Koululais-tyttö kirjoittaa.Kuva: Kirsti Riipinen / Helsingin kaupunginmuseo

Eduskunta tekee päätöksen peruskoulusta -tietopaketti 

Laki koulujärjestelmän perusteista (467/1967) hyväksyttiin eduskunnassa 24.5.1968. Ennen kuin peruskoulun puitelaki oli astunut voimaan, koulunuudistusta oli käsitelty monissa komiteoissa ja eduskuntakäsittelykin kesti useita vuosia.

Koulunuudistuksen eduskuntakäsittely dokumentoi hyvin niitä erilaisia mielipiteitä, joita kansalaisilla, asiantuntijoilla ja poliitikoilla oli koululaitoksesta ja sen tulevaisuudesta.

Tietopaketti kertoo peruskoulun syntyvaiheet säädösvalmistelun ja eduskuntakäsittelyn kautta 1950- ja 1960-luvulla.  

Peruskoulu uudistuu edelleen. Parhaillaan on käynnissä perus- ja esiopetuksen opetussuunnitelmien uudistus – OPS 2016. Koulujärjestelmäämme arvostetaan kansainvälisesti, ja siitä on tullut vientituote. Osa peruskoulun menestystä on myös menestys kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa.

 
Teksti: Kaisa Paavilainen, helmikuu 2016​

Riittääkö rinnakkaiskoulu-
järjestelmä

Ennen peruskoulua Suomessa oli rinnakkaiskoulujärjestelmä. Se koostui erityyppisistä kouluista, mm. kansakoulusta ja oppikoulusta.

Aloitteet eduskuntakäsittelyn käynnistäjinä 1962–1963

Eduskuntakäsittely käynnistyi vasta, kun kansanedustajien aloitteet otettiin valiokunnan käsiteltäväksi.

Peruskoulun puitelaki hyväksytään 1968

1967 eduskunta sai käsiteltäväkseen hallituksen esityksen laiksi koulujärjestelmän perusteista.

Yhtenäiskoulun perusta kouluohjelma-
komiteassa 1956–1959

Valtioneuvosto asetti 1956 komitean laatimaan lähiajan koulupoliittista ohjelmaa.

Peruskoulukomiteat 1964–1967

Vuonna 1964 asetettiin peruskoulukomitea, minkä jälkeen valmistelua jatkettiin koulunuudistustoimikunnassa.

​Lähteet ja oheismateriaalia

Tietopaketin lähteenä käytetty kirjallisuus, valtiopäiväasiakirjat ja verkkolähteet.