Vasemmistoenemmistöinen eduskunta

Valtiopäivien avajaispuheessa (PTK 3/1917) kenraalikuvernööri Mihail Stahovitš vakuutti, että Suomea sortavista laeista jäivät voimaan vain maailmansodan edellyttämät ja nekin väliaikaisesti: ”vapaa Venäjän kansa ei tästedes milloinkaan ole loukkaava suomalaisten vapautta, koska se ilolla tuntee, että vapaus on kaikkien kansojen oikeus, onni ja kunnia.” Puhemies Kullervo Manner (Sdp) peräänkuulutti kansanvaltaisempaa hallitusmuotoa, Suomen ja Venäjän keskinäisen suhteen uudelleenmäärittelyä sekä lainsäädäntötyön käynnistämistä pitkän tauon jälkeen. Eduskunta toivoi, että koittaisi ”uusi, valoisampi aika”. 

Kun puhemiehet vannoivat valansa, vain vanhasuomalainen varapuhemies Lauri Ingman korvasi valan sanamuodossa keisarin ja suuriruhtinaan ”laillisesti hallitsevalla valtiovallalla”, jolla hän tarkoitti väliaikaista hallitusta. Sdp:n Kullervo Manner ja Väinö Jokinen poistivat kyseisen kohdan valoistaan. 

Vapauden huuma jatkui eduskunnan seuraavassa istunnossa: kun puhemies välitti eduskunnalle venäläisten työläisten ja sotilaitten neuvoston toimeenpanevan komitean tervehdyksen, jossa ylistettiin vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa, istuntosalissa ”kohotettiin voimakas eläköön-huuto”. 

Eduskunnan aseman vahvistaminen

Sdp halusi johdonmukaisesti vahvistaa eduskunnan asemaa. Myös Sdp:n senaattorien tuli toteuttaa eduskunnan tahtoa, joka parhaiten ilmensi kansan mielialoja. Senaattia pidettiin yhä elitistisenä sääty- ja rahavallan linnakkeena, jolla ei olisi saanut olla itsenäistä politiikkaa. Porvaripuolueista vain maalaisliitto myötäili näitä näkemyksiä. 

Muut puolueet pelkäsivät vallan keskittämistä vasemmistoenemmistöiselle eduskunnalle ja kannattivat perinteistä vallan kolmijakoa. Sekä yhteiskunnallisissa uudistuksissa että suhteissa Venäjään haluttiin edetä maltillisen varovaisesti, vaikka itsenäisyyden mahdollisuus alkoikin houkutella nuorempia radikaaleja. 

Konservatiivit eivät hyväksyneet tapaa, jolla Sdp vetosi eduskunnassa kansan tahtoon. Yhteiskunnallinen kuohunta, lakot ja väkivaltaisuudet keväällä 1917 tulkittiin Sdp:ssä työväen epätoivoksi, jota helpotettaisiin välittömillä uudistuksilla. Pääministeri Tokoi tunnisti puheessaan 20. huhtikuuta (PTK 10/1917) sekä uudistustarpeen että levottomuudet:

"Nyt ei ole se aika, jolloin me saisimme asettua vastarintaan, vaan nyt täytyy hyvällä myöntyä niihin uudistuksiin, joita työväestö todella kaipaa ja joita se oikeuden mukaan on oikeutettu saamaan ja jotka voidaan toteuttaa. Samalla minä rohkenen myös tältä paikalta kääntyä työväen puoleen, erittäinkin työväen järjestöjen puoleen. Ja minä pyydän heitä myös tässä tilaisuudessa osoittamaan, että työväki todella on meidän maassamme järjestäytynyt ja se ymmärtää järjestäytymisen arvon ja että se ei saata sitä häpeään, vaan se todella järkähtämättä, rehellisesti ja johdonmukaisesti kulkee sitä päämäärää kohti, jonka se on itselleen asettanut."

Porvaripuolueet kammoksuivat ulkoparlamentaarista painostusta ja tavoittelivat maltillisempia reformeja. Maan elintarviketilanne oli jo kriisiytynyt: huhtikuussa siirryttiin korttisäännöstelyyn ja toukokuussa säädettiin elintarvikelaki, joka mahdollista viljan pakko-otot. Eduskuntaan perustettiin uusi elintarvikevaliokunta.

Ensimmäinen eduskunnan käsittelemä asia koski kuitenkin kieltolakia, joka oli hyväksytty yksimielisesti vuoden 1909 valtiopäivillä mutta jätetty vahvistamatta Pietarissa. Väliaikaisen hallituksen toukokuussa vahvistama laki tuli voimaan kesäkuussa 1919.

Lex Tulenheimo

Senaatin lakiesitys Suomen valtatyhjiön täyttämisestä valmistui kesäkuussa. Nimensä Lex Tulenheimo (HE 9/1917) sai oikeusasioista vastanneelta senaattori Antti Tulenheimolta. Lakiehdotuksen sisältö noudatteli väliaikaisen hallituksen myönnytystä, jolla se luovutti Suomen lakien vahvistamisoikeuden senaatin talousosastolle. Vallansiirto jäi vaatimattomaksi, sillä väliaikainen hallitus halusi yhä kutsua valtiopäivät koolle ja nimittää Suomen korkeimmat virkamiehet.

Pääministeri Tokoi totesi Lex Tulenheimon eduskuntakäsittelyn alkajaisiksi, että se ei sitonut eduskunnan käsiä. Tavoite itsenäisestä Suomen tasavallasta naulattiin päätöslauselmaksi Sdp:n kesäkuun puoluekokouksessa. Unelma itsenäisestä Suomesta elähdytti myös niin monia porvareita, että heinäkuussa eduskunta julistautui keneltäkään lupaa kysymättä korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa.