Marshall-apu
Pariisin rauhansopimuksen solmimisen jälkeen suurvaltojen välit alkoivat kiristyä. Alkoi taistelu taloudellisesta, ideologisesta ja sotilaallisesta etupiiristä. Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman kehitti opin kommunismin leviämisen patoamisesta ja hänen ulkoministerinsä George Marshall muotoili siihen taloudellisen tukiohjelman Euroopan jälleenrakentamisen tukemiseksi. Taustalla oli halu yhtäältä avata vientimarkkinoita amerikkalaiselle teollisuudelle ja toisaalta estää Neuvostoliiton vaikutusvallan eteneminen.
Neuvostoliiton edustajat olivat lähteneet ovet paukkuen Marshall-apua suunnitelleesta kokouksesta. Vuonna 1947 Suomi kutsuttiin mukaan apua koskeviin neuvotteluihin Pariisiin. Presidentti Paasikivi suhtautui aluksi apuun puhtaasti taloudelliselta kannalta. Neuvostoliiton tyrmättyä Suomen osallistumisen hankkeeseen täysin, presidentti kirjoitti päiväkirjaansa: ”Tämä on hirmuista! Mitä tästä meidän elämästämme tulee? Mitä aikomuksia venäläisillä on? Arvatenkin saada täällä aikaan samanlainen komento kuin Unkarissa”. Sitten hän poiketen eduskunnan ulkoasianvaliokunnan mielipiteestä teki päätöksen, ettei Suomi ota vastaan tarjottua apua.
Paasikiven mieltä painoi päiväkirjamerkintöjen mukaan edelleen myös maan selviäminen: vaikka kauppaa voitaisiin käydä lännen kanssa, luoton saaminen oli jo eri asia. Suomi kuitenkin sai myöhemmin tarvitsemansa lainat Yhdysvalloista ja maksoi ne takaisin korkojen kera.