Svinhufvudin itsenäisyyssenaatti

Korkein valta oli eduskunnalla, mutta maahan tarvittiin hallitus, sillä myös Setälän tynkäsenaattorit olivat jättäneet eronpyyntönsä 15. marraskuuta. Eduskuntaan tuotiin sekä Sdp:n että porvariston senaattorilista hallitusohjelmineen (PTK 11/1917 II). Porvariston pääministeriehdokas, prokuraattori P.E. Svinhufvud saneli suostumukselleen ehtoja, jotka kavensivat eduskunnan juuri ottamaa korkeinta valtaa. Senaatin talousosastolla olisi oikeus tehdä lakiehdotuksia ja nimittää korkeimpia virkamiehiä. 

Eduskunnan keskustelu hallituskysymyksestä oli jyrkän kahtiajakautunutta. Etenkin yleislakon tapahtumat ja maan elintarviketilanne kuumensivat tunteita. Yhteinen kansallinen etu hukkui vastapuolen syyttelyyn. Svinhufvudin ehdot ja hallituslista hyväksyttiin luokkarajaa noudattavalla äänestyksellä (100–80). Ensimmäisen eduskunnan nimittämän senaatin tärkein tehtävä oli ”Suomen valtiollisen itsenäisyyden turvaaminen”. 

Käytännössä korkein valta siirtyi Svinhufvudin senaatin nimityksellä eduskunnalta senaatille, mikä oli karvas tappio Sdp:lle. Porvaristo sai yleislakon päättymisestä ja uudesta hallituksesta itseluottamusta, jolla se kykeni pitämään rivinsä yhtenäisinä. 

Itsenäistyminen yhdisti, menettelytapa erotti

Itsenäisyysjulistus tuotiin eduskuntaan 4. joulukuuta senaatin esityksenä ohi varsinaisen päiväjärjestyksen, vaikka asian tuominen eduskuntaan kiisteltäväksi arvelutti vanhoillisimpia. Senaatin puheenjohtaja Svinhufvud esitteli muutokset hallitusmuotoon lyhyesti. Kolme Sdp:n edustajaa (K. Manner, Airola, Kuusinen) reagoi vastalauseillaan (PTK 18/1917 II) välittömästi menettelytapaan, sillä valtalakilinjan kannattajat eivät hyväksyneet hallituksen esittelyoikeutta. Sen jälkeen täysistunnon keskustelu siirtyi päiväjärjestykseen eli valtionlainan käsittelyyn. 

Itsenäisyysjulistus saatiin vankemmalle pohjalle, kun siitä tehtiin päätös eduskunnassa, mitä myös ulkomaiset konsulit suosittelivat. Julistus tuotiin eduskuntaan kuudentena joulukuuta porvariston valtiopäiväaloitteena (Edustaja Alkion ym. esitys), jonka  ensimmäinen allekirjoittaja oli Santeri Alkio. Se voitti Sdp:n Mannerin vastaehdotuksen porvariston äänin 100–88 (äänestystulos). Eduskunta hyväksyi (PTK 20/1917 II) Suomen hallitusmuodoksi riippumattoman tasavallan ja valtuutti hallituksen ryhtymään toimenpiteisiin valtiollisen itsenäisyyden tunnustamiseksi.

Mannerin vastaehdotuksessa oli vaadittu yhteisneuvotteluja Suomen ja Venäjän suhteen järjestämiseksi ja niiden tuloksen alistamista molempien valtioelinten hyväksyttäväksi. Sdp ei vastustanut itsenäistymistä vaan tapaa, jolla se toteutettiin.

Suomen itsenäisyyttä ryhdyttiin juhlimaan 1919 lähtien joulukuun kuudentena päivänä. Yhtä hyvin perustein itsenäisyyttä voitaisiin juhlia marraskuun 15. tai joulukuun neljäntenä päivänä. Itsenäistymisprosessin viimeiset askeleet otettiin ilman dramatiikkaa. Eduskunnassa ei hurrattu koruttomalle päätökselle, eikä se ratkaissut yhteiskunnan kahtiajakautumisen ongelmaa.