​Eikö itsenäinen Suomi ollutkaan tasavalta?

Tasavaltainen hallitusmuoto mainittiin senaatin itsenäisyysjulistuksessa, jonka eduskunta oli hyväksynyt 6.12.1917. Senaatin oli tarkoitus antaa esitys uudeksi tasavaltaiseksi hallitusmuodoksi, mutta Suomi ajautui sisällissotaan tammikuussa 1918. Itsenäisestä Suomesta tuli tasavalta, mutta perustuslain kannalta, voimassa olevan vuoden 1772 hallitusmuodon mukaan, asia ei ollut näin yksinkertainen.

Julistautuminen tasavallaksi ei ollut tapahtunut valtiopäiväjärjestyksen mukaisesti perustuslain muuttamismenettelyä noudattaen, vaikka marras-joulukuussa tasavaltaisesta hallitusmuodosta vallitsi yksimielisyys. Kansanedustajissa oli tuolloinkin monarkian kannattajia, jotka pitivät itsenäisyyden nopeaa toteuttamista ensiarvoisimpana päämääränä.

Sisällissodassa tuore tasavalta osoitti haavoittuvuutensa. Taistelujen tauottua monarkian kannattajat kyseenalaistivat poikkeuksellisissa oloissa tapahtuneen tasavallaksi julistautumisen. Kansallinen tragedia oli osoittanut, että kansanvaltainen eduskunta tarvitsi vastavoimakseen perinnöllisen kuninkaan.

​Tynkäeduskunta nimittää valtionhoitajan ja luopuu korkeimmasta vallasta

Monarkistista hallitusmuotoa kannattavat voimat perustivat toukokuussa valtakunnallisen Uuden Suomen Turvaamiskomitean muokkaamaan yleistä mielipidettä. Johtavissa päivälehdissä julkaistiin 14. toukokuuta Suomen kansalaisille suunnattu monarkistien manifesti, jossa vaadittiin kuninkaanvallan lisäksi eduskuntauudistusta. Tasavaltalaisten vastine, jonka allekirjoittajien joukossa oli kolme tulevaa presidenttiä, ilmestyi parin viikon kuluttua.   

Kuninkaanvallan toteuttaminen oli P.E. Svinhufvudin senaatin voimakkaasti tukema hanke. Vain maalaisliiton kaksi senaattoria olivat tasavallan kannalla. Kun Svinhufvud siirtyi valtionhoitajaksi, tasavaltaa kannattavat senaattorit jäivät elokuuhun saakka ”omalla vastuullaan” seuraavaan J.K. Paasikiven hallitukseen.   

Valtiopäivätyö eduskunnassa käynnistyi vajaalukuisena toukokuun puolivälissä. Paikalla ensimmäisessä istunnossa oli 84 kansanedustajaa. Suurimmillaan tynkäeduskunnan kokoonpano ylsi 111 kansanedustajaan. Kansanedustajista naisia oli yhdeksän. Työväenpuolueesta eduskuntaan hyväksyttiin vain kumoustoimintaa vastustanut Matti Paasivuori. Muut Sdp:n edustajat olivat kuolleet, paenneet Neuvosto-Venäjälle tai odottivat vangittuina valtiorikosoikeuden käsittelyä. Muutamat kumouksesta sivuun jättäytyneet olivat vapaalla jalalla, mutta heidätkin pidätettiin, jos he pyrkivät eduskuntaan.

Porvarilliset kansanedustajat katsoivat lähes koko Sdp:n eduskuntaryhmän syypääksi kapinaan. Oli selvää, että sisällissodassa tappion kokeneet suljettiin valtiopäivätyön ulkopuolelle, vaikka vajaalukuisen eduskunnan ylläpidon perusteet eivät välttämättä vakuuta. Poliittiset syyt liittyivät hallitusmuotokamppailuun: monarkistit eivät halunneet työväen edustajia tasavaltalaisten rintamaan. Uusien eduskuntavaalien järjestäminen oli pois suljettu vaihtoehto samasta syystä.

Eduskuntaan tuotiin 18.5. senaatin kirjelmä, jossa ehdotettiin maan ”nykyiseen kohtalokkaaseen tilanteeseen” vedoten hallitusvallan keskittämistä väliaikaiselle valtionhoitajalle. Senaatti pyysi valtuuksia nimittää puheenjohtajansa Svinhufvud käyttämään korkeinta valtaa. Eduskunta hyväksyi ehdotuksen äänestyksettä ja riisui samalla itseltään korkeimman vallan (PTK 1917 II 2). Monarkistien toinen keulakuva Paasikivi nousi pääministeriksi, mutta muuten senaatti jatkoi jokseenkin entisellä miehityksellään.