​​​Suomalainen puhemies kansainvälisessä vertailussa

​​Suomalainen parlamentaarinen nimityskulttuuri on luonteeltaan konsensuaalinen: eduskunnassa edustettuina olevat ryhmät neuvottelevat ja sopivat keskenään valtiosäännön, työjärjestyksen ja erilaisten parlamentaaristen tapojen mukaisesti kansanedustajien nimittämisestä erilaisiin toimielimiin. Tämän vastakohtana on parlamentaariseen enemmistöön perustuva nimityskulttuuri, joka voimakkaimmin tulee esille Yhdysvaltain kongressissa. Siellä puhemies valitaan enemmistönä olevasta puolueesta ja hän toimii samalla sen johtajana kongressissa. Rooli on avoimesti poliittinen ja puhemies puolustaa oman puolueensa etua niin poliittisissa keskusteluissa kuin kongressin nimityksissäkin.

Yksikamarisen eduskunnan organisaatio, rakenne ja toimintatavat kehittyivät Ruotsin säätyvaltiopäiviltä omaksuttujen mallien mukaisesti. Yhä edelleen Suomen ja Ruotsin parlamenttien välillä on paljon samankaltaisuutta yleisissä toimintatavoissa. Molemmissa maissa esimerkiksi perustuslain säädöksillä on asetettu puhemiehelle kielto osallistua täysistunnoissa keskusteluun tai äänestyksiin. Parlamentaarisen toiminnan yksityiskohdissa sen sijaan voi olla eroja. Ruotsissa puhemiehellä on erityisasema ulkoasiainlautakunnan (utrikesnämnden​) jäsenenä. Lautakunta käsittelee valtion ulkosuhteiden hoitoa ja se toimii eduskunnan ja hallituksen välisenä toimielimenä. Puheenjohtajana on kuningas ja jäseninä on jokaisen eduskuntapuolueen edustajia. 

Suomessa ei ole säädöksiin perustuvaa yhteiskunnallista asemahierarkiaa, mutta ulkoministeriön protokollaosaston ja vakiintuneiden sovinnaisuussääntöjen mukaisesti eduskunnan puhemiestä pidetään tasavallan toiseksi arvokkaimpana tehtävänä heti presidentin jälkeen. Aiemmin varapuhemiehet luokiteltiin epävirallisesti ministereitä alemmaksi, nykyisin heidän yläpuolelleen. Parlamentarismin voimistuminen on vahvistanut varapuhemiesten yhteiskunnallista asemaa. 

Samanlaista arvojärjestystä noudatetaan yleisesti myös muissa tasavalloissa. Monarkiat kuitenkin poikkeavat tästä. Ruotsissa noudatettavan hovietiketin mukaan puhemies on maan arvokkain tehtävä, johon kansalainen voidaan valita. Hänen edellään arvojärjestyksessä ovat hallitsija (kuningas tai kuningatar) ja tämän sisarukset. Jos kuitenkin hallitsija on estynyt hoitamasta tehtäviään, silloin puhemies – ei pääministeri​​ – edustaa maata. 

Isossa-Britanniassa kuninkaallisen perheen merkitys on vielä tätäkin suurempi. Parlamentin puhemies on arvojärjestyksessä sijalla 37. Hänen edellään on muun muassa kolmekymmentä kuninkaallisen perheen jäsentä.

Suomen eduskunta on ollut myös mallina muille parlamenteille. Viro on esimerkiksi omaksunut parlamenttiinsa, riigikoguun, useita Suomesta peräisin olevia parlamentaarisia säädöksiä ja tapoja. Niin kuin Suomessa, myös Viros​sa puhemies ja kaksi varapuhemiestä valitaan suljetussa lippuäänestyksessä. Puhemiesten määrä on erilainen muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa puhemiehen lisäksi valitaan kolme varapuhemiestä, Norjassa viisi, Islannissa kuusi. 

​Suomessa puhemies ei perustuslain mukaan äänestä tai osallistu keskusteluihin täysistunnoissa. Kokousteknisten puheenvuorojen lisäksi puhemies voi istuntosalissa puhua ainoastaan valtiopäivien avajaisissa tai päättäjäisissä, presidentin virkaanastujaisissa tai esittäessään muistosanat surutapahtumien yhteydessä. Joskus hyvin harvoin puhemies on lausunut julkisesti mielipiteensä kansanedustajan järjestysrikkomuksesta. Puhemiehellä on myös aloiteoikeus, mutta tapana on, ettei hän käytä sitä eikä myöskään allekirjoita nimeään muiden aloitteisiin. Varapuhemies sen sijaan voi näin tehdä.​

​​​Vahva asema, mutta vähän oikeuksia

​Suomalainen käytäntö on harvinainen, mutta ei poikkeuksellinen. Maailman parlamenteissa yleisempää on kuitenkin se, että puhemiehelle katsotaan kuuluvan samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillekin kansanedustajille. Tämä koskee oikeutta tehdä lainsäädäntöaloitteita, osallistua äänestyksiin ja käydä parlamentaarista debattia muiden edustajien kanssa. Jälkimmäistä oikeutta tosin on tavallisesti rajoitettu tapasäännöksillä, joiden mukaan puhemies voi käydä keskustelua ainoastaan aiheista, jotka koskevat parlamentin hallintoa, järjestäytymistä ja muuta sisäistä toimintaa. Tähän parlamentaariseen tapaan on saatettu joissain maissa tehdä poikkeuksia. Itävallassa puhemies on esimerkiksi perinteisesti voinut pitää puheenvuoron natsiajan vääryyksien korjaamisesta.

Puhemiehen äänestäminen sen sijaan on tavallista. Niin Englannissa kuin Yhdysvalloissakin puhemiehellä on jopa ”casting vote” eli ratkaiseva ääni tasatilanteessa. Norjassa, Tanskassa ja Islannissa puhemies voi muiden edustajien tavoin äänestää hallituksen esityksistä ja ottaa kantaa poliittisiin asioihin. Tanskassa puhemiehen pöydällä on puhemiehen oma äänestyslaite. Islannissa puhemies äänestää usein istuntosalissa olevalta omalta paikaltaan muiden edustajien joukosta. Puhemiehen puhuminen on myös toteutettu niin, että puhemies ei puhu omalta pöydältään vaan menee puhumaan omalle paikalleen, jolloin varapuhemies siirtyy johtamaan keskustelua. 

Kansainvälisesti verrattuna eduskunnan puhemiehen asema on vahva. Puhemiehen ja varapuhemiehen toimikausi kestää niiden valtiopäivien loppuun, joiden alkaessa heidät on toimiinsa valittu. Eduskunta ei voi erottaa puhemiestä vastoin hänen tahtoaan, eikä myöskään edustajan ole katsottu olevan oikeutettu kieltäytymään puhemiehen tehtävästä. Toimikausi voi katketa vain, jos puhemies saa vapautuksen edustajan toimesta, menettää kelpoisuutensa toimia kansanedustajana tai eduskunta pyynnöstä myöntää vapautuksen tehtävästä esimerkiksi puhemiehen tultua valituksi valtioneuvoston jäseneksi. Monissa muissa maissa tietty määrä edustajia voi esittää milloin tahansa äänestystä puhemiehen uudelleen valinnasta tai luottamuksesta. Näin on esimerkiksi Norjassa, missä viidesosa edustajista voi milloin vain esittää uutta äänestystä puhemiehen tai varapuhemiesten valinnasta. ​