henkilöstöä paikalla ympärivuorokautisesti. Jos asumisyksikössä tarjotaan ympärivuorokautista palveluasumista pääasiassa iäkkäille henkilöille, henkilöstön mitoitus määräytyy asiaa koskevien vanhuspalvelulain säännösten mukaan. Asumisyksikön olisi oltava esteetön ja turvallinen. Lisäksi asumisyksikössä olisi oltava tarjolla asukkaille järjestettyä yhteisöllistä toimintaa. Jokaisella asiakkaalla olisi oltava hänen tarpeitaan vastaava asunto.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ympärivuorokautisen palveluasumisen sisällöstä. Siihen kuuluisi henkilön yksilöllisen tarpeen mukainen vuorokaudenajasta riippumaton hoito ja huolenpito, toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä toiminta, ateriat, vaatehuolto, siivous sekä osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävä toiminta. Ympärivuorokautisen palveluasumisen sisältö vastaisi voimassa olevan lain 21 §:n 5 momentissa säädettyä palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen sisältöä.
Ehdotetun 2 momentin viimeinen virke täydentää ympärivuorokautisen palveluasumisen sisältöä ja vastaa voimassa olevan lain 21 §:n 5 momenttia hieman eri tavoin muotoiltuna. Yksityisyyden kunnioittaminen kuuluu sosiaalihuollon keskeisiin periaatteisiin voimassa olevan lain 30 §:n mukaan ja osallisuuden edistäminen on mainittu muun muassa lain tarkoitusta kuvaavassa 2 §:ssä. Siitä huolimatta näitä asioita on haluttu erikseen painottaa ympärivuorokautisen palveluasumisen yhteydessä, sillä sen asiakkaat ovat heikentyneen toimintakykynsä vuoksi erityisen haavoittuvassa asemassa. He voivat myös tarvita runsaasti terveydenhuollon palveluja. Terveydenhuollon järjestämisestä vastaaville toimijoille kuuluu vastuu myös ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaille järjestettävästä terveydenhuollon palveluista. Ympärivuorokautista palveluasumista tuottavan toimintayksikön olisi kuitenkin osaltaan huolehdittava siitä, että asiakkaiden lääkinnällisen kuntoutuksen ja muiden terveydenhuollon palvelujen tarve välittyy näiden palvelujen järjestäjätaholle ja että asiakkaalla on tosiasiallinen mahdollisuus saada hänelle tarjolla olevat palvelut.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin ympärivuorokautisen palveluasumisen saannin edellytyksistä. Edellytyksenä olisi ensinnäkin, että henkilö tarvitsee sellaisen asunnon kuin ehdotetussa 1 momentissa tarkoitetaan. Tarkoitus on, että asunnon järjestäminen kuuluu ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. On kuitenkin mahdollista, että henkilö hankkiutuu omatoimisesti asumaan kohteeseen, jossa järjestetään ympärivuorokautista palveluasumista. Siinä tapauksessa hänestä voi tulla ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakas, jos hänen toimintakykynsä sitä edellyttää. Ehdotetun lain 46 c §:ssä säädettäisiin tarkemmin asumispalvelujen toteuttamisesta erilaisia asumis- ja palvelumuotoja käsittävissä kohteissa.
Toisena edellytyksenä ympärivuorokautisen palveluasumisen saannille olisi, että henkilö tarvitsee päivittäin vuorokaudenajasta riippumatta jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa tai vaativaa ammatillista hoitoa. Riittävää on, että henkilöllä on joko jatkuvan hoidon ja huolenpidon tai vaativan ammatillisen hoidon tarve. Ympärivuorokautisen palveluasumisen saannin edellytykset voivat täyttyä, vaikka henkilöllä ei olisi säännöllistä yöaikaista avun tarvetta, jos hänen päivittäinen huolenpidon tarpeensa on runsasta ja jatkuvaa.
Kolmantena ympärivuorokautisen palveluasumisen saannin edellytyksenä olisi, että hoitoa ja huolenpitoa tai vaativaa ammatillista hoitoa ei ole mahdollista tai henkilön edun mukaista järjestää kotihoitona, omaishoitona, perhehoitona tai muulla tavalla. Tämän edellytyksen täyttymistä on syytä punnita palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä erityisen huolellisesti, jotta ympärivuorokautiseen palveluasumiseen pääsevät ne, joille tämä palvelu on paras vaihtoehto.
Pykälän 4 momentin mukaan ympärivuorokautista palveluasumista järjestettäisiin pitkäaikaisesti tai lyhytaikaisesti. Lyhytaikainen ympärivuorokautinen palveluasuminen voisi olla tilapäistä tai säännöllisesti toistuvaa. Tilapäinen ympärivuorokautinen palveluasuminen saattaisi olla tarpeen esimerkiksi sairaalajakson tai laitoskuntoutusjakson jälkeen. Säännöllisesti toistuva ympärivuorokautinen palveluasuminen voisi olla hyvä vaihtoehto esimerkiksi omaishoitajan vapaiden aikaiseksi sijaishoidoksi.
22 §. Laitospalvelut. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin selvyyden vuoksi maininta siitä, että sosiaalihuollon laitospalvelulla tarkoitetaan muussa kuin ympärivuorokautista palveluasumista antavassa yksikössä järjestettyä hoitoa, huolenpitoa ja kuntoutusta.
46 a §.Sosiaalihuollon johtaminen. Pykälässä säädetään siitä, millaista ammatillista pätevyyttä erilaisissa sosiaalihuollon johtamistehtävissä toimivilta henkilöiltä edellytetään. Pykälän 1 momentti koskee sosiaalihuollon tai sosiaali- ja terveydenhuollon pääasiassa hallinnollisia tehtäviä, 2 momentti sosiaalityön johtamista ja 3 momentti muita asiakastyön ohjausta sisältäviä sosiaalihuollon johtotehtäviä.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin 3 momentissa tarkoitetun johtajan keskeisimmistä vastuista. Johtaja vastaisi siitä, että toimintayksikössä on lain 49 a §:ään ehdotetun uuden 3 momentin mukainen henkilöstö. Mainitun säännöksen mukaan henkilöstön määrän, koulutuksen ja tehtävärakenteen on vastattava toimintayksikön asiakkaiden määrää ja palvelun tarvetta. Lisäksi johtaja vastaisi siitä, että yksikön asiakastyössä noudatetaan sille asetettuja lakisääteisiä vaatimuksia.
Toimintayksikön johtaja vastaisi henkilöstöä ja asiakastyön lainmukaisuutta koskevista velvoitteistaan toimivaltuuksiensa rajoissa. Nämä toimintayksikön johtajalle säädetyt velvoitteet merkitsevät, että johtaja saattaa joutua toimimaan eri tahoilta tulevien ja osin keskenään ristiriitaisten vaatimusten keskellä. Laissa asetetut vaatimukset saattavat edellyttää esimerkiksi sellaista taloudellista panostusta, josta toimintayksikön johtajalla ei ole toimivaltaa päättää. Viime kädessä vastuu velvoitteiden toteuttamisesta olisi siten sillä taholla, joka vastaa toiminnan taloudellisesta resursoinnista. Toimintayksikön johtajan tulisi huolehtia, että taloudellisesta resursoinnista vastaavalla toimijalla on ajantasainen tieto mahdollisista lisäresurssien tarpeesta.
Johtajan olisi myös huolehdittava, että yksikön päivittäisessä toiminnassa toteutetaan omavalvontaa ja tuetaan henkilöstön työhyvinvointia.
46 b §. Kotikäyntien suunnittelu ja kotihoidon toteuttaminen. Ehdotetun lain yhtenä päätavoitteena on edistää sitä, että kotihoidon asiakkaat saavat tarvitsemansa palvelut mahdollisimman laadukkaasti toteutettuina. Voimassa olevan lain mukainen palvelutarpeiden monipuolinen arviointi, arviointiin perustuva palvelusuunnitelma sekä suunnitelman huomioiva päätös palvelujen myöntämisestä ovat perusedellytyksenä kunnallisten (1.1.2023 lukien hyvinvointialueen) sosiaalipalvelujen riittävyydelle. Palvelujen riittävyyden varmistaminen edellyttää lisäksi, että kotihoidon käytännön toteutus toimii hyvin.
Ehdotetun pykälän tavoitteena on edistää kotihoidon henkilöstön riittävyyttä kannustamalla kotikäyntien huolelliseen suunnitteluun ja teknologian hyödyntämiseen kotihoidon toteutuksessa. Jos henkilöstön määrää osoittautuu riittämättömäksi näistä keinoista huolimatta, tilanteen korjaamiseen sovellettaisiin ehdotetun lain 49 b §:n säännöksiä.
Kysymys on palvelujen laatua koskevasta sääntelyn kokonaisuudesta. Julkisten palveluntuottajien lisäksi kotihoitoa tuottaa laaja joukko kooltaan ja asiakaskunnaltaan erityyppisiä palveluntuottajia. Palvelun ostajina voivat olla hyvinvointialueiden lisäksi esimerkiksi palveluseteliä käyttävät hyvinvointialueen asiakkaat tai asiakkaat, jotka ostavat palveluja yksityisesti ilman hyvinvointialueen myötävaikutusta. Valmistelun yhteydessä on arvioitu, että kotihoidon riittävyyteen tähtäävän sääntelyn on syytä koskea kaikkea kotihoitoa. Se on perusteltua erityisesti soveltamisen selkeyden kannalta, sillä samalla palveluntuottajalla saattaa olla erilaisiin perusteisiin nojautuvia asiakkuuksia. Yhdenmukaisella sääntelyllä on merkitystä myös asiakkaiden ja työntekijöiden yhdenvertaisuuden kannalta. Palvelujen tuottamistavasta riippumaton sääntely on lähtökohta myös yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa laissa. Mainitun lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 302/2010) perustelujen mukaan tarkoitus on, että yksityisiin sosiaalipalveluihin sovelletaan samoja laadullisia vaatimuksia, joita sosiaalipalveluilta edellytetään muualla sosiaalihuollon lainsäädännössä.
Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettäisiin kotihoitoon kuuluvien kotikäyntien sekä niitä toteuttavien työntekijöiden työtehtävien ja työaikojen suunnittelusta. Kotikäyntien suunnittelua ja toteuttamista helpottaa suuresti, jos työyksikössä hyödynnetään tarkoitukseen soveltuvaa toiminnanohjausjärjestelmää sekä siihen liittyvää työntekijöiden käytössä olevaa mobiilisovellusta. Toiminnanohjausjärjestelmiä on käytössä nykyisin yli 70 prosentilla kotihoidon toimintayksiköistä. Niiden laajaa käyttöönottoa ja niistä saadun tiedon hyödyntämistä johtamisessa suositellaan laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020-2023.
Toiminnan ohjaamisen ja siihen käytettävien järjestelmien tarkoituksena on toisaalta varmistaa, että jokaisen asiakkaan palvelujen toteuttamiseen varataan riittävä aika ja toisaalta huolehtia siitä, että työntekijöiden työaika kohdentuu vastaavasti ja että välillisiin tehtäviin kuten matka-aikoihin varataan riittävästi aikaa. Toiminnanohjauksella voidaan helpottaa tiimimallien soveltamista kotihoidossa. Tiimeihin organisoitumisen tavoitteena on lisätä henkilöstön mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhönsä ja heidän oman asiantuntemuksensa ja osaamisensa hyödyntämistä ja sitä kautta parantaa työhyvinvointia. Malli parantaa myös toiminnan asiakaslähtöisyyttä, kun tiimien asiakasmäärä on rajattu, jolloin toiminnanohjauksella on mahdollista kohdentaa samat työntekijät samojen asiakkaiden luo. Työntekijät oppivat tuntemaan omat asiakkaat hyvin ja pystyvät siten paremmin vastaamaan asiakkaiden hoidontarpeeseen. Momentin 1 kohdan mukaan kotikäynnit olisi suunniteltava lähtökohtaisesti niin, että asiakas saa kotihoitoa sen tuntimäärän, joka hänelle on myönnetty palvelua koskevassa hallintopäätöksessä tai josta on sovittu palvelun hankintaa koskevassa sopimuksessa. Hallintopäätös soveltuu sellaisenaan pohjaksi hyvinvointialueen tuottamille palveluille. Asiakkaan oikeus kotihoitoon määräytyy hallintopäätöksen mukaan myös silloin, kun hyvinvointialue järjestää asiakkaalleen palvelut kokonaan tai osittain hankkimalla niitä yksityiseltä palveluntuottajalta tai antamalla asiakkaalle palvelusetelin. Tällöin hyvinvointialueen ja palveluntuottajan välisessä sopimuksessa yksilöidään kyseiseltä palveluntuottajalta hankittavien palvelutuntien määrä. Jos asiakas tai esimerkiksi hänen omaisensa hankkii kotihoitoa suoraan palvelun tuottajalta, palvelutuntien määrä määräytyy asiakkaan tai hänen omaisensa ja palveluntuottajan välisen sopimuksen mukaan.
Asiakkaan todellinen kotihoidon tarve voi kuitenkin vaihdella eikä se aina vastaa päätökseen tai sopimukseen kirjattua tuntimäärää. Sen vuoksi säännökseen kirjattaisiin varauma, jonka mukaan palvelutuntien määrän olisi oltava päätöksen tai sopimuksen mukainen, jollei asiakkaan muuttuneista olosuhteista muuta johdu. Asiakas saattaa esimerkiksi joutua yllättäen sairaalahoitoon, jolloin kotihoitoa ei tarvita. Kotihoidon tarve saattaa myös lisääntyä asiakkaan toimintakyvyn äkillisen heikkenemisen vuoksi. Jos olosuhteiden muutos osoittautuu pitempiaikaiseksi, päätöstä tai sopimusta olisi hyvä muuttaa vastaamaan uutta tilannetta. Kotikäyntien suunnittelun kannalta palvelutarpeen äkillinen lisääntyminen voi olla ongelmallinen. Asiakasta ei voi missään olosuhteessa jättää vaille perustuslain turvaamaa välttämätöntä huolenpitoa. Jos palvelu perustuu hyvinvointialueen ja yksityisen palveluntuottajan väliseen sopimukseen, palveluntuottajan olisi syytä ilmoittaa hyvinvointialueelle asiakkaan tilanteesta viipymättä. Lopullisen kustannusvastuun määräytymistä hyvinvointialueen ja yksityisen palveluntuottajan välillä helpottaisi, jos palvelua koskevassa sopimuksessa varauduttaisiin palvelutarpeiden äkillisiin muutoksiin.
Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000), jäljempänä sosiaalihuollon asiakaslaki, 8 §:n mukaan sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide. Asiakkaan mielipide kotikäyntien ajoituksesta ei kuitenkaan voi olla asiakaslain 8 §:n mukaisesti ensisijainen huomioon otettava seikka kotikäyntien kokonaisuutta suunniteltaessa. Sen vuoksi ehdotetun 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin, että asiakkaan toivomukset ja tosiasialliset tarpeet olisi mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon kotikäyntien ajoitusta ja sisältöä määriteltäessä. Kotikäyntien suunnittelussa joudutaan sovittamaan yhteen eri asiakkaiden toivomukset ja lisäksi muitakin näkökohtia. Asiakkaan kanssa huolellisesti tehtävän palvelutarpeiden arvioinnin ja palvelusuunnittelun yhteydessä käydään läpi asiakkaan palvelujen toteuttamiseen tarvittavat kotikäynnit, niiden kesto ja sijoittuminen siten, että ne parhaiten vastaavat asiakkaan tarpeisiin. Kotikäyntien ajoittaminen asiakkaan tosiasiallisten tarpeiden mukaisesti saattaa parhaimmillaan edistää onnistunutta henkilöstön työpanoksen kohdentumista. Toiminnanohjausta voidaan hyödyntää jaksottamaan asiakkaiden kotikäynnit suunnitellusti siten, että aamun ensimmäisille tunneille, jotka ovat yleisesti kiireisimmät, kohdennetaan vain ne käynnit ja toimet, jotka on tehtävä aamulla. Siten työtä voidaan jakaa tasaisemmin koko työvuoron ajalle ja vähentää kiireen tuntua työstä. Koska eniten pakottavia työtehtäviä sisältävä ajankohta määrittelee yleensä myös hoitajatarpeen koko työvuoron osalta, voidaan työtehtävien tasaamisella myös varmistaa, että äkillisiin muutoksiin pystytään reagoimaan paremmin. Käyntien tasaisempi jakautuminen myös mahdollistaisi paremmin työntekijöiden työajan kohdentamisen rajatulle asiakasjoukolle, jolloin asiakkaan luona käyvien työntekijöiden joukkoa saadaan rajattua.
Momentin 3 kohdan mukaan kotikäynnit sekä työntekijöiden päivittäiset työtehtävät ja työajat olisi suunniteltava niin, että kotikäyntiä toteuttavan tai siihen osallistuvan työntekijän osaaminen vastaa kotikäyntiin sisältyvien tehtävien edellyttämää osaamista. Kotihoidon asiakastyö edellyttää pääsääntöisesti sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilön osaamista. Sosiaali- ja terveysministeriön antamaan hoiva-avustajia koskevaan suositukseen on kirjattu, että hoiva-avustajia voidaan hyödyntää pääsääntöisesti tehostetun palveluasumisen yksiköissä, joissa toiminnan yksikköluonteen vuoksi on mahdollista tehdä työnjakoa työvuorossa työskentelevän henkilökunnan kesken ja että kotihoidon osalta tilanne on toisenlainen, kun asiakkaan tarpeisiin tulisi vastata kokonaisvaltaisemmin, jotta asiakkaan luona käyvien työntekijöiden joukko pysyy rajattuna. Kotikäynteihin voi kuitenkin sisältyä sellaisiakin tehtäviä, joiden suorittamiseen riittää myös hoiva-avustajan koulutus. Näin voi olla etenkin, jos hoiva-avustaja on koulutuksensa lisäksi saanut vahvan perehdytyksen kotihoidon tehtäviin ja jos hän tehtäviä suorittaessaan voi saada ohjausta sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöltä. Hoiva-avustajien osaaminen voi peseytymisessä, pukeutumisessa ja ruokailussa avustamisessa asiakkaan tarpeista riippuen soveltua myös kotihoitoon esimerkiksi tilanteissa, joissa kotikäyntiin ei sisälly asiakkaan lääkehoidosta vastaamista. Myös ulkoilu asiakkaan kanssa hänen toimintakykynsä ylläpitämiseksi voisi hyvin soveltua hoiva-avustajan tehtäväksi. Jos kotikäynnillä tarvitaan samanaikaisesti kahta työntekijää, heistä toinen voisi joissakin tapauksissa olla myös hoiva-avustaja.
Momentin 4 kohdan mukaan kotikäynnit sekä työntekijöiden päivittäiset työtehtävät ja työajat olisi suunniteltava niin, että mahdollisimman suuri osa työntekijän työajasta käytetään asiakkaan luona tai hänen kanssaan tehtävään työhön. Osa kotihoidon työntekijän työajasta kuluu väistämättä muuhun kuin asiakkaan luona tehtävään työhön. Esimerkiksi asiakkaan asioiden hoitamiseen liittyvä yhteydenpito, asiakastietojen kirjaaminen sekä matka-ajat kohteesta toiseen siirryttäessä voivat vaatia huomattavan osan työntekijän työajasta. Näillekin tehtäville on syytä varata riittävästi aikaa työntekijän työajan suunnittelussa. Työyksikössä olisi hyvä yhteistyössä johdon ja työntekijöiden kanssa arvioida käytössä olevia rutiineja kriittisesti ja kehittää toimintaa niin, että asiakkaan luona tehtävän työn osuutta työntekijöiden työajasta voidaan mahdollisuuksien mukaan lisätä. Etenkin iäkkään asiakkaiden kokemaa yksinäisyyden tunnetta voisi helpottaa, jos kotihoidon työntekijä voisi viettää asiakkaan luona aiempaa enemmän aikaa esimerkiksi hoitamalla kotikäynnin yhteydessä myös osan asiakasta koskevasta yhteydenpidosta ja kirjaamisesta. Asiakkaalle palvelupäätöksessä määriteltävässä ajassa tulisi huomioida myös esimerkiksi apteekkiasioiden tarkistaminen ja hoitaminen ja muu asiakkaalle tarpeellisten asioiden hoito ja yhteydenpito. Nykyisin työvälineet mahdollistavat näiden toimien suorittamisen asiakkaan kotona yhdessä asiakkaan kanssa, jolloin asiakas on osallisena omien asioidensa käsittelyssä. Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto tai käytössä olevan järjestelmän kehittäminen ja käytön tehostaminen olisivat avuksi ehdotetun säännöksen toteuttamisessa.
Momentin 5 kohdan mukaan kotikäynnit sekä työntekijöiden päivittäiset työtehtävät ja työajat olisi suunniteltava niin, että työntekijän on mahdollista toteuttaa kotikäynnit ammattieettiset velvollisuutensa huomioiden. Ammattieettisistä velvollisuuksista säädetään sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 4 §:n 2 momentissa ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 15 §:n 2 momentissa. Lisäksi sosiaalihuoltolain 46 §:n 1 momentissa säädetään sosiaalihuollon henkilöstön velvollisuudesta toimia niin, että asiakkaalle annettavat sosiaalipalvelut toteutetaan laadukkaasti. Ammattieettiset velvoitteet kohdistuvat suoraan yksittäisiin työntekijöihin. Työn eettinen kuormitus syntyy, kun työntekijä haluaisi noudattaa ammattieettisiä velvoitteitaan ja antaa asiakkailleen hyvää hoitoa ja huolenpitoa, mutta hänellä ei ole siihen mahdollisuutta esimerkiksi ajan puutteen tai töiden organisoinnin vuoksi. Työn eettinen kuormitus heikentää työntekijän työssä jaksamista, mikä vaikuttaa myös hänen asiakkaidensa palvelujen laatuun. Pahimmillaan se voi johtaa työntekijän pitkiin sairauslomiin, ennenaikaiseen eläköitymiseen tai pyrkimykseen hakeutua muun alan tehtäviin. Ehdotettu säännös velvoittaisi työnantajaa organisoimaan ja resursoimaan työt siten, että työntekijöillä on mahdollisuus hoitaa työnsä ammattieettisiä velvoitteita noudattaen. Yksittäisen työntekijän tehtäväksi ei tulisi jäädä esimerkiksi päätöksentekoa asiakkaan kotikäynnin tai tarvittavan palvelun toteuttamatta jättämisestä.
Pykälän 2 momentin mukaan kotikäyntejä voitaisiin toteuttaa osittain tietoverkon välityksellä niin kutsuttuina etäkäynteinä. Edellytyksenä olisi, että ne soveltuvat asiakkaalle, mikä olisi syytä selvittää palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Lisäksi edellytettäisiin, että etäkäynti vastaa sisällöltään asiakkaan palvelutarvetta. Edellä mainitun laatusuosituksen mukaan etäkäynteinä voidaan tehdä lääkkeenoton muistutusta ja valvontaa, ravitsemuksen seurantaa ja valvontaa, suunhoidon muistutusta, asiakkaan voinnin seurantaa ja/tai liikkumisen tukemista ja harjoittelua. Etäkäynnit eivät voi kokonaan korvata fyysisiä asiakastapaamisia, mutta niiden avulla voidaan osittain vähentää kotikäynteihin kuluvaa matka-aikaa ja siten lisätä välittömään asiakastyöhön käytettävää osuutta työntekijöiden työajasta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi muidenkin teknologisten ratkaisujen hyödyntämisestä osana kotihoidon kokonaisuutta. Ehdotuksen mukaan kotihoidon toteuttamisessa voitaisiin hyödyntää teknologiaa asiakkaan turvallisuuden, hyvinvoinnin ja kotona suoriutumisen edistämiseksi sekä työntekijöiden työn helpottamiseksi. Markkinoilla on esimerkiksi lääkerobotteja, jotka ohjaavat kotihoidon asiakkaan ottamaan lääkkeen oikeana annoksena ja oikeaan aikaan. Robotti muistuttaa äänellisesti lääkkeen ottamisesta ja jos lääkettä ei oteta, lääke talletetaan robotin varastoon ja henkilökunnalle menee tieto asiasta. Kun robotti annostelee lääkkeen ja ilmoittaa asiakkaalle sen ottamisesta, ei kotihoidon asiakkaan luona tarvita sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöä pelkästään jakamassa lääkkeitä. Teknologian avulla voidaan vapauttaa työntekijöiden aikaa rutiininomaisista ja usein myös raskaista työtehtävistä käytettäväksi välittömään asiakkaiden kohtaamiseen. Edellytyksenä teknologian käytölle olisi, että se voi tapahtua asiakkaan yksityisyyttä kunnioittaen. Teknologian mahdollisuudet vastata iäkkäiden asiakkaiden palvelutarpeisiin on aiheellista selvittää palvelutarpeiden arvioinnin yhteydessä.
Ennen kotihoidon etäkäyntien tai muiden teknologisten ratkaisujen käytön aloittamista on tärkeää huolehtia siitä, että asiakkaalle annetaan riittävä opastus tarvittavien laitteiden käyttöön.
Pykälän 3 momentti koskee toimintavelvollisuutta siinä tilanteessa, kun henkilöstön vajaus käy ilmi kotikäyntejä suunniteltaessa. Kotikäynnit olisi suunniteltava lähtökohtaisesti niin, että asiakas saa palvelua sen tuntimäärän, joka hänelle on myönnetty palvelua koskevassa päätöksessä tai josta on sovittu palvelun hankintaa koskevassa sopimuksessa. Toimintayksikön asiakasmäärät ja asiakkaiden tarvitseman kotihoidon tuntimäärät voivat vaihdella suuntaan ja toiseen hyvinkin nopealla aikavälillä. Henkilöstön riittämättömyys suhteessa asiakkaiden tarpeisiin voi ilmetä jo työntekijöiden työvuoroluetteloa suunniteltaessa tai vasta päivittäisten tehtävien jaon yhteydessä. Kummassakin tapauksessa kotikäyntien suunnittelusta vastaavan henkilön olisi välittömästi ryhdyttävä käytettävissään oleviin toimenpiteisiin henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi. Toimintayksiköissä olisi hyvä sopia yhteisistä käytänteistä, joiden mukaan toimitaan äkillisissä henkilöstötarpeiden muutostilanteissa. Jos kotikäyntien suunnittelusta vastaa muu henkilö kuin toimintayksikön johtaja, hänen olisi ilmoitettava yksikön johtajalle välittömästi henkilöstön vajauksesta, jota ei ole saatu korjatuksi.
46 c §.Yhteisöllisen asumisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen yhdistäminen. Pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta toteuttaa samassa toiminnallisessa kokonaisuudessa erilaisia joustavia ja monimuotoisia asumis- ja palveluratkaisuja. Tavoitteena on edistää sellaisten asumismuotojen kehittymistä ja lisääntymistä, jotka mahdollistavat sen, että ihminen saa elää loppuelämänsä tutussa kodissaan, mihin hänelle tuodaan lisää palveluja sitä mukaa kuin hänen palvelutarpeensa kasvaa.
Pykälän 1 momentin mukaan yhteisöllistä asumista ja ympärivuorokautista palveluasumista voitaisiin toteuttaa samaan rakennuskokonaisuuteen kuuluvissa tiloissa. Tähän kokonaisuuteen voisi pykälän 2 momentin mukaan kuulua myös tavallisia asuntoja, joiden asukkailla ei vielä ole toimintakyvyn alenemisesta johtuvaa palvelujen tarvetta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin asuntokohteen asukkaan siirtymisestä yhteisöllisestä asumisesta tai tavallisesta asumisesta ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Muutos olisi mahdollisuuksien mukaan toteutettava niin, ettei asukkaan tarvitse siirtyä toiseen asuntoon saadakseen ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluja.
Kun asukkaan toimintakyky alenee niin, että hänellä on tarve siirtyä yhteisöllisestä asumisesta tai tavallisesta asumisesta ympärivuorokautiseen palveluasumiseen, hänelle olisi tehtävä palvelutarpeen arviointi ja palvelusuunnitelma sekä niihin pohjautuva hallintopäätös ympärivuorokautisen palveluasumisen myöntämisestä. Asiakkaan etu on sosiaalihuoltolain 30 §:n 2 momentin perusteella ensisijaisesti otettava huomioon, kun arvioidaan, voidaanko ympärivuorokautisen palveluasumisen palvelut tuoda asiakkaan nykyiseen kotiin vai onko olemassa jokin asiakkaan edun kannalta olennainen syy, jonka vuoksi hänen olisi siirryttävä toiseen asuntoon. Syyksi ei riittäisi pelkästään se, että järjestely on palvelun tuottajan kannalta käytännöllisin ratkaisu. Arviointia tehtäessä on otettava huomioon myös sosiaalihuoltolain 30 §:n 3 momentin säännös, jonka mukaan sosiaalihuoltoa on lähtökohtaisesti toteutettava siten, että avio- ja avopuolisoilla sekä muilla perheenjäsenillä on mahdollisuus asua yhdessä.
Henkilöstön mitoitukseen on tarkoitus soveltaa vanhuspalvelulain säännöksiä ympärivuorokautisen hoidon numeerisesta vähimmäismitoituksesta siltä osin kuin kohteessa järjestetään ympärivuorokautista palveluasumista iäkkäille henkilöille. Henkilöstön vähimmäismäärän olisi vastattava kulloistakin ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasmäärää. Muilta osin ei edellytettäisi, että kohteessa on asukkaiden palveluja varten erikseen palkattu henkilöstö. Palvelut järjestettäisiin erikseen esimerkiksi kotihoitoa ja tukipalveluja koskevien säännösten mukaisesti. Samaa henkilökuntaa voidaan hyödyntää kaikkien asukkaiden palveluissa, mutta tulee voida osoittaa, että ympärivuorokautisen palveluasumisen lakisääteinen mitoitus toteutuu ja että yhteisöllisen asumisen asiakkaat saavat ne palvelut, jotka heille on myönnetty.
47 §.Omavalvonta. Voimassa olevan lain 47 §:n 1 momentissa säädetään omavalvontasuunnitelman laatimisesta sosiaalihuollon toimintayksikössä ja suunnitelman pitämisestä julkisesti nähtävänä. Lisäksi siinä säädetään suunnitelman toteutumisen seurannasta sekä toiminnan kehittämisestä asiakkailta ja henkilöstöltä kerättävän palautteen perusteella. Toimintayksikön on laadittava omavalvontasuunnitelma sosiaalihuollon laadun, turvallisuuden ja asianmukaisuuden varmistamiseksi. Pykälän 2 momentti sisältää asetuksenantovaltuutuksen.
Lakiehdotuksen tärkeänä tavoitteena on erityisesti kotihoidon henkilöstön riittävyyden varmistaminen. Sen vuoksi pykälän 1 momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin, että omavalvontasuunnitelmaa on käytettävä myös asiakastyöhön osallistuvan henkilöstön riittävyyden jatkuvaa seurantaa varten. Momentin ensimmäinen virke vastaisi voimassa olevan pykälän ensimmäistä virkettä.
Suunnitelman toteutumisen seurannasta säädettäisiin pykälän 2 momentissa. Säännös vastaisi asiasisällöltään nykyistä sääntelyä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin palvelujen kehittämisestä, jonka tulisi tapahtua henkilöstön riittävyyden seurannan sekä nykyiseen tapaan asiakkailta ja henkilöstöltä säännöllisesti kerättävän palautteen perusteella.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin omavalvontasuunnitelman ja sen toteuttamisen seurantaa koskevien tietojen julkaisemisesta. Säännös vastaa pääosin järjestämislain 40 §:n 3 momentin säännöstä omavalvontaohjelman julkaisemisesta.
Pykälän 5 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuutuksen. Momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momenttia.
Pykälän 6 momentin mukaan omavalvontaan sovellettaisiin lisäksi, mitä järjestämislain 40 §:ssä säädetään.
49 a §.Henkilöstö. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, joka koskisi hyvinvointialueen järjestämiä sosiaalipalveluja tuottavan toimintayksikön asiakastyöhön osallistuvaa henkilöstöä. Henkilöstön olisi vastattava määrältään, koulutukseltaan ja tehtävärakenteeltaan asiakkaiden määrää ja palvelun tarvetta. Vastaava säännös on vanhuspalvelulain 20 §:ssä. Myös yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 4 §:n mukaan toimintayksikössä tulee olla toiminnan edellyttämä henkilöstö, jonka lukumäärän on oltava riittävä palvelujen tarpeeseen ja asiakkaiden lukumäärään nähden.
49 b §.Kotihoidon henkilöstön riittävyyden turvaaminen. Lakiehdotuksen 46 b §:ssä säädettäisiin kotikäyntien suunnittelusta ja muista toimenpiteistä, joiden avulla kotihoidon henkilöstön työaika saataisiin mahdollisimman hyvin riittämään toimintayksikön asiakkaille kuuluviin kotikäynteihin. Jos suunnittelun yhteydessä ilmenee, että kotikäyntien toteuttaminen on vaarassa henkilöstön riittämättömyyden vuoksi, suunnittelusta vastaavien henkilöiden olisi välittömästi ryhdyttävä käytettävissään oleviin toimenpiteisiin ja ilmoitettava asiasta toimintayksikön johtajalle. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin toimintayksikön johtajan sekä sen henkilöstöpolitiikasta vastaavan toimijan velvollisuudesta huolehtia henkilöstön riittävyyden turvaamisesta. Näillä henkilöillä on luonnollisesti jo asemansa perusteella velvollisuus pitää huolta henkilöstön riittävyydestä, mutta erikseen lakiin kirjattuna velvollisuus tulee aikaisempaa näkyvämmäksi kaikille niille, joita asia tavalla tai toisella koskettaa.
Pykälän 1 momentin mukaan toimintayksikön johtajan olisi edellä mainitun ilmoituksen saatuaan välittömästi ryhdyttävä käytettävissään oleviin toimenpiteisiin henkilöstön vajauksen korjaamiseksi. Johtajan olisi myös huolehdittava, että tieto vajauksesta välittyy organisaatiossa sellaiselle toimijalle, jolla on valta päättää toimintayksikön henkilöstöpolitiikasta ja taloudellisesta resursoinnista, jollei hän itse ole sellaisessa asemassa.
Pykälän 2 momentin mukaan viimesijainen toimintavelvollisuus olisi toimintayksikön henkilöstöpolitiikasta vastaavalla toimijalla, jonka olisi välittömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi, jos vajausta ei muutoin saada korjatuksi.
Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1.1.2023.
Esitykseen sisältyviin liitelakeihin on tehty esityksen edellyttämät muutokset. Siltä varalta, että jossakin muussa laissa viitataan ehdotetulla lailla muutettuihin säännöksiin, voimaantulosäännöksen mukaan näiden viittausten katsottaisiin koskevan soveltuvin osin ehdotetun lain säännöksiä.
Siirtymäsäännös koskee voimassa olevan lain 19 §:ssä tarkoitettuja kotipalveluja ja niihin sisältyviä tukipalveluja, 20 §:ssä tarkoitettua kotihoitoa sekä 21 §:ssä tarkoitettuja asumispalveluja. Siirtymäsäännös merkitsee, että näitä palveluja koskevia, ennen lain voimaantuloa tehtyjä hallintopäätöksiä ei tarvitsisi muuttaa uuden lain mukaisiksi välittömästi lain voimaantultua. Päätöksissä tarkoitettuihin palveluihin olisi kuitenkin sovellettava palvelujen sisältöä koskevia uuden lain säännöksiä. Tarkoitus on, että hallintopäätökset korvataan uusilla päätöksillä sitä mukaa kuin se on perusteltua asiakkaiden palvelutarpeiden tarkistuksen johdosta.
7.2
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista
3 a §.Välittömään asiakastyöhön osallistuvat henkilöt ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. Esityksessä ehdotetaan, että iäkkäiden henkilöiden pitkäaikainen hoito sosiaalihuollon laitosyksiköissä lakkautetaan siirtymäajan jälkeen kokonaan. Asiaa käsitellään tarkemmin 14 ja 14 a §:n kohdalla. Muutoksen johdosta pykälän otsikosta ja 1 momentin johtolauseesta poistettaisiin maininta pitkäaikaisesta laitoshoidosta.
Pykälän 1 momentin 11 kohdan mukaan välittömään asiakastyöhön ympärivuorokautisessa hoidossa voivat osallistua ammattihenkilöiden lisäksi myös kotiavustajat, hoitoapulaiset ja hoiva-avustajat. Kotiavustajan ja hoitoapulaisen tehtäviin ei ole saatavissa koulutusta toisin kuin hoiva-avustajan tehtäviin. Ammatillisen koulutuksen järjestäjät tarjoavat hoiva-avustajan tehtäviin koulutusta, joka muodostuu muutamista ammatillisten tutkintojen osista. Koulutuksen valtakunnalliset vaatimukset on äskettäin uudelleen määritelty asianomaisten ministeriöiden ja muiden asiantuntijatahojen kesken, ja niitä suositellaan noudatettavaksi sosiaali- ja terveysministeriön lokakuussa 2020 antamassa kuntainfossa 11/2020. Iäkkäiden ympärivuorokautisessa hoidossa työn vaativuus on kasvanut, kun asiakkaiden tarpeisiin vastataan entistä pidempään kotihoidon palveluilla ennen ympärivuorokautiseen hoitoon siirtymistä. Työssä tarvitaan siten aiempaa enemmän ammatillista osaamista, mutta toisaalta ikärakenteen muutoksen seurauksena koulutetusta henkilöstöstä on pulaa. Ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksen säätämiseen johtaneeseen hallituksen esitykseen (HE 4/2020) kirjattiin, että hoiva-avustajien koulutuksen saaneiden tehtävät on vakiinnutettava osaksi henkilöstörakennetta.
Kotiavustajan ja hoitoapulaisen nimikkeillä olevia henkilöitä työskentelee edelleen iäkkäiden ympärivuorokautista hoitoa tarjoavissa toimintayksiköissä. Sen vuoksi nimikkeet sisällytettiin pykälän 1 momentin 11 kohtaan. Tavoitteena oli, ettei kotiavustajan ja hoitoapulaisen nimikkeillä kuitenkaan enää palkata uusia työntekijöitä, vaan nykyisten vakanssien vapautuessa ne korvataan hoiva-avustajan vakansseilla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen marraskuussa 2020 tekemän seurannan mukaan hoiva-avustajien määrä näyttää jonkin verran lisääntyneen vuodesta 2018, mutta samanaikaisesti myös muiden avustavien työntekijöiden määrät ovat kasvaneet.
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pykälän 1 momentin 11 kohtaa niin, että hoitoapulaisten ja kotiavustajan nimikkeet poistettaisiin mitoitukseen laskettavien nimikkeiden luettelosta palvelun laadun parantamiseksi. Välittömään asiakastyöhön osallistuvilla työntekijöillä tulisi jatkossa olla vähintään hoiva-avustajan koulutus. Siirtymäsäännöksellä varmistettaisiin, ettei nykyisin kotiavustajan tai hoitoapulaisen nimikkeillä työskenteleviä tarvitse irtisanoa.
Pykälän 4 momentin mukaan toimintayksikön työntekijä ei saa ilman lääkehoidon koulutusta osallistua lääkehoidon tehtäviin tai toteuttamiseen. Säännös kumottaisiin lain 3 a §:stä ja samaa asiaa koskeva säännös lisättäisiin 20 §:n 1 momenttiin. Muutos merkitsee, että lääkehoidon koulutusta edellytettäisiin kaikissa sellaisissa iäkkäille järjestettävissä sosiaalipalveluissa, joihin sisältyy lääkehoitoa.
5 §.Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi. Voimassa olevan pykälän sisältö korvattaisiin ehdotetun pykälän 1 momentilla. Momentissa säädettäisiin kunnan velvollisuudesta laatia ikääntyneen väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskeva suunnitelma osana sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 6 §:n 3 momentissa tarkoitettua hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa. Mainittu säännös sisältää samankaltaiset velvoitteet kuin kunnilla on nyt muutettavaksi ehdotetun 5 §:n mukaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vastaavasti hyvinvointialueen velvollisuudesta laatia ikääntyneen väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskeva suunnitelma osana sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 7 §:n 3 momentissa tarkoitettua hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa. Esityksen yhtenä tavoitteena on edistää iäkkäiden henkilöiden asumisen ja palvelujen monimuotoisuutta. Kotona asumisen ja ympärivuorokautisia palveluja tarjoavien asumispalveluyksikköjen väliin on tarpeen luoda monimuotoisia, joustavia, yhteisöllisiä ja toimintakyvyn säilymistä tukevia asumis- ja palvelukokonaisuuksia. Tavoitteen toteutuminen edellyttää, että asia huomioidaan myös kuntien ja hyvinvointialueiden strategisessa suunnittelussa. Tästä säädettäisiin pykälän 3 momentissa, jonka mukaan 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin suunnitelmiin olisi sisällytettävä myös ikääntyneen väestön asumistarpeiden ennakointia ja asumisen kehittämistä koskevat tavoitteet, toimenpiteet ja yhteistyö. Ikäystävälliset asunnot ja asuinympäristöt tukevat kotona asumista. Sen vuoksi on tärkeää, että kunnissa varaudutaan ikääntyneen väestön asumisen tarpeisiin kaavoituksen ja muidenkin kunnan käytettävissä olevien keinojen avulla.
12 §.Hyvinvointia edistävät palvelut. Voimassa olevan pykälän 1 momentissa säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia neuvontapalveluja ikääntyneelle väestölle. Pykälän 2 momentissa säädetään kunnan velvollisuudesta tarjota terveystarkastuksia, vastaanottoja tai kotikäyntejä ikääntyneelle väestölle. Pykälän 3 momentissa säädetään 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin palveluihin sisältyvistä asioista. Ehdotetun pykälän 1 - 2 momentti vastaisivat voimassa olevan lain vastaavia säännöksiä muutoin, paitsi että kuntaa tarkoittavat ilmaukset muutetaan tarkoittamaan hyvinvointialuetta.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, joka koskisi asumisen ennakoinnin sisällyttämistä neuvontapalveluihin. Neuvonnassa olisi kannustettava ikääntynyttä väestöä ennakoimaan tulevia asumistarpeitaan ja toteuttamaan sellaisia asumisratkaisuja, jotka mahdollisimman hyvin tukisivat itsenäistä suoriutumista myös silloin, kun toimintakyky on iän myötä heikentynyt ja palvelujen tarve kasvanut. Neuvonnan yhteydessä olisi hyvä jakaa tietoa esimerkiksi asunnon korjaustöihin myönnettävistä avustuksista, joita voi hakea Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA). ARA:n myöntämän korjausavustuksen tarkoitus on parantaa iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia kotona asumiseen.
14 §.Pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon toteuttamista ohjaavat periaatteet. Pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana maininta, jonka mukaan hoito ja huolenpito voidaan toteuttaa pitkäaikaisena laitoshoitona vain tässä laissa säädetyillä perusteilla. Pitkäaikaisen laitoshoidon edellytyksistä säädettäisiin kokonaisuudessaan lain 14 a §:ssä.
14 a §.Pitkäaikaisen laitoshoidon edellytykset. Pykälän 1 momentin mukaan iäkkään henkilön pitkäaikaista hoitoa ei voitaisi enää siirtymäajan jälkeen toteuttaa sosiaalihuoltolain 22 §:ssä tarkoitetun laitospalvelun toimintayksikössä. Mainituilla yksiköillä tarkoitetaan tässä vanhainkoteja ja vastaavia yksiköitä, joissa toimintaympäristö ja toimintatavat ovat laitosmaisesti toteutettuja.
Iäkkäiden henkilöiden pitkäaikaisen laitoshoidon rajoittamiseen on tähdätty suositusluontoisella ohjauksella jo ennen vanhuspalvelulain säätämistä. Vanhuspalvelulain yhtenä päätavoitteena oli siirtää iäkkäille henkilöille järjestettävien sosiaali- ja terveyspalvelujen painopistettä laitoshuollosta kotiin annettaviin ja kodinomaisissa asuinympäristöissä toteutettaviin palveluihin (HE 160/2012 vp. s. 20). Lain alkuperäisen 14 §:n 1 momentin mukaan pitkäaikainen hoito ja huolenpito voidaan toteuttaa laitoshoitona vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai jos se on iäkkään henkilön arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua. Pitkäaikaisen laitoshoidon edellytyksiä tiukennettiin vuoden 2015 alusta voimaan tulleella lailla (1351/2014). Tuolloin lakiin lisättiin uusi 14 a §, jonka mukaan pitkäaikaisen laitoshoidon edellytyksenä on, että siihen on lääketieteelliset perusteet tai asiakasturvallisuuteen tai potilasturvallisuuteen liittyvät perusteet. Sen jälkeen pitkäaikaista laitoshoitoa sosiaalihuollon laitosyksikössä tai terveyskeskuksen vuodeosastolla on voitu järjestää iäkkäille henkilöille ainoastaan näillä perusteilla.
Pykälän 2 momentin mukaan pitkäaikainen laitoshoito voitaisiin järjestää terveyskeskuksen vuodeosastolla vain lääketieteellisin tai potilasturvallisuuteen liittyvin perustein. Sosiaalihuoltoon viittaavaa asiakasturvallisuutta ei enää mainittaisi pitkäaikaisen laitoshoidon edellytyksenä.
Siirtymäsäännöksen mukaan muutos tulisi sovellettavaksi vasta vuoden 2028 alusta. Näin palvelun järjestäjälle jäisi runsaasti aikaa sopeuttaa palvelujärjestelmänsä vastaamaan ehdotettua muutosta.
15 b §.Pitkäaikaisen laitoshoidon edellytysten selvittäminen. Ehdotuksen mukaan iäkkään henkilön pitkäaikaista laitoshoitoa voitaisiin toteuttaa 14 a §:n mukaisin edellytyksin vain terveydenhuollon laitosyksikössä. Ehdotetun pykälän 1 momenttiin lisättäisiin selvyyden vuoksi viittaus 14 a §:ään. Pykälän 1 momentissa oleva kuntaa tarkoittava ilmaus muutettaisiin tarkoittamaan hyvinvointialuetta.
16 §.Palvelusuunnitelma. Pykälän 1 momentin mukaan iäkkäälle henkilölle on lähtökohtaisesti aina laadittava palvelusuunnitelma ilman aiheetonta viivytystä palveluntarpeen selvittämisen jälkeen.
Pykälän 2 momentissa säädetään palvelusuunnitelman sisällöstä sekä asiakkaan ja hänen lähipiirinsä osallistumisesta suunnitelman laatimiseen. Säännöksen mukaan suunnitelmassa on määriteltävä, millainen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kokonaisuus tarvitaan iäkkään henkilön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä hänen hyvän hoitonsa turvaamiseksi.
Erityisesti kotihoidon suhteen on viime aikoina käynyt ilmi, että iäkkäille henkilöille suunnitellut ja myönnetyt kotihoidon tuntimäärät eivät aina ole olleet riittäviä. Tätä näkemystä ovat tuoneet esiin hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä muun muassa asiakkaita, kotihoidon työntekijöitä ja yksityisiä palveluntuottajia edustavat tahot.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi palvelusuunnitelman sisältöä koskeva täsmennys, jonka mukaan palvelut olisi suunniteltava niin, että ne vastaavat määrältään, sisällöltään ja ajoitukseltaan iäkkään henkilön tarpeita. Tarkennus koskisi hoitoa ja huolenpitoa sekä toimintakyvyn ylläpitoa turvaavia palveluja, joilla tarkoitetaan tässä ensisijaisesti 1. lakiehdotuksen 19 §:n mukaisia tukipalveluja, 19 a §:n mukaista kotihoitoa, 19 b §:n mukaista turva-auttamispalvelua, 21 b §:n mukaista yhteisöllistä asumista ja 21 c §:n mukaista ympärivuorokautista palveluasumista. Palvelujen sisällön suunnittelussa olisi hyvä määritellä esimerkiksi, voidaanko asiakkaan tarpeisiin kotihoidossa vastata osaksi muun muassa etäyhteyksin tapahtuvalla yhteydenpidolla ja erilaisten teknologisten ratkaisujen avulla. Näistä kotihoidon toteuttamistavoista säädettäisiin sosiaalihuoltolakia koskevan ehdotuksen 46 b §:n 2 momentissa.
Palvelujen ajoituksen suunnittelussa on kysymys asiakkaan yksilöllisestä tarpeesta noudattaa omaa päivärytmiään ja siitä, miten tämä voitaisiin ottaa huomioon hänen palvelujaan toteutettaessa. Tältä osin säännös liittyy 1. lakiehdotuksen 46 b §:n 1 momentin säännöksiin.
Palvelusuunnitelman sisältöä koskeva täsmennys on syytä ottaa huomioon myös arvioitaessa asiakkaan tarvetta öisin tapahtuviin kotikäynteihin. Ensimmäisen lakiehdotuksen 19 a §:n 3 momentin viimeisen virkkeen mukaan kotihoitoa järjestettäisiin henkilön tarpeen mukaan vuorokaudenajasta riippumatta.
Pykälän 1 momentin toiseen virkkeeseen lisättäisiin iäkkään henkilön omatyöntekijä niiden henkilöiden joukkoon, joiden kanssa on neuvoteltava palvelusuunnitelman laatimisen yhteydessä.
17 §.Omatyöntekijä. Sosiaalihuoltolain 42 §:n mukaan sosiaalihuollon asiakkaalle on nimettävä asiakkuuden ajaksi omatyöntekijä. Nimeäminen voidaan jättää tekemättä vain, jos asiakkaalle on jo nimetty muu palveluista vastaava työntekijä tai nimeäminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta. Alun perin vanhuspalvelulain 17 §:ssä säädettiin vastuutyöntekijästä, joka oli tarkoitettu nimettäväksi kotona asuville, runsaasti tukea ja palveluja tarvitseville iäkkäille henkilöille. Mainittu säännös kumottiin vuoden 2017 alusta voimaan tulleella lailla (1346/2016).
Omatyöntekijän tehtävänä on edistää sosiaalihuoltolain 38 §:n 2 ja 3 momentin toteutumista sekä toimia tarvittaessa muissakin sosiaalihuoltolaissa säädetyissä tehtävissä. Sosiaalihuoltolain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 164/2014) perusteluissa todetaan omatyöntekijän tehtävistä: ”Omatyöntekijän tulisi hoitaa tehtävänsä asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Joillekin asiakkaille omatyöntekijän tärkein tehtävä voisi olla se, että asiakas tietäisi kehen voi olla yhteydessä, jos jotakin sattuu tai asiakas tarvitsee tietoa omista palveluista. Omatyöntekijän tulisi tukea asiakasta tämän omien ja asiakassuunnitelmassa asetettujen tuen tarpeisiin vaikuttavien tavoitteiden saavuttamisessa sekä omien voimavarojen vahvistamisessa ja käyttämisessä. Jälkimmäinen edellyttää henkilön fyysisten, psyykkisten ja kognitiivisten voimavarojen tunnistamista, jonka pohjana usein on tuen tarpeen selvittäminen. Omatyöntekijä voisi myös seurata, kuinka palveluilla ja tukitoimilla vaikutetaan ja vastataan asiakkaan tuen tarpeisiin. Omatyöntekijä voisi myös neuvoa ja ohjata asiakasta palvelujen ja tukitoimien hakemiseen liittyvissä asioissa. Asiakkaan tarpeista riippuen omatyöntekijälle voitaisiin sopia myös muita tehtäviä.”
Ehdotetussa pykälässä täsmennettäisiin iäkkäälle henkilöille nimettävän omatyöntekijän tehtäviä niin, että ne vastaisivat edellä kuvattuja sosiaalihuoltolain säännöksiä ja niiden perusteluja erityisesti iäkkäiden henkilöiden yksilölliset tarpeet huomioiden. Omatyöntekijän tulisi tarpeen mukaan neuvoa ja tukea iäkästä asiakastaan, seurata hänen palvelusuunnitelmansa toteutumista ja palveluntarpeidensa muutoksia sekä olla yhteydessä palvelun järjestäjään ja tuottajaan palvelujen saannin ja niiden laadun varmistamiseksi.
18 §.Päätös sosiaalipalvelujen myöntämisestä ja oikeus palveluihin. Pykälän 1 momentissa säädetään iäkkään henkilön kiireellisiä sosiaalipalveluja koskevasta päätöksenteosta ja myönnettyjen palvelujen järjestämisestä viipymättä. Pykälän 2 momentti koskee muiden kuin kiireellisten sosiaalipalvelujen myöntämistä ja päätöksen toimeenpanoa. Päätös on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun kirjallinen tai suullinen hakemus on tullut vireille. Iäkkäällä henkilöllä on oikeus saada myönnetyt palvelut ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluttua päätöksen teosta.
Sosiaalihuoltolain 45 §:n 2 momentista ilmenevän pääsäännön mukaan sosiaalipalveluja koskeva päätös on toimeenpantava viimeistään kolmessa kuukaudessa asian vireilletulosta. Aika voi olla tätä pidempi, jos asian selvittäminen erityisestä syystä vaatii pidempää käsittelyaikaa tai toimeenpanon viivästymiselle on muu asiakkaan tarpeeseen liittyvä erityinen peruste. Vastaavanlaista joustomahdollisuutta ei sisälly voimassa olevaan vanhuspalvelulain 18 §:n 2 momenttiin.
Edellä kuvatut sosiaalihuoltolain ja vanhuspalvelulain säännökset ovat osin ristiriidassa keskenään. Tällaisessa tilanteessa on sosiaalihuoltolain 2 §:n mukaan sovellettava niitä säännöksiä, jotka parhaiten toteuttavat asiakkaan etua. Sosiaalihuoltolain 45 §:n 2 momentin säännös sosiaalipalveluja koskevan päätöksen toimeenpanon ajankohdasta on asiakkaan kannalta myönteisempi kuin voimassa oleva vanhuspalvelulain 18 §:n 2 momentti. Sen vuoksi myös iäkkäille henkilöille myönnettyjä palveluja koskevat päätökset on pitänyt panna toimeen sosiaalihuoltolain 45 §:n 2 momentin mukaisessa määräajassa.
Käytännössä ilmenneiden epäselvyyksien välttämiseksi pykälän 2 momentti ehdotetaan muutettavaksi niin, että se vastaa päätöksen täytäntöönpanolle asetetun määräajan osalta sosiaalihuoltolain 45 §:n 2 momentin säännöstä.
Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin viittaus pitkäaikaisen laitoshoidon edellytyksiä koskevaan 14 a §:ään. Myös tämä säännös olisi siten otettava huomioon sosiaalipalveluja koskevaa päätöstä tehtäessä.
20 §.Henkilöstö. Pykälässä säädettäisiin toimintayksikön henkilöstöstä ja henkilöstön riittävyyden turvaamisesta. Pykälän 1 momentin yleissäännökset koskevat pääosin kaikkia toimintayksikköjä, joissa tuotetaan sosiaalipalveluja iäkkäille henkilöille. Momentin ensimmäinen virke vastaa voimassa olevan pykälän 1 momenttia ja toinen virke 4 momenttia.
Pykälän 1 momentin viimeinen virke koskee lääkehoidon koulutusvaatimusta, josta nykyisin säädetään ympärivuorokautisen hoidon osalta voimassa olevan lain 3 a §:n 4 momentissa. Ehdotettu säännös koskisi kaikkia lääkehoitoa sisältäviä sosiaalipalveluja, joita järjestetään iäkkäille henkilöille. Lääkehoidon toteuttamiseen osallistuvalla työntekijällä olisi oltava tehtävän edellyttämä riittävä lääkehoidon koulutus ja osaaminen. Koulutus hankitaan ammattiin johtaneiden opintojen yhteydessä tai niiden lisäksi. Riittävä osaaminen on koulutuksella saatujen tietojen ja taitojen jatkuvaa ylläpitämistä. Työnantajan tehtävänä on viime kädessä arvioida työntekijän lääkehoidon koulutuksen ja osaamisen riittävyys kunkin tehtäväkokonaisuuden osalta. Arvioinnissa voi hyödyntää sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemaa turvallisen lääkehoidon opasta (Turvallinen lääkehoito. Opas lääkehoitosuunnitelman laatimiseen, Sosiaali- ja terveysministeriö 2021:6).
Pykälän 2 momentti koskee ympärivuorokautisia palveluja tarjoavien toimintayksikköjen henkilöstöä. Säännös vastaisi asiasisällöltään pääosin voimassa olevan lain 20 §:n 2 ja 3 momenttia. Säännöstä sovellettaisiin 1. lakiehdotuksen 21 c §:ssä tarkoitettuun ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Siirtymäsäännöksen mukaan sitä sovellettaisiin lisäksi iäkkäiden pitkäaikaiseen sosiaalihuollon laitoshoitoon siihen asti, kun tämä palvelumuoto poistuisi palveluvalikosta siirtymäajan jälkeen.
Pykälän 3 momentti koskisi kotihoidon henkilöstöä. Kotikäynnit olisi suunniteltava 1. lakiehdotuksen 46 b §:n mukaisesti ja henkilöstön riittävyys olisi turvattava saman lakiehdotuksen 49 b §:n mukaisesti.
21 §.Johtaminen. Pykälän 1 momentissa säädetään iäkkäille palveluja tuottavan toimintayksikön johtajan vastuusta.
Johtaja vastaa siitä, että asiakastyössä noudatetaan lain 13 §:ssä säädettyjä palvelujen toteuttamista ohjaavia yleisiä periaatteita, 14 §:ssä säädettyjä pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon toteuttamista ohjaavia periaatteita sekä 19 §:ssä säädettyä palvelujen laadukkuutta koskevaa velvoitetta.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan selvyyden vuoksi lisättäväksi maininta, jonka mukaan toimintayksikön johtaja vastaisi myös siitä, että toimintayksikössä on lakiehdotuksen 20 §:n mukainen henkilöstö. Tämä velvoite, kuten muutkin toimintayksikön johtajalle säädetyt velvoitteet, merkitsee, että johtaja saattaa joutua toimimaan eri tahoilta tulevien ja osin keskenään ristiriitaisten vaatimusten keskellä. Laissa asetetut vaatimukset saattavat edellyttää esimerkiksi sellaista taloudellista panostusta, josta toimintayksikön johtajalla ei ole toimivaltaa päättää. Sen vuoksi pykälän 1 momenttiin lisättäisiin varauma, että toimintayksikön johtaja vastaisi momentissa säädetyistä velvoitteistaan toimivaltansa rajoissa. Viime kädessä vastuu velvoitteiden toteuttamisesta olisi siten sillä taholla, joka vastaa toiminnan taloudellisesta resursoinnista. Toimintayksikön johtajan tulisi huolehtia, että taloudellisesta resursoinnista vastaavalla toimijalla on ajantasainen tieto mahdollisista lisäresurssien tarpeesta.
Pykälän 2 momentissa säädetään toimintayksikön johtamisen sisällöstä. Johtamisen on tuettava asiakaslähtöisten palvelujen kokonaisuutta, kuntouttavan työotteen edistämistä, eri viranomaisten ja ammattiryhmien yhteistyötä sekä toimintatapojen kehittämistä. Asiakastyötä tekevän henkilöstön jaksaminen ja työhyvinvointi ovat kovalla koetuksella iäkkäiden asiakkaiden määrän ja hoidon tarpeen kasvaessa jatkuvasti. Sen vuoksi johtamisessa on tärkeää kiinnittää huomiota myös työntekijöiden työhyvinvointiin. Tätä koskeva maininta ehdotetaan lisättäväksi pykälän 2 momenttiin.
23 §.Omavalvonta. Pykälän 1 momentin mukaan toimintayksikön johtajan on huolehdittava, että toimintayksikössä järjestetään omavalvonta palvelujen laadun, turvallisuuden ja asianmukaisuuden varmistamiseksi. Samassa momentissa säädetään myös omavalvontasuunnitelman laatimisesta ja sen pitämisestä julkisesti nähtävänä. Lisäksi 1 momentissa säädetään suunnitelman toteutumisen seurannasta ja palvelujen kehittämisestä asiakkailta ja henkilöstöltä säännöllisesti kerättävän palautteen perusteella.
Nykyinen pykälän 1 momentti ehdotetaan korvattavaksi uusilla 1 - 4 momenteilla. Uudistetussa 1 momentissa painotettaisiin omavalvonnan toteuttamista osana toimintayksikön päivittäistä toimintaa. Lisäksi pykälän 1 momentissa säädettäisiin vastaavasti kuin 1. lakiehdotuksen 47 §:n 1 momentissa, että omavalvontasuunnitelmaa on käytettävä myös asiakastyöhön osallistuvan henkilöstön riittävyyden jatkuvaa seurantaa varten.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa sääntelyä vastaavalla tavalla omavalvontasuunnitelman laatimisesta ja sen toteutumisen seurannasta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin palvelujen kehittämisestä, jonka tulisi tapahtua henkilöstön riittävyyden seurannan sekä nykyiseen tapaan asiakkailta ja henkilöstöltä säännöllisesti kerättävän palautteen perusteella. Ehdotettu säännös vastaisi sosiaalihuoltolakia koskevan ehdotuksen 47 §:n 3 momenttia.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin omavalvontasuunnitelman ja sen toteuttamisen seurantaa koskevien tietojen julkaisemisesta. Säännös vastaisi 1. lakiehdotuksen 47 §:n 4 momenttia.
Pykälän 5 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momenttia.
Pykälän 6 momentin viittaussäännös vastaa 1. lakiehdotuksen 47 §:n 6 momenttia.
24 a §.Palvelujen laadun seuranta. Iäkkäiden henkilöiden palvelujen uudistamistyöryhmä teki suunnitelman palvelujen seurannan kehittämisestä. Seuranta suunniteltiin toteutettavaksi osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemää Vanhuspalvelujen tila -tutkimusta, jolla on seurattu vanhuspalvelulain toteutumista lain voimaantulovuodesta 2013 alkaen. Tutkimus on kattanut sekä ympärivuorokautisen hoidon että kotihoidon toimintayksiköt. Siinä on seurattu henkilöstömitoituksen kehitystä, toimintayksikköjen toimintakäytäntöjä ja johtamista kyselyllä, joka on suunnattu kunnille sekä yksityisiä palveluja tuottaville toimintayksiköille. Työryhmän suunnitelman mukaan THL toteuttaisi lisäksi valtakunnallisen asiakastyytyväisyyskyselyn jatkossa säännöllisesti, kun se aiemmin oli toteutettu pilottitutkimuksena. THL on suunnitellut keräävänsä henkilöstön riittävyyttä koskevat tiedot aluksi kaksi kertaa vuodessa. Myöhemmin tietojärjestelmien kehittämisen myötä tiedot voitaisiin hankkia vieläkin ajantasaisempina. Asiakastyytyväisyyskysely sekä toimintatapojen ja johtamisen seurantaa koskeva kysely tehtäisiin kumpikin vuorotellen kerran kahdessa vuodessa.
Työryhmän ehdotuksen mukaan jatkovalmistelussa varmistetaan, että on olemassa riittävä säädöspohja THL:n velvollisuudesta kerätä tietoja, tiedon tuottajien velvollisuudesta antaa tietoja THL:lle, tietojen julkisuudesta sekä tietojen luovuttamisesta valvontaviranomaiselle.
Edellä kuvattuja kysymyksiä on selvitetty hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä. Ehdotettu säännös sisältäisi seurannan toteuttamiseksi tarvittavat säännökset. Lisäsääntely ei näytä tarpeelliselta siltä osin, kun kyseessä on THL:n velvollisuus luovuttaa tietoja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle (Valvira). Valviraa koskevan lain (669/2008) 6 §:n perusteella THL on velvollinen pyynnöstä antamaan Valviralle maksutta sen tehtävien suorittamiseksi välttämättömät tiedot salassapitovelvollisuuden estämättä.
Pykälän 1 momentti sisältäisi informatiiviset viittaukset Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annettuun lain (668/2008) 2 §:ään, jossa säädetään THL:n tehtävistä, 5 §:ään, jossa säädetään laitoksen tiedonsaantioikeuksista sekä 5 c §:ään, jossa säädetään muun muassa kuntien ja yksityisten palvelun tuottajien velvollisuudesta antaa tietoja THL:lle. Tätä asiakokonaisuutta koskevat säännökset uudistettiin sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annetun lain (552/2019, toisiolaki) säätämisen yhteydessä.
Ehdotetussa pykälässä tarkoitettu seuranta kuuluisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun lain 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyyn tehtäväkokonaisuuteen. Viimeksi mainitun säännöksen mukaan THL:n tehtävänä on tutkia, seurata, arvioida ja kehittää sekä ohjata sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja antaa asiantuntijatukea hyvinvointia ja terveyttä edistävien politiikkojen, toimintatapojen ja käytäntöjen toteuttamiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun lain 5 §:ssä säädetty tiedonsaantioikeus koskee lain 2 §:n 1 momentin 1-3 sekä 4 ja 4 d kohdassa tarkoitettuja THL:n tehtäviä. Laitoksella on tehtäviensä hoitamista varten oikeus saada salassapitovelvoitteiden estämättä ja maksutta välttämättömiä tietoja muun muassa sosiaali- ja terveydenhuoltoa järjestäviltä viranomaisilta sekä yksityisiltä sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajilta. Tästä säädetään 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa. Sen alakohdissa a - n on lueteltu ne tietotyypit, joita THL:n tiedonsaantioikeus koskee. Ehdotetussa pykälässä tarkoitetun seurannan kannalta merkityksellisiä ovat erityisesti alakohdassa c mainitut tiedot palvelun järjestäjästä ja tuottajasta, alakohdassa j mainitut tiedot toimenpiteiden ja palvelujen laadusta ja alakohdassa m mainitut tiedot palveluihin käytetystä henkilöstöstä ja muista voimavaroista sekä niistä aiheutuneista kustannuksista. Tiedot on lueteltu tietotyypeittäin eikä yksityiskohtaisemmin muuttujatasolla. Tarkoitus on ollut mahdollistaa, että THL voi kulloistenkin, käytännössä eri tavoin painottuvien tehtäviensä mukaisesti päättää tarvittavista tiedoista ja niiden keräämisestä. Tämä tarkoitus ilmenee toisiolain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 159/2017) perusteluista.
Kunnilla, hyvinvointialueilla ja yksityisillä sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajilla on velvollisuus luovuttaa THL:lle ne tiedot, joita laitoksen tiedonsaantioikeus koskee (5 c §:n 1 mom.). THL tekee hallintopäätöksen tiedonantovelvollisuuden perusteella toteutettavista uusista tiedonkeruista ja tiedonkeruiden laajentamisesta (5 c §:n 2 mom.). THL:lla on velvollisuus ennen päätöksentekoa neuvotella tiedonantajatahoja edustavien organisaatioiden kanssa sekä kuulla tietosuojavaltuutettua (5 d §).
THL voisi siten edellä kuvattujen säännösten mukaisesti pyytää ja saada Vanhuspalvelujen tila -tutkimusta varten tarvittavat tiedot henkilöstömitoituksen kehityksestä sekä toimintayksikköjen toimintakäytännöistä ja johtamisesta.
Pykälän 2 momentin mukaan THL:n olisi toteutettava valtakunnallinen asiakaskysely joka toinen vuosi. Asiakaskyselyjen voidaan katsoa kuuluvan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun lain 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuihin THL:n tehtäviin. Kyselyjen avulla olisi tärkeää saada mahdollisimman luotettava kuva iäkkäiden asiakkaiden kokemasta palvelujen laadusta. Kyselyyn vastaaminen on iäkkäälle asiakkaalle vapaaehtoista, mutta kyselyn toteuttamisessa voidaan tarvita palvelun tuottajan ja toimintayksikön myötävaikutusta. Ehdotuksen mukaan toimintayksiköllä olisi velvollisuus huolehtia, että asiakkaalla on mahdollisuus vastata kyselyyn. Säännös koskisi säännöllistä kotihoitoa ja pitkäaikaista ympärivuorokautista palveluasumista saavia asiakkaita. Osa heistä pystyy vastaamaan kyselyyn itsenäisesti ja osa voi tarvita vastaamisessa apua. Avustajana voisi toimia esimerkiksi omainen, omatyöntekijä, vapaaehtoistyöntekijä tai toimintayksikön työntekijä.
THL julkaisi alkuvuodesta 2021 toimintayksiköittäin tiedot ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksen toteutumisesta. Tiedot katsottiin voitavan julkaista loukkaamatta elinkeinotoimintaan liittyvien tietojen salassapitovelvoitteita, joista säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999), julkisuuslaki, 24 §:n 20 kohdassa. Sen mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta. Salassa pidettäviä ovat lisäksi asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa. Salassa pidettäviä eivät kuitenkaan ole muun muassa sellaiset tiedot, jotka koskevat elinkeinonharjoittajan velvollisuuksia ja niiden hoitamista. Ympärivuorokautisen henkilöstömitoituksen seurantatiedot kuvaavat vanhuspalvelulaissa toimintayksikköjen noudatettavaksi säädetyn velvoitteen toteutumista. Ne näyttäisivät siten jäävän salassapitovelvollisuuden ulkopuolelle siinäkin tapauksessa, että niiden voitaisiin muutoin katsoa olevan salassa pidettäviä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että ympärivuorokautista hoitohenkilöstöä koskevien tietojen lisäksi THL voisi julkaista toimintayksiköittäin muitakin palvelujen laatua kuvaavia tietoja, jotka se on päättänyt kerätä THL:sta annetun lain 5 c ja d §:n mukaisesti.
Hallituksen esityksen yhtenä päätavoitteena on parantaa kotihoidon henkilöstön riittävyyttä. THL:n tehtävänä on seurata tavoitteen toteutumista iäkkäiden kotihoidon osalta esimerkiksi Vanhuspalvelujen tila -tutkimuksen yhteydessä. Tarkoitus on, että THL tekisi päätöksen, jonka mukaan se kerää kotihoitoa toteuttavilta toimintayksiköiltä muun muassa tiedot siitä, miten hyvin yksiköt ovat pystyneet toteuttamaan asiakkailleen suunnitellut kotikäynnit. Nämä tiedot julkaistaisiin yhdessä muiden palvelun laatua kuvaavien tietojen kanssa toimintayksiköittäin, jolloin muodostuisi vertailukelpoinen kokonaiskuva eri toimintayksikköjen palvelujen laadukkuudesta.
Palvelujen laatua kuvaavat tiedot hyödyttäisivät muun muassa palveluja hankkivia julkisia palvelujen järjestäjiä niiden arvioidessa, miten eri toimintayksikköjen tarjoamat palvelut vastaavat asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita. Sama koskee niitä yksityisiä henkilöitä, jotka hankkivat palveluja esimerkiksi palvelusetelillä tai omarahoitteisesti. Tietojen julkaiseminen toimintayksiköittäin voisi myös kannustaa toimintayksikköjä kilpailemaan palvelujen laadusta keskenään muillakin tavoin kuin henkilöstön määrällä. Yksikkökohtainen tietojen julkaiseminen helpottaisi myös toimintayksikköjen jälkikäteistä valvontaa. THL:n julkaisemien tietojen perusteella valvontaviranomaiset voisivat nykyistä tehokkaammin kohdistaa tarvittavia valvontatoimia niihin toimintayksikköihin, joiden kohdalla palvelujen laadussa ilmenee poikkeamia.
Ehdotetut säännökset saattaisivat merkitä, että THL:n julkaisemat seurantaraportit sisältäisivät liikesalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja. Asiaa koskevaa julkisuuslain 24 §:ää sovelletaan, jollei erikseen muuta säädetä. Salassapitovelvollisuus väistyisi, kun ehdotetun pykälän 3 momentissa säädettäisiin THL:lle oikeus julkaista keräämiinsä tietoihin perustuvat seurantaraportit palvelun järjestäjä- ja toimintayksikkökohtaisesti liikesalaisuutta koskevien säännösten estämättä. Palvelun järjestäjäkohtaisilla tiedoilla tarkoitetaan hyvinvointialueiden antamia vastauksia kuvaavia tietoja. THL:n keräämiin tietoihin perustuvat julkaisut eivät ole sisältäneet sellaisia tietoja. joista yksittäiset asiakkaat olisivat olleet edes välillisesti tunnistettavissa. Tältä osin THL on yhtenä tilastoviranomaisena noudattanut tilastolain (280/2004) 11 §:n 3 momentissa säädettyä periaatetta. Ehdotetussa pykälässä säädetty seuranta ei kuuluisi THL:n tehtäviin tilastoviranomaisena. Siksi pykälän 3 momenttiin sisällytettäisiin asiakkaiden yksityisyyttä suojaava säännös. Sen mukaan seurantaraportit eivät saa sisältää sellaista tietoa, jonka perusteella toimintayksikön asiakas on suoraan tai välillisesti tunnistettavissa.
Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1.1.2023.
Sosiaalihuollon pitkäaikaisen laitoshoidon lopettamiseen liittyviä säännöksiä sovellettaisiin kuitenkin vasta siirtymäajan jälkeen eli 1.1.2028 alkaen. Tämä koskisi ehdotetun lain 3 a §:n 1 momenttia, 14 §:n 1 momenttia sekä 14 a ja 15 b §:ää.
Ehdotetun lain 3 a §:n 1 momentin 11 kohtaan liittyvällä siirtymäsäännöksellä varmistettaisiin, ettei lain voimaan tullessa kotiavustajan tai hoitoapulaisen nimikkeillä työskenteleviä tarvitse irtisanoa. He voisivat edelleen toimia välitöntä asiakastyötä sisältävissä tehtävissä niin kauan kuin heidän työ- tai virkasuhteensa jatkuu.
Ehdotetun lain 20 §:n 2 momentin säännöstä ympärivuorokautisen palveluasumisen toimintayksikössä noudatettavasta henkilöstömitoituksesta sovellettaisiin 31.12.2027 asti myös sellaisiin sosiaalihuollon toimintayksiköihin, joissa tuotetaan pitkäaikaista laitoshoitoa iäkkäille henkilöille.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen olisi toteutettava ehdotetun lain 24 a §:n 2 momentissa tarkoitettu asiakastyytyväisyyskysely lain voimaantulon jälkeen ensimmäisen kerran vuonna 2024.