Suojeluskuntaselkkaus
Selkkaus alkoi, kun suojeluskuntapiirin päällikkö, kenraalimajuri Paul von Gerich otti kantaa Suomen reunavaltioita kosiskelevaan ulkopolitiikkaan ja julkaisi kesäkuun 1921 Hufvudstadsbladetissa kirjoituksen, joka loukkasi Ranskaa, Italiaa, Latviaa, Puolaa ja Romaniaa. Ranskan politiikkaa von Gerich luonnehti kosto- ja ryöväripolitiikaksi. Kunkin maan suurlähettiläät vaativat hyvitystä loukkaukselle. Asetelmaa pahensi vielä se, että kenraalimajuri julkaisi kirjoituksensa keskellä Ahvenanmaan kriisiä, tilanteessa, jossa Suomi olisi tarvinnut Kansainliiton jäsenvaltioiden tukea.
Suojeluskuntien ylipäällikkö G.D. von Essen määrättiin erottamaan niskoitteleva von Gerich. Skandaali syveni, kun von Essen kieltäytyi. Oikeiston lehdet arvostelivat erottamiskäskyä ja suomivat sitä laittomaksi. Suojeluskunnat parjasivat erottamiskäskyn antanutta sotaministeriä suojeluskuntien sisäisiin asioihin puuttumisesta. Kritiikkiä sai myös päätöksestä vastuun kantanut presidentti.
Presidentti ei katsonut niskurointia läpi sormien, vaan erotti von Essenin. Tilalle nimitettiin sotaväen esikuntapäällikkö, kenraalimajuri Emil Berg, jonka ensimmäinen tehtävä oli hoitaa kesken jäänyt erottaminen. Von Gerich kuitenkin kieltäytyi hyväksymästä uuden esimiehensä kirjoittamaa erokäskyä ja esitti itse oman eropyyntönsä. Berg joutui muiden upseerien arvostelun kohteeksi ja ampui itsensä kunniansa säilyttääkseen.
Presidentillä oli käsissään avoin hallituksen ja suojeluskuntien välille syntynyt kriisitilanne. Suojeluskuntien edustajakokous kieltäytyi hyväksymästä von Essenin erottamista. Presidentti ja hallitus olivat valmiita perumaan von Essenin erotuksen, jos von Gerich erotettaisiin virallisesti. Suojeluskunnat täyttivätkin valtiovallan ehdon julkaisemalla päiväkäskyn von Gerichin erottamisesta. Ståhlberg olisi ollut valmis jatkamaan työskentelyä von Essenin kanssa, mutta hallitus kieltäytyi yhteistyöstä, sillä von Essen koettiin epäluotettavaksi.
Kiristynyt tunnelma nostatti kapinamieltä suojeluskunnissa ja järjestössä valmisteltiin asetusmuutosta, joka tekisi suojeluskunnista valtiovallasta riippumattoman keskusliiton. Hallitus värväsi asiaa sopimaan maltilliseksi tunnetun suojeluskuntalaisen, P.E. Svinhufvudin. Hän nautti sekä suojeluskuntien että hallituksen luottamusta. Hänen johdollaan oli mahdollista valmistella suojeluskuntien aseman muutosta.