Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Suuri valiokunta käsitteli EU:n valmistautumista laajentumiseen

Julkaistu 11.9.2024 16.00
EU:n lippu

Suuri valiokunta käsitteli EU:n valmistautumista laajentumiseen

Suuri valiokunta aloitti asiantuntijakuulemiset EU:n valmistautumista laajentumiseen keskiviikkona 11. syyskuuta. Käsittely liittyy valtioneuvoston kesällä antamaan selvitykseen asiasta (E 46/2024 vp). Suuri valiokunta antaa asiasta lausuntonsa myöhemmin syksyllä.

Valtioneuvosto korostaa, että nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa laajentumispolitiikka on nähtävä kiinteänä osana EU:n ja hakijamaiden turvallisuuden parantamista.

Valtioneuvoston näkemyksen mukaan EU:n tulee olla vahvempi geopoliittinen toimija, sillä Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa yhdistettynä kiristyvään suurvaltakilpailuun on muuttanut Euroopan turvallisuusympäristöä nopeasti, merkittävästi ja pitkäkestoisesti. EU:n globaalia toimintakykyä tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti ja kehittää johdonmukaisesti.

Valtioneuvosto tunnistaa tulevan laajentumisen erityisen merkityksen EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa. Suomi korostaa, että tasapainoisen ja globaalia ruokaturvaa tukevan ratkaisun löytäminen nykyarvion mukaan edellyttäisi riittävän pitkiä siirtymäaikoja sekä maataloustukijärjestelmän uudistamista vastaamaan uutta tilannetta.

Valtioneuvosto toteaa, että mahdollisten uusien jäsenvaltioiden myötä unioniin tulisi joukko nykyiseen verrattuna huomattavasti vähemmän vauraita jäsenvaltioita ja koheesiopolitiikan maantieteellinen painopiste siirtyisi entistä enemmän itäiseen Eurooppaan. Modernisoitaessa koheesiopolitiikkaa ja sen varojenjakokriteerejä tulisi entisestään painottaa Euroopan unionin ulkoraja-alueiden merkitystä.

 

Suuri valiokunta on pitänyt tärkeänä Suom​​en aktiivista vaikuttamista EU:n valmistautumiseen tuleviin laajentumisiin

Laajentumisella tulee olemaan suuri vaikutus sekä unionin budjettiin että moniin politiikkasektoreihin, erityisesti maatalouteen ja aluepolitiikkaan. Myös laajentuvan unionin päätöksentekokyky tulee varmistaa. Suuri valiokunta onkin pitänyt tärkeänä, että Suomi vaikuttaa aktiivisesti ja oikea-aikaisesti keskusteluun EU:n sisäisestä valmistautumisesta tuleviin laajentumisiin (SuVL 13/2023 vp).

Suuri valiokunta antoi 12.6. valtioneuvostolle lausuntonsa ennakkovaikuttamisesta EU:n seuraavaan rahoituskehykseen. Siinä valiokunta totesi, että laajentuminen on EU:n strateginen intressi ja siksi tulevissa rahoituskehyksissä tulisi turvata riittävät resurssit laajentumisen tarpeita varten. (SuVL 5/2024 vp).

Suuri valiokunta antoi 17.5. lausuntonsa Suomen avaintavoitteista EU-vaalikaudelle 2024–29. Suuri valiokunta katsoi, että onnistunut EU:n laajentuminen vahvistaisi unionin turvallisuutta, globaalia asemaa sekä taloudellista hyvinvointia ja edistäisi demokratiaa, oikeusvaltiokehitystä ja perusoikeuksien toteutumista. Prosessissa mukana oleville maille on pystyttävä tarjoamaan uskottava näkymä EU-jäsenyyteen edellyttäen, että ne ovat sitoutuneet täyttämään asetetut ehdot. Suuri valiokunta piti hyvin tärkeänä kysymystä siitä, miten turvataan laajentuneen unionin tehokas toiminta ja päätöksentekokyky (SuVL 3/2024 vp).

Aihealueet
EU-asiat; Suuri valiokunta; Valiokunnat