​Itsenäisyyden tunnustaminen: ”Suomen kansan ikionneksi ja menestykseksi”

Oli johdonmukaista, että Svinhufvudin senaatti haki Suomen itsenäisyydelle ensin tunnustusta lännestä. Kääntyminen bolševikkihallituksen puoleen olisi merkinnyt sen aseman tunnustamista. Pohjoismaiden, Saksan, Ison-Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen myötämielisyys itsenäistymiselle oli tiedossa, mutta tunnustuksen saaminen ennen entisen emämaan suostumusta osoittautui toiveajatteluksi.

Suomen eduskunta esitti pyynnön Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta ensin Venäjän perustuslakia säätävälle kansalliskokoukselle, joka ei ollut bolševikkien kontrollissa. Perustuslakivaliokunnassa valmistellun mietinnön sisältö hyväksyttiin eduskunnassa harvinaisen yksimielisesti. Istunto ei ollut julkinen: kuuntelijaparvet tyhjennettiin 22.12. yöllä klo 01.00 käytyä keskustelua (PTK 35/1917 II) varten. 

Kun Venäjän kansalliskokouksen kutsuminen koolle viipyi, Svinhufvudin senaatti taipui joulun jälkeen lähestymään myös Leninin hallitusta. Suomen sosiaalidemokraattien valtuuskunta (Gylling, Manner, Wiik) kävi ensin pehmittämässä Leniniä, joka toivoi tapaamisen yhteydessä, että itsenäisyys kannustaisi Suomen työläisiä vallankumoukseen. Senaatin lähettämät tunnustelijat (Enckell, Idman) saivat Leniniltä myönteisen vastauksen ilman kumouskehotusta: ”Se on sangen yksinkertaista. Hallituksenne kirjoittaa meille kirjeen, johon heti vastataan".

Senaatin puheenjohtaja Svinhufvud täydensi porvarien valtuuskuntaa, joka lähti toimittamaan kirjallista pyyntöä Smolnaan. Bolševikit antoivat valtuuskunnan odottaa pitkän tovin ja vaativat vielä muuttamaan kirjeen sanamuotoa. Uusi esitys hyväksyttiin kansankomissaarien neuvostossa vuodenvaihteessa. Lenin suostui vain vastahakoisesti ottamaan luokkavihollisten kiitokset vastaan. Tunnustamisasiakirjassa (suomennos) on kansankomissaarien neuvoston jäsenten allekirjoitukset.

Tärkeimpien ulkovaltojen tunnustukset saatiin, kun itsenäisyys oli vahvistettu Venäjän työläis-, sotilas- ja talonpoikaisedustajien neuvoston toimeenpanevassa keskuskomiteassa 4. tammikuuta 1918. Ensimmäisenä ehätti naapuri Ruotsi, jota seurasivat Ranska ja Saksa. Senaatin puheenjohtaja Svinhufvudin antoi eduskunnalle ilmoituksen (PTK 37/1917 II) itsenäisyyden tunnustaneista ulkovalloista 8. tammikuuta 1918. Eläköön-huudot kajahtivat jälleen istuntosalissa:

Puhemies: Arvoisat edustajat! Kehoitan teitä yhtymään hartaaseen eläköön-huutoon niitten kansojen puolesta, jotka jalossa vapaudenrakkaudessaan ovat Suomen täyden itsenäisyyden tunnustaneet. Eläköön! (Kolminkertainen eläköön-huuto.)

Ja vielä raikas eläköön-huuto vapaalle Suomelle, Suomen vapauden pysymiselle, lujittumiselle, kehittymiselle, Suomen kansan ikionneksi ja menestykseksi. Vapaa Suomi eläköön! (Kolminkertainen eläköön-huuto.) 

Välikysymys ja lujan järjestysvallan luominen

Tammikuun alussa eduskunnassa käytiin vielä merkillinen keskustelu (PTK 38/1917 II), jossa käsiteltiin takautuvasti Sdp:n joulun alla jättämä välikysymys itsenäisyyden tunnustamisesta. Edustaja Sirola väitti, että tulipalo oli tullut väärin sammutetuksi, kun itsenäisyyden tunnustusta ei ollut haettu suoraan bolševikkihallinnolta. Hän esitti myös epäilyksiä Ruotsin ja Saksan motiivien puhtaudesta Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa. Päiväjärjestykseen siirryttiin porvariston enemmistöllä 97–87.

Suomen sisäinen tilanne oli luisunut koko vuodenvaihteen kohti punakaartien omankäden oikeutta ja anarkiaa. Työväenliikkeen radikaalein siipi ei ollut enää Sdp:n puoluejohdon kontrollissa. Yhteenottojen osapuolina olivat myös suojeluskunnat ja maahan sijoitetut venäläiset joukot. Senaatin ratkaisuehdotuksena oli ”lujan järjestysvallan luominen” maahan, minkä Sdp tulkitsi ”luokkasotajoukoksi, joka oli tähdätty Suomen työväkeä vastaan”.

Sisällisota puhkesi kahden viikon kuluttua. Täysistunnon viimeisen sanan ennen kansallista tragediaa sai Sdp:n edustaja Gylling: Minä ilmoitan vastalauseen sen johdosta, että tällä tavoin estetään eduskuntaa käsittelemästä ja päättämästä sen hallituksen moninkertaisista laittomuuksista, joka kaiken muun lisäksi nykyisin provoseeraa ilmeistä kansalaissotaa. Vastatkoon oikeisto seurauksista!