Edellinen: Etusivu

Valtarakenteiden historiallista taustaa

Valtiovallan juuret

Suomalaiset olivat asuttaneet Suomenniemen 800-luvulle tultaessa. Aluksi hallinnollisia kokonaisuuksia olivat heimojen asuma-alueet. Sukuyhteisöt kokoontuivat käräjäkiville ratkomaan yhteiset asiansa vanhimman johdolla. Käräjät olivat kyläyhteisöjen keskeinen orgaani. Päätökset tehtiin perinnäistapojen pohjalta. Yksimielisyyden saavuttamiseksi turvauduttiin sovitteluun. Se oli alkuaikojen yhteisöllisyyttä.

Kyläyhteisöt liittyivät pitäjänkäräjiksi, kihlakunniksi ja lopulta maakunniksi.

Kyläyhteisöt liittyivät sitten pitäjänkäräjiksi, kihlakunniksi ja lopulta maakunniksi, joilla kullakin oli aluksi omat lakinsa ja johtajansa. Näistä juurista, alhaalta ylöspäin kasvoi vähitellen valtiovalta. Vallalla oli aluksi henkilöllinen luonne. Valta perustui vielä varhaiskeskiajalla käsityksiin ”kuninkaanrauhasta”, jonka mukaan vallanpitäjä saattoi ottaa henkilöitä ja instituutioita erityiseen suojelukseensa samoin kuin kostaa rauhaa vastaan rikkoneille.

Ruotsinvallan aika

Ristiretkien (1155, 1249 ja 1293) tuloksena Suomenmaa, vuonna 1284 herttuakunnaksi nimitettynä, tuli Ruotsin valtiomuodostuksesta osalliseksi. Vuodesta 1362 lähtien valtakunnan itäisellä puoliskolla oli oikeus osallistua kuninkaanvaaliin ja ennenkin jo mahdollisuus lähettää edustajansa valtiopäiville. Varhain juurtui myös vakaumus vallan lakisidonnaisuudesta. Se sai ytimekkään ilmauksen myöhemmissä maakuntalaeissa: ”Maa on lailla rakennettava”. Suomen puolella, vaikka oli kurjuuttakin, ei koskaan ollut maaorjuutta. Näistä juurista sekä sijainnista idän ja lännen valtakeskusten välissä on kasvanut perinteemme tukeutua lakiin ja pitää siitä kiinni, oikeusvaltioajattelumme.

Herrainpäivillä maakuntien edustajat kokoontuivat maakunnista yhteisiin neuvotteluihin.

Edustuksellisen demokratian ensi askelia oli edustajien kokoontuminen eri maakunnista yhteisiin neuvotteluihin. Niitä kutsuttiin aluksi herrainpäiviksi. Nimitys pysyi Suomen puolella käytännössä kautta vuosisatojen, kunnes nimitys valtiopäivät vakaantui käytäntöön. Järjestäytynyt edustus, säädyt, sai sijaa 1300-luvun puolivälistä alkaen, joskin säätyjen valta tehdä lopullisia päätöksiä vakaantui vasta 1600-luvulla.

Yhteiskunnallisten ja kulttuuristen rakenteiden perintö

Ruotsin valtakausi maassamme kesti 1100-luvulta aina 1800-luvun alkuun asti. Tuolta ajalta periytyivät monet yhteiskunnalliset ja kulttuuriset rakenteet. Suomi pääsi osalliseksi länsimaisesta hallinto- ja oikeusjärjestyksestä, mukaan lukien sanan- ja uskonnonvapauden turva. Luterilaisuuden vaikutuksesta voitiin kohottaa kansansivistystä. Turun akatemia oli perustettu jo 1640. Haittapuolia olivat lähinnä ulkomaankaupan ja tapulioikeuksien keskittyminen valtakunnan läntiseen puoliskoon sekä ankara verotus. Ylimpien luokkien ruotsalaistuminen johti myös kielellisten ja yhteiskunnallisten kuilujen syntymiseen.

Suomi pääsi osalliseksi länsimaisesta hallinto- ja oikeusjärjestyksestä.

Valtarakenteiden tulevaan kehitykseen vaikuttivat ennen kaikkea vuoden 1772 hallitusmuoto ja siihen liitetty vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirja. Ne kuvastivat valistusajan hallitusideologiaa, jonka aate virtaukset saapuivat lähinnä Englannista ja Saksasta. Kustaa III, joka oli valistusaatteen innostama, vahvisti kerrotuin tavoin kuninkaan asemaa. Toisaalta hän pyrki olemaan oikeudenmukainen hallitsija. Tästä rakentuu mielenkiintoinen silta Suomen tulevaan autonomiseen asemaan.

Autonomian aika 1809–1917

Suomen kohtalona oli taas kerran joutua suurvaltapolitiikan nappulaksi. Turkin sodan päätyttyä Tilsitin rauhaan 1807 Venäjän keisari Aleksanteri I sai Erfurtin konferenssissa 1808 Napoleonilta lupauksen, että Venäjä voi ottaa Suomen. Venäjä, Tanska ja Norja aloittivat 1808 Ruotsia vastaan sodan. Sen päätyttyä lyhyeen Ruotsin sotataktiikan vanhentuneisuuden johdosta, Ruotsi Haminan rauhassa 1809 menetti Suomen alueen Muonionjokea myöten ja alueita Lapista.

Suomi sai erityisaseman suuriruhtinas Aleksanteri I:n valistusajan ihanteiden mukaisena modernin hallinnon kokeilualueena.

Suomen irtauduttua vuosien 1808-1809 sodasta ja Venäjän armeijan ylipäällikön Friedrich Buxhoevdenin väliaikaisen hallinnon jälkeen Ruotsista, maa liitettiin Venäjään 20.3.1809. Hallitsija sai autonomisessa Suomessa Ruotsin kuninkaan oikeudet ja velvollisuudet. Kun tuleva suuriruhtinas Aleksanteri I oli myös kasvatettu valistusajan ihanteisiin, tämäkin selittää Suomen erityisasemaa suuriruhtinaan maana, modernin hallinnon kokeilualueena. Suomen astumista ”kansakuntien joukkoon” on usein peilattu vain täkäläisistä käsityksistä lähtien omien ponnistusten ansiona. Osmo Jussilan mukaan keisari tarvitsi tasapainon tavoittelussa aateliston nousevia valtapyyteitä vastaan modernin hallinnon malleja ja reuna-alueiden rauhoittamista.

Periytyneet valtarakenteet

Ruotsinvallan aikaiset valtarakenteet, vaikka niitä vaivasi tasapainon puute, sopivat hyvin Venäjän itsevaltiaalle. Aleksanteri I antoi Porvoon valtiopäivillä 27.3.1809 juhlallisen vakuutuksen ”konstitutsionin” ja maan lakien, vapauksien ja oikeuksien säilyttämisestä sekä maan omasta hallituksesta.

Ruotsinvallan aikaiset valtarakenteet sopivat hallitsijalle.

Keskushallinnon järjestäminen edellytti uusia vallansiirtoja. Vuonna 1809 perustettu hallituskonselji käytti valtaa hallitsijan nimissä.

Panslavismin nousu

Matkalla kohti itsenäistä valtiota oli kuitenkin välillä merkittäviä takaiskuja. Vapaamielisen Aleksanteri II:n murhan jälkeen vuonna 1881 kiihkokansallinen ja panslavistinen poliittinen ajattelu nousivat hallitsevaan asemaan. Suomen kannalta seurauksena oli vakava perustuslaillisen aseman taantuminen hänen seuraajiensa Aleksanteri III:n ja Nikolai II:n aikana.

Kiihkokansallinen ajattelu nousi valtaan Aleksanteri II:n murhan jälkeen.

Merkkipaalu oli vuoden 1899 helmikuun manifesti, joka pyrki alistamaan Suomen autonomisen lainsäädännön Venäjän yleisvaltakunnalliselle lainsäädännölle tarkoituksena tuhota Suomen orastava itsenäisyys ja sulauttaa maa Venäjään. Suomeen kohdistuvat sortotoimet ruumiillistuivat vuonna 1898 nimitetyssä diktaattorin valtuuksin toimivassa kenraalikuvernööri Bobrikovissa, jonka lähes kansallissankarin asemaan noussut Eugen Schauman ampui 1904.

Ensimmäinen sortokausi

1899 alkanut ensimmäinen sortokausi ja siihen muiden muassa liittyneet kielilaki venäjän määräämiseksi viralliseksi kieleksi ja asevelvollisuuslaki oman sotaväen sulauttamiseksi Venäjän sotaväkeen ja venäläisen santarmilaitoksen toiminnan ulottaminen Suomeen herättivät suomalaisissa kiihtymystä ja vastarintaa sekä nostivat kansallista itsetuntoa.

Ensimmäisellä sortokaudella venäjästä tuli virallinen kieli.

Suomen autonomiaan kovalla kädellä puuttunut Nikolai II ei ollut suomalaisten suosiossa, kun hänen katsottiin panneen ”lain pois viralta”. Siitä syntyi nuorten iskulause: ”irti Venäjästä, Suomi itsenäiseksi”. Venäjän hävittyä sodan Japania vastaan, laski keisarin suosio myös Venäjällä. Maan kiristynyt tunnelma ennakoi vallankumousta. Venäjällä alkoi 1905 maan seisauttanut suurlakko, joka levisi marraskuussa myös Suomeen.

Yksikamarinen eduskunta

Vuonna 1905 Nikolai II joutui vallankumousuhan alla kumoamaan monet niin kutsuttujen routavuosien aikana annetut Suomen autonomiaa kaventaneet ja venäläistämispolitiikkaa ajaneet asetukset. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä yksikamarinen eduskunta olivat suurlakon tunnushuutoja Suomessa. Kun keisari viimein taipui uudistamaan nelikamarisen säätyedustuslaitoksen, Suomessa rakennettiin säätyjen ja puolueiden yhteisvoimin 1906 aikansa modernein parlamentti, yksikamarinen eduskunta. Näin ahdistettu Nikolai II tuli luoneeksi pohjaa itsenäiselle Suomelle.

Suomeen syntyi vuonna 1906 aikansa modernein parlamentti, yksikamarinen eduskunta.

Edustuslaitosta pidettiin suomalaisen autonomian väkevimpänä takaajana ja laitoksen uudistaminen antoi toiveita itsenäisyyskehityksestä. Aikaisemmin kansaa olivat edustaneet neljä säätyä: porvaristo, papisto, aatelisto ja talonpojat. Tulevaisuudessa Suomea edustaisi 200 jäsenen eduskunta, jonka jäsenet valitsisi Suomen kansa. Äänestysikäraja oli 24 vuotta.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus

Edustuslaitoksen uudistusta oli kaivattu erityisesti työväen parissa, joka koki jääneensä kansallisen edustuksen ulkopuolelle. Teollisuusväestöä oli kuitenkin alle 11 % Suomen väkiluvusta. Vastaavasti maatalousväestöä vuonna 1900 oli 68 % väestöstä. Maaseudun maatalousväestön sosiaalinen rakenne oli lisäksi kehittynyt epätyydyttäväksi. Maattoman maatalousväestön osuus oli Jussi Teljon mukaan 77 % maatalousväestön ruokakunnista, kun sitä vastoin, omaa maata viljelevien ruokakuntien osuus oli 23 %. Maaseudun maaton väestö oli tulevan valtioelämän murroksen tärkein lähde.

Maaseudun maaton väestö oli tulevan valtioelämän murroksen tärkein lähde.

Yleinen ja yhtäläinen, niin naisten kuin miesten ääni- ja vaalioikeus lähes kymmenkertaisti aikaisemman äänioikeutettujen joukon. Uudistus tiesi perinpohjaista pesäeroa entisyyden kanssa, ikivanhojen säätyvaltiopäivien vaihtamista mitä uudenaikaisimpaan eduskuntaan.

Seurauksena oli Teljon mukaan myös Suomen valtiollisen elämän radikalisoituminen, joka silmiinpistävimmin ilmeni sosialistien voimakkaana esiinmarssina. Vaikka keskeiset puolueet oli jo aikaisemmin perustettu, eduskuntauudistus kiihdytti puoluelaitoksen uskomattomaan nousuun. Porvarilliset puolueet aloittivat kilpailun äänestäjistä lisäämällä ohjelmiinsa työväkeä houkuttelevia uudistuksia. Hetken poliittisessa koneistossa vallitsi sekasorto, kun valtioelämään pääsivät myös sieltä aiemmin pois suljetut tavoitteet, toiveet ja aatteet.

Oman valtiovallan rakentuminen

Vuosina 1908–1916 Suomessa pidettiin peräti kuudet eduskuntavaalit. Seurauksena oli syvenevä katkeruus erityisesti sosialistisen työväestön piirissä kotimaista hallitusta kohtaan ja Venäjä-kysymyksen jatkuva kärjistyminen. Suomelle oli kaikesta huolimatta rakentunut oman valtiovallan kehys, vaikka puoluelaitos ja koko valtiollinen elämä pysähtyivät ja kangistuivat. Autonomian loppukaudella ei vuosien 1772 ja 1789 perustuslakeina noudatettuihin säädöksiin eikä vuoden 1906 valtiopäiväjärjestykseenkään tehty muutoksia. Välillä oli tosin jo viritelty Suomen valtiollistakin asemaa tarkoittavia uudistuksia, tunnetuimpana niistä L. Mechelinin senaatin hallitusmuotoehdotus 1907, jonka valmisteluun asiantuntija-apua antoivat oikeusoppineet R. Hermanson ja R.A. Wrede.

Maaliskuun 1917 vallankumouksesta alkoi Suomen irtautuminen Venäjästä.

Venäjän maaliskuun 1917 vallankumous pakotti Nikolai II:n luopumaan kruunusta. Toinen sortokausi loppui. Venäjän väliaikaisen hallituksen antamassa manifestissa Suomelle vielä vakuutettiin maan uskonto ja perustuslait ja kumottiin laittomia asetuksia. Samoin hahmoteltiin valtiosäännön kehittämisenkin linjoja. Uudestaan koolle kutsutulle eduskunnalle oli esitettävä ehdotus uudeksi hallitusmuodoksi. Maaliskuun 1917 vallankumouksesta alkoi Suomen irtautuminen Venäjästä ja se tuli ajankohtaiseen vaiheeseen syksyllä 1917.